35 -vuotiaat ja sitä vanhemmat odottajat

:wave: Aamupäivää kaikille :wave:

Joo lista olis hyvä juttu.
Strömsö 25.2.2008 1.lapsi K-HKS

Mun laskettua-aikaa ihan varmasti kyllä vielä mulkataan, kun
ne on sitä joka kerta ihmetelly johonkin suuntaan.
Laitoin nyt tämän joka on niskapoimussa vielä pysynynyt.

Mulla oli pahoinvointia alusta jollekkin kakstoista viikolle.
En oksennellu onneksi ollenkaan, niin salaisuus pysyi töissä
viikolle 16 asti.
Alusta asti ollu ihan hassua "rytmihäiriö" oloa aina vartti/puoltuntia syömisen ja joskus juomisenkin jälkeen :eek:
Parhaillaankin =)


Liikkeitä olen ainakin kuvitellut tuntevani ja varsinkin silloin, kun
joku ääni tulee tosi kovaa ja yhtäkkiä, niin silloin varsinkin tuntuu
että masuasukki ottaa kantaa :LOL:
Kiva että kuitenkin niitä rytmihäiriö oloja on, kun ei noista liikkeistä
varmaksi osaa sanoa. Se ei ainakaan ole kuvittelua :)

Strömsö ja masuasukki 17+?? kai

 
:wave: heippa taas! Kiva kun meitäkin on alkanut tänne kerääntymään. MInä näytän olevan niitä "ekoja" ketkä saavat nyytin.

Elikkä laskettuaika 1.11. ja toinen lapsi ja sairaala LUS (Tammisaari)

Eka raskaus sujui suht hyvin, alussa rv12 tuli verenvuotoa, ultrattiin ja epäiltiin että olisi ollut kaksoisraskaus ja toinen tuli pois, tyttö sinnitteli yliajan... niin ja mitä nyt lopussa tuli täysin sormien puutuminen, mutta lähti sitten synnytyksessä. Tyttö syntyi -04 erittäin tarmokkaana neitinä. Välissä yksi keskenmeno + joudutiin poistamaan toinen munasarja samalla. Nyt sitten ollaan loppusuoralla rv35 alkoi tänään ja virallinen äippälomakin. Tässä raskaudessa sitten kaikki onkin ollut toisin.... alkuraskauden pahoinvointi varmaan jo rv4 - 14, ennen aikaiset supistelut rv12 lähtien, niitä seurattiin tarkasti, mutta totesivat että eivät olleet vaarallisia vaan tunnen ne herkemmin vain jostain syystä. Nyt lopussa sitten on iskenyt tuo "valeissias" ja levottomista jaloistahan olen saanut kärsiä koko ajan, mutta hei on tää vaan niin mukavaa =) . Kaveri on mukavan liikuvainen (ei tosin sellainen jytistelijä kuin siskonsa) ja kovin säännöllinen, toivottavasti jatkuu synnyttyäänkin tavoilleen uskollisena. Niin juu vaikka teksti oli ihan valivali.... niin OIKEASTI nautin tilastani. Tiedänpähän olevani raskaana.

Mitämitä.... eihän täällä ole vanhoja ämmiä, vaan hehkeitä naisia, eikös näin rakkaat kanssasisareni!! =) :flower:

No just tulipahan tekstiä.... huomaa että olen ollut saikulla jo elokuusta lähtien, alkaa näköjään oma elämä olemaan kadoksissa :snotty:

-viivin + kaveri 35+0 -
 
Me vaakaihmiset taidetaan tosiaan kuulua siihen ryhmään, joka jahkailee elämän suuria päätöksiä tavallista pitempään. Mekin ollaan mieheni (on muuten kaksonen -68) kanssa jo 15-vuotta jahkailleet perheen perustamista sopivampaa aikaa odottaen, mutta kun ei sitä oikeaa aikaa koskaan näyttänyt tulevan, niin jätettiin ehkäisy pois kolmisen vuotta sitten. Ja eikä se raskaaksi tuleminen käynytkään niin kovin helposti, vaikka ei vielä ehdittykään turvautua varsinaisiin hoitoihin, kun pienokainen ilmoitti tulostaan. Lapsettomuustutkimuksissa käytiin viime keväänä. Mutta vaikkei vieläkään ole sitä omakotitaloa rakennettu eikä minulla ole edes valituista työpaikkaa, niin tuntuu siltä, että vanhemmiksi olemme valmiimpia kuin koskaan aikaisemmin. Niin, jos vain saamme tämän vauvan pitää eli odotus sujuisi normaalilla tavalla. Mutta sitähän tässä ei auta alkaa pelkäämään vaan on elettävä päivä kerrallaan. Nyt odotetaan seulontatutkimus tuloksia. Vielä ei olla sukulaisillekaan vauvauutista kerrottu, eihän meiltä enää vuosikausiin ole kukaan edes enää kyselty vauvasuunnitelmia. Eli kyllä tämä ikä sillä tavalla tuntuu jo suurelta. Mutta ihanaa, että teitä on muitakin, kyllä kannatti laittaa se eka viesti =) . Kirjoitellaan.
 
35 Vuotiaat ja sitä vanhemmat odottajat :
No tässä tämä lista olis alustavasti :wave:

Marraskuu -07
*Viivin..........1.11.......1 lapsi..LUS sairaala


Joulukuu -07
*Meirami.......2.12.......2 lasta..KYS


Helmikuu -08
*Äippä70......1.2........ 1lapsi..KSKS
*Strömsö......25.2.......1lapsi..K-HKS


Maaliskuu -08
*Eulis...........21.3.......2lasta..NKL
*Vaaka-70.....29.3......1lapsi..KSKS


Huhtikuu -08
*Puella..........22.4......4lasta..OYS
 
Marraskuu -07
*Viivin..........1.11.......1 lapsi..LUS sairaala


Joulukuu -07
*Meirami.......2.12.......2. lapsi..KYS


Helmikuu -08
*Äippä70......1.2........ 1lapsi..KSKS

*Mielikki.......21.2.................TAYS

*Strömsö......25.2.......1lapsi..K-HKS


Maaliskuu -08
*Eulis...........21.3.......2lasta..NKL
*Vaaka-70.....29.3......1lapsi..KSKS


Huhtikuu -08
*Puella..........22.4......4lasta..OYS

Päivitin listan, lisäsin Mielikin ja tein omalle kohdalle korjauksen 2. lapsi =)
 
Hei!

Tämän ens viikolla 39.v täyttävän vaaàn saisi kanssa lisätä listaan. Olen kotoisin Jyväskylästä, mutta nyt asunut reilut kaksi vuotta Ruotsissa. Miehelläni on entisestä liitosta lapsia. Meille ja minulle tämä on ensimmäinen.

Mai68 28.2-08 1.lapsi Falun sairaala, Ruotsi

Mai68 18+0
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meirami:
Marraskuu -07
*Viivin..........1.11.......1 lapsi..LUS sairaala


Joulukuu -07
*Meirami.......2.12.......2. lapsi..KYS


Helmikuu -08
*Äippä70......1.2........ 1lapsi..KSKS

*Mielikki.......21.2.................TAYS

*Strömsö......25.2.......1lapsi..K-HKS

*Mai68..........28.2.......1lapsi..Falun sairaala...Ruotsi

Maaliskuu -08
*Eulis...........21.3.......2lasta..NKL
*Vaaka-70.....29.3......1lapsi..KSKS


Huhtikuu -08
*Puella..........22.4......4lasta..OYS

Päivitin listan, lisäsin Mielikin ja tein omalle kohdalle korjauksen 2. lapsi =)
Minäkin Päivitin ja lisäsin mai68 listaan. :wave:
 
Heipat!

Mut voi kans laittaa listalle =)
Oon tuolla maalismasuissa jotenkin näin;
Hexodus (Enkelipoika 03/07)....5.3.....KOS....1.lapsi
Koska eläviä lapsia meillä ei ole, niin jotenkin noin voisi laittaa. Siten meiän pieni enkulikin ois mainittuna.
Kiitos jo etukäteen Äippä70. Ja :hug: sulle, et ole helpolla säkään päässyt elämässä... Toivottavasti meillä menee nyt kaikki hyvin ja saadaan terveet, eläväiset nyytit syliin :heart:

Meirami, kiitos viestistä ja sanoistasi :hug:
Kovasti voimia toivon myös ystävällesi!!! Hän on varmaan löytänyt tiensä tuonne Tuntematon Enkeli -palstalle?? Jos ei, niin kerro ihmeessä hänelle palstasta! Vertaistukea vailla vertaa kohtukuoleman kokeneille.
http://health.groups.yahoo.com/group/tuntematon-enkeli/
Meitä on siellä valitettavasti jo yli 200 lapsensa menettänyttä äitiä.

Samoin Pähkinä -palsta on sitten lapsensa menettäneille, jotka haaveilevat, kuumeilevat uudesta raskaudesta tai ovat jo onnellisesti plussanneet. http://health.groups.yahoo.com/group/pahkina/
Uusi raskaus edellisen menetyksen jälkeen ei todellakaan ole helppo...

Mitäänhän sitä ei elämässä saa, jos ei yritäkään... ja ainakin meille tuli heti semmoinen olo, että "yritetään" heti, kun "lupa saadaan".. kävikin sitten yllättävän nopeasti tää uusi raskautuminen. Kun sitten otetaan vielä nämä ikätekijät huomioon, niin eipä näitä yritysvuosia ihan kauheesti enää ole jäljellä :whistle: ja pelot varmaan vaan pahenee ajan myötä, joten eikun heti tuulta päin täysin purjein!!


Nauroin muuten eilen illalla miehelleni tätä meiän pinoa, että kovin on vaakavoittosta porukkaa näissä mammoissa :D mies totesi heti, että niin, me kun pähkäillään näitä(kin) juttuja, että pitäisköhän sitä jo, milloinkohan sitä pitäisi jne.. niin tuppaa jäämään näitä asioita tekemättä aikaisemmin :LOL:

Meillä la tosiaan 5.3., mutta epäilen, ettei päästä ihan sinne asti. Synnytystapa-arvio tehdään sitten loppupuolella ja jos päädytään leikkaukseen, niin sehän tehdään viikkoa aiemmin kai.
Mutta sinne on vielä matkaa :)

Leppoisaa iltaa kaikille masunkasvattajille :hug: kera!

Hexodus ja masumöyrijä 17+1
 
Mitä mieltä te kaikki olette jos lokakuun ensimmäisenä päivänä uusitaan lista
ja alkuun teksti esim.35-vuotiaat ja sitä vanhemmat odottajat.....lokakuussa
alussa olis lista jos on uusia tullut ei muuten.toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitin =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hexodus:
Heipat!

Mut voi kans laittaa listalle =)
Oon tuolla maalismasuissa jotenkin näin;
Hexodus (Enkelipoika 03/07)....5.3.....KOS....1.lapsi
Koska eläviä lapsia meillä ei ole, niin jotenkin noin voisi laittaa. Siten meiän pieni enkulikin ois mainittuna.
Kiitos jo etukäteen Äippä70. Ja :hug: sulle, et ole helpolla säkään päässyt elämässä... Toivottavasti meillä menee nyt kaikki hyvin ja saadaan terveet, eläväiset nyytit syliin :heart:

Meirami, kiitos viestistä ja sanoistasi :hug:
Kovasti voimia toivon myös ystävällesi!!! Hän on varmaan löytänyt tiensä tuonne Tuntematon Enkeli -palstalle?? Jos ei, niin kerro ihmeessä hänelle palstasta! Vertaistukea vailla vertaa kohtukuoleman kokeneille.
http://health.groups.yahoo.com/group/tuntematon-enkeli/
Meitä on siellä valitettavasti jo yli 200 lapsensa menettänyttä äitiä.

Samoin Pähkinä -palsta on sitten lapsensa menettäneille, jotka haaveilevat, kuumeilevat uudesta raskaudesta tai ovat jo onnellisesti plussanneet. http://health.groups.yahoo.com/group/pahkina/
Uusi raskaus edellisen menetyksen jälkeen ei todellakaan ole helppo...

Mitäänhän sitä ei elämässä saa, jos ei yritäkään... ja ainakin meille tuli heti semmoinen olo, että "yritetään" heti, kun "lupa saadaan".. kävikin sitten yllättävän nopeasti tää uusi raskautuminen. Kun sitten otetaan vielä nämä ikätekijät huomioon, niin eipä näitä yritysvuosia ihan kauheesti enää ole jäljellä :whistle: ja pelot varmaan vaan pahenee ajan myötä, joten eikun heti tuulta päin täysin purjein!!


Nauroin muuten eilen illalla miehelleni tätä meiän pinoa, että kovin on vaakavoittosta porukkaa näissä mammoissa :D mies totesi heti, että niin, me kun pähkäillään näitä(kin) juttuja, että pitäisköhän sitä jo, milloinkohan sitä pitäisi jne.. niin tuppaa jäämään näitä asioita tekemättä aikaisemmin :LOL:

Meillä la tosiaan 5.3., mutta epäilen, ettei päästä ihan sinne asti. Synnytystapa-arvio tehdään sitten loppupuolella ja jos päädytään leikkaukseen, niin sehän tehdään viikkoa aiemmin kai.
Mutta sinne on vielä matkaa :)

Leppoisaa iltaa kaikille masunkasvattajille :hug: kera!

Hexodus ja masumöyrijä 17+1
Kiitos Hexodus noista linkeistä. Annan ne ystävälleni ja uskon niiden olevan tarpeen. Joku aika sitten hän juuri kertoi, ettei ole netistä löytänyt vertaisryhmää juuri kohtukuolemaa kokeneita.

Toivotaan, että meillä kaikilla menisi raskaus hyvin ja saisimme terveet nyytit syliimme :heart:
 
tässä ketjussa kun meitä vanhempaa kaartia,niin kysäsen josko vinkkejä löytys.
Nimittäin noi narupaidat on ilmeisesti ihan out vauvamuodista ja mää tykkään niistä,mutta niitä ei tunnu löytyvän mistään! :( nelosen jälkeen fiksuna pistin kaikki vauvakamat kiertoon 18:lta vuodelta! :headwall:
ja nyt kun joudun tai itseasiassa SAAN ;) kerätä vauvakamat uusiksi ja omien mieltymysten mukaan niin saan kohta mahahaavan ellen löydä noita narupaitoja! :kieh: joka paikka tursuaa bodyja,mut mun mielestä noi narupaidat kätsympiä vielä kun meillä kestovaipatetaan.Parista nettipuodista bongasin,mutta oli aika suolaset hinnat,kun tarvisin niitä aikamoisen kasan!enkä ole kauheen innokas kirppareilta keräilijä tän katraan kanssa vähän hankalaa paita kaksi sieltä ja tuolta..
yhdeltä tyypiltä netistä ostin kolme paitaa 70c/kpl,käytettyjä,mutta postikulut oli sitte yli 5 euroo... :kieh: ..ettei kauheen kannattavaa noinkaan!
samoten noi puolpotkarit on kiven alla..mun mielestä tosi kätevät ensimmäiset kuukaudet kotosalla...
sitä tosiaan on jo vanha kun näin haikailee vanhojen systeemien perään! :LOL: :LOL:
 
Marraskuu -07
*Viivin..........1.11.......2. lapsi..LUS sairaala

Joulukuu -07
*Meirami.......2.12.......2. lapsi..KYS

Tammikuu -08
*Minneli........27.1........3.lapsi..KYS

Helmikuu -08
*Äippä70......1.2........ 1.lapsi..KSKS

*Mielikki.......21.2.........5.lapsi.TAYS

*Strömsö......25.2.......1lapsi..K-HKS

*Mai68..........28.2.......1lapsi..Falun sairaala...Ruotsi

Maaliskuu -08
*Hexodus.......5.3. (Enkelipoika 03/07)..1.lapsi...KOS
*Eulis...........21.3.......2lasta..NKL
*Vaaka-70.....29.3......1lapsi..KSKS

Huhtikuu -08
*Puella..........22.4......4.lapsi..OYS

Päivitin listan tähän asti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mielikki:
tässä ketjussa kun meitä vanhempaa kaartia,niin kysäsen josko vinkkejä löytys.
Nimittäin noi narupaidat on ilmeisesti ihan out vauvamuodista ja mää tykkään niistä,mutta niitä ei tunnu löytyvän mistään! :( nelosen jälkeen fiksuna pistin kaikki vauvakamat kiertoon 18:lta vuodelta! :headwall:
ja nyt kun joudun tai itseasiassa SAAN ;) kerätä vauvakamat uusiksi ja omien mieltymysten mukaan niin saan kohta mahahaavan ellen löydä noita narupaitoja! :kieh: joka paikka tursuaa bodyja,mut mun mielestä noi narupaidat kätsympiä vielä kun meillä kestovaipatetaan.Parista nettipuodista bongasin,mutta oli aika suolaset hinnat,kun tarvisin niitä aikamoisen kasan!enkä ole kauheen innokas kirppareilta keräilijä tän katraan kanssa vähän hankalaa paita kaksi sieltä ja tuolta..
yhdeltä tyypiltä netistä ostin kolme paitaa 70c/kpl,käytettyjä,mutta postikulut oli sitte yli 5 euroo... :kieh: ..ettei kauheen kannattavaa noinkaan!
samoten noi puolpotkarit on kiven alla..mun mielestä tosi kätevät ensimmäiset kuukaudet kotosalla...
sitä tosiaan on jo vanha kun näin haikailee vanhojen systeemien perään! :LOL: :LOL:
Hei!

Minustakin nuo kietaisupaidat ovat käteviä, varsinkin ekana kuukautena. Kietaisubodeista en tykkää. Sain esikoiselle niitä äidiltäni, joka oli säästänyt minun ja siskoni retro-paidat =) Lisäksi huusin Huutonetistä lisää. Oletko käynyt sieltä katsomassa? Nytkin siellä on noita kietaisupaitoja/narupaitoja myynnissä. Ei noin pienten paitojen postikulut ole 1e suuremmat, kannattaa pyyttää, että lähettävät kirjekuoressa ja vaikka erikseen, ettei paketin paksuus ole liian suuri.

Puolipotkarit ovat myös tosi käteviä. Pitäs vaan löyttää sellaisia pienempiä, kun niissä 60 senttisetkin tahtovat olla niin pitkiä, että ovat sopivia vasta aikaisintaan puolivuotiaana ;)

 
Mä olen sitten se poikkeus eli ei vaaka =)

Hassua että tästä on nyt puhetta, kun meillä töissäkin eilen
tästä justiinsa puhuttiin.
En ole kuulemma olenkaan tyypillinen härkä, jonka yksi opiskelukaverikin
oli jo aiemmin todennut. Sanoi silloin että nousevassa merkissä
olen varmasti kaksoset ja kun asiaa tutkittin, niin oikeassa oli.

En kyllä ymmärrä niistä asioista mitään, mutta jos kaksi toisiaan tuntematonta samanlailla päättelee, niin kai siinä jotain sitten on :LOL:

Vauvan vaatteita en ole uskaltanut hankkia yhtään. Olen niin taikauskoinen, että odottelen vielä varmaan viimetippaan ennenkuin uskallan.. Veljen vaimo kummipojan pieneksi jääneitä yritti justiinsa tarjota, mutta sanoin että vasta lähenpänä.

Itselle mammavaatteita muutama jo shoppailtu =)
 
Täälläkin on poikkeus, olen kauris horoskoopiltani. Pitää tässä vähän sekottaa tätä pakkaa tolta osalta.
Listaan voi laittaa Pömppöli 7.11.2007 4. lapsi, LuAS. Eli Tammisaaressa lapsen olisi tarkoitus syntyä.
Olenkin tässä menossa aamupäivällä sinne kontrolliin kun viikko sitten totesivat paikkojen olevan jo kypsät ja sormelle auki. Lisäksi verensokerin ja verenpaineen kanssa on pientä häikkää. Jännittää vähän mitä vauvalle kuuluu, toivottavasti ei rupeaisi syntymään ihan vielä.
Raskaus on muuten sujunut hyvin, alussa oli vähän kuvottavaa oloa joka hävisi rv. 10 jälkeen. Pelkoja oli kyllä eka kuukausina kun takana oli kolme peräkkäistä keskenmenoa, mutta tämä kaveri pysyi.
Nyt minua huudellaan, esikouluun lähtijä heräsi ja haluaa seuraa, joten ei tämän enempää tällä kertaa.
:wave:
 
Pömppöli samoilla viikoilla mennään ja sairaalakin näyttää olevan sama =) eli Tammisaari. Jos tää kaveri seuraa siskoaan niin kaksiviikkoa menee yli keposesti.

Niin ja täälläkin ei vaaka vaan ärhäkkä leijona äiti :kieh:

Narupaidoista täältä löysin sellasiesta paikasta kuin Säästöpörssi niitä narupaitoja, olivat Tutan. Mutta ne siis hankittiin tuolle ekalla ja säilytin niitä sitten, kun tuo mun mieheni vannoo niitteen nimeen.

viivin
 
Sitten kun listaa päivittelette, niin minulle saa korjata, että kolme lasta ennestään, neljäs vasta tulossa. Enkä minäkään ole vaaka. Strömsön kanssa muutakin yhteistä, olen myös tämmöinen härkä- kaksonen sekoitus. Ja kun mieskin on kaksonen, niin meillä sitä parisuhteessa tuota porukkaa piisaa. :LOL:

Minä en ole vielä ollenkaan tuota vauvanvaateosastoa käynyt tutkimassa. Mullahan tuota aikaa vielä on. Mutta meillä kans mies ei ollenkaan ole ihastunut noihin bodyihin. Sen mielestä ne on vaikeita pukea, varsinkin ihan pienille. On mulla varmaan vielä joitakin kietaisupaitoja tallella, ne vaan pitää sitten jostain arkistojen kätköistä etsiä. Mutta kuten totesin, aikaahan vielä on. Minähän tuolla näköjään listan pahnanpohjimmaisena keikun.

Aurinkoista päivää kaikille!

Puella 10+3
 

Yhteistyössä