\
Alkuperäinen kirjoittaja 04.11.2004 klo 09:31 lilla kirjoitti:
Täällä yksi adoptoitu äiti. Mä olen ollut pari vuotias siskoni kans kun me päästiin uteen kotiin. Mulla on aina ollut ogelmana se , ettei kaksi muuta sisartani asuneet samassa paikassa meidän kanssa.(he asuivat biologisen äitimme luona) Ekan kerran tapasimmekin vasta n. 18 vuotiaina. Joassain vaiheessa huomasin etsiväni itsestäni vikaa ja syytä siihen että biologinen äitimme ei jaksanutkaan hoitaa meitä. Kuitenkin selvittelin syitä, ja ymmärrän täysin nykyään miksi näin on tapahtunut. Mä olen yrittänyt muutama vuosi sitten netin kautta etsiä samassa lastenkodissa olleita , mutta kun nimiä ei muista ei etsintä ole tuottanut tulosta.
Vaikeita asioita ymmärtää tosiaan. Mulla varmaan on alkanut nyt vasta oman perheen myötä nämä asiat askarruttaa todella. Olen aina tuntenut olevani jotenkin juureton outolintu ja kun sain yhteyden velipuoleeni, kuvittelin että meillä olisi joku sielujen sympatia... noh, toisin kävi. Veljeni oli lastenkodissa ja sen jälkeen sijaiskodeissa vuosia, kun hänen isänsä ei antanut häntä adoptoida meille samalla. Tulos oli lohduton, kyyninen ja katkera ihminen, joka luisui sivuraiteille. Nykyään hän kuulemma on vieroittautunut, mutta en enää edes uskalla ajatella lähestyväni häntä :ashamed: :ashamed:
Hyvä, että sinulla on kuitenkin ollut sisar, joka on ollut samassa tilanteessa. Jotenkin helpottaa aina, kun voi jakaa asian samassa tilanteessa olevien kanssa, siksi minäkin täällä huhuilen..
Jos haluat vaikka viestiä, niin laitatko meilisi vaikka uusia ystäviä palstalle? :wave: