aiheellinen mustasukkaisuus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nainen30+
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nainen30+

Vieras
Hei,

Olen 30+ nainen, kihloissa itseäni vanhemman miehen kanssa, muutama vuosi on yhtä pidetty.

Ongelmana on, että menneisyyteni on parisuhteiden osalta vilkas sekä takana on jos jonkinlaista kokeilua ja viipotusta, laillista kaikki tosin. Suhteemme alussa exät ottivat vielä yhteyttä ja mies ei pitänyt siitä lainkaan. En tosin jatkanut yhteydenpitoa, vaan ne loppuivat pikkuhiljaa. Varsinaisen epäluottamuksen aiheutti kuitenkin epäilyttävien tekstiviestien vaihto 3. osapuolen kanssa aivan suhteemme alussa (jolloin en vielä ollut varma suhteemme laadusta), ja nämä viestit päätyivät nykyisen kihlattuni luettavaksi.

Ongelmia aiheuttaa myös erilainen suhtautuminen ja asenne moniin asioihin. Minulla esimerkiksi on kavereina joitakin exiä, täysin platonisesti, mutta kihlattuni mielestä se ei ole ollenkaan hyväksyttävää eikä hän kuulemma voisi koskaan toimia niin. Harrastuksen tiimoilta jossain vaiheessa oli tulossa reissu, jossa olisin mahdollisesti joutunut jakamaan huoneen miespuolisen (ei exän) kaverin kanssa, joka ei myöskään ollut hänen mielestään missään tapauksessa hyväksyttävää.

Jokin aika sitten viehätyin miespuoliseen työkaveriin, juttelimme silloin tällöin ja kävimme kerran lounaalla. Lounaan jälkeen tiesin menneeni liian pitkälle ja kerroin tapahtuneesta kihlatulle. Siitä seurasi kuukausia jatkunut kriisi, hän koki tilanteen niin, että olen ollut vakavasti uskoton enkä saisi olla missään tekemisessä kyseisen henkilön kanssa, vaikka samassa työpaikassa sitä on vaikea välttää. En saa häntä millään vakuuttumaan, että tunteeni olivat hyvin pintapuolisia ja loppuivat nopeasti tajuttuani tilanteen.

Tämän lisäksi eräs ex otti vielä hiljattain yhteyttä, enkä heti saanut vastattua "ei", kuten olisi pitänyt, vaan sanoin että voisin mielelläni pitää yhteyttä (koska hän on mielestäni kiva tyyppi, that's all), mutta suhteeni vuoksi se ei käy.

Puhelimeni tarkistaminen ja muu "seuranta" kuuluu tähän suhteeseen ikään kuin luonnollisena osana.

Minusta taas tuntuu, että en enää itse erota, mikä on oikein ja väärin. Elän kai liikaa toisen mielipiteiden mukaan ja omat näkemykset ovat kadonneet jonnekkin.

Vaikka meillä on välillä tosi vaikeaa, rakastan häntä ja haluaisin jatkaa yhteistä elämäämme. Mielipide-eroista huolimatta meillä on paljon samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja meillä on yleensä kivaa yhdessä.

Onko tällaisella suhteella mielestänne tulevaisuutta?
sintti73

Viestit: 1
Liittynyt: 18.02.2010 15:45
 
Viehätyt liikaa muista miehistä ja kumppanisi ei tiedä mistäpäin milloinkin tuulee. Itse en katsoisi tuollaista peliä, jouduin katsomaan samaa peliä joskus kun tuli milloin miltäkin vanhalta heilalta viestiä "mutta mitään ei kuulemma tapahtunut heidän välillään". Se on täyttä potaskaa koska vanhat hoidot pitävät yhteyttä vain ja ainoastaan yhdestä syystä: haluavat testata vieläkö heissä on vetovoimaa pokata jo varattu mies/nainen.
Tuli kuva että pelailet kumppanisi tunteilla ja hänellä on täysi syy mielipiteisiinsä. Minäkään en luottaisi kukasta kukkaan lentäjään, sellaisia piirteitä näen sinussa, et halua vakiintua elämään yhden kumppanin kanssa vaan pidät antennit pystyssä jos vaikka tulisi jotain mielenkiintoisempaa vastaan.

Eli mielestäni suhteellanne ei ole tulevaisuutta jos jatkat noin. Sinun olisi parempi olla sinkku niin et pahoittaisi kenenkään toisen mieltä turhaan. Saisit lounastaa kenen kanssa haluaisit ja tekstitellä ja soitella exien kanssa niin paljon kuin huvittaa. Lopeta toisen ihmisen tunteilla pelaaminen ja vedätys.
 
Hei,

Olen 30+ nainen, kihloissa itseäni vanhemman miehen kanssa, muutama vuosi on yhtä pidetty.

Ongelmana on, että menneisyyteni on parisuhteiden osalta vilkas sekä takana on jos jonkinlaista kokeilua ja viipotusta, laillista kaikki tosin. Suhteemme alussa exät ottivat vielä yhteyttä ja mies ei pitänyt siitä lainkaan. En tosin jatkanut yhteydenpitoa, vaan ne loppuivat pikkuhiljaa. Varsinaisen epäluottamuksen aiheutti kuitenkin epäilyttävien tekstiviestien vaihto 3. osapuolen kanssa aivan suhteemme alussa (jolloin en vielä ollut varma suhteemme laadusta), ja nämä viestit päätyivät nykyisen kihlattuni luettavaksi.

Ongelmia aiheuttaa myös erilainen suhtautuminen ja asenne moniin asioihin. Minulla esimerkiksi on kavereina joitakin exiä, täysin platonisesti, mutta kihlattuni mielestä se ei ole ollenkaan hyväksyttävää eikä hän kuulemma voisi koskaan toimia niin. Harrastuksen tiimoilta jossain vaiheessa oli tulossa reissu, jossa olisin mahdollisesti joutunut jakamaan huoneen miespuolisen (ei exän) kaverin kanssa, joka ei myöskään ollut hänen mielestään missään tapauksessa hyväksyttävää.

Jokin aika sitten viehätyin miespuoliseen työkaveriin, juttelimme silloin tällöin ja kävimme kerran lounaalla. Lounaan jälkeen tiesin menneeni liian pitkälle ja kerroin tapahtuneesta kihlatulle. Siitä seurasi kuukausia jatkunut kriisi, hän koki tilanteen niin, että olen ollut vakavasti uskoton enkä saisi olla missään tekemisessä kyseisen henkilön kanssa, vaikka samassa työpaikassa sitä on vaikea välttää. En saa häntä millään vakuuttumaan, että tunteeni olivat hyvin pintapuolisia ja loppuivat nopeasti tajuttuani tilanteen.

Tämän lisäksi eräs ex otti vielä hiljattain yhteyttä, enkä heti saanut vastattua "ei", kuten olisi pitänyt, vaan sanoin että voisin mielelläni pitää yhteyttä (koska hän on mielestäni kiva tyyppi, that's all), mutta suhteeni vuoksi se ei käy.

Puhelimeni tarkistaminen ja muu "seuranta" kuuluu tähän suhteeseen ikään kuin luonnollisena osana.

Minusta taas tuntuu, että en enää itse erota, mikä on oikein ja väärin. Elän kai liikaa toisen mielipiteiden mukaan ja omat näkemykset ovat kadonneet jonnekkin.

Vaikka meillä on välillä tosi vaikeaa, rakastan häntä ja haluaisin jatkaa yhteistä elämäämme. Mielipide-eroista huolimatta meillä on paljon samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja meillä on yleensä kivaa yhdessä.

Onko tällaisella suhteella mielestänne tulevaisuutta?
sintti73

Viestit: 1
Liittynyt: 18.02.2010 15:45

Sinä et kyllä tiedä mitä vittus haluaa? olet pakonomaisesti kiinni exissä, uusissa ja vanhoissa tutuissa. Käsittämätön tyyppi, ja yrität luoda pysyvää parisuhdetta, ei ikinä tule onnistumaan jos et lopeta kaikkia kertomiasi tempauksiasi.
Sulhosi tekisi oikein kun pakkais pikasesti kampeensa ja sanois hyvästi sulle.
 
Viimeksi muokattu:
Olet ehkä ihan vilpitön, mutta miehesi silmissä käytöksesi on kaikkea muuta.

Miltä sinusta tuntuisi, jos miehesi lukuisat exät ottaisi tähän koko ajan yhteyttä, hän kävisi reissuissa missä yöpyisi kaverinaisten (joita et tunne) kanssa, hän kertoisi ihastuneensa työkaveriinsa ja käyneen tämän kanssa jo lounaalla jne. Jossain vaiheessa varmaan useimmille ihmisille tulee mieleen, että on toiselle vain hätävara, koska tällä tuntuu olevan koko ajan joitakin viritelmiä johonkin suuntaan - ja kaikki tietenkin vain kavereita.

Normaali kanssakäyminen ja oma elämä on tietenkin normaalia ja kaikkien oikeus, mutta toimintasi saattaa miehesi silmissä näyttää juuri siltä, että exät ja uudet miehet pyörii jatkuvasti jaloissasi ja on vain ajan kysymys koska myös sängyssä.
 
Mitenköhän tuntuu että miehen mustasukkaisuus saa täällä niin paljon ymmärrystä, mutta jos tilanne olisi toisinpäin, niin nainen olisi auttamatta säälittävä roikkuja ja epätoivoinen kontrollifriikki? Miksi miehen omistushalu on niin paljon hyväksyttävämpää kuin naisen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pöö.;10438402:
Mitenköhän tuntuu että miehen mustasukkaisuus saa täällä niin paljon ymmärrystä, mutta jos tilanne olisi toisinpäin, niin nainen olisi auttamatta säälittävä roikkuja ja epätoivoinen kontrollifriikki? Miksi miehen omistushalu on niin paljon hyväksyttävämpää kuin naisen.

Edelliselle täytyy sanoa, että vaikka näkökulmat eivät aina vastauksissa objektiivisa tällä palstalla, niin kyllä yllä olevien miesten antamien vastausten viesti on mielestäni oikea, vaikka olen nainen. Eihän tuollainen peli pitkälle suhdetta vie.
 
Nyt on tainnut käydä tämmöinen moka, että aloittaja on mennyt pysyvään suhteeseen, vaikkei pysty sellaiseen. Villi ja vapaa elämä kenen sängyssä milloinkin tuntuu vähän liikaa vetävän ja puolisosi näkemykset ovat ymmärrettäviä.
Aikuistumista tosiaan taidetaan aloittajan kohdalla kaivata, paljonkin.
 
on, että kyllä miehelläsi on aihetta mustasukkaisuuteen, mutta on varmasti mihiä jotka hyväksyisivät tuon. Minulle sellainen on ollut, mutta tuntui ettei hän välitä.
 
Mä taas ajattelen niin että jos ei mies voi hyväksyä yhteydenpitoa/kaveruutta vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, oli exä tai ei, niin en kyllä pystyis tuollaisessa suhteessa olemaan. Ja vielä "puhelimen tarkastus ja muu seuranta kuuluu suhteeseen ikään kuin luonnollisena osana" - ei helvetti!
 
Sinulle olisi OK työpaikkaihastukset, retket toisen sukupuolen kanssa samassa hotellihuoneessa, exien tapaamiset jotka salataan ?? Ei helvetti
 
Viimeksi muokattu:
No jollekin työpaikkaihastukselle nyt ei mitään voi, idioottia vaan mennä siitä miesystävälleen kertomaan, varsinkaan kun tietää sen niuhoksi... mitäänhän ei ollut tuossa tapahtunut.
Mulle on ihan selvää että eri sukupuolta olevan kaverin kanssa voi yöpyä samassa huoneessa. Ja pakko kai ne exien (platoniset) tapaamiset on tuossa ap:n tapauksessa salata jos kumppani on tuollainen ylimustasukkainen.
Ja toisen puhelimen, sähköpostien ym. tutkiminenhan ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää. Tai no sitten jos toinen on ollut kateissa useita päiviä ja on aihetta olettaa että jotain on sattunut.
Jos ette ole huomanneet niin ne, jotka kaikkein eniten vouhkaa moraalisäännöistä ja aina epäilee kumppaniaan pettämisestä, ovat otse niitä kaikkein todennäköisimpiä pettäjiä.
 
tosiaan avarakatseinen mollukkapollukka. Varmasti hyvä parisuhde tuolla asenteella. Luulen kuitenkin ettei kaikki tuohon pysty. Ap:n seikkailut nuntuvat minustakin aika hurjilta jos puhutaan samaan aikaan suhteesta johon sitoudutaan, mutta ihmiset ovat erilaisia.
Toinen nainen, vaan ei toinen nainen
 
Sinun täytyy erittää ottaa miehesi huomioon. Asiasta kannattaa puhua, jos olet varma, että tosiaan haluat olla hänen kanssaan, oletko? Vai haetko ehkä alitajuisesti jotain toista ratkaisua?

Itselläni on ollut erittäin mustasukkainen ja epävarma avopuoliso myöskin. Pidimme yhtä 5 vuotta kunnes sain tarpeekseni. Omalla kohdallani ongelmani oli se, että muut miehet kuulema olivat minusta liian kiinnostuneita ja lopulta sain tarpeekseni, kun mies taas syytti pettämisestä vaikken todellakaan ollut sellaista koskaan edes ajatellut. Nyt jälkikäteen olen tyytyväinen ,että pääsin kontrolloivasta suhteesta.

Minusta yhteydenpidosta exiin pitää voida luopua jos todella haluat kunniottaa miestäsi.
Lounas työkaverin kanssa ei sitten vielä ole mitään vakavaa. Älä kerro miehellesi viattomista asioista, joista tiedät hänen loukkaantuvan silloin kun itse tiedäät ettei asiassa ole mitään pahaa. Silloin putsaat vain omaa omatuntoasi etkä rakenna suhdetta.
 
Viimeksi muokattu:
Olet ilmeisesti 20+,enintään tai juttusi oli provo tai olet ...niin, mikä olet?

Hyvä esimerkki aiheellisesta mustasukkaisuudesta. Joku mullukkapullukka yritti ymmärtää sinua, toinen samanlainen kehityshäiriöinen.

Sait hyvän neuvon , pysy sinkkuna ja tarjoa palvelujasi kaikille, miellytä kaikkia.
 
Kuulostaa huorahtavalta tuo ap:n meininki joten ei ihme, että miesystävää vituttaa. Itse pistäisin tuollaisen naisen vaihtoon heti kun selviäisi, että naisella on tuollainen maine.
 
Similar threads

Yhteistyössä