Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Jotenkin tuosta postauksesta saa kuvan, että se olisi Kärtsän puolelta lapsellinen kiukuttelu. Että häntä harmitti, ettei B päässyt paikalle, niin postaa tuollaisen "tämä bestikseni kyllä vaivautui paikalle". Koska kuvittelisi, että juuri tuollaiselta keikalta muuten olisivat esim jonkun yhteiskuvan postanneet, jos molemmat olisivat siellä olleet.
Tosin en usko, että Kärtsy ihan noin lapsellinen kiukkupussi olisi, joten eiköhän tuon idea oo jokin ihan muu, mutta tuolta se mielestäni näyttää.
Mitä ne viime kesän kiukkupostaukset H:n kanssa oli?
 
vierailija
Mietin iltapäivällä jo, että vibat olivat tosi "off", ennen siis keikkoja saati sitten palstan ankeutuksia. Ajattelin soundcheckin jälkeen, että se johtui vain teknisistä ongelmista, mutta olihan sitä jo sitä ennen. Ja en nyt tarkoita tällä mitään välirikkoja tai mitään sellaista.
 
vierailija
Samoja fiiliksiä keikan suhteen. Se vähän ihmetyttää, että varsinkin vauvan puolella moni huutaa tosi kovaan ääneen, että "ei pidä paikkaansa, B vaikutti jopa iloisemmalta ja enegisemmältä kuin NTlla". Että itselleenkö yrittävät vakuuttaa, että näin on??
Minä näin Joksut nyt ensimmäistä kertaa, joten en osaa verrata aiempaan. Mutta minustakin Bojan vaikutti iloiselta, näytteli kieltä ja heitti lentosuukkoakin. Äänikin kuulosti hyvältä ja täyteläiseltä sinne missä itse olin. Uusien biisien kohdalla vaikutti hieman jännittyneeltä, varsinkin pianoa soittaessaan. Vaikutti myös aidon liikuttuneelta fanilahjoista, perhosista ja uusien biisien vastaanotosta. Tekivät myös kaksi encorea, ja vaikuttivat tekevänsä ne oikein mielellään.

En tarkoita nyt millään tavalla lytätä sinun kokemusta tai tulkintaa, kerroin vain omani.🥰
 
vierailija
Mun mielipiteeni on se, että on turha vatvoa ehkä Suomen-visiittiä kokonaisuutena, kun se ei ole vielä päättynytkään. Ja sen jälkeen on odotettavissa, että K hyppää keikkabussiin mukaan ja matkaa ainakin Tallinnaan. Kai sitä voi nyt tyhjää jauhaa päiväkaudet täällä, mutta visiitti ei siis vielä ole ohi eikä mitään lopullisia johtopäätöksiä kannata vetää suuntaan tai toiseen.
Mielenkiintoista nähdä, lähteekö K Tallinnaan. Mä itse kuvittelin, että K suorastaan tarvitsee yhteistä aikaa B n kanssa, mutta eilen tilanne näytti kyllä ihan erilaiselta. Mitä syytä K lla olisi vielä keikkabussiin hypätä?
 
vierailija
Samoja fiiliksiä keikan suhteen. Se vähän ihmetyttää, että varsinkin vauvan puolella moni huutaa tosi kovaan ääneen, että "ei pidä paikkaansa, B vaikutti jopa iloisemmalta ja enegisemmältä kuin NTlla". Että itselleenkö yrittävät vakuuttaa, että näin on??
Minunkaan mielestä B ei ollut yhtä iloinen ja energinen kyllä, vaisumpi jollakin tavalla oli
 
vierailija
Samoja fiiliksiä keikan suhteen. Se vähän ihmetyttää, että varsinkin vauvan puolella moni huutaa tosi kovaan ääneen, että "ei pidä paikkaansa, B vaikutti jopa iloisemmalta ja enegisemmältä kuin NTlla". Että itselleenkö yrittävät vakuuttaa, että näin on??
En ole kyllä koskaan elämässäni tavannut ihmistä, joka olisi vaikuttanut iloisemmalta ja energisemmältä kuin Bojan NT:llä. En kuvittelisi hänen näyttävän iloiselta missään maailman tilanteessa, vaikka olisi kuinka onnellisesti rakastunut tai mitä vain, koska en voi kuvitella, miten se olisi edes fyysisesti mahdollista. :)
 
vierailija
En ole kyllä koskaan elämässäni tavannut ihmistä, joka olisi vaikuttanut iloisemmalta ja energisemmältä kuin Bojan NT:llä. En kuvittelisi hänen näyttävän iloiselta missään maailman tilanteessa, vaikka olisi kuinka onnellisesti rakastunut tai mitä vain, koska en voi kuvitella, miten se olisi edes fyysisesti mahdollista.
Siis iloiseMMALTA kuin NT:llä.
 
vierailija
Minä luulen että me ihmiset annamme liikaa valtaa somelle ja sen kautta tehtäville tulkinnoille. Jos tulkitsemme postauksia tai niiden puutetta huolivärittyneesti tiettyihin odotuksiin nojaten, se voi vääristää meidän ajatuksia siihen suuntaan, että jokin ei olisi kunnossa. Vaikka todellisuus olisi ihan muuta.
 
vierailija
En kyllä näe Kärtsää lapsellisesti kiukuttelemassa tai vttuilemassa rakkaalle ystävälleen, vaikka olisikin ollut jotain kärhämää.
Nimenomaan. Siksi sanoinkin, etten tuohon kyllä usko, vaikka itse teko mielestäni näyttäisi sellaiselta. Ehkä olen nyt ainoa, jonka mielestä näyttää juuri tuolta, mutta selkeästi tuo postaus on muillekin näyttäytynyt vähän outona...🤔
 
vierailija
Minä luulen että me ihmiset annamme liikaa valtaa somelle ja sen kautta tehtäville tulkinnoille. Jos tulkitsemme postauksia tai niiden puutetta huolivärittyneesti tiettyihin odotuksiin nojaten, se voi vääristää meidän ajatuksia siihen suuntaan, että jokin ei olisi kunnossa. Vaikka todellisuus olisi ihan muuta.
Tämä. Ei he ole meille velkaa postata yhteistä matskua. Itse julkaisen instassa paljon juttuja mutta en juuri koskaan kavereista tai heidän kanssa ajanvietostaan niin varmaan joku voisi saada kuvan että mulla ei ole juuri yhtään kavereita ja/tai että kaikki ei ole kunnossa.
 
Minulla ei ole yhtään kuvaa yhdestä parhaista ystävistäni, jonka kanssa olemme olleet ystäviä vuodesta 2006. Ja siis ei niin, että somessani ei ole, vaan että minulla itsellänikään ei ole, syistä jotka ovat monimutkaisia, mutta eivät liity siihen, että hän olisi esim. kieltänyt kuvaamisen.
 
vierailija
Minä näin Joksut nyt ensimmäistä kertaa, joten en osaa verrata aiempaan. Mutta minustakin Bojan vaikutti iloiselta, näytteli kieltä ja heitti lentosuukkoakin. Äänikin kuulosti hyvältä ja täyteläiseltä sinne missä itse olin. Uusien biisien kohdalla vaikutti hieman jännittyneeltä, varsinkin pianoa soittaessaan. Vaikutti myös aidon liikuttuneelta fanilahjoista, perhosista ja uusien biisien vastaanotosta. Tekivät myös kaksi encorea, ja vaikuttivat tekevänsä ne oikein mielellään.

En tarkoita nyt millään tavalla lytätä sinun kokemusta tai tulkintaa, kerroin vain omani.🥰
En otakaan sitä mitenkään lyttäämisenä, hyvä vaan jos tulkitsen väärin. Tuntuu surulliselta ajatus, ettei Bllä olisi kaikki hyvin. Ehkä tuo ero johtuikin vaan jännityksestä, kun oli paljon uusia juttuja. Sillä vaan oli NTllä sellainen korviin asti ylettyvä hymy päällä jatkuvasti, etten ole kyllä sellaista muualla nähnyt.
 
vierailija
Muuten samaa mieltä, paitsi en näe tilanteen muuttuneen lainkaan Kärtsän suhteiden kohdalta. Mitään virallista ei vieläkään ole, enkä usko, että tuleekaan, siis nimeltä esittelyä tai haastatteluja tms. Joten siinä mielessä shippaus voi jatkua kuten ennenkin.
Mulle kyllä tuli eilen täystyrmäys K B mahdollisen suhteen osalta, vaikka kuinka olin jo yrittänyt itselleni sanoa, että romantiikka heidän välillään on kuvittelua.
 
vierailija
Huvittavaa muuten, minulla oli eilen työ-Zoomi joka päättyi vasta ysin jälkeen eli meni osittain keikkaseurannan päälle. Olin etukäteen ajatellut, että voi asiakasparka, olen varmaan ihan omissa maailmoissani, mutta ajattelin lopuksi, että tämähän meni aivan 100 % nappiin, varmaan yksi parhaiten sujuneita tänä vuonna. :)
 
vierailija
Huomenta täällä yks vasta herää tähän päivään ja kysyy, mitä teknisiä ongelmia on selvitelty ja missä siitä on tietoa? Ei oikein jaksais mennä joka palstaa koluamaan, sen verran oli rankka kokemus eilisissä keikkahaipeissa.
Bojan sanonut eilen soundcheckissä en ole ihan varma mihin tekniset ongelmat olivat liittyneet mutta ymmärtääkseni johonkin musajuttuun ja Nace sitten niitä oli jäänyt korjaimelaan moneksi tunniksi
 
vierailija
En otakaan sitä mitenkään lyttäämisenä, hyvä vaan jos tulkitsen väärin. Tuntuu surulliselta ajatus, ettei Bllä olisi kaikki hyvin. Ehkä tuo ero johtuikin vaan jännityksestä, kun oli paljon uusia juttuja. Sillä vaan oli NTllä sellainen korviin asti ylettyvä hymy päällä jatkuvasti, etten ole kyllä sellaista muualla nähnyt.
Eiköhän ihan jännitys kun pitkästä aikaa lavalle, uudet biisit, uudet asut, eka keikka kiertueella, EW:n ensiesitys, edellisen illan tekniset ongelmat onhan näitä mitkä varmasti vaikuttavat
 
vierailija
Joksut ilmeisesti selvitelleet vahvistinongelmia puoleenyöhön perjantaina ja Nace vielä aamuneljään jotain softaongelmaa. Tämän takia myös PB:n keikka jäi väliin, joskin Bojanista ja Krisistä on vahvistamaton havainto Tavan lähellä noin keskiyöllä perjantaina, mikä sopisi tähän aikajanaan kyllä.
 
vierailija
Minä luulen että me ihmiset annamme liikaa valtaa somelle ja sen kautta tehtäville tulkinnoille. Jos tulkitsemme postauksia tai niiden puutetta huolivärittyneesti tiettyihin odotuksiin nojaten, se voi vääristää meidän ajatuksia siihen suuntaan, että jokin ei olisi kunnossa. Vaikka todellisuus olisi ihan muuta.
Komppaan tätä. Mun ajatus on, että off on nyt lähinnä tulkinnat tässä shippikuplassa. Ja shippareiden odotukset tälle kiertueelle. Tosin NT ja muukin info antoi kyllä odottaa, että sama meno jatkuisi, siksi ymmärrän hyvin pettymyksen ettei niin käynytkään.

Tää lienee nyt tietyn shipin lietsonnan loppu, mutta en tekis siitä mitään päätelmiä sen suhteen, miten asiat ja välit on yksityisesti. Uskon että oikein hyvin, kaikki info (anoppila, Kärtsä keikalla anopit ja kaverit mukana) viittaa siihen suhtaan. Bojči on adoptoitu paitsi Suomeen myös Kärtsän sukuun ja perheeseen. 💚❤

Mietin myös, että keikan vire saattoi olla erilainen siksikin, että Bojan hyvin tiesi, ettei tiettyihin Kärtsäodotuksiin vastata, vaan käännetään kelkkaa isosti suhteessa NT:hen.

Mut en tiedä, mahtava keikka eilen, itse harkitsen menenkö tänäänkin kaikkia akuutteja terveysongelmia, univajetta ja ensi viikon työtehoa uhmaten. Mun strategia tän pienoisen pettymyksen ja isohkon muutoksen kanssa diilaamiseen on se, että pistän nyt shipin hetkeksi hyllylle ja enkä anna näiden murheiden vaikuttaa mun musahaippeihin. Se on sikäli helppoa, että mulla on tähänkin asti ollut pikkaisen eri lokero näille asioille. Tsemiä kaikille pettymyksen työstäjille, olkaa armollisia itsellenne. ❤
 
Yhteistyössä