40+ so what wol.13

Esteri, niin laskeskelin että joulukuun loppupuolella syntyisi jos tässä kierrossa tärppäisi :)
Ja siksi mies haluaisi pitää tän kuun taukoa...ihan niinkuin se just sit tärppäis tässä kierrossa. Mielummin itsekin toivoisin alkuvuoden puolella syntyvän, mutta kun ei sitä näköjään enää niin vain päätetäkään milloin haluaa lapsen syntyvän, vaan kaikki mahdolliset kierrot on hyväksi käytettävä ja parasta toivottava...:heart:
 
Äitiseiskanelonen, en mäkään halua vuodon aikana mitään puuhastella. Eikä onneksi miestäkään yleensä huvita ihan hirveästi silloin. Sotkuista vain olisi eikä nappaa kyllä pätkääkään. Meillä on jotenkin koko homma mennyt vähän suorittamiseksi, kun pitää heilutella peittoa kalenteri kädessä ja siihenkin ajan löytäminen on välillä haastavaa, kun on 2-vuotias talossa. Pitäisi varmaan pitää parisuhdeviikonloppu tms ja pyytää isovanhemmat lastenvahdiksi ja olla hetken nainen ja mies eikä vain äiti ja isä. :)

Huomaan että olen taas siinä "menkat alkaa kuitenkin varmaan kohta"-tilassa. Tuntuu koko ajan, että muka lorahtaa jotain ja vessassa tulee juostua koko ajan. :p Ja toivo elää, vaikka järki sanoo, että todennäköisesti ne menkat sieltä kuitenkin tulevat. Mutta kunnes näin tapahtuu, sitä jaksaa toivoa, kuukausi toisensa jälkeen. :)
 
Minä olen ollut täällä niin kipeä ja niska jumissa.huimaa aivan tajuttomasti koko ajan ja en saanut edes tyttöä vietyä tänään tarhaan joten soitin tarhaan etten kertakaikkiaanpysty viemään.ja sieltä soitettiintakaisin ettätekevät lastensuojelun ilmoituksen siksi että on huoli äidin jaksamisesta.huomenna lääkärin pitäisi mulle soittaa ja toivoen saan paniikki häiriöön kunnon lääkityksen sekä kokeita jos huimaus johtuukin muusta.onhan tämä Hemmetin raskasta kun koko ajan tuntuu että maailma pyörii.onneksi mulla ihana mies joka jaksaa olla tukena ja sanoi että vie mut toki lääkäriin vaikka kesken työ päivän jos ajan saan varattua <3 huomenna pitäs siis menkkojen alkaa.. Hmmmm ei oireita vieläkään.katsellaan sitten aamulla onko pöksyt punaiset
 
Moi taas!

Täällä ollaan edelleen taustailtu, en vaan ole kertakaikkiaan saanut aikaiseksi kirjoittaa, kun aina vaan väsyttää.

Tyydelille onnea plussasta :flower:

Piinailijoille peukkuja pitelen tietysti d:)b

(.) Tänään käyty vu:ssa ja siellähän se syke sykytteli ihan oikeassa paikassa. Laskureiden mukaan olis nyt 7+1, lääkäri sai 7+0. Eli kaikki niin hyvin kun olla voi. Kai tässä vähän uskaltaa henkäistä nyt.

Minnehän se Saana meni, oliko se tonne 40+ odottajiin? Pitänee mennä tutkimaan. Josko sinne uskaltautuisi mukaan...

Nyt vaan lisää niitä plussia =)
 
Mitä ihmettä Marza. Vai ls ilmoitus jopa. Se on mennyt kyllä ihan höpöhöpö suuntaan tää suomen lastensuojelu. Niin hieno ase, jolla voi vähän pelotella koska vaan perhettä. ls-ilmoitus. Onhan se joskus aiheellistakin, mutta kun sitä käytetään niin väärin. Ja sitten se kuluttaa monen ihmisen resursseja. En tiedä miten tää suunta muutetaan, mutta johonkin sen pitäisi muuttua. *juu sorry, mut näin hetken punaista, eikä johtunut vessakäynnistä ;) *

Iines, kiva kuulla, että sulla menee hyvin. Tarraliimaa vielä sinne :)

Tsemppiä piinailijat!!
 
Heipat kaikille tasapuolisesti!

Vau, oliivitar olet jo noin pitkällä, aivan ihanaa...
yritän tulla perässä, mutta meillä on sellainen tissitakiainen, että nyt huomenna 1 täyttävä neiti roikkuu tuossa lärpäkkeessä varsinkin yöllä. Tissi suussa haluaa nukkua ja se saa aikaan sen, ettei kierto käynnisty. Omat tuntemukset on niin ristiriitaiset, kun haluaa pitää vielä "vauvan", mutta toisaalta aika rientää eteenpäin ja pitäisi saada pois tissiltä.

hupiaelämään
täällä ollaan oliivittaren kanssa jo vuosia pyöritty ja jo kaksi edellstä lasta saatettu alulle samoihin aikoihin, eli oliivittarellakin alkaa olla kohta jalkapallojoukkue kasassa:LOL:

Jospa vielä yksi, ja sitten... kyllähän tämä palstailu on koukuttavaa ja tarttuvaa on vauvakuume

Mutta nyt on yksi vaippahousu odottamassa hajusta päätellen toimenpiteitä..
Palaillaan.
t: bugsy
 
  • Tykkää
Reactions: oliivitar
Heippa!

Sitä tässä tädin kanssa aikaani viettäessä mietin, että kun on viime kierrot muuttuneet ihan ruskeiksi. Googlailin, niin voisi olla paksu kohdun limakalvo syynä, kun on venyneetkin nuo luteaalivaiheet vähän. Onko se hyvä olla paksu vai onko ongelma, kellään tietoa?
 
Esteri, ymmärtäisin, että sekin on ongelma, jos on liian paksu limakalvo. Mutta tuo on aika harvinaista kai (?), että se olisi niin paksu että estäisi raskautumisen. Mulla on ollut myös nyt rusehtavaa, kun oon popsinut noita kuning.hyyt.kapseleita ja tosiaan tiputteluvuotoa enemmän kuin koskaan. Josko se sitten paksuntaisi sitä limakalvoa? Lääkäriin en kyllä minäkään pääse hetkeen, et vois kysellä syitä.

Poitsulla vähän lämpöä tänään ja oon kotona. Ihanaa kun mittarissa on +7 astetta :)

(Siis ulkolämpömittarissa oli 7 astetta, pojalla 37,3 ja se ei ollut ihanaa)
 
Viimeksi muokattu:
Oi minttu :-( on harmin paikka kyllä voi että. Meille on huomenna tulossa ystävä pariskunta grillaan ja saunomaan.tarkoitus toki juoda samalla tosin mulla se ei onnistu sillä täällä on tuo 9v poikani ja 3v tyttömme.istun kuivin suin ja isäntä ilahdutti että ajaa matkailuauton pihalle joten nukumme huomenna siellä. Ihanaa kun laittaa lämmöt päälle on suloista nukkua toinen toistemme kainalossa. Vieraista en ihan varma ole ovatko sitten meidän kotona yötä tai menevätkö sitten jollain kyydillä kotiinsa
 
Pikainen tervehdys odotuspuolelta!

Alkuraskauden 24/7 pahoinvointi alkaa helpottamaan, hormoonit on menneet ylös alas, ihan oikeen itsekin pelästyin mielialavaihteluja :| nyt alkaa onneksi sekä oksetusolo että mielialat tasaantumaan. Nyt jännäillään jo nt-ultraa ja yhteisseulaa 2.4. Pelottaa kovasti jos narahdan seulasta (eikös nelikymppiset jää lähes automaattisesti kiinni?)!

Olen aktiivisesti mukana FB:ssä lokakuisten salaisessa ryhmässä ja kävin esittäytymässä myös kaks+ 40-odotusryhmässä. Sinne vaan Tuuliannaliina ja *Iines.

Paljon kevään tuomia plussatuulia tänne ihanaiset :heart:

Terveisin Saana 10+6
 
  • Tykkää
Reactions: Marza1970
Huomenta kaikki. Ei ole tätiä kuulunut vielä.mun mies on kyllä Aivan ihana sanoi että mun huimaus johtuu siitä että olen raskaana :)
On tuo niinrakas.meni käymään Hong Kong tavaratalossa ja toi mukanaan sieltä raskaustesti paketin. Tosin en ole testannut vielä kun pelko että alkaa menkat kuitenkin.
Eilinen ilta meni meillä ihanasti vieraiden kanssa.grillissä mahtava nuotio ja mies savusti lohta. Otettiin muutama olut ei väkeviä ollenkaan.sanoimme ja ilta oli muutenkin mukava. Poika sytytti piharoihuja illan jo hämärtyessä.
 
Maanantai 24.03.2014

nimi / ikä........................kp / kierron pituus

Piksukka (39)..................35kp / --
Marza (43)......................33kp / 30
Jimima (42)....................30kp / 28-30
Fleur (39).......................20kp / 25-27
Lumikki1970 (43).............13kp / 28-32
Äiti seiskanelonen (40)......11kp / 28
Vesipossu (--).................11kp / --
Vauvahaaveita (40)..........7kp / 28
Esteri1 (40).....................5kp / 28
Minttu71 (42)..................4kp / 30

Piinailupäivät:
Marza (43).....................dpo??
Jimima (42)....................dpo17
Fleur (39).......................dpo6

Plussanneet: :heart:
Saana72 - 02/2014
Iines* - 03/2014
Tuuliannaliina - 03/2014
Tyydeli - 3/2014


Taustailijat:
Susseli72 (41)
Memmu05 (40)
Bugsy (43)
SoturiPrinsessa (43)
Jadee (39)
Tiuku74 (39)
PippuriPiia-70 (43) ..?/26-28
Tintti-Tiivari (43)...?/20-27
Fiialiia (40+)........?/25-39
Nipsu74 (39)..........?/29-30

Fertility Calendar Tool | babymed.com


"All will be well as long as we do our best"
 
  • Tykkää
Reactions: Lumikki1970
Sunnuntai-iltaa naiset, listä päivitetty huomiselle. :attn:

Käsittääkseni tulisilla hiilillä on Marzan lisäksi Jimima. Marzalla jo meni kiertopäivät yli, eikä vieläkään mitään?? Mitä tuo testi sanoi??
Entäs Jimiman tilanne, mitään oireita suuntaan jos toiseen?
 
Mintulle pahoittelut sen ikävän vieraan johdosta :hug: Täältä se juur lähti, enkä toivota kyllä tervetulleeksi ensi kuussa, enkä seuraavaan 9 kuukauteen!Pysyköön poissa :kieh:

Äiti seiskanelosen pienokaiselle paranemisia jos vielä kipeenä :)

Jimima jokos on testannut..?

Marzalle tsemppiä, toivottavasti selviää syyt huimaukseen

Täällä siis juu täti läks, ja nyt odotellaan ovista ilman tikuttamista. Nyt harrastellaan makuuhuoneen puolella sillon kun siltä tuntuu, ei stressiä... ( juu niinpä ei varmaan...) kuitenkin yrittäen vähän sihdata niille päiville jolloin oletan oviksen olevan. Ja nyt olen pian viikon pärjännyt pelkällä aamukahvilla ja tarkoituksena ois tällä viikolla jättää sekin :) voi sitä haukottelun määrää mikä siitä varmasti seuraa, kun nytkin iltapäivisin on huomannut että kyllä kahvi tekis terää
 
Täällä ei ole tapahtunut mitään. KP 29 tai 30 menossa, riippuu vähän miten laskee. Veskissä tulee rampattua koko ajan tarkistamassa. En kuitenkaan uskalla toivoa vielä yhtään mitään, kun olen niin monta kertaa ollut samassa tilanteessa ja sitten menkat kuitenkin alkaa. :( Näyttää siltä että ovis oli sittenkin silloin, kun olin itse tuntevinani sen (huomenna tulee 2 viikkoa), eikä silloin kun ovistestin mukaan oli LH-huippu. Menkat saattavat siis alkaa vasta torstaina, kun mulla näyttää tuo luteaalivaihe kestävän yleensä 16 päivää. En taida testata ainakaan ennen sitä, eikä mulla taida edes olla testejä kotona, taisin tuhlata edelliset negoihin. :(

En siis uskalla toivoa vielä mitään, vaan pessimistisen realistisesti yritän olla ajattelematta asiaa (ei helppoa) ja varautua menkkojen alkamiseen. Katsellaan sitten loppuviikkoa kohden, jos ei mitään ole tapahtunut. En haluaisi nähdä enää yhtään nega-testiä, aina yhtä masentavaa. Toisaalta on se menkkojen alkaminen ihan sama asia tietysti, karmea pettymys. Ääh, en tiedä. Pitäisikö huomenna sittenkin käydä testiostoksilla... ;)
 

Yhteistyössä