Äitejä Joensuusta

Koivunkäpy Meilläkin on renkaat jo kiristetty niin tiukalle, että pyörät hädin tuskin pyörii.

pimmeepulla Tuleehan sitä matkaa hoitoon, en ole viittinyt tarkkaa kilometrimäärää edes katsoa, kun autolla joutuu kuitenkin viemään. Olisiko matkaa n. 6 km. Aluksi oli puhetta, että jonotetaan paikkaa lähempää, mutta päädyttiin sitten siihen ettei viiti tyttöä jatkuvasti totuttaa uuteen paikkaan, joten vaihdetaan aikaisintaan ensi syksynä. Varahoitopaikkana onkin sitten päiväkoti, joka näkyy melkein meidän ikkunasta. Muut lapset oli 2, 3 ja 4 vuotiaita, joten ei onneksi toista ihan pientä ole.

Meille sopii ainakin puisto- tms. treffit ensi viikolla. Maanantai on ainut päivä, jolloin ei päästä, muut käy.
 
Voi ei, kirjoitin pitkät pätkät ja se katos jonnekin :(

Mutta jos joskus tapailette niin minulle kävisi perjantait, kun silloin olen vapaalla ja jos vaikka iltapäivällä kolmen maissa?

Mut kirjoittelen joku päivä taas meidän kuulumisia, jos vaikka onnistuisin saamaan sen tänne perille asti, nyt ei jaksa uudelleen alkaa...
 
Me ei päästä keskiviikkona, kun meillä on muskari. Mutta kiva olisi kyllä nähdä lähiaikoina, esim. käydä uimassa. Ja mukavaa olisi, jos desa74 pääsisitte joku kerta tapaamiseen. Meille perjantait ainakin käy. Ja viikon 42 olen lomalla, että silloin käy myös aamupäivästä.

pimmeepulla Meillä ei ole ollut yöpulloa enää moneen kuukauteen. Luovuttiin siitä kesän alussa, poika oli silloin n. 11 kk:n ikäinen. Yhtenä yönä en vaan antanut maitoa (huutoa kesti sen 4 tuntia), mutta eipä ole sen jälkeen pulloa yöllä tarvittu. Paitsi kun on ollut sairaana, eikä illalla ole jaksanut/pystynyt syömään puuroa, joka pitäisi nälän poissa koko yön. Meillä olisi voitu luopua yöpullosta jo aikaisemmin, mutta se oli keino, jolla saatiin poika jatkamaan unia omassa sängyssä. Nyt siis tulee jossain vaiheessa yötä viereen, kun ei ole vielä saatu aikaiseksi pitää uutta unikoulua, että opetettaisiin nukahtamaan omaan sänkyynsä. Meidän vanhempien saamattomuutta siis, ja turha siitä onkaan meidän valittaa, jos poika valtaa sängyn eikä itse saada nukuttua.
 
No josko torstai olis sit parempi? Muutenkin se vaikuttais sopivammalta meillekkin!
Täällä nukuttu 3 yötä 20-7, jee!!! ei uskalla vielä liikaa hehkuttaa, mutta ei mitään inahdustakaan ole kuulunut ja aamulla aina yhtä shokissa että mitä ihmettä ei yhtään herätystä (ois voinu aiemmin jo luopua maidosta ;))!
tepastinKohta sitä teilläkin jo kävellään ja 1v juhliinkaan ei enää pitkä aika :)
 
Meillekin käy torstai.

pimmeepulla viikonloppuna noustiin jo ekan kerran ilman tukea seisomaan, joten saa tosiaan nähdä ehtiikö tyttö lähteä kävelemään jo ennen synttäreitään :)

Meillä selvästi tyttö nyt testaa mitä saa tehdä ja mitä ei, kiellot selvästi ymmärtää, mutta mitään ei totella. Tuntuu, että mitään muuta ei enää tehdä kuin vuorotellen kielletään ja itketään (tyttö siis suuttuu lähes joka kerta kun sitä jostain kiellän). Tähän kun yhdistetään ilmeisesti TAAS tuloillaan oleva hammas (eli huonosti nukutut yöt) asuu meillä aika väsynyttä porukkaa. Johan me viikon verran ehdittiinkin nukkua paremmin noiden hampaiden tulon välissä. Meillä tyttö siirtyi jossain vaiheessa omatoimisesti (siis ilman unikoulua) nukkumaan täysiä öitä, mutta hampaita tehdessä herää huonoimpina öinä jopa viisi kertaa eikä rauhoitu mihinkään muuhun kuin sylittelyyn ja/tai maitoon.
 
Me ollaan käyty aika paljon keskustassa siinä entisen postin takana olevassa puistossa, kävisikö se tänään? Viideltä käy, tai meillä saatta mennä hieman viiden jälkeen ennen kuin keritään paikalle.
 
Tänään oli typyn eka hoitopäivä, kyllä jännitti! Onneksi mies vei, itku oli tytöllä jättäessä tullut. Hyvin oli kuitenkin muuten päivä mennyt, vaikka aika väsynyt tyttönen oli illan. Huomenna pitäisi sitten minun itse viedä, onneks jää pari tuntia ennen töihin menoa, jotta ehdin koota itseni, asiakaspalvelussa kun ei kehtaa hirveästi itkeskellä. :)
 
tepastin Kiva, että hoitopäivä oli sujunut hyvin teidän tytöllä. Minä jo päivällä mietinkin, että pitää tulla kyselemään teidän ekasta hoitopäivästä, mutta onneksi kerkisit kirjoitella jo kuulumiset. Tuo lapsen itkemään jääminen on ikävää itsestä, lapsi varmasti nopeasti rauhoittuu, kun vanhemmat lähtevät. Toisaalta tuo perään itkeminen ainakin kertoo sen, että lapsi on kiintynyt vanhempiinsa eikä jäisi tuntemattoman luokse. Pian lapsi siihen hoitajaan oppii kuitenkin luottamaan ja jää mielellään hoitoon, näin ainakin meillä kävi. Uskon, että meidän pojasta on jopa mukavaa olla siellä hoidossa kun on muita lapsia ja touhua koko ajan. Tietysti on sitten mukava lähteä kotiinkin ja äiti saa hakiessa aina pusun ja halauksen :)
Mutta voimia sulle tepastin huomiseen. Vaikka kuinka valmistautuisi jättämään lapsen hoitoon niin ei siinä omalle pahalle mielelle voi mitään, kun lapsi jää perään itkemään. Minä ainakin itkin koko matkan töihin, ihme että perille selvisin. Ja koko päivänhän se oli mielessä, että miten se oma pieni siellä pärjää.
 
Kiitos mii-tu tsemppauksesta :) Onnistuin kuitenkin välttämään eilen tytön hoitoon viemisen, meiltä hajosi toinen auto, joten mies ei päässyt töihin aamulla ja vei itse tytön hoitoon ennenkuin lähti hakemaan vara-autoa. Perjantaina siis vasta on minulla ensimmäinen tytön hoitoon jättäminen.

Käytiin tänään ensimmäistä kertaa tytön kanssa kokeilemassa perhekerhoa. Hyvin tyttö ainakin viihtyi, taputti ihan innoissaan lauluissa mukana. :) Kovin montaa ei samanikäistä sattunut, mutta enemmän ne uudet lelut taitaa kuitenkin vielä tämän ikäistä kiinnostaakin. Meillä on taas kaksi hammasta puskemassa esiin, joten pitää keksiä kaikkea puuhaa päiville, kotona kiukuttelu saa meidät molemmat vain väsymään.
 
Kyllä pitää olla onnellinen miten hyvän perhepäivähoitajan meidän poika on saanut. Hoitaja on vaikuttanut koko ajan hyvältä, mutta viimeistään nyt asian ymmärtää, kun jouduttiin viemään meidän poika varahoitajalle oman sairastuttua. Eilen oli päiväkodissa ja sehän oli hyvä paikka. Jäi sinne mielellään ja pois hakiessakin vaikutti, että leikit jäi kesken ja olisi voinut vielä jäädä leikkimään. Mutta tänään jouduin viemään toiselle pph:lle (noita-akalle, tuo oli ensi vaikutelma jo kun eilen sille soitin). Aamulla vielä uskottelin itselleni, että voihan se hoitaja kivakin olla, puhelimessa kun on vaikea saada oikeaa kuvaa ihmisestä. Mutta kyllä kaikki uskot ja toivot karisi, kun hoitaja avasi oven ja määkäisi huomenet. Voitte vaan arvata pojan reaktiot ja jäikö sinne mielellään. No takuuvarmasti en huomenna enää sinne lastani vie. Jään vaikka itse kotiin potemaan olematonta vatsatautia. Onneksi ensi viikon olen itse lomalla ja saadaan olla kotona pojan kanssa. Jospa sitten jo oma hoitajakin olisi parantunut.
 
mii-tu harmi, millainen kokemus on teille sattunut. Meilläkin on sattunut kyllä hyvä tuuri hoitajan kanssa (tai tämä on ainakin ensi-vaikutelma, kokemustahan ei ole vasta kuin parilta päivältä). Hoitaja on luonteeltaan hyvin erilainen kuin minä (muistuttaa itseasiassa paljon anoppia ja mieskin huomasi saman), mutta tulee lasten kanssa varmasti hyvin toimeen.

Perhepäivähoitajissakin löytyy varmasti monenlaista ihmistä, kuten missä tahansa muussakin ammatissa. Arvottiinkin pitkään halutaanko tyttö pph:lle vai päiväkotiin, päiväkodissa kun yleensä on ainakin yksi mukava hoitaja. Toivottavasti mii-tu teillä käy jatkossa parempi tuuri vara-hoitajan kanssa, mutta tiedän että nyt varmasti harmittaa.
 
Moikka kaikille!
Täällä lumista vapaapäivää vietellään. Meillä neiti on ollut nyt paljon kipeänä; flunssaa, korvatulehdusta ja siihen samaan syssyyn vielä pari poskihammastakin, niin yiihaa! Leppoisa ja rento koti-ilta on valmis. Tänään taas lääkärille korvia näyttämään. Mut onneksi kuitenkin kohtuu pienillä kiukuilla on kaikesta tähän asti selvitty.

Meidän neiti nyt kävelee jo ihan mukavasti ja sanojakin tulee; äitä, isi, sisko, koira, kenkä ym. ei tosin nyt vielä ihan selvästi, mutta kuitenkin ymmärrettävästi. Ruuan kanssa edelleen meillä on vaihtelevaa, ei kyllä ikinä tämä neiti mikään suursyömäri ole ollut. Välillä stressaa, kun syöminen on yhtä taistelua, mutta ehkäpä nuo sairastelutkin ovat tuoneet oman osansa siihen.

Typsyllä sujuu päiväkodissa nykyisin mitä mainioimmin. On tottunut hyvin menoon ja meinikiin. Minusta hän on tullut erityisen sosiaaliseksi juuri päiväkodin ansioista, ei vierasta, vilkuttelee ja juttelee kaupassakin monille, varsinkin kassajonossa :)
Meillä on tosi mahtavat hoitajat tuolla PK:ssa, kaikki pienten puolen hoitajat ovat niin ihania ja meidän kemiat on kaikkien kanssa kohdannut oikein hyvin.
Se on kyllä tuon päiväkodin hyvä puoli, että jos joku hoitajista on kipeä, niin on sitten kuitenkin tuttuja hoitajia muitakin. En tiedä miten neiti suhtautuisi jos pitäisi viedä toiselle hoitajalle...

Mulla olisi varmastikin mii-tu ihan samat fiilikset, jos jäisi tuollainen kuva hoitajasta, aivan varmasti jäisin itse jollain keinoin hoitamaan kotiin siksi ajaksi. Kuitenkin vaikka on hyvä hoitopaikka tuo päiväkoti, niin siitä huolimatta monta kertaa päivän aikana sitä miettii, että kuinkahan siellä hoidossa sujuu.

Paljon tsemppiä tepastin hoidon aloittamiseen, siitä se lähtee. Alku aina hankalaa ja jne... ;)

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Meillä poika on kipeä, ollut jo perjantaista lähtien. Jännä tauti, kun korkea kuume on joka toinen päivä ja joka toinen on kuumeeton. Toisaalta hyvä, että olen nyt tämän viikon lomalla, saa poika rauhassa sairastaa ja saan olla itse hoitamassa ilman, että pitää miettiä sairastodistuksia työnantajalle. Toisaalta olisi kyllä ollut mukava viettää aikaa lomaillen ilman sairastelua. Mutta kyllä on Joensuun päivystys surkeaa toimintaa, kerran siellä illalla jouduttiin käymään ja kolme tuntia odotettiin sairaan lapsen kanssa. Ilmoittautuessa hoitaja sanoi, että laittaisi meitä jonon kärkipäähän, mutta eipä taida pieni lapsi olla tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla. Kai siellä sitten oli kiireellisempiä tapauksia ja lääkäreillä kiire. Mutta jotenkin vaan jäi sellainen kuva, että lääkärit vaan juoksi huoneesta toiseen juttelemassa toistensa ja hoitajien kanssa. Ainakin kun pojalta otettiin verikokeet ja lääkäri lupasi tulla heti kertomaan tuloksista kun olisivat valmiit, niin eipä mitään kuulunut. Aikamme odoteltuamme aloimme itse kysellä tuloksia niin lääkäri löytyi hoitajien huoneesta ja meidät nähtyään oli, että ai niin, minäpä katsonkin tulokset heti. Olisi varmaan jo aiemmin olleet tulokset valmiit, mutta eipä siitä meille viitsitty/"keritty" ilmoittamaan. Seuraavan kerran kyllä mennään yksityiselle, maksoi mitä maksoi. Jos vaan sattuvat olemaan auki, kun apua tarvitaan.

tepastin Miten sulta onnistui tytön hoitoon vieminen? Oli varmaan aika kamala paikka.

desa74 Hienoa, että teidän tyttö alkaa viihtymään hoidossa. On siellä ainakin toimintaa ja kavereita erilailla kuin kotona. Onko teillä opittu uusia taitoja hoidon myötä? Meillä poika käy potalla. Tosin vaippoja edelleen käytämme, mutta aina ruoan jälkeen on pissitty (hoidossa jopa kakkinut) pottaan. Lisäksi tuntuu muutenkin kasvaneet paljon hoidon aloitettua. Olisi kyllä mukavaa nähdä teitä, pitää järjestää joku perjantai tapaaminen.
 
Mii-tu, mä oon joskus istunu päivystysessä 4h lapsen kanssa jolla oli yli 40,5 kuumetta ja oli harhainen. no, lääkäri laitto suoraan sit lastenlääkärille joka passitti kotiin koska ei löytänyt mitään vikaa ja tenava sai just jonku virtapiikin, eli jaksoi istua..
 
mii-tu toivottavasti teillä poika paranee nopeasti, kamalaa aina katsoa kun toinen sairastaa. Olette kyllä tosiaan pitkään saaneet päivystyksessä odotella, onneksi me ei vielä olla jouduttu siellä jonottelemaan.

Meillä tyttö jää edelleen hoidossa itkemään perään, yleensä itku alkaa jo ovella kun huomaa minne on tultu. Itseni aina tsemppaan olemaan itkemättä, mutta kyllä siitä ontto-olo jää loppupäiväksi, vaikka hoitaja sanookin itkun loppuvan nopeasti. Vapaapäivinäkin tyttö on normaalia enemmän kiinni minussa, etenkin kyläilyt on hankalia, tyttö kun alkaa itkeä heti jos lasken maahan tai jonkun muun syliin siksi aikaa että saisin itseltä takin riisuttua.
 
Meillä tää sairastaminen jatkuu vaan, huoh... niin väsyttävää... Neidillähän alkoi kaksi viikkoa siiten kuumeella 39 asteessa, sitä kesti pari-kolme päivää ja sitten alkoi tämä hillitön räkätauti, jota kestää edelleen. Nyt on ollut nelisen päivää ihan järkky yskä, että tuntuu ihan tikahtuvan yskiessä. Eilen soittivat päikkäristä aamupäivällä, että neiti on niin itkuinen ja väsyneen oloinen, joten eikun taas lääkäriin. Mutta ei sieltä mitään muuta löytynyt (onneksi) kuin tämä sitkeä ylähengitystieinfektio. Nyt sitten huilitaan loppuviikko hoidosta ja toivotaan että parantuisi pieni.

Toivottavsti miitu teillä ei ole tätä samaa tautia, on nimittäin niin sitkeässä parantuminen, että alkaa jo tuntumaan toivottomalta. Kyllähän minä tiesin, että eka vuosi hoidossa on tätä, mutta että se sairastaminen on suunnilleen koko aikaista, niin ihan tähän en osannut varautua.

Itsekin olen ollut nyt viikon flunssassa, varmaan samaa kuin neidissä, kun tuntuu kestävän...

Meillä ei ole erityisesti mitään uutta opittu hoidon alkamisen myötä, mutta muuten kyllä huomaa kuinka neiti alkaa ymmärtää asioita. Pari iltaa sitten isänsä sanoi ohimennen, että eikös olisi kohta suihkun ja nukkumaan menon aika, niin hetken päästä neiti otti minua ranteesta kiinni ja talutti pesuhuoneeseen, ihana huomata kuinka hän kehityy ajattelussaan. =)
Eilen jo sitten heti iltapuuron jälkeen hän taasen otti kädestä kiinni ja vei pesuhuoneeseen, että eikös nyt ole iltapesun aika ;)

Voi harmi Tepastin että Teillä itketään hoitoon jäädessä. Tiedän kyllä tunteen, kuinka sitä miltei koko päivän sitten ajattelee, että kuinkahan siellä hoidossa mahtaa sujua. Vaikka se itku loppuisikin hetimiten, mutta kyllä siitä jää huono fiilis :|
 
Pitää kertoa, poika ottaa haparoivia ensi askeleita :D

Täällä on sairastettu 19.8 lähtien, nyt on vuorossa junnu jolla räkä lentää ja yskii, pitää tänään hakea ab-kuuri kun ei taltu, keskimmäinen syö kuuria korvatulehdukseen, isoin on just nyt oireeton, jopa tuo 2kk sairasti.
 
Hienoa Koivunkäpy siellä pian mennään lujaa!!!

Mä kans oon miettinyt aloittaisinko ab-kuurin, mut kun kuitenkaan ei oo korvatulehdusta, niin en tiiä sit onko siitä hyötyä sen enempää. Mut kun tuntuu ettei tuo ikiräkä lopu muutenkaan ja yskiminen kans... :(
Kyl on rankkaa kun pieni on koko ajan kipeenä....
 

Yhteistyössä