Heipä hei teille kaikille!
Pohdiskelin viestejänne lukiessani, että kerran palsta alkaa olla uhkaavasti täyttyä plussauutisista ja näin ollen palstalaiset vähenemään päin, niin jospa minä liittyisin joukkoonne?
Olen 39v (vielä) pk-seudulta ja minulla on ennestään 13 vuotias muksu edellisestä suhteesta. Nykyisen kanssa ollaan oltu reippaat viisi vuotta yhdessä ja lupa seuraavalle lapselle annettu vuoden vaihteessa. Eli kierukka poistettiin joulukuussa.
Eipä oo seuraavalla lapsukaisella ollut suurta kiirettä, kun täti tuli jälleen eilen kyläilemään. Juuri, kun olin töistä tullesta avokille sanonut, että on kyllä nyt sen verran pitkään kestänyt kierto, että olisiko kuitenkin ihme tapahtunut ja talletukset tehty kuitenkin oikeana päivänä (oltiin aivan liian myöhään liikenteessä, mutta kyllä se tähän kiertoon olisi vielä voinut mennäkin). Toinen jo silittelee massua iloissaan ja sanoin, että tuollaiset lopettaa heti alkuunsa ennen kuin oikeasti plussaa on pukattu. Kiusoitteli siinä sitten ja silitteli silloin tällöin.
No hieman myöhemmin pyysin herraskaista merkkaamaan kalenteriin tätin vierailleen ja tämä teki työtä käskettyä, vaikka punaista merkkiä ei ollutkaan näkynyt. Hän ei sitä tosin tiennyt, mutta sain hänet masun kimpusta pois.
Kävin itse jo pyyhkimässä merkinnän kalenterista... kunnes myöhään illalla täti tuli oikein ryminällä, oli unohtanut että olisi pitänyt tulla jo useampi päivä sitten. Oikeastaan hyvä, kun menin useampana päivänä juomaan viiniä pari lasillista ja ottamaan vielä buranaakin, kun ajattelin että tämä kierto oli kuitenkin tässä. Olisin kuitenkin ressaillut koko raskauden läpi noista. (edellisen raskauden huolehdin juhannuksena yhtenä päivänä juomista. Enkä silloin tiennyt edes olevani raskaana, eka kierrosta kun tärppäsi. Ja juu, tiedän ettei tuollaisen pitäisi vaikuttaa, mutta mitä jos silti. No, minä oon tämmöinen.) Piti sitten tehdä uusi merkintä kalenteriin ja uuteen kiertoon uudella innolla.
Nyt on hommattu ovistikkuja kahta eri merkkiä, en tosin ole ohjeita edes vielä saanut luettua. Toivottavasti niitä voi käytellä jo aamuisin kuuden aikaan, kun ei paljon kiinnosta töissä käytellä. Nyt painun ostamaan kuumemittarin, jotta testataan sitten kunnolla kun aletaan. Sen enempää ressiä en kyllä suostu tästä ottamaan tai ainakin niin kuvittelen. Katsotaan sitten puolen vuoden päästä mitkä fiilikset on taas.
Mutta tässäpä tämä minun esittäytyminen. Toivottavasti huolitte mukavan oloiseen joukkoonne.