Adoptiota harkitsevien/alkutaipaleella olevien oma topic.

TiikeriLilja: Aloitimme neuvonnan keväällä 2009 (muistaakseni) Eli periaatteessa olemme odottaneet 1,5 vuotta. Odotusaikahan aloitetaan laskemaan hieman erilailla kuin ulkomaan adoptiossa, eli jo silloin kun paperit menevät Pelaan. No saa nähdä miten pitkäksi oikeasti tämä odotus vedyy. Jotenkin en jaksa uskoa, että vielä vuoden päästä saisimme pidellä pikkuista vauvaa sylissämme Nyt siis pitäisi saada syyskuun aikana tuo Pelan hyväksyntä. Kovasti vihreää valoa se meidän neuvoja näyttää. Vähän jopa pistää vauhtia meidän omaan toimintaan, kun itse emme kovinkaan kiirettä ole pitäneet ja melko harvakseltaan olemme neuvonnassa käyneet. Oltaisiin siis ilmeisesti nopeammassakin aikataulussa pystytty menemään. Tämä vauhti on kuitenkin tuntunut hyvältä.

Minulla itselläni on ollut adoptio yhtenä vaihtoehtona saada omia lapsia, vaikka en tiennyt ettemme voi saada biologisia lapsia. Jo seurusteluaikoina puhuin miehelleni, että haluan myös adoptiolapsia. Ehkä tämä on "syy" miksi olemme adoptiota ajaneet eteenpäin, vaikka itsellä välillä noita tummia hetkiä tuleekin.

Vauvankaipuuta helpottaa meidän aivan ihana kummityttäremme ja tietysti myös muut kummilapset, mutta erityisesti tämä ihanuus, joka käy tuoksuttamassa meille vauvantuoksuja <3

 

Meidän sossu vilautteli viimeksi odotuaikojen venyvän jopa 6 vuoden mittaisiksi Meillä siis 2,5 vuotta odotusta takana ja muutama neuvontakin vielä. Että en elättele toivettakaan saada lasta seuraavaan kahteen vuoteen. Olisihan se ihana yllätys, jos puhelu tulisi aiemmin, mutta tuskin.

 

Reseda: Kiitos, vastattu on

 

Heips! Uusi adoptiohaaveilija liittyy joukkoon. Maanantaina olisi tarkoitus soittaa se ensimmäinen puhelu ja kysellä tämän alueen neuvonnasta ja jonoista. Meillä siis tilanne on sellainen, että miehellä on aikaisemmasta liitosta tytär, joka siis asuu äitinsä luona ja vierailee meillä säännöllisesti. Biologisia lapsia emme yhdessä saa, sillä endometrioosileikkauksen yhdeydessä multa poistettiin kohtu. Nyt sitten tyhjä syli on alkanut ahdistamaan jo niin paljon, että haave omasta lapsesta on valtava ja päätimme nyt ottaa sen ensimmäisen askeleen.

Pelottaa ja jännittää. Ehkä voisin vuosien päästä todellakin olla äiti.:heart:

 

Hei vaan kaikille pitkästä aikaa ja hyvää syksyä!

Saimme neuvonnan loppuun ja saimme erinomaisen kotiselvityksen. Ihan oli noloa lukea kun kehuttiin. Iloinen yllätys silti, etteivät meitä ihan mahdottomiksi rankanneet :saint:
Nyt vaan pitäisi päättää mihin suuntaan suoriutuisimme. Mutta niin vaikeaa, niin vaikeaa.... E-A, Intia ja Filippiinit olisivat ehkä ne, joista sitten valitsemme. Onko ketää, joilla on jo paperit Filippiineillä tai Intiassa? En muistanut listaa tsekata.
Nyt voi sitten alkaa jännittää lautakuntaa. Tämä prosessi on yhtä jännittämistä. Toivon vain, että jässain vaiheessa pääsis vähän tuulettamaankin

 

Inkkarityttö, yksäriä!

 

LAUTAKUNNAN JONO? Ne jotka on lähiaikoina saaneet luvan,niin mitenkä pitkä on ollut lautakunnanjono nyt? Kiitos,jos joku viitsii vastata

 

Tuo lautakuntajono kiinnostaa meitäkin!

Onnia laitoin sinulle yksäriä!

 

Lautakunnan jono on tosi lyhyt. Meidän paperit menivät jonoon 25.5. ja lupa tuli 18.8. Meillä hommaa hidasti se, että meidän asia piti käsitellä suurella kokoonpanolla. Muuten olisi ehkä käsitelty jo kesäkuussa.

 

IkuinenHaaveilija, vastattu on

 

Tänään soittelin PeLaan ja mitä ilmeisimmin menemme alkuinfoon 16.11. Jotenkin "outo" olo, mutta hyvällä tavalla. Lähinnän kai se johtuu siitä, että ensimmäinen askel on nyt otettu ja hissukseen katsellaan mitä kaikkea edessä on.

 

Pikainen kuulumispäivitys. Me ollaan nyt ryhmäneuvonnassa. Se loppuu lokakuun puolenvälin tietämissä ja sitten ootellaan, että kotiselvitys valmistuu.

Iloista syksyä kaikille!

 

Joo, lyhyt on lautakuntajono. Meidän paperit meni jonon jatkoksi ihan kesäkuun lopulla ja saatiin lupa elokuun lopussa. Ja lautakuntahan oli kaiketi lomalla välissä heinäkuun. En tosin tiedä, että yrittivätkö purkaa jonon ennen kesää mahdollisimman vähiin.

 

Tervehdys pitkästä aikaa kaikille tasapuolisesti!
Meillä on kahden viikon päästä viimeinen neuvonta ja siitä noin kuukauden kuluttua pitäisi kotiselvitys olla kirjoitettuna. Maavaihtoehtoja ollaan nyt kovasti mietitty ja olemmekin jo päässeet yhteiseen päätökseen siinä mieheni kanssa. Jännittävää miettiä että ensivuoden alkupuolella meilläkin pitäisi sitten olla adoptiolupa takataskussa ja saa oikeasti lähettää papereita maahan ja oikea "odotus" voi alkaa.

Onko palstalaisista moni käynyt adoptiovalmennus -kurssia? Kurssit näyttävät olevan aika arvokkaita joten vähän mietityttää osallistuminen.. Mielipiteitä??

Iloista syksyn aikaa kaikille!
-PyryPetteri

 

Kitos teille,jotka vastasivat jono asiaan. Meillä se alkaa olla lähiaikoina ajankohtaista ( siis jonoon pääsy )
PyryPetteri: Suosittelen valmennuskurssia. Minusta se oli tosi hyvä ja antoisa,vaikka sinne mennessä luulin jo tietäväni kaiken mutta en tiennyt.

 

Me kävimme valmennuskurssin silloin, kun ne vielä olivat halvempia (ruoka ja majoitus ei sisältyneet hintaan). Suosittelen kyllä. Menisin ehdottomasti vielä nykyisilläkin hinnoilla!

Tietoa saa todella paljon, mutta se, minkä itse koin parhaaksi, oli mahdollisuus viettää aikaa sellaisten kanssa, jotka oikeasti tietävät jotain adoptiosta. Kerrankin sai keskustella ihan kasvotusten sellaisten kanssa, jotka osasivat tuskailla pitkiä lautakunnan jonoja, jonotuksia neuvontaan ja tiesivät eri maiden tilanteet. Mitään ei tarvinnut selittää ja kaikki tiesivät, miltä mikäkin asia tuntuu.

 

Suosittelen myös valmennuskurssia ehdottomasti. Me käytiin se hieman ennen neuvonnan alkamista. Neuvontaan tästä oli suuri apu (minun ja mieheni vastaukset/ yhteiset mielipiteet tuli kuin apteekin hyllyltä neuvojan niistä kysyessä.. olimmehan miettineet ja pohtineet asioita jo valmennuskurssilla).
Oli ihana jutella toisten adoptio-odottajien kanssa ja nähdä vierailevia "tähtiä" eli aikuinen adoptoitu ja pienen lapsen adoptiovanhemmat. Sai kuulla heidän elämästään ja kysellä tyhmiltäkin tuntuvia kysymyksiä. Kurssin vetäjät oli myös loistavat. Ehdottomasti rahansa arvoinen kurssi!

 

Edellisestä kerrasta onkin aikaa joten pieni briefing lienee paikallaan.
Neuvonta ja kotiselvityksen laatiminen alkoivat syksyllä -08, ja kahden vuoden tuloksena vihdoinkin saatiin adoptiolupa nyt elokuussa. Yllättävää olikin tuon lautakunnan ripeä käsittelyaika, sillä paperit saatiin lautakuntaan vasta kesäkuun alkussa.
Matkan varrella kohdemaakin ehti muuttumaan kolumbiasta Intiaan, mutta koko tien tarkoitushan on sama. Tarmoa ja sopivaa odotusta siis riittänee lähitulevaisuudessa Paperit kohti Intiaa ja DCCW:tä matkalla. Onko Intiasta adoptoineita miten tällä foorumilla....? olisi kiva kuulla tarinoitanne ja saada vinkkejä odotukseen. Onneksi curryt ja masalat hallussa tällä miehellä. Kotiväki kiittää ja kumartaa!

 

Stmichel-M Laitoin yksärin tulemaan sulle.

 

Stmichel-M: Onnea luvasta! Sielläpäs on nyt nopeaa toimintaa. Intiaan taitaakin lähteä sen verran vähän papereita vuodessa, ettei montaa Intia-odottajaa löydy palstalta.

Kurssilla olemme mekin olleet. Pidin sitä hyvänä ja laadukkaana, mutta toisaalta meillä se tuli vaiheeseen, jossa asiaa oli itse prosessoinut jo niin paljon ja tietoa oli runsaasti, joten en saanut siitä niin kovin paljon irti. Adoptiotuttujakin jo kun oli ennestään. Vertaisryhmään kuuluminen joka tapauksessa tärkeää. Ja suosittelen kurssia kaikille!

Omasta odotuksesta sen verran, että piinaavaa tämä odotus on. Nyt kuitenkin vihdoin tunne, että lapsitieto häämöttää jo lähellä. Meillä on kolme vuotta adoptioprosessia takana. Toivottavasti edessä on enää viikkoja . Oispa ihanaa lähteä pian Etelä-Afrikkaan!

 

Heips taas!

Kiitos kaikille jotka vastasivat adoptio-valmennus kurssi kysymykseeni. Niistä innostuneena ilmoitin sitten meidät kurssille joka on ensi vuoden alkupuolella.

Meillä oli eilen viimeinen neuvonta ja nyt sitten odottelemme kotiselvityksemme valmistumista. Toivomme että se valmistuisi marraskuun loppuun mennessä.

stmichel-M, meillä maana myös Intia, joten sinne lähettelemme papereita sitten joskus ensivuoden alkupuolella! Kiva että täältä löytyi joku joka sitten odottelee lasta Intiasta samaan aikaan kuin me =)

-PyryPetteri

 

Heippa kaikille!

Täällä eräs uusi, joka varovaisesti hiipii kurkkimaan adoptioasioita. Mitään ei ole päätetty eikä suuremmin edes puhuttu miehen kanssa (sen verran että molemmat suhtautuu positiivisesti ajatukseen), mutta täällä netissä on niin kiva päästä vähän itsekseen tutkailemaan ja tutustumaan uusiin asioihin.

Olemme aviopari, minä 29 ja mies 33, meillä on yksi biolapsi (12/07). Sisarusta on hoidoilla yritetty yli puolitoista vuotta, ja alan väsyä tähän puuhaan. Ainokaisemme sai myös alkunsa hoidoilla, meillä diagnoosina miesvaikutteinen lapsettomuus. Itse haluaisin vain toisen lapsen, ei väliä mistä hän on tullut, miehellä vähän enemmän pohdinnassa ja sulattelussa adolapsen ajatus. Hän haluaisi vielä jatkaa hoitoja, yritämme tässä hakea yhteistä säveltä tulevaisuudestamme. Tällä hetkellä meillä on siis takana läjä inssejä, kaksi ICSIä joista toisesta tuoresiirto+2 PASia yhteensä kuudella alkiolla, ja toisesta siirretty tuoresiirto sekä yhden alkion PAS, pakastimessa vielä 4 alkiota kahdessa oljessa. Ítse en jaksa enää toivoa plussaa testiin. Toki katsomme vielä nämä kortit loppuun, ennen kuin lyömme hanskat tiskiin.

Adoptiota "puoltavia" tai helpottavia asioita näin ensi vilkaisulla meillä on: Ikä, taloudellinen tilanne (incl. työpaikat, tulot, oma talo jne), "pitkä" avioliitto (5v), lapsettomuusdiagnoosi, vain yksi biolapsi (ei enää vauva), hyvä tukiverkosto (isovanhemmat lähellä ja osallistuvia), hyvä terveys ja terveet elämäntavat, kaikki perusasiat kunnossa. Lisäksi kristillinen vakaumus, jota jotkin kontaktit tuntuvat haluavan. Adoption kannalta huolettavat: Oma vuosia sitten sairastettu masennus ja synnytyksen jälkeinen masennus (varsinkin tämä!), oma paino (BMI 35), mahdollinen lähipiirin negatiivinen vaikutus (perheessäni useampikin "perussuomalainen" joiden perusasenne kaikkeen erilaiseen ja erilaisiin ihmisiin on lähtökohtaisesti negatiivinen...:kieh: Tosin jos asia olisi oikeasti näin "vakava" ja ihan oikeasti joutuisivat perustelemaan kantojaan, niin uskon että eivät olisi todellisuudessa rasistisia. kauempaa vaan on helppo huudella ), muuttuvat elämäntilanteet lähitulevaisuudessa (haaveissa rakentaa talo, itse haaveilen myös yrityksen perustamisesta mutta se ei ole mitenkään akuuttia vielä, lisäksi oma työpaikkani on ketjutettua määräaikaisuutta).

Kuulostaako nuo ihan tyhmiltä vai oleellisilta pointeilta? Tosiaankin, näitä vain olen pyöritellyt mielessäni aiheeseen liittyviä linkkejä ja sivuja kahlaten...

Jotta siinähän sitä olisi aluksi. Tosi kiinnostuneena olen tämän koko hirveän pitkän ketjun kahlannut läpi, ihana kun löytyi aktiivinen adoptiopalsta! PS Jos joku tunnistaa toisaalta netistä, niin vinkatkaa...

 

Tervetuloa LadyGigi,

Kaikenlaistahan sitä pohtii adoptiota aloittaessa. Varmasti kaikki yhtä oleellista! Luulen, että neuvonnassa ja kontaktin valinnassa masennus on ainoa asia, joka voi hankaloittaa teidän prosessia. Toki riippuu ihan siitä, kuinka kauan siitä on, kuinka vakavaa, kuinka pitkäkestoista jne. Osa maista suhtautuu mielenterveyspulmiin tiukasti. Kannattaisi ehkä ihan kysyä palvelunantajilta tai jos haluat nimettömänä kysellä, niin adoptiokuraattori.fi sivuille voisit hakeutua ja hänelle soittaa? Olette onneksi nuori pari eli jos esim. vaativat viiden vuoden terveen jakson masennuksen jälkeen, niin teillä on hyvin aikaa. Tiedän vaan, että vakuutusyhtiö vaatii suurin piirtein tuollaisia aikoja. Mutta nämä siis arvailujani, ei tietoa.

Tsemppiä mietintöihin!

 

Tervetuloa munkin puolesta LadyGigi,
Mä voin tietenkin vain omasta puolesta puhua, mutta ainakaan meillä toi masennus, ei ollut mikään ongelma... Siitä tosin oli jo kulunut pari vuotta, ja en ollut kuin pari kuukautta sairaslomalla...
Mä kerroin siitä heti alkuinfosta saadussa lomakkeessa, mutta me ei puhuttu siitä kertaakaan. Yhdessä kotitehtävässä taisin mainita siitä ja sen syistä.

Me tässä odotellaan kovasti ensi kuuta, lähdetään Pietariin 6.11 ja palataan takaisin joskus 26-30.11 välillä, ja kun tullaan takaisin niin olisi tarkoitus että meidän poika tulisi mukana. Pitkä prosessihan tämä on ollut, varsinkin tämä nimeämisen ja oikeuden väliaika joka meillä venyi, mutta tärkeintä on että meidän pikku mies pääsee vihdoin ja viimein kotiin... Vaikka ei tietenkään pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta päätin uskoa Pelaa siinä että oikeus on vain läpihuuto keikka ja poika tulee kotiin... =D

 

Kiitos tervetulotoivotuksista! Ja myös neuvoista. Mullakin tosiaan tuosta ekasta masennuksesta on jo 5 vuotta (luokiteltiin keskivaikeaksi mutta hoitui helpohkosti kevyellä lääkityksellä) ja synnyksenjälkeinen masennus oli alkuvuonna 2008. Siihenkin määrättiin heti lääkitys, kun mulla kerran hyvin vaikutti aiemminkin kyseinen troppi, en tiedä olisiko muuten määrätty. Mielenterveystoimistossa kävin juttelemassa muutaman kuukauden. Mulla oli tosi vaikea synnytys ja monta komplikaatiota -> huono alku lapsivuodeajalle + lapsettomuustausta eli monta altistavaa tekijää yhdessä, mt.hoitajan mukaan olisi ollut kenelle tahansa helppo sairastua siinä tilanteessa (minä tietysti syyllistin itseäni ja pidin itseäni ainaisena masentujana sen aiemman diagnoosin jälkeen).

Itse koen että kyseiset kokemukset ovat vahvistaneet itsetuntemustani ja myös sitä, että kynnys hakea apua erilaisiin asioihin on madaltunut. Nöyräksi sitä on saanut taipua, kun on huomannut että aina ei vaan itse pysty enää itseään auttamaan... Myös miehelle on kehittynyt melkoisen tarkka silmä mun olotiloille ja yhdessä aina pysähdytään miettimään tilannetta, jos näyttää että vaimoke alkaa taas vähän turhan paljon synkistelemään.