vierailija
H
Hyvin kirjoitettu.Pitkä ohis, anteeksi.
Mä en ymmärrä näitä, jotka kokee oikeudekseen aukoa päätään tatuoiduille kanssaihmisille.
Mulla on useampi kymmenen tatuointia, mutta se ei tarkoita sitä, että jos tulet vastaan kadulla, haluan välttämättä selostaa kaikkien niitten "merkitystä" juuri sinulle, tai että haluan hirveän saarnan siitä, miten joudun helvettiin koska olen tärvellyt kehoni (kyllä, tämäkin on koettu), tai että mun pitää perustella miksi luulen olevani niin erinomainen (?).
Olen hiljainen hissukka, enemmän eläinten ja kirjojen kuin ihmisten seurassa viihtyvä entinen hikipinko, joka ei kännää, polta, käytä huumeita tai harrasta irtosuhteita. Tykkään tatuoinneista (ja lävistyksistä, ja vähän Pohjois-Korean katalogista poikkeavista hiustyyleistä) ja olen ihan 4-5 vanhasta pikkulikasta ihastellut etenkin naisoletettuja, jotka on tatuoituja päästä varpaisiin.
Osalla tatuoinneistani on mulle todella syvä henkilökohtainen merkitys, joka ei vieraalle ihmiselle aukea selittämättä. Nimiä tai muita kirjoituksia tai päivämääriä en ole tuntenut tarpeelliseksi ottaa, poislukien mieheni nimen reilut 20v sitten (kyllä, edelleen onnellisesti yhdessä), ja pari vuotta sitten kuolleen rakkaan läheisen nimi, joka on ainoa tatskani sellaisessa paikassa mitä ei oikein tavallisilla vaatteilla saa tarvittaessa peitettyä, koska halusin nimenomaan tämän sellaiseen paikkaan missä näen sen itse aina (kämmenselässä). Osalla tatuoinneista ei ole minkäänlaista sen isompaa merkitystä, paitsi että tykkään kuvasta/tatuoijan tyylistä.
Mulle tatuoinnit on taidetta, ja olen halunnut koristella kehoani näin, omaksi ilokseni, enkä suinkaan ole niitä hankkinut huomiota herättääkseni. En siis kaipaa niistä kenenkään mielipiteitä suuntaan tai toiseen, mutta etenkin nuo todella tökeröt töksähdykset ei mun mielestä ole nykypäivää, ja vähän ihmettelen minkälaisen kotikasvatuksen nämä totuuden torvet ovat oikein saaneet?
Lisäsin vielä että ekan tatuoinnin otin 16-vuotiaana, ja nyt päälle nelikymppisenä en ole katunut ainottakaan tatuointiani. Esim. sitä mieheni nimeä en katuisi eron sattuessa. Ensinnäkin, meillä on ollut upeat pari vuosikymmentä, ja toiseksi, mulla on kaksi paljon pysyvämpää ja tärkeämpää muistutusta meidän yhteisestä elämästä, joita ei pysty poistamaan laserilla. Eli lapset.
Olisi kiva jos ihmiset oppisi siihen että kaikki saisivat tehdä omat muita loukkaamattomat valintansa ihan rauhassa, ja elää juuri sitä omannäköistä elämäänsä niin ettei kaikesta nillitettäisi ja arvosteltaisi ihmisten "paremmuutta" toissijaisten seikkojen perusteella.
Kiitos ja anteeksi.