40+ so what wol.13

Mä en sit vieläkään malta pysyä poissa täältä... :geek::p

Mollylle ensinnäkin onnittelut iloisesta käänteestä, hienoa että pääsette tuonkin kortin katsomaan vielä! :)

Virkille muistuttaisin, ettei se oireiden vähyys kyllä mitään merkkaa, tai siis täällä on ainakin yksi (edelleen lähes) oireeton odottaja. Milloin sulla on ultra? Eiköhän se nyt ole jo teidän vuoronne onnistua, mä uskon ja toivon niin! (y)

Kasenjalle pahoittelut - mutta hieno asenne sulla! Toivotaan tosiaan, että kesän aikana tulisi luomutärppi eikä uusia hoitokierroksia tarttisi enää miettiä.

Putskulle samoin pahoittelut, tosi kurjia tilanteita tuollaiset. :( Mä suosittelisin kuitenkin, että kävisit vielä juttelemassa lääkärin kanssa jatkosta ja kertoisit piikkikammosta - et varmasti ole ainoa potilas, joka kärsii siitä. Kokonaan pistoksetonta hoitoa ei valitettavasti taida olla, mutta kyllä niissä piikeissäkin on eroja. Mulla oli kahdessa hoidossa mukana Elonva, joka on yksi pitkävaikutteinen (n. 7 pv) pistos. Toki ekan viikon jälkeen joutui vielä pistämään lisää, mutta pistosten kokonaismäärä jäi niissä hoidoissa kuitenkin pienemmäksi. Pitkässä kaavassa taas on se hyvä puoli, et jarrupiikkejä ei erikseen tarvita, kun nenäsumutteet ajaa asian.

Yöeläjällä kyllä raastava tilanne. (n) Joko hcg-tulos selvisi? Toivotaan että kaikki olisi kuitenkin hyvin, onhan se hyvä merkki että kohdussa näkyi jotain.

Miten Jimimalla menee, onhan kaikki edelleen hyvin? Milloin on tiedossa seuraava ultra?

Kaikille muillekin toivon kovasti plussatuulia ja aurinkoa! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Molly3
Nyt vasta ehdin kirjoittaa, vaikka aamulla kävin ta:ssa.

Elikkä tilanne on nyt tämä:
HCG arvo oli 977,1 eli ei kovin hyvä taulukon mukaan.

Tässä kun en ole ollenkaan varma enää missä vaiheessa olen menossa, kun kaikki raskauslaskureita myöden arpoo eri päivät. Myös ta:n gyne ja Kättärin lääkäri.
Tosin ta:n gyne sanoi, että jos on 500-700, niin sitten voi olla mahdollisesti huono juttu.
Jos olen rv 6+ niin on viitearvojen alla juurikaan juuri, mutta jos olen rv 5+ niin sitten on viite arvojen sisällä.
Nyt en enää pyytäny uutta verikoetta, kun ti mene kuitenkin uusinta ultraan. Tuskin tulos olis kumminkaan tullut ajoissa.

Sekin selvis miksi ei näy mulla Kannassa. Eli lääkärin pitää katsoa se ensin, jolloin ns kuittaantuu ja tulee sen jälkeen Kantaan nähtäväksi.
No tää gyne ei ollut ta:lla kuin ma-ke, eikä ollut sitä vielä silloin katsonut.

Nyt sitten odotellaan tiistaita. Ainut muutos mitä on nyt ollut, niin Kättärillä käynnin jälkeen ei ole tullut pisaraakaan verta edes vvn seassa pyyhittäessä. Valitettavasti sekään ei ole mikään tae, mutta mutta ...
 
Lauantai 10.6.2017


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Karoliina74 (42) ..............2.................. 53/47
InMyDreams (41) ............2.................. 29/28
ThePutsku (41) ...............1.................. 20/27-29
nuppu73 (43) ..................5.................. 19/?
Iid@ (44) ........................2................... 17/26-28
Luppana76 (41) .............7................... 5/28
Kasenja (41) ...................2.................. 1/26-29
Eetuha (39) ....................3................... ?/20-40
Peppistiina (41) ..............2.................. ?/28

Hoidoissa olevat:
Mamma vaan (44)............3......lahjasoluhoito -17

Piinailupäivät:
nuppu73 (43) ............................ dpo 6
Iid@ (44) ................................... dpo 4

Plussanneet ~12kk:
Helmi1234 (39)..........-06/2016
Babez74 (42).............-06/2016
Vuorikristalli (39).........-07/2016
Keltainen Seepra ........-09/2016
Helmiina1978 (37) ......-09/2016
Iltatähti 76 (39) ...........-09/2016
Katti75 (41).................-10/2016
Viizplus (37)................-10/2016
camelianna (44)..........-10/2016
Pyllerölyllerö...............-10/2016
Iida-Karoliina...............-12/2016
Hupsu Haave (43).......-12/2016
Minzi (40).....................-01/2017
kalabaliikki (40)........... -02/2017
Roxanne (42) ..............-03/2017
Jimima (45)..................-05/2017
yöeläjä (43) ................-05/2017
Mun&sun (41) ............-06/2017

Taustailijat:
Virkki (40)
Molly3 (43)
Vieläkömeillelapsi (40)
Miikkuliina (43)
Anniina74 (42)
zammakko (43)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

 
Kyllä yöeläjällä nyt piinaamista piisaao_Omutta sehän on hyvä jos ei mitään vuotoja ole :)

Mites iid@ :lla piinailut sujuu :rolleyes: onko vielä mitään oiretta/tunnetta tärpistä?

Täällä ei mitään, ei yhtään mitään Ei vihlontaa, painontunnetta, nippailua, tissien kipeytymistä, ällötystä, vilunväreitä, repäisykipuja ja mitä niitä nyt aikaisemmin on ollu o_O masentavaa :unsure:
 
Nuppu: Eilen tuli sellainen ohimenevä kuvotus, mutta niitä on ollut ennenkin ilman mitään tulosta. Aika pessimistinen fiilis täälläkin eikä ole edes raskaustestejä valmiina. Mutta jos nyt jotain oireita vielä ilmaantuu, pitää suunnata testiostoksille. :D Mulla on aina tullut kyllä selvät oireet ennen plussaa. Voi kun mä toivon Nuppu, että molemmat vielä saatais oma nyytti niiden rankkojen kokemusten jälkeen. Tsemppiä sinne piinapäiviin!! :)

Ja voimia ja kärsivällisyyttä itse kullekin! Kyllä tämä on henkisesti rankkaa puuhaa tässä iässä kaikkine riskeineen. Kyllä niin soisi jokaiselle meistä oman pikkuisen. Pidetään toivoa yllä. Ja kyllähän moni tästä ryhmästä on siirtynyt ennen pitkää plussalistalle. Minä taidan olla nyt ryhmän vanhin ja tilastollisesti mahdollisuudet onnistua taitaa olla aika pienet, mutta ihan vielä en halua luovuttaa. Ainakin tämä kesä vielä yritetään.
 
Voi miten harmillista Mun&sun.
Voimia uuteen yritykseen.

Milloin Virkki menetkään sinne ultraan? Onko olot jatkunut?

Entä muut, mitä kuuluu kullekin?

Mulla on huomenna aamulla se uusinta ultra heti töiden jälkeen, joten toivottavasti saan nyt päivällä nukuttua kunnolla. Inhottavaa lähteä väsyneenä ajamaan aamuruuhkaan ja vielä inhottavamman on ajaa pois ruuhkassa, jos saa huonoja uutisia.
 
Maanantai 12.6.2017


nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Karoliina74 (42) ..............2.................. 55/47
InMyDreams (41) ............2.................. 31/28
ThePutsku (41) ...............1.................. 22/27-29
nuppu73 (43) ..................5.................. 21/?
Iid@ (44) ........................2................... 19/26-28
Luppana76 (41) .............7................... 7/28
Kasenja (41) ...................2.................. 3/26-29
Eetuha (39) ....................3................... ?/20-40
Peppistiina (41) ..............2.................. ?/28

Hoidoissa olevat:
Mamma vaan (44)............3......lahjasoluhoito -17

Piinailupäivät:
nuppu73 (43) ............................ dpo 8
Iid@ (44) ................................... dpo 6

Plussanneet ~12kk:
Helmi1234 (39)..........-06/2016
Babez74 (42).............-06/2016
Vuorikristalli (39).........-07/2016
Keltainen Seepra ........-09/2016
Helmiina1978 (37) ......-09/2016
Iltatähti 76 (39) ...........-09/2016
Katti75 (41).................-10/2016
Viizplus (37)................-10/2016
camelianna (44)..........-10/2016
Pyllerölyllerö...............-10/2016
Iida-Karoliina...............-12/2016
Hupsu Haave (43).......-12/2016
Minzi (40).....................-01/2017
kalabaliikki (40)........... -02/2017
Roxanne (42) ..............-03/2017
Jimima (45)..................-05/2017
yöeläjä (43) ................-05/2017


Taustailijat:
Virkki (40)
Molly3 (43)
Vieläkömeillelapsi (40)
Miikkuliina (43)
Anniina74 (42)
zammakko (43)
Mun&sun (41)

*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

 
Mun&sun, olen pahoillani, tosi harmillista! :( Tsemppiä ja jaksamista sekä onnea uuteen yritykseen! Siirsin sinut taustalle, mutta ilmoita jos olet mielummin "kiertolistalla", niin siirrän sinut sinne.

Samoin Kasenjalle pahoittelut! Toivotaan nyt sitä luomuplussaa kesällä! :)

Yöeläjälle ja Virkille myös tsemppiä, toivottavasti tulevasta ultrasta tulee hyviä uutisia! (y)

Pidän peukkuja Iid@:lle ja Nupulle, josko nyt tärppäisi! (y)

Myös kaikille muille oikein paljon onnea ja tsemppiä yrityksiin!

Roxanne kyseli kuulumisiani, kiitos siitä. :) Täällä toistaiseksi kaikki hyvin, kai, ehkä...:unsure: Nyt on rv 10+3 ja oireet sen kun jatkuvat. Tissejä aristaa ehkä vähän vähemmän kuin viikko-pari sitten, mutta etova olo ja totaalinen uupumus sen kun jatkuvat. Viime viikolla olin ekassa neuvolassa ja tänään kävin verikokeissa. NT-ultrakutsua odotan postitse lähiaikoina. Neuvolassa täti ei suostunut yrittää kuunnella sykettä, kun ei heidän laitteillaan kuulemma mitään kuule vielä näillä viikoilla. La-iltana yritin sitten itse vanhalla kotidopplerilla (vieläpä 6 vuotta vanhalla patterilla) ja luulen kuulleeni sykkeen. :love: Ensin löysin vain omani eri paikoista, mutta pari kertaa löysin mielestäni sellaisen nopean sykkeen. Kolmatta kertaa en saanut kuulumaan, joten vähän jäi vaivaamaan, mutta kyllä se mielestäni oli kuitenkin syke, jonka kuulin. Nyt odotan muutaman päivän ja ehkä vaihdan uuden patterin doppleriin, jospa saisi sitten taas kuulumaan. Varovaisen toiveikkaana täällä ollaan, mutta edelleen jalat maassa, sillä vaara ei todellakaan ole vielä ohi. Eikä sitä tiedä mitä yllätyksiä NT-ultrassa löytyy, jos niin pitkälle päästään. Jatkan siis kärsimätöntä odottelua sormet ja varpaat ristissä. :unsure:
 
Virkki, Gonapeptylia mäkin piikittelin (KORJAUS: Menee jo näköjään lääkkeet sekaisin... Menopuria pistelin ja sitä ei kuulemma ole saatavilla kyvissä.) ja lääkäri kertoi kyllä, että insuliinikynällä se laitetaan, mutta kun menin hoitajalle "pisto-oppiin", niin neulat iskettiin eteen. En kai sitten järkytykseltäni tullut kysyneeksi, että eikö sitä kynällä pistetäkään... Nyt on entistä korkeampi kynnys lähteä noihin pistoksiin, kun tiedän miten rankkaa se viimeksi oli. :( Mä olen näissä hoidoissa ihan yksin, eli itse jouduin nuo kaikki pistoksetkin laittamaan.

Sekin on niin pers**stä, että pakko on rahaakin miettiä tässä kohtaa, kun näitä yksinään makselee. Laskeskelin, että saisin kolme lahja-alkiohoitoa sillä rahalla mikä menisi yhteen IVF:ään munisten kasvatteluineen. On niin älyttömän epävarmaa onnistuuko mikään... Toisaalta voisi houkutella tuo Roxannen mainitsema vaihtoehto, mutta se on taas sitten yhden langan varassa olemista. Aaaargh! Täytyy olla jossain vaiheessa yhteydessä klinikkaan. Varmaan sielläkin on kesällä taukoa, joten on ehkä aikaa miettiä näitä syksyyn asti.

yöeläjälle tsemppiä huomiseen ultraan! Aika vaakalaudalla kuulostaa olevan, mutta peukut on pystyssä, että kaikki on hyvin. :) Kuulumisia odotellaan...!

Mun&sun, todella kurjaa. :( On niin karua ensin ehtiä innostumaan ja sitten se innostus taas romuttuu. Toivottavasti teillä vielä tärppää joku kerta.
 
Viimeksi muokattu:
Mun&sun voi ei! Alkoiko vuoto?

Putsku niinhän se olikin! Sulla on todellinen miettiminen asian suhteen! Tietysti ne lahjamunasolut olisi houkutteleva vaihtoehto! Paljonko se hoito maksaa?

Jimima onnea odotukseen! Mä luulen, että tuossa käy hyvin, kun noin pitkälle pääsit!

ON: mulle kävi ei niin hyvin, kuten arvattavissa olikin. Ultrassa näkyi ruskuaispussi!! Nyt sitten odotellaan, että vuoto alkaisi ja toivotaan tietenkin, ett kaikki tulisi sieltä pois. Alkaa tämä projekti riittää minulle. Mulle voi muuten iäksi päivittää 41, vaikka mielellään olisin 40.
 
Voi ei täällä paljon huonoja uutisia ja kaikilla jaksaminen kortilla:cry::cry: toivotaan että edes tyhjennys vuodot tulis sit kunnolla ettei tarvii mennä kohtua ronkkimaan...
Jospa yö eläjä sais edes hyviä uutisia:love:

Mulla ehkä varmaan kai? Oli menkat kestivät vaan taas tosi lyhyenajan(n) ti veristä limaa.. Ke niukkaa vuotoa to normi vuoto ja pe ei sit enään mitään.... No näillä taas mennään eteenpäin niin ja joku kysy oliko mulla mitään kontrollia niin oli hcg kontrolli ja oli laskenut hyvin mittaus päivänä oli enään 15....
 
Virkki, en ole tuolta omalta klinikalta vielä tarkistanut lahja-alkiohoidon hintaa, mutta ystävälleni on niitä tehty eräällä toisella klinikalla ja hinta on ollut vajaat 2000€/kerta. Mulla meni tuohon IVF:ään kaikkineen reilut 6000€, joten kyllähän tuo laittaa miettimään.
Kävin stalkkaamassa juttuja taaksepäin, eli onko sulla nyt ollut varhaisultra? Viikot jotain 5+? Kaikillahan ei tuossa vaiheessa alkiota tai sykettä vielä näy, ja silti siellä on ollut alokas jossain piilossa. Annettiinko sulle mitään toiveita, että kohdussa kuitenkin voisi olla jotain? Mä vielä elättelen toiveita, että sulla olisi sittenkin tärpännyt....
 
No mutta OOOOOHHH JIMIMA :love:!!! Onnea masunkasvatukseen :barefoot:

En oo käyny täällä edes kurkkimassa ikuisuuksiin ja mitä näinkään kun tulin nuuskimaan olisko täällä vielä tuttuja :) Onpa hieno juttu, tulin tosi hyvälle mielelle plussastasi!

Uusille palstailijoille isot kesäiset tsemppihalit (y) Aikoinani minäkin täällä piinailin ja parin keskenmenon ja muutaman kemiallisen jälkeen sain kuin sainkin pienen luomutytön 43-vuotiaana. Älkää siis sisaret heittäkö kirvestä kaivoon paitsi jos haluatte käsittää sanonnan hieman kaksimielisenä kielikuvana... :whistle::D

Aurinkoa jokaisen kesään,
Sahris
 
Aamulla alkoi vuoto ja nyt tuntuu myös alaselkä kipeältä, eli eiköhän tästä ihan menkat ala. Kierto näköjään taas viikon lyhyempi kuin normaalisti, mutta se johtunee siitä, että perjantaina lopetin lääkkeet kuin seinään. Josko sitä tänään saisi soitettua klinikalle, niin saisi nytkäytettyä hommaa taas hiukan eteenpäin.
 
No niin, tän päivän kuulumiset.

En tiedä itkeäkö vai nauraa, kun tää on niin hullua! Tuskin teekään uskotte, että tää on totta tai näin vaikeeta.

Aamulla ultrattiin oikein kahden lääkärin toimesta.
Ensimmäinen ei nähnyt yhtään mitään, joten ei osannut sanoa onko keskemeno vai mikä. Runnoi oikein kunnolla ultralla, että näkisi olisiko kohdunulkoinen. Ei löytänyt sitäkään, eikä ole ollut mitään kipujakaan.
Edellisen ultran kuvan halusi nähdä, mutta sitä ei löytynytkään, ei skannattuna eikä koneelta.
Konsultoi sitten toista lääkäriä, että annetaanko Cytotekit vai mitä tehdä, kun ei raskautta löydy eikä kunnon vuotoa tai hyytymiä ole tullut.
Toinen lääkäri tuli katsomaan tän päivän skannauksia ja halusikin sitten itse ultrata. Ei löytänyt mitään muuta kuin jonkun epähomogeenisen jutun.
Laittoivat hCG kokeeseen ja totesivat, ettei tämä ole normaali raskaus.

"Ai jaa, eikö?" No senhän mä olen tiennyt jo monta viikkoa.

Iltapäivällä ensimmäinen lääkäri soitti hCG tuloksista. Oli tuplaantunut, mutta siis viikossa.
Laittoi lähetteen uuteen hCG kokeeseen torstaille, koska haluavat tietää miten se "käyttäytyy".
Sen jälkeen katsotaan mitä tehdään, jos vuoto ei ole alkanut ennen sitä.

Oli miten oli, niin tuskin raskaana olen.
Oma diagnoosini on VALERASKAUS.

Arvatkaa oonko nukkunu yhtään ja kohta lähdettävä yöksi töihin.
Ajatus ei oikein juokse, mutta toivottavasti sairten jotain selvää sepustuksesta.
 
Hui, täällähän on tapahtunut vaikka ja mitä!
Yöeläjä, kuulostaa kyllä uskomattomalta!

Olen testannut ovista, ei haamuakaan. Kävin eilen ultrassa, eikä ovulaatiota ole todennäköisesti tässä kierrossa ollenkaan. Lisäksi oli epäspecifinen emätintulehdus, johon sain antibiootit. Seuraavien kuukautisten aikaan klinikka on kiinni, joten yritämme sitten vasta elokuun menkoista uudella lääkityksellä.

Mulla on ollut aiemmin Lugesteronit ja tukipiikkinä Gonapeptyl, elokuussa ilmeisesti suun kautta otettava Terolut, ja tukipiikkeinä Pregnyliä useampi pistos.

Kasenjalle tsemppiä, jospa se luomuna tärppäis! Itsellä ei ole moiseen mahdollista, kun putket on poistettu.
 
On kyllä ihan käsittämätön kuvio, yöeläjä! Jotain siellä selkeästikin on, mutta huolestuttavaa tietysti, ettei ultrassa mitään näy. Ei ilmeisesti sitä ruskuaispussiakaan enää? Vähintäänkin erikoista. Mieleenkiintoista kuulla, mitä tulee seuraavaksi...

Mä kävin tänään heti aamusta klinikalla ja oli tällä kertaa ihan turha reissu. Lääkäri selosti luovutettujen munasolujen ja siittiöiden käytöstä, mikä ei mulle valitettavasti ole rahallisesti varteenotettava vaihtoehto. Mulla meni tovi ennen kuin hoksasin, ettei keskustellakaan samasta hoidosta enkä kyennyt lääkäriltä kysymään lahja-alkioista, kun keskittyminen meni lähinnä itseni kasassa pitämiseen. Hinnankin sain tietää vasta käynnin jälkeen hoitajalta, jolta sain viimein kysyttyä myös lahja-alkioista. Lupasi laittaa mut listalle, että olen kiinnostunut ja ovat sitten yhteydessä, jos/kun niitä ilmaantuu tyrkylle. Nyt en vain sitten tiedä niiden osalta hoidon etenemisestä käytönnössä mitään, mutta lääkitykset varmaan on samat kuin muissakin lahjasoluhoidoissa. Muilta osin olen ihan pihalla, mutta tässä on nyt aikaa ottaa asioista selvää, kun tuokin putiikki on heinäkuun kiinni. On itsellekin vähän aikaa tässä nyt vetää henkeä... Psykologilla tosin olisi hyvä käydä nyt ennen kesätaukoa, niin olisi se hoidettu ns. alta pois.
 
No johan on kuviot yö eläjällä:eek:... Taidat olla samanlainen kummajainen kun minäkin "lääketieteen" näkökulmasta:D... No eiköhän tohon joku tolkku tule?

Imd... Ovis hukassa ei kiva.. No koita edes nauttia pikku "huilista" ennen taas uutta hoito rumbaa(y)

The putsku..... Muistan tunteen kun istuin lääkärin huoneessa juuri reisille menneen hoidon jälkeen.. Siinä se sit kertoi lahja soluista niiden saannista jonoista hinnoista ja ja ja.... Arvaa jäikö mitään päähän NO EI ... Istuin miehenikanssa kun pöllähtäneet pöllöt orella tajuamatta mistään mitään:LOL::ROFLMAO: sitten kotiin ja goole esiin ja lukemaan mitä on enään mahdollista saada... No tää mun koko historia on niin sekava että kukaan ymmärrä mun kroppaa:D....

Nautitaan nyt kesästä ja kyllä se varmaan jollekin sen plussan testiin tua uskotaan niin kuka se joku on? Sitä odotellessa:love:
 
Yöeläjä, elämä tuota sun touhua!! Aikamoista! Ihan mielenkiiinnolla seuraan ja odotan,mikä HCG oli tänään ja mitä sulle tänään sanottiin?

Nuppu, vielä voi testitulos muuttua....

Putsku, rasittavaa!! Pää on varmaan ihan pyörällä. Mitä ne lahja-alkiot tulee maksamaan??

ON: mulla ois viikot pitänyt näyttää jo 7+2. Sen takia tuulimuna oli nyt ihan selkeä juttu ja hyvä niin (jos siis epäonnistuu, niin epäonnistuu selkeästi, ettei tarvii seurailla tilannetta). Mietittiin pitkään, menenkö heti kaavintaan vai katsotaanko, alkaako spontaani vuoto lugejen poisjäännit jälkeen. Pyysin itse cytotecit avuksi, koska en päivääkään uskonut, että mulla vuoto alkaisi spontaanisti! Nyt on tyhjennys tehty ja menenkin hetimiten uuteen ultraan. Luulen, että loput kaavitaan pois ensi viikolla, koska en usko eilen kaiken tulleen ulos. Kaikkein raskainta tässä on tämä toipuminen. Olen yrittänyt olla asenteella, että tämä järjestyy tällä kertaa nopeammin, eikä koko kesää tarvitse rampata sairaalassa/lääkärissä. Vielä on se yksi alkio odottamassa syksyä. Sen jälkeen lopetan nämä touhut! Kroppa ei enää kestä näitä juupas-eipäs raskauksia ja kai viiden peräkkäisen keskenmenon ja kolmen kemiallisen jälkeen pitää alkaa uskomaan, mitä maailmankaikkeus mulle viestittää?? ;)
 
Moi!
Jimima näyttää esimerkkiä hyvä
Muuten oli paljon harmillista luettavaa pitkästä aikaa Putsku älä luovuta, tavalla tai toisella menet! Ja muille kanssa tsemppiä on aikamoista vuoristorataa välillä tämä palsta. Täällä sarjassa toivossa on hyvä elää. Nyt kyllä jo muutakin haluisi ku ei jaksais vaan haaveilla. Aika rasittavaa jos ajatukset ei keskity tähän hetkeen vaan pyörii haaveissa..
 
Aamulla labrassa, jossa (yllätys yllätys) koneet ei toiminu, joten varmaa ei ollut saako lekuri tuloksia tänään. Vain, jos muualla toimivat.
Pikkusen pisti jo naurattamaan tämä mun epäonni.
No tulokset pääsi perille ja lääkäri soitti.
HCG arvo laskenut vain parillakymmenellä, joten ei ole ainakaan keskenmeno eikä normaali raskaus.
Päätettiin hoitaa tämä kohdunulkopuolisena, koska raskauden paikasta ei ole selvyyttä.

Nyt olen taas labrassa huomista injektiota varten. Sen jälkeen saankin ravata hCG arvon laskun seurannassa. Ei kuulema tule ollenkaan Cytotekeja.
Toivottavasti edes tämä menisi ilman ongelmia. **hymähdys**

Mut voi siirtää pois plussanneista ja takas listalle.
En nyt varmaan hetkeen edes pysty raskautumaan, mutta toivetta en vielä hautaa.
 
Heippa!

Täällä onkin ollut hieman hiljaista! Mitä Yöeläjälle kuuluu? Mitä sulle tehtiin ja miten voit?

Entäs Nuppu?

Jollain oli epäspesifinen emätintulehdus! Mitä se tarkoitti ja miten se vaivasi? Tuliko siihen lääkitystä?

ON: vuodan edelleen, mutta todella niukasti. Lääkäri torppasi toisen lääkärin suunnitelman ja oli sitä mieltä, että samalla kaavalla mennään kuin aina ennenkin. Vasta kkn kuluttua kaavinta! Olen ihan hajalla. Tämä toipuminen on niin syvältä.
 

Yhteistyössä