Äidiksi ensikertaa 30+

Sehän on ihan normia nykyään, et lapset saadaan kolmekymppisinä. :)

Ja sitten eksyinkin jo aiheesta. :p
Mun sisko on 45v, eikä koskaan halunnut lapsia (Ei ainakaan omia, kun ei se oo halunnut miestäkään) Silti se sukurakkaana otti mun tytön luokseen asumaan, kun se meiltä vietiin, samoin teki toinen siskoni, ainoastaan pojat joutuivat ihanaan, mutta alunperin meille tuntemattomaan perheeseen, koska ovat kehitysviiveisiä. (isänsäkkin oli lapsena, mutta aikuisena normaali)
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!

Empä tiedä hävisikö aikaisempi viestini bittien avaruuteen...

Kuitenkin, täällä siis yksi 34 v vauvatoiveissa. Yritystä n. vuosi takana (vähäisin yrityskerroin, koska mieheni on työssä joka vie hänet moneksi kuukaudeksi kerrallaan pois kotoa), ja viimeisin yritys oli tässä kuussa (heinäkuu). Seuraava mahdollisuus olisi marraskuussa kun mies palaa kotiin. Eli suuret plussa-toiveet meillä, että olisin jo raskaana. Ikäni takia lääkäri lähetti jo varalta kaikkiin peruskokoeisiin joissa kävin kesäkuussa ja kaikki on tutkimusten mukaan kunnossa. Mies ei vielä ole kokeissa käynyt.

Kierto on ollut todella säännöllinen viimeiset pari vuotta (kun olen tarkemmin seurannut), 28 pv. Tänään kuukuatiseni ovat "virallisesti" yhden päivän myöhässä :) Tein kuitenkin innokkaana jo kotitestin aamupissasta tänään ja negatiivista näytti :-( Mutta jään odottelemaan menkkoja, ja jos ei kuulu 5 päivän sisään, teen uuden testin.

Kiva lukea muiden kokemuksia ja erityisesti onnistumisia! Tsemppiä kaikille!
 
Täytän marraskuussa 36 ja viikonloppuna sain plussan raskaustestiin jonka mukaan hedelmöitys on tapahtunut 5 vko:a sitten tai aikaisemmin.

Nyt ollaan jo viikolla 27 ja vauva liikkuu hyvin vaikka välillä onkin epäilyttänyt monesti että saanko mentyä tämän raskauden kunnialla läpi, hyvältä näyttää.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sajeva
Onnea Lootus!

Ihan hilkulla on, kuulunko tähän ketjuun. Esikoinen syntyi rv. 35, 12 päivää ennen 30. v. synttäreitäni. Siinä jäi suunnitellut 30 v.- juhlat viettämättä, kun käärö oli teholla... Koin kyllä jo silloin saaneeni lapsen "kolmekymppisenä". Nyt on toinen tulossa ja ikää 35.
 

Yhteistyössä