Adoptioneuvonta alkaa 2012

En tiedä muistaako kukaan enää meikäläistä, mutta huhuilenpa nyt minäkin vähän tänne.

Ensinnäkin Kaarin jos olet kuulolla: pahoittelut, että meni teillä noin älyn vaikeaksi tuo luvan saanti! Kunpa asia olisi jo ratkennut parhain päin.

Muillekin myötätuulta askeliin.

Me olemme täällä nyt samassa vaiheessa kuin Julianne. Niin se vaan pikkuperäprutkulla varustettu paattikin ulapalla etenee. Tammikuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun mentiin neuvontajonoon.
 
Itse tässä just mietin että kaks vuotta sitten tähän aikaan sai tiedon ekasta neuvontakerrasta...olipas kyllä pää täynnä toiveita, iloa, odotusta, jännitystä jne. Tässä sitä ny ajattelee, että aika mennyt nopeasti ja ei ois uskonut että tässä vielä ollaan ilman lupaa. Meillä menee nyt todella hankalaks...lääkärit puoltaa, sossu puoltaa, ei vaikuta sairaus elämään eikä sitä kukaan tietäis jos ei kertois. Tänä päivänä vaan tilanne on se että ns. terveitäkin hakijoita on riittämiin kuulemma. Sanotaan, että heittämällä mentäs läpi ilman tätä sairaus asiaa ja sen tuomia mahdollisia epävarmuustekijöitä joskus vuosien päästä (mitä ketkään lääkäreistä ei pidä tod.näk). Noh tilanne on nyt tämä ja ei sille muuta voi. Ja tietysti ymmärrän, että lapsen etuahan siinä haetaan mutta silti. Ei niiku kaikkea adoptiolapsellekaan voi luvata, on perheitä jossa erotaan, tulee sairauksia jne. Toki tiedossa tämä epävarmuustekijä, mutta onhan niitä aina elämässä. Suomessa avioeroprosenttikin on aika hurja...ja sekin eräänlainen hylkäämiskokemus tai epävarmuustila lapselle. On tää adoptiotie mutkanen mutta eipä sille ny minkää voi. Lisäksi harmittaa, että jonot ovat kasvaneet, toki jos syy on että lapsille koti löytynyt kotimaasta niin jees, mutta byrokratiaakin on, että tiiä häntä.

Toivon edelleen, että lapsitietoja tulisi ja kaikille suotuisia tuulia adoptiomerellä. Itse tätä lueskelen ja olisi kiva kuulla, että miten menee. Me ei vielä olla lyöty hanskoja tiskiin vaikka ens vuoteen varmasti menee...ollaan vielä onneks nuoria mutta saa nähdä.

Lumen odotusta kaikille!
 
Hiljasta on kuin huopatossutehtaalla mutta niin taitaa olla myös lapsiesityspalstoillakin kun pyöriny. En tosiaan ois uskonu ku pari vuotta sitten ketjun aloitin, että meillä ei edelleenkään lupaa ole. Hylkyjä on tänä vuonna tullut enemmän käsittääkseni kuin viime vuonna. Eniten ehkä itseä tressaa se, että tiedän että samalla sairaudella on saatu lupia, mutta ne ei kyllä taida olla Valvirassa päätettyjä. Valviran lääkäri ei ny oo niiku sanonu että ei, mutta vissiin kaikkia nämä epävarmuustekijät mietittyvät. Onko kellään muuten kokemuksia Hallinto-oikeudesta valitusprosessissa jos sinne asti mennään?
 
Kaarin, ei ole kokemuksia hallinto-oikeuden valitusprosessista adoptiotapauksessa, mutta veroasioissa valitin sinne. Prosessi meni niin että kirjoitin itse vapaamuotoisesti asian eli mistä valitan jne (oikeus.fi -sivuilta löytyy ohjeet ja osoitteet) ja postitin hallinto-oikeuteen. Päätöstä sieltä ei vielä ole tullut eli asian käsittely kestänee aika kauan. Mielestäni teidän kannattaisi laittaa valitus vireille koska tuo lautakunnan toiminta kuulostaa nyt kyllä ihan älyttömältä!
 
Josko tästä nyt olisi jotain toivoa jollekulle... Meille lupa napsahti ekalla kerralla. Joulukuussa lähti hakemus ja tasan 1 kk siitä tuli lupa - ja siis vielä kaikki joulunpyhätkin oli siinä välissä. Nyt alettiin sitten kasata hakemusta. Hikistä hommaa, kun tulee 17 liitettä.

Erityissuperjaksuterkut Kaarinille! Toivottavasti teilläkin rytkyy hommat eteenpäin.
 
Onnittelut luvasta, Polkka! Vilkaisin tuota adoptiolistaa, ja teidän kohteena näyttää olevan Kiinan sn eli sama, johon meidän on tarkoitus suunnata. Toivomme saavamme neuvonnan päätökseen ja kotiselvityksen valmiiksi siten, että jo ennen lautakunnan kesätaukoa saisimme lupahekemuksen käsittelyyn. Syksyn tullen sitten toivottavasti papereita keräillään...

Minua kiinnostaisikin nuo Kiinan hakemuksen liitteet, jos haluaisit (joko yksärillä tai tässä ketjussa) kertoa vähän tarkemmin. Kuinka monta suosituskirjettä ja miltä tahoilta pitää olla? Tarvitaanko työnantajalta jonkinlaista palkkatodistusta? Vielä kai Kiinalla on se varaperhevaatimuskin, vai onko? Onko varaperheelle jotain muita edellytyksiä kuin naimisissa olo ja ikä yli 30 v.? Montako ja millaisia valokuvia Kiinaan pitää laittaa? Saako kysyä, kumman palvelunantajan kautta teidän hakemus lähtee? Me emme ole vielä palvelunantajaa päättäneet, mutta todennäköisesti valitsemme Pelan, josta hyvät kokemukset edellisessä adoptiossa.
 
Onnea luvasta, Polkka! :)

Vähän haikea olo tuli, kun tajusin, että jos meidän neuvonta olisi jatkunut niin varmaan olisi meilläkin luvan hakeminen loppuvuodesta ollut ajankohtaista. Ja näin hyvä tilanne olisi ollut :D

Onnea jatkoon ja tsemppiä hakemuksen kasailuun! Myös Vuvuzela, SalliSuo, Kaarin ja muut!
 
päivityksiä täältäkin :)
meillä odotellaan kotiselvitystä- ja jännityksellä odotammekin, sillä sossutäti sanoi, että työttömyyteni takia ei voi suositella meitä varallisuutemme puolesta täysin valviralle. Kellään kokemuksia työttömäksi jäämisestä kesken adoptioprosessin?
 
Insuliini, onko teistä toinen kuitenkin töissä? Toisen työttömyys ei pitäisi millään lailla vaikuttaa prosessiin jos muuten talous on kunnossa. Me saimme 2011 luvan tilanteessa missä vain toinen oli töissä ja sekin oli määräaikainen ja osa-aikainen työpaikka! Ei tullut edes mitään lisäselvityksiä. Toki tämä ei ollut vielä Valviran valtakaudella. Lupaa hakiessa otetaan aina huomioon hakijoiden kokonaistilanne ja sossun pitäisi tämä ymmärtäää kotiselvitystä kirjottaessaan!
 
Valviran valtakaudella voi tulla vaikka mitä selvityksiä, se on meidän tiellä todettu. Meille tosiaan kävi niin, että aletaan tekeen hallinto-oikeudelle tod.näk selvitystä. Vähän puulla päähän lyöty olo. Tiedettiin joo, että näin voi käydä mutta taidettiin olla eka pari valvirassa tällä sairaudella. Sitten tosiaan ku he viä sano että heittämällä mentäs läpi, että ei mitään muuta mainittavaa. Mutta tosiaan tie voi olla pitkä ja nousta pystyyn, sen ties ku tähä läks. Sijaislapsista meiltä kysytty, mutta ei nyt oikeen jaksa eikä halua alkaa miettiin sitä. Se on niin erilainen asia. Mä toivon että lupia tulee kaikille ja noita lapsiesityksiä, melko hiljasina noi internet-sivut.

Mukavaa alkutalvea kaikille!
 
Niin se vaan taitaa meidänkin neuvonta olla lopuillaan. Toiseksi viimeinen kerta kohta puoliin edessä ja käsittääkseni viimeiset kotiehtävät koskien kasvatusta tehtyinä. Saas nähdä kuinka se lupa sitten irtoaa.
 
Me saatiin lupa! :)

Nyt jonottamaan seuraavaan vaiheeseen! EA:n odotusajat ovat kasvaneet meidän prosessin aikana jo yli kolmeen vuoteen, joten jonotusta ja odotusta on edessä. Nyt on kuitenkin mukava huokaista helpotuksesta - ei tarvitse (saa) tehdä mitään vähään aikaan. :)

Mukavaa kevään jatkoa kaikille! Kaarinille erityistsempit jatkoon!
 
Viimeksi muokattu:
Vuvuzela kolme suosituskirjettä tarvitaan teidät hyvin tuntevilta, ei sukulaisilta. Työtodistukset palkkatietoineen myös, ja varaperhe. En muista oliko tuollaisia erityisvaatimuksia varavanhemmille, ei ainakaan meillä sitten tulleet rajat vastaan. :) Saatte kaikki tarkat ohjeet kyllä heti, kun lupa on tullut - mutta tämä onkin teille varmaan jo tuttua.

Onnittelut Julianne luvasta! Kiva kuulla että täällä asiat muillakin etenee. Kauheasti ei kyllä uskalla tuuletella mitään, kun tosiaan tuntuu tuo epävarmuus kasvavan joka suunnalla ja odotusajat pitenevän. Ei auta muu kuin ylläpitää toivoa ja uskoa pieniin ihmeisiin!

Kaarinille taas kerran erityistsempit. Jo on ylivarovaista toimintaa Valviralta. Ehkä ajan kanssa voisi sille sijaisperheajatuksellekin tulla tilaa..? Ymmärrän kyllä täysin, että aihe ei juuri nyt nappaa, ja vaatihaan se tosiaan sitten ihan oman orientoitumisensa kaikin puolin.
 
Kellään kokemuksia työttömäksi jäämisestä kesken adoptioprosessin?
Meillä mies jäi työttömäksi kesken prosessin. Eli olimme jo saaneet lapsiesityksen Venäjältä ja käyneet katsomismatkallakin jo kun työttömyys varmistui. Jouduimme tekemään ilmoituksen Valviraan (muistaakseni mukaan meni vielä joku selvitys PeLastakin) ja sitten odottelimme hiki otsassa mitä virkamieslautakunta päättää ja kuinka monta viikkoa/kuukautta asiaa käsittelevät. Onneksi käsittelivät asian nopeasti ja prosessimme sai jatkua.

Mutta Venäjän oikeuslaitokseen jouduimmekin sitten hankkimaan nipun selvityksiä siitä mistä ja miten tulomme jatkossa muodostuvat sekä selvittämään asiaa juurta jaksaen paikan päällä oikeudenkäynnissä. Venäjällä kun vaaditaan että vähintään toisella on vakituinen työpaikka ja tietysti (!) mieluiten miehellä..

Kuulostaa oudulta että sossu ei voisi täysin puoltaa teitä tuon työttömyyden takia. Olen luullut että puoltoon vaikuttaa täysin muut syyt kuin esim. työttömyys. Siis jo nyt ei ole ihan pitkäaikaistyötön, joka ei koskaan aiokaan mennä töihin. Ja onhan siinä se "hyvä puoli" että jos työttömyys jatkuu, niin sitten työtökin osapuoli on kotona tulevan lapsen kanssa :)
 
Viimeksi muokattu:
Moi taas :)
meillä siis kerätään viimeisiä papereita lupaa varten Valviralle- pidetään peukkuja pystyssä. Kuulemma Valvirasta lupa irtoaa parinkin kuukauden sisällä siis olettaen ettei tule lisäselvityksiä. Me olemme siihenkin kyllä varautuneet ja toivomme saavamme luvan ennen kesälomia :)
tsemppiä kaikille ja onneksi ihana kevät odottaa jo kulman takana!
Julianne: kuka teillä on palvelunantajana? Interpedia/Helsingin Kaupunki?
 
Netti takkuaa,en tiiä onks tullu jo monta kertaa..mutta onnea luvasta ja toivotaan esityksiä. Niitä toivonut jo jokusen vuoden mut tuntuu et vaan hiljenee adoptioasioissa maat.

Meillä valitusprosessi kesken ja on pitkässä, mutta katsotaan. En ois vuonna 2012 uskonu et vieläkään ei tiedetä saadaanko lupa vai ei. Muutaman kerran miettiny et jos oltas alunperin lähdetty kotimaiseen niin asia ois eri ku sillon aloitettii ni ei tarvinu siihen valviran lupaa ja pelan lääkärihän meitä puolsi.

Infoan täällä kyllä kuinka meidän käy. Voimia kaikille prosessiin!
 
Siltä varalta, että joku tuttu palstasisko näitä ikivanhoja ketjuja joskus vielä silmäilee... Meille tuli perheenlisäys adoption kautta vuosi sitten! Kaikki hyvin, ei paremmin voisi olla. Uskon, että pieni perheemme on nyt tässä. Juuri sopiva. :) Toivottavasti mahdollisimman moni on löytänyt onnensa, tai kohta löytää. <3
 
Näitä ketjuja ei varmaan enää kukaan lue, kaikki on jossain facebookissa :) Meillä tosiaan kävi nyt niin, että lupaa ei saatu. Aika hidas toi valitushomma on, mutta tavallaan tiedettiin, että miten käy, vaikk sitä toivoa jaksoi. Mulla sairaus on tosiaan semmonen, että mahdollisuus on että pahenee joskus, tila ollut vakaana vuosikymmeniä ja lääkärit eivät pitäneet pahentumista todennäköisenä.

Äänestystuloksia nuo päätökset olivat. Tsempit täältä kaikille ja mitä nyt seurannut noita niin aika hankalaks homma näyttää menevän luvan saanninkin jälkeen.
 
TÄällä ei varmaa ketään liiku ja mäkin olin unohtanut salasanani mut muistinpas sittenkin. Valitusprosessit pitkiä ja päädyttii vähä vaihtaan suuntaan. Meillä asustaa viime vuonna syntynyt tyttölapsi joka saapui meille 4kkn iässä.

Vaikka tiet pitkiä, ja suunnitelmat muuttuu mut niin vaan palaset loksahtelee ja juuri se oikea lapsi tulee itselle.

Toivottavasti kaikilla on jo laps jotka tällöin kirjoitteli.
 

Yhteistyössä