Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Otan kantaa vaan tuohon viimeiseen. Jos on jotain fandomin käyttäytymissääntöjä niin suurin osa faneista on niistä tuskin kuullutkaan tai edes kokee kuuluvansa johonkin fandomiin. Ne on varmaan enemmänkin eri alustojen (tumblr, twitter jne) itse luomiaan sääntöjä joilla sitten vaiennetaan toisia ja kerrotaan mistä täällä on hyväksyttyä kirjoitella.

Suurin osa faneista on ihan vaan faneja omilla tavoillaan ja itsekkin kuulin koko fandom sanan ensi kertaa tänä tänä vuonna. Ei me fanit tai edes shippaajat olla mikään yksiulotteinen joukko joka ajattelee kaikesta samalla lailla.
Tämäpä juuri. Vaikea noudattaa "sääntöjä", jos ei tiedä niitä olevan olemassakaan. Ja ei edes ymmärrä kuuluvansa johonkin fandomiin tai shippaavansa 😅
Se, että ihmettelee esimerkiksi, miksi jostain olemassa olevasta henkilöstä ei saa puhua, on kyllä ihan järkeen käypää näistä lähtökohdista.
 
vierailija
Puhu omasta puolestasi. Mä lukisin mielelläni tuohon lainaamaasi viestiin liittyviä pohdintoja näin ekaa kertaa shippaavana.
Hyvä tietää että täällä on kiinnostusta tällaisellekin pohtivammalle keskustelulle. :) Ja tästä itse asiassa oli jo viime viikollakin hyviä, pitkiä viestinvaihtoja. Palaan itse ainakin vastaamaan tuohon keskustelunaloitukseen kunhan työpäivästä selvitään ja on vähän enemmän tilaa fandomajatuksille päässä.
 
vierailija
Minusta on todella sairasta puhua, että Bojan haluaa tulla nöyryytetyksi.
Sinä olet todella sairas. Et voi millään pakottaa muita ihmisiä sun omassa päässäsi luomaan muottiin siitä, miten meidän "pitäisi" käyttäytyä tai keskustella. Tai millaisia kuvia jonkun artistin pitäisi tai ei pitäisi julkaista. Tai aloittamaan keikka just sulle sopivaan aikaan. Sun elämä olisi oikeasti niin paljon helpompaa jos jotenkin pystyisit asennoitumaan siihen niin, että sä et kykene vaikuttamaan siihen, mitä muut ihmiset tekevät, vaan pystyt pelkästään vastaamaan omista teoistasi, eli niistä/meistä muista hermostuminen ei johda mihinkään ja on itse asiassa sulle itsellesi aivan turhan raskasta pidemmän päälle.
 
vierailija
Hyvä tietää että täällä on kiinnostusta tällaisellekin pohtivammalle keskustelulle. Ja tästä itse asiassa oli jo viime viikollakin hyviä, pitkiä viestinvaihtoja. Palaan itse ainakin vastaamaan tuohon keskustelunaloitukseen kunhan työpäivästä selvitään ja on vähän enemmän tilaa fandomajatuksille päässä.
Jos haluat kuvailla muita shippejä kuin tätä etkä puhua shippaamisesta yleisesti, niin sille voisi perustaa oman ketjunsa. Minua ei ainakaan kiinnosta lukea muista shippipareista täällä sen enempää. Maininnan tasolla toki ok.
 
Mutta sinähän et päätä siitä, mistä MUUT haluaa täällä keskustella, rakas Aito. Voit hyppiä viestit yli, tai mennä vaikka uutisketjua lukemaan jos tämän lukeminen on liian haastavaa.
 
vierailija
Jälleen menee todella törkeän kinksheimauksen puolelle verrata fantasiointia aikuisten välisistä yhteistuumin harjoitetuista sänkyleikeistä johonkin tuollaiseen.

Kinksheimaus ei kuulu tänne, piste.
Siinä kirjoituksessa, jota alunperin lainasin, ei puhuttu ensinnäkään, että se olisi fantasiointia aikuisten välisistä yhteistuumin harjoitetuista sänkyleikeistä. Vaan yleisesti kirjoitettiin, että hän haluaa tulla nöyryytetyksi.
 
vierailija
Fandomissa taitaa olla myös oletuksia jonkinlaisesta mukilointifetissistä. Siis niin että B haluaa tulla lähisuhdeväkivallalla mukiloiduksi. Välillä B:n kiusaaminen menee kyllä eräillä ehkä hieman överiksi
Eihän nyt kukaan vaan kinksheimaa mua tästä?
 
What? Nyt en ymmärrä ollenkaan. Fetissit ja lähisuhdeväkivalta eivät liity toisiinsa mitenkään. Se jos joku haluaa tulla sängyssä läiskityksi tai mätkityksi (mitään tällaista emme toki tiedä Bojanista) ei tarkoita, että tämä haluaisi väkivaltaista kohtelua muuten.

Jos ette ymmärrä fetissejä, se on ihan okei, mutta sitten voi käydä vaikka Googlella opiskelemassa lisää, eikä tulla tänne kirjoittelemaan todella loukkaavia juttuja.
 
Niin, no aivan. Minä sanoin, että varmana ei Bojan halua tulla nöyryytetyksi. See?
 
vierailija
What? Nyt en ymmärrä ollenkaan. Fetissit ja lähisuhdeväkivalta eivät liity toisiinsa mitenkään. Se jos joku haluaa tulla sängyssä läiskityksi tai mätkityksi (mitään tällaista emme toki tiedä Bojanista) ei tarkoita, että tämä haluaisi väkivaltaista kohtelua muuten.

Jos ette ymmärrä fetissejä, se on ihan okei, mutta sitten voi käydä vaikka Googlella opiskelemassa lisää, eikä tulla tänne kirjoittelemaan todella loukkaavia juttuja.
Tuohon tekstiin oli ainoastaan muutettu siis sanan nöyryyttää tilalle väkivalta. Muuten sama teksti.
 
vierailija
Nöyryytyskink -jutut lähti varmaan niistä ”this guy is my puppy” ”istu koira” -jutuista. Ja toisaalta siitä miten B reagoi joskus kun Kris häntä ”kiusaa”. Sekä Kris että Käärijä roastaavat Bojania ja hän tuntuu nauttivan. Tuo kaikki on shippimaailmaan kuuluvaa hassuttelua vaan, mutta ehkä paikoin menee vähän yli.
 
vierailija
Jos et ymmärrä mitä eroa on fetis seillä, pe dofili alla ja lähisu hdeväkivall alla, älä postaa tänne yhtään mitään koko aiheesta.
Joo, tajuan nyt, että sanasta fetissi olisi pitänyt ymmärtää, vaikka ei itse tuollaisten asioiden kimpussa askartele, että ei mitään hätää. Siksi tämän postaaminen tänne on täysin ok sulle varmastikin?

Yhteistyössä