Älykkyyskeskustelu koronakeissin osalta

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
En tietenkään!

Väitteesi siis on että nämä kaikki ansioituneet virologit ja tohtorit ovat kaikki hukanneet mandaattinsa näistä esittämistäsi syistä?

Tiedäthän nykypäivän yliopiston toimintaa? Siellä ”väärällä mielipiteellä” suljetaan ulos yhteisöstä - tuollaisella toiminnalla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa!
Yliopistomaailmassa on valitettavasti myös sellaisia henkilöitä, jotka yrittävät omiin vahvoihin uskomuksiinsa perustuen puhua punaisen mustaksi.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Keitä tutkijoita tarkoitat?

Laita linkki tutkimukseen.
En erittele, mutta kyllä heitä on.

Sellainenkin näkökulma on tullut mieleen, että jos rokotetutkimuslaitoksen johtajan, joka tekee yhteistyötä rokotefirmojen kanssa, näkemyksiä pidetään yhtenä ainoana ja oikeana, eikä niitä pystytä/saa kyseenalaistaa niin ei sekään ole kovin hyvä asetelma.
Kaikkea pitäisi tulla pystyä kyseenalaistamaan ja keskustelun tulisi olla laajempaa.

Jos minun tulisi koota ryhmä tutkijoita niin hommaisin siihen tarkoituksella eri näkökulmia omaavia koska näin luonnollisesti saataisiin parempia lopputulemia!
 
Viimeksi muokattu:
Yliopistomaailmassa on valitettavasti myös sellaisia henkilöitä, jotka yrittävät omiin vahvoihin uskomuksiinsa perustuen puhua punaisen mustaksi.
Totta, mutta sekin on hyvä asia. Ei muuta kuin väittelemään ja faktat tiskiin. Mutta, tämä tulisi tehdä reilusti ja etiikka huomioden.

Toki tässä koronakeississä meillä ei ole faktoja, siksi olisi ensisijaisen tärkeää huomioida asioita laajemmin. Eikä ottaa huomioon vain yhtä rokotuslaitoksen johtajaa tai muita häntä komppaavia…
 
On se hyvä asia niin kauan kun et hölmönä yritä väenväkisin väittää sellaista oikeaksi mikä on tutkittu vääräksi tiedoksi.
 
vierailija
En tietenkään!

Väitteesi siis on että nämä kaikki ansioituneet virologit ja tohtorit ovat kaikki hukanneet mandaattinsa näistä esittämistäsi syistä?

Tiedäthän nykypäivän yliopiston toimintaa? Siellä ”väärällä mielipiteellä” suljetaan ulos yhteisöstä - tuollaisella toiminnalla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa!
Huomaatko mitä teit, laitoit sanoja toisen suuhun. Näin ne huhut leviää myös niistä koronan ja rokotuksen oireista: tuo sanoi noin ja tarkoitti ehkä tätä. Seuraava kuuntelija tekee siitä oman johtopäätöksensä ja tekee videon.

Yliopistoissa piiri pieni pyörii, mutta se ei tarkoita sitä että tieteelliset julkaisut dissataan. Tieteelle annetaan arvoa, vaikka se olisikin tehty "väärässä kaupungissa".

Jos alat uudestaan kopioimaan ja tulkitsemaan toisen tekemiä ja julkaisemia tutkimuksia, se on väärin. Tee itse omasi!
 
Annoin oman mielipiteeni asiasta, en varsinaisesti lähtenyt väittelemään kanssasi.

Tuo piiripieni pyörii on välillä saanut naurettavia piirteitä. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi tämä afrikantähtikohu!:D

Kyllä nykyään osataan olla mediakriittisiä, älä huoli. En usko, että sinäkään pidät mielipiteitäni niin jumalallisina, että olet heti samaa mieltä kanssani. ;)
Sen näkisin kuitenkin ongelmana jos ja kun mielipiteitä on suppeasti.
 
vierailija
Jos ansioituneet tutkijat Suomessa ovat itse sitä mieltä, että heidän mielipiteitään ei noteerata, on se varmasti silloin näin. Se herättää ihmetystä, että millä perusteella ne muutama ihminen saa olla koko ajan äänessä vaikka on huomattavasti ansioituneempiakin ihmisiä. Vaarana on, kun vain muutama häärää, että katsontakanta jää suppeaksi. Ainakin monet päätökset ovat olleet ihan idioottimaisia ja epäloogisia! Ehkä muutama fiksu ihminen tuohon joukkoon olisi ollut tarpeen.
Tää herättää ihmetystä, kun näitä rokotekeskusteluja täällä just luin, että miten täällä yks Lispe häärää ja on äänessä joka ketjussa, huutomerkein ja paksunnoksin. Jos joku kommentoi ja kysyy hänelt jotain, hän vastaa vain harvoihin, ei tarkenna, ei perustele mielipiteitään. Keskustelut jää tyngäksi ja epäloogisiksi. Silti mm.erästä rokotekeskuksen johtajaa moittivia mielipiteitä hän suoltaa joka ketjuun.
Olisiko asiallista hänen kuunnella muidenkin argumentteja? Ei tollanen huutaminen ja päsmäröinti ole mitään keskustelua, katsantokanta voi lopulta jäädä hyvinkin suppeaksi.
 
Anteeksi, mutta minulle ei tule hälytyksiä (merkki siitä, että viestiäni on lainattu), kuin vain harvoin. Myöskään yksityisviestit eivät aina näy, ne häviävät johonkin bittiavaruuteen!

En mielestäni huuda, enkä päsmäröi. Nämä ovat omia näkemyksiäsi.

Mielestäni perustelen asioita todella usein.
 
vierailija
Annoin oman mielipiteeni asiasta, en varsinaisesti lähtenyt väittelemään kanssasi.

Tuo piiripieni pyörii on välillä saanut naurettavia piirteitä. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi tämä afrikantähtikohu!

Kyllä nykyään osataan olla mediakriittisiä, älä huoli. En usko, että sinäkään pidät mielipiteitäni niin jumalallisina, että olet heti samaa mieltä kanssani.
Sen näkisin kuitenkin ongelmana jos ja kun mielipiteitä on suppeasti.
En välitä toisten mielipiteistä tämän mittakaavan asiassa. Arvostan vain tietoa.

Osaatko erottaa mielipiteen ja tiedon? Olisi hyvä tietää kumpaa sopii käyttää missäkin tilanteessa.
 
En välitä toisten mielipiteistä tämän mittakaavan asiassa. Arvostan vain tietoa.

Osaatko erottaa mielipiteen ja tiedon? Olisi hyvä tietää kumpaa sopii käyttää missäkin tilanteessa.
Jos havaitsen, että olen erimieltä asiasta sinun ”tiedon” kanssa niin varmasti kerron oman mielipiteeni.

Se sinun ”tieto” tulee jostakin, eikä se ole mikään absoluuttinen totuus mitä ei saa kyseenalaistaa. En odota sitä minunkaan ”tiedoilta”.
 
vierailija
Totta, mutta sekin on hyvä asia. Ei muuta kuin väittelemään ja faktat tiskiin. Mutta, tämä tulisi tehdä reilusti ja etiikka huomioden.

Toki tässä koronakeississä meillä ei ole faktoja, siksi olisi ensisijaisen tärkeää huomioida asioita laajemmin. Eikä ottaa huomioon vain yhtä rokotuslaitoksen johtajaa tai muita häntä komppaavia…
Miten niin teillä ei ole faktoja, ja keillä teillä? Tutkimuksia on tehty jo 2 vuotta, kyllä niistä on jo faktoja kertynyt. Taudin luonteesta, ja lääkkeitä ja rokotuksia on jo kehitetty. Pikkuhiljaa tilanne alkaa selkiytyä sekä tutkijoille, päättäjille, että kansalaisille. Ikävän lisänsä tähän tuo rahan ja vallanhimo, joka sotkee pahasti mm. entisestään kuralla olleiden taloustilannetta.
 
No selvitä nyt ensin itsellesi mikä on fakta niin ehkä asia aukeaa sinulle.

Tässä koronakeississä on vielä paljon kysymyksiä selvitettävänä, kai me olemme samaa mieltä edes tästä?
 
vierailija
Jos havaitsen, että olen erimieltä asiasta sinun ”tiedon” kanssa niin varmasti kerron oman mielipiteeni.

Se sinun ”tieto” tulee jostakin, eikä se ole mikään absoluuttinen totuus mitä ei saa kyseenalaistaa. En odota sitä minunkaan ”tiedoilta”.
Hmm, nyt liikut vaarallisilla vesillä, kun perustat uskomuksesi muiden mielipiteisiin etkä tietoon. Tieteellistä tietoa, josta käytetään yleisesti myös sanaa fakta, voi kutsua ihan vaan tiedoksi, lainausmerkit on tiedeyhteisöä halventavaa. Sille tiedolle on tarkat kriteerit.
Olet tiedon ja sen sovellusten varassa suurimman osan elämästäsi.
 
Täällä palstalla yleinen käytäntö on kannanotto ja mielipiteiden vaihto, mutta varmasti osalla löytyy kompetenssia ihan oikeaan väittelyynkin.
Oikeita väittelyitä täällä ei kuitenkaan normaalisti käydä.
 
vierailija
No selvitä nyt ensin itsellesi mikä on fakta niin ehkä asia aukeaa sinulle.

Tässä koronakeississä on vielä paljon kysymyksiä selvitettävänä, kai me olemme samaa mieltä edes tästä?
Koronakeississä on monta osatekijää ja kaikissa on paljon kysymyksiä selvitettävänä.

Ikävintä tässä minun mielestäni on se, että keissi on globaali, eri maat suhtautuvat siihen eri tavalla, eikä yhteistä säveltä meinaa löytyä taudin nujertamiseksi, eikä aina tunnu siltä että tahtoakaan.
 
vierailija
Sikainfluenssarokotteessa olevat viruksen proteiinit sairastuttivat ne, joilla oli geneettinen alttius narkolepsiaan. Mikäli he olisivat sairastaneet sikainfluenssan, olisi lopputulos ollut sama.
Jokaisessa lääkkeessä ja jokaisessa rokotteessa on aina se riski, että se ei sovi jollekulle perimänsä vuoksi. Tilastollisesti nämä ovat kuitenkin marginaalisia ryhmiä ja niin kauan kuin lääketiede ei pysty muokkaamaan lääkkeitä yksilöllisesti ihmisen geenien mukaan, tulee olemaan niitä, jotka eivät jotain lääkettä tai rokotetta siedä.

Ensimmäiset koronarokotteet annettiin 2020 joulukuussa. Tätä ennen on ollut testiryhmiä, joten 2 vuotta alkaa aika pian tulla täyteen.
"Olisi lopputulos ollut sama"? Höpöhöpö. Alttius ei tarkoita sitä että sen varmasti saa.

"
Myös sikainfluenssa- eli H1N1-viruksella on kyky aiheuttaa narkolepsiaa rokotteesta riippumatta. Suomessa ei kuitenkaan tunneta tapauksia, joissa sikainfluenssa olisi sairastettuna aiheuttanut narkolepsiaa.
– Sikainfluenssavirus kiertää maailmalla edelleen, mutta sen merkitys narkolepsian levittäjänä on hyvin vähäinen, eikä sen suhteen ole syytä olla huolissaan. Paljon suurempi riski on sikainfluenssan aiheuttama tauti itsessään ja siihen liittyvät bakteerijälkitaudit, muistuttaa professori."

Ja että 2v alkaa pian tulla täyteen? Valtaosa rokotetuista ei ole kuule päässyt edes puoliväliin, eikä varsinkaan lapset.
 
vierailija
Tässä koronahässäkässä on nyt pinnalla sellainen ikävä nykyajan ilmiö, että kuka vain pääsee lähes mihin vain tutkimuksiin lukemaan, tulkitsemaan, arvioimaan. Ja valitettavasti ne tulkinnat ovat välillä vääriä, harhaisia. Joko alkuperäistä tutkimusta ei lueta kunnolla tai ei ymmärretä oikein, mutta siitä kuitenkin vedetään johtopäätöksiä jotka mahdollisesti myös yhdistetään toisesta tutkimuksesta raapaistuun sivulauseeseen, ja sitten siitä tehdään juttu/video/haastattelu. Näin on tehnyt jopa mm. tohtori Bridle, joka on ansioitunut ja pätevä virusimmunologian alalla, mutta teki muutaman hätäisen johtopäätöksen muiden tekemästä tutkimuksesta, ja nyt täälläkin leviää sitkeä huhu jossa väitetään että piikkiproteiini on myrkyllinen ja jää rokotuksen jälkeen kiertämään elimistössä määräämättömän ajan. Tällaisia tuloksia alkuperäisessä tutkimuksessa ei saatu, koska sitä ei edes tutkittu siinä, ja tutkimusasetelma ei sopinut tällaisten johtopäätösten tekemiseen.

Näin saattaa käydä kelle vain, ja on arveluttavaa kerätä irtotietoa, muodostaa niistä johtopäätöksiä ja jakaa niitä oikeana tietona koska ne eivät etenkään maallikon yhdisteleminä sitä ole, vaikka asiat alunperin olisikin tieteellisestä alkuperää.

Tämän takia meillä on ammattitaitoisia virkamiehiä, jotka seuraavat tieteellistä keskustelua, käyvät sitä muiden kanssa, ja osaavat arvioida myös omia päätelmiään. He lukevat, kuuntelevat, muokkaavat ajatuksiaan, ja kun meistä tuntuu että he empivät päätöksissään tai muuttavat vähän mielipidettään, niin sille on aina perustelu, mikä ei ole oma valta ja kunnia kuten muutamilla "sisäpiiriryhmänvetäjillä".
Ehdotatko että kaikki lakkaisi itse tutkimasta asioita ja kuuntelisivat vaan aina asiantuntijoita? Mitäs kun ne asiantuntijatkaan ei ole asioista samaa mieltä?
 
vierailija
Itseäsikö ehdotat?

On joitakin syitä, miksi tiedeyhteisössä ei arvosteta toisia niin paljon kuin toisia. Mm. plagiointi, mielipiteet (tiede ei ole mielipiteitä), toisten mollaaminen, huijaaminen tutkinnoissa tai tuloksissa, epätieteelliset tutkimukset. Näistä joutuu paitsioon ja siitä on todella vaikeaa nousta ja saada arvostusta.
THL joutuu siis paitsioon koska on toistuvasti kertonut rokotteesta sellaisia asioita mitkä myöhemmin todettu paikkansapitämättömiksi.
 
vierailija
Johtuuko myös siitä, että tämä on nyt eri virus kuin viime vuonna. Eli rokote ei ole tehty omikronia varten.
Tottakai. Näitä on ollut koko korona-aikana. Enää en vakuutu siitä mitä he sanovat. Voisivat alkaa sanomaan että "emme ole varmoja, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä / tällä hetkellä uskomme että...". Jos sanotaan vaan vaikka että "koronarokote suojaa 90% tartunnoilta", niin pitäisi olla vähän pidemmän ajan ja varmempaa tietoa asiasta.
 
Sitten alkaa valitus siitä, kuinka ei kerrota mitään. Nyt kerrotaan aivan kaikki ja valitetaan, että kerrotaan vääriä asioita.
Jokaisen yleissivistykseen kuuluu, että ymmärtää viruksen/pandemian olevan muuttuva asia.
 
vierailija
Luitko tuon tutkimuksen ihan pdf-muodossa, linkki pitäisi löytyä Kempen videon alta.

Nyt alan pyykkisavottaan ja samalla kuuntelen tuon podcastin missä ärsyttävä haastettelija haastattelee Rämettiä.
Mutta eikö ollut sellainen sävy tuossa haastattelussa, jota on kaipailtu. Puisevan kylmästi esitetty asiat, niinkuin ne ovat.
 
  • Haha
Reactions: Lispetti
Mutta eikö ollut sellainen sävy tuossa haastattelussa, jota on kaipailtu. Puisevan kylmästi esitetty asiat, niinkuin ne ovat.
Siis oliko tuo ironiaa? :D
Jos nyt tarkoitat tätä Tuomas Peltomäen podcastia missä hän haastatteli Rämettiö niin nukahdin melko nopeasti. Siinä oli ihan perusasioita mitkä olen oppinut jo pienenä katsomalla Olipa kerran elämää, äläkä naura, olen kuullut että terveydenhuollon-opiskelijatkin niitä ovat joskus katselleet tunnilla! :D

Tuomas Peltomäki on erittäin huono haastattelija. Hän tuo esiin milelläön itseään ja omia tarinoitaan ja puhuu törkeästi Rämetin päälle!
Haastattelu oli liian rönsyilevä - sitä kuunnellut mielellään.
Alusta kuuntelin vähän aikaa ja hetkeksi heräsin kuuntelemaan lopyn rokoteosuutta kunnes nukahdin uudelleen.

Täytyy kerrata jossakin vaiheessa jos viitsin.

Kaikkia ei voi miellyttää - itselleni toimii parhaiten se, että haastattelija antaa tilaa ja mielestäni turha niitä asioita on kerrata koko ajan - jos ei ensimmäisellä kerralla mene jakeluun, voi asian kuunnella itse uudelleen. Kaksi ja puoli tuntia on hyvin pitkä aika etenkin jos yli puolet haastattelusta joutaisi pois!
Tiivistettynä ja enemmän asiapitoisena olisi kyllä mennyt, mutta näin ei.

Tiedän ainakin että en enempää kuuntele tämän herra Peltomäen jorinoita jos tyyli yleisestikin on tuo!
 
Yhteistyössä