Adoptiota harkitsevien/alkutaipaleella olevien oma topic.

Onnia, meillä oli tällä viikolla kuudes neuvontakerta ja vielä on tulossa tuo kotiselvityksen lukukerta. Pikkasen enemmän ollaan nyt kallellaan Filippiinien suuntaan, koska sinne ei käsittääkseni ole -vielä- kiintiöitä. Entäs teillä?
 
Johanna, samoilla ajatuksilla ollaan tällä hetkellä. Filippiinien kohdalla vaan mietityttää aika vaativat liitteet, jos olen oikein ne ymmärtänyt. Meillä on kuitenkin vielä päätöksen tekoon matkaa ja maatilanteissa ehtii tapahtua vielä paljon muutoksia...
 
Pajupuu: Alustavasti mietittiin ennen kotiselvitystä maavaihtoehtoa ja oltiin yhteydessä eri palveluntarjoajiin. Kysyttiin, mitkä maat meille sopisivat. Meillä ei sinänsä ole väliä maavaihtoehdolla, paitsi että mitä rajoitteita maat asettavat. Päädyttiin Interpediaan, jolla tuntui olevan meille eniten vaihtoehtoja. Sieltä sanottiin, ettei maata tarvitse päättää lopullisesti vasta kun lupa on saatu. Kannattaa siis lueskella palveluntarjoajien nettisivuja ja soitella suoraan, niin siitä se selkenee.
 
Oletteko Kolumbian kohdalla miettinyt ICBF:ää vai IC:tä? Täytyykö myös ICBF:ään nykyään odottaa papereiden lähettämistä :| Kerro jooko meillekin, kun tiedätte enemmän, kun samat asiat tietysti mietityttää ja kiinnostaa ajankohtainen tieto :)
 
Mekin pääsimme vihdoin ja viimein tänään aloittamaan neuvonnan. Oli oikein antoisa ja mukava puolitoistatuntinen. Seuraavaa kertaa pitääkin odotella elokuulle asti. Mutta iloinen mieli siitä, että saimme prosessin kunnolla alkuun! =)
 
Onnea Reseda luvasta! Ja hienoa Esse, että pääsitte aloittamaan neuvonnan!
Miten kauan noista ihan ensimmäisten papereitten lähettämisestä Pelalle kestää, että ottavat yhteyttä? Viime viikolla vihdoin ja viimein saimme paperit postiin. Nyt sitten odotellaan. Eikös ne sieltä ilmoittele meille? Vai pitäisikö itse alkaa soittelemaan perään?
Miten muuten nuo neuvonta- ajat, onko ne päivä aikoja? Minä teen itse päivätyötä ja mies tosi epäsäännöllistä vuorotyötä ja aikatauluttaminen on aivan hirveää. Se oli yksi syy, ettei jaksettu noita hoitojakaan.
Mä oon niin pihalla kaikesta tästä. Ja edelleenkään, ei oikein tiedetä ollaanko menossa adoptioneuvontaan vai sijaisperheneuvontaan.... :headwall:
 
Hei kaikille.
Löysin tälläisen ketjun ja ajattelin ahtautua mukaan.
Meillä on adoptioasia alkutaipaleella. Virkatoditukset hakemuksen liitteeksi odottaa hakijaansa seurakunnalla ja sen jälkeen hakemus lähtee postiin.

Meillä on kaksi biologista poikaa, nyt 3 vee ja pian 2 vee.
Alustavissa ajatuksissa on saada lapsi Venäjältä.
Mieluusti luen teidän kokemuksia ja juttuja ja jos jollakin on jaksamisia ja innostusta vaikka meilien vaihtoon, niin mielelläni vaihtelen kuulumisia.
Yv:llä tavoittaa.

=)
 
RobottiRuttunen , alkuinfosta saadun perhelomakkeen täytöstä siihen, että saatiin Pelalta kirje meni 2 viikkoa. Kirjeessä saattiin päivämäärä, koska saa varata ensimmäisen neuvonta-ajan( runsaan 2 kk päähän). Neuvonnan alkuun meni siitä vajaa pari kuukautta. Eli ensin odotellaan kirjettä ja soitellaan sitten Pelalle päin kun saa soittoajan.

Neuvonnat on päiväaikoja. En ole kyllä edes kysellyt muuta mahdollisuutta, mutta olen ymmärtänyt, että noudattavat virastoaikoja.

Älä tuskastu, kaikki muutkin ovat olleet "ihan pihalla" tuossa vaiheessa, ja ainakin me ollaan osittain vieläkin. =) Neuvonnan tarkoitus on, että siinä selvitetään teidän valmiudet adoptiovanhemmiksi. Siellä saakin olla kysyttävää ja olla epävarma. Neuvonnan aikana sitten selviää, mikä teille on oikea vaihtoehto. En tiedä sijaisperheasiasta mitään, mutta reippaasti vaan ekaan neuvontaan, siellä on ammatti-ihminen kertomassa.

Tervetuloa mukaan papan mamma :wave:
 
LISTAN PÄIVITYS 28.1.2009.

A-Erika N38/M31 Lapsettomuustausta. Kaksi tapaamista oman sosialityöntekijän kanssa. Aloitamme valmennuksen 7.2.2009! Kv-adoptio.

Esse: N27/M26, Lapsettomuustausta, Neuvonta alkaa tammikuun lopulla, Kotimaan adoptio.

inkkarityttö: N31/M32, Lapsettomuustausta, Lautakunnan lupa saatu lokakuussa(n6kk jonossa)Paperit Kolumbiaan tammikuun alussa.Odotusta...

Johanna72: N36/M39, Lapsettomuustausta, kotiselvitys työn alla, Kv-adoptio (Filippiinit, Thaimaa?)

Kansku: 30v/35v, kolme biolasta, ensimmäinen neuvonta 09/08. (kohdemaana Kiina?)

Kimppa: N33/M33. 2 biolasta. Haaveillaan kolmannesta lapsesta ja harkitaan adoptiota. Kohdemaa Kiina, mutta avoimia myös muille mistä voi adptoida ilman lapsettomuustaustaa.

LevotonTulppaani: N33/M38, Lapsettomuustausta, 1v9kk adolapsi Suomi, uusi prosessi alkamassa 27.8.2008

lumitytti: N30/M33, lapsettomuutta, 1.neuvonta 01/09, kv-adoptio (sisarusadoptio mahdollinen, kohdemaa hakusessa)

Merikeiju: N25/M27. Lapsettomuustausta. 3. neuvonta 17.11. Kv-adoptio. Etiopia, Kolumbia, Thaimaa. Kohdemaa vielä hakusessa...

Onneliina: lapsettomuustausta, miehellä yksi lapsi. N25/M25. Adoptioneuvontajonossa 5/2008 lähtien, jono yli vuoden. Kv-adoptio, sisarukset. Kolumbia.

Onnia: N38/M40, Lapsettomuustausta, 3.neuvonta 1/09, Kv-adoptio (Filippiinit, Thaimaa?)

piitu pipari: kohta 31 v., 2 biolasta, taustalla ei lapsettomuutta ja odottaa pääsyä adoptioneuvontaan. Kohdemaa Kolumbia.

seelia77: 31v/31v ja kaksi biolasta. Paperit lautakunnassa. Maavaihtoehtoina tällä hetkellä Intia, Kolumbia ja Etiopia.

Sisupussi72: 36v/37v, lapsettomuustausta, neljä neuvontakertaa takana. Maavaihtoehdot thaimaa, filippiinit?

Styranki: N30/M33, 1,5- ja 4-vuotiaat biolapset, 1. neuvonta oli 5/08, kv-adoptio, maasta ei vielä hajua.

Äksypöksy: N31/M27, 2- ja 4-vuotiaat biolapset, kolmas lapsi toiveissa adoptoida, kv-adoptio, ei hajuakaan maasta

Rööni: N32/M34, lapsettomuustausta, kotiselvityksen valmistumista odotellaan, kv-adoptio (Venäjä )

RobottiRuttunen: N27/M28, lapsettomuustausta, paperit Pelalle odottavat lähettämistä, kv- adotio/kotimaan adoptio, toive Suomi, Kolumbia, Etelä-Afrikka....

Pajupuu: 26/29v Varsinais-Suomesta, 2 biolasta, raskaudet vaikeita, adoptioinfo viime syksynä, jonossa neuvontaan (jono noin 1v), haaveena sisarusadoptio, maavaihtoehto avoinna (Kolumbia?)

Liinu-: Kohta 35v pariskunta, 1 biolapsi, paperit vuoden 2008 puolella PeLaan, icsi odotellessa neuvonnan alkamista

Titan: N28/M37, lapsettomuustausta, ensimmäistä infoa odotellessa, kv-adoptio, Etelä-Afrikka, Kiina?

Reseda: 40+ molemmat, ei lapsia, adoptio ensisijainen lapsien hankkimisvaihtoehto, lupa saatu, maavaihtoehtoina Etiopia, Kolumbia, ?
 
Kuulin, että Etiopian kiinnostus on ollut valtavaa, ja jono kiintiöön on kasvanut huimasti.. :| . Odotusaika arvio kai jo 3 vuotta.

Tiedättekö enemmän, jotka olette juuri saaneet luvan ja olette olleet yhteydessä Interpediaan?

Me siis odotamme lupaa, joka saadaan kevään aikana, toivottavasti!!
 
Heippa kaikille!
Satuitteko näkemään torstai-aamuna(?) YLEn uutisia, jossa haastateltiin nurmijärveläistä pariskuntaa, jotka olivat odottaneet lasta Etelä-Afrikasta lähes 5 vuotta??
Samassa yhteydessä haastateltiin Interpedian edustajaa, muistaakseni Ojuva, joka sanoi, että kansainvälisen adoption odotusajat ovat pidentyneet niin paljon,että ei voida enää varmuudella luvata, että jokainen hakuprosessi päättyisi lopulta lapsen saamiseen.

Ihmetytti tuo 5 vuoden odotus. Eihän E-A ole ollut tukossa vielä kauaakaan. Puoli vuotta sitten odotusajat oli 1 1/2 vuotta. Onko heillä ollut erittäin tiukat toiveet, vai mistä tuo voi johtua?

Lamaannutti tuo IPn kommentti. Voiko tässä todella käydä niin, että kaikki maat järjestäin tukkeutuvat, ja lapsen saanti jää pitkästä prosessista huolimatta haaveeksi?

Kaipaisin nyt rohkaisua ja positiivisuutta... :headwall: :headwall: :headwall: ...
 
Luin jostain lehdestä ihan samaa, mistä Onnia kirjoitti. Että odotusajat ovat todella pitkiä ja koko prosessi voi kestää yli 6 vuotta. Nyt vielä kun ollaan niin alkutaipaleella, että mitähän ne odotus ajat sitten on. Varmaan pitäisi olla onnellinen, että kohdemaissa asiat on hyvin ja lasten asiat järjestyy omassa maassa, mutta en kyllä osaa. Ja niitä lapsia on ihan varmasti vielä huonoissa oloissa ja ahdettuina lastenkoteihin......

Kaverin kanssa keskusteltiin eilen ulkomaalaisista ja rasismista. Kaverin mies on ihan umpirasisti ja kaverikin vaikutti aika negatiiviseltä ulkomaalaisia ja tummaihoisia kohtaan. Sanoi vielä ettei tuo mies voi sietää tummaihoisia ja sanoin kyllä takaisin, etten voi sietää rasisteja. Onpa kiva alkaa heille kertomaan, että harkitaan adoptiota ulkomailta. Siinäpä se kaveruus tosiaan punnitaan. :|
 
Pahoin pelkään, että meidän kaikkien odotus venyy pidemmäksi kuin aikoihin eli lasta saa tosiaan odottaa vuosia ja vuosia tietämättä saako lasta koskaan -samanlainen tilannehan oli silloin kun ensimmäiset lapset Suomeen adoptoitiin. Ja pahintahan on se, että vaikka nyt odotusaika arvio olisi 3-vuotta, se voi kahden vuoden päästä olla ihan mitä tahansa jo. Odotusajat ovat olleet koko ajan noususuunnassa. Ja jos on tiukka lapsitoive (esim terve vauva), voi tosiaan käydä niin ettei lasta koskaan tule. Tai omassa perheessä voi tapahtua jotakin. Ja ikä tietysti tulee osalla vastaan, mutta meillä ei onneksi se ole ongelma. Mutta biolasten takia voi käydäkin niin, että meille sopivia kontakteja ei lopulta vaan ole. Aikamoinen sokkihan tämä on, kun on koko ajan ajattelut että saisi lapsen lähiaikoina :(
 
Samoissa tunnelmissa olen myös minä. Nuo pidentyneet odotusajat iski kyllä mua suoraan päin pläsiä. :( Tässä varmaan itse kukin laskeskelee omia "pisteitään", että mikä meissä hakijoina on hyvää ja mikä huonoa. Omalla kohdallani harmittaa se, että jos odotusajat vielä tästä kovastikin pitenee, voin heittää hyvästit haaveelleni todella suuresta perheestä. Sille, joka odottaa vasta ensimmäistään, tämä saattaa tuntua huonolta vitsiltä, mutta se on ollut mulle mun oma lämmin ajatukseni, että saisin jossain vaiheessa miehen puhuttua vielä neljänteen... Kun kirjoitan sen nyt tässä tilanteessa näin, tunnen itseni samalla ison luokan paskiaiseksi, koska monet varmasti panikoivat sen ensimmäisen kanssa. :ashamed:

Ja me kiltit ja eettisesti valveutuneet adoptiovanhemmathan emme voi toivoa, että lapsia vapautuisi enemmän adoptioon, kun se olisi niin väärin kuin olla ja voi. Styrankia v**ttaa. |O
 
Minäkin mietin, mitä tässä saa toivoa!? Saako toivoa enää kolmatta lasta, jos joku toinen perhe ei saa ensimmäistäkään. Tällä hetkellä tuntuu kovin pahalta olla adoptioprosessissa mukana.

Lisäksi Interpedian posti maksujen nousemisesta laittoi miettimään sitä, millaiseksi maksut ehtivätkään kohota tulevien vuosien aikana. Kuinka paljon rahaa adoptioon menee, on nyt arvoitus. Sitä ei kertakaikkiaan voi enää tietää. Eikä raha tietysti ole se oleellisin asia, mutta entä jos lasta ei sitten tulekaan. Rahoitimme vain vuosia Interpedian toimintaa..

Mitenhän tästä piristyisi??
 
... Eihän se käy kieltäminen...Ollaan tilanteessa, jossa adoptio on meille ainoa mahdollisuus saada lapsi...edes yksi...Välillä jonojen pitenemistä ja maiden tukkeutumista lukiessani olen miettinyt, että jos ne, joilla on jo lapsi tai useampi, olisivat pois jonosta, paljonkohan se nopeuttaisi ja parantaisi tilannettamme...?
Kyllä minä sen tiedän, ettei kenenkään syyllistäminen auta, enkä haluakaan syyllistää!!!! Tuntuu vaan niin pahalta se mahdollisuus, että odotetaan jonoissa 5 vuotta ja lopputuloksena lasta ei kuitenkaan saada... :'(
Mutta kuten sanoin, tarkoitus ei ole syyllistää, jokaisella on omat intressinsä ollut prosessiin lähtiessään, en olisi ehkä saanut edes kommentoida...*potkaisee itseään takamukselle*
 

Yhteistyössä