4v. mitä vaadille?

Siinäpä se kysymys jo otsikossa tulikin. Meillä poika täyttää kesän lopulla 4v. ja vähän oon jo alkanu miettimään, että mitä sitten voisi alkaa vaatia. Nyt vuosi on menny oikeastaan siinä, kun poika on totutellu olemaan isoveli ja vauvavaihde menee hänelläkin välillä päälle. Ajattelin, että nyt voisi varmaan vähitellen alkaa vaatimaan tiettyjä asioita, joissa tähän mennessä on luistettu, jotta hänkin saa kokea vielä läheisyyttä ja auttettavaksi tulemista. Kertokaahan mitä teidän 4v:t tekee.
 
Meidän 4-vuotias tyttö...no mitäpä hän EI tekisi :D

Siivoaa huoneensa, eli laittaa lelut paikoilleen ja petaa sängyn, minä hoidan imuroinnin. Vie omat likaiset vaatteensa pyykkikoriin ja ottaa kaapista uudet tilalle. Pyyhkii pölyjä, kattaa pöydän, vie roskat joskus.

Saa ulkoilla itsekseen kotipihassa.

Pukemisessa en ole auttanut noin kahteen vuoteen, paitsi kengännauhat sidon ja joskus autan vaikean nepparin kanssa. Vessassa tyttö käy itsenäisesti, peseytyy lähes itsenäisesti (hiusten shampoopesussa ja hampaiden harjauksessa autan).

Rattaissa istui viimeisen kerran 2½-vuotiaana, kävelee reippaasti pikkuveljen rattaista kiinni pitäen.

Vaadimme myös käytöstapoja: anteeksi, ole hyvä, saisinko...Aikuisia ei keskeytetä, toisten leluja ei pihassa lainata ilman lupaa, lapset eivät saa keskeyttää aikuisten puhetta, jne.

Joskus tuntuu, että meillä vaaditaan paljon enemmän kuin muilla joilla on samanikäinen lapsi. Mutta kun tyttö itse tykkää tehdä asioita ja on ollut tähän saakka vastuun arvoinen niin mikäpä siinä, luulisin...Saa hän edelleen olla pikkuinenkin, pääsee syliin kun haluaa, saa nukkua päiväunet äidin vieressä, jne :)
 
Edellinen lapsi oli minun näkökulmasta "ihmelapsi". Lapset ovat toki erilaisia, jotkut vaan luonnostaan ovat ahkeria enkeleitä. Meillä asuu rasavilli poika...

No, käytöstavoissa olen 100% samaa mieltä vaatimuksista. Kiitetään aina, sanotaan ole hyvä, pyydetään anteeksi, ollaan kohteliaita, lainataan tavaroita muille ja lainataan myös muilta luvan kanssa. Itse opetan oikein lainaamisperiaatetta. Aikuisia ei saa meilläkään keskeyttää, mutta se kyllä unohtuu tosi helposti, kun juttua olisi vaikka muille jakaa. Siitä saa muistuttaa joka päivä!

Siivoamisesta; leluja kerää jonkin verran, mutta ei petaa sänkyä (en petaa itsekään kyllä omaani; järkyttykää vapaasti) Siivoamiseen osallistuu; tykkää rätittää lattiaa ja pyyhkiä pölyjä, pestä ikkunoita tosin jälki ei kovin hohdokasta aina ole. Roskien viemistä suorastaan rakastaa.Omia vaatteita ei vie pyykkikoriin eikä valitse uusia itse. äiti hoitaa vaatepuolen täysin, ei kiinnosta siten tipan tippaa. Osaa pukea, mutta haluaa vielä paljon apua enkä raaski kieltää. Pieniä ovat niin hetken.

Ei saa ulkoilla itsekseen kotipihassaan!!!!!!!! Ei tosiaankaan! Minusta lapsella on oikeus aikuisseuraan. En halua itsenäistää häntä liian varhain ja on vaarallistakin! Lapseen ei voi luottaa, vaikka meillä on aidattu piha eikä ole KOSKAAN mihinkään lähtenyt. Silti yksi harha-ajatus ja lapsi on auton alla...Ja haluan olla lapseni kanssa. Tehdään pihalla kaikkea YHDESSÄ. En ymmärrä kyllä mitä ideaa on vaatia lasta olemaan yksin itsekseen 4-vuotiaana. Onko se joku tavoite?

Vessatouhut poika hoitaa itse, paitsi kakan pyyhinnässä autan; mutta siis pissat ja käsien pesut.

Kävelee ja pyöräilee joka paikkaan. Rattaissa on kyllä istunut pitempään kuin edellinen, koska meillä ei ole autoa. Siis kävellään ihan joka paikkaan, jopa 10km. Harva aikuinenkaan jaksaa. Lisäksi meillä on koira. Eli kävelemismäärät ovat aika eriluokkaa kuin edellisellä. Reippautta ei siis lasketa sillä, milloin viimeksi istui rattaissa. Tavoiteko sekin on nykyään?

Minusta meillä vaaditaan asioita aika kohtuudella, kun kyse on pienestä 4-vuotiaasta pojasta. En koe, että vaaditaan liian vähän tai liian paljon vaan sopivasti. Tarhasta ainakin on tullut pelkästään positiivista palautetta reippaasta pojasta. :)
 
mä komppaan pitkältä q-kuppia. Meillä tyttö myös innokas tkemään kaikkea itse ja auttamaan kaikessa. :heart:

Pk:ssa työskennelleenä vaadin 4-vuotiaalta että hän osaa pukea itse (toki nauhoissa, napeissa ym autetaan), syö itse, harjoittelee ehkä jo veitsenkin käyttöä, osaa käytöstapoja (kiitos, ole hyvä, anteeksi), laittaa lelut oikeille paikoille ja siivoaa jälkensä, osaa keskittyä ohjattuihin tuokioihin ja harjoittelee oman vuoron odottamista (keskustelussa, peleissä ym).


Minusta tuntuu että vaadin todella paljon enemmän kuin monet muut. Etenkin käytöstapojen suhteen!! Jos lapseni lähtee kylässä tai kotona ruokapöydästä kiittämättä niin pyydän hänet kyllä takaisin. Bussiin mennessä lapseni osaa tervehtiä kuljettaa ja osaa myös esitellä itsensä kun tapoaa uusia ihmisä (toki joskus voi vielä ujostuttaa). Tänä päivänä tuntuu monessa perheessö, että käytöstapoja ei vaadita 4-vuotiaalta eikä vanhemmaltakaan.. :/
 
Nuo innokaat "pikkunaiset" on aivan toista maata kuin rasavillit pojat tässä iässä. Itse olen myös päiväkodissa töissä ja eron näkee selvästi! Siksi musta aika tyypillistä, mitä kaksi edellistä tytön äitiä kirjoitti. Tytöt on tässä iässä sellaisia "pikkuäitejä" ja tykkää puuhata ja tehdä. Täytyy sanoa, että hienosti kaikki kolme vastannutta vaativat lapsiltaan! Jopa tuo pojan äiti, vaikka tosiaan ero tyttöihin on vielä selvä! Sydäntä lämmittää oikein, jos noin kasvatettuja lapsia tulee päiväkotiin. :) Eipä vain kukaan ole uskaltanut kirjoittaa niistä, jotka eivät mitään lapsilta vaadi....
 
Mulla on reilu 3 ja puol vuotias poika ja suunnilleen samat jutut kun Vilijonkka2:lla. Tosin meillä rattaissa olo loppui vähän ennen kahta vuotta, kun pikkusisko syntyi, mutta ei meillä pitkiä matkoja kävelläkään. Pikkusisko on nyt kohta kaks vuotta ja se tekee melkein samat jutut kun toi isoveli, vähän kömpelömmin tosin. Eli ei ehkä kannata vertailla tyttöjen ja poikien "osaamisia". Ai niin "käytöstavat" on kyllä pienellä prinsessalla aika hakusessa :D .
 
Alkuperäinen kirjoittaja läskiahmatti:
Nuo innokaat "pikkunaiset" on aivan toista maata kuin rasavillit pojat tässä iässä. Itse olen myös päiväkodissa töissä ja eron näkee selvästi! Siksi musta aika tyypillistä, mitä kaksi edellistä tytön äitiä kirjoitti. Tytöt on tässä iässä sellaisia "pikkuäitejä" ja tykkää puuhata ja tehdä. Täytyy sanoa, että hienosti kaikki kolme vastannutta vaativat lapsiltaan! Jopa tuo pojan äiti, vaikka tosiaan ero tyttöihin on vielä selvä! Sydäntä lämmittää oikein, jos noin kasvatettuja lapsia tulee päiväkotiin. :) Eipä vain kukaan ole uskaltanut kirjoittaa niistä, jotka eivät mitään lapsilta vaadi....
juu tiiän, siks laitoinkin tuohon erikseenmitä pk:ssa vaadin.. :)

vaikka ei toi sukupuolijakokaan ihan aina noin mee.. :whistle: ;)
 
:D Meidän 4-v pikkunainen varmaan kuuluu rasavillien luokkaan.

Yleinen kommenti on siivoamisessa, että äiti siivoo. Tosin ei äiti siivoo vaan lelut on sitten siinä ja lähtee roskiin jollei neiti siivoa itse, mutta koittelee aina.

En hirveästi omasta mielestäni vaadi, mutta täytyy osata antaa lelut toistenkin leikittäväksi (jos on jotain rakkaita mitä ei missään nimessä halua toisille antaa niin laitetaan muitten lasten ajaksi jemmaan, ettei tule riitoja). Anteeksi pitää pyyttää ja kiitos ja näkemiin sanoa. EIkä tietty saa töniä tms. Kauniit käytöstavat, vaikka villikkoprinsessa onkin.

Lapsi saa kokeilla rajojaan liikunnallisesti, tosin olkkarin sohvalla ei saa pomppia eikä keittiön pöydille aj tasoille kiivetä. Ulkona voipi sitten kiipeily viettiä toteuttaa puissa ja kivillä, ja yleensäkin metsässä saa pistää menemään minkä pääsee.

Neiti on kova kokkailemaan ja rakentamaan. Just ostettiin hänelle oma vasara saapi sitten vähän pienemmällä vasaralla paukutella nauloja.

Niin ja ollaan se saatu isakostumaan päähän että kädet pestään aina kun tullaan ulkoa sisälle tai kun käydään vessassa.

Oiskohan muuta..... mutta näin meillä.
 
Meillä vaaditaan 4 v pojalta
- itsenäistä pukeutumista (tätä harjoitellaan alle 2.5 v:n kanssa nyt)
- haarukalla syömistä ja veitsen käytön opettelua (2.5 v:kin opettelee)
- siivoamista
- omat vaatteet nurinpäin pyykkikoriin
- lajitellut omat vaatteet kaappiin (minä lajittelen ja käännän oikein päin)
- saa ulkoilla yksikin aitaamattomalla alueella pihaa -> pitää osata noudattaa sääntöjä minne saa mennä
- hoitaa wc käynnin itse, mutta tarvittaessa tarkista kakan jälkeen
- rattaat eivät ole hänen menopelinsä vaan 2.5 v:n, jos hänenkään

Mutta näitä vaadittiin jo esikois-tytöltäkin ihan samassa iässä. Ja hän itse asiassa teki jopa enemmänkin.
 
Cycadeen
Minä olen antanut pojan olla aika pitkään "vauva" ja nyt olen pikku hiljaa alkanut vaatia tekemään itse. Täyttää syksyn lopussa 4v.
vaadin pukemaan itse. Vetoketjut, housun nappi ja kenkien nauhat on vielä liian hankalia, eikä poika osaa niitä itse. Laitan kuitenkin aina yrittämään.
Käy ite vessassa, mutta huutaa "pyyhkimään!". Pesee itsensä kylvyssä. Minä pesen tukan ja hampaat (niitä kyllä saa itse ensin harjailla ja minä vielä harjaan lopuksi ).
Kävelee tai jos väsähtää, niin sisaruslaudalla seisoo. Ei tykkää pyöräillä (kun ei vielä osaa polkea ja hermostuu) Vetelee sitten sen sijaan potkulaudalla semmosta kyytiä, että ihan hirvittää (taitaa tulla skeittari jätkä tästä ).
Meillä "vaatehuolto" on täysin minun kontilla. Edes mies ei osallistu. Lapsilta en myöskään vaadi.
Olen tosi tarkka käytöstavoista. Lapset on oppineet kiittämään kauniisti ja pyytäävät kauniisti (joskun unohtuu ja huudetaan "äiti mä haluun" ). Anteeksi ja olehyvä. Molemmat antaavat kättäpäivää ja sanoovat hyvää päivää ja osaavat esitellä itsensä kysyttäessä. Ravintolassa vaadin molemmilta hyvää käytötä (istutaan nätisti, ja syödään nätisti, eikä olla kovaäänisiä ), kotona saavat sit olla kuin apinalaumassa (sohvilla ja sängyillä hyppiminen sallittu ). Vieraissa taas ollaan nätisti.
Osaa syödä haarukalla, mutta tykkää mieluummin lusikasta. Välillä heittäytyy vauvaks ja haluaa, että autetaan syömisessä (pikkusiskoakin autetaan ja hänkin haluaa).
Ei saa ulkoilla yksin.
Auttaa pyydettäessä siivoomaan lelut järjestykseen (marinan kanssa, tyypillinen mies ). Tykkää luututa lattioita ja imuroida.
 

Yhteistyössä