Abortoisitko jos tietäisit että tulossa Down vauva?

Kyllä, todellakin.
Kaipaan jo näiden kahden terveen kanssa todella paljon välillä "omaa elämää" ja olisin loppuelämäni katkera jos joutuisin omistamaan koko elämäni sairaalle lapselle.

 

mutta en tuomitse niitä jotka sen tekevät. jokainen päättäköön itse itsestään. :hug:

 

Kyllä tekisin abortin.

Silloin kun odotin vauvaamme, kävimme kaikki ultrat jotka kunta anoit läpi, sekä maksoimme 4d-ultran ja muutaman ylimääräisen.

Jos olisi ollut merkkiä down-vauvasta niin olisimme tehneet abortin.

Oletteko koskaan ajatelleet sitä, että se suloinen? down vauva kasvaa aikuiseksi, mutta on aina teidän vauvanne.
Mitä sitten kun olette vanhoja ja väsyneitä? Mitä sille vauvalle sitten tapahtuu.
Laitatteko sen hoidon sisarusten harteille, jotka eivät koskaan pyytäneet vammaista sisarusta.

Silloin kun odotin vauvaa, tuttuni jo vanhempi nainen, jolla on kaksi tervettä poikaa ja 1 down-poika (ovat jo täysi-ikäisiä) sanoi, että jos saisi ajan käännettyä takaisin raskausaikaan niin tekis abortoisi down vauvansa.
Hän kertoi, että rakastaa jokaista lastaan, mutta ei koskaa toivoisi kenenkään kohdalle sitä mitä he ovat eläneet down-vauvan kanssa.

Vaikka kaikki sanovat kuinka se down lapsi on niin enkeli ja aurinkoinen niin se kasvaa ja siitä tulee aikuinen ei niin aurionkoinen, ikuinen huollettava.

Olen ajatellut. Minä en ajattelekaan epärealistisesti, että se ihminen jolla on down olisi aina ihana aurinkoinen enkeli (edes lapsena). Jos lapsia saa on niihin aina sidottu koko loppuelämänsä ajan oli niillä vammaa tai ei. Elämässä on aina riskinsä. Täydellistä elämää ei vain voi tilata etukäteen. Ja voin sanoa, että minulla on kokemusta vammaisuudesta.

 

En abortoisi. Vakaumus jo kieltää. Enkä kyllä muutenkaan.

 

luulen että abortin tekisin

 

Kyllä tekisin abortin.

Silloin kun odotin vauvaamme, kävimme kaikki ultrat jotka kunta anoit läpi, sekä maksoimme 4d-ultran ja muutaman ylimääräisen.

Jos olisi ollut merkkiä down-vauvasta niin olisimme tehneet abortin.

Oletteko koskaan ajatelleet sitä, että se suloinen? down vauva kasvaa aikuiseksi, mutta on aina teidän vauvanne.
Mitä sitten kun olette vanhoja ja väsyneitä? Mitä sille vauvalle sitten tapahtuu.
Laitatteko sen hoidon sisarusten harteille, jotka eivät koskaan pyytäneet vammaista sisarusta.

Silloin kun odotin vauvaa, tuttuni jo vanhempi nainen, jolla on kaksi tervettä poikaa ja 1 down-poika (ovat jo täysi-ikäisiä) sanoi, että jos saisi ajan käännettyä takaisin raskausaikaan niin tekis abortoisi down vauvansa.
Hän kertoi, että rakastaa jokaista lastaan, mutta ei koskaa toivoisi kenenkään kohdalle sitä mitä he ovat eläneet down-vauvan kanssa.

Vaikka kaikki sanovat kuinka se down lapsi on niin enkeli ja aurinkoinen niin se kasvaa ja siitä tulee aikuinen ei niin aurionkoinen, ikuinen huollettava.

Olen ajatellut. Minä en ajattelekaan epärealistisesti, että se ihminen jolla on down olisi aina ihana aurinkoinen enkeli (edes lapsena). Jos lapsia saa on niihin aina sidottu koko loppuelämänsä ajan oli niillä vammaa tai ei. Elämässä on aina riskinsä. Täydellistä elämää ei vain voi tilata etukäteen. Ja voin sanoa, että minulla on kokemusta vammaisuudesta.

Samoja ajatuksia tässäkin. uskoisin että näiden kuluneen neljän vuoden aikana olen nähnyt enemmän -eri ikäisiäkin- downeja ja muutenkin miettinyt asioita syvällisemmin ja useammalta kantilta kuin nämä "ehdottomasti abortti, vammaisen ihmisen elämä on pelkkää kärsimystä!"-tyypit.

En myöskään katsele elämää vaalenpunaisten lasien läpi, joskaan en myökään suostu pelkästään mustiin laseihin turvautumaan. Elämässä on eri värejä ja sävyjä eikä koskaan tiedä mitä eteen tulee. En voi luvata että meidän downin elämä tulisi olemaan pelkkää päivänpaistetta, kuten en voi luvata myöskään tästä terveenä syntyneestä autimiepäilystä. Enkä edes mahdollisista terveinä syntyvistä ja sellaisina pysyvistä sisaruksistakaan.

 

En abortoisi, olisi tilanne mikä hyvänsä. Jo pelkästään periaatteiden ja uskon vuoksi, mutten muutenkaan. En pystyisi siihen.
Down-lapset ovat suloisia, muttei minullakaan ole mitään epärealistisia odotuksia vammaisen lapsen kanssa elämisestä. Tuttavapiiristä löytyy perheitä, joissa on useampi kuin yksi sairas lapsi,joten olen nähnyt, että se ottaa voimille. Silti koko perhe voi olla onnellinen.

 

Kehitysvammaisille nuorille aikuisille on olemassa ihan hyviä tuettuja asumisvaihtoehtoja. Ei se että saa vammaisen lapsen tarkoita sitä että eläkeiässä olevien vanhempien olisi välttämätöntä hoitaa tätä vammaista lastaan loppuelämänsä kotona. Minusta on ihan luonnollista että myös down- lapsi "aikuistuu" ja muuttaa tukiasuntoon tultuaan täysi-ikäiseksi.

Monet down syndroomaa sairastavat käyvät myös työkeskuksissa ja parhaassa kunnossa olevat jopa "oikeassa" palkkatyössä. En mä oikein ymmärrä miksi down-syndroomaa sairastavaa lasta pitäisi niin paljon pelätä.

Tietysti vammaisen lapsen syntymä on vanhemmille tragedia mutta niin on aina lapsen sairastuminen vakavasti.

 

Mä oon abortoinut täysin terveenkin vauvan vaan sen takia et ei sopinut mun elämäntilanteeseen joten kyllä, tiedän varmasti että abortoisin down-lapsen.

 

Kyllä tekisin abortin.

Silloin kun odotin vauvaamme, kävimme kaikki ultrat jotka kunta anoit läpi, sekä maksoimme 4d-ultran ja muutaman ylimääräisen.

Jos olisi ollut merkkiä down-vauvasta niin olisimme tehneet abortin.

Oletteko koskaan ajatelleet sitä, että se suloinen? down vauva kasvaa aikuiseksi, mutta on aina teidän vauvanne.
Mitä sitten kun olette vanhoja ja väsyneitä? Mitä sille vauvalle sitten tapahtuu.
Laitatteko sen hoidon sisarusten harteille, jotka eivät koskaan pyytäneet vammaista sisarusta.

Silloin kun odotin vauvaa, tuttuni jo vanhempi nainen, jolla on kaksi tervettä poikaa ja 1 down-poika (ovat jo täysi-ikäisiä) sanoi, että jos saisi ajan käännettyä takaisin raskausaikaan niin tekis abortoisi down vauvansa.
Hän kertoi, että rakastaa jokaista lastaan, mutta ei koskaa toivoisi kenenkään kohdalle sitä mitä he ovat eläneet down-vauvan kanssa.

Vaikka kaikki sanovat kuinka se down lapsi on niin enkeli ja aurinkoinen niin se kasvaa ja siitä tulee aikuinen ei niin aurionkoinen, ikuinen huollettava.

Olen ajatellut. Minä en ajattelekaan epärealistisesti, että se ihminen jolla on down olisi aina ihana aurinkoinen enkeli (edes lapsena). Jos lapsia saa on niihin aina sidottu koko loppuelämänsä ajan oli niillä vammaa tai ei. Elämässä on aina riskinsä. Täydellistä elämää ei vain voi tilata etukäteen. Ja voin sanoa, että minulla on kokemusta vammaisuudesta.

Samoja ajatuksia tässäkin. uskoisin että näiden kuluneen neljän vuoden aikana olen nähnyt enemmän -eri ikäisiäkin- downeja ja muutenkin miettinyt asioita syvällisemmin ja useammalta kantilta kuin nämä "ehdottomasti abortti, vammaisen ihmisen elämä on pelkkää kärsimystä!"-tyypit.

En myöskään katsele elämää vaalenpunaisten lasien läpi, joskaan en myökään suostu pelkästään mustiin laseihin turvautumaan. Elämässä on eri värejä ja sävyjä eikä koskaan tiedä mitä eteen tulee. En voi luvata että meidän downin elämä tulisi olemaan pelkkää päivänpaistetta, kuten en voi luvata myöskään tästä terveenä syntyneestä autimiepäilystä. Enkä edes mahdollisista terveinä syntyvistä ja sellaisina pysyvistä sisaruksistakaan.

Ihanaa kuulla ajatuksistasi. Mie jo tossa päätin, etten enään avaa keskusteluja tästä aiheesta, kun niistä tulee usein paha mieli. Jokainen saa olla sitä mieltä mitä on ja jokainen saa minun puolesta tehdä ihan itse ne aborttipäätökset. Mutta jos joku tulee arvostelemaan ja syyllistämään minua omista päätöksistäni, se tuntuu aika pahalta.

 

Kyllä tekisin abortin.

Silloin kun odotin vauvaamme, kävimme kaikki ultrat jotka kunta anoit läpi, sekä maksoimme 4d-ultran ja muutaman ylimääräisen.

Jos olisi ollut merkkiä down-vauvasta niin olisimme tehneet abortin.

Oletteko koskaan ajatelleet sitä, että se suloinen? down vauva kasvaa aikuiseksi, mutta on aina teidän vauvanne.
Mitä sitten kun olette vanhoja ja väsyneitä? Mitä sille vauvalle sitten tapahtuu.
Laitatteko sen hoidon sisarusten harteille, jotka eivät koskaan pyytäneet vammaista sisarusta.

Silloin kun odotin vauvaa, tuttuni jo vanhempi nainen, jolla on kaksi tervettä poikaa ja 1 down-poika (ovat jo täysi-ikäisiä) sanoi, että jos saisi ajan käännettyä takaisin raskausaikaan niin tekis abortoisi down vauvansa.
Hän kertoi, että rakastaa jokaista lastaan, mutta ei koskaa toivoisi kenenkään kohdalle sitä mitä he ovat eläneet down-vauvan kanssa.

Vaikka kaikki sanovat kuinka se down lapsi on niin enkeli ja aurinkoinen niin se kasvaa ja siitä tulee aikuinen ei niin aurionkoinen, ikuinen huollettava.

Olen ajatellut. Minä en ajattelekaan epärealistisesti, että se ihminen jolla on down olisi aina ihana aurinkoinen enkeli (edes lapsena). Jos lapsia saa on niihin aina sidottu koko loppuelämänsä ajan oli niillä vammaa tai ei. Elämässä on aina riskinsä. Täydellistä elämää ei vain voi tilata etukäteen. Ja voin sanoa, että minulla on kokemusta vammaisuudesta.

Samoja ajatuksia tässäkin. uskoisin että näiden kuluneen neljän vuoden aikana olen nähnyt enemmän -eri ikäisiäkin- downeja ja muutenkin miettinyt asioita syvällisemmin ja useammalta kantilta kuin nämä "ehdottomasti abortti, vammaisen ihmisen elämä on pelkkää kärsimystä!"-tyypit.

En myöskään katsele elämää vaalenpunaisten lasien läpi, joskaan en myökään suostu pelkästään mustiin laseihin turvautumaan. Elämässä on eri värejä ja sävyjä eikä koskaan tiedä mitä eteen tulee. En voi luvata että meidän downin elämä tulisi olemaan pelkkää päivänpaistetta, kuten en voi luvata myöskään tästä terveenä syntyneestä autimiepäilystä. Enkä edes mahdollisista terveinä syntyvistä ja sellaisina pysyvistä sisaruksistakaan.

Ihanaa kuulla ajatuksistasi. Mie jo tossa päätin, etten enään avaa keskusteluja tästä aiheesta, kun niistä tulee usein paha mieli. Jokainen saa olla sitä mieltä mitä on ja jokainen saa minun puolesta tehdä ihan itse ne aborttipäätökset. Mutta jos joku tulee arvostelemaan ja syyllistämään minua omista päätöksistäni, se tuntuu aika pahalta.

Lisään vielä, että eihän kukaan tosiaan tässä ketjussa sitä suoranaisesti tehnyt. Mutta on niitä sellaisiakin ketjuja ollut.

 

Kyllä, koska mulla on jo ikääkin yli 40

 

Tällä hetkellä en ole täysin varma mitä tekisin. Toinen lapsi on meille erittäin tervetullut, mutta se jaksaisinko vammaisen lapsen kanssa... todennäköisesti en :ashamed: Onneksi ei ole vielä tullut tuollaista tilannetta vastaan että pitäis päätös tehdä.

 

abortoisin, mitä ilmeisemmin jos etukäteen tietäisin asian. Etukäteen kun ei voi tietää kuinka vaikeasti lapsi on sairas. Lapsia jo 4 ja mielestäni minun olisi ajatella myös heitä. Hehän siitä eniten kärsisivät jos minä en jaksaisi ja sairas lapsi on aina työläämpi.

Mutta en tietenkään pois antaisi ja rakastaisin sekä hoitaisin jos ylläri down tulisi.

Ja meille ei siis ole tulossa enään lapsia, ei edes tervettä. Minusta tuntuu, että en jaksaisi olla tasapainoinen, huolehtiva ja ihana äiti enään useammalle lapselle, ei voimat riittäisi kasvattaa lapsia ja huolehtia kodista.

 

Kyllä.

 

aborttin olisi ainut inhimillinen vaihtoehto!

 

Tällä hetkellä en ole täysin varma mitä tekisin. Toinen lapsi on meille erittäin tervetullut, mutta se jaksaisinko vammaisen lapsen kanssa... todennäköisesti en :ashamed: Onneksi ei ole vielä tullut tuollaista tilannetta vastaan että pitäis päätös tehdä.

Tässä tapauksessa ei kannata harkita toista lasta ollenkaan... Vai hylkäätkö sen sitten jos se tosiaan osoittautuu autistiseksi tai jtn. Tai vaikka et hylkäisi, niin eihän se ole kiva lapsen elää äidin kanssa joka ei yksinkertaisesti jaksa olla äiti.

 

Tällä hetkellä en ole täysin varma mitä tekisin. Toinen lapsi on meille erittäin tervetullut, mutta se jaksaisinko vammaisen lapsen kanssa... todennäköisesti en :ashamed: Onneksi ei ole vielä tullut tuollaista tilannetta vastaan että pitäis päätös tehdä.

Tässä tapauksessa ei kannata harkita toista lasta ollenkaan... Vai hylkäätkö sen sitten jos se tosiaan osoittautuu autistiseksi tai jtn. Tai vaikka et hylkäisi, niin eihän se ole kiva lapsen elää äidin kanssa joka ei yksinkertaisesti jaksa olla äiti.

taas joku ymmärsi vähän asian vierestä.... :flower:

 

En abortoisi

 

Tällä hetkellä en ole täysin varma mitä tekisin. Toinen lapsi on meille erittäin tervetullut, mutta se jaksaisinko vammaisen lapsen kanssa... todennäköisesti en :ashamed: Onneksi ei ole vielä tullut tuollaista tilannetta vastaan että pitäis päätös tehdä.

Tässä tapauksessa ei kannata harkita toista lasta ollenkaan... Vai hylkäätkö sen sitten jos se tosiaan osoittautuu autistiseksi tai jtn. Tai vaikka et hylkäisi, niin eihän se ole kiva lapsen elää äidin kanssa joka ei yksinkertaisesti jaksa olla äiti.

taas joku ymmärsi vähän asian vierestä.... :flower:

No jos sanoo, että ei todennäköisesti jaksa vammaisen lapsen kanssa, niin eikö sen voi ymmärtää ettei ole valmis vammaista lasta huoltamaan, vammautui se sitten synnytyksen jälkeen tai ennen?

 

nyt voisin helposti sanoo että en. mutta jos semmonen tilanne tulis oikeesti vastaan niin miettisin pitkään ja hartaasti. luultavasti silloinkin sanoisin että en abortois. ei se oo vauvan homma muovautua mun elämään sopivaks, vaan mun sen elämään.

hienosti sanottu, näin juuri. kaikesta selviää jos on pakko ja tahtoa =)

Peesi

 

kyllä tekisin.
on tämä maailma niin vaativa ja raaka terveellekin lapselle.

 

Kyllä tekisin abortin.

Silloin kun odotin vauvaamme, kävimme kaikki ultrat jotka kunta anoit läpi, sekä maksoimme 4d-ultran ja muutaman ylimääräisen.

Jos olisi ollut merkkiä down-vauvasta niin olisimme tehneet abortin.

Oletteko koskaan ajatelleet sitä, että se suloinen? down vauva kasvaa aikuiseksi, mutta on aina teidän vauvanne.
Mitä sitten kun olette vanhoja ja väsyneitä? Mitä sille vauvalle sitten tapahtuu.
Laitatteko sen hoidon sisarusten harteille, jotka eivät koskaan pyytäneet vammaista sisarusta.

Silloin kun odotin vauvaa, tuttuni jo vanhempi nainen, jolla on kaksi tervettä poikaa ja 1 down-poika (ovat jo täysi-ikäisiä) sanoi, että jos saisi ajan käännettyä takaisin raskausaikaan niin tekis abortoisi down vauvansa.
Hän kertoi, että rakastaa jokaista lastaan, mutta ei koskaa toivoisi kenenkään kohdalle sitä mitä he ovat eläneet down-vauvan kanssa.

Vaikka kaikki sanovat kuinka se down lapsi on niin enkeli ja aurinkoinen niin se kasvaa ja siitä tulee aikuinen ei niin aurionkoinen, ikuinen huollettava.

Olen ajatellut. Minä en ajattelekaan epärealistisesti, että se ihminen jolla on down olisi aina ihana aurinkoinen enkeli (edes lapsena). Jos lapsia saa on niihin aina sidottu koko loppuelämänsä ajan oli niillä vammaa tai ei. Elämässä on aina riskinsä. Täydellistä elämää ei vain voi tilata etukäteen. Ja voin sanoa, että minulla on kokemusta vammaisuudesta.

Samoja ajatuksia tässäkin. uskoisin että näiden kuluneen neljän vuoden aikana olen nähnyt enemmän -eri ikäisiäkin- downeja ja muutenkin miettinyt asioita syvällisemmin ja useammalta kantilta kuin nämä "ehdottomasti abortti, vammaisen ihmisen elämä on pelkkää kärsimystä!"-tyypit.

En myöskään katsele elämää vaalenpunaisten lasien läpi, joskaan en myökään suostu pelkästään mustiin laseihin turvautumaan. Elämässä on eri värejä ja sävyjä eikä koskaan tiedä mitä eteen tulee. En voi luvata että meidän downin elämä tulisi olemaan pelkkää päivänpaistetta, kuten en voi luvata myöskään tästä terveenä syntyneestä autimiepäilystä. Enkä edes mahdollisista terveinä syntyvistä ja sellaisina pysyvistä sisaruksistakaan.

Ihanaa kuulla ajatuksistasi. Mie jo tossa päätin, etten enään avaa keskusteluja tästä aiheesta, kun niistä tulee usein paha mieli. Jokainen saa olla sitä mieltä mitä on ja jokainen saa minun puolesta tehdä ihan itse ne aborttipäätökset. Mutta jos joku tulee arvostelemaan ja syyllistämään minua omista päätöksistäni, se tuntuu aika pahalta.

Ihana lukea teidän tekstejä. Hyvä kun joku uskaltaa sanoa asioiden todellisen puolen. Täällä kun tulee usein lytätyksi vain jos kantansta uskaltaa sanoa, ellei se kuulu valtaporukkaan.

 

en. lapsi olisi tervetullut sairaudestaan huolimatta.

samoin ajattelen

 

En ilmeisesti tiedä downista kovin paljon. Ehkä sen tullessa ajankohtaiseksi ottaisin selvää ja päättäisin sitten.
Nyt tuntuu että en abortoisi.