30 ja risat - ESIKOISTA ODOTTAESSA (vol.5)

Kiitos anjamarita! Teidän kokeneempien neuvot ja kokemukset ovat äärettömän arvokkaita! :flower:

Mulla on jo useampi kappale noita imetysliivejä, kun olen käyttänyt niitä jo nyt raskausaikana, ne ovat niin tukevia ja mukavia. Toisaalta mulla on nyt käytössä D85 (aiemmin B75), niin että pitääköhän sitten maidon noustessa ostaa vielä yksi koko lisää? Mietin myös, että kapeneekohan tuo rintakehä vauvan synnyttyä? Kun toi 85 on jo tiukka. Aiemmin tosiaan käytin 75 kokoa, että kyllä rintakehä vaan on laajentunut raskausaikana.

Olen muuten miettinyt tuota vaipparoskista kovasti. Miehen mielestä on järkevintä panna normaaliin roskikseen, kun silloin ne viedään "heti" ulos, meilä on vain sellainen ongelma, että asumme siis kolmannessa kerroksessa ja ulkoroskis on kadun päässä, niin että jos mies on töissä ja minä yksin kotona, ei roskista kyllä tule välttämättä vietyä ulos edes joka päivä, paitsi jos jaksan ja sään puolesta voi mennä vaunukävelylle.

Toisaalta meillä on sellaiset vyötärön korkeudelle ulottuvat kalterit makuuhuoneen ranskalaisissa ikkunoissa, ja koska sillä puolen taloa ei ole naapureita, aattelin panna kylmästi muovipussin kaltereihin roikkumaan ja vaipat sinne :whistle:

Tämä meidän asunto on ihana ja romanttinen, näköala olohuoneesta toscanatyylisille kukkuloille ja laaksoon on sanoinkuvaamaton, mutta ei tämä kyllä aivan kätevimmästä päästä ole pientä lasta ajatellen, vaunutkin pitää jättää kadulle autoon, kun ei niitä saa millään tuotua joka kerta tänne ylös (emme ainoastaan asu kolmannessa kerroksessa, vaan koko talolle on todella jyrkkä liukkailla mukulakivillä päällystetty nousu).

Toisaalta maalis-huhtikuussa meillä on sitten edessä muutto Pohjois-Italiaan, ainakin aluksi vuokraamme jostain asunnon, aionkin valkata tarkkaan sellaisen, jossa vauvaelämä ei ole liian raskasta hissin puuttumisen ja sellaisten vuoksi.

Mutta eiköhän luovuudella ja maalaisjärjellä keksi kaikenlaisia ratkaisuja myös epäkäytännölisessä asunnossa, oli vauvoja tai ei :)
 
Moikkis, täällähän melkein jo haistaa vauvan tuoksun... :)

Tulin vielä tännekin (vrt. naapuripino) toivottelemaan tutuille Bantskulle ja lentikselle hyvää vointia ja tsemppiä Suureen Koitokseen! Teillä on täällä ainakin ihanan auttavaisia jo synnyttäneitä...selailin nimittäin hieman viestejä taaksepäin. Moni vinkki on varmaan ensisynnyttäjälle kullan arvoinen.

T. Merilintu (1.pas, pp 8)
Mulla vaihtelee mielialat jojona, joten jos raskaus on myös sitä,niin olenpahan harjoitellut, heh. Nyt just ei meinaa usko riittää, kun ei ole mitään oireita. Vaan on sitä toivoa kun on alkioitakin. Oliko se niin, että Bantsku sulla 2. pas tuotti tuloksen? Entä miten katilla oli? Tiedän kyllä, etteivät muiden tapaukset vaikuta mitenkään minun tapaukseeni, mutta jotenkin sitä vaan saa voimaa muiden onnistumistarinoista.

Talvista lauantaita kaikille!
 
Lentis Ei kannata kadehtia :D Mä tykkään kyllä askarrella yms., mutta olen tosi huono ompelussa ja muissa käsitöissä. Verhotkin äiti aina ompelee. Nyt ajattelin selvitä ihan suorista saumoista esim. lakanoihin ja pukluliinoihin. Anopilla on käyttämätön ompelukone ja se haetaan lainaksi. Ei hän itse enään ompele, että jos ei pahasti mene hermot niin aion jättää sen meille jo "ennakkoperintöä" :saint:
Sisko lupasi kutoa villapuvun ensi talveksi. Mä olen itse saanut virkattua kohta vaunupeiton ja siihen mun virkkaamiset taitaa jäädä :whistle:

Talkki En tiedä suositellaanko sitä vai ei. Mä vaan ajattelin, että tarvis olla :whistle: Mies sanoi, että esim. sinkkivoidetta ei saisi käyttää koko aikaa. Mutta en tosiaan ole näihin asioihin perehtynyt. Siksi en etukäteen kauheata varastoa niitä kaikkea haalikaan, vaan yriitän sitten tilanteen mukaan hommata tarpeellista purkkia ja purnukkaa. Kiitos anjamarita vinkistä, varmaan olisin ostanut ihan cittarista vauvantalkkia.

Kuumemittari Sisko sanoi, että korvamittari on heidän käytössä ollut paras. Tuttimittaria ei ole ikinä kokeillut, mutta itse vain mietin, että jos nuppu ei syö tuttia, niin paha mennä kuumettakaan mittaamaan.

Liivinsuojia Mä olen jo ostanut neljät parit kestoja ja sitten on paketti kertakäyttöisiä. Imetysliivejä ajattelin ostaa etukäteen yhdet ja sitten vasta lisää. Tänään jo kokeilin, mutta kun en tiedä kasvaako nämä rinnat vielä toukokuuhun mennessä kuinka paljon. Ennen olin A-kuppi, nyt on menossa B ja imetysliiveistä kasvuvaraa oli sitten C-kupissa.

Puklurättejä ajattelin ommella juuri siitä harsokankaasta. Toisessa pinossa suositeltiin 30x30 cm ja osan tehdä 50x50 cm. Äitiyspakkauksen harsot ovat isoja ja sopivat varmaan juuri esim. tyynyn alle ja pepun kuivaamiseen. Meillä on kodinhoitohuoneessa iso allas ja ajattelin ainakin suurimmaksi osaksi pestä pepun vedellä enkä peppupyyhkeillä.

Vaipparoskis Juu, ihan tavallista roskista mäkin ajattelin. Tosin en edes ollut ennen tätä viikkoa kuullut erillisistä vaipparoskiksista, mitkä siihen tarkoitukseen on tehty. Meillä ei nupun huoneessa ole tällä hetkellä minkäänlaista roskista niin joku hommattava, että niitä ei tarvi aina kuljettaa vessaan.

Navan puhdistukseen en ollut ajatellut desinfiointiainetta. Apteekistako sitäkin ostetaan?

Rintareppua ajateltiin, koska tykätään paljon liikkua metsässä yms. paikoissa. Jos nuppu pienestä pitäen oppisi olemaan rintarepussa ja luonnossa, niin se mahdollistaisi aika pikaisesti vanhempien retkeilyn jatkumisen.

Asunnosta Toivottavasti Lentis löydätte lapsiystävällisen asunnon. Juuri tänään Tampereella käydessä ajattelin, että onneksi asutaan rivitalossa suhteellisen rauhallisella alueella. Meillä on vielä päätyasunto, niin vaunut on helppo viedä takapihalle ja siellä saa nukkua rauhassa.

Turvakaukalo tänään ostettiin, mikä oli tarkoituskin. Ihanaa, taas yksi isoista ostoksista on tehty ja ostettiin se mitä oltiin etukäteen ajateltukin. Sitä pienempää sälää on sitten helpompi ostella yksinkin. Mutta nuo isot ostokset tehdään kyllä yhdessä.

Jotenkin tuon listan tekeminen toi asian taas konkreettisemmaksi ja siihen on helppo lisätä asioita ja vinkkejä. Niinkuin tuo talkki ja pukluliinojen kokoja. Näitä sivuja tulee aina niin tuhottomasti, että ei oikein taaksepäin selailemalla aina löydä sitä mitä myöhemmin etsii. Varsinkin kun ei aina muista mitä missäkin pinossa puhuttiin ja mistä sitä ensimmäiseksi alkaisi etsiä.
 
Tuosta navanpuhdistuksesta: mä nyt oon miettinyt, että pitääkö sitä desinfioida vai ei. Kun italialaisissa vauvakirjoissa sanotaan, että pitäisi puhdistaa spriillä tai mikä desinfiointialkoholi se nyt onkaan, ja sillä mieskin puhdisti. Mutta sitten yhdessä suomalaisessa sanottiin, että desinfiointi vaan pitkittää tyngän pois kuivumista häiritsemällä bakteerien luonnollista työtä, että olisi parempi pestä vain vedellä ja kuivata hyvin. Niin että teenkö maan (ja miehen tavalla) vai uskonko suomalaista kirjaa? :eek:

Mä muuten ostin pari pakettia harsoja Suomesta ja toin tänne, kun ei Italiassa ole vissiin sellaisista kuultukaan. Kaikki ovat noita harsoja kovasti kehuneet, kuulemma kuuvat paljon käytössä, synnärilaukussakin mulla on niitä.
 
Navan minä puhdistin septidinillä (antiseptinen liuos, saa apteekista). Niin siellä sairaalassa neuvottiin ja opetettiin. Navan tynkähän sitten lähti meillä kahdeksantena päivänä pois (tynkä lähti kun oltiin vielä siellä sairaalassa, tyttö oli 12 vrk kun tultiin kotiin). Kerran päivässä aamulla puhdistettiin antiseptisella aineella kostutetulla pumpulipuikolla ja sit kuivattiin kuivalla pumpulipuikolla. Sit kun herkesi erittämästä (ja haisemasta) ei desinfiointiainetta enää käytetä. Sit puhdistettiin vain vedellä kostutetulla pumpulipuikolla. Se navantynkä haisi ihan kauheelle ja minä luulin että se on tulehtunut, mutta ei ollut. Tuntui että koko tyttö haisee sille navalle, onneks se haju loppu sit kun se napa tynkä irtos :$ .

minäkin olen pessyt pepun aina vedellä, paitsi jos reissussa on joutunu vaippaa vaihtamaan niin siinä hoitolaukussa on kosteuspyyhkeitä.

Ihan sama kai se on minkä kokoisia ne pukluliinat on =) , meikä vaan ikeassa käydessä pongasi että ne pesulaput käy myös sellaiseen tarkoitukseen. En osaa ommella yhtään mitään, enkä omista ompelukonettakaan. :|

anjamarita taas

p.s. merilintu meillä Sara on saanut 3. ICSI hoidolla :heart: :)
 
Septid on nyt listalla, kiitos anjamarita :heart: Meillä kyllä ehkä on sitä jossain pullo, mutta en ainakaan nyt löytänyt.

Täytyy Ikeassa käydessä katsoa niitä pesulappuja.

Kehtaako kysyä, että mistä Merilintu ja Anjamarita puhuu? Mulla meni ihan ohi ICSI ja PAS :ashamed: Toivottavasti en tunkeile.
 
:attn: :attn: Sompio

Koeputkihedelmöityksessä (IVF- ja ICSI-hoidot) saadaan usein enemmän alkioita kuin yhteen alkionsiirtoon tarvitaan. Tällöin voidaan ylimääräiset, hyvänlaatuiset alkiot pakastaa myöhempään käyttöön. Säilytystä voidaan jatkaa useidenkin vuosien ajan. Noin 70% pakastetuista alkioista on siirrettävissä sulatuksen jälkeen kohtuun.

PAS = Pakastettujen alkioiden siirto tehdään useimmiten luonnollisessa kierrossa (ovulaation jälkeisinä päivinä ) tai ns. korvauskierrossa , jolloin limakalvoa kypsytetään kevyellä hormonilääkityksellä.

 
Merilintu, meillä poika sai alkunsa 1. PAS:sta. Sitä toivon myös teille todella lämpimästi.

Kommentti noihin aikaisempiin keskusteluihinne vauvan tarvikkeista ym. Me ei ainakaan toistaiseksi olla käytetty pojan ihon hoidossa juuri mitään talkkeja, sinkkivoiteita, kylpyöljyjä, rasvoja tms. Bepanthenia laitettiin peppuun silloin, kun se vähän punoitti. Muita aineita kuin vettä ei olla käytetty ihon ollessa ihan hyvä. Napaa puhdistettiin ainoastaan puhtaalla puhdistustyynyllä, joka kastettu veteen. Meille ei ainakaan neuvolassa tai sairaalassa ohjeistettu käyttämään mitään desinfiointiaineita silloin, kun navassa ei ole mitään erikoista. Napatynkä irtosi meillä noin viikon ikäisenä.

Muista tarvikkeista olen kokenut hyödylliseksi ainakin meillä rintarepun ja sitterin, jota ilman ei oltaisi kenties pärjätty. Vaipparoskikseen ei ole ollut mitään tarvetta ainakaan vielä, kun vastasyntyneen kakkavaipat ei haise. Normaali roskis on ollut riittävä. Liivinsuojukset, erityisesti pestävät, ovat olleet ehdottomat. Niitä suosittelen hankkimaan, miksei myös kertakäyttöisiä. Liivejä olen hankkinut kolmet ja niillä on pärjätty. Kooltaan yhdet suuremmat kuin normaalisti liivit olisi. Yhdet näistä on ns. toppimallinen, jota käytän öisin liivinsuojien kanssa. Puklurättejä tarttee myös runsaasti, joten niitä kannattaa olla. Turvakaukalo on tietysti myös hankittu. Olemme kokeneet erityisen hyväksi hankinnaksi kaukalon telakalla. On nopea ja helppo vauvan kanssa lähtöihin. Ostimme myös normaalien yhdistelmävaunujen lisäksi meille tulevaisuuttakin varten matkarattaat, johon saa adapterilla liitettyä kaukalon. On tosi hyvä kombinaatio, kun lähtee kauppakeskuksissa käymään. Ei tartte repiä lasta pois kaukalosta ja siirtää vaunujen kantokassiin. Tässä vain joitakin omia mielipiteitä hankintoihin.
 
Meilläkin napaa putsattiin välillä Septidillä, välillä vedellä, ja hyvä tuli :). Varusteita hankkiessa koin jotenkin hankalaksi ajatuksen, että harsoja käytettäisiin sekä puklu- että pyllykäytössä. Siksipä annoin itselleni luvan hankkia meille uudet käsi- ja keittiöpyyhkeet, ja niistä vanhoista tuli sitten vauvan pyllypyyhkeitä. Harsot siis vain puklu- ja kuolakäyttöön.

Sitteri oli meille lähes 100% tarpeeton. Poika ei siinä viihtynyt, ja viimeiset kuukaudet se onkin palvellut lähinnä epämääräisenä tavaransäilytyspaikkana :ashamed: .

Ai niin, muutama vanha tyynyliina päätyi "matkakäyttöön" pyllypyyhkeiksi tai vaipanvaihtoalustoiksi hoitolaukkuun. Ihan käteviä (ja kauniitakin) siinä käytössä! Tuntuu, että kaikki on pojalle ostettu uutena, mutta tässähän onkin vaan kierrätysvinkkejä :eek: .

Mitä ilman en olisi pärjännyt? Tuttia. Läpi vuorokauden rinnallaoleminen sai edes välillä taukoa, puuuuh. Ja liivinsuojukset, nimenomaan ne kertakäyttöiset olivat imukykynsä vuoksi välttämättömiä lähes 5 kuukautta. Ja imetyspaidat! Liivejä minulla myös oli muutamia, mutta ah, imetyspaidat... Suorastaan rakastuin muutamaan paitaan, ja nyt imetyksen loputtua olikin ihan outo miettiä, mitäs sitä nyt voisikaan muuta päällensä laittaa.

Jaahas päällikkö komentaa pois koneelta, joten tässäpä tärkeimmät.
Onnekkaita aikoja kaikille!

~Tiila ja Pikkupäällikkö 10+kk.
 
Ai joo piti vielä tuota liivien kuppikokoa kommentoida, että mulla se kasvoi aika alkuraskaudessa ja pysyi sitten samana näihin päiviin. Vain muutaman alkupäivän synnytyksen jälkeen maidon noustessa oli hieman lisävahvuutta, mutta se palautui nopeasti. Huonekaverillani taas ei ollut kuppi kasvanut lainkaan raskausaikana, ja hänellä oli oikein kivuliasta turvotusta (ja kasvua?) jo sairaalassa.
 
Mulla puuttuu näköjään synnytyssairaala tuolta etusivulta. Pitkään pähkäilin, että TAYS vai VAS ja päädyin, että VAS. Ja sain sinne lähetteen pelkopolillekin. VAS on siis Vammalan aluesairaala.

Tiila Totta, harsot menevät helposti sekaisin, jos käyttää sekä pukluihin että pyllyyn. Meillä on kyllä vanhoja pyyhkeitä kaapissa, että periaatteessa voisin osan kierrättää pepun pesuun.
 
Myòs Tiilalle tosi paljon kiitos vinkeistà! =)

Mies on aina kàyttànyt noita kosteuspyyhkeità vauvan pyllyn putsaamiseen, niin ettà aattelin ainakin alussa kokeilla niità. Varmaan riippuu paljon siità, kuinka herkkà iho typykàllà on. Harsoja aattelin kàyttàà vain pukluràtteinà.

Toivottavasti sitteri ei ole meillà aivan kàyttàmàtòn, miehen mielestà se on huippukeksintò kun kaksi ensimmàistà rakastivat sità, ja me hankittiin sitten sellainen Fisher-Pricen sitteri/keinu. Se on siis oikeastaan keinu, kaikenlaista ààntà siità kuuluu ja renkaassa on puruleluja ja muita hienouksia :LOL: Olisi harmi, jos ei sitten kelpaisi.

Mulla tosin on ollut haaveena kantaa vauvaa sylissà ja Tiilalta saamassani kantopussissa mahdollisimman paljon, mutta katsotaan kuinka tàà selkà kestàà.

On ihan kauheaa, kun suunnilleen itkien kàvelen keittiòòn ja vessaan |O Kuitenkin olen saanut seistyà aika hyvin keittiòssà ruokaa laittamassa, tein taas lisàà pakkaseen.

Ja kun mies sairastui uudelleen, niin eilen ja tànààn olen sitten laittanut ruokaa muutenkin. Onneksi miehellà vissiin viime kuun influenssa jàtti hyvàt vasta-aineet, kun eilinen yli 39 asteen kuume oli aamulla 38 ja nyt illalla ei ole edes làmppòà. Vàhàn sàikàhdin, ettà apua jos typy syntyy nyt, eikà mies pààse synnàrille. Ja enhàn mà olisi voinut edes tuoda immuunisuojatonta vauvaa kotiin, jos mies olisi maannut tààllà influenssassa. Mutta nopeasti mies onneksi toipui, viime kuussa oli tosiaan melkein viikon kuumeessa influenssarokotteesta huolimatta.

Bantsku, en halua àrsyttàà joko-joko kyselyillà, mutta millainen tilanne on? onko yhtààn supistellut lupaavasti? Voi hurja, kun jànnàà :wave:

Tv. lentis ja hòpònassu 37+2 :heart:
 
Lentis Mekin katseltiin sittereistä kaikenmaailman hienouksia, missä olisi ääniä ja muuta. Ei ostettu vielä, koska siskolta saataisi ihan perussitteri lainaan. Ei olla sitä nähty, kun on ollut tässä välissäkin lainassa kaverilla, mutta siskon mielestä on uudenveroinen.

Toivottavasti miehesi siitä paranee :hug: Täällä tuo flunssa tuntuu olevan aika sitkeää laatua. Mä pääsin varmaan aika vähällä, koska eilen pystyin olemaan suhteellisen hyvin töissä jo. Osa on ollut 1-2 viikkoa pois koulusta/töistä ja muutama joutunut sairaalahoitoon.
 
Heh, taisin päästä vauhtiin :D Ohittakaa, jos tuntuu että vuodatan liikoja!

Mutta siis, imetystoppi nimenomaan oli se mikä sydäntäni lämmittää, paitoja on monenmoisia mutta nuo liivit ja topin yhdistävä keksintö ovat siis - sanoin kuvaamattoman kätevää!

Meillä huomattiin, että talkit, sinkkivoiteet, kylpyöljyt, perusvoiteet ja muut ehtii hankkia kyllä sitten jos niille on käyttöä. Talkin tilalla sen muutaman kerran kun nivusissa on kosteaa hankaumaa ollut, on käytetty perunajauhoa hyvällä menestyksellä. Yhteensä siis kai vähemmän kuin teelusikallinen tämän 10 kuukauden aikana.

Vaatteita meille tuli yllättävän paljon vierailijoilta, en olisi osannut (enkä osannutkaan, siis) odottaa lainkaan niitä. Käytännössä kokoja 56-68 ei tarvinnut montaakaan kappaletta itse ostaa. Vaikka meillä siis on todella pienet suvut eikä mitenkään määrättömästi kavereitakaan, niin silti jokaisella vauvakävijällä oli vaatetuomisia.

Leluja (paitsi ehkä niitä sitterissä olevia :D ) ei tarvitse ennakkoon hankkia, kun eihän vauva muutamaan kuukauteen tee muuta kuin olla ihmettelee. Hyvin ehtii miettiä ekat helistimet ja pehmot sitten kun nyytti on kotona. Ja meille tuli myös vierailijalta se Ainun ensipupu, joka on kyllä ihana (ja oli mulla muutama lelu odottamassa, tottakai...).

Jaahans, päällikkö kutsuu jälleen!
Paranemista Lentoemon miehelle, ystäväni teini-ikäisellä tytöllä on parhaillaan influenssa ja on kyllä tosi kipeä, lihassärkyä ja se 40 asteen kuume ei kyllä ole kivaa kellekään :/ .

Mukavia raskausaikoja odottajille!
Ja ihania vauvapäiviä jo lapsekkaille!!

~Tiila taas vierailulla
 
Lentis, ei kyselyt ärsytä! Luulen, että jonkinlaisia ennakoivia/harjoitus suppareita on tullut. Sellainen puristava tunne alkaa tuolta alhaalta ja leviää koko masuun ja alaselkään. Kipeitä eivät ole. Välillä tuntuu myös vähäistä painetta tuolla alakerrassa, niinkuin olisi kakkahätä!
Joo, anteeksi kuvailu.... :LOL:
Vaikeita asioita nuo sinun synnytystapa pohdiskelut. Suomessahan pyritään aina ensisijaisesti alatiesynnytykseen, joten tuollaisia päätöksiä joutuu tekemään harvempi. Toisaalta täällä lääkkeelliset kivunlievitykset taitavat olla aika paljon tavallisempia, ja se tuo tietysti omanlaista turvan tunnetta synnytykseen. Mielelläni sanoisin että haluan synnyttää luomusti alateitse ilman lääkkeitä, mutta en taida luvata.....kun ei tiedä mitä tuleman pitää ja itselleenkin pitää antaa armoa!

Eipä muuten kummempia. Kaikki on valmiina, että sillä lailla rauhallinen olo. Huomaan kyllä että jos koko päivän touhuaa, niin nukkuminen on vaikeaa. Ei löydy hyvää asentoa millään.
Täytyy siis vähän tekemisiä rajoittaa.....K
yllä nämä viimeiset päivät ( viikot ? ) tässä ihan kotona pyöriessä taitavat mennä. Siivoan pienen palan kerrallaan ja lueskelen....

Merilintu, minulla on siis kyydissä kolmannen PAS:sin tulos, eli neljäs siirto, kun yksi siirrettiin tuoreeltaan. 2. PAS antoi plussan, mutta meni kesken.
Lisäys: Niin, tämä neljäs siirtohan oli ensimmäinen kahden alkion siirto. Olen siitä tyytyväinen että pidin pääni, vaikka sainkin sitä jankata moneen otteeseen.
Kiitos tsemppauksista!
Bantsku
 
Meillä oli vähän samanlaisia kokemuksia noiden tarvikkeiden kanssa kuin tiilalla joten pistämpä oman korteni kekoon tässä asiassa :D Kaikki maholliset öljyt ja rasvat on käyttämättömänä tuolla (jos vaikka toi pikkukakkonen niitä käyttäis nyt :D ) paras meijän pojalle on ollu Bepanthen ja satunnaisesti talkki. Sitteri meille ostettiin ennen pojan syntymää ja sillon oli aivan tarha mutta nelikuisena kun alko kiinteitä syömään oliki extratärkeä kun toimi syöttötuolina. Toimi vielä kauan syöttötuolina vaikka jo oikea tuoli oli ostettu. Hassua oli että sitten ne lisähärpäkkeet kuten lelut ja pöytälevy mitkä kuulu sitteriin jäi oikeestaan kokonaan käyttämättä, eli ihan perussitteri ois välttäny :D Meillä taas poika tykkäs ihan kamalasti leikkimatosta ja käytännössä oleili sen alla ekat 6 kk ja tietenkään sitte rintareppuja sun muita ei tarvittu kun kerran niin hyvin viihtyi leluja katsellessa.

Nyt pikkukakkosta odottaessa on kyllä tullu himmattua noiden hankintojen kanssa. Osa on käyttämättömänä täällä ja katotaa tuleeko niille tarvetta, osa on pikkuveljen käytön jäljiltä. Ja jos jotain tarvii niin se haetaan sitten kun huomataan sille olevan tarvetta :D

Meillä mies muuten kans suosii noita kosteuspyyhkeitä vauvan pepun putsaamiseen ja onneks on löytyny merkki mikä sopii täydellisesti meille ja pojan iho on oikeestaa ollu koko ajan tosi hyvä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anno:
Meillä oli vähän samanlaisia kokemuksia noiden tarvikkeiden kanssa kuin tiilalla joten pistämpä oman korteni kekoon tässä asiassa :D Kaikki maholliset öljyt ja rasvat on käyttämättömänä tuolla (jos vaikka toi pikkukakkonen niitä käyttäis nyt :D ) paras meijän pojalle on ollu Bepanthen ja satunnaisesti talkki. Sitteri meille ostettiin ennen pojan syntymää ja sillon oli aivan tarha mutta nelikuisena kun alko kiinteitä syömään oliki extratärkeä kun toimi syöttötuolina. Toimi vielä kauan syöttötuolina vaikka jo oikea tuoli oli ostettu. Hassua oli että sitten ne lisähärpäkkeet kuten lelut ja pöytälevy mitkä kuulu sitteriin jäi oikeestaan kokonaan käyttämättä, eli ihan perussitteri ois välttäny :D Meillä taas poika tykkäs ihan kamalasti leikkimatosta ja käytännössä oleili sen alla ekat 6 kk ja tietenkään sitte rintareppuja sun muita ei tarvittu kun kerran niin hyvin viihtyi leluja katsellessa.
Meillä ihan samat sanat. Sitteri syöttötuolina, Leikkimatolla ja leikkikaaren alla tykkää katsella ja tutkiskella.

Sänkyyn siirtyi 4 kk vanhana minun vierestä ja on sel jälkeen nukkunut siellä, ei nuku kunnolla ennenkuin pääsee omaan sänkyyn. Laatikko sängyssä nukkui varmaan 2 kertaa päiväunet.

anjamarita
 
Kiitos kaikille hankinta-vinkeistä. Vielä ainakin malttaa mielensä, mutta saa nähdä parin kuukauden päästä. Huomenna kyllä aion mennä kangaskauppaan ja käyn katselemassa hoitopöytiä. Mutta pöytää en osta, koska menen kaupoille yksin. Jotain pientä tavaraa saattaa tietenkin tarttua mukaan. Niitä vaatteita ei toivottavasti tule enään osteltua :D
 
Olette tosi ihania, kun jaksatte jakaa käytännön vinkkejä, ne tosiaan tulevat tarpeeseen. :flower:

Leluja emme ole mekään ostaneet paitsi nyt tuon sitterin ja leikkimaton.

Bantsku: kyllä mua hävettää tämä soutaminen ja huopaaminen :ashamed: Gyne on jo suosituksensa antanut aiemmin, ja silloin mulla ei selkä edes pahasti oireillut. Mutta tosiaan jotenkin mitä pitemmälle on tultu, sitä houkuttelevammalta tuo alatiesynnytys on tuntunut. Johtuu varmaan siitäkin, että olen lukenut palstalta synnystyskertomuksia,ja suurimmalle osalle ollut vain ja ainoastaan positiivinen kokemus. Kipujahan kaikilla on, mutta kyllä sen vaan täytyy olla mieletöntä, että saa ponnistettua pienokaisen ulos.

Paitsi että nyt tämä selkä saa mut itkemään suunnilleen joka päivä. Olen aina ollut urheilullinen, ja tuntuu kauhealta tutista eteenpäin kuin vakavasta liikuntavammasta kärsivä. Siis todellakin sympatiani ja kunnioitukseni ihmisille, joilla on jokin vamma, ja josta ei pääse synnytyksellä eroon. Eivät nämä munkaan pullistumat synnytyksen jälkeen minnekään katoa, mutta ainakin voin aloittaa samat hoidot, joilla selkä saatiin kuntoon pari vuotta sitten. Ei siis pitäisi valittaa, kun jos on selkä kipeä, niin ei se kovin suuri ongelma kylä loppujen lopuksi ole.

Eilen oli vipa ultra! Tällä kertaa ultralääkäri oli nainen (synnyttänyt, huom! :D ). Noiden gynekologien arviot potrasta tytöstä vahvistuivat, kun painoarvioksi 37+2 tuli 3600g. Jos menisi LA:han saakka, niin menisi kuulemma 4kg rikki vaikka istukka jo jonkin verran on alkanut kalkkeutumaan.

Koska Italiassa keskimääräinen syntymäpaino on 3200g, tuli typylle merkintä normaalirajojen yläpuolella. Tämän lääkärin mukaan mulle pitäisi tehdä selän vuoksi sektio jo tällä viikolla, alatiesynnytystä ei kolmella alhaalla olevalla pullistumalla suositellut. Eikä kuulemma ole mitään lääketieteellistä syytä pitää typyä masussa tämän enempää, kun on ollut valmis syntymään jo ainakin pari viikkoa.

No, iltapäivällä mennään gynelle, luotan nyt eniten hänen mielipiteeseensä. Itseeni en luota kyllä lainkaan, kun tämä vatkaaminen mielessä on päivittäistä. Olisi tosiaan kiva saada soutamiselle ja huopaamiselle loppu, ja alkaa valmistautua henkisesti koitokseen, oli se sitten alatiesynnytys tai sektio.

Oli muuten hassua, kun ultralääkäri yhtäkkiä huudahti, että onpa tälä tytöllä tukkaa! En teinnyt, että tukan voi nähdä ultrassa, mutta 2 cm pitkät "kutrit" meidän kaunokaisella kuulemma on :LOL: Ja isot pusuhuulet profiilissa näkyi :D

Voi että, taas valvoin yöllä selkäkivun vuoksi useamman tunnin ja kaiholla kuulostelin vauvan liikkeitä. Niitä tulee kyllä ikävä, on ollut ihana tuntea nuo potkut ja taputukset :heart:

Tv. Lentis ja tuuheatukkainen typykkä 37+3 :heart:
 

Sompio: gyne muuten tuhahti hiukan epäuskoisesti, kun sanoimme ultraajan hiuskommentista ja sanoi, että pian ne kertovat ultrassa vauvan tulevan ammatinkin :LOL:

Joo, kyllä se on sitten sektio ystävänpäivänä 14.2 eli 38+5. Sitä ennen gyne ei haluaisi leikata. Sanoi samaa kuin ultralääkäri, että vaikka mun synnytyspelko olisi laantunutkin, tulisi näin ison tytön synnyttämisestä alateitse kolmella välilevyn pullistumalla turhan vaikea synnytys kenelle tahansa, (rivien välistä: kiireellisen tai hätäsektion vaara kasvaa), ei toki mahdotonta, mutta jos kerran alunperinkin olin suunniteltua sektiota toivonut, niin kyllä hän sitä suosittelee. Joka tapauksessa Italiassa suositellaan sektiota jos painoarvio on 4kg tai yli, niin että asia on nyt päätetty.

Eli lopetan asian vatkaamisen ja alan valmistautua henkisesti =)

Ja yritän opetella rentoutumaan (mikä on mulle teitenkin mahdotonta) koska eilen kiihdyin vauvan sydänkäyrää otettaessa niin, että sain typynkin sykkeet nousemaan 200! :'( Erehdyin katselemaan typyn sykettä hänen liikkuessaan, ja kun se nousi johonkin 190, niin kiihdyin niin kauheasti, että olin pyörtyä ja stressireaktio sai sitten mussukankin sykkeen nousemaan sinne 200. Oli ihan hirveää :'( Lopulta kätilö käänsi koneen niin, etten voinut enää nähdä koko sykkeitä, mutta eihän se enää auttanut :headwall: Gyne sitten luki sydänkäyrän ja sanoi sen olleen aivan normaali mun kiihtymiseen saakka, käski levätä ja juoda kamomillateetä, kun mulla oli sisätutkimusta tehdessä supistuksiakin.

Tää mun emotionaalisuuteni on ihan hirveää. |O Ihan sama verenpainetta mitatessa, kun viimeksi menin sairaalaan kiihtyneenä (kun aattelin lapsiveden menneen :ashamed: ), niin mun verenpaine oli 150/90. Sitten tutkimusten jälkeen kun olin rauhoittunut, niin kätilö mittasi mun verenpaineen ihan huomaamatta (juttelin just gynen kanssa), niin paineet oli 120/60. Mulla on kotona aina alhaiset paineet, samoin jos paine mitataan tolleet yllättäen, mutta jos tiedän minuutinkin etukäteen, että nyt mitataan paine, niin se nousee ihan pilviin.

Paras kaivaa meditaatiovideot taas esille :ashamed:

Tv. Hermoheikko Lentis ja ystävänpäivälahja 37+4 :heart:
 

Yhteistyössä