H
huono äiti?
Vieras
Ihan hukassa olen, maamme viranomaisilta ei saa mitään apua tai konkreettisia neuvoja erotilanteessa. Erosovittelijat ja lastenvalvojat puhuvat vaan lapsen edusta, mutta todellisuudessa tuntuu siltä, että haluavat vaan nimet paperille ja jotain sopimuksia aikaiseksi.
Meidän tilanne on tämä, parisuhde meni huonoksi ja odotuksen aikana, jäin yksin seitsemännellä kuulla raskaana kun lapsen isä lähti yhteisestä kodista ilmoittamatta mitään.
Lapsi syntyi ja asuttiin pari eka kuukautta vanhempieni luona, ennen kun saimme asuntoasiat järjestymään. Vasta muutettiin omaan kotiin, vihdoinkin. Isä on tavannut lasta ekan 3kk aikana epäsäännöllisen säännöllisesti. Kerran kahden viikon aikana, tai kaksi kerta viikossa, tai ei kertakaan kolmen viikon aikana. Perustelee asiansa sillä, että on niin henkisesti vaikeaa tulla minun luo katsomaan lasta. Ilmoittaa että hänellä on oikeus lapsensa. Toki, yritän puhua järkeä, että kun vauva on noin pikkuinen, lähtisimme pikkuhiljaa sopeuttamaan lapsemme muutoksiin. Näkisivät meidän luona ensi pari kerta viikossa ja pikkuhiljaa siirretään tapaamiset isän luo. Isän mielestä omin lapsen, kiistän lapselta isän ja ajan omaa etua. Osaako joku neuvoa miten pitää toimia? Isä halua että lapsi on hänen luona 2-3 kerta viikossa heti. Yritän lähteä siitä, että vauvan ehdoilla mennään ja kun tottuu isään niin pikkuhiljaa saa mennä isällekin. Saan niskan jatkuvaa syyttelyä.
Onko kenelläkään kokemusta miten noin pieneen vaikuttaa jatkuvat muutokset ja kahden kodin välissä asumiset? Haluaisin vaan toimia lapsen parhaaksi..
Kiitos!!!!