40+ so what! (vol. 4)

Murmukka on tehnyt tiukkoja päätöksiä. Ja ihan samoja juttuja minäkin olen miettinyt. Kun kerran on yksi aivan ihana lapsi, niin eikö pitäisi tyytyä siihen ja keskittyä ihan täysillä häneen. Eihän vauvahaaveet tietysti häneltä ole poissa, mutta
toisaalta olisi ihana tuntea, että meidän perhe on tässä ja nyt, kokonaan. Ehkä tämä kypsymysprosessi vaan vie aikaa. ToOivotaan, ettei jää loppuelämäksi tunnetta, että jotain puuttuu.

Liizalle tsemppejä murkun kanssa eloon. Itse en osaa vielä edes ajatella, millaisia haasteita lapsi voi mukanaan tuoda. Vanha sanonta siitä, että pieni lapsi ja pienet murheet ja iso lapsi, jolloin isot murheet, pitää varmasti paikkansa.

Hemppaliinallakin sitten alkoi uusi kierto. Ei se nyt ainakaan paussi ole, jos kerran menkat alkoivat.

Mikähän se Hastun tilanne on nyt? Mulla rinnat kyllä pysyivät koko raskauden "pulleina". Eikä oo oikein turvotus laskenut vieläkään, mutta tämä johtunee kolmesta ylimääräisestä kilosta, jotka jäivät muistoksi.

Mur-mur on saanut hyvät lukemat labrasta. Hyvä niin. Pitää tutustua tuohon prolaktiiniin paremmin, kunhan ehdin. Tulee nimittäin minullekin ajankohtaiseksi kohtapuoliin. Palataan asiaan... Ja JOS tämä ei ollutkaan SE kierto, niin tosiaan seineeninä vaan sitten toimintaan oikeaan aikaan.

Tirlittanilla ekat ovistikkutestaukset. Se on jännää. Joskus vaan harmittaa se, että niitä viivoja saa niin kovasti tihruttaa eli onko yhtä tumma vai tummempi viiva kuin kontrolliviiva. Digitesti kuulemma auttaisi tähän vaivaan, mutta
ovat nuo testit ihan tarpeeksi kalliita "manuaalisenakin".

Oivikillekin heipat, kiva, että muistit minuakin. Ja harmitus Jadetelle, kp 1 on niin kamala päivä.

Täällä raskaustestit ovat käyttäytyneet aivan odotetulla tavalla. Eli tänään CB ei näyttänyt testiajassa mitään. Tosin kävi niin, että testiin ei tullut ensi mitään, joten kastoin sen uudestaan pissiin. Tästä tuskaantuneena tei samasta näytteestä myös
First Signalin testin, joka näytti myös puhdasta negaa. Kumpikin testi antaa yliajalla hailakan haamun, mutta sehän ei mitään merkkaa. Johtuneeko sitten testien herkkyyksistä vai mistä, kun kaikki aina haamuttavat kuivuttuaan. Ei tällaista ollut nelisen vuotta sitten, jolloin edellisen kerran testejä tuoijottelin. Mutta näitä herkkiä testejä onkin tullut markkinoille vasta sen jälkeen.

Ötyjä vaan kaikille!




 
Mur-Mur nyt minullekin tuli se valkoinen "palkki" tuohon ylös outo juttu.

Terry Tosi harmi, että ei sulla enään näy + testissä :hug: . Minullekin on tullut pari kertaa testi ajan jälkeen tullut haamu, mutta negojahan ne on :( . Mutta toivotaan vielä kuitenkin, eihän täti kuitenkaa ole sinua löytänyt.
 
Tuosta kuumeilusta&koneella olosta omalta kohdaltani..

Olen huomannut, että kohdallani tämä "kuumeilu" on vienyt muulta elämiseltä jonkin verran tilaa..kun johonkin miulle kiinnostavaan ja tärkeään paneudun, olen oikein "intohimoinen" asian suhteen.
Tulee sellainen ihan "sairas" olo ja että onko tässä enää järkeäkään :/ kulutan paljon aikaa koneella ja nyt olisi pakko itseäni siitä vieraannuttaa..päättää vaikka ne ajat, milloin päivittäin koneen äärellä istuksin, enämpi kyllä täällä touhuilen yön kähmyroissä..on niin rauhallista ja hiljaista, eikä tule keskeytyksiä..

Tuntuu, etten jaksa normi arkisiin tapahtumiinkaan keskittyä(ei kiinnosta.. )..tosin, montaako kotiäitiä se ruoan ja siivoilun kanssa puurtaminen päivittäin toistuvana aina kiinnostaakaan??..juu, se on tietenkin monasti itse valittu työ-niin kuin minäkin tein..mutta silti, pakkaa olemaan niin yksitotista hommaa..en ole sellainen posket punaisena pullia paisteleva ja hääräävä mama olleskaan!!..tästä koen kyllä monasti huonoa omaatuntoakin..

Silloin kun esikko oli pikkarainen, hääräilin siitäkin edestä-toisellä kädellä sitä ja toisella tätä jne. jne..nyt vain ei iske yhtään..olisko nyt jotain "masennuksen poikasta" ilmassa kun näin tökkii..:p

Mutta saan kyllä paljon vertais tukea esim. tältä palstalta ja lauhdutuspalstalta myöskin.
Olen löytänyt koneelta moneen pähkäilemääni asiaan vastauksen ja paljon muutenkin ihania&mukavia asioita ja AHAA elämyksiä =) Olen tässä reilun 3v:n aikana oppinut konetta hyödyntämään aikas moneen asiaan ja mieskin on jopa "pitkin hampain" joutunut urahtelemaan, että näin on ;)
Kesällä ei tehnyt tiukkaakaan kun mökkeilin viikon ilman konetta, kiva oli seurustella ystävien kera!! =)

Tämä on näitä asioita, että toinen tykkää ja toinen ei..mutta jos löytäisi sellaisen keskitien, tälle surffailulle niin avot´, jopa se olisi mukavaa.:D


Oikein mukavaa illanjatkoa kaikille!!..juu ja pompatkaa vain noiden miun yksinpuhelujen ylitse jos tuntuu että, "taas se tuo mur-mur valittaa"..:D

PS. Miun on pakko kehaista miun miehekettä :saint: ..hän nimittäin tekee todella suuren määrän myös kotitöitä vielä oman raskaan työnsä päälle..tuostakin kai pitäisi olla kiitollinen-ja olenkin toki!!..mutta eihän ne hommat olekkaan pelkästään naisen yksinoikeus tai pakkopulla..silloin mie olisin enemmin yksin, jos mies ei tikkua ristiin laittaisi tai senkin ainaisen ruinaamisen kautta-huomanut olen tuolla palstaillessa, että sellaisiakin "jörökkejä" on PALJON!!

mur-mur
 
Kiitos Oivikki ja mur-mur onnitteluista ja tsempityksistä, ihan kiva on olla 40v :p .

Toivotan Hastulle tsemiä, jottapa plussan saisit rapistella. Meikälläkin nuo rintaset olivat ihmeen pulleroiset vielä eilenkin ja kun päiviä jo oli niin paljon, niin TAAS menin vipuun ja aloin toivoa tärppiä. Aamulla melkein hypin töihin, olin niin onnellinen kun ei huru-akka yönkään aikana ollut saapunut. Töistä tulinkin sitten raahautuen, pää ja masu kipeenä ja vaippa housuissa. Voi tätä naisen elämää!!!

Terry, harmi kun plussa haalistui... :(
 
Jadette voi että:( ..miekin kuule olen mennyt samaan huru-akan lankaan..se hetken katso antaa odotuttaa ittiään ja kun toinen jo tanssii että, "HIP, HEI pullat taitaa olla uunissa"..niin silloin se syöksyy kätköistään ja laukoo että, "ÄHÄSKUTTI, menitpäs lankaan".. :kieh:

..mutta vielä me sille näytetään närhen munat..:D
 
Nyt miekin vasta huomasin Terry64 kirjoituksen..pahoitteluni ja lämpöinen:hug:.olisi se nyt saanu plussa siulle tulla..no, seuraavaa kiertoa nokka kohti:wave:..jatkathan sie meidän seurassa rattoisassa vielä??..mie koitan porskuttaa tuonne loppu vuoteen ja katson sitten miten "polla" kestää..
 
Huomenia!

Vai on Oivikki liittynyt palkkipiiriin :) Mikähän mahtaa olla? Toivottavasti ei kuitenkaan haittaa surffaamista.

Ja Mur-mur on pohtinut syntyjä syviä. Minulla on ollut aikoja, jolloin olen ollut täysin koukussa johonkin keskusteluryhmään ja se on kyllä aika rasittavaa ja rajoittavaa. Vauvan ollessa pieni, käytin hänen nukkuma-ajat surffaamiseen, mutta vaikka se oli kivaa, ei se kuitenkaan virkistänyt. Olisi pitänyt ottaa pienet torkut tai tehdä jotakin muuta kuin tuijottaa pieneen ruutuun. Toki tuli paljon asiaa ja hyviä nettiystäviä, mutta silti se oli jollain tavalla puuduttavaa. Vieläkin toki kirjoitellaa ko. ryhmässä, muttei enää niin intensiivisesti. Muitten vauvahaaveet hiipuivat tai loppuivat, enkä itsekään enää ollut enää niin innokas asian suhteen, kun kerran oli pieni vauva. Nyt taas "pakkomielteen" merkit alkavat tulla pintaan. Nyt pitää kyllä osata oikein suhtautua. Käyn vielä kierronkartoituksen loppuun ja keskustelut gynen kanssa, mutta sitten pitää kyllä osata irrottautua, jos ei mitään korjattavaa löydy. Tai siis muuta korjattavaa kuin ikä ja sille on tosi vaikea tehdä mitään muuta kuin kerryttää lisää.

Kivalta kuulostaa mur-murin mies. Mistähän noita saisi ostaa? Tai taitaa niitä olla aviomiespalvelujen tarjoajiakin. Voisi tuo vakituinen vähän rypistellä otsaansa, jos ostettu aviomies tulisi tekemään kotihommia. Siivoojastakin joskus haaveilen, mutten vielä ole saanut aikaiseksi sellaista palkata.

Jadetella on ollut eilen monta tunnetta pelissä. Se on NIIN kamala tippua sieltä pilvilinnojen reunalta verensekaiseen rämpimiseen, näin raadollisesti sanottuna. Toivotaan parempaa tulosta ensikerralla.

Mulla ei vielä menkkoja näy ja lämmötkin on taas vähän ylempänä. Vähän kummastutti tuo lämpöjen aikainen alasputoaminen. Yleensä lämmöt putoaa menkkoja edeltävänä päivänä. Nyt on jo useamman päivän olleet alhaalla. Menkkoja oviksen perusteella odotan alkavaksi huomenissa. Saapas nähdä miten ennustuksen käy.

CB:n plussaan uskon sen verran, että koska antaa sitä aina suurinpiirtein kp 24-25, niin jotain silloin tapahtuu, koska kierron lopussa tulee aina selkeä nega.

Mukavaa torstaitain alkua. Tulkeepa linjoille.




 
Huomenta kaikille! Nyt sitten taas testattu ja haamuhan sieltä tuli, tosi haalea kylläki. Nyt pistän jäitä hattuun ja testaan vasta ku testi vois oikeesti jotain näyttääki, kp22 kuitenkin vasta menossa, mutta ku oireet on niin voimakkaat. En kuitenkaan uskalla innostua ennen ku saan edes kunnon haamun. Mutta ihanaa silti, että haamu tänään tuli vaikkakin haalea :heart:
 
mur-mur, mun testit tuli eilen :) Kiitos vielä avusta! Olivat paketit rytyssä, mutta niin ne on Suomesta tilatutkin, ja silti ovat toimineet. Ja sun FSH:han oli tosi hyvä! Mulla on ollut korkeampi... Niin, mä olen piikeillä käynyt reumalääkärillä, enkä enää muualle uskaltaiskaan, on sen verran asiantunteva. Mun työkkärin lääkäri sanoi suoraan, ettei hän osais polveen pistääkään, mutta "kyllä täältä joku löytyy.." No, en jäänyt koekaniiniksi. Niin, ja jos sä joskus meet yksityiselle/lapsettomuusgynelle, niin ota noi tulokset mukaan ja pyydä niitä selittämään, eiköhän ne osaa.

:hug: tädin vierailusta Jadette ja Hastu!

Ja päpsy oikein paljon onnea! Toivottavasti plussa vahvistuu ja kasvaa kovasti tulevina vuosina! :) Onko sulla eka lapsi vai monesko tulossa?
 



Nimi (ikä )........... Kiertopv....Yrityskierto...Monesko haaveissa

Terry64 (45)..............kp1/25-28..........y.2,5v.........2.
Hastu39 (39)...............kp1/25-29........y.13v.........3.
Jadette (40)...............kp2/28-30.........yk9...........3.
Hemppaliina (46).......kp2/28-30.........y.01/09....2./1.yht.
oivikki (41)..................kp3/23-27.........yk8...........1.
Päikki (40)..................kp6/?...............y.2v.........2.
Murmukka (43)...........kp7/28.............y.4v...........2.
Taikakuu (41).............kp9/27-32.........?.............2./1.yht.
Tirlittan1968 (40)......kp10/28..............yk3...........1.
Inia (42).................kp10/26-30.......yk13....1.
ikiemo (45).................kp11/20-50........y?..........4.
nillanilla (42)..............kp13/28-33........yk6.........1.
Sariella09 (43)............kp13/40............yk?..........5./1.yht.
gerpera (48)...............kp15/28-30..........yk4.........3./1. yht.
liiza (43).....................kp19/25............yk17........4.
Pinkki69 (40)..............kp19/26-28.........y.n.2v......1.
mur-mur (44)..............kp23/28............yk6..........3.
Ämy (40).....................kp23/26-28...........yk1.........4.
Solakka Silakka (40)..kp23/25-27........yk13........1.
Leena65 (44)..............kp24/25-27........yk4........3./1.yht.
Mahdotontako.............kp28/28-29..........yk1..........1.yht.
mimmimamma (47)....kp33/28..............?.............4./1. yht.
pääpilvissä (46).........kp51/25-43........?............1.yht.
star-67 (42)................kp53/26-33(-39)...yk9.........3.


Tilastojen mukaan yli 40 v. vuoden sisään n. 33% raskautuu --> 33%/27 = 8,91 Pino alkanut 21.2.2008 --> 20.1.2009 mennessä "tavoite" = 8 (mukana laskuissa ei ole kadonneet lampaat, taustailijat, reilusti "alaikäiset" ja poistuneet)



RKTT
Mahdotontako..........dpo15
Solakka Silakka (40)..........pp13
Terry64 (45)..........dpo12
Leena65 (44)..........dpo10
mur-mur (44)..........dpo9
liiza (43)..........dpo8
[/i]

ovistestiplussapäivä = dpo-1; seuraava (eli oletettu ovispäivä, myös ilman testiä itse oletettu ovispäivä ) = dpo0; sitten dpo1, jne.; hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.

Plussanneet

eli yrjöklubilaiset:




torpeedo (42)..17.4.2008/kp24...yk1..poika 30.12.2008
Mari66 (41)......9.6.2008/kp37.....y1,5v....poika 5.2.2009
päivänkakkara67 (41)..11.7.2008/kp40....................
mimuli (42).....30.7.2008/kp29..........yk4.......poika 31.3.2009
äittä-67 (40).......15.9.2008/kp29.....yk1....................
Karpalo67 (42)..........22.4.2009.................
velmuliina74 (34)......2.5.2009/kp24 (/24-30), yk7......6. /1.yht......LA 14.01.10
OnniMaija (41)......11.5.2009/kp31 (/28-30), yk3........5. ......LA 16.01.2010
tirulii (40)...........15.5.2009/kp27/pp10.......1./1.yht.......LA24.01.2010





Mukana myös:
Taukoilijat / Taustajännäilijät / Pinon jättäneet

siira, lumeton, Uudi, äitijo2x, anjamarita, Saara10, Minni007, Matsalu, haave3, babo67, sinisyys, kenzie64, lapsellinen67, Karpalo67, äippä67, Pilvenpyörä, vilmaville, Pömppöli, baby5, touhu tenava, AinoEmilia, Plättä, pyrstötähti, Nuusku, Kirsikka68, Höpisijä, Elina67, ruujakengu, Mussukka67, Hellu1, einiinvaan, Rva Pikkumyy, gitte, Pennanen, annastiina, Riikkaliisa, kane, keijukka, dinosaurus61



40+ SO WHAT (VOL. 3)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1225015
40+ SO WHAT (VOL. 2)
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1091269
YLI 40-v. KUUMEILIJA-KERHO VOL 1.
http://kaksplus.fi/keskustelu/t976636



 
Päpsy: Hyvä hyvä hyvä hyvä!!!!!!!! Nyt tarroja sinne lähettelen ja peukkuja ylhäällä pitelen.

Jadette :hug: ja Hastu :hug:

Ymmärsinkö oikein, ettei Terrryllä kaikki toivo vielä ohi tässä kierrossa???


Omaa: Sen verran täysillä lähden nyt mukaan, että tilasin mammaksilta herkkiä testejä, että saan taas, ja vielä kerran oikein kunnolla kiusata itseäni vaaarrhaisella testaamisella :D Mutta sieltä tulee kaupan päälle kaksi ovistestiä, joten voin oviksenkin varmistaa ihan ajalleen. Tällä viimeisellä kierrolla tehdään kaikki oikein :saint:

Ja murise vain mur-mur ihan vapaasti ja sydämen pohjasta, se helpottaa. Ja minä ainakin luen aina kaikki sinun tekstisi, on ne niin piristäviä, varsinkin tuo kun haukut kaikki lääkärit =)
 
Murmukka, kyllä mulla on toivo menetetty, sillä nyt jo dbo 12, eikä enää haamuakaan raskaustestissä. Lämmöt vaan vähän sahaa tässä, mutta menkat alkaa näinä päivinä. Valitettavasti.

Kyllä on varmasti viisasta valita, kuka saa pistellä piikkejä, Inia. Pelkkä ajatuskin väärään paikkaan laitetusta piikistä kauhistuttaa. Kuinka usein joudut käymään piikillä?

Luin mur-murin prolaktiinilinkin, enkä kyllä osaa sanoa siihen juuta enkä jaata. Mulla tullaan ottamaan ilan tavallinen prolaktiini. Alkuviikosta varmaankin.

Vähän jännittää edessäoleva munatorivien aukiolotutkimus. Millaisia kokemuksia teillä on tuosta?
 
Hastu39 voi harmi:(..voimia&lämmin:hug:

päpsy79 jippii, haamunen tuli!!..toivon viivan kestävän ja vahvistuvan!!:heart:

Inia miten pitkään meni kun lähetys tuli?..miulla on kans aina pikkasen pahvi rutussa/litussa, mutta eipä haitanne kun kun sisällys pysynyt ehjänä.=)..KÄÄÄK, kuulostaa tuo polveen pistäminen aikas imakalta!:eek: ..miulla on nyt kantapäät hiukka taas paremmat. 3x olen ottanyt eilen jo sitä panadolia(1g) ja tänään kerran, tuohan se helpotusta pahimpaan kipuun..vasta äkkäsin, että lääkäri ei maininut kuinka pitkän kuurin nyt noita syön?..en ainakaa oviksen aikaa syö, se ei ole hyväksi!!(haittaa mm. kiinnittymistä )

Murmukka kiva kun vielä jaksat yrittää, voi kun tulisi tärppi kierto nyt seuraavasta ja pysyvä + :heart:

Terry64 minnuu vaivaa paljon, miten viitearvo tuosta Makro Prolaktiinista katsotaan!!
Jos joku teistä voisi vaikka klinikalla käydessään lääkäriltä kysäistä ohi mennen?..olisin OIKEIN KIITOLLINEN!!:):flower:

omaa napasta..
Heräilin inhottavaan alavattan jomotukseen..aamulla jo aikaiseen ensin klo. 8.00 aikoihin ylävatsan kipuiluun:eek: luulin jo sappikivikohtauksen tulleen-onneksi meni kipuilu ohitse..ärsytyskynys on kyllä NIIIIIN matala ja kaikki kovat äänet ja kolinat pistää silmät pyörimään päässä ja korvista höyry nousee!!(poikanen ajelee tuossa jalan juuressa poliisi autollaan ja kauhealla kolinalla..:p )..mutta, miepä olenkin juuri lähdössä kampaajalle rentoutumaan :)

Heipat siis hetkeksi!!!

mur-mur

 
Jos vain muista, niin kyselen sitä makroprolaktiinia ensiviikolla. Nyt on nimittäin kp 1 ja labraan menen maanantaina ja torvitähystykseen keskiviikkona. Kuvittelin, että menkat alkavat huomenna, mutta niin vain tänään alkoi vuoto. Jos yhden hyvän puolen tästä etsii, niin alkavat aina kyllä ryminällä ilman mitään tuhrutteluja tai kipuiluja.

Mukavaa kampaajakäyntiä, mur-mur. Milloinkahan minä saan sellaisen käynnin aikaiseksi? Tuntuu tuota ohjelmaa olevan niin kauheasti muutenkin, ettei "ylimääräisiin" jää aikaa. Piti hierojakin peruuttaa, kun oli juuri maanantaina eli ainoana mahdollisena päivänä, jolloin veritestit voidaan tässä kierrossa tehdä.
 
Hastu :hug: , harmi. Uuteen kiertoon onnea lähetän.

Päpsy hienoa, onnea ja toivottavasti pysyy kanssa se +!!!

Solakka silakka vieläkö on ihan nega tunne?

Murmukka hienoa piakkoinhan pääsetkin testaamaan sitä ovista.

Mur-Mur
mitä siellä kampaajallla teetit? Joko hait ne lastat, josko vaikka olis yhdessä apua lastat + lääkkeet + tyynyt.

++++++ rktt:läisille ja muille loppukietolaisille!
 
Hello!!

Nyt miulla uus piä:D elikkäs, muotoleikkaus pesulla ja illasta laitan vielä ruskan punaista, niin johan mieli piristyypi =)

Kiva Terry64 jos viitsit lekurilta sitä "Makro(biologinen )prolaktiini"asiaa kysellä:) ..pahoittelut vielä ja:hug: siitä tädin tulosta..mutta hyvä että ei tuhruta ensin, miullakaan ei ja se on hyvä se!!

Kylläpä oli taas lääkärini osaava..kysyin häneltä, "sopiiko jotta mieheni hekee ne venytyslastat kun ajelee päivittäin kaupungilla"?..OK, sanoi lääkäri..sitten kun mieheni TK:hon meni niitä noutamaan, sanoi lääkintävaksi että ne täytyy ENSIN ASIKKAALLE SOVITTAA!!!..perskules sitä lekuria..no, maanantaina mennään yhdessä(kun miulla ei ajokorttia ) ja saan ne vihdoin ja viimein.

Miulla ei enää alavatta kipua..mutta kaupungilla tuli tosi huono olo yht äkkiseltään..: :x voisi siis luulla, että r-oire, mutta EHEIII sinne päinkään-NÄLKÄ siellä varmaan kurni!!:D

Mukavaa iltaa kaikille:wave:..meillä mies jäi 5vrk:n vapaalle-kiva, kiva!!!

mur-mur
 

Yhteistyössä