40+ ODOTTAJAT, vol 2

Voi hurjasti onnea Unna!! Sinä olitkin sitten ajoissa liikkeellä :D

Ja lämpimästi tervetuloa myös tuonne vauvautuneiden puolelle pinoilemaan. Vähän siellä on ajoittain hilajista kun taitaa nämä vauvat viedä äideiltä ajan aika tarkkaan, mutta siellä meitä tuttuja pyörii.

Käyn täällä lukemassa teidän kuulumisia ja jännäilen jokaista erikseen...valitettavan harvoin ehdin vaan mitään kirjoittaa :rolleyes:

Jaksuja kaikille!:wave:

Pinkkis ja typy kohta 4 vk.
 
Unnalle onnea valtavasti!!!!:heart::flower:

Oon nyt tosi väsy kun kuukauteen en oo saanut kunnolla nukkua kun esikoinen (4v) ei ole edelleenkään parantunut. Kerrroin silloin siitä neuvolasta jossa annettiin se rokotus ja viime torstaina olin toistamiseen terveyskeskuksessa näyttämässä lapsia (toisella yölliset mahakivut ja toisella märkärupi ja sitten minulla oli kamerassa kuvat niistä näpyistä jotka jo häipyneet). Nyt vasta uskoivat että joo se nokkosrokko johtui siitä rokotuksesta ja oli erittäin harvinainen reaktio ja olisi voinut johtaa kouristuksiin ja pahimmillaan anafylaktiseen shokkiin. Niinpä terkkari soitti vielä peräänikin ja käski tulla täyttämään papereita jotka lähetetään THL:ään kun sinne täytyy kuulemma tehdä reaktiosta ilmoitus. Ja vastaisuudessa esikoisen rokotuksia harkitaan ja tarkkaillaan huolella. Mutta nää vatsakivut ja oksentelu on outoja ja laktoosi-intoleranssi hänellä onkin ja lääkäri meinasi että se on taas syynä mut en oikein usko. joku siellä suolistossa mättää...niinpä vien ens viikolla lapsen yksityiselle lastenlääkärille ja sitten on lasten alleergologillekin aika varattuna torstaiksi. Pakko selvittää tämä asia nyt. Tosiaan päivällä mahakivut pääasiassa poissa mutta yöllä alkaa ja esikoinen siis oikein huutaa kivusta ja viimeyönäkin oksensi jonka jälkeen helpotti. Epäilen keliakiaa tai sitten maitoallergiaa tai sitten sitä rokotusta. Kauhea huoli asiasta ettei ehdi itseään juuri tutkailemaan...pelkään että joudutaan vielä sairaalaan tutkimuksiin kun nyt ei vaan ole oikein hyvä ajankohta asialle. Että miks just nyt? Vaikka eihän se ajankohta koskaan ole sopiva. tuollaisille asioille. Sitä vaan toivoo ettei sellaisia tulisi ja kaikki pysyisi terveenä.

Tänään rv 31+3.
 
Jääräpää, kokeile maitohappobakteereita, laadukkaita sellaisia.
Itse aikanaan niitä syötin, sekä paljon gefilus tuotteita, kun isommat pojat pienenä sairastelivat,
oli vastustuskyky heikko ja antibiootteja usein heillä esim. korvatulehduksiin.
Sinnikkäästi annoin niitä maitohappoja, ja vähitellen tuntui auttavan, otan itsekin silloin tällöin kuureja,
ja olen ollut todella terve, samoin pojat nykyään. Kannattaa kokeilla !!!
 
Heips kaikille!
Olen 42 vee tuleva äiti.Kaksi poikaa on jo ennestään,nuorempi 15v ja vanhempi 17v ja yksi pieni enkelipoika,joka kuoli kohtuun 1997.Kauan on aikaa raskaudesta ja ajatukset on vielä aika sekalaiset vaikka tätä raskautta onkin toivottu,mutta eiköhän pääkin vielä matkan varrella selviä.Raskausviikkoja on vasta 5 takana joten alussa ollaan ja toivotaan että kaikki menisi hyvin.Tulevan nyytin iskä on 26 vee :) ja hänelle pikkunen on ensimmäinen.Enpä olis uskonut että vielä näin "vanhoilla" päivillä tenavan tekoon rupean mutta näin se elämä aina yllättää :)
 
Unnalle Onnea hirmusti!!!
Tulin Stellan kanssa Suomeen juhlimaan hänen synttäreitä, isovanhempien ja serkusten luo. =)
Nyt sitten olemme kumpikin hirmuisessa flunssassa. :( Stella kiukuttelee tuhottomasti ja minä itkeskelen kuumeessa. Onneksi äiti on apuna. Ei alkanut lomamme hyvin. :(
Täällä alkaa hiljalleen masu pyöristyä ;) kuva päivitystä myöhemmin.

MrsBree, kiukkupussi Stella ja lahja 15+0
 
Hei PikkuMyy ja tervetuloa! Yritän lisäillä sinut tuolle listalle...

Oma ( . )
Kotiuduin juuri ylimääräisestä ultrasta. Istukka on vieläkin kovin alhaalla, seuraavan kerran tarkistukseen 3 viikon päästä. Muuten kaikki meidän pienellä tyttösellä hyvin, painoakin jo melkein 1,4 kg. Ja minulle on tullut painoa vain 4 kg :) joten vähillä on päästy. Meinasin sitten pökrätä sinne ultrapöydälle ja lääkäri olisi kirjoittanut saikkua, mutta lupasin ottaa rauhallisesti töissä ja soittaa heti jos olo ei parane... Kotimatkalla täytyi pari kyyneltäkin vuodattaa. Taisin ensimmäisen kerran oikeasti tajuta koko asian!

t. Siiri S ja typsy 29+0
 
40 ja plus


24 odottajaa
Nimimerkki............monesko..........LA

Discovery (40++).....6 lapsi...............10.10.2010
Tirlittan1968 (42)......2 lapsi..............15.11.2010 Jorvi
Jannika (39)............1 lapsi...............28.11.2010 Kätilöopisto
Jääräpää (xx)..........3 lapsi..............2.12.2010
Siiri S (40)..............1.lapsi..............20.12.2010, TAYS
minnihiiri68(41).......2.lapsi...............22.12.2010, PS
Surina70(40v.)........x lapsi..............23.12.2010 PS
Ninni-70 (40)..........2 lapsi..............25.12.2010 Naistenklinikka
Lokakuu.......................................26.12.2010
DolceVita (41).........5 lapsi.............29.12.2010
Maikki (43).............2 lapsi..............01/2011
Teekuppi (40).........4 lapsi..............25.1.2011
Oivikki (42).............1 lapsi.............22.1.2011
sela (41)................4 lapsi.............29.1.2011
happihyppy (39)......3 lapsi..............1.2.2011 OYS
Naappuli (44)..........3 lapsi..............xx.xx.2011
Padmashree (40)....1 lapsi...............9.2.2011
Little Bear (38).......1 lapsi...............4.3.2011
Bugsy (40)............8 lapsi...............22.3.2011
MrsBree...(40)........6 lapsi...............27.3.2011
ÄitiMurmeli (42)......5 lapsi...............15.4.2011
Rominas (40)..........2 lapsi...............6.5.2011 OAS
Daria10 (40)..........2 lapsi...............13.5.2011
PikkuMyy(42).........3.lapsi................x.x.2011


19 syntynyttä
7 tyttöä ja 12 poikaa
Syntyneet:..............................LA..................Syntynyt

Tirulii (41)................1 yht........24.1.10...........22.1.2010 tyttö
Äiti murmeli (42).....4 lapsi.......27.1 2010.......1.2.2010, tyttö
Johanna68 (41)......4 lapsi.......24.4.2010.......28.2.2010 poika
Päikki (41)............2 lapsi.......3.7.2010.........17.6.2010 poika
Star (43)...............3 lapsi.......2.7.2010........24.6.2010 tyttö
Jadette (40)..........3 lapsi.......6.7.2010.........2.7.2010 poika
Hepuli71 (39)..........2 lapsi.......1.7.2010.........8.7.2010 poika
Minni (46)..............2 lapsi.......12.7.2010.......12.7.2010 poika
Kääkkänä (34)........5 lapsi.......27.7.2010.......15.7.2010 poika
Kaislakerttu (43).....3 lapsi.......9.8.2010.........2.8.2010 tyttö
Rinja (40)...............x lapsi.......15.11.2010.....5.8.2010 poika
vauvatoive10 (43)...3 lapsi........28.9.2010......20.8.2010 poika
Miina70 (39)..........4 lapsi.....6.9.2010...........24.8.210 poika
Nirzu (42)..............8 lapsi......1.9.2010.........25.8.2010 poika
Pinkki69 (40)............1 lapsi.....6.9.2010........6.9.2010 tyttö
Roosamaria69 (40)....3 lapsi....17.9.2010........11.9.2010 tyttö
miita1969 (40).........3 lapsi......23.9.2010..........20.9.2010 poika
tete-a-tete (41).........5 lapsi.....20.9.2010.........21.9.2010 tyttö
Unna68 (41)............3 lapsi......18.10.2010........28.9.2010 poika

Kadonneet lampaat
Metsämamma.(43)..xx lapsi..................LA.21.12.2009
Sukulaku ................2 lapsi...................27.7.2010, Naistenklinikka
Emily67 (42)............1 yhteinen.............xx.xx.xxxx

Taustajännäilijät:
Annekristiina, Uudi, Mur-mur ja Riikkaliisa

Vanha ketju:
40+ *odottajat*..+ YES, WE CAN!!! ;)

Vauvautuneet äidit 40 ja plus
Vauvat 0-12kk
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!
En tiedä, onko kukaan kaivannut minua. No kuitenkin: poikani syntyi jo raskausviikolla 25 + 2 (ultra 25+6) .5.8. Miltei 2 kk Helsingin Lastenklinikan teholla. Mielettömät lääkärit ja hoitajat! Ja nyt ollaan jatkohoidossa!! Ihana poika, paino eilen 1790g.
Tääl on systeemit muuttuneet.....
Mut tällasta tänne!
Mul oli kohdunsuun tukilanka, mut siitä huolimatta hän tuli näin ajoissa, mut olen ikionnellinen, kun poika selvisi ja ollaan jo jatkohoidossa!
 
Onnea Rinja :heart::flower:
Minä olen miettinyt missä olet ja meinasin jo alkaa kailotella täällä palstalla että missä Rinja kun ei ole kuulunut mitään pitkiin aikoihin!!
Hienoa että kaikki on hyvin siellä ja varmasti on ollut raskasta tuo tehohoitoaika ja muu keskosuuteen liittyvä. Hyviä vointeja!:heart:
 
Tervetuloa PikkuMyy!!!!

Arvatkaas...eilen en antanut meidän 4v:lle mitään viljaa enkä maitoa ja yöllä ei tullut kipukohtauksia!!!! Huomenna onneksi jo lastenlääkäri ja tosiaan viime yö oli ensimmäinen kivuton kuukauteen. Itse tosin en nukkunut kun pelkäsin ja odotiun koska se taas alkaa...niinpä yhdessä vaiheessa yötä mulla pyöri koko maailma kun huimasi niin kovasti. Sitten nukahdin hetkeksi ja pysyin jo pystyssä.

Huomenna alkaa äitiysloma! Vaikka eipä se minulle tuo muutosta muuta kuin rahatilanteeseen koska olen ollut hoitovapaalla.

Tänään rv 31+4.
 
Hei vaan pitkästä aikaa.
Täällä on näköjään sivut saaneet uutta ilmettä siitä kun olen viimeksi käynyt.
Vauvaonnittelut Unnalle ja tete-a-tetelle!!!
Katselin tuota odotuslistaa ja täytyy sanoa, että hienolta näyttää kun on niin monta varttuneempaa odottajaa. Itse olin jo lähes luopunut toivosta, että ei tässä raskaaksi enään näillä vuosiluvuilla tulla, vaan tässä sitä ollaan.
Viikkoja takana kohta 22, eli kyllä tää tosiaan alkaa näyttämään siltä että täältäkin synnytetään jossain vaiheessa.
Rakenneultra käyty, siellä kaikki hyvin. Vauva harjoittelee jo karatepotkuja kovasti massussa ja muutenkin riehuu siellä aamusta iltaan. Taitaa olla vilkkaanpuoleinen yksilö.
Mulla muuten on laskettu aika 9.2.2011.

Tete-a-tete, oli todella mukava lukea sun synnytyskertomusta. Kiva tietää mitä jännittää sitten tuonnempana :eek:

Syksyisen lämmintä viikkoa kaikille odottajille.

Padmashree
 
Rinja paljon onnea teille pojasta :heart:. Mukavaa, että poika on päässyt jatkohoitoon.

Jääris onneksi tytöllä on jo huomenna lääkäri. Toivottavasti sieltä alkaa vähitellen löytä syytä vatsakipuihin.

Siiri ihanaa, että kaikki oli tytöllä hyvin ultrassa. Tuota istukka-asiaa minäkin vähän pelkään, minulla on sitä varten seurantaultra vkolla 29+

Padmashree niin se aika menee. Hyvä, että sinulla ultrassa oli kaikki hyvin.

Bree pikaista paranemista teille kummallekin!

Oivikki ja Suoma 24+3
 
Onnea Rinja !!!!
Kesällä aina ajattelee että ihmiset on vaan lomilla ja poissa netin äärestä,
mutta kävit mielessä mullakin että et ole kirjoitellut hetkeen.
Minkä kokoinen poika oli syntyessään ja miten synnytys käynnistyi, supistuksilla vai veden menolla?
Ihanaa kuulla että kaikki on hyvin.
Minun vauvani syntyi myös melkein 6 viikkoa ennen laskettua aikaa, 20.8 ja lapsivesi meni rv 33 ja olin 8 päivää Kättärilllä ja hän syntyi hyvän kokoisena rv 34, 44 cm ja 2660 gr. Pääsimme molemmat kotiin kun vauva oli 6 vrk vanha.
Tervetuloa kirjoittelemaan tuonne jo vauvan saaneiden puolelle kun ehdit :)
 
:heart:Onnittelut tällehin puolelle Rinjalle pikku prinssistä!!!:heart:

Mukava kuulla siunhin kuulumisia Padmashree!!:wave:
Ihanaa masun kasvatteluaikaa siulle.:heart:

niin..missä ovatkaan Teekuppi, Sela ja "pikku karhunen"?..HUUHUUUUUU!!!????? :wave:
Toivottavasti hyvin kaikki voitte ja masut kasvaa!:heart:

Ps.Onhan pahoinvointi Little Bearilla jo hellittämään päin?!:)
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Rinjalle! Tulee omien lasten keskosajat mieleen. He synty tosin vasta viikolla 31, joten sulla on Rinja poitsu ollu varmaan tosi pieni.:heart:

Mulla on ollut täällä nyt vaivana alhainen verenpaine. Yläpaine huitelee satasen alle ja alapaine jossain kuudessakympissä. Ei ihme, jos välillä huimaa. Pelottaa hiukan kävellä portaissa, jos vaikka pökrään.

Syyslomaan on vielä kaksi viikkoa. Näin syysloman jälkeisen lukujärjestykseni ja nyt ahistaa todella paljon. Se on ihan hanurista! Mun maanantait alkaa sitte mulle kaikkein hankalimmin vedettävällä kurssilla (en oo pitänyt sitä pitkään aikaan ja ryhmä on tosi iso ja tunteja on peräti 4) ja tiedän jo nyt, että tuun stressaammaan kaikki sunnuntait sen takia.:stick: Yritin jo itku kurkussa katella, että saisko niitä tunteja mitenkään siirrettyä, edes osaa, jollekin toiselle päivälle, mutta se näyttää mahdottomalle. Tällasta tää kadehdittu opettajan työ välillä on *huokaus*.

Happis ja pikku-Kalle poks poks 23
 

Yhteistyössä