Olen taas aivan äimänä meidän temperamenttisen pojan kanssa. Poika täytti juuri viisi vuotta ja tuntuu että hän on sen myötä kokonaan unohtanut, miten ihmisten ilmoilla käyttäydytään. Viimeksi tänään lääkärineuvolassa poika sai raivarin, kun lääkäri pyysi häntä riisumaan paidan. Siitä käynnistä ei sitten yllätys yllätys tullut mitään ja uusi aika on varattava viimeistään vuoden vaihteeseen.
Hmm... Lääkäri jutteli pojan isälle kasvatusneuvonnasta. En tiedä, mitä sellaisessa neuvonnassa tehdään, tietääkö joku teistä? Lääkärin sanat sai mut pysähtymään ja miettimään, että hetkinen, onko tämä 5-vuotisuhmaa vai onko meillä sittenkin jokin suurempi kasvatuksellinen ongelma käsissämme. Lääkäri kutsui pojan käytöstä kypsymättömäksi.
Eskari alkaa ensi vuonna. Siitä tuntuu nyt kovasti olevan painetta joka suunnalta. Pojan pitäisi osata sitä ja olla tätä, ennen kuin esikoulu alkaa. Mua alkaa vähän kauhistuttaa. Esimerkkejä on muitakin. Pari viikkoa sitten neuvolakäynnillä th pyysi myös poikaa riisumaan vaatteensa, että saadaan paino ja pituus punnittua. Silloinkin poika kieltäytyi todella raivokkaasti ja uhmakkaasti. Kädet puuskassa oli jo juoksemassa ovesta ulos. Minä sitten sain nurkan takana tehdä nämä pyhät toimitukset ja th kirjasi lukemat koneelle. Luojan kiitos kaikki muut tehtävät poika teki kiltisti ja sai "erinomaisen" arvosanan.
Monissa pienemmissäkin tilanteissa voi melkein raivohärkäpäisenä karjua ja suusta tulee veretseisauttava: "EI!" Eihän tästä ole kuin pari päivää, kun ulkona kävimme syömässä, ja sielläkin heittäytyi hankalaksi leikkipaikalla. Ulkona meinasi karata autotielle suutuksissaan. Melkoinen ajojahtinäytelmä niille, jotka nautti ateriaansa ikkunan ääressä. Että hävetti.
Joissain tilanteissa tätä yks kaks yllättävää raivoamista on pakko katsoa läpi sormien, sillä kaikista paikoista ei voi tuosta vaan rynniä lapsi kainalossa ulos. Musta tuntuu välillä, että poika hakee käytöksellään huomiota... Enemmän ehkä kuitenkin kokeilee rajojaan. Päiväkodissa on kiltti, rauhallinen, suorastaan hiljainen. On ollut sitä aina. Vähän sellainen kaksijakoinen temperamentti hänellä siis ollut ihan vauvasta asti.
Tuntuu, että mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä isommaksi uhmakin tulee. Miltä tämä teistä kuulostaa? Onko syytä huoleen, mitä pitäisi tehdä? Kiitos vastauksista!
Hmm... Lääkäri jutteli pojan isälle kasvatusneuvonnasta. En tiedä, mitä sellaisessa neuvonnassa tehdään, tietääkö joku teistä? Lääkärin sanat sai mut pysähtymään ja miettimään, että hetkinen, onko tämä 5-vuotisuhmaa vai onko meillä sittenkin jokin suurempi kasvatuksellinen ongelma käsissämme. Lääkäri kutsui pojan käytöstä kypsymättömäksi.
Eskari alkaa ensi vuonna. Siitä tuntuu nyt kovasti olevan painetta joka suunnalta. Pojan pitäisi osata sitä ja olla tätä, ennen kuin esikoulu alkaa. Mua alkaa vähän kauhistuttaa. Esimerkkejä on muitakin. Pari viikkoa sitten neuvolakäynnillä th pyysi myös poikaa riisumaan vaatteensa, että saadaan paino ja pituus punnittua. Silloinkin poika kieltäytyi todella raivokkaasti ja uhmakkaasti. Kädet puuskassa oli jo juoksemassa ovesta ulos. Minä sitten sain nurkan takana tehdä nämä pyhät toimitukset ja th kirjasi lukemat koneelle. Luojan kiitos kaikki muut tehtävät poika teki kiltisti ja sai "erinomaisen" arvosanan.
Monissa pienemmissäkin tilanteissa voi melkein raivohärkäpäisenä karjua ja suusta tulee veretseisauttava: "EI!" Eihän tästä ole kuin pari päivää, kun ulkona kävimme syömässä, ja sielläkin heittäytyi hankalaksi leikkipaikalla. Ulkona meinasi karata autotielle suutuksissaan. Melkoinen ajojahtinäytelmä niille, jotka nautti ateriaansa ikkunan ääressä. Että hävetti.
Joissain tilanteissa tätä yks kaks yllättävää raivoamista on pakko katsoa läpi sormien, sillä kaikista paikoista ei voi tuosta vaan rynniä lapsi kainalossa ulos. Musta tuntuu välillä, että poika hakee käytöksellään huomiota... Enemmän ehkä kuitenkin kokeilee rajojaan. Päiväkodissa on kiltti, rauhallinen, suorastaan hiljainen. On ollut sitä aina. Vähän sellainen kaksijakoinen temperamentti hänellä siis ollut ihan vauvasta asti.
Tuntuu, että mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä isommaksi uhmakin tulee. Miltä tämä teistä kuulostaa? Onko syytä huoleen, mitä pitäisi tehdä? Kiitos vastauksista!