S
silja
Vieras
Onko teiän muitten mielestä normaalia: Mieheni äiti on koko raskauteni ajan ostellut noin joka toinen päivä tulevalle vauvallemme kirpputorilta vaatteita yms. suurin osa on tosi epäkäytännöllisiä ja kulahtaneita. Ja meillä on näitä epäkäytännöllisiä vaatteita kaapit täynnä. olen sanonut miehelleni että alkaa jo olla tarpeeksi vaatetta. ja mieheni sanoi siitä anopillekin, mutta ei: tavaraa tulee aina vaan. ja sitten se ostaa jotain kulahtaneita haalareita yms. ja sanoo että no on tää nyt vähän huono, mutta ku eurolla sai... haloo!ja kyllä tätä ny voi mökillä käyttää. meillä on noita huonoja haalareitakin jo monta ja multa ei kysytä että haluanko mä pukea lapseni johonkin rääsyyn... ei me nyt niin köyhiä olla ettei voisi laittaa esim. kuutta euroa vähän parempaan kirppishaalariin, jota voisi sitten käyttääkin.. Tuntuu etten ole itse saanut nauttia raskaudesta ollenkaan täysillä, kun anoppi hommaa kaikki vaatteet ja tarvikkeet, vaikka haluaisin itse ostella vauvalleni sellaisia vaatteita ja tavaroita kun itse haluan. (olen peräti ostanut itse parit sukat, yhden haalarin ja muutaman bodyn). anoppi antoi lisäksi säästämänsä mieheni (30 vuotta vanhat) vauvan vaatteet, joita oli kaapillinen meille.. suurin osa niin rumia ja vaikeasti puettavia etten haluaisi käyttää, mutta eipä taida viittiä ruveta vänkäämään.. anoppi on tosi vahva persoona ja mieheni on täysi mammanpoika. mieheni käy tai soittaa päivittäin kotiinsa, käymme aina syömässä heillä (anoppi kysyy aina kun mennään sinne että joko ootte syöny), ihan niinku oltais jotain pikkulapsia ja tunkee meille aina ruokaa mukaan ( kyselee että onko teillä maitoa, leipää jne...), lisäksi meidän pitää raportoida sille kaikki mitä tehdään (esim. joko ollaan koira lenkitetty, mitä ollaan tehty, mitä ostettiin kaupasta jne.). se jopa päättää että koska meillä vaihdetaan verhot: se anto yks kerta meille yhet verhot ja sano että kokeilkaa ny jos noi sopis teiän lastenhuoneeseen (itse olisin halunnut ostaa lastenverhot) ja sit se kyseli noin joka toinen päivä että joko sä kokeilit niitä verhoja? en ollu kerenny kokeilla kun oli paljo muutaki tekemistä... sit se rupes miettimään että minkäsmoisia verhoja mulla ittellä onkaan makuuhuoneeseen että nekin vois vaihtaa...ja sanoi että pitääpäs kattella olisko hänellä jotain hyviä verhoja.(tällähetkellä ikkunassa olevat verhot on kaikki anopin verhoja kun muutettiin tänne niin se mitään kyselemättä avusti muutossa ja ripusti omat verhonsa ikkunoihin) siis haloo! mä en tajua että miten joku kehtaa ruveta puuttumaan noin aikuisten ihmisten asioihin!(minä olen 25v ja mieheni 29v) hän ei tunnu yhtään arvostavan missään minun mielipidettäni, kun hän kyseli että millaisen hoitotason me aiotaan hommata ja sanoin että ei viittitä turhaan ostaa mitään hoitotasoa että vaihdetaan pesukoneen päällä vaipat, niin hän sanoi siihen että joo niin hänen joku tuttunsakin kehui että heidänkin tyttö tekee että se on varmaanihan hyvä ratkasu, niin sitten kuitenkin tämä meni ja osti kirppikseltä jonkun hoitopöytärotiskon ja esitteli sitä että tää on oikeen hyvä ja kätevä, eipä siinä taas meikäläiseltä kysytty mitään että onko hyvä vai ei. olisin kyllä itse ostanut hoitopöydän jos olisin sitä tarvinnut... no en kyllä todellakaan aio sitä käyttää kiusallanikaan. lastenhuoneen sisustuksestakin hänellä on jo ideansa tyyliin: Teidän PITÄÄ nyt seuraavaksi ostaa sitten joku lipasto sinne lastenvaatteille ja mitähän muuta sinne laittaisi.. muutenkin se on koko raskauden ajan toitottanu itsestäänselvyyksiä ja käskyjään, että teidän pitää nyt ostaa seuraavaksi pinnasänky ja matkasänky jne... ihan niinkuin me ei itse saataisi päättää ollenkaan mitä ostetaan ja mitä ei. lisäksi se aikoo ostaa niille kotia pinnasängyn, että saa vauva nukkua siinä kun tulee hoitoon ja hoitoalustakin on jo hommattuna. välillä pitää oikein miettiä että kumpi sen lapsen saa, minä vai anoppi
mulla on kauhee stressi tän asian takia, itken jokatoinen päivä, kun tuntuu niin kauhealta kun ei uskalla sanoa mitään anopille vastaan vaikka välillä tuntuu että pää räjähtää, kun anoppi alistaa ja määrää mun elämäni. oon sanonu miehelleni tästä, mutta ei hän sano äidilleen mitään, tuumaa vaan että enköhän mä nyt vähän liiottele... pelottaa että mitähän kun lapsi syntyy, niin saankohan mä itse hoitaa sitä ollenkaan ja arvosteleekohan ja määräileeköhän anoppi koko ajan. kiitos kun jaksoit lukea tän kauhean vuodatuksen, mutta kyllä helpotti kun sai johonkin purkaa ahdinkoaan. Onko muita joilla samanlainen tilanne?