40-+60 vuotiaat miehet, mitä mieltä seksuaalisesti naiset?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 40+juuri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
4

40+juuri

Vieras
lähes jokainen tuntemani mies haluaa vielä 60+ vuotiaanakin seksiä useamman kerran viikossa, mutta suurin osa saa sitä aivan liian vähän. Varsinkin 50+ iän jälkeen naisilla on kuivuusongelmia, ja se seksuaalinen libido tuntuu heikkenevän naisella muutenkin iän myötä, ehkä ulkonäköpaineistakin kun ei olla enää hehkeitä kaksi-kolmekymppisiä. Lisäksi suhteet ovat kestäneet yleensä jo kauan ja elähtäneet sekä urautuneet muutenkin. Lisäksi ongelmana on se että mies haluaisi ulkonäöllisesti hieman nuorempaa naista, joka onnistuu jos on ulkonäköä eikä ole päästänyt itseään pappamaiseksi, vaikka siis treenaamalla painoilla tai aerobisia. Oman ikäiset naiset alkavat yleensä olla jo melko mammamaisia, joka ei seksuaalisia haluja paljon herätä. Onhan niitä poikkeuksiakin, mutta naisen keho muuttuu varsinkin keskivartalon osalta yleensä paksummaksi ja hiukset leikataan lyhyiksi ja vielä permanentataan usein. Nuoren naisen usein timmi ja hoikka naisellinen keho usein häviää, toki poikkeuksiakin on.

Mitä mieltä te nuoremmat 20-35-vuotiaat naiset olette, kelpaako itsensä kunnossa pitänyt vanhempikin mies erotiikkaan ja voiko olla haluttava seksuaalisesti? Mitä te vanhemmassa miehessä katsotte, eli mikä kiihottaa?
Kehonhan voi pitää noin kuusikymppiseksi lähes 30-vuotiaan tasolla, jos treenaa säännöllisesti ja syö kohtuullisesti. Toisaalta osa alle viisikymppisistäkin on jo todella pappamaisia ulkoisesti.

Itse olen juuri täyttänyt 40-vuotta ja lisännyt entisestään kuntoilua sekä parantanut ruokavaliota. 3-4 kertaa viikossa salilla säännöllisesti lihaksia kasvattamassa ja kroppaa kiinteyttämässä sekä sen lisäksi päivittäin noin tunnin aerobinen treeni, eli ulkona kuntokävelyä, pyöräily, hiihtoa tai uintia, tai sitten sisällä kuntopyörää, crosstraineria jne. Lisäksi teen muutaman kerran viikossa kunnollisen noin 30 minuutin venyttely-liikkuvuusohjelman. Elikkä päivässä menee tunnista-kahteen kuntoillessa.

Itse olen aika ulkonäköorientoitunut naisten suhteen, eli naisen pitää olla mielestäni kasvoiltaan kaunis ja vartalon pitää olla naisellinen, yleensä myös pitkät hiukset sopivat paremmin kuin lyhyet. Vartalo voi olla hoikka, normaali tai uhkea, suurempi ylipaino ei yleensä naista ainakaan kaunista. Muotoja saa olla, mutta esim. rintojen koolla ei ole suurtakaan merkitystä. Peppumiehiä olen aina ollut, eli kaunis muodokas peppu on must!
Koska seksiä on saatava lähes päivittäin, huolettaa tietenkin se että saako sitä nuorempaa naista, kun omanikäistä omiin silmiin kaunista iän karttuessa on yhä vähemmän. Entä kymmenen vuoden päästä, ei kai ala alamäki ja pitää tyytyä pornoon ja nyrkkikyllikkiin kun oman ikäiset eivät suurimmin osin miellytä silmää ja nuorempia ei ehkä viisikymppinen enää kovin helposti saa.

Laittakaapa nuoremmat naiset, kelpaako vanhempi mies jos on fyysisesti kunnossa?
 
Arnold Schwarzenegger, Sylvester Stallone, Harrison Ford, George Clooney, Sean Connery... kaikkihan ne on reippasti yli 40-kymppisiä, osa 60-80v ja kelpaisi mulle heti. Ei se ole iästä kiinni, vaan olemuksesta. Eikä myöskään rahasta, vaikka mainitsemani nyt ovat kuuluisia ja rikkaita. Pidä itsesi fyysisessä kunnossa ja asenteen positiivisenä ja pukeudut nuorekkaasti, ei kuitenkaan liian. Silloin kelpaat kaiekn ikäisille naisille.
 
Gene Simmons on ylipainoinen pötikkä ja edelleen se saa naista aina kun haluaa, vaikka jo n. 5000 piirakkaa on plakkarissa. Se on se pilke silmäkulmassa ja itsevarmuus.
 
Sekö on sun suurin huolenaiheesi? Saada seksiä päivittäin kauniilta nuorelta naiselta?
Ole enemmin huolissasi siitä, että aivokapasiteettisi on valunut vasempaan housunpunttiisi.
 
Heti tulee vanhemmilta naisilta vihaisia kommenntteja, kun olet kiinnostunut vain nuoremmista! =) Sen saattoi arvata! Hih hih

Itse olen 32v ja mieheni on 15v vanhempi. =) Olen aina pitänyt itseäni vanhemmista miehistä...nuoret eivät vain kiinnosta, eivät kiihota yms.Ei se mies tietenkään saa olla ukkoutunut! Pitää olla kroppa timmissä kunnossa ja pääkopan sisällä asiat järjestyksessä...sen pääkopan laki saa olla sitten vaikka kaljuuntuvakin! =)
 
Ajatus seksistä yli 10 v vanhemman miehen kanssa ällöttää. Yli 20 v vanhemman kanssa saa oksentamaan...

Ei voi mitään: Nuoria naisia jahtaavat äijät ovat yksiselitteisen karmeita. Tuunatut ukot ovat kaikkein säälittävimpiä.
 
Ei ole mitään 40+ -ikäisiä miehiä vastaan, kunhat eivät tule kuolaamaan salilla tai baareissa itseään puolta nuorempien tyttöjen perään.

On kuvoa, kun nuo keski-ikäiset tai vanhemmat miehet kuola valuen katsovat salilla treenaavia naisia.

Itse voisin kuvitella olevani vanhemman ikäisen miehen kanssa vain, jos kyseessä olisi mies, joka olisi seksikäs esim. oman asemansa, valtansa tai omaisuutensa vuoksi. Ja silloinkin pitäisi olla todella hyvin säilynyt . Ulkonäön lisäksi henkisesti.
 
Itseään treenaava nelikymppinen nainenkin ottaa mielellään itseään nuoremman komistuksen vuodettaan lämmittämään.

Tosin ERITTÄIN hyvin säilyneelle ikätoverillekin saattaa löytyä tilaa ;-)
 
Olen 35-vuotias ja mieheni on 43-vuotias, eli kovasti kelpaa minulle tuo "vanhempi" mies, on kelvannut jo vuositolkulla ja tulee kelpaamaan ikuisesti. Sitä paitsi ikähän on vain numeroita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 40+juuri:
Mitä mieltä te nuoremmat 20-35-vuotiaat naiset olette, kelpaako itsensä kunnossa pitänyt vanhempikin mies erotiikkaan ja voiko olla haluttava seksuaalisesti? Mitä te vanhemmassa miehessä katsotte, eli mikä kiihottaa?
Kehonhan voi pitää noin kuusikymppiseksi lähes 30-vuotiaan tasolla, jos treenaa säännöllisesti ja syö kohtuullisesti. Toisaalta osa alle viisikymppisistäkin on jo todella pappamaisia ulkoisesti.

Tähän vielä kommentoisin, että tällä "vanhalla" 43-vuotiaalla miehelläni on ylipainoakin, ja silti hän on minusta seksuaalisesti haluttava.
 
Nainen 35 v

Toi 8 vuoden ikäero ei olekaan niin paljon kuin keskustelun aloituksessa ehdotettiin.
Siis siinähän herra hekumoi, että neli-kuuskymppisten pitäisi saada NUORILTA mimuilta. Ja se kuvoa.

Olet oikeassa Muru 26 v, mutta aloittaja pyysi kommentteja nuorilta 20 - 35 -vuotiailta naisilta (eli sovin vielä nipinnapin tuohon joukkoon) ja hän itse kertoi olevansa juuri 40 vuotta täyttänyt, niin oletin, että ylipäätään suhdetta hänen ikäisensä ja sitä vanhempien kanssa sai kommentoida. Jos olin väärässä, niin ohittakoot ap viestini turhina : )
 
Nelikymppinen mies vonkaamassa parikymppiseltä likalta on täsmälleen yhtä säälittävä kuin nelikymppinen nainen vonkaamassa parikymppiseltä jannulta.
Tämä aloittaja on kovasti panostanut fyysiseen puoleen, joten henkisellä puolella ei taida olla niin väliäkään.
Hän luultavasti olettaa, että parikymppisellä ei ole päässä muutakuin hiuslakkaa...lieneekö oikeassa.
Yhtä kaikki, maailmassa, ja pelkästään Suomessa on paljon kauniita nuoria naisia, joten täytyy vain toivoa, että tämä herra numero 47 ehtii nusaisemaan kaikki, kun sitä halua niin paljon on.
Onnea ja ...kestävyyttä... hänelle!
 
Miksi 20-35 vuotiaita naisia kiinnostaisi 40-60 vuotias oman isän ikäinen papparainen, kun voi ottaa suunnilleen itsensä ikäisen, joka on oikeasti nuori, hyvännäköinen ja samalla aaltopituudella. Kun alkaa käyttää itsestään sanaa nuorekas, on jo auttamattomasti vanha.
Toisekseen henkinen tyhmyys rumentaa ja tekee miehestä epäkiinnostavan ja epäkiihottavan!
 
E parikymppisellä naisella ehkä niin paljon järkeä ole päässä kuin sitten nelikymppisenä (ja ei ole tarkoituskaan), mutta siksi kannattaakin pyöriä kaltaistensa kanssa eli parikymppisten miesten: on oikeasti sama maailma. Ei kaikki nuoret miehet mitään tyhmiä ole ja minusta yli kymmenen vuoden ikäero sopii vain harvoille pariskunnille. Ja seksisuhteissa se ulkonäkö ja kemia on kai pääasia ja siinäkin parikymppinen jannu hakkaa mennen tullen vanhat ukot- jos kysytään parikymppisen naisen mielipidettä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 40+juuri:
lähes jokainen tuntemani mies haluaa vielä 60+ vuotiaanakin seksiä useamman kerran viikossa, mutta suurin osa saa sitä aivan liian vähän.

Mitä mieltä te nuoremmat 20-35-vuotiaat naiset olette, kelpaako itsensä kunnossa pitänyt vanhempikin mies erotiikkaan ja voiko olla haluttava seksuaalisesti? Mitä te vanhemmassa miehessä katsotte, eli mikä kiihottaa?
Kehonhan voi pitää noin kuusikymppiseksi lähes 30-vuotiaan tasolla, jos treenaa säännöllisesti ja syö kohtuullisesti. Toisaalta osa alle viisikymppisistäkin on jo todella pappamaisia ulkoisesti.

Laittakaapa nuoremmat naiset, kelpaako vanhempi mies jos on fyysisesti kunnossa?

No vastataanpa noihin. Montako 60-vuotiasta tunnet, jotka haluaa monta kertaa viikossa? Yhden? Monella foorumilla - ja mm. Härkösen uusi kirja - puhuvat ihan toista kieltä. Ja oma kokemukseni jo 45-vuotiaasta, paristakin miehestä, on, että ei seiso. Piste. Toki haluavat, siitä ei ole kyse, ja säkin puhut, että "haluavat" mutta kykyä ei enää ole.

Miksi mielestäsi naisen kroppa ei yhtä hyvin pysy 30 kymppisen tasolla eläkeikään? Väitän, että pysyy jos ja kun treenaa. Ja lisäään: tilastojen mukaan ylipaino Suomessa on vielä suurempi ongelma miehillä kuin naisilla. Miehet on läskimpiä.

Mä en ole toistaiseksi, olen nyt 43, ollut vielä koskaan itseäni vanhemmista kiinnostunut. Mulle 50:nen on tällä hetkellä jo liian vanha. Ja heistä valtaosa on todella pappamaisia. Kuuskymppistä en huolisi ikinä - se jo oksettaa! Voisi olla isäni!

Ei se pelkkä kroppa - ajatukset, mieliala - ne ovat kuuskymppisellä kuuskymppisen, piste. Ja en kyllä tykkää itseäni paljon nuoremmistakaan, et ei sen puoleen.

Ja - no ilmeisesti etsit yhdenyönpanoseuraa, sillä jos urheilet 2 h/vrk, ja käyt töissä (kai sä töissä olet?) niin et kyllä ehdi mitään parisuhdetta hoitaa, kun kroppasi hoitoon menee kyllä vähän liikaa aikaa. :)

Hah, ap:lla on 40-kympin kriisi ja pelko, ettei enää kelpaa nuorille misuille. Ota vain ihan iisisti, kylle se seksi on ihan yhtä hyvää, jos ei parempaakin ikäistesi naisten kanssa, tai naisesta se on kiinni, ei iästä. Mikään ei ole urpompaa, kuin ns. pappa joka juokseen nuorten naisten perässä pysyäkseen ikinuorena. Sama koskee toki Madonnaa ja muitakin vanhenemista pelkääviä.
 
Itse kyllä pääsen sänkyyn paljon nuoremmankin kanssa.

Mutta kun minulla on se ongelma, että monet nelikymppiset miehet, jotka näitä nuoria tyttöjä jahtaavat, ovat lapsellisia. Voi olla treenattu kroppa jne. mutta kun puuttuu se substanssi ja valitettavan usein myös se ns. karisma. Nämä miehet ovat jotenkin tyhjiäkin sisältä. Ja jos ovat sinkkuina, niin silloin usein miehissä todellakin on jotain vikaa. Tarjontaa kun on kovasti nelikymppisille miehille.

Yritän kuitenkin muistella, millainen olin yli 30-vuotiaana. 33-vuotiaana yritin suhdetta hieman yli 40-vuotiaan kanssa. Miehessä ei ollut mitään vikaa varsinaisesti, mutta hän oli kerta kaikkiaan minulle LIIAN vanha.

Sitten muistelen, minkälainen olin alle 30-vuotiaana. Silloin kelpasivat kyllä vähän vanhemmatkin. Mutta nuo olivat rikkaita tai kuuluisia, eivät ihan tavallisia Janneja. Heillä oli sitä karismaa. Mutta sitä karismaa heillä sitten on ollut kehdosta hautaan ja todennäköisesti on vieläkin.

Keväällä kokeilin 25-vuotiasta tämän söden nuoren miehen aloitteesta. Ei kiitos enää! Tunsin itseni hyväksikäyttäjäksi. Ei ollut kivaa.
 
Kyllä minua naurattaa kun luen tätä ketjua! =) Vanhemmat naiset ovat niiiin käärmeissään sinulle ap, kun et kelpuuta heidän ikäisiään vuoteeseesi! heh hee...Tottahan se pistelee vihaksi kun sanotaan ettei heidänlaisensa kelpaa.

Monet sanovat ettei 40+ miehestä ole enää rakastelemaan...Aivan ihme touhua!!! Kyllä minun mieheni ainakin peittoaa puolet nuoremmat kollit mennen tullen!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Leena:

Kokemuksestako puhut ?
Eli peuhaatko samanaikaiseti kaskvitosten ja viiskymppisen kanssa?
Noin vertailumielessä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 40+juuri:
lähes jokainen tuntemani mies haluaa vielä 60+ vuotiaanakin seksiä useamman kerran viikossa, mutta suurin osa saa sitä aivan liian vähän. Varsinkin 50+ iän jälkeen naisilla on kuivuusongelmia, ja se seksuaalinen libido tuntuu heikkenevän naisella muutenkin iän myötä, ehkä ulkonäköpaineistakin kun ei olla enää hehkeitä kaksi-kolmekymppisiä. Lisäksi suhteet ovat kestäneet yleensä jo kauan ja elähtäneet sekä urautuneet muutenkin. Lisäksi ongelmana on se että mies haluaisi ulkonäöllisesti hieman nuorempaa naista, joka onnistuu jos on ulkonäköä eikä ole päästänyt itseään pappamaiseksi, vaikka siis treenaamalla painoilla tai aerobisia. Oman ikäiset naiset alkavat yleensä olla jo melko mammamaisia, joka ei seksuaalisia haluja paljon herätä. Onhan niitä poikkeuksiakin, mutta naisen keho muuttuu varsinkin keskivartalon osalta yleensä paksummaksi ja hiukset leikataan lyhyiksi ja vielä permanentataan usein. Nuoren naisen usein timmi ja hoikka naisellinen keho usein häviää, toki poikkeuksiakin on.

Mitä mieltä te nuoremmat 20-35-vuotiaat naiset olette, kelpaako itsensä kunnossa pitänyt vanhempikin mies erotiikkaan ja voiko olla haluttava seksuaalisesti? Mitä te vanhemmassa miehessä katsotte, eli mikä kiihottaa?
Kehonhan voi pitää noin kuusikymppiseksi lähes 30-vuotiaan tasolla, jos treenaa säännöllisesti ja syö kohtuullisesti. Toisaalta osa alle viisikymppisistäkin on jo todella pappamaisia ulkoisesti.

Itse olen juuri täyttänyt 40-vuotta ja lisännyt entisestään kuntoilua sekä parantanut ruokavaliota. 3-4 kertaa viikossa salilla säännöllisesti lihaksia kasvattamassa ja kroppaa kiinteyttämässä sekä sen lisäksi päivittäin noin tunnin aerobinen treeni, eli ulkona kuntokävelyä, pyöräily, hiihtoa tai uintia, tai sitten sisällä kuntopyörää, crosstraineria jne. Lisäksi teen muutaman kerran viikossa kunnollisen noin 30 minuutin venyttely-liikkuvuusohjelman. Elikkä päivässä menee tunnista-kahteen kuntoillessa.

Itse olen aika ulkonäköorientoitunut naisten suhteen, eli naisen pitää olla mielestäni kasvoiltaan kaunis ja vartalon pitää olla naisellinen, yleensä myös pitkät hiukset sopivat paremmin kuin lyhyet. Vartalo voi olla hoikka, normaali tai uhkea, suurempi ylipaino ei yleensä naista ainakaan kaunista. Muotoja saa olla, mutta esim. rintojen koolla ei ole suurtakaan merkitystä. Peppumiehiä olen aina ollut, eli kaunis muodokas peppu on must!
Koska seksiä on saatava lähes päivittäin, huolettaa tietenkin se että saako sitä nuorempaa naista, kun omanikäistä omiin silmiin kaunista iän karttuessa on yhä vähemmän. Entä kymmenen vuoden päästä, ei kai ala alamäki ja pitää tyytyä pornoon ja nyrkkikyllikkiin kun oman ikäiset eivät suurimmin osin miellytä silmää ja nuorempia ei ehkä viisikymppinen enää kovin helposti saa.

Laittakaapa nuoremmat naiset, kelpaako vanhempi mies jos on fyysisesti kunnossa?

Ei kelpaa. En ikinä ottaisi vanhempaa miestä, en edes itseni ikäistä. Nuori mies on kauniimpi katsella ja kiihkeämpi sängyssä.
 
Similar threads

K
Viestiä
25
Luettu
1K
Seksi
Kohta 40v
K
K
Viestiä
18
Luettu
4K
Seksi
Mies 50
M
F
Viestiä
3
Luettu
860
K
I
Viestiä
7
Luettu
427
Perhe-elämä
Kyllästyttää jo
K

Yhteistyössä