Ahdistaa ja pelottaa oma asenne syntymätöntä vauvaa kohtaan

[matrjoshka]

Tiedän että tämä on typerää ja "sairasta" mutta minulle totisinta totta. Pelkään että vauvani on poika. Minua inhottaa poikalapset, ne ovat rumia, öykkäröiviä, ärsyttäviä.

En pidä ystävieni pojista, melkeimpä pelkään niitä. Mikä minua vaivaa, kun tunnen niin suurta antipatiaa poikia kohtaan? En pystyisi rakastamaan poikalasta.


Tiedän että tärkeintä on että lapsi on terve, mutta en pääse ajatuksistani

 

[Anatolia]

Pojat on juuri niin rumia, öykkäröiviä ja ärsyttäviä kuin heidän äitinsä & isänsä antavat heidän olla.

Vaihda ystäväpiiriä...sellaiseen, joka osaa kasvattaa poikalapsensa

 

["vieras"]

Jep, tiedän tunteen. Mutta todella moni tyttölapsikin osaa olla niin huippuunsa trimmattu pirulainen, että. Omaan poikaan hullaannut, lupaan sen. Etkä välttämättä ajattele poikana tai tyttönä, vaan lapsena.

 

[Kvart över]

Millä viikoilla olet? Uskon, että totut kyllä ajatukseen pojasta jos saat tietää sellaista odottavasi. Siis ennen kun lapsi syntyy.

Asenteesihan on tosi kummallinen, mutta vähän ehkä ymmärrän sinua. Itse en ole oikein välittänyt pojista myöskään, tai lähinnä olen nähnyt useammin ärsyttäviä poikalapsia kun tyttölapsia. Nyt meillä on kaksi tyttöä, mutta kun olen tutustunut usempiin poikalapsiin äidiksi tultuani, löytyy niistäkin aivan mahtavia yksilöitä Luulisin, että sinunkin asenteesi muuttuu kun tutustut useampiin lapsiin. Vaikka omasi olisikin tyttö.

 

["vera"]

Sun pitäis tulla käymään meillä. Minulla on 8v poika ja 8kk poika
Oma ihana 8v poika jaksaa päivittäin yllättää minut huomaavaisuudellaan ja tyylillään huomioida pikkuveljeään ja meidän koko perhettä.

 

[pikkanen]

Oma poika on ihan eri kun muiden pojat. Monestihan ne muiden lapset on niitä kakaroita ja omat ihania kullannuppuja. Omaa poikaasi rakastaisit ihan varmasti. Mä ainakin rakastan mun ihanaa poikaani yhtä paljon, kun tyttöjäni.

 

[haisulin äiti]

aluksi minäkin "pelkäsin" poikavauvaa, mutta on tämä poitsu aivan ihana <3 En vaihtaisi sitä mistään hinnasta tyttöön..

 

[Anatolia]

[QUOTE="vieras";26160074] Mutta todella moni tyttölapsikin osaa olla niin huippuunsa trimmattu pirulainen, että[/QUOTE]
Niin totta.
Ja tuntuu siltä, että tuossa 6-9 v iässä tyttölapsista jotkut oppii olemaan tosi ikäviä, tekopyhiä pirulaisia, siinä missä pojat on rehdimpiä, suorempia ja helpompia.

 

["vieras"]

ehkäpä ne ajatukset muuttuvat jos/kun saat sen ihaha kauniin vastasyntyneen poikasi syliisi- sukupuolella ei ole väliä. oma lapsi on kuitenkin aina oma, omasta ajattelee toisin, oli se parhaan kaverin pika kuinka ällö tahansa. jos pika syntyy teet kaikkesi sinun japoikasi suhteen eteen käy jossain juttelemassa noista ajtuksista
onko sulle sitten jotain tapahtunu/tehty poikien miesten toimesta, jotka sua 'traumatisoi' noin?

ja ps, oilisi sitten varmaan pitäny miettiä sitä lasten tekoa jos ei voi poikaa hyväksyä, se kun on 50/50 mahdollisuus

 

[matrjoshka]

Mulla on jo tyttö entuudestaan ja töissä näen melko paljon lapsia. Pojat on vaan aina ollut 99% vastenmielisiä. Varsinkin mitä vanhemmaksi tulee yli 4 vuotiaasta Muistan etten edes ajatellut asiaa aikaisemman raskauden kohdalla, toivoin kuitenkin tyttöä ja tyttö tuli

Muutama viikko vielä rakenne ultraan niin silloin selviää onko sikiö edes terve ja mitä sieltä on tulossa

 

["vieras"]

Niin totta.
Ja tuntuu siltä, että tuossa 6-9 v iässä tyttölapsista jotkut oppii olemaan tosi ikäviä, tekopyhiä pirulaisia, siinä missä pojat on rehdimpiä, suorempia ja helpompia.

Jep. Meillä on tyttöjä ja poikia. Pojat on suorempia ja "kätevämpiä". Tytöille saa pitää ihan tosissaan kuria.

 

[Kumipuu]

Kyllä se siitä. En mäkään pitänyt lapsista, kunnes sain omani. Varmasti hullaannut omaasi,
oli se kumpi tahansa.

 

["vieras"]

No jos on niin että sukupuoli määrittelee sun asennoitumisen omaa lasta kohtaan, niin oisko kannattanut jättää tekemättä? Mulla on poika ja on se vaan maailman ihanin äitin mussukka

 

[Anatolia]

[QUOTE="vieras";26160131]Jep. Meillä on tyttöjä ja poikia. Pojat on suorempia ja "kätevämpiä". Tytöille saa pitää ihan tosissaan kuria.[/QUOTE]
Poikien "synnit" näkyy ja kuuluu, niihin on helpompi puuttua. Tytöt osaa tehdä kiusaa piilossa, ja esittää martyyriä kun asiaan puuttuu.

Kun pihassa esim. 9-10 v tyttö kiusaa meidän 6 v poikaa (pelottelee, uhkailee, jne) ja sille sanoo asiasta niin sehän kieltää kaiken: en mä oo mitään tehny, en oo tehny mitään. Vaikka tiedän että on. Kun sanoo samanikäisille pojille että hei, satuitteko sanomaan ilkeästi pienemmälle, niin ne myöntää heti, pyytävät anteeksi, ja toteavat että tuli tehtyä typerästi - jos ylipäätään ovat syyllistyneet sellaiseen ilkeyteen, harvemmin ovat.

Poikien riita kuuluu kauas, tyttöjen riita voi olla pientä hiljaista henkistä hivutusta. Ja arvatenkin siihen hiljaiseen henkiseen hivutukseen on paljon vaikeampi puuttua, kun ei ehkä tiedä koko asiasta mitään.

Näin yleistäen siis. On niitä "ämmämäisiä" poikiakin jotka harrastaa selän takana kiusaamista, ja reiluja & rehtejä tyttöjä

 

["vieras"]

Minä taas muistan toivoneeni poikaa, tosin ei mulla ihan niin vahvaa ennakkoasennetta ollut tyttöä kohtaan kun sulla poikaan. Johtui siitä, että muistan itse olleeni pikkutyttönä (alle kouluikäisenä) kiero kuin korkkiruuvi, muistan miten pidin erityisesti samanikäisiä poikia helposti huijattavina ja manipuloitavina, yksinkertaisina. Voihan se tuossa iässä niin ollakin, tytöillä usein se sosiaalinen pelisilmä on poikia terävämpi ja oppivat sitä hyödyntämään. Kyllä se kierous minustakin katosi kun sain iän myötä vähän lisää empatiakykyä, mutta silti jotenkin pidän pikkutyttöjä kieroina ja ovelina pikkuotuksina, jollaista en omaan kotiini halunnut... No poika tulikin, joten en ole vielä kokonaan saanut hävitettyä ennakkoasennetta tyttöjä kohtaan.

 

["miina"]

No mä olin aina toivonut tyttöä, mutta meille siunaantuikin kaksi poikaa. Mieli on muuttunut ja jos vielä kolmas saadaan, niin toivon kyllä poikaa.. Mäkin pidin enemmän tyttölapsista kunnes sain nää omat pojat, saatat siis yllättyä.

 

["vieras"]

Poikien "synnit" näkyy ja kuuluu, niihin on helpompi puuttua. Tytöt osaa tehdä kiusaa piilossa, ja esittää martyyriä kun asiaan puuttuu.

Kun pihassa esim. 9-10 v tyttö kiusaa meidän 6 v poikaa (pelottelee, uhkailee, jne) ja sille sanoo asiasta niin sehän kieltää kaiken: en mä oo mitään tehny, en oo tehny mitään. Vaikka tiedän että on. Kun sanoo samanikäisille pojille että hei, satuitteko sanomaan ilkeästi pienemmälle, niin ne myöntää heti, pyytävät anteeksi, ja toteavat että tuli tehtyä typerästi - jos ylipäätään ovat syyllistyneet sellaiseen ilkeyteen, harvemmin ovat.

Poikien riita kuuluu kauas, tyttöjen riita voi olla pientä hiljaista henkistä hivutusta. Ja arvatenkin siihen hiljaiseen henkiseen hivutukseen on paljon vaikeampi puuttua, kun ei ehkä tiedä koko asiasta mitään.

Näin yleistäen siis. On niitä "ämmämäisiä" poikiakin jotka harrastaa selän takana kiusaamista, ja reiluja & rehtejä tyttöjä

Juuuuuuri näin. Ja kun poikien jälkeen meille ilmaantui tyttöjä, mua raivostutti suunnattomasti se ikuinen "voitko olla mun kaa" -juttu. Siis että pitää olla se yks pissaliisa siinä kaakattamassa ja inisemässä ja muiden kanssa ei voi olla?

Pojat kulkee lössinä, edelleen. Ärsyttää mua välillä sekin, kun 12 poikaa ilmaantuu ovelle ja kaikille on "ihan järjetön jano". Siinä saa hetken pyörittää baaria, että janot sammuu. Ja samaan aikaan liisukat hirisee perähuoneessa ja lähettää tekstaria "Veeralle" joka ei oo enää besu forever, mutta voi hyvinkin olla sitä jo huomenna.

Ja kuinka monesti valistan, yritän, perustelen, niin ei.

 

["niisku"]

Ymmärrän tavallaan tuota ahdistusta. Mulla on ollut heikosti ihmissuheita miessukupuoleen. Oma isä on jäänyt vähän etäiseksi, pienenä en tykännyt leikkiä poikien kanssa ja koulussa lähinnä pelkäsin heitä. Teininä en uskaltanut juurikaan ottaa kontaktia poikiin ja seurustellut olen ainoastaan yhden miehen (lapsieni isän) kanssa. En siis oikein osaa tulla toimeen miesten/poikien kanssa ja heidän maailmansa tuntuu musta kovin vieraalta ja kaukaiselta.

Olen aina kuvitellut itseni tyttöjen äidiksi ja odottaessani esikoista olin varma hänen olevan tyttö, koska enhän mä vaan osaa olla poikien äiti. No esikoinen syntyi ja oli poika ja hänen kanssaan olen päässyt tutustumaan poikien maailmaan. Ja vaikka se ei ihan vielä avaudukaan mulle niin poikaa rakastan yli kaiken ja hän on kaikkea muuta kuin se villi räkänokka joiksi pojat olen aina mieltänyt. Nyt on toinen lapsi tuloillaan ja ultrassa hänenkin veikattiin olevan poika.

Mulla vaan on ihan ihme ajatusdilemma, kun en osaa edelleenkään mieltää itseäni poikien äidiksi vaikka sellainen olenkin. Tiedän että toistakin lastani rakastan sukupuolesta huolimatta, mutta toivoisin tämän oudon olon väistyvän jotta voisin nauttia täysin äitiydestä ihan rehellisesti poikien äitinä.

 

[kolmas tyttö mahassa]

Mäkään en tykkää toisten poikalapsista mut tiedän sen et jos itselle tulisi poika,niin tilanne olisi toinen.

 

[Moraalinvartija]

Pojat on ihania Suoria, yksoikoisia, selkeitä. Aina jostain innoissaan, yleensä se jokin on jotain mistä minä en tajua mitään mutta yritän kuitenkin elää mukana (Ooo...siis ihan tosi sait päivitettyä sille Dmksrlth zldva:lle Infernaalisen Kaaoksenportin käsipainot!!) Jotenkin niin vähään tyytyväisiä (jos saa juosta ja huutaa ja välillä syödä äidin perikatoon, ne on taivaassa) ja jotenkin varsinkin vähän isompana niin hellyyttäviä, kun ovat samaan aikaan niin äijiä ja ihan mammanpoikia <3

Likaisiahan ne tuppaa olemaan, mutta meillä on sitä varten suihku. Ja vaatetta kuluu mahdottomasti, eli sinänsä ei välttämättä taloudellisesti eroa tyttöjen koreilun kustannuksista kun saa ostaa kerran kuussa uudet ulkohousut ja kengät. Käytöstavat taas on vanhemmista kiinni.

Ja joo joo, kaikki ei ole samanlaisia ja jotkut on erilaisia ja ei jonkun muun pojat...

 

[nhkdg]

Jaa. Sun kannattanee selvittää ongelmasi. Meinaan että ei tollainen poika/miesviha tyhjästä tule.

 

["vieras"]

mulla oli vähän samoja fiiliksiä mutta kai se oli vaan jotain pelkoa nyt mulla on maailman kaunein ja ihanin pikkupoika

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26160388]mulla oli vähän samoja fiiliksiä mutta kai se oli vaan jotain pelkoa nyt mulla on maailman kaunein ja ihanin pikkupoika [/QUOTE]

niin ja voisin lisätä että nyt kun on tuo poika tyttölapset tuntuu inhottavilta,ärsyttäviltä, kiljuvilta ja kitiseviltä kieroilijoilta

 

[UniQuePopPy]

Minullakin oli vähän jotain tuon tyylisiä ajatuksia... Mutta kohta mulla on 1v. poika ja se on NIIN LUTUNEN! Älyttömän ihana/hyvä huumorintaju, mammanpoika, rauhallinen höpöttelijä ja samaan aikaan tosi villi, kun innostuu Osannu ottaa rennosti pienestä asti, makoilee lattioilla kuin isommatkin jätkät ja kattelee viileenä kädessä olevaa lelua ja vilkuilee telkkaria Ei tuota voi olla rakastamatta
Mulla oli ennen synnytystä tunteita, etten voi rakastaa poikaa niin paljon kuin tyttöä ja miten mä edes osaan hoitaa sitä. Mutta meidän huumorintajut ja luonteet passaakin hyvin yhteen, eikä ole yhtään ongelmia muissakaan asioissa mistä ensiksi stressasin. Sekin ehkä paranti tuota mun traumaa, kun poika nukkui mun vieressä melkein vuoden ikäseksi asti, nyt se ressukka nukkuu jo omassa sängyssä niin urheasti :heart:

 

[kielletty]

Meillä uusperheessä miehen kanssa samanikäiset pojat, ja lisäksi minulla on vielä noita poikia vuoden nuorempi tyttö. Kun lopulta muutettiin saman katon alle (ja kyllä, ollaan tavattu ja oltu lasten kanssa yhdessä melkein parikin vuotta tätä ennen ja vietetty aikaa yhdessä, mutta asuminen on silti ihan eri asia ) meni kieltämättä hetki ennenkuin totuin mieheni 4-vuotiaan hurjasteluun, taisteluleikkeihin ja vankilatuomioihin pitämättä sitä liian rajuna. Oma poikani on toki myös vilkas, mutta hiljaisempi ja herkempi pikkuälykköpohdiskelija. Pojat ovat oppineet toisiltaan todella paljon, ja olen oppinut nauttimaan heidän suorasukaisuudestaan - ja eritoten siitä rehtiydestä. Jos on jotain sanottavaa niin se sanotaan suoraan päin naamaa, ja ne hölmöilytkään ei taatusti jää huomaamatta, nämäkin toteutetaan ihan kylmästi nenän edessä.

Mutta tuo pieni nainen, se se vasta onkin jo ihan toinen juttu. Salaa vessassa puuhailee omat pikku pahansa ja naukuu onnettomana jos kundit ärähtää, vaikka olisi itse kuinka kiusannut itse ensin tai sotkenut poikien leikit. Onhan hän todellinen aurinko, ihana pieni laulajakeiju, ja tuo ihan oman säväyksensä tähän soppaan, mutta tuo myös todellakin omat haasteensa tähän äidin rooliin

Niin tai näin, mielikuvat on mielikuvia ja kukaan ei ole rasavilli pojankloppi eikä nenäkäs pikkuprinsessa synnytyslaitoksella. Siihen on onneksi aikaa kasvaa, mikä tahansa sieltä on tullakseenkin, ja omalla kasvatuksellasikin on taatusti aikanaan sormensa pelissä.