40 + so what, wol 14 (2019)

Äidiksi 2020
Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne. RV23 menossa ja rakenneultrassa kaikki oli hyvin, tässä kai voi huokaista helpotuksesta. Täytin tässä hiljattain 44v., mutta iästäni huolimatta kaikki on sujunut tosi hyvin ja varsinkin nyt keskiraskaudessa olen nauttinut täysillä raskaushormonien tuomasta tyyneydestä ja yleisestä ilon tunteesta. Normaalissa elämässä olen äkkipikainen inhorealisti :D

Hauskinta on ehkä se, että tässä raskaana ollessa iski oikea vauvakuume, ihan tosissani mietin sitä kuinka pian uskaltaisi taas hoitoihin toista yrittämään (tämä raskaus on saanut alkunsa lahja-alkiosta ja loppujen lopuksi aika helposti, vaikkakin rahaa siihen meni).

Raskaudesta oon saanut myös valtavasti voimia, koska nyt on muu elämä vähän koetellut. Asunnostani, jonka vasta sain rempattua viimeisen päälle, löytyi vakava sisäilmaongelma. Nyt on juristit mukana taistelemassa taloyhtiötä ja myyjää vastaan eikä mitään tietoa milloin ja miten tämä päättyy. Oon tässä ollut kohta 3 kk evakossa ensin hotelleissa ja nyt (vaikeiden) sukulaisten luona. Onneksi löysin vuokra-asunnon johon voin sitten tuoda vauvan ja asua siellä suht. mukavasti, mutta rahaa tulee palamaan (taas!). Iloitsen kuitenkin siitä, että raskaushormonit suojaa tosi tehokkaasti, normaalissa tilassani olisin jo päätynyt mielisairaalaan.

Elämän intensiteettitaso niin hyvässä kuin pahassakin on ollut viime kuukaudet tosi korkealla. Sanon vaan itselleni koko ajan että tämä asunto-ongelma ja raha-huolet ovat väliaikaisia ja selättävissä, kunhan vauvalla on kaikki hyvin.
 
  • Tykkää
Reactions: Samppa40
Heippa kaikille.

Olen lueskellut tätä ketjua etäinen toive mielessä, että jossain vaiheessa voisin liittyä joukkoon. En oikein tiedä missä muualla jakaa tätä haavetta uudelle kierrokselle lähtemisestä, joten avaudun nyt teille, vaikka en ole edes odotuksen odotuksen odottaja.

Olen 42v. Meillä on puolison kanssa yläasteikäinen lapsi ensimmäiseltä lapsettomuushoitorupeamalta (pcos, ovulaation induktio). Toisella yrityskaudella ei onnistuttu saamaan kuin pari keskenmenoa, ja yritys loppui joskus 7-9(?) vuotta sitten, en muista tarkkaan. Tuo toinen rupeama jäi meillä puolison kanssa vähän käsittelemättä ja jäätiin luopumisen surun kanssa yksin, kun ei tajuttu purkaa asiaa. Nyt viime viikkoina ollaan avattu aihe ja surtu asiaa yhdessä, puhuttu menneistä tapahtumista, pettymyksistä, odotuksista. Ja kävi ilmi, että kumpikaan meistä ei ole ehdottomasti päästänyt irti siitä ajatuksesta, että ehkä sitä vielä joskus. Nyt toki mulla alkaa lähestyä viimeiset vuodet kun tämä on mahdollista ilman muita toimenpiteitä kuin OI.

Eli asia on pöydällä ja lautakunnan harkittavana. Mulla pelkkä ajatus siitä, että yrittämisen aloittamisen harkitsemisen toive on mahdollista, käynnistää kaipuun ja suunnittelun ja tarpeen jutella asiasta. Joten ajattelin tulla sanomaan teille heippa ja että varmaan tulen tässä kevään mittaan taustailemaan täällä. Katsotaan päädynkö vielä yrittäjien puolelle, plussaamisesta en uskalla vielä edes haaveilla.
 
Nimimerkki (+ikä) / monesko lapsi / yritys alkanut / keinot

@Hulbertiina (44 v.), 3. (miehen 1.) / aloitettu 1/2015 / Letrozole + gelee royale
@tatti55 (42 v.), 3. / yritys alkanut 8/2017 / luomu
@M4rianne77 (42 v.), 3. / aloitettu 6/2018 / 1. Ivf 6/2020
@Mymmeli43 (43 v.), 6. / aloitettu 1/2019 / luomu
@Tammityttö (43 v.), 4. / aloitettu ? / luomu
@nelli5 (43 v.), 5. / aloitettu 2019 / luomu
@Salli79 (40 v.), 4. / aloitettu 2/2019 / luomu
@Vielä kerran ❤ (44 v.), 3. / aloitettu 01/2019 / luomu + ivf
@Kaneli41 (41 v.), 2. / aloitettu 3/2019 / luomu
@Satuvauva (41 v.), 5. / aloitettu 7/2019 / luomu
@Valoa79 (40 v.), 3. / aloitettu 10/2019 / luomu
@Rusakkonen (47 v.), 2. / aloitettu 1/2017 / luomu + ivf/lahjamunasolut, taustalla 2 lahjasoluhoitoa ja 4 omasolu-IVF:ää, enkelipoika 12/2019 viikolla 36+1 ❤
@Emmelie75 (44 v.) / luomu + ivf
@Anilian (41 v.), 5. / aloitettu 11/2019 / luomu
@lillans (41 v.), 2./ yritys aloitettu 2/2019
@Tikkerituu (41 v.), 3./ aloitettu 11/2018 / ivf, enkelipoika 11/2019 viikoilla 20+2
@Brunet82 (37 v.) 4. / aloitettu 2/2020 / luomu
@PumpuliNumpuli (40 v.) 1. /aloitettu 1/2019 / ivf
@maris39 (40 v.), 2. /luomu
@Äitikuu (42 v.) 7. /aloitettu 5/2020 / luomu
@Montecea (41v.), 2. / aloitettu 7/2019 / luomu, testi pos 16.5.2020, km
@Annamaija 76 (43 v.) 3. / yritys alkanut 8/2018/Lahjasoluhoito alkamassa 09/20, luomusti testi pos 6.6.2020, km rv 8.
@Peppistiina (45 v.), 3. / aloitettu 11/2019 / IVF
@MARIAL43 (43v.), 1. /yritys alkanut 2018 / luomu+ 1 x IVF omilla soluilla 3 x Pas / lahjasolujonossa 2/2020 Dextra
@babygirl1 (44v.), 4. / yritys alkamassa 09-10/20 / luomu
@MörkökröM (41v) / 4. (miehen 1.) / aloitettu loka-marras 2020 / luomu
@petronella09 (38v) 5. / aloitettu 4/20 / luomu
@Ljeni (43v), 4. (miehen 1.) / aloitettu 10/2020 / luomu
@Nato (38v.) 2. /aloitettu 2016 / icsi
@Katti75 (45 v.) 3. / aloitettu 11/2020 / IVF
@Helmi-21 (41 v.) 1. yhteinen (naisen 3., miehen 3.) / aloitettu 2/2020 / ICSI
@lumicki (42 v.) 3. / aloitettu 2/2021 / luomu

Taustalla:

@yöeläjä
@Roxanne
@Reetaleena

Plussanneet (y):love: elokuun 2019 jälkeen:

@Mammakatri (40 +), ? / aloitettu 3/2019 / luomu --> 9.10. tilanne 5+4 / laskettu aika 6.6.2020
@Eloveera-79 (40 v.), aloitettu 10/2018 --> luomuraskaus, 29.12. tilanne 19+4 --> laskettu aika 20.5.2020, tulossa KOLMOSET :love::love::love:
@Buah Hatiku (42 v.), / inseminaatio luovutetuilla siittiöillä --> 12.10. tilanne rv 12
@Kolmannen kuumeilija (39 v.), 3. / aloitettu 3/2019 / luomu --> pos. testitulos 30.10.
@KeltainenSeepra (ollut taustalla, luomu) --> pos. testitulos 7.11.
@Ellinoora38 (38 v.), 1. / aloitettu 12/18 / luomu + ivf, testi pos 12/2019, 16.1.20 tilanne rv 7+1
@Helmiina1978 (41 v.), 6. / aloitettu 2/2019 / luomu, testi pos 23.1.2020
@-Julia (40 v.) 1./aloitettu 6/2018/luomu/inseminaatio LA 31.10.2020
@Shibali (40 v.) 1./aloitettu 9/2019 / luomu / testi pos 9.7.2020, LA 22.3.2021
@Momon, tilanne 20.7.2020 rv 6+6
@Angervo76, 3. (Miehen 1.)/ aloitettu 6/2018 / luomu, testi pos 17.1.2020, km 2/20; Lahjamunasolut > Positiivinen hcg testi 4.11., la 12.7.
@Marmeladia (41 v.), 4. / aloitettu 09/2020 / luomu / testi pos 7.11.2020
@Äidiksi2020 (43 v), 1. /aloitettu 2/2020 / lahjasolu / LA 29.7.2021
@Katinka<3 (46v.), 1. yhteinen (2.) / aloitettu 5/2019 1xivf ja 1xicsi omilla soluilla, nyt lahjasoluilla ivf/icsi, josta plussa ja LA 5.10.2021
@Samppa40 (40v.) 3. (miehen 1.) /aloitettu 12/2020 / luomu, testi pos 30.3.2021
@mim1 (41 v), 3., aloitettu 6/2020, luomu, pos. 9/2020, LA 18.5.2021

Lapsen syliin saaneet:

@Mary18, 12/2019
@kirsillevauva (46 v.), 4. / aloitettu 12/2013 / luovutetut munasolut --> LA 30.4.2020. SYNTYNYT 19.4.2020.
@kärhö (40 v.), 2. / ilman ehkäisyä jo kauan / luomu --> 20.8. tilanne 6+2, SYNTYNYT 4/2020, tyttö
@Silmu75 (44 v.), 1. / aloitettu 2013 / luomu, lahjasolut --> pos. testitulos 25.11., SYNTYNYT 7.7.2020, poika
@Mirumarumoru (44 v.), 4. / 3 x ivf, lahjamunasolu 11/2019 --> pos. testitulos 23.12, SYNTYNYT poika
@hipsu79 (41 v.), 6./aloitettu 10/2019 / luomu, SYNTYNYT 1/2021
@skorpioni-79 (40 v.) 3. /aloitettu 4/2020 / luomu, SYNTYNYT 5.2.2021 tyttö
@PikkuIitanÄiti (41 v.), 2. / aloitettu 7/2017 / luomu + ivf / plussa 05/2020 pakastealkion siirrosta, la 12.2.2021, SYNTYNYT 4.2.2021 tyttö
@Untuva79, (41v), 6. /aloitettu 6/20 / luomu / plussa 8/2020, SYNTYNYT 3/2021
 
Viimeksi muokattu:
Ja taas pyörähti uusi kierto käyntiin. Usko tähän hommaan alkaa pikku hiljaa hiipua ja olenkin alkanut miettiä milloin on aika hiettää hanskat kokonaan naulaan. Toki kierrot edelleen pysyy yllä ja kohtuullisen säännöllisinäkin vielä, joten joku promillen toivo on vielä. Noh, mietintämyssyä päähän ja ainakin tuon kotona olevan paketin letrot nassuun.
 
  • Surullinen
Reactions: petronella09
Ääks. Varasin itselleni ajan gynelle, tehdään katsaus siihen onko lapsensaanti tällä hetkellä mahdollista, järjellistä ja kuinka todennäköistä, ja jos, niin miten. Haluan käydä vähän kartoittamassa realiteetteja ennenkuin alamme puolison kanssa miettiä vieläkö ryhtyisimme tähän. Mulla on erilaisia olemassaolevia rasitteita kuten pcos, kilpirauhasen vajaatoiminta ja adhd, joten lääkitysten ja mahdollisuuksien miettiminen täytyy ottaa vakavissaan. ...Siis itsehän olen jo unta odotellessa öisin ehtinyt sisustaa uuden lastenhuoneen ja organisoida talouden ja perheen rutiinit vauva-arkeen... Mutta joo. Realiteettitarkastus ennen pohdintoja, ja sen jälkeen ehkä tiedetään mitä tässä tapahtuu.
 
  • Tykkää
Reactions: Keksi82
Sikiöntutkimusyksikössä käytiin eilen. Nyt rv 16+2 ja kaikki rakenteet ym vaikuttaa normaalilta paitsi valtava niskaturvotus jota on 11 mm, päässä turvotusta 2 mm. Eli puhutaan kystisestä hygroomasta. Tietoa löytyy hyvin vähän mutta sen verran sitä on saatu, että tiedetään tilanteen olevan vakava. 21- trisomia voi itsessään turvotuksen ilmeisesti tehdä mutta taustalla todnäk joku rakenteellinen syy, kuten sydänvika. Viiden viikon päähän seuraava aika. Tulee olemaan raskaat viisi viikkoa.
 
@PumpuliNumpuli mitä kuuluu, miten voit?

@Mymmeli43 hui kamala! Ihan hirvittävän pitkä aika miettiä ja selviytyä arjesta ensinnäkin! Ihan valtavasti voimia sinne.

Meille ei kuulu mitään. Odotellaan ja odotellaan sitä lähetettä ja hoitojen jatkumista joskus. Tämä venyy nyt niin paljon, että on asennoiduttava siihen, että tämä on meidän viimeinen mahdollisuus, ainakin julkisella puolella, kun ikä tulee vastaan auttamatta. Kuukaudet, vuodet vaan kuluvat ja lipuu sormien läpi emmekä mahda itse tälle mitään.
Terapiassa ollaan pariskuntana käyty ahkerasti, ilman terapeuttia tästä ei tulisi varmaan yhtään mitään - sen verran syvissä vesissä saa kahlata.
 
  • Rakkaus
Reactions: Mymmeli43
Täällä tänään viikkoja tasan 25 ja juhlistin sitä käymällä naistenklinikan päivystyksessä kun päivällä kompastuin kadulla ja lensin suoraan mahalleni. Liikkeitä ei tuntunut, mutta jotenkin luotin siihen että vauvalla on kaikki hyvin. Hän ilmeisesti nukkui läpi iskun ja heräsi vasta kun kätilö alkoi painella vatsaa kun oltiin käyrillä. Alkoi sellainen jumppa sisällä ettei mitään epäilystä etteikö siellä oisi kaikki hyvin.
Selvisin säikähdyksellä.
Kun makasin käyrillä, vieressä oli nuori odottaja jolla on ilmeisesti ennenaikaisen synnytyksen vaara, itsellenikin tuli tippa linssiin kun hän puhelimessa kuvasi tilannetta miehelleen ja oli peloissaan...
 
vierailija
Hei kaikille, olin tässä ketjussa aiemmin, mutten univajeeltani enää muista millä nimimerkillä. Odotin kolmosia reilu vuosi sitten. Vaikeiden vaiheiden kautta heistä syntyi lopulta kaksi täysin tervettä lasta. He täyttävät pian vuoden. Eilen huomasin, että olen taas raskaana ja jo 42v.. Täysi yllätys. Eli vaikka ikää on, älkää luovuttako <3.
 
Sikiöntutkimusyksikössä käytiin eilen. Nyt rv 16+2 ja kaikki rakenteet ym vaikuttaa normaalilta paitsi valtava niskaturvotus jota on 11 mm, päässä turvotusta 2 mm. Eli puhutaan kystisestä hygroomasta. Tietoa löytyy hyvin vähän mutta sen verran sitä on saatu, että tiedetään tilanteen olevan vakava. 21- trisomia voi itsessään turvotuksen ilmeisesti tehdä mutta taustalla todnäk joku rakenteellinen syy, kuten sydänvika. Viiden viikon päähän seuraava aika. Tulee olemaan raskaat viisi viikkoa.
Meillä ei ollut niskaturvotusta ja silloin juuri lääkäri puhui, että se turvotus viittaa lähinnä sydänvikaan, ja neidillä onkin terve sydän eli piti paikkansa tuoKovasti jaksamista ja jos alkaa tuntumaan ettet jaksa hae keskusteluapua ja pyydä polille ylimääräinen ultra❤Itselläni oli koko raskauden psykiatrinen hoitaja tukena ja se auttoi vähän jaksamaankun kävin juttelemassa hänelle. Raskaus oli henkisesti raskain ikinä kun meilläkään tyttö ei kasvanut yms ja oli koko ajan kontrolli ja pelkäsin että en saa koskaan syliini.
 
  • Rakkaus
Reactions: Mymmeli43
vierailija
Täällä tänään viikkoja tasan 25 ja juhlistin sitä käymällä naistenklinikan päivystyksessä kun päivällä kompastuin kadulla ja lensin suoraan mahalleni. Liikkeitä ei tuntunut, mutta jotenkin luotin siihen että vauvalla on kaikki hyvin. Hän ilmeisesti nukkui läpi iskun ja heräsi vasta kun kätilö alkoi painella vatsaa kun oltiin käyrillä. Alkoi sellainen jumppa sisällä ettei mitään epäilystä etteikö siellä oisi kaikki hyvin.
Selvisin säikähdyksellä.
Kun makasin käyrillä, vieressä oli nuori odottaja jolla on ilmeisesti ennenaikaisen synnytyksen vaara, itsellenikin tuli tippa linssiin kun hän puhelimessa kuvasi tilannetta miehelleen ja oli peloissaan...
Ihan kauhea juttu, oletko voinut jutella jonkun kanssa tapahtuneesta? Onneksi teille ei käynyt pahemmin.
 
Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin:)

Onnea plussanneille:)

Minä pääsin vihdoin sinne gynelle ja siellä kaikki näytti olevan niin kuin pitääkin:)
Kohdun limakalvo oli sopiva siihen kierron vaiheeseen ja vasemmalla munasarjassa näkyi johto follikkeli sopivan kokoisena:) Sanoi,että munasarjat on hyvin toimivat. Sanoi myös,että on normaalia että raskaaksi tulo voi kestää 2-vuotta ja uskoo meillä olevan hyvä mahdollisuus vielä lapsi saada kun useampi ennestään:)

Gyne sanoi myös ,että hän suosittelee "takarajaksi" 42v yrittää omilla munasoluilla.

Sitä korosti että pitäisi lakata yrittämistä " ja olla rennosti. Helpommin sanottu kun tehty.

Tänään sain ovis plussan sekä liuskaan että digiin.Hyvin osui gynen arvio oviksesta yhteen testien kanssa :)

Hyvillä mielin siis jatkamme tätä yritystä ,antoi kyllä uskoa onnistumiseen tuo käynti:)

Silti hieman ihmetyttää, että miksi se tärppi ei käy :/

Plussa tuulia kovasti toivottelen ❤
 
Meillä ei ollut niskaturvotusta ja silloin juuri lääkäri puhui, että se turvotus viittaa lähinnä sydänvikaan, ja neidillä onkin terve sydän eli piti paikkansa tuoKovasti jaksamista ja jos alkaa tuntumaan ettet jaksa hae keskusteluapua ja pyydä polille ylimääräinen ultraItselläni oli koko raskauden psykiatrinen hoitaja tukena ja se auttoi vähän jaksamaankun kävin juttelemassa hänelle. Raskaus oli henkisesti raskain ikinä kun meilläkään tyttö ei kasvanut yms ja oli koko ajan kontrolli ja pelkäsin että en saa koskaan syliini.
Onhan tässä jaksaminen, ei tiedä synnyttääkö kuolleen vai elävän lapsen. Liikkeet tuntuu jo selvästi ja sitä pelkää, että milloin ne loppuu.
 
  • Surullinen
Reactions: hipsu79
Onhan tässä jaksaminen, ei tiedä synnyttääkö kuolleen vai elävän lapsen. Liikkeet tuntuu jo selvästi ja sitä pelkää, että milloin ne loppuu.
Hirveästi tsemppiä täältä sivusta huutelen <3
Meillä oli tytön kanssa täysin normaalin näköistä kaikki vielä rv16 ultrassa, ei niskaturvotusta eikä mitään. Rv18+jotain sitten rakenneultrassa löytyi erittäin vaikea sydänvika. Olin myös aivan pirun kauhuissani koko raskauden ja kävin käyrillä monta kertaa. Pelkäsin ihan hirveästi ettei saada koskaan syliin, ja kahden viikon ikäisenä meinasikin kuolla leikkauskomplikaatioihin. Oli meillä vielä viides ja viimeinen icsi josta lähti raskaus.
Turvotus voi viitata sydämen vajaatoimintaan, tai sitten ei. Joka tapauksessa toivon teille parasta ja erityisesti lehmän hermoja.
 
  • Rakkaus
Reactions: Mymmeli43
@Mymmeli43, onpas teillä hermoja raastava tilanne. Valtavasti voimia tuleviin viikkoihin!
@Äidiksi2020, onneksi oli vain säikäytys. Olet kuitenkin jo ns. turvallisilla viikoilla, jolloin ennenaikaisen synnytyksen estämiseksi tehdään kaikki voitava ja pikkuisella on mahdollisuus selviytyä ulkomaailmassa.
Hei kaikille, olin tässä ketjussa aiemmin, mutten univajeeltani enää muista millä nimimerkillä. Odotin kolmosia reilu vuosi sitten. Vaikeiden vaiheiden kautta heistä syntyi lopulta kaksi täysin tervettä lasta. He täyttävät pian vuoden. Eilen huomasin, että olen taas raskaana ja jo 42v.. Täysi yllätys. Eli vaikka ikää on, älkää luovuttako <3.
Oliskos ollut tuo elveera-79, kun tuolla listalla ei ole ollut muita kolmosten odottajia... Onnittelut pikkuista ja uudesta raskaudesta!
@petronella09, toivottavasti tämä kierto olisi se onnekkain! Täällä mennään lähes samoissa. Eilen oli ovistestissä melkein tasavahvat viivat ja lempeäkin on ollut sopivasti makuuhuoneen puolella. Saadaan piinailla yhdessä.
 
@Mymmeli43, onpas teillä hermoja raastava tilanne. Valtavasti voimia tuleviin viikkoihin!
@Äidiksi2020, onneksi oli vain säikäytys. Olet kuitenkin jo ns. turvallisilla viikoilla, jolloin ennenaikaisen synnytyksen estämiseksi tehdään kaikki voitava ja pikkuisella on mahdollisuus selviytyä ulkomaailmassa.

Oliskos ollut tuo elveera-79, kun tuolla listalla ei ole ollut muita kolmosten odottajia... Onnittelut pikkuista ja uudesta raskaudesta!
@petronella09, toivottavasti tämä kierto olisi se onnekkain! Täällä mennään lähes samoissa. Eilen oli ovistestissä melkein tasavahvat viivat ja lempeäkin on ollut sopivasti makuuhuoneen puolella. Saadaan piinailla yhdessä.
Kiitos ❤
 
Hirveästi tsemppiä täältä sivusta huutelen <3
Meillä oli tytön kanssa täysin normaalin näköistä kaikki vielä rv16 ultrassa, ei niskaturvotusta eikä mitään. Rv18+jotain sitten rakenneultrassa löytyi erittäin vaikea sydänvika. Olin myös aivan pirun kauhuissani koko raskauden ja kävin käyrillä monta kertaa. Pelkäsin ihan hirveästi ettei saada koskaan syliin, ja kahden viikon ikäisenä meinasikin kuolla leikkauskomplikaatioihin. Oli meillä vielä viides ja viimeinen icsi josta lähti raskaus.
Turvotus voi viitata sydämen vajaatoimintaan, tai sitten ei. Joka tapauksessa toivon teille parasta ja erityisesti lehmän hermoja.
Kiitos ❤ mieli on musta kuin marraskuun taivas vaikka kevät on kauneimmillaan. Epätietoisuus on pahinta, ei tiedä onko toivoa vai eikö ole. Vuosina -19 ja -20 mulla oli keskeytyneet keskenmenot. Tämä jää viimeiseksi raskaudeksi oli lopputulos mikä tahansa. Ei kestä enää pää eikä kroppa. Helvetillinen raskauspahoinvointi alkoi tammikuun lopussa ja jatkuu edelleen. Rautavarastot on tyhjät ferritiini 17 (viime kesänä km komplisoitu ja kävin vuodon vuoksi leikkaussalissa, sieltä asti oon ollut aneeminen) ja päässä sumenee kun liikkuu vähänkään enemmän, kauppareissu on kova rasitus. Nonii tulipa itkuvirsi mutta joo sais nyt tää tyyppi luvan selviytyä syliin asti. On sitä niin pitkään ja hartaasti toivottu ja odotettu.
Miten sun sydänlapsella menee tänä päivänä?[/QUOTE]
 

Yhteistyössä