Hei!
Onpas täällä hiljasta, koitetaan saada vähän eloa ketjuu, eikös ihanaiset:heart:
Vauvahaaveita#3 jokos on ovis bongattu ja hyödynnetty?
Täällä kp 21/25 piinailupäivät menossa (dpo8 tai 9).
Jännä juttu, miten sitä aiemmin näitä palstoja lukiessa olen ajatellut, että eikö naiset nyt malta odottaa, että kuukautiset on ensin myöhässä, ja sitten testailisi ja kuulostelisi oireitaan. HAH, omakin mieli tekee tepposet ja oireita on vaikka muille jakaa, vaikka tosiaan ei ole edes tädin aika vielä.
Laskeskelin, että jos mulla on ollut menkat lähes 30 vuotta (!) eli reilut 350 kiertoa, niin tälläisiä oireita ei ole ollut kuin kerran ennen, kun aloin odottamaan esikoista n 2,5 vuotta sitten (ja sillonkin muistaakseni vasta paljon myöhemmin) eli alavatsa todella turvonnut, paineentunnetta, pissalla saa käydä useasti, janottaa, huonoa oloa, huimausta jne. kakkia klassisia raskausoireita, mutta eihän niitä tässä vaiheessa vielä voisi edes olla..
. Noh odottelen kiltisti ensi tiistaille/keskiviikkoon ennenkuin rupean tikkuun pissimään.. Jotenkin kuitenkin lähes 100% olo, että hedelmöittyminen on tapahtunut, olo on niin erilaista kuin normikiertona. se on sitten toinen juttu, oliko hyvä munasolu, kiinnittyikö ja jos niin oikeaan paikkaan jne jne... Ehtisin tietty jo guuglailla kaksoisraskaudenkin oireet (todennäköisyys siihen kuulemma kasvaa, jos on iäkkäämpi äiti, jo aiemmin synnyttänyt, pitkä,sekä "hyvä ravintotila" (lue kevyt ylipaino
) check kaikki löytyy, kääk!).
Mutta siis olen nyt hurahtanut niinkuin monet muut sisaret täällä ja miehelle en ole vielä tietystikään puhunut mitään (kun ei tosiaan ole mitään kerrottavaakaan), niin piti päästä tänne purkamaan tätä sekopäätä.
Todellisuudessa, kun edes pieni teoreettiinen mahdollisuus raskaudesta (eka suojaamaton pupustelu esikoisen alkuunsaattamisen jälkeen) valkeni reilun vuodenmittaisen miehen mukaantaivuttelun jälkeen, tulikin ensireaktioksi pelko ja paniikki! Apua, miten mä pärjään, miten raskaus sujuu, olenko nyt varma, onko ahneutta ja itsekyyttä haluta vielä lapsi tässä iässä, kun on jo yksi ihana ja terve lapsi,esikoisen orastava uhma ei auta, entäs jos liikkeellä olikin joku ruppanen munasolu? Sen verran itsekäs (ja realisti) olen, että tuntuu etten mitään erikoislasta jaksaisi, ei varmaan saisi sanoa ääneen, mutta olisin mielummin tyytyväinen ihanaan vilkkaaseen ainokaiseemme kuin saisin rinnalle sairaan/erityistarpeisen lapsen :ashamed: Se onkin asia, mikä minua on kovasti mietityttänyt palstaa lukiessa. Useat naiset ovat huolissaan raskaaksitulemisen vaikeudesta, mutta vain harva puhuu meidän 40+v riskeistä saada sairas lapsi. jos erehtyy lukemaan asiantuntijoiden artikkeleja, siellä ei juuri muusta puhutakkaan!
Mutta siis olen toisesta lapsesta haaveillut jo esikoisen ollessa parin kuukauden ja aina kun näen raskaana olevia naisia (ja näen heitä aina ja kaikkialla) ja vauvoja, niin tuntuu tosi voimakkaasti, että yksi puuttuu vielä. Haluan kokea raskauden, synnytyksen (juu, myös senkin) ja ihanan tuhisevan vauvan sylissä. Ja ennenkaikkea haluaisin esikoiselle pikkusisaruksen jonka kanssa leikkiä ja varttua!
Onko muilla ollut samanlaisia pelkoja tai epäröintejä yrityksen "järkevyydestä"? Edelleen siis toivon raskautta ja sitä vauvaa, nämä pelot ja epävarmuudet oikeasta päätöksestä tulivat vaan ihan puskan takaa yrityksen vihdoin alkaessa, aiemmin en hetkeäkään epäröinyt, etteikö niin pitäsi olla?! Outoa?
Mutta nyt siis nukkumaan, kirjoitelkaa kullumisia ja kiertopäivä, osasisiko joku päivittää listaa pitkästä aikaa?
Hyvää yötä ja ihanaa viikonloppua siskot :wave: