Adoptoituja äitejä...

Heippa! Olisi aivan ihana törmätä muihin vauvana/lapsena adoptoituihin ihmisiin, jotka nyt ovat äitejä tai isejä! Minut on adoptoitu vauvana ja olen tavannut velipuoleni ja ohimennen biologisen äitinikin. Elämä ei ole ollut helppoa ja olen kärsinyt melkoisista identiteettiongelmista, etenkin nyt kun selvästi alan lähestyä kolmeakymppiä... Jos kuulostaa tutulta, ilmoittelethan! =) =)

 

Täällä yksi adoptoitu äiti. Mä olen ollut pari vuotias siskoni kans kun me päästiin uteen kotiin. Mulla on aina ollut ogelmana se , ettei kaksi muuta sisartani asuneet samassa paikassa meidän kanssa.(he asuivat biologisen äitimme luona) Ekan kerran tapasimmekin vasta n. 18 vuotiaina. Joassain vaiheessa huomasin etsiväni itsestäni vikaa ja syytä siihen että biologinen äitimme ei jaksanutkaan hoitaa meitä. Kuitenkin selvittelin syitä, ja ymmärrän täysin nykyään miksi näin on tapahtunut. Mä olen yrittänyt muutama vuosi sitten netin kautta etsiä samassa lastenkodissa olleita , mutta kun nimiä ei muista ei etsintä ole tuottanut tulosta.

 

\

Täällä yksi adoptoitu äiti. Mä olen ollut pari vuotias siskoni kans kun me päästiin uteen kotiin. Mulla on aina ollut ogelmana se , ettei kaksi muuta sisartani asuneet samassa paikassa meidän kanssa.(he asuivat biologisen äitimme luona) Ekan kerran tapasimmekin vasta n. 18 vuotiaina. Joassain vaiheessa huomasin etsiväni itsestäni vikaa ja syytä siihen että biologinen äitimme ei jaksanutkaan hoitaa meitä. Kuitenkin selvittelin syitä, ja ymmärrän täysin nykyään miksi näin on tapahtunut. Mä olen yrittänyt muutama vuosi sitten netin kautta etsiä samassa lastenkodissa olleita , mutta kun nimiä ei muista ei etsintä ole tuottanut tulosta.

Vaikeita asioita ymmärtää tosiaan. Mulla varmaan on alkanut nyt vasta oman perheen myötä nämä asiat askarruttaa todella. Olen aina tuntenut olevani jotenkin juureton outolintu ja kun sain yhteyden velipuoleeni, kuvittelin että meillä olisi joku sielujen sympatia... noh, toisin kävi. Veljeni oli lastenkodissa ja sen jälkeen sijaiskodeissa vuosia, kun hänen isänsä ei antanut häntä adoptoida meille samalla. Tulos oli lohduton, kyyninen ja katkera ihminen, joka luisui sivuraiteille. Nykyään hän kuulemma on vieroittautunut, mutta en enää edes uskalla ajatella lähestyväni häntä :ashamed: :ashamed:
Hyvä, että sinulla on kuitenkin ollut sisar, joka on ollut samassa tilanteessa. Jotenkin helpottaa aina, kun voi jakaa asian samassa tilanteessa olevien kanssa, siksi minäkin täällä huhuilen.. Jos haluat vaikka viestiä, niin laitatko meilisi vaikka uusia ystäviä palstalle? :wave:

 

:attn: :wave:

 

minua kiinnostaisi myös...

 

Mut adoptoitiin 3v perheeseen jossa sain olla rakastettu ainokainen. Biologinen äitini menetti minut lastenkotiin ollessaan vasta 16v.
Biologisesta tiedän nimen ja asuinpaikan. Muu ei kiinnosta.
Isästä ei ole tietoa.

 

Kertoo ehkä identiteetistäni jotain, että en oikein tiedä, olenko adoptoitu vai en. Muutin 5-vuotiaana mummolaan, kun vanhempani erosivat ja äidilläni oli mielenterveysongelmia. Pidin kyllä jonkinlaista suhdetta yllä kumpaankin vanhempaani, mutta ilman muuta varsinaiset vanhempani olivat isovanhempani. Virallinen holhoojani oli enoni. Että siinä sekaannusta kerrakseen . Mutta itse voisin hyvin kuvitella adoptoivani ja kaipa adoptiolapsen identiteetti on se minua lähinnä oleva.

 

Uskaltautuisiko joku laittamaan epävirallisemman sähkäriosoitteensa joko tänne tai uusia ystäviä-palstalle? Olisi tosiaan kiva vaihtaa ajatuksia, ei tätä oikein voi ymmärtää jos ei itse ole kokenut.. :hug:

 

Mulle voi kirjoittaa:
veeraneuvonen@suomi24.fi
Enpä tiedä kuin paljon on eroa ottolapsella ja adoptiolapsella...