Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
No tuosta nyt ei kannata perustaa. Ovat ne samat tyypit, joitten huoltovietti on mennyt vähän vinksalleen ja voivottelevat täällä, että miltäköhän se-ja-se nyt pojista tuntuu ja pärjääkö se Bojan nyt ollenkaan jne.
Niin no, kohdistaisivat sen huoltoviettinsä oman elämänsä ihan oikeisiin ihmisiin. Tai vaikkapa niihin koiriinsa, jotka täällä kirjoitettujen juttujen perusteella jäävät vaille ruokaa ja ulkoiluttamista, kun mammat roikkuvat palstoilla ennustamassa slovenialaisbändin tulevaisuutta ja projisoivat omia tunteitaan ja traumojaan sen jäseneisiin. (Ja kyllä, jos tällainen ärsyttää tai ei jaksa kiinnostaa, voi itse poistua takavasemmalle, joten sen minä teen - oikea maailma kun kiinnostaa enemmän).
 
vierailija
Isyys on kuitenkin ollut tuolloin hyvin erilaista kuin mitä nykyään sen oletetaan olevan. Tuohon aikaan äidit hoitivat lapset ja isät tulivat leikittämään ja olivat niitä hauskoja tyyppejä perheessä. Varsinaisen työn teki äiti (ruokki, kasvatti, opetti), ja isä saattoi keikkailla ja tehdä levyä ja piipahtaa kotona muutaman kerran viikossa.
Oletan, että se ei enää viehätä nykymiehiä. Moni ihan oikeasti haluaa olla läsnä lapsilleen paljon enemmän.

Niin, näin ainakin Suomessa. Mikä mahtaa olla tilanne Sloveniassa nykyisin? Olen ymmärtänyt että Balkanilla kulttuuri on vähän erilainen.
 
vierailija
Ei toi ole trollausta, samaa mieltä minäkin olen, välillä ollut vähän ylihuolehtivaista juttua B:n suhteen ja pidetty jonain ressukkana
Samaa mieltä minäkin. Jotkut vanhemmat saattavat olla ylihuolehtivaisia lastensa suhteen, eikä sitäkään pidetä ihan terveenä (tosin syitä voi olla monia, miksi siihen on päädytty). Sen kuitenkin vielä ymmärtää, jos kyse on omasta lapsesta/muusta läheisestä, mutta täällä puhutaan aikuisesta, kaikin puolin yhteiskuntakelpoisesta miehestä (jota ei itse edes tunne) välillä siihen malliin, että hän olisi joku heiveröinen pikku ressukka, joka hädin tuskin selviää arjestaan. Vähän järkeä käteen nyt!
 
vierailija
Mulle ei tule nyt mieleen yhden yhtä bändiä, joka olis lopettanut keikailun perheen perustamisen takia. Siis niin suosittua, että tekis kiertueita ulkomailla. Saattaa toki olla, että bändien hajoamisen takana on jotain tällaistakin, mutta useinhan se on niin, että tällaisessa tapauksessa bändin jäsen vain vaihtuu. Koko bändin ei tarvitse lopettaa.
 
vierailija
Varmaan onkin, mutta sielläkin on hiton kylmä joulukuussa, Serbiassa oli sentään lämmintä. Eikä minulla olisi välttämättä myöskään voimia tehdä siellä mitään muuta kuin mennä sinne keikalle... On mennyt huomattava osa loppukesää ja syksyä keikoista toipuessa ja pitäisi leikkiä, että on jotain muutakin elämää, vaikka oikeasti ei olekaan.
❤ Nyt näytti että olisi vielä päälle 10 astetta lämmintä. Mutta ymmärrän, myös näin 50+ v. keikoista toipuminen ottaa aikansa ja vie veronsa, ilman mitään erityisiä terveysmurheita.
 
vierailija
Niin, näin ainakin Suomessa. Mikä mahtaa olla tilanne Sloveniassa nykyisin? Olen ymmärtänyt että Balkanilla kulttuuri on vähän erilainen.
Kyllä Balkaninkin kulttuuri on minun näkemäni perusteella muuttunut tosi paljon tämän suhteen, ainakin täällä missä minä asun. Siis kaverit kertovat, että "kun olin lapsi, isä/äiti ei ollut koskaan paikalla, mutta minä en aio olla sellainen" (yhdellä ystävällä se oli tosiaan äiti, joka oli aina reissussa).

En myös ollenkaan ymmärrä näitä käsityksiä, että jos joku uskoo Joksujen perustavan perheitä, niin hän pitää Bojania heiveröisenä ressukkana? Vai häh, mikä tässä on se logiikka? Täällä on ihan jatkuvaa, että päätellään, että postaaja X on nimimerkki Y tai mielipiteen X postannut on postannut myös mielipiteen Y. Minullekin on väitetty, että koska sanoin X, olen silloin postannut myös jonkin toisen mielipiteen, joka on täysin päinvastainen kuin mitä mieltä olen siitä toisesta asiasta.

- Joymuffin
 
vierailija
Miettikää, jos Oral B olisi yhtä rohkea markkinointipuli kuin Oddlygood. Minkähänlaista sisältöä sitten olisi tullut? Oisin mieluusti nähny videon, jossa K vie hammasharjaa hitaasti suuhun kuiskien Oral B. :p
 
vierailija
Kyllä Balkaninkin kulttuuri on minun näkemäni perusteella muuttunut tosi paljon tämän suhteen, ainakin täällä missä minä asun. Siis kaverit kertovat, että "kun olin lapsi, isä/äiti ei ollut koskaan paikalla, mutta minä en aio olla sellainen" (yhdellä ystävällä se oli tosiaan äiti, joka oli aina reissussa).

En myös ollenkaan ymmärrä näitä käsityksiä, että jos joku uskoo Joksujen perustavan perheitä, niin hän pitää Bojania heiveröisenä ressukkana? Vai häh, mikä tässä on se logiikka? Täällä on ihan jatkuvaa, että päätellään, että postaaja X on nimimerkki Y tai mielipiteen X postannut on postannut myös mielipiteen Y. Minullekin on väitetty, että koska sanoin X, olen silloin postannut myös jonkin toisen mielipiteen, joka on täysin päinvastainen kuin mitä mieltä olen siitä toisesta asiasta.

- Joymuffin
Tuossa viitattiin siihen, että joku alkuperäisistä kirjoittajista sanoi JO jäsenten olevan niin herkkiä ja lempeitä, ettei uskonut heidän jatkavan kauhean pitkään bändinsä kanssa 😂.
 
vierailija
Mulle ei tule nyt mieleen yhden yhtä bändiä, joka olis lopettanut keikailun perheen perustamisen takia. Siis niin suosittua, että tekis kiertueita ulkomailla. Saattaa toki olla, että bändien hajoamisen takana on jotain tällaistakin, mutta useinhan se on niin, että tällaisessa tapauksessa bändin jäsen vain vaihtuu. Koko bändin ei tarvitse lopettaa.
Jo en tiedä minäkään. Ihan outo väite 😂
 
vierailija
Tuossa viitattiin siihen, että joku alkuperäisistä kirjoittajista sanoi JO jäsenten olevan niin herkkiä ja lempeitä, ettei uskonut heidän jatkavan kauhean pitkään bändinsä kanssa .
Minä taas luin tuon viestin koskemaan nimenomaan jäsenten elämänarvoja enemmän kuin sitä, että ovatko he liian herkkiä pystyäkseen soittamaan rockbändissä tai pitäisikö jonkun olla jotenkin huolissaan heistä tms.
 
vierailija
Minusta Jokereilla tuntuu olevan pehmeä arvomaailma ja he ovat avarakatseisia. Selvästi heitä kiinnostaa ihmisoikeudet ja maailman tila. Ainakin tällainen olo tulee heidän haastatteluistaan. Heistä paistaa läpi inhimillisyys ja fiksuus. Ihailen heidän itsetuntoaan ja leikkimielisyyttään. En tiedä kuinka pitkälle ovat suunnitelleet uraansa musiikin parissa tai minkälaisia he olisivat vanhempina. Asioita joita sen ikäisten ei minusta tarvitse vielä edes tietää.
 
Thaimaan matka ei tukenut tätä arvomaailmaa ja huolta ympäristöstä
 
vierailija
Iltaa ja perjantaita täältä sängyn pohjalta. Sain sitten luultavasti Aino areenalta kunnon koronan. Sunnuntaina menin töihin ja maanantaina kun pääsin vuorosta olin jo puolikuollut.
Mutta varmaan on raportteja jo tullut tuolta Ainosta, joten laitan tähän omia ja äidin tunnelmia sieltä.
Mentiin aika viime tipassa ja jäätiinkin aika taakse, mutta ihan hyvin nähtiin ja kuultiin. Kärtsy oli ihana iloinen energinen itsensä, mutta Aino areena ei ehkä ainakaan mun mielestä ollut se paras keikkapaikka. Vei aika paljon fiilistä, kun vieressä oli teini tai oikeestaan lapsi porukka joka odotteli vaan Isac Elliotia. Sovittiinkin äidin kanssa, että kun uudet keikka päivät ilmoitetaan niin mennään ihan Kärtsyn omalle keikalle. Vippejä roustattiin ja fani pääsi lavalle ICIP ajaksi ja tää on musta hienoa. Huhhahgay on livenä mahtava, mutta ei tullut pussailuja tai hipelöintejä nyt.
Äidin tunnelmia sitten. Tykkäsi kovasti ja suosikeiksi nousi HHH, ICIP ja Mic Mac. Ei ole seurannut Kärtsyä sitten viisujen ja yllättyi iloisesti. Äidin lempiartistit on luokkaa Jarkko Ahola, Marco Hietala ja Sonata Arctica. No Benkusta tykkää, kun minä oon opettanut. Kärtsy on kuulemma seksikäs, ihana ja ihanan pieni. Mulle tietenkin heti sitä naitettiin ja ei äiti kyllä uskonut kun sanoin että K tunnustautuu heteroksi. Huomautin äitille sit et sun gaydar oli mun kohdella rikki sen 20 vuotta, mutta nyt se kuulemma on oikeessa. Mutta sain ainakin äidistä Kärtsyn keikoille kaverin.
Nyt kahlaan palstoja läpi ja uutta Tommy matskua. Oon käyny muutamana iltana täällä ja vauvalla, mutta on ollu sellaista vääntöä, että sairaana ei jaksa.
Ja Joymuffin olipa jännä uni. Märkää en käytä itsekään kuin hyvin vähän, mutta kahville voidaan mennä jos törmätään ja kiitos uusimmasta ficistä.
Ja Luonnollisesti Gluteeniton vai mikä se oli Nacelle?
LG
 
Äh, pikaista paranemista! Ja kiitos keikkaraportista. :)
 
Kiitos raportista ja pikaista paranemista!❤
 
Yhteistyössä