E
ei uskalla itse kohta nukkua
Vieras
Olen muutamana yönä saanut jatkuvasti heräilevän 8 kk vaavini nukkumaan jopa pariksi tunniksi kerrallaan, kun olen antanut hänen nukkua hetken mahallaan. Olen aina kääntänyt hänet kyljelleen, kunhan on kunnolla nukahtanut. En uskalla itse nukkua, kun hän on tuossa asennossa. Nyt sitten hän on alkanut itse kääntyillä aina tuohon asentoon ja laittaa vielä naaman patjaan kiinni! Siinä sitten näyttää olevan hyvä nukkua. Apua! Itse nukuttaessani olen tietenkin kääntänyt pään aina sivulle.
Nyt alan olla ihan puhki, kun vauva muutenkin heräilee melkein koko yön tunnin välein. Ennen riitti, kun antoi tutin ja taas uni maistui. Nyt saa välillä puoli yötä nukutella takaisin levollisemmille unille. Nyt sitten kun tuli tämä mahallaan nukkuminen niin aina, kun kuuluu liikettä niin pitää käydä tarkistamassa, miten päin siellä ollaan. Niin ja nälissään se ei ole. Annan yleensä pari desiä korviketta aamuyöstä, mutta sen jälkeenkään uni ei maistu sen paremmin. Imetys loppui vähän aikaa sitten totaaliseen imemislakkoon. Rintaa tuo ei silti näytä kaipaavan vähääkään. Enkä oikein masuvaivoihinkaan usko, kun ei vaavi itkeskele öisin, on vaan turhan pirteä ja levoton.