4 v astumassa vauvan päälle

[hmm]

No ei saa tehdä mitä lystää.
On se melkoinen muutos, kun yhtäkkiä perheeseen tulee monen vuoden tauon jälkeen vauva. Mullistaa vähempikin maailmaa ja moni on tottunut olemaan se perheen vauva ja ainokainen, niin kyllä siinä mustasukkaisuuksissaan saattaa tehdä mitä vain.
On niitä tapauksia, että vauvoja on tyrkätty portaita alas tai muuta vastaavaa.

 

[hui]

huh,huh miltä kirjoitus kuulosti. käy kyllä tyttöä sääli. ei tulisi mieleenkään hoitaa tilannetta noin. osaan kuvitella miltä tytöstä tuntui äidin karjuessa maahan, kauheaa vallankäyttöä äidiltä.

 

[mie]

Kukaan 4v tee noin jos saanut huomiota.

Just... ja kokemusta 4-vuotiaista oli... paljon?
Ihan normaaliahan tuo -vuotiailta on, mutta ei tietenkään hyväksyttävää!!!

 

[vieras]

Mikä minun teossa oli kamalaa?

Sinun pitäisi olla luotettava ja turvallinen ÄITI, ei pelottava hirviö. You know.

En minä tehnyt mitään muuta kuin komensin lattialle samaan asentoon missä vauva oli. En muuta. Se mitä tyttö LUULI onkin eri asia. Tyttö ei mennyt maahan vaan alkoi itkeä. Syliteltiin ja juteltiin ja silloin kertoi noi että haluaa vauvan pois jutut.

Ja sinä mitä ilmeisimmin oletit, että tyttö luulee kuten luulikin ! Olennaista minusta tässä on, että tyttö HARKITSI vauvan päälle astumista eikä kuitenkaan astunut. Sehän osoittaa fiksua käytöstä! Eli kyllä ylireagoit tossa tapauksessa.

 

[Keikas]

Minua surettaa näissä sisarusasioissa se, että usein, kun vauva tulee taloon, äiti jollain lailla henkisesti hylkää isomman sisaruksen. Yhtäkkiä esikoinen onkin joku tuntematon lapsi, jonka reaktioista ei voi olla varma ja jolta vauvaa on suojeltava. Meidän lapsilla oli melko pieni ikäero, 1v8kk, ja meille neuvottiin esikoisen huomioimista JOPA VAUVAN KUSTANNUKSELLA. Toteutin tuota: jätin ennemmin vauvan huutamaan, jos isompaa piti lohduttaa. Kuulostaa julmalta, mutta kantoi kyllä hedelmää. Minusta ap tekee väärin ajatuksen tasolla, jos meinaa lapsensa nyt muuttuneen joksikin pikkuhirviöksi, joka oikeasti tekisi pahaa vauvalle, sen sijaan, että ymmärtäisi mustasukkaisuuden olevan luonnollinen, mutta vaikea tunne, joka on käsiteltävä ja käytävä läpi ymmärtävässä hengessä. Tällaisella suhtautumisella hän vain lyö kiilaa sisarusten väliin.

 

[ta]

En jaksa lukea koko ketjua, mutta tuo ap:n nelivuotiaan käytös on mielestäni aivan normaalia. Hakee sillä huomiota äidiltään. On fiksu lapsi ja tietää saavansa huomiota uhkaamalla sitä, mikä tällä hetkellä on äidin elämässä ykkösenä ajankäytöllisesti. Tietää myös ettei vauvaa saa satuttaa ja siksi vain uhkaa asialla.

Itse olemme tuon käyneet moneen otteeseen omiemme kanssa läpi, koskaan ei ole satutettu, mutta uhattu sillä kyllä on. Kun antaa kahdenkeskistä aikaa isommille lapsille, on se kuin laittaisi rahaa pankkiin.

 

[Gluteus maximus]

Minua surettaa näissä sisarusasioissa se, että usein, kun vauva tulee taloon, äiti jollain lailla henkisesti hylkää isomman sisaruksen. Yhtäkkiä esikoinen onkin joku tuntematon lapsi, jonka reaktioista ei voi olla varma ja jolta vauvaa on suojeltava. Meidän lapsilla oli melko pieni ikäero, 1v8kk, ja meille neuvottiin esikoisen huomioimista JOPA VAUVAN KUSTANNUKSELLA. Toteutin tuota: jätin ennemmin vauvan huutamaan, jos isompaa piti lohduttaa. Kuulostaa julmalta, mutta kantoi kyllä hedelmää. Minusta ap tekee väärin ajatuksen tasolla, jos meinaa lapsensa nyt muuttuneen joksikin pikkuhirviöksi, joka oikeasti tekisi pahaa vauvalle, sen sijaan, että ymmärtäisi mustasukkaisuuden olevan luonnollinen, mutta vaikea tunne, joka on käsiteltävä ja käytävä läpi ymmärtävässä hengessä. Tällaisella suhtautumisella hän vain lyö kiilaa sisarusten väliin.

meillä ikäeroa 1v5kk ja me tehtiin myös niin, että isompi sai extra-huomiota niin minulta kuin mieheltäkin ja oli mukana kaikessa mitä vauvan kanssa tehtiin. Ei ole mustasukkaisuutta ollut juuri ollenkaan.