Tervetuloa Haave2010:flower:! Sulla on ainakin kohtalaisen realistinen nicki
.
Kävin täällä jo aiemmin lueskelemassa, mutt kun mies tuli kotiin, kävin hänen kanssaan seurustelemassa, virittämässä takkaan tulen jne. Touhutessa mietiskelin juttujanne ja ajattelin tähän ikä-aiheeseen heittää vielä oman korteni kekoon eli oikein hämmentää
.
Me kaikki olemme kai tietoisia siitä, että hedelmällisyyden katsotaan heikkenevän merkitsevästi 35 vuoden ikäpyykin jälkeen. Mun mammani kuitenkin muni lapset iältään 36-,37- ja 38-vuotiaina. Sitten oli pikkanen tauko ja seuraava tyttölapsi putkahtikin maailmaan 41-vuotiaana ja poika 42-vuotiaana. Meidät, pahnanpohjimmaisensa hän sai 46-vuotiaana. Jos kaikki olisivat yhtä sikiäviä kuin mun mammani, niin meillähän ei kellään oikeastaan olisi mitään hätää, mutt tästäkin nähdään, ett raskautuminen on ilmeisesti alle 39-vuotiaana helpompaa. Sen yli kun menee niin näemmä toi ajatus, ett käytetty kohtu hedelmöittyy paremmin, pitää kutinsa. Mutt miten sitten selitetään se, että siitä vajaan 4 vuoden tauon jälkeen syntyykin vielä kaksoset
?
No me viimeiset kaksoset tietenkin oltiin pelkkä onnenkantamoinen
. Mutt ihan vakavasti puhuen, mua alko ihan surettaa
noi teidän esittämänne luvut, vaikka tiedän, ett ne on totta. Jos mä olisin saanut synnyttää sen keskenmenneen lapsen terveenä tähän maailmaan, olisin synnyttäessäni ollut viel 42-vuotias, mutt nyt näyttää siltä, ett jos lapsen saisi alullekaan, niin synnytys menisi 43-vuotiaaks ja sitä pidin aiemmin todellakin niinkuin sinä viimeisenä mahdollisuutena. Nyt kuitenkin kun aika aina vain rientää, sitä toivoo, ett saisi aikaa kelattua takaisinpäin ja aloitettua sen totisen yrittäminen vaikka silloin kun tohon mieheeni törmäsin eli 38-vuotiaana. Tosin silloin olisi jäänyt paljon kahdenkeskistä hyvää kokematta, mutt kyll se vauva olisi silti sen väärti vissinä silloin alussakin ollut. Itseasiassa meillähän kävi niin, ett minä olin niin tuudittautunut lapsettomuuteen, että ajatukseen heräsin vasta kun mies sanoi haluavansa lapsen.
Jotenkin on todella down-fiilikset. Tänä aamuna sitten kuitenkin tein sen viimeisen herkän Viljan testin ja se näytti niin puhdasta ja ehdotonta negaa, ett tämä päivä on mennyt ihan siipi maassa. Mutt kuten joku teistä jo muutama sivu takaperin kirjoitteli, minunkin mielestäni on toisaalta parempi herätä todellisuuteen, ett vauva ei ole nytkään tulossa, mahdollisimman varhain, ettei sitä kokonaista kahta viikkoa elele turhissa ja tyhjissä toiveissa. Mä olen nyt siis toivoni tältä kierrolta ihan oikeasti heittänyt, sillä kaiken järjen mukaan nyt olisi pitänyt jo edes haamun haamu näkyä, jos jotain olisi tapahtumassa. Aamulla kieltämättä ajattelin, ett näinkö tämä nyt menee, ett enää en saa edes niitä haamuja ruutuun, ett eikö mulle suoda enää edes sitä jännittämisen riemua. Hullua, mutt melkein ne kemiallisetkin raskaudet olivat positiivisempi kokemus kuin tämä, että mitään ei tapahdu:'(.
Missäs vaiheessa sulla
Oivikki kierron nyt pitäisi olla? Ei siis ole aavistustakaan mitä toi vuoto voisi olla :|??
mur-mur Niin tuntuu mullakin tämä kuumeilu vieneen melkein koko elämän sitten km:n. Mitään muuta ei osaa ajatellakaan. Vauva-ajatuksiin nukahtaa, samoin niihin herää ja jos yhtään herkeää ajatukset esim. töissä uusille urille, niin vauvoihinhan ne poikkeaa. Olen alkanut miettiä, ett milloin olisi aika luopua toiveista ja laittaa kuumeiluun kuluva energia johonkin ehkä todennäköisemmin toteutuvaan haaveeseen, mutta kun mikään ei tunnu tarpeeksi isolta ja tärkeältä asialta. Mieskin oli ennen sosiaalisesti aktiivisempi, mutt huomaan, ett näiden neljän kuukauden aikana me esim. ei olla oikeastaan käytykään missään, missä ei ole ollut pakko käydä. Ystävyyssuhteet ja yhteiset illanvietot ovat jääneet toiselle sijalle. Pelottaa ajatus, ett pian huomataan olevamme ihan kahdestaan lapsettomuutemme ja katkeruutemme kanssa.
Jotenkin uskon, että te, joilla on lapsia jo ennestään on helpompi vanhempanaki raskautua ja siksi ymmärrän mur-mur sunkin kuumeilun omaani paremmin, sillä onhan sulla jotain realistista näyttöä siitä, että voit tulla raskaaksi ja se voi myös onnistua. Mulla ei ole muuta kuin yksi keskenmeno ja muutama kemiallinen "näyttönä" raskautumisonnesta :|. Vähiin jää
. Joskus mietin, ett onko minun äitiyteni todellakin jäävä yhteen keskenmenoon??
Mutt ei yhtään enempää surkuttelua multa nyt. Lupaan vähän piristyä henkisesti, vaikka tuntuukin ett just nyt ei inspaa jouluhössötyskään. Kun mies teki lähtöä takas töihin häneltä kysyinkin, ett tarviiko meidän stressata joulua? Onko pakko häslätä? Hänkin sanoi, että ei. Kaksinhan tässä kuitenkin pääasiassa ollaan paitsi ett hänen äitinsä ja veljensä käyvät tässä aattona syömässä. Lopun aikaa kupsehditaan kahdestaan ja minä ainakin mielessäni toivon, ettei yllätysvieraita tulisikaan. Sinkkuna eläessäni mun sisarukseni oppivat ymmärtämään, ett haluan viettää joulun rauhassa ja yksin, mutt miehen sukulaiset saattavat tulla tupsahtaa kylään, kun he kuitenkin ovat joulua aiemmin isommassa piirissä viettäneet. Siinä ristiriitaa kerrakseen. Luulen, ett kun miehen äidistä aika jättää, meillä ei enää kotijouluja vietetäkään, vaan paetaan jonnekin lämpimään.