40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

Moi, tulin piiiitkästä aikaa lukemaan tätä palstaa! Kalabaliikille paljon, paljon onnea!! Ihanaa vauvakupla-aikaa teille!

Kuulostaa Roxanne niin tutulta nuo loppuraskauden vaivat, muistan hyvin! Kuten sanoit, ne jaksaa kun tietää mikä palkinto on tulossa!

Ihanaa HH kuulla myös teidän arjestanne! Tosiaan tämä intensiivisyys tuli minullekin vähän yllätyksenä, vaikka tiesinkin toki että vauvanhoito sitoo ja vie leijonanosan päivistä. Helpommaksi kuitenkin tuntuu menevän sitä mukaa kun pienokainen kasvaa. Sanoisin että meillä suunnilleen ekat 1,5-2 kk oli ne raskaimmat ja alussa vauva myös itkeskeli enemmän, mutta siinä parin kk kohdalla alkoi helpottaa.

Hoitopöydästä: meillä on siinä yhteydessä iso lipasto jossa on kaikki vauvan vaatteet, pyyhkeet, lakanat ym. laatikoihin mahtuvat tarvikkeet. Kylppärissä ei ole mitään tasoa vauvan hoitoa varten, (pyykkikonekin on keittiössä), joten pöytä on ahkerassa käytössä, tosin nykyään usein pissavaipat vaihdan vain sängyn päälle heitetyllä alustalla. Jos on tarvetta pepun (tai selän... niskakakat ) pesulle, on toki vähän hankalaa kun vauva pitää kuskata makkarista vessaan. Kantapään kautta ollaan opittu, että paras pitää vaippa päällä matkan ajan.

Pullosta syöttäminen ja imetys: luulen että on vauvakohtaista, onko vaikutusta imetykseen. Jotkut suosittelee että ihan alussa välttelisi pulloa jos mahdollista, mutta jos imetykset kuitenkin sujuvat samanaikaisesti ihan hyvin, se mielestäni kertoo siitä että vauva osaa sujuvasti vaihdella näiden kahden välillä. Jos vain pumppaaminen onnistuu, on tosi hyvä käyttää pullossa omaa maitoa siksi, että rintojen tyhjennys pitää yllä maidontuotantoa.

Toinen teema meidän elämästämme, josta ajattelin kertoa on nukkumisjärjestelyt. Homma ei mennytkään niin kuten olin vielä raskausaikana kuvitellut. Ostin kaverilta muutamalla kympillä eräänlaisen kehdon / ensisängyn, jossa hänen kaksi lastaan olivat mukavasti nukkuneet ekat kuukaudet. Näin ollen ei hankittu pinnasänkyä, kun ajatus oli että sitä ei alkuun tarvita. Olin myös jämäkästi päättänyt, että perhepeti ei ole mahdollinen, koska olin sitä mieltä että se ei olisi turvallista (tai ainakin pelkäisin koko ajan). Vauvapa sitten sekoitti pakan omilla mieltymyksillään. Hän ei ollenkaan viihtynyt siinä kehdossa ja itkeskeli vallan. Oli pakko poimia sieltä sänkyyn viereen, ja siihen sitten tyytyväisenä nukahti. Minä nukuin katkonaisesti ja säpsähdellen. Tuli kiire hommata pinnasänky sivuvaunuajatuksella. Niinpä sitten vauvan ollessa noin viikon ikäinen lähdettiin ostoksille, samalla reissulla hankittiin kerralla kaikkea muuta tavaraa mitä olin yllättäen huomannut tarvitsevani. Tehtiin siis täsmäisku lastentarvikeliikkeeseen ison ostoslistan kanssa, vastasyntynyt mukana kaukalossa.

Pinnasänky koottiin, yhdestä sivusta laita jätettiin alas ja työnnettiin kiinni minun puolelleni sänkyämme vasten. Pinnikseen laitettiin unipesä, koska sänky oli valtavan kokoinen pienelle vauvalle. Kuinka ollakaan, tämäkään ratkaisu ei läheisyydenkaipuiselle vauvallemme riittänyt, vaan nostimme sitten unipesän meidän väliimme. Tämä olikin ihan täydellinen juttu, koska vauva sai kaipaamansa läheisyyden (pystyn nukkumaan käsi vauvan ympärillä jos tarpeen esim. rauhoittelun vuoksi). Unipesän reunat toimivat suojavallina vauvalle, ja pystyn nukahtamaan itse rauhallisesti. Herään kuitenkin nälkä-ähinään ja nostan vauvan syliin syömään.

Kohta kun pesä käy ahtaammaksi ja vauva alkaa kääntyillä, pitää pesästä luopua. Olen lukenut tosi paljon perhepedin järjestämisestä turvalliseksi, ja yksi ehto on että patja on tukeva, ei liian pehmeä. Meillä on Tempur-sänky johon painuu kuopat minun ja mieheni kohdille ja mielestäni tässä ei tämä turvallisuusehto täyty. Niinpä lähiaikoina on edessä vauvan siirto sivuvaunupinnasänkyyn, mutta luulen että nyt se onnistuu jo.

Yöt ovat tällä järjestelyllä sujuneet erinomaisesti ihan alusta asti. Vähän yli kaksikuiseksi mentiin kaikki nukkumaan samaan aikaan, koska vauva nukahti helpoiten niin että oli itse vierellä. Nyt pari kuukautta ollaan tehty niin että n. 21.30 aikoihin menen vauvan kanssa makkariin, imetän ja tarvittaessa keinuttelen sylissä. Joskus pitää myös laulella. Vauvan nukahdettua syliin lasken hänet pesään. Usein siinä vähän säpsähtää ja meinaa heräillä, uni jatkuu kun pidän hetken aikaa kättä vatsan päällä. Joskus hän herää tässä ihan täysin ja silloin sylittely pitää aloittaa uudestaan. Päiväunet on sitten ihan toinen juttu, mitään selvää rytmiä ei vielä 4 kk iässäkään ole, toisaalta en ole sellaista pontevasti yrittänyt saada aikaankaan vielä. Vauva nukkuu useita lyhyitä (1-2 h) unia päivän mittaan, usein saattaa syöttäessä nukahtaa syliin ja siitä pois siirtäessä herkästi havahtuu, joten olen nämä hetket ottanut rennosti itsekin, antanut olla sylissä ja lukenut lehtiä, selannut nettiä tai katsonut jotain sarjaa telkkarista. Kun ikää tulee enemmän, pitää alkaa selkiyttää näitä päiväunijuttuja, mutta pikkuvauvan kanssa olen antanut mennä sillä tavoin kuin se vauvalle on mukavimman tuntuista.

Mukavaa odotusta teille joilla tämä vielä edessä, ja ihania vauvahetkiä niille joilla nyytti jo sylissä! Pitääpä käydä täällä tiuhempaan seurailemassa, kun lähiviikkoina varmasti on lisää ihania uutisia luvassa!

 

Kattisen vauva-arki kuulostaa vallan ihanalta! Mukavasti olette saaneet asiat pyörimään. Vähän alkaa itseä jo jännittää miten täällä lähtee arki kulkemaan sitten vauvan kanssa, kun mieskin tekee kolmivuoroa. Erityisesti nuo nukkumajärjestelyt mietityttää, kun olen tottunut kahden edellisen lapsen kanssa perhepetijärjestelyyn, joka toimi vallan mainiosti, mutta nykyinen mies olettaa, että vauva nukkuu ilman muuta pinnasängyssään... Asiaa ei helpota, että nykyisin perheessä on myös koira, joka on tottunut nukkumaan vieressä ja meidän sänkykin on vaan 140 cm leveä

Lääkärineuvolassa tuli käytyä tänään. Kaikki oli vallan mainiosti edelleenkin, vaikka valitinkin närästyksen ja pahoinvoinnin paluuta Kohdunsuu oli vähän lyhentynyt (2,5cm) ja pehmennyt, ei kuitenkaan auennut vielä. Tähän lääkäri totesi vain, ettei osaa sen perusteella ennustaa synnytyksen alkamisesta vielä mitään, mutta että napakat harjoitussupparit on selvästi kuitenkin jo jotain saaneet aikaiseksi.

Viime viikolla käytiin tutustumassa synnytyssairaalaan (TAYS) ja pettymyksekseni ei päästy näkemään itse tiloja paikan päälle, niinkuin olin odottanut, vaan kuvina näytettiin paikat. Olin odottanut mielenrauhaa tältä esittelyltä, mutta syteen meni ja syvälle Olipas niin ankean näköiset tilat ja esittelevä kätilö sen itsekin myönsi, että ei kyllä jäänyt mitenkään kutsuva fiilis siitä paikasta... Olin ihan shokissa koko loppuillan, että tuollaiseen loukkoonko minä joudun synnyttymään ja seuraava päivä meni itkeskellessä...sitten googlasin vaihtoehtoisia synnytyssairaaloita, mutta eipä niitä juuri taida Pirkanmaalaisille olla. Hehkutetaan vain, kuinka Tays on yksi Suomen suurimpia synnytyssairaaloita... ihan kuin se olisi joku hyväkin meriitti, että siellä on ahtaat tilat, aina jumalaton ruuhka ja kätilöillä kiire

Täytyy vaan koittaa olla taas kotona mahdollisimman pitkään. Edellisestä olin jo 7cm auki, kun sairaalaan mentiin ja pääsin suoraan synnytyssaliin. Siitäkin meni vielä 4 tuntia kunnes poika syntyi, että hyvin olis voinut olla vielä pari tuntia kauemmin kotonakin

Vikuriina rv 36+4

 

NT ultra viime ti ja samana päivänä otettiin nipt.ultrassa kaikki hyvin ja äsken sain nipt tulokset ja terve vauva tulossa niiltä osin mitä tutkittiin<3

 

Onnea Elysee, hyvät uutiset on aina iloisia!!

Onko kellään ollut vauvan unipesää käytössä? Mä harkitsen sellaisen ostamista.
Eka lapsi nukkui varmaan lähes 2v asti meidän välissä ja heräili ziljoona kertaa yössä. Nyt haluan kokeilla kaikki mahdolliset kapaloinnit ja unipesät, josko ne toisi turvaa ja rauhallisempia öitä..

Imetyksestä: onko muut kokeneet sen alkuun tosi kivuliaaksi? Mua sattui aivan järkyttävän paljon lähes 2kk kunnes se kipu loppui kuin seinään. Apuna oli imetys”tutit” tai miksiköhän niitä kutsutaan. Ja Lanolin-rasva oli pika-apu lähes verille imetyille nänneille.. Tää oli kyllä kokemus josta ei oltu varoiteltu, ja toivon todella ettei tällä kertaa ois niin paha.

Hannele 28+6

 

Katti, olipas kiva lukea vauva-arjestasi! Tosi ihanalta kuulostaa kyllä tuollainen vauvantahtinen elämä, ja mukava myös kuulla, että intensiivisen alun jälkeen moni asia on jo helpottanut. Tulevat nukkumisjärjestelyt on pohdituttaneet paljon täälläkin. Mullahan on toistaiseksi ollut se ajatus, että perhepetiä en tahtosi vaan että vauvaa nukutettaisiin alusta asti omassa pinniksessä – mahdollisesti sivuvaunutyyliin. Mutta niinhän se tietysti menee, että lopulta asian ratkaisee vauvan luonne ja arjen sujuminen, ja monestakin periaatteesta tässä varmaan joutuu vielä luopumaan. Meillä siis on jo pinnasänky hankittuna, mutta mietin yhä sitäkin, pitäisikö vauvaa aluksi nukuttaa äitiyspakkauksen laatikossa, kun pinnasänky tuntuu vastasyntyneelle niin valtavan kokoiselta. Yksi mahdollisuus olisi tehdä äitiyspakkauksesta toinen nukkumapaikka alakertaan, jossa meillä päivisin paljon oleillaan (makkarit kun on yläkerrassa), niin ei tarttisi rampata vähän väliä portaissa. Mutta eiköhän se piakkoin selviä, millainen järjestely meille sopii parhaiten.

Vikuriina on vissiin yhä yhtenä kappaleena? Harmi juttu, että sairaalavierailusta jäi noin ikävä fiilis, mutta toivotaan tosiaan ettei sun tarttisi siellä kovinkaan pitkää aikaa viettää.

Elyseelle lämpimät onnittelut hyvistä uutisista! Olisi kiva kuulla lisääkin odotuksestasi, miten kaikki on tähän asti sujunut? Entä monettako lasta odotat?

Hannele, mulla ei valitettavasti ole kokemusta sen enempää unipesästä kuin imetyksestäkään, kun vasta esikoista odotan. Mutta olen kyllä kuullut monelta muultakin siitä, että imetys on alkuun aika kivuliasta. Välillä tuntuu, että tämä imetysmyönteisyys on mennyt niin pitkälle, että negatiivisista jutuista ei juurikaan puhuta. Ainakin kaikissa imetysoppaissa, joita olen lukenut, korostetaan vaan sitä, miten luonnollista kaikki on, ja mahdolliset ongelmat kuitataan tosi lyhyesti. Myös miesten rooli jää niissä ihan sivuseikaksi, mikä vähän ärsyttää. Ja tosi harvalla homma tuntuu kuitenkaan sujuvan kuin Strömsössä. Mutta tämä siis toistaiseksi pelkkää teoreettista höpinää, mulla kun ei mitään käytännön kokemusta asiasta vielä ole.

ON: Täällä ei vieläkään ole mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, joten en yhtään ihmettelsi jos tämä menisi yliajalle. Perjantain neuvolakäynnillä heräsi pieni huoli, kun mun painoni (joka siis muutenkin noussut vain 4-5 kg) oli kääntynyt lievään laskuun. Terkkari laittoi varmuuden vuoksi lähetteen Naistenklinikalle, josta ei toistaiseksi ole kuulunut mitään. Toivon kyllä kovasti pääseväni ylimääräiseen tsekkaukseen varmistamaan, että vauvalla on kaikki hyvin ja ettei esim. istukan toiminnassa ole häiriöitä. Liikkeitä kyllä onneksi tuntuu normaaliin tahtiin, mutta niitäkin olen nyt tavallista herkemmin seuraillut.

Roxanne 39+3

 

Heippa!

Yhdessä koossa täällä juu...

Hannele kyseli imetyksestä ja valitettavasti pakko myöntää, että kyllä se alku vaan kaikilla kolmella kerralla on samanlaista tuskaa ollut... Ensimmäinen kuukausi siinä yleensä menee, ennen kuin rinnanpäät alkaa tottua touhuun. Monesti joutui huudattamaan nälkäistä vauvaa useamman minuutin rinnalla, ennen kuin sain tsempattua itseni kestämään sen kivun minkä vauvan tarttuminen rintaan sai aikaan. Silmissä näkyi tähtiä ja varpaat meni kippuralle... Kakkonen imi jo sairaalassa ollessa toisen rinnanpään puoliksi irti ja oli suu täynnä verta Haavasta pullahti hirmuisen kokoinen verihyytymä, jota luulin jo ties miksi ja hälytin paniikissa kätilöä paikalle. Luulin, että tilanne on kovinkin kriittinen ja kohta mua kärrätään leikkuriin, mutta kätilö vaan puhdisti paikat ja tarkisti tilanteen, eikä ollut millänsäkään. Taisin rintakumilla imettää siitä rinnasta jonkun aikaa. Jälkeen päin olen miettinyt, että aika sitkeästi sitä kyllä tuli jatkettua imetystä kaikesta huolimatta Kolmannen kohdalla tajusin alkaa käyttää jo heti sairaalassa ollessa Bepanthenia rinnanpäihin joka armaan imetyksen jälkeen, oikein reilu kerros! Mielestäni auttoi paljon paremmin, kuin Lanolin ja samaa konstia aion käyttää tämänkin vauvan kanssa. Kätilökin neuvoi, että pyyhkii vaan rasvat pois ennen imetystä, ettei se maku edes haittaa vauvaa ja eipä tuo näyttänyt haittaavankaan. Kaikesta huolimatta odotan taas kovasti pääseväni vauvaa imettämään

Unipesästä ei mullakaan ole kokemusta. Pärekorista olen tehnyt vauvalle ns. kakkossängyn jossa vauva saa päivisin nukkua alakerrassa, samaan tapaan mitä Roxanne on mietiskellyt.

Tuosta painon putoamisesta muuten, mullakin kolmannessa raskaudessa putos paino viime viikkojen aikana yli 2 kiloa, on kai tavallista että tuossa vaiheessa paino saattaa jopa pudota. Nytkin olen huomannut, että vaikka mulla on nälkä niin mitään ei tekisi mieli syödä ja joutuu vähän väkisin sitten jotain vaan ottamaan Ruokailun jälkeinen etova olo myös senkun jatkuu. Taisi se sentään keskiraskaudessa olla pari kuukautta poissa

Supistuksia tulee vähän väliä, erityisesti jos pitemmän matkaa joutuu kävellä, esim kaupassa käydessä, niin vatsa on koko ajan kuin kiveä ja hirveä ähinä ja puhina päällä. Jotenkin semmonen tunne, että asiat saattaa edetä nopeastikin sitten, kun synnytys lähtee käyntiin. Selkä on tosi kovilla ja kipeytyy nopeasti, kun hetkenkin seisoo. Öisin nukun korkeintaan 5-6 tuntia kerrallaan ja päivisin yhdet, kahdet päiväunet. Välillä on öisin tosi raskas hengittää ja yöt alkaa tuntua ahdistavan pitkiltä. Kyllä tässä olotilassa alkaa raskaudesta nauttiminen olla jo kaukana

Vikuriina rv 37+6

 

Mä lykkään nyt vanhoja tekstejä tähän, älkää ihmetelkö jos kommentoin jotain vanhoja juttuja, kun nämä jäi vähän kesken viimeksi.

Jimima

Täällä myös yksi iäkkäämpi radilainen. Mulla ei heti tarjottu tuota radi-dieettiä vaihtoehdoksi. Hoitsu sanoi vain, että mittaillaan ensin arvoja, eikä hän anna mitään suosituksia tai rajoituksia syömisen suhteen. Että ensin katsotaan mikä on tilanne. Ja näin toimin, söin mitä sattui kun oli juhannus ja mittailin. Eikä yksikään arvo ylittänyt viikon mittailujen aikana noita rajoja. Näin ollen mulle ei tarjottu mitään dieettiä noudatettavaksi. Mutta olen kyllä jo ennen raskautta viilaillut ruokavaliotani paremmaksi. Tosin se raskaana ollessa vähän lipsui ja painoa kertyi ensimmäisestä neuvolakäynnistä tasan 10 kg.
Että älä suotta murehdi liikoja sitä diagnoosia. Todennäköisesti stressi saa enemmän huonoa aikaan kehossa kuin tuollainen tekemällä tehty diagnoosi. Enkä usko tuon vaikuttavan kovasti vauvan kokoon, enemmänkin varmaan perimä vaikuttaa. Jos vauva olisi oikeasti iso sokerivauva eli makrosominen, niin se näkyisi ultrassa. Siinä kohtaa voi viilata ruokavalion sitten tarkemmin. Ja noita ultriahan (ilmeisesti, ainakin täällä tuli) tulee ylimääräisiä, jos on radi diagnosoitu.

Roxanne,
Onnea uuteen tupaan. Toivottavasti sulla on voimakkaampi pesänrakennusvietti kun mulla, meillä on nimittäin vieläkin asioita kesken muuton jäljiltä. Viime viikonloppuna vähän siivoiltiin.

Niin ja olen tykännyt vaunuista (varsinkin ulkonäöllisesti, niissä jopa heijastimet valmiina, mitkä jostain kalliimmista vaunuista puuttuu). Ne on aika isot, mutta sellaiset mä halusinkin. Olisi ehkä pienemmilläkin pärjännyt. Ja kerran ollaan jo jouduttu pumppaamaan ilmakumirenkaat, että ehkä ne ilmakennot olisi sittenkin helpommat/paremmat. Mutta vähän myöhässä tuli tämä vastaus, kun toisesta ketjusta luin, että hommasit jo vaunut.

ON:
Mulla hajosi vaaka. Viimeisin lukema, minkä sain oli viikko synnytyksen jälkeen +2kg tuohon ensimmäiseen neuvolassa mitattuun painoon. Eli olen lihonut raskauden aikana vähän. Sen huomaa myös housuista; ne ei mene päälle. Olen vieläkin kulkenut näissä kamalissa "kotihousuissa" eli sellaisissa mustissa joustavissa.
Toisaalta, mulla oli ihan järkyttävä turvotus synnytyksen jälkeen. Ennen synnytystä ei ollut mitään, mutta kun sairaalasta kotiuduin, olo oli ihan karmea jossain kohtaa. Jalat oli ihan turvoksissa ja sukista jäi varmaan sentin kolot. Keskivartalo oli ihan sellaista pehmeää löllöä. Verenpaine huiteli tuolloin seisaaltaan mitattuna lukemissa 100/150. Ja tuolloin oli ihan vetelä olo, niin kuin jalat ei kantaisi ja kaikki lihakset (varsinkin keskivartalo/jalat) ja nivelsiteet tuntui jotenkin löysiltä tai liian väljiltä, eli että niistä ei oikein tuntunut saavan tukea. Päässäkin oli ihan outo olo, mutta sanat ei oikein riitä kuvaamaan sitä tunnetta ja olotilaa.

Synnytyskertomus aloitettu ja päästy ponnistusvaiheeseen asti. Ehkä se siitä vielä joskus valmistuu. Imetys ja pumppaaminen vielä kirjoittamatta. Minä siis välillä imetän ja enimmäkseen annan pullosta, koska mies hoitaa noita syöttämisiä myös ihan kiitettävästi (joskus tuntuu, että enemmän kuin puolet). Korviketta menee vielä jonkin verran, mutta aika vähän. Ja yleensä tuokin johtuu siitä, että olen ollut laiska pumppaamaan, kun en esim. yöllä herää pumppaamaan, vaan nukun sen 5-7 tuntia putkeen, mitä pystyy. Taidan olla aika harvinaisuus äitien keskuudessa tai sitten mulla on vain uskomattoman ihana mies. Välillä on vähän sellainen paskamutsi-fiilis ja tunne, että suhde vauvaan ei ole ihan kovin tiivis. Mies seurustelee myös paljon vauvan kanssa muutenkin. Mutta toisaalta, tällainen mä olen ja tämä sopii mulle (laiska ja mukavuudenhaluinen). Ei sovi olla surullinen.

 

Tervetuloa Esteri! Ja toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun asti.

Kalabaliikille onnittelut myös täältä.

Vikuriina, hienoa että raskaus sujuu noin hyvin. Ei mullakaan kauheasti mitään ollut loppuraskaudessakaan. Synnytin myös Tays:ssa ja oli kyllä ihan hyvä kokemus. Ei juuri mitään valitettavaa. Paitsi se, että osastolla oli kaikenlaisia tapoja ja käytäntöjä, joita en tiennyt eikä niitä kukaan minulle ensisynnyttäjälle kertonut. Mm. että kahvi on klo 14 ja se pitää itse hakea käytävältä (muistaakseni, se lappu oli vain siinä huoneen seinässä). Viimeisenä päivänä vasta huomasin tuon. Pari ekaa päivää jäi aamukahvitkin juomatta imetyksen takia.

Nukkumisjärjestelyt ei mennyt meillä niinkuin hyvin suunniteltiin.
Meillä nukuttiin alkupätkä (ehkä 1,5 kk tai jotain) siten, että mies ja vauva olivat olohuoneessa sohvalla, jossa imetystyynystä on tehty unipesä vauvalle divaaniosaan, ettei siitä pääse putoamaan. Ja minä koisasin yksin makuuhuoneessa 6-8 tunnin yöunia! Sitten aina välillä koitettiin milloin mitäkin ratkaisua.

Jossain välissä ollaan aina muutama yö nukuttu perhepedissä, eli vauva meidän välissä. Joinakin näinä öinä tuntuu, että kukaan meistä ei nuku ja sitten pitää taas palata vähäksi aikaa tuohon ensiksimainittuun systeemiin jaksamisen takia. Pinnasängyssä vauva ei ole nukkunut juuri yhtään. Joskus satunnaisesti päiväunia ehkä.

Pinnasänky oli ensin sivuvaununa, mutta kun sitä testattiin niin tämä paskamutsi ei herännyt vauvan itkuun, vaan mies joutui sitten tosi vaikeasti nostamaan vauvan sieltä sivuvaunusta ja syöttämään yöllä. Ja ihmetteli miten mä voin kuorsata siinä vieressä.

 

Jos tähän väliin laittaisin vielä meidän imetystaipaleesta, joka taisi jo loppua. Eli meillä alkuun imetettiin ja annettiin lisämaitoa verensokerien takia. Rinnanpäät oli jo sairaalassa ihan kipeät ja toisessa mustelma, en ole ihan varma oliko myös rikki (en muista enää, kun arki menee ihan sumussa väsymyksen takia ). Rintakumia kokeiltiin myös jo sairaalassa.

Kotona en ehkä ihan täysillä panostanut imettämiseen, koska se oli niin äärettömän paljon aikaa vievää. Eli meillä kun annettiin sitä lisämaitoa, niin ehkä se tissin tarjoaminen jäi vähän liian vähälle ja maito ei kai täysin noussut tai jotain. Eli en milloinkaan saanut purettua noita lisämaitoja, enkä tajunnut että se olisi pitänyt hoitaa vähän eri tavalla. Mutta en mä ole ollut vastikevastainen, niin ei tämä nyt niin suuri katastrofi ole.

Ostin Philipsin Aventin rintapumpun, jolla saa n. 10-20 minuutissa pumpattua tissit tyhjiksi. Sitä olen käyttänyt ja käytän vieläkin. Tuossa n. viikko pari sitten poika alkoi hylkiä tissiä eikä kelpuuttanut sitä enää. Olen välillä yrittänyt tarjota, mutta vähäiseksi tuokin on jäänyt. Neuvolasta pyysin apua, mutta eipä sieltä kovin kummoista apua saanut, vaikka joka paikassa lukee että pitää pyytää apua. Ehkä vielä koitan, ehkä en. Aika näyttää. Sain pumpulla määrän nostettua jo suunnilleen 500 ml vuorokaudessa, mutta koska poika kasvoi ja suositusmäärä nousi 700-1000 milliin enkä saanut enää nostettua, niin jotenkin lannistuin enkä ole enää oikein jaksanut pumppaillakaan. Nyt saan suunnilleen 300-400 ml suunnilleen neljällä-viidellä pumppauskerralla päivässä. Yöllä en yleensä pumppaa, vaan välit venyvät liian pitkiksi, joskus jopa 12 h tai jotain. Päivällä välit on luokkaa 3-5 tuntia, riippuen menoista yms.

Kuukautisetkin sitten alkoivat. Olisivat saaneet pysyä poissa.

HH + poitsu kohta 11 vkoa.

 

Ja vielä viimeiseksi lykkään tuon synnytyskertomuksen tähän kirjoitushepulin päätteeksi. Tänään kiireessä väsätty loppuun, enkä oikein jaksanut hienosäätää sitä, joten älkää välittäkö siitä, että se ei ole mitään kirjoituksien aatelia.

---

Perjantaina koko- ja synnytystapa-arvio TAYS:ssa. Hämmästyksekseni kuulin, että kohdunkaula oli hävinnyt ja olin n. sentin auki. Tähän mennessä mulla ei ollut ollut mitään kivuliaita supistuksia tai että niitä ainakaan mitenkään olisin rekisteröinyt/muistaisin. Tämä ei ole kuulemma niin tavallista ensisynnyttäjällä (syyskuisten ryhmässä kätilö totesi näin). Eli jotkut joutuvat kärsimään tuntikausia kivuliaita supistuksia ja silti on kanavaa jäljellä eikä yhtään auki. Eli tässä mielessä olin ilmeisesti melko onnekas. Menin tuonne tutkimukseenkin ihan julkisilla ja kävellen. Harkitsin jopa vierailua äidilläni tuon jälkeen, mutta kun kuulin tilanteen, en uskaltanutkaan lähteä.

Lääkäri oli kirjoitellut omakantaan, että pyöräytellään kalvoja tj. Olen melko varma, että ei maininnut tästä mitään mulle, koska en todellakaan tiennyt tuosta mitään. Ei myöskään muistanut mainita ensisynnyttäjälle, että tämä saattaa aiheuttaa jotain. Sen jälkeen sitten perjantai-iltana valuikin vähän verta vessakäynnillä, joka aiheutti melkein paniikin.
Tuota verensekaista valui sitten viikonlopun aikana ja ma-ti enemmänkin sellaista limatulpan oloista veristä hyytelöä.

Seuraava keskiviikko:
Aamulla herätessä olisiko ollut kasin aikoihin suppareita oli n. 10 minuutin välein. Ei mitään kovin kummoisen kivuliaita. Seurailin oloa ja kellottelin suppareita pitkin päivää paperille. En uskaltanut lähteä mihinkään. Odottelin vain koska nuo alkaisi tulla kivuliaammiksi ja siksi en käynyt aamulla suihkussakaan. Suihkuun menin sitten tuossa 14 aikoihin. (Mulla ei ole mitään tarkkoja aikoja eikä lukuja niinkuin toisilla, mitä ihmettelen!) Ja siellä suihkussa olin tuntevinani, että jotain valui alakerrasta, mutta en ole vielä tänä päivänäkään varma tuosta. Joten teille muille vinkkinä, että kannattaa ottaa kellonajat ylös. Sitten oli toinenkin holahdus joskus myöhemmin, mutta en enää muista mihin kellonaikaan se oli, olisiko ollut n. klo 21.

Illalla vaan käppäilin täällä ympäri kämppää puhkuen ja puhisten ja supistuksia kellotellen. Niitä tuli puolen yön aikaan n. kolmen minuutin välein. Mutta ne oli eri vahvuisia, kipeitä tuli n. 7 minuutin välein ja siellä välissä oli sellaisia pienempiä ei niin kivuliaita. Supistukset oli kestoltaan luokkaa 50s-1min. Puolen yön jälkeen soitin polille, koska halusin lähteä ajoissa sairaalaan, koska siskolla ja äitillä ollut nopeita synnytyksiä. Kyselin ohjeita, että miten noita supistuksia lasketaan jne. Kerroin tilanteeni ja he antoivat luvan lähteä polille.

Olin sairaalassa 00:45 mikä sattuu olemaan minun syntymäaikani. (Tästä eteenpäin mulla ei välttämättä ole ihan selkeitä mielikuvia eikä varsinkaan kellonaikoja tai lukuja). Ensin olin käyrillä, jossa kaikki ok. Tämä tuntui hirveän pitkältä ja epämukavalta ajalta. Sitten tehtiin ensimmäinen sisätutkimus, jossa todettiin että olen 2 cm auki (pieni pettymys). Ja heti tämän tutkimuksen jälkeen kun nousin siitä pediltä ja olin pukemassa sitä sidettä, minkä hoitaja toi holahti isosti tavaraa ulos. Pyysin hoitajalta uuden siteen ja paperia lattian siivoukseen. Hän tsekkasi ja totesi, että lapsivedet meni nyt isommalti. Sanoi että aiemmin se reikä oli ehkä ylempänä kalvoissa ja siksi oli vain tihuuttanut ja nyt sitten mahdollisesti siitä kohdunsuulta mennyt rikki.

Saattoi olla tuon jälkeen heti tai sitten oli odottelua välissä, en ole ihan varma. Mutta hoitaja kysyi haluanko jonkun kipupiikin kankkuuni. kysyi toki ensin haluanko suihkuun, mutten halunnut. Totesin vain etten usko että se auttaa tässä vaiheessa. Otin tuon kipupiikin ja sitten mentiin sellaiseen toiseen paikkaan lepäilemään. Ohjeeksi annettiin, että jos ei tunnissa auta, niin sitten se ei auta, koska kaikilla tuo ei tehoa. No ei auttanut tunnissa, paitsi tuntui että pää meni sekaisin, mutta kivut jäi.
Aina kun tuolla sairaalassa kuljin paikasta toiseen, niin tuli supistuksia ja täytyi pysähdellä ottamaan niitä vastaan.

Tuon jälkeen takaisin käyrille ja olin muistaakseni siinä vaiheessa 4 cm auki. Kello saattoi olla jotain 3-4, mutta en ole ollenkaan varma tästä. Tämän jälkeen sain luvan siirtyä synnytyssaliin.

Synnytyssalissa sain epiduraalin. En muista tarkkaan tämän laittoa, enkä niin paljon muutakaan. Pääasiat vain. Kyttäsin vain kellosta aikaa, koska vartti on mennyt että se alkaa vaikuttaa. Muistaakseni laskin myös supistuksia. Ja sitten kun se alkoi vaikuttaa, supistukset ei tuntunut enää pahoilta. Seuraavan kerran kun tarkastettiin olin 6 cm auki. Sitten välillä lisäiltiin epiä ja välillä vaihtui aamuvuoro ja tuli uusi kätilö ja mukana myös opiskelija. Tästä seuraavan kerran kun tsekattiin olin 9 cm auki. Ja iloinen, että nyt ei mene enää kauaa.

Tuo oli mukava asia, että opiskelijakin oli paikalla, koska jossain vaiheessa kätilö oli muualla, mutta opiskelija siellä mun kanssa niin ei tarvinnut panikoida.

Jossain tässä kohtaa, ennen ponnistusvaihetta kätilö kyseli kokemustani synnytyksestä ja kerroin että kaikki on mennyt ihan ok. Ei isommalti mitään isoa kärsimystä ja tuskaa, vaan kivunlievytys oli toiminut hyvin ja muutenkin kokemus oli sellainen, että minua kuunneltiin ja toimittiin sen mukaan. Sanoinkin, että ei ainakaan vielä ole mitään traumoja aiheutunut.
Tähän väliin voin todetta, että voe helevata sitä synnytysvalmennuksen hoitajaa, joka sanoi että ponnistusvaiheessa ei ole kipuja.

Ja sitten se ponnistusvaihe. En mielestäni missään vaiheessa tuntenut tarvetta ponnistaa. Mutta soitin kelloa siinä vaiheessa, kun tuntui että jalkovälissä on jotain tulossa ulos. Silloin sain luvan alkaa vähän ähistä ponnistuksen aikana. Aluksi ponnistin kylkiasennossa, mutta se oli jotenkin hankala enkä saanut vauvaa liikkumaan yhtään siinä asennossa. Kätilö tykitti vähän tylysti, että sinne on menty tekemään kovaa työtä eikä vain pötköttelemään sängylle. En osannut ponnistaa ollenkaan. Mutta muistaakseni tässä kohtaa sain ihan hillittömän selkäsäryn, joka veti mut supistuksen aikana ihan takakenoon, enkä pystynyt ponnistamaan. Sanoin, että särky oli lähellä kymppiä, kun kätilö kysyi asteikolla 1-10 ja että en pysty keskittymään ponnistukseen, kun kipu oli niin paha. Sitten mietittiin hetki ja sain vielä yhden epiduraalin. Sen jälkeen odoteltiin vaikutusta. Supparit heikkeni ja niitä seurattiin jonkin aikaa. Kätilö sanoi, että jos ei kohta ala, niin laitetaan oksitosiinia vahvistamaan niitä. Ja supparit ei voimistuneet ja niin sain oksitosiinia ensin pienellä annoksella ja sitten sitä vielä kerran lisättiin, mutta kuulemma tosi pieni määrä.

Ja saattoi olla tässä kohtaa, että yritin vielä kyljellään tai sitten ei, en ole varma. Kätilö yritti patistaa minua liikkeelle ja seisovilleen, mutta jostain syystä en oikein halunnut, taisin vähän pelätä (lievä paniikki?) sitä tai jotain. Olisin vain pysynyt siellä sängyssä koko toimituksen ajan. Vessaan hän sai minut pakotettua. Mitään en muistaakseni onnistunut saamaan ulos ja äkkiä takaisin sängylle.

Sitten kätilö ehdotti asennonvaihtoa siihen puoli-istuvaan ja vänkäsin vastaan, etten halua sitä. (Olin muuten jossain kohtaa synnytyksen aikana puhunut huolistani repeämien suhteen.) Pelkäsin, että tuo asento olisi tosi paha tällaiselle selkäkipuiselle toimistorotalle. Mutta tuossa asennossa onnistuin ponnistamaan helpommin. Kätilö neuvoi mitä pitää tehdä ja mä tein työtä käskettyä. Hän näytti myös suunnan mihin pitää ponnistaa. Musta kyllä tuntui, etten tajua siitä ponnistamisesta yhtään mitään. Mutta ihme kyllä sain punnerrettua pienen pojan maailmaan.

Muistan ponnistusvaiheesta sen, että kätilö tsemppasi kovasti ja mainitsi, että vauvalla ei ole mitään hätää. Muutoin ponnistusvaihe oli siinä mielessä kivuton, että en oikein tuntenut mitään, en vauvan liikkumista enkä muutakaan, PAITSI se viimeinen ponnistus, silloin huusin koko supistuksen ajan eli pitkään ja hartaasti niin paljon kun keuhkoista lähti. Luulen että tuossa vaiheessa tuli se tunne että perse repeää, niin kuin jotkut tunnetta kuvailevat. Luulen että se ei ollut vauvan pää, mikä rikkoi paikat vaan hartiat ja vartalo. Sitäkin olin vähän pelännyt etukäteen, kun meidän suvussa on sekä miehet että naiset leveäharteisia. Sitten onnistuin löytämään miehen, jolla on vielä leveämmät hartiat kuin mulla, mutta ei mulla nyt niin järin leveät ole, siskolla pahemmat. Eli ei kait vauvallakaan voi olla muuta kuin leveät hartiat ja komea rintakehä.

 

--ei mahtunut romaani yhtenä tekstinä --

Ponnistusvaihe kesti paperien mukaan 30 min. Oksitosiinilla vahvistetut supistukset oli kyllä pitkiä ja voimakkaita. Toisaalta, ei ole vertailupohjaa ponnistusvaiheen normaaleille supistuksille. Mutta toimi siinä mielessä, että synnytys eteni finaaliin ja poika syntyi terveenä naama mustelmilla eli vähän sinisenä. Mustikkaiseksi häntä kutsuttiin sairaalassa. Poika oli myös kasvatellut itselleen pienen lelun seuraksi ja napanuoraa riitti metrin verran. Eli kätilö sai tarjota kakkukaffet kolleegoille. Sitten tuon jälkeen synnytettiin istukka ja se kesti n. 13 min.

Sitten jouduin odottelemaan hetken aikaa leikkaussaliin pääsyä, paperien mukaan 2h pojan syntymästä. Leikkaussalissa sain spinaalin enkä tuntenut alaosaa vartalosta ollenkaan. Ompelut hoiti kuulemma joku hyvin tarkka naislääkäri, joka tekee tosi huolellista jälkeä. n. 1,5 h päästä pääsin osastolle ja kello oli silloin n. 18 illalla. Synnytyksen kestoksi on merkitty 14h20min, en tiedä miten se lasketaan. Sairaalassa ehdin olla suunnilleen tuon ajan ennen kuin poika syntyi. Niin ja nuo pelottavat kolmannen asteen repeytymät parani tosi nopsaan ja jälki on siisti. Jälkitarkastuksessa käyty ja kätilön kanssa juteltu pariinkin otteeseen, ensin synnytyksen jälkeen ja sitten jälkitarkastuksen yhteydessä.

Pahoittelut vielä tästä viestitulvasta. Lupaan jatkossa postittaa kaikki saman tien, vaikkei muka olisi vielä valmis teksti. Kun ei nää kai koskaan muuten valmiiksi tule.

Hyviä vointeja tänne kaikille vaiheisiinne.

 

Katti, olipas kiva lukea vauva-arjestasi! Tosi ihanalta kuulostaa kyllä tuollainen vauvantahtinen elämä, ja mukava myös kuulla, että intensiivisen alun jälkeen moni asia on jo helpottanut. Tulevat nukkumisjärjestelyt on pohdituttaneet paljon täälläkin. Mullahan on toistaiseksi ollut se ajatus, että perhepetiä en tahtosi vaan että vauvaa nukutettaisiin alusta asti omassa pinniksessä – mahdollisesti sivuvaunutyyliin. Mutta niinhän se tietysti menee, että lopulta asian ratkaisee vauvan luonne ja arjen sujuminen, ja monestakin periaatteesta tässä varmaan joutuu vielä luopumaan. Meillä siis on jo pinnasänky hankittuna, mutta mietin yhä sitäkin, pitäisikö vauvaa aluksi nukuttaa äitiyspakkauksen laatikossa, kun pinnasänky tuntuu vastasyntyneelle niin valtavan kokoiselta. Yksi mahdollisuus olisi tehdä äitiyspakkauksesta toinen nukkumapaikka alakertaan, jossa meillä päivisin paljon oleillaan (makkarit kun on yläkerrassa), niin ei tarttisi rampata vähän väliä portaissa. Mutta eiköhän se piakkoin selviä, millainen järjestely meille sopii parhaiten.

Vikuriina on vissiin yhä yhtenä kappaleena? Harmi juttu, että sairaalavierailusta jäi noin ikävä fiilis, mutta toivotaan tosiaan ettei sun tarttisi siellä kovinkaan pitkää aikaa viettää.

Elyseelle lämpimät onnittelut hyvistä uutisista! Olisi kiva kuulla lisääkin odotuksestasi, miten kaikki on tähän asti sujunut? Entä monettako lasta odotat?

Hannele, mulla ei valitettavasti ole kokemusta sen enempää unipesästä kuin imetyksestäkään, kun vasta esikoista odotan. Mutta olen kyllä kuullut monelta muultakin siitä, että imetys on alkuun aika kivuliasta. Välillä tuntuu, että tämä imetysmyönteisyys on mennyt niin pitkälle, että negatiivisista jutuista ei juurikaan puhuta. Ainakin kaikissa imetysoppaissa, joita olen lukenut, korostetaan vaan sitä, miten luonnollista kaikki on, ja mahdolliset ongelmat kuitataan tosi lyhyesti. Myös miesten rooli jää niissä ihan sivuseikaksi, mikä vähän ärsyttää. Ja tosi harvalla homma tuntuu kuitenkaan sujuvan kuin Strömsössä. Mutta tämä siis toistaiseksi pelkkää teoreettista höpinää, mulla kun ei mitään käytännön kokemusta asiasta vielä ole.

ON: Täällä ei vieläkään ole mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, joten en yhtään ihmettelsi jos tämä menisi yliajalle. Perjantain neuvolakäynnillä heräsi pieni huoli, kun mun painoni (joka siis muutenkin noussut vain 4-5 kg) oli kääntynyt lievään laskuun. Terkkari laittoi varmuuden vuoksi lähetteen Naistenklinikalle, josta ei toistaiseksi ole kuulunut mitään. Toivon kyllä kovasti pääseväni ylimääräiseen tsekkaukseen varmistamaan, että vauvalla on kaikki hyvin ja ettei esim. istukan toiminnassa ole häiriöitä. Liikkeitä kyllä onneksi tuntuu normaaliin tahtiin, mutta niitäkin olen nyt tavallista herkemmin seuraillut.

Roxanne 39+3

Nyt vasta huomasin tämän kysymyksen
Niin harvakseltaan täällä ehdin käydä mutta välillä lueskelen.
Tosiaan raskaus nyt menossa 16+ viikolla ja edelleen kovasti pahaa oloa sekä väsymystä . Aiemmista kun oireet vähentyneet selkeästi siinä viim rv 12 niin aika ihmeissäni olen ollut. Onko sitten ikä vai mikä, joka vaikuttaa
Ja tosiaan tälläinen suurperheellinen olen, 12 lapsi siis tulossa 6 poikaa (joista 4 nuorinta poikia) ja 5 tyttöä. 2 jo omillaan

 

Viimein ehdin päivittelemään tällekin puolelle: meille syntyi vajaa viikko sitten pikkuinen ja uskomattoman suloinen poikavauva. Nyt ollaan jo muutama päivä oltu kotosalla ja opeteltu elämää uuden tulokkaan kanssa. Ihan hyvin on sujunut, vaikka onhan tämä tietenkin todella sitovaa, ja univaje saa olon tuntumaan ihan zombilta. Mutta on tämä myös aivan ihanaa ja todella ainutlaatuista aikaa, josta haluaa ottaa kaiken irti. Lykkään tämän viestin loppuun synnytyskertomukseni, jonka tosin postasin jo tuonne toiseenkin ketjuun (alkionsiirroista plussanneet). Ajattelin että se on kiva laittaa myös tänne heti HH:n jutun perään. Aika monivaiheinen synnytys meillä molemmilla näemmä oli, ja monia samoja fiiliksiä ja tuntemuksia voin kyllä hyvin tunnistaa.

Muutenkin oli tosi kiva lukea HH:n vauva-arjesta. Ihanan rennosti osaat suhtautua asioihin, ja se on hieno juttu – mitäpä näistä liikoja stressejä ottamaan! Jokainen perhe tekee ne valinnat ja työnjaot, jotka itselle parhaiten sopii, eikä niihin ole muilla mitään sanomista. Kuulostaa kyllä siltä, että sun miehesi on todellinen aarre! Eipä kyllä omassanikaan ole kuin kiittämistä, mäkin olen saanut keskittyä lähes pelkästään imetykseen ja mies on hoitanut kaiken muun viimeisen päälle.

Vikuriinalle kovasti tsemppiä loppumetreille, jos et ole vielä omaa nyyttiä syliin saanut! Ja eikös Jimimakin ala olla jo loppusuoralla?

Elysee, teillä onkin melkoinen suurperhe, onnea siitä! Vilskettä ja vilinää varmasti riittää. Toivottavasti huono olo helpottaa pian.

Imetyksestä oli täällä puhetta, ja nyt vajaan viikon kokemuksella voin sanoa että kyllä, kivuliasta on. Mulla meni heti synnärillä nänninpäät haavaumille, ja maidon noustua rinnat on olleet muutenkin arat. Meidän poika on tosi ahnas imemään, ja kun tuo pikku piraija iskee suunsa kiinni tissiin niin kyllä siinä aina tuskan parahdus pääsee. Vähitellen rinta sitten turtuu kipuun, mutta kokonaan kivutonta imetyshetkeä ei ole vielä tullut. Toivottavasti homma nyt helpottaisi pikkuhiljaa kun rinnat tottuu touhuun. Mä en ole oikein löytänyt mieluisaa imetysasentoakaan. Tai no, kyljellä maaten homma kyllä menee, mutta kun en jaksaisi makoilla sängyllä tuntikausia joka päivä. Mulla on sen verran pienet rinnat, että jos imetän istuallaan niin joudun kasaamaan hirveän tyynyröykkiön syliini, ja siitä vauva tuntuu aina valahtavan jotenkin hankalaan asentoon jä kädetkin väsyy siinä äheltäessä.

Mä epäilen myös, ettei multa tule maitoa mitenkään kovin vuolaasti, vaikka vauvan painonlasku oli kyllä ihan normaaleissa rajoissa ja nyt paino on jo kääntynyt nousuunkin. Saatiin onneksi lupa antaa lisämaitoa, jos vauva ei tunnu tulevan kylläiseksi, ja sitä ollaan nyt annettu kerran päivässä, yleensä yötä vasten jotta vauva nukkuisi vähän pidemmän pätkän kylläisenä. Onneksi kaikki muu vauvanhoito on sujunut ehkä jopa helpommin kuin kuvittelin, joten kyllä nämä imetyksen haasteet ihan hyvin kestää.

Tämä nyt tällä erää, hyviä vointeja kaikille ja kertoilkaa kuulumisia! Loppuun siis vielä synnytyskertomus:
---
Mulla ei ollut koko raskausaikana yhtään supisteluja eikä muitakaan synnytystä enteileviä merkkejä, joten olin jo varautunut siihen että raskaus voi mennä selvästi lasketun ajan yli. Päivä LA:n jälkeen eli perjantaina 17.11. mulla kuitenkin meni maha iltapäivällä sekaisin, minkä olin kuullut voivan olla merkki lähestyvästä synnytyksestä. Kun sitten istuin illalla koneen ääressä, tunsin yhtäkkiä että jotain holahti housuihin. Juoksin vessaan jossa vettä vielä lorisi jonkin aikaa. Soitin synnärille ja pyysivät sinne näytille, mutta koska kohdunsuu oli edelleen kiinni eikä kunnon supistuksia ollut, passittivat takaisin kotiin ja pyysivät tulemaan su-aamuna käynnistykseen, jos synnytys ei ennen sitä ala luonnollisesti. (Muuten käynnistys olisi kai ollut jo la-iltana eli 24 h vesien menosta, mutta kuulemma eivät tee käynnistyksiä yötä vasten).

Seuraavana yönä ja päivänä tuntui jotain supisteluja, mutta ne olivat aika harvassa eivätkä vielä kovin kivuliaita. Kun sitten menin sänkyyn illalla vähän ennen puoltayötä, supistukset muuttuivatkin selvästi kivuliaammiksi ja säännöllisemmiksi. Niitä tuli läpi yön noin 10-15 minuutin välein, ja lähes joka supistuksella lorahti kunnon annos lapsivettä. Sain rampata vaihtamassa sidettä puolen tunnin välein eikä sekään aina riittänyt. (Myöhemmin kuulin että uutta lapsivettä tosiaan muodostuu koko ajan vesien menon jälkeenkin, ja se nimenomaan kertoo siitä että istukka toimii hyvin.) Yritin nuokkua yön puoli-istuvassa asennossa, sillä siten supistukset tuntuivat hiukan siedettävämmiltä kuin makuulla. Joka tapauksessa yö oli todella tuskallinen, ja kun aamulla lähdettiin synnärille, en ollut nukkunut silmäystäkään.

Kun päästiin sairaalaan, lääkäri totesi että kohdunsuu olikin auennut 2-3 cm (vaikka siihen yleensä vaaditaan tiheämpiä supistuksia ensisynnyttäjillä). Hän totesi ettei käynnistystä tarvittaisikaan, ja siirryttiin siitä sitten heti synnytyssaliin. Päivän aikana supistukset alkoivat kuitenkin taas harventua eikä niitä enää tullut kuin noin puolen tunnin välein. Kivuliaita ne kyllä edelleen olivat. Illansuussa sitten todettiin, että synnytystä täytyy jotenkin vauhdittaa, ja aloin saada oksitosiinia. Se tihensi supistuksia niin että ne alkoivat taas tulla noin 10 minuutin välein. Tässä vaiheessa aloin jo kysellä epiduraalia, mutta koska kohdunsuu ei vielä ollut auennut tarpeeksi ja vaarana oli että puudutus laiskistaisi supistuksia, jouduin tyytymään ilokaasuun. Eipä se mulla kyllä supistuskipuja vähentänyt – ainoa hyöty ehkä siinä, että se vei vähän huomiota muualle kun keskittyi hengittämiseen.

Ilta oli taas mekoista tuskaa, ja pyytelin puudutusta useamman kerran. Seuraavaksi ehdottivat että saisin selkääni epiduraalikanyylin mutta sen kautta alkuun vain kipulääkettä. Sitä kokeiltiin, mutta sekään ei mun kohdallani helpottanut kipuja. Epiduraalin sain sitten vasta joskus klo 23.30 aikoihin, ja voi mikä taivas siitä aukesi! Kivut katosivat nopeasti aivan kokonaan, ja sain jopa nukuttua parin tunnin ajan sen jälkeen. Epiduraalin vaikutus säilyi mulla synnytyksen loppuun asti, joten kaupan päälle sain vielä lähes kivuttoman ponnistusvaiheenkin.

Pientä dramatiikkaa synnytyksen toi se, että vauvan syke laski aina supistuksen jälkeen hetkellisesti. Tilannetta seurattiin alusta asti, ja loppuvaiheessa vauvan päästä otettiin jopa pari verinäytettä kohdunkaulan kautta, jotta varmistettiin ettei pieni kärsi hapenpuutteesta. Onneksi noiden näytteiden arvot olivat erinomaisia. Tilanne kuitenkin ilmeisesti paheni loppua kohden (itse olin siinä vaiheessa niin zombi etten enää jaksanut juuri seurailla sykekäyriä yms.), ja sen vuoksi päädyttiin lopulta imukuppisynnytykseen, jotta vauva saatiin ulos mahdollisimman nopeasti.

Ponnistusvaihe alkoi lopulta maanantaina kolmen aikoihin yöllä, kun kohdunsuu oli kokonaan auennut. Epiduraali tosiaan jylläsi vielä silloinkin ja oli jopa vähän hankalaa tuntea supistuksia, mutta kätilön neuvoilla sain kuitenkin ponnistettua ajallaan. Ensin yritettiin muutama kerta ilman imukuppia ja sainkin vauvan liikkumaan oikeaan suuntaan, mutta ulos se ei vielä tullut. Mulle oli yllätys se, että ponnistaminen muistutti niin paljon, kröhöm, ulostamista. Tai siis ainakin itse ponnistin niin kuin pusaisin ulos isompaa hätää, ja kätilö kehui että suunta oli juuri oikea. (Sivumennen sanoen itse synnytyskin tuntui mulla emättimen sijaan enemmän peräaukon tienoilla.) No, joka tapauksessa lääkäri kutsuttiin paikalle muutaman tuloksettoman ponnistuksen jälkeen. Hän laittoi imukupin paikalleen ja leikkasi välilihan, ja heti seuraavalla ponnistuksella vauva sitten saatiinkin maailmaan. Oli kyllä huikea fiilis, kun urakka oli takana, pieni rääkäisi ekan kerran ja sain tuon pienen olennon syliini. <3 Ei sitä tunnetta voi verrata mihinkään.

Lopuksi selvisi, että vauvan sykkeenlaskujen takana oli kaulan ympäri kahdesti kiertynyt napanuora. Se ei muuten aiheuttanut vaaraa mutta kiristyi aina supistusten aikana sen verran että syke vähäksi aikaa heikkeni. Pitkittynyt ponnistuvaihe olisi ehkä voinut saada jotain pahempaakin aikaan.

Kokonaisuutena voisin sanoa, ettei mulle synnytyksestä varsinaisia traumoja jäänyt, mutta olihan se pirun kivuliasta ja tuskallista. Mä en valitettavasti kokenut saavani apua mistään muista kivunlievitysmenetelmistä kuin epiduraalista (kokeilin myös mm. tens-laitetta), mutta jonkun toisen kohdalla ne voi varmasti toimia. Itse kyllä suosittelen epiduraalia tosi lämpimästi jo ihan siksikin, että se antaa mahdollisuuden levätä ja kerätä voimia ennen ponnistusvaihetta. Omalla kohdallani jäi vähän harmittamaan se, etten saanut epiduraalia yhtään aikaisemmin (vaikka lopulta ilmeni että kohdunsuu oli jo hyvin auennut), mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Joka tapauksessa kivut unohtui melko nopeasti ja lopputulos oli joka ikisen tuskanhetken arvoinen.
---

Roxanne ja poitsu 6 pv

 

Hurjasti onnea Roxanne! Arvelinkin, että olet päässyt synnyttämään, kun ei hetkeen ole mitään kuulunut Kiva kun jaksoit kirjoittaa synnytyskertomuksenkin.

Täällä vielä odotellaan omaa vuoroa. Tähtäsin niin kovasti synnytystä kahden edellisen pojan syntymän mukaan viikoille 38-39, että nyt olen ihan masiksissa, kun ei vieläkään (39+2) ole mitään tapahtunut Tuntuu niin kuin oltaisiin jo yliajalla! Lisäksi mulle on tullut tämän "ajanylityksen" myötä outoja pelkoja mm. vauvan koosta ja mahtuuko se syntymään jos vielä pitkään menee, sekä siitä meneekö synnytyksessä kaikki hyvin tällä kertaa, koska olen jo kokenut kolme onnistunutta synnytystä, niin voiko sama tuuri vaan jatkua... Piinaavaa tämä loppuvaiheen odottelu! Koko ajan on valmiustilassa ja kyttää joka nippaisua ja supistusta ja miettii, joko nyt!? Lähtöön voi mennä tunteja, päiviä tai vielä jopa viikkoja, ei voi tietää! Ei ihme, että tuntee olevansa hiukan herkillä juuri nyt...

Mieskin lähti juuri yövuoroon ja ahdistaa jäädä tänne yöksi yksin. Pelkään jos jotain tapahtuukin yllättäen ja menen ihan paniikkiin, enkä osaa toimia. Joo, kaikkia ihme pelkoja sitä on tosiaan ilmaantunut!

Pariin otteeseen olen kellottanut supistuksia, kun niitä on tullut parikin tuntia tiheän oloisesti ja aika napakoitakin, mutta siihenhän ne sitten onkin hiipuneet hyvin pian, kun laittaa laskurin päälle Eilen oli aamusta asti menkkamaista polttelua alavatsalla ja selässä, että kaipa siellä paikat kypsyy sentään ja jotain toivoa tässä vielä on. Tästä tuli nyt tämmöinen märinäpostaus tällä kertaa Kiitos ja anteeks

Jaksuja kaikille vatsoinenne ja vauvoinenne

Vikuriina rv 39+2

 

Ihanaa Roxanne, paljon paljon onnea! Arvasin kyllä että teillä on ehkä jo uusi tulokas, kun laskettu aikasi meni eikä kuulunut hiiskaustakaan vähään aikaan.

Epiduraali on kyllä taivaan lahja. Mullahan meni niin, että jouduin yhden yön yli kärvistelemään oksitosiinitipassa ilman sitä, kun hyvin tiheistä ja kipeistä supistuksista huolimatta kohdunsuun tila ei edennyt tarpeeksi ja huonon avautumisen takia ei haluttu puudutusta antaa. Sektiohan siitä lopulta tuli, mutta erinomaisella lopputuloksella.

Imetyskivut kyllä mitä todennäköisimmin ajan myötä helpottuvat. Jos ne kuitenkin jatkuvat, voi olla hyvä idea käydä imetysohjaajalla tarkistuttamassa vauvan imuotetta ja samalla ehkä voisi saada neuvoa imetysasennoista. Neuvolasta voi kysyä mahdollisuutta imetysohjaajalle, mutta jos sitä kautta ei saa, yksityisiäkin löytyy hyvin.

HH, kiitos kun kirjoittelit teidän arjestanne, mukavaa lukea miten muilla menee! Sulla on muuten tosi hurjat pumppausmäärät! Vaikka meillä vauva saa toistaiseksi kaiken maidon tissistä, pumpulle en onnistu herumaan kuin ihan surkeita määriä (mullakin Philips Avent, sähköinen). Voihan se olla että treenaamalla rinnat tottuisi siihenkin ja pumpullakin saisi kunnolla maitoa.

Olikos se Hannele joka kysyi unipesästä? Meillä se on ollut yksi tärkeimmistä hankinnoista, vauva edelleen nukkuu meidän sängyssämme unipesässä (nyt 5 kk). Meillä siis vauva ei suostunut nukkumaan omassa sängyssään mutta ei uskallettu pitää häntä ilman omaa "suojareunaa" välissämme. Kohta on kyllä pakko siirtää vauva sivuvaunupinnikseen, kun alkaa liikkumaan enemmän. Siitä seuraa luultavasti jonkin verran levottomia öitä kun muutos tehdään, mutta eiköhän siihenkin taas sopeuduta.

Vikuriinalle tsemppiä viime metreille! Kyllä se sieltä kohta tulee, ja koska aikaisemmat 3 ovat menneet hyvin, niin varmasti tämäkin!

 

Armaat kanssaodottajat Ei ole helppoa tämä loppuaika ei.

Eilen supisteli epäsäännöllisesti aamusta asti, sellaisia vatsaa kiristeleviä supistuksia, joita en pitänyt vielä minään. Iltaa kohden ne alkoivat kuitenkin napakoitua ja tuntua jo selässäkin joten ajattelin, että ehkä nyt ollaan pääsemässä asiaan. Väsytti ihan hirveästi ja päätin kuitenkin kokeilla jos saisin nukuttua vähän ennen kuin lähtö tulee. Nukahdinkin nopeasti ja heräsin kahden, kolmen tunnin jälkeen todetakseni, että supparit oli tainneet loppua. Ne jatkui kuitenkin pian heräämisen jälkeen ja poltteli ihan kunnolla alavatsalla ja selässä, takareisiin asti repien, lopulta jopa niin kipeästi, että totesin etten pysty enää sängyssä olemaan vaan oli päästävä pystyyn. Ylösnoustua ne taas hiipui ja tuli enää muutama laimea vatsaa kiristelevä supistus. Kävin syömässä vähäsen ja katselin hetken tv:tä ja sitten takaisin nukkumaan. Sain nukkua aivan rauhassa aamuun asti. Aamusta on nyt taas ollut ajoittaisia supistuksia, lähinnä juuri niitä vatsalla tuntuvia kiristyksiä, joilla ei tee kyllä yhtään mitään Mä en kestä tämmöstä soutamista ja huopaamista. Mieskin on koko ajan ihan valmiustilassa töissä ja kaikilla on kohta hermot riekaleina. Ikinä aiemmin ei ole tällästä junnaamista mulla ollut, kyllä se on aina ollut menoa siitä kun ekat kipeät poltot on alkaneet.

Taidan vielä torstai-aamuna lyllertää yhdessä koossa seuraavaan neuvolaan...

Vikuriina epätoivon partaalla rv 39+4

 

Tsemppiä, vikuriina! Tuo on kyllä hanurista, kun ei homma tahdo lähteä kunnolla käyntiin. Mutta kuulostaa kyllä siltä, että sullakin taitaa olla ihan kohta nyytti sylissä.

 

Paljon onnea Roxanne!

Ihanan rehellistä tarinaa teiltä kaikilta, todellista synnytysasiaa ja vauvaelämää. Kuten Roxanne ennen vauvaa hyvin pohdiskelit, niin imetyksestä -kuten monesta muustakin asiasta ei kerrota vaan homma menee jotenkin muka luonnollisesti.just joo. Mun mielestäni imetys oli kaikinntavoin vaikeeta ja kivuliasta. Kamala kokemus Vikuriinalla verihyytymästäkin - näistä ei vaan kerrota ja se harmittaa! No, nyt kakkoskierroksella osaa varautua.. mutta ensisynnyttäjiä ajatellen on kiva nostaa asia esille. Tottakai ajan kanssa kivut unohtuu ja se suloinen käärö on syy kestää.
Toinen juttu mistä en myöskään ollut tietoinen ja kuten HH ja Roxanne synn.kertomuksissaan avasivat (kiitos tarinoistanne!) on se, että ponnistaminen on vaikeeta! Ja että se voi tuntua että tulisi ”väärästä reijästä” ulos. Mä muistan vaan huutaneeni että se tulee mun per**stä ulos! Heh, lääkkeet poistaa estot
Saa nähdä miten käy tällä kertaa. Vielä ois 2kk matkaa, maha painaa.

T. Hannele 31+5

 

Vikuriina tsemppiä!
Ootko jo koittanut kaikki kolme S:ää?! (Siivous, sauna ja seksi)

Ostin sen unipesän, kiva kuulla hyviä kokemuksia siitä! Meilläkään ei esikoinen nukkunut muualla kuin perhepedissä ja aina pelkäsin.. unipesä antanee vähän suojaa.

 

Neuvolasta kotiutuneena jälleen... Terkka tokaisi mut nähdessään, että sinä se jaksat vaan uskollisesti tänne tulla Oli pakko todeta, että en olisi ikinä uskonut tämän menevän näin pitkälle...

Tarkastuksessa oli kaikki hyvin, vauva on kuulemma hänen arvionsa mukaan "normaalikokoinen", ettei mikään kovin iso, kun siitä olin jo vähän huolissani. Pää ei ollut aivan kiinnittynyt vielä, hiukan sai heilautettua. Oma paino sitten taas olikin kivunnut aivan uusille kymmenille, missä en ole ennen vielä ollutkaan, voe taevas sentään! Ei ihme jos olo tuntuu vähän raskaalta! Sain uuden ajan taas viikon päähän, mutta luoja minut armahtakoon sinne enää menemästä!

Supistelee kyllä koko ajan enemmän tai vähemmän. Eilis illankin taas oikein lupaavan napakasti ja puristavasti alaselkää myöten, mutta yöksi hiipuivat pois. Nyt tuntuisi taas sama meno jatkuvan. Ehkä tämä tästä vielä... Huomenna olis laskettu.

Vikuriina toiveikkaana rv 39+6

 

Tsemppiä Vikuriinalle. Kohta sielläkin nyytti sylissä.
Tehdään sitten joukkorynnäkkö tuonne syntyneiden ketjuun, kun siellä on niin hiljaista tällä hetkellä.

Imetystä en ole vieläkään koittanut. Jotenkin tottunut tuohon pulloruokintaan ja päässyt pettymyksestä/surusta yli. Olen järjellä tämän ajatellut niin, että tuo pulloruokinta on paljon kätevämpää mulle, siinä saan ergonomisen asennon, kun taas imetyksessä en oikein Roxun tapaan löytänyt hyvää asentoa. Istualtaan imetystä en voinut harjoitella sairaalassa vaan vasta kotona ja se oli välillä vähän sellaista etukenossa könöttämistä, että sai tissin vauvan suuhun. Sitten aina väsyi selkä tai olka tai joku muu paikka ja mua riepoi se myös, kun oli sidottu sänkyyn tai sohvaan. Tuo pullosyöttäminen on ohi niin nopsaan (5 min tai jotain) että sitten sen jälkeen on aikaa seurustella ihan oikeasti vauvan kanssa. Kantaa ja pitää sylissä mukavammassa asennossa.

Mä ehkä jonkin verran koin masennusta tai epäonnistumisen tunnetta tai surua en oikein tiedä mitä noista vai kaikkia tuosta imetyksen epäonnistumisesta (vaikka eihän se välttämättä ole edes ohi vielä). Ja yleensä en pahemmin masentele tai muutenkaan vaadi itseltäni liikoja, niin tuo asia meni jonkin verran tunteisiin. Ehkä hormonitoiminta vaikutti myös osaltaan ja nyt on jo paremmilla vesillä tuon osalta. Se etten saanut apua asiaan, johtui siitä että se neuvolan täti kysyi multa, että mihin suuntaan haluan viedä tätä. Ja sitten aloin tosissani pohtimaan ja sanoin, että nukun yön yli. Sitten siinä menikin viikko.

Kirjailen näitä tähän siksi, että jos siitä vaikka olisi apua jollekin. Eli joku muu voisi ottaa tuon paljon raskaammin, jos on enemmän "täydellisyyteen" pyrkivä tai itseltään enemmän vaativa kuin minä.
Niin mietin noita juttujani, että haluanko edes imettää. Mieheni totesi heti siltä istumalta kun juteltiin, että ei sinulla ole aikaa imettää. Että hoitaisin joka ikisen ruokailun tissistä. Eli ikinä en oikein ole edes täysimetykseen pyrkinyt. Mähän olen siis yrittäjä ja joudun jonkin verran tekemään töitä myös näin mammavapaalla ollessani, kun en voi laittaa yritystoimintaa tuosta noin vaan tauolle. Mutta tästä tulee pankinto sitten 9 kk:n iässä, kun pitäisi valita työ tai kotihoidontuki. Tuossa kohtaa ei tarvitse laittaa niin pientä vielä tarhaan ja silti pärjätään taloudellisesti, ainakin toivottavasti.
(Tätä kirjoittaessani mies tuolla syöttää poikaa...)

Kuinkas Roxanne jaksaa? Oletko saanut nukuttua? Kyseleepi HH, jolla harvinaisen rikkonainen yö takana syystä, että en saanut unta. Mitenkäs muuten on lähtenyt arki rullaamaan? Onko suosikkivaatteita vauvalle? Oletko ehtinyt pyykkäämään ja sitä rataa?

Kiva kuulla Kattisestakin. Aika hurja tuo, että saanut oksitosiinia, mutta ei epiduraalia. Huh. Mutta siitäkin näemmä selviää.

Mennäänkö tosiaan kaikki vauvautuneet tuonne syntyneiden puolelle, niin ei tarvii kirjoitella "väärässä ketjussa"?

 

Severinitar..........(41).........1.........x.x.2017
Vikuriina...........(41)..........4..........1.12.2017
Jimima..............(45)..........2..........31.12.2017
Hannele77........(40).........2..........25.1.2018
Elysee...............(42).........12..........xx.x.2018



Syntyneet:

Nuca ................ (40), 29.12.2014, rv 37, 2800g, poika
Esteri1 ............. (41), 08.1.2015, rv 40+1, 3380g, 50cm, tyttö
helistin71 ......... (43), 15.1.2015, rv 38+4, 3100g, 51cm, poika
Vesipossu ........ (41), 04.4.2015, rv 41+4, 4180g, 55 cm, poika
Jopo73 ............. (41), 12.4.2015, rv 40+?, 3815g, 52cm, tyttö
Kampsu ............ (42), 13.2.2015, rv 37, 2450g, 44cm, tyttö
bugsy ............(44), 17.5.2015, rv 41+6, 4870g, 53cm, poika
vauvatoiveinen .. (38), 11.9.2015, rv 39+1(sekt), 3305g, 47cm, tyttö
Helmi1234 ...... (39), 19.9.2015, rv 39+3, 4070g, 51cm, poika
tetu68............(47), 2.11.2015, rv 39+0, 3200g, 51cm, tyttö
Flutur............(42), 16.11.2015, rv38+1(sekt), 2710g, 46cm, tyttö
Sahramiini...........(43), 17.11.2015, rv 40+5, tyttö
Mytti...............(41), 27.11.2015, rv38+5, 3046g, 48cm, poika
Äiti74...............(41), 1.2.2016 rv37+3 2865 g, 48,5cm. poika
Järkyttynyt..... (45), 14.2.2016 rv.41+3 4400g 52cm poika Kuoli + 10,5-16
Lumi <3..........(42), 15.2.2016, 39+3, 3550 g, 50,5 cm, poika
Niittys..........(40), 1.4.2016, rv 38+1, 49cm, 3770g, poika
Karoliina74 .......(41), 12.4.2016, rv 40+1, 3540g, 53cm, poika
Pegonia.......(44), 15.4.2016, rv 40+3, 4060g, 51cm, tyttö
Ollakovai...?......(41), 27.4.2016, rv 40+0, 3600g, 50 cm, tyttö
Tyydeli..........(42), 7.5.2016, rv 41+6, 4100g, 52 cm, tyttö
Zenmama...........(40), 12.5.2016, rv 39+1, 4070g, 52cm, poika
Mileena-74.....(41) 20.5.2016, rv 40+0, 4250g, 54cm, poika
SuloinenSalaisuus..(40) 2.6.2016, rv38+0, 3490g, 50,5cm, poika
Zandi.............(41), 3.7.2016, rv 39+2, 3770g, 49cm, tyttö
Bounty................(41). 26.8.2016 3500g, poika
Meibijees.........(38), xx.9.2016, rv 39+0, poika
oOo..............(40), 30.9.2016, rv 39+1, 3600g, 51cm, tyttö
Elotar74........(41), 1.11.2016, rv 40+1, 3740g, 50cm, tyttö
Truuly............(38), 8.11.2016, rv 36+5, 2640g, 48cm, poika
Pirunpelto....(40), 10.1.2017, rv xx+x, poika
Helmi1234.......(40), 8.2.2017, rv 38+4, 4255g, poika
Joyzy..............(42), 9.2.2017, rv 39+4, 3340g, 51cm, tyttö
Babez74.........(42), x.x.2017, rv 41+1, tyttö
Vuorikristalli...(40), 7.3.2017, rv 39+0, 3670g, 54cm, tyttö
KeltainenSeepra....(?), x.x.2017, poika
Katti75..........(42), 20.6.2017, tyttö
Hupsu Haave...(43)...x.9.2017, poika
Roxanne........(43).......20.11.2017, rv 40+4, poika

Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Vastaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.

 

Kävin kaivelemassa esiin tuon vanhan listan ja päivitin siihen uudet tiedot, jos vaikka joku haluaa sitä vielä jatkossa mukana pitää. Kenties tuo voi antaa toivoa jollekulle, että näinkin moni on vielä tässä iässä päässyt maaliin saakka.

Vikuriina, voi kurja, kylläpäs tuntuu hitaasti etenevän homma siellä. Pidän kovasti peukkuja, että vaavi tulisi pian maailmaan - tai ties vaikka olisit siellä tositoimissa jo?

Hannele, hauska kuulla että muillakin on ollut samanlaisia outoja tuntemuksia synnytykseen liittyen. Näistä ei kyllä tosiaan juuri missään puhuta. Toivotaan, että sulla imetys sujuisi tokalla kerralla vähän helpommin, vaikka kyllä se taitaa kaikilla aluksi aika tuskaa olla.

Mitäs Jimimalle kuuluu?

HH, ymmärrän tosi hyvin nuo imetykseen liittyvät haasteet ja hankaluudet. Nostan kyllä hattua jos olet työjuttujakin ehtinyt/jaksanut vauvanhoidon ohella tehdä. Kyllä tämä vauvanhoito vaan hurjasti aikaa ja voimia imee, vaikka niin palkitsevaa samalla onkin.

Vauvajutut voisin tosiaan säästää vauvautuneiden ketjuun, se olisi kuitenkin luontevampi paikka niille. Aloin jo kirjoitella stooria koneelle, mutta tänään se ei vielä taida valmistua. Tulkaa ihmeessä muutkin vauvan saaneet sinne, Katti ja HH ja Vikuriinakin sitten kun vauveli on syntynyt, ettei mun tartte yksinäni pulista siellä. Toki aion edelleen käydä täälläkin lukemassa kuulumisia ja kommentoimassa jos jotain järkevää (tai vähemmän järkevää ) tulee mieleen.

Tsemppiä ja hyviä vointeja kaikille!

Roxanne ja poitsu pian 2 vk

 

Heippa!
Tulin vain pikaisesti päivittämään, että meille syntyi ihana pieni poika sunnuntaina 3.12. iltasella, 3570g ja 49 cm. Nopeasti sujui synnytys ja kaikki meni hyvin. Luomuna mentiin, ammeessa ehdin kölliä vajaan tunnin. Tulen kertomaan tarkemmin jahka ehdin. Tänään kotiuduttiin ja nyt opetellaan sitten uutta perhe-elämää.

 

Onkohan täällä enää ketään, kun kaikki on jo saaneet vauvansa Mistä tietenkin suuret onnittelut
No kirjoitanpa kuitenkin jotain esittelyä, kun en tiedä ketä täällä on. Mää olen 43v ulkosuomalainen ja odotetaan miehen kanssa ekaa lasta. Raskaus sai alkunsa klinikalla, lahjoitetusta munasolusta, koska omista ei enää ollut mihinkään.

Takana on ar-ultra ja np-ultra, joissa kaikki hyvin, eikä verikokeissakaan näkynyt mitään kromosomipoikkeamaan viittavaa. Nyt odottelen tuloksia sokerirasituskokeesta, jossa kävin tällä viikolla. Ja tammikuulle on varattu aika rakenneultraan.

Mulla on tähän asti joku maailman vähäoireisin raskaus; paitsi ankaraa tissikipua, joka ei vaan meinaa hellittää. Ensi viikolla on neuvolakäynti ja aion kyllä pyytää voisivatko kuunnella sydänääniä niin jos tämä vähän tuntuis todemmalta.

zammakko ja nuijapää 15+5