Olen aloittanut suhteen miehen kanssa, jolla on kolme lasta, itselläni on yksi tyttö, emme ole vielä päässeet siihen asti suhteessa, jossa kummatkaano olisivat nähneet lapsia, mutta silti minua on alkanut ahdistamaan tämä suhde. En tiedä miksi? Mies on hieno mies, hän huomioi minua ja on kohtelias ja kiltti, tykkään hänestä ja hän minusta.
Tämä ahdistus hiipi mieleeni eilen illalla keskusteltuani erään tärkeän ihmisen kanssa ja hän vihjaili, että olen toisaalta itsekäs, kun olen suhteessa jopa heitti vitsiksi tarkoitetun lauseen " nyt kun olet rakastanut, huomaat kohta että olet unohtanut lapsesi", mitä ei todellakaan käy, sillä lapseni on minulle kaikki kaikessa.
Olenkin tämän minun miehelleni sanonut ja myös kertonut asiat, joissa en voi joustaa, tyttäreni vuoksi. Hän on nämä hyväksynyt niinkuin minä hänen asiat, joita hän ei voi joustaa lapsiensa vuoksi.
Kumminkin tuo lause ja muut vihjailut ( kun sanoin tälle tärkeälle ihmiselle, että haluaisin, että mieheni pian näkisi lapseni, hän sanoi, että nyt menen taas ja liian lujaa heti kun olemme panneet, mikä teki minusta ihanan asian likaiseksi ja törkyiseksi) ovat saaneet minut miettimään, että olisiko helpompaa vain olla kahdestaan lapseni kanssa ja teenkö tosiaan väärin, jos jatkan suhdetta ja että lapset näkevät toisensa yms. ?
Myös tämä on alkanut mietityttää, että mieheni kodissa käy kerran viikossa sosiaalipuolelta kodintyöntekijä auttamassa, onko tämä merkki, ettei mieheni jaksa hoitaa arkeaan? ( tämä kyseinen työntekijä käy myös mieheni exän luona kerran viikossa).
Etsinkö nyt vain lisäsyitä, jotta voisin karata tästä suhteesta, ja miksi? Sillä alussa olin onnellinen ja tykkäsin hänestä.. tykkään vieläkin, mutta... voisiko joku kertoa, onko tämä normaalia pelkotilaa vai mitä tämä on?
Lapseni on 2 vuotias, mieheni lapset ovat 8, 6 ja 4 vuotiaita.
Tämä ahdistus hiipi mieleeni eilen illalla keskusteltuani erään tärkeän ihmisen kanssa ja hän vihjaili, että olen toisaalta itsekäs, kun olen suhteessa jopa heitti vitsiksi tarkoitetun lauseen " nyt kun olet rakastanut, huomaat kohta että olet unohtanut lapsesi", mitä ei todellakaan käy, sillä lapseni on minulle kaikki kaikessa.
Olenkin tämän minun miehelleni sanonut ja myös kertonut asiat, joissa en voi joustaa, tyttäreni vuoksi. Hän on nämä hyväksynyt niinkuin minä hänen asiat, joita hän ei voi joustaa lapsiensa vuoksi.
Kumminkin tuo lause ja muut vihjailut ( kun sanoin tälle tärkeälle ihmiselle, että haluaisin, että mieheni pian näkisi lapseni, hän sanoi, että nyt menen taas ja liian lujaa heti kun olemme panneet, mikä teki minusta ihanan asian likaiseksi ja törkyiseksi) ovat saaneet minut miettimään, että olisiko helpompaa vain olla kahdestaan lapseni kanssa ja teenkö tosiaan väärin, jos jatkan suhdetta ja että lapset näkevät toisensa yms. ?
Myös tämä on alkanut mietityttää, että mieheni kodissa käy kerran viikossa sosiaalipuolelta kodintyöntekijä auttamassa, onko tämä merkki, ettei mieheni jaksa hoitaa arkeaan? ( tämä kyseinen työntekijä käy myös mieheni exän luona kerran viikossa).
Etsinkö nyt vain lisäsyitä, jotta voisin karata tästä suhteesta, ja miksi? Sillä alussa olin onnellinen ja tykkäsin hänestä.. tykkään vieläkin, mutta... voisiko joku kertoa, onko tämä normaalia pelkotilaa vai mitä tämä on?
Lapseni on 2 vuotias, mieheni lapset ovat 8, 6 ja 4 vuotiaita.
