40+ so what wol.12

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
Ottis
Mistähän tässä oikein aloittelisi =)? Mur-mur, ketale, mä tulin tänne kattomaan olisitko jo testannut. Itse heräsin vasta 8:n jälkeen eka kerran ja kun pissatti niin dippasinpa taas, nyt just ton mainostamasi Pegentin testin ja siihen alkoi testiajalla tulla niin vahvaa testiviivaa, ett mä jo ihan äimänä, että nytkö se vasta alkaa haamuttaa :confused:. No joo, haamu tai ei, mutt vahva testiviiva kuitenkin ja hyvällä mielikuvituksella siinä tietty väriäkin näkee. Mulle taitaa tänään tulla ne digitestit, joten eiköhän huomenna totuus paljastu. Tai siihen sit uskon, kun digissä lukee, että "ei raskaana" ja sen jälkeen tulee yleensä tätikin :LOL:. Se on psyykkinen juttu.

Minttu2011 On paljon samoja piirteitä meidän miehissä. Mun mieheltähän oli isä just kuollu ku alettiin seurustella. Asiasta just sen verran puhui, ett kertoi tapahtumat pääpiirteittäin, eikä sitten muuta. Veljensä suri ihan eri tavalla, mutta sit noin puoli vuotta isänsä kuolemasta mun mies alkoi kertoa juttuja mistä heillä oli ollut riitaa isänsä kanssa ja kertoessaan räyhäsi kuin isälleen aikoinaan, piti ihan toppuutella, ett annahan olla, ett isäs on kuollut ja minä se tässä vain olen. Sit yks pääsiäisen, ku mies oli kännissä ku käki ja ajettiin mun veljen kanssa hautausmaan pakeille auto parkkiin ku veli kävi seurakunnassa jotain tsekkaamassa, alkoi tämä kertoa siitä kuinka näki isänsä viimeisen kerran hengissä ja itkuhan siltä tuli sitten vasta, noin 2 vuotta isänsä kuoleman jälkeen.

POISTELEN SUT YRJÖKLUBISTA, KIITOS KU MUISTUTIT =).

Ninni69 ja mur-mur Kiva, ett saitte mun riehunnastani täällä hyvät naurut. Meillä ei miestä naurattanut yhtään kun hän tuli kotiin. Harvoin olen sitä niin synkkänä ja vakavana nähnytkään. Ihme ettei leuka väpättänyt. Ei huutanut eikä räyhännyt vastaan. Sitten kun olin huutanut ulos kaiken mikä mieltä painoi, pakkasin kamani, ett lähden mökille ja ilmoitin, ett hänellä ei ole sinne sit asiaa, ett huomenna kehittelen pysyvämpää ratkaisua, mutta hänen tehtävä on hoitaa ikkunanpielten putsaajat. Siihen sanoi, ett hän ei tänne jää, ett tämähän on sinun talo, ett hoida ikkunas jne. No, ei auttanut ku kiukkua puhisten jäädä odottamaan putsaajia. Tulivat vasta 7:n aikaan ja oli tod. pitkä ilta siihen asti.

Sitten kun hypin ikkunalta toiselle hikimärkänä vääntämässä ikkunoita auki ja olis pitänyt ehtiä ottaa puukaihtimiakin alas ja hypätä välillä yläkertaan ja riisua verhoja, niin osasipa mies viimein alkaa auttamaankin. Just päivällä olin huutanut mm. siitä kuinka minä joudun kaiken tehdä täällä yksin. Noista ikkunan pienojen putsaamisestakin sanoi, ett olishan sne saanut itsekin, mutta sanoin, että MINÄ en saa niitä ite, mulla on reuma, mulla helevetin kepulit kädet ja varsinkin sormet!! Oli miehelle jonkinlainen kolaus kun pihaa tulee täys nostokalusto ja 3 miestä alkaa oitis hommiin, jotka hänkin väitti voineensa tehdä, mutt eipä ollut tehnyt kuitenkaan. Urakka oli ohi puolessa tunnissa ja mun tarttiskin nyt viitsiä alkaa ikkunan pesuun ku ne viimein aukeaa helposti ulos asti. Tässä itikkamäärässä ku ei oikein inspaa tikkailla kiertää ulkoa pesemässä.

Oli miten oli, mutt jotenkin kummasti unikin maittoi paremmin, kun oli saanut huutaa raivonsa ulos. Niin juu ja mies ei sitten eilen uskaltanut lähteä yhtään mihinkään. Saarnani aloitinkin kysymällä, ett osaako kuvitellakaan kuinka ahdistaa viettää 'lomaa' ensin odotellen päivän, ett ukko tulee kotiin jos ylipäätään tulee ja sitten kun tulee, alkaa odotella, lähteekö hän puolen tunnin, puolentoista tunnin vaiko 3 tunnin päästä saapumisestaan.

Voi voi... paljon päästi mies kuitenkin suustaan sammakoita, ninni69, kukkia ei kuulema tarvi nyt mökille laittaa, ku HÄN joutui viime syksynäkin kantaa ne isot ruukut talveksi suojaan. Minä muistuttelemaan miehelle, ett muistatkos kun talvella niitä lumen seassa traktorilla tönit kauemmas ja MINÄ kannoin ne sitten KEVÄÄLLÄ sisälle. Ja hetken kun olin tätä idiotismia sulatellut, kysyin mieheltä, että jos toinen hankkii ja laittaa kukat, joista on iloa moneksi kuukaudeksi kesällä, ett onko niin valtavan kamala asia jos joutuiski kantamaan just ne kaksi isoa ruukkua talveksi suojaan. Siihen mies ei sanonut enää mitään, mutt näyttää olevan, ett kaiken mitä tekee ns. yhteisen hyvän eteen, siis jotain minkä minäkin saattaisin tehdä, laskee vuosien takaakin, kun taas aikaa ja vaivaa mitä näkee jonkun ruosteisen traktorin eteen, ei edes näe :stick:. O tempora, O mores :confused:.

Rupespa taas väsyttämään :O. Viel ehtis reilun puoli tuntia ennen herätystä nukkua =). Mulla on kesällä herätys kymmeneltä. Pakko olla, muuten nukkuisin kaiket päivät ja kukkuisin läpi yön. Viime yönäkin oli niin valoisaa, etten meinannut millään malttaa sänkyyn.

mur-mur Tuuppahan sitten kertomaan mitä testi näyttää ja tilaa äkkiä lisää, ettei lopu kesken. Eiku sinähän tilasitkin jo =). Peukkuja :heart:!
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Minttu2011 Sut poistin yrjöklubista.

Muistaako joku milloin Mrs. Bree sai vauvan? Eikös hän saanut pojan? Huomasinpa tossa samalla, etten ole muistanut päivittää häntä syntyneisiin? Entä Ainoemilia, näyttää plussanneen ennen Breetä?
 
On täällä mur-mur jo pissassut aika päiviä sitten tikkuun(klo.8.30).:wave:

Testiajalla tuli näkyviin haamuinen viivanen..ja kun aikaa kului ja silmistäni unihiekkaa hieroskelin ja olin että - IIkkks!..viiva vain hiipui melkein poijjes..Pöh:(

Mie sen näen täällä silmilläin livenä, mutta hyyy-yyyvin haalea se on..kuvia kun yritin ottaa, en saa väriä tai koko viivakaan näkyviin..sorry flikat, muutoin mieluusti kuvasia laittaisin.
..miun varmana täytyy pyöräillä tuonne testikauppaan, kunhan kaffet tässä juonnut olen(jos vaan viittin;))..vaikka uskon kyllä niitä testejä tulevan huomenna sieltä Verkkoapteekistakin.(juu näinpä on, tuli toimitusaikavahvistus - ovat laittaneet testit tänään tulemaan 10.30)
Ammupisu oli t o d e l l a laimeaa, vaikka ollut 7.5h rakossa.:confused:
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Mur-mur No, kyllä se ehtii siitä vielä vahvistua. Ei taida sulla oikein toi aamupisu olla vahvinta :(. Kipase pyörällä testikauppaan ja dippaa seuraavasta pisusta. Tai ihan miten vaan jos maltat huomiseen odottaa :).

ON Kyllä nyt tökkii siivoaminen. Väsyttää ja laiskottaa. olen tosin saanut jo roudattua enimmät kamat pois edestä ja katottua verhotkin mitkä laitan yläkertaan, mutta kun ei vaan nappaa niin ei nappaa :(. Vähän tavoitetta laskin ja päätin, ett jos saan yläkerran tänään juhannuskuntoon, se riittää ja loppupäivän saan laiskotella, mikäli siitä tässä mielentilassa mitään tulee.

Vaikka kuinka yrittäis olla ajattelematta, niin väistämättä miettii, ett missähän se täti viipyy :confused:. Ja niin oon muuten mur-mur minäkin hyvin heikkoa viivaa tän päivän testissä näkeväni, vaikka tiedän, että se ei merkkaa mitään kun olis jotain pitänyt näkyä jo viikko sitten :(. Aamusta oli vielä helppo ajatella, ett mikäs tässä on odotellessa, ett ootellaan vaan rauhassa ensi viikon keskiviikkoon, mutta mutta.. sen verran kalpea, viluinen ja pikkulämpöinen olen, ett pelottaa vähän ett mitä tuolla sisuksissa voikaan olla pielessä. Nytkin nippailee muniksia ja mm. viime yönä nippailu ja vihlonta oli sitä lajia, ett se ihan vaikeutti uneen pääsemistä. Olinkohan vähän pöhkö, kun sen tän päivän gyneajan peruin??
 
Ottis - juu, kerkeäishän se vielä plussaksi muuttua..

Miulla ei noista herkistä testeistä ole plussakokemuksia..sen yhden liuskan dippasin aamupisuun silloin tärpissä ja siihen tuli dpo12 harmaa viiva..useamman negan dipannut One Stepin liuskatesteillä kyllä kun en ole ollut raskaana.
Netissä paljon juttua, että näyttäväthin MYÖHEMMIN alkanee raskauden, kuin EI niin herkät.

Tässähin puikkotestissä se viiva ihan kuin vedellä piirretty haamu - ei siinä väriä ole.
..mutta testiajan sisään (n. 1-3min) se näytti aavistuksen haalen, vaalean punertavalta..

Kyllä mie nyt taidan tällä kertaa olla kärsivällinen ja jättää sen dippauksen huomiselle.
Aamupisusta en varmaan pysty jos heräilen aiemmin..posti tulee siinä klo. 11-12.00
..jääkaappiinkaan en nyt pisua voi jemmata kun mies kotosalla:whistle:.

Mutta jos porskutan nukkua lähemmä yhtätoista, koetan pidätellä posti tädin tuloon saakka ja dippaan sitten.=)(pitää yöllä liritellä myöhään ja juoda vähän)
 
Viimeksi muokattu:
Miulle tuli juuri äskettäin hyvin vahvana tunne..että tärppi jos oli, ei kestänyt..:'((ja uskon, että yritystä oli)
..en osaa sitä selittää..tuli sellainen "tyhjä" oloinen..

Pitänee nyt ajatukset suunnalta jonnehin iiiiihan muuanne, ulkona paistaahin kaunis aurinkoinen - partsulle siis kukkasia ihastelemaan&hoitamaan.:flower:
 
Ottis - MrsBree sai pontevan poikavaavin joka nyt 2kk" vanha"=)
..tarkkaa syntymäikaa en muista, löytyy kyllä tuolta "odotus" puolelta jos viitsit selata sivuja..

((muoks)) pikku prinssi näki päivänvalon: 6.4.2011:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
mur-mur Äläs nyt vielä toivoasi heitä :hug: :flower:! Kiitos Breen tiedoista :flower:. Aikeissa oli kyllä selata, mutt olen tässä siivoillut, jee :wave:. Vintin ikkunat pesty ja seuraavaksi ullakolle. Mulla on terassilla käydessä ollut ihan mielenkiintoista seurattavaa, sillä joku iso siniharmaa lintu pykää pesää tohon meidän kuuseen. Kamera vaan niin himpun hidas, etten lennossa saanut siitä kuvaa, vaikka viiletti risu nokassa ylitse kolmeenkin kertaan.

Ajattelin googletella mikä lintu se on, mutt käynpä nyt ihan ekana päivittämässä noi Mrs. Breen tiedot.
 
WP ..siehän olet ahkeroinut kovasti, nyt ne nokoset maistuuhin!=)
..ja juu, älä muuta virka - voi minnuu..

Sitä kait haluaa ittiään valmistella siihen kurjimpaan - tädin tuloon.

Äskettäin veskireissulla, KN kokeillessa pikkasen vaalean punertavaa..näinhän miulla 2-4vrk ennen menkkoja, pakkaa aina ilman Lugeja olemaan..: /

Täällähin aurinko niin ihunaisesti kyllä paisteleepi!
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Meillä ei aurinko paistele, onneksi =). Mä olen sillä tuulella, etten tykkäis auringosta ollenkaan ja on kivempi sisällä siivoillakin, ku ei ole liian kuuma. Ei onneksi sadakaan. Mutta mutta.. Se lintu on sepelkyyhky :). Ullakon ikkunat pestyäni kävin tupskulla ja niin se taas porhelsi päältä ja naks, nimi tuli mieleen. Googlella vielä tarkistin, mutt ihme ja kumma, ett se elää näillä korkeuksilla ja sitten toisekseen, pykää pesää näin myöhään :confused:. Näyttää tämä mäki vetävän puoleensa muitakin sekopäitä :LOL:.
 
Huh huh =)



WP Täällä myös on tehty lähempää tuttavuutta halkopinon kanssa. Eilen aloitin liiteriin kannon ja olen jatkanut tänään kyseisen halkopinon kanssa. Jonkinlaista ihanaa hurmaa saa, kun hiki virtaa ja tietää rasvan palavan. Muutin tuon kasan -3kg:ksi, joten eiköhän mielenkiinto pysy yllä :D

Mur-mur Halitukset.. siellähän kuitenkin häivähti jotain, eikö? Minä pidän täällä toivoa yllä, että dpo 12-13 piirtyisi vahva hieno viiva :heart:

Ottis Voi kuinka tuntuu niin surulliselta lukea miehestäsi :'( Kun tulin olkkariin, teillä räiskähteli jo silloin, mutta silloin räiskähteli makuuhuoneessakin... tuntuu kuin ukkosi olisi sinut aivan yksin jättänyt, ja jakanut elämän minun elämään ja sinun elämään. Silloin helposti kasvaa toisistaan eroon ja sitä vaan jää "riippumaan" suhteeseen. Toivoisin niin kovin, että voisitte istua nenäkkäin ja kerrata suhteen alusta loppuun ja katsoa taas toisia silmiin... ja ehkä hieman rakastaakin :heart: Erityishalitus :kiss:
:attn: Hei, voisitko muuten soittaa paikalliseen TK:hon ja mennä akuuttina labrakokeisiin? Tekevät pissatestin ja ottavat tulehdusarvotkin.. Ei tarvitsisi odotella pelkästään ensi keskivikkoon, saisi edes jotain poissuljettua?

Ja ovistikku edelleen valkoisena. Ehkäpä se oili olikin jo tai sitten tulee jälleen megalomaaninen kierto. Korvienvälissä olen jo raskautettu :LOL: Kahtena iltana on ollut alavatsalla sellainen jännä puutunut olo ja yöllä palellut, kolmea peittoa päällekkäin :O Mutta päivällä vain seesteinen, onnellisen hullu hymy naamalla ja rutkasti energiaa (hmm.. tätiköhän sittenkin)
Saattapi olla että tuo yöpalelu johtuu myös useista heräilystä :( Pienimmillä pojilla ripuli vaivaa ja yöt ovat sitten hyvä aikaa sontia sängyt, vaipat ja hakea lohtusyliä...
Sitä on vain niin toivoa täynnä

Pikkutirrille :heart::+++++++++++++++++:heart: testiin ja Jaksuhali:kiss:
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Oliivitar Kiitos :kiss:. Tossa verhoja silitellessä ja muistellessani miten mies viime kesänä kieltäytyi mm. osallistumasta mitenkään talonmaalaukseen ja eilen sanoi, ettei enää ajaa nurtsia ku siitäkin kuulema valitin, kieltämättä ajattelin tuota 'sinun elämä ja minun elämä juttua'. Yksinhän minä tätä taloa asun ja mies vain vouhkaa omilla maillaan ja on sitten loukkaantunut kun en niihin hommiinsa osallistu. Jos mä joudun ihan kaiken täällä yksin tehdä, ei mulla oikeasti jääkään aikaa mm. mökille tai mihinkään muuhun.

Sulla ja WP:llä on ollut ihana puu-urakka, minä tykkään myös nakella puita liiteriin, siinä näkee kättensä työn heti ja tuoksukin on ihana =).

Hetki sitten ajattelin, ett.. herran jee, olisin vielä ehtiny :ashamed:, ett pitäis ottaa tk:een yhteyttä, sillä silittäessä kipu oikealla puolella muniksessa alkoi tuntua melko rankkana, sattuu mm. kyykistyessä kans.

Katoin muuten ton sepelkyyhkyn levinneisyyttä, ettei se näillä korkeuksilla niin outo olekaan, vaan enpä ole täällä ennen mokomaa lintua nähnyt. Pesäpuuhat sillä on kovat, eikä tosiaankaan arastele. Ne tekee 3-4 poikuetta vuodessa, joten ei kai se ihme ole sittenkään jos pesää nyt puuhaavat. Pian meillä onkin sitten ilmassa kujerrusta ja kuherrusta, talon ulkopuolella :LOL:.
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Tässähän oppii koko ajan uutta :LOL:. Se mun yhden yön huuhkajani ei ollutkaan huuhkaja (vähän ihmettelinkin, ett mistä se yksi ylimääräinen "huu" sen huutoon tulikaan :confused:), vaan sepelkyyhky.

Sepelkyyhky huhuilee soidinaikaan rohisevan matalalla “hu-huu-huu-hu-huu” sarjalla. Voimakkaan ja viisitavuisen äänen voi sekoittaa huuhkajan ääneen. Sepelkyyhkyn pesä on kuusen oksalla 3-4 metrin korkeudessa. Näin useimmat pedot eivät sitä edes huomaa. Pesä on tehty risuista ja näyttää aika heiveröiseltä. Sepelkyyhky lentää nopein siiveniskuin ja etenee suoraviivaisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Joopa joo, ukko kävi kotona ja lähti noin puolen tunnin päästä mökille :ashamed:. Kyllä mä väkeni näemmä tiedän. Ei mokoma innostunut mun kyyhkyistäni ollenkaan :'(. Katteli lehdestä sääennustetta ja hoki ääneen sadepäiviä ja lähtiessään sanoi menevänsä käsittelemään mökin kaiteita. Voi pimpula :headwall: ja kun olin hiljaa mielessäni ajatellut, ett tänään olis soppeli sää terassin suojakäsittelyyn kotona. Pitänee lähteä sit tekemään se ihan ite ja yksin :mad:.

Ja kun tässä raivo iski päälle, niin hommaanpa naapurin ukkoja huomiselle kaljapalkalla kaatamaan lipputangon, ett saan sen maalattua :LOL:. Saa ukko nähdä ett kyllä täällä pärjätään ja saadaan aikaseksi ilman häntäkin.
 
Täällä mies ollut kuin myrkyn nielly:vampire: ..erehdyin nimittäin olemaan mammimassa kun tulivat kotia mummulasta!
..nukuinhin 2h(kaamea väsy) ja heräsin kun mies äkäisellä äänellä sanoi menevänsä lenkille..joutihin, juuuuut-taaaaaan möksöttäjä.:D

..nyt kaffelle ja ihastelemaan kaunista iltaa..
 
Viimeksi muokattu:
Ottis
Ääh, teksti katosi :headwall:. Kuvailin nimittäin melkein extaasissa yhtä elämäni ihaninta näkyä ja ku kirjoitusvirhettä aioin korjata, lensi koko juttu pihalle, mutt asiaan =). Menin joku aika sitten tupskulle terassille ja näin uroskyyhkyn lentävän soidinlentoaan ja huhuilevan, sitten se istahti männyn oksalle istumaan. Otin siitä muutaman kuvan ja yritinpä zoomailla emäntääkin risujenkantopuuhissa, mutt ei onnannut. Sit lähdin hakemaan kännyä, ett soitan siskolle, sillä pitäähän tällaiset hetket jonkun kanssa jakaa ja ku tulin takaisi, uros lennähti toisen männyn oksalle istumaan eikä aikaakaan, kun siihen pyrähti naaraskin pesältä enkä ollut silmiäni uskoa, ku istuivat oksalla rinnakkain kuherrellen. Ihan oikeasti kaulailivat =). Otin niistä monta kuvaa ja kun opin tän uuden koneen niksit, laitan teillekin kuvan mun silmäteristäni :heart:. Ihan uskomattoman ihanaa saada todistaa tuommoista.

Sä oot ihan peto hakemaan tietoa, mur-mur :kiss:.
 
Ottis
mur-mur Kattelin sitä sun eilistä haamulaista tällä uudella koneella ja näkyy huomattavasti selvemmin se vaaleanpunainen viiva. Plussapuhureita sulle huomiselle :heart:. Koitan nyt rauhoittaa tätä naputtelua ja saada jotain muutakin tehtyä, mutta sitä ennen taidan laittaa sidukan jäähtymään kyyhkysten kunniaksi =).
 
Ottis:kiss: kiitos kaunin plussapuhuista.

Jäänpä odottelemaan kuvasta siitä kyykyläis pariskunnasta:heart:

Mie jo konehelta ne kuvat poistin..en vain jaksa siihen plussaan enää uskoa..7kk on jo edellisestähin tärpistä aikaa.

Lohduttelin ittiäni, että voinpahan siellä mökillä sitten rentoutua kunnolla.:cool:

Mies tuli lenkiltä ja oli jo eri meininki, noin hän asioita/ongelmia purkaa..nyt saunan lämmössä ittiään hautoopi.
Pitäis saada poikanenhin sisään isukin kaveriksi, arvatkaa vaan - saanko?
..niin on kivat hippasleikit pihalla kamujen kera menossa.=)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä