3 vuotias venyttää nukkumaanmenoa kakkahädällä, neuvoja miten hoitaa tilanne

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja arght
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

arght

Vieras
iltahulinat menee 3 vuotiaan kanssa ihan mahdottomaksi.

kun iltasatu on luettu, on hampaanpesun ja vessakäynnin aika.

no muuten menee hyvin, mutta sitten tämä istuu pöntöllä sen puoli tuntia ja valittaa että kakka ei tule tai kestää vähän aikaa vielä. ja monesti jos saa sen tehtyä sanoo vielä sänkyynmenon jälkeen että pissahätä, vaikka olisi siis pissannut sen kakan yhteydessä!! tähän kaikkeen härdelliin menee tunti iltaisin, siis tähän vessahommaan.

mitä ihmettä mä teen ton kanssa? pistänkö jonkun kellonajan esim. 10-15min että kakan on tultava tai sitten ei tuu. tää on tänään ollut taas ihan järjetöntä. istui taas pitkään pöntöllä ja sano että tulee, no eipä sit tullukaan,sano että tulee varmaan sit huomenna tarhassa..ja sit ku päästiin sänkyyn sano että pissahätä. no päästin vessaan kerran ja väkisin päästi lirun sinne, eli oikeesti ei olis tarvinnut mennä.

tästä kaikesta johtuen nukkumaanmeno aika venyy ihan liikaa, sitten ollaan taas aamulla väsyneitä..

onko muilla ollut tällaista?
 
Iltapala aiemmin, sitten vessaan munakellon kanssa, kelloon 15 min. ja teet selväksi, että sitten ei ole kakka- tai pissahätä vaan toimitetaan muut toimet ja mennään nukkumaan.
 
Meillä 4.5v harrastaa samaa ja juu ei ole hällä kyse ummetuksesta vaan ihan siitä että tahalteen venyttää nukkumaan menoa. Meillä harjoittaa että on jano, pissahätä, kakkahätä ja milloin mikäkin. Ja sit jos napakasti sanoo että nyt täytyy nukkua niin alkaa itkemään että tuli paha mieli kun äiti tai isi sanoi kovasti ja sitten tällä verukkeella yritetään valvoa.
 
Hetken mietin et onks mun mies kirjottanu meidän illoista... mut siis joo, meillä on samaa viivytystä. Yleensä vaan pissahätä ja jano verukkeilla. Niitä varten oon varustanut potan ja mukin makkarii. Meidän tyttö yleensä kakkaa just illalla niin en kyl ala laittamaan sille aikarajaa. Tyttö saattaa vielä sanoo et tulee vielä vaikka olis isot kakat jo potassa ja usein sit tuleekin ja hän on kyllä ajan kanssa kakkaaja. Itse poistun aina vessasta ettei saa musta seuraa. Musta olis ittestä kauhee, jos olis aikaraja kakkimiselle.
 
Meillä kohta neljä vuotiaalla iskee aina nälkä juuri kun ollaan menossa nukkumaan. Totean siihen vain, että ruokaa saa sitten aamulla.
Jos tuo kakkaamishetki on ainoa päivässä, niin antasin rauhassa käydä. Jos silkkaa vedätystä, antaisin ajan missä ajassa tulee käydä. Jos ummetusta, miettikää ruokavaliota uusiksi.
 
Ja voisko tuo iltasatu olla viimeisenä. Lapsi olisi sitten jo sängyssä valmiina rauhoittunut unille. Ei enää hyppäämistä vessaan. Vessakäynnit yms tietysti juuri ennen lukuhetkeä.
 
no en tiedä onko ummetusta, kun kuitenkin päivittäin kakkaa.. yleensä tekee sen vaan iltaisin ja aika paljon sitä tavaraa kyllä silloin tulee. tuntuu että viivyttelee tahallaan, varsinkin kun siellä pöntöllä leikkii, laulelee jne pitkänkin aikaa..eikä oo mikään kiire.
 
Meillä ei onnistuisi järjestys iltasatu ja sen jälkeen hampaat ja vessassakäynnit.

Menisi ihan mahdottomaksi touhu,kun pitäisi saada pikkukaveri unten maille hammaspyykiltä.

Meillä on iltapala.Sen jälkeen vessaan ja iltapesulle.
Sitten hampaat ja yöpuku ja lapsi menee sänkyyn loikoilemaan.
itse istuskelen sängynreunalla ja luen sadun ja lapsi kattelee samalla kirjan kuvia.
Luetaan rauhassa ja sen jälkeen istun tuolilla sängynvieressä hetken kunnes lapsi alkaa saamaan unen päästä kiinni

Miten teille ap on tullut rytmiin iltasatu ensin, onko tämä toiminut teillä ennen
 
Meillä oli kans tuota. 10 minuutin välein oli muka kakkahätä, pissahätä tai sitten jano. Lapsi oli kyllä isompi, n. 5v.
Meillä loppui sillä, kun vein lapsen huoneeseen potan ja juomapullon jossa oli vettä. Sanoin että tohon pottaan sitten kakkaat ja pissaat ja tosta pullosta juot, ja tän jälkeen mä en halua kuulla yhtäkään ääntä tästä huoneesta, paitsi sitten vasta huudat jos potassa on oikeasti kakat. Temppuilu loppui siihen. Eikä tarvinnut viedä pottaa ja pulloa enää sen jälkeen.
 
no iltasatu on ollut aina ennen hampaiden pesua jne..jäänyt niin kun niin on toimittu vauvasta saakka ja lapsi haluaa että iltasatua ei lueta sängyssä. ja tähän mennessä on toiminut, nyt on viime aikoina ollut tuota kakka/pissa temppuilua. hänen makuuHuoneessa ei ole aiemmin tarvinnut odotella nukahtamista, vaan on jäänyt sinne ihan nätisti ja nukahtanut itsekseen. nyt tosiaan temppuilee iltasadun jälkeen ja vielä huoneesta tulee pissahädällä kun on sinne jäänyt. ja tällaista ei ole siis aina ollut.

meillä ei oo ollut pottaa käytössä enää vuoteen, en tiiä tosiaan pitäskö sellanen sinne hommata. pelkään vaan ettei ala sillä sitten leikkimään tai pissaa miten sattuu huoneessaan.
 
sinä joka veit potan ja juomapullon huoneeseen, tekikö laps sinne sitten mitään? ja eikö teillä enää muina päivinä ollut sitä pottaa huoneessa, eli temppuilu loppui?
 
sinä joka veit potan ja juomapullon huoneeseen, tekikö laps sinne sitten mitään? ja eikö teillä enää muina päivinä ollut sitä pottaa huoneessa, eli temppuilu loppui?

Ei tehnyt mitään sinne pottaan, ei edes pissannut. Parina iltana pidin pottaa ja juomapulloa siellä huoneessa, sitten otin ne pois ja sanoin, että tuon ne takaisin jos on tarvetta.
Tietysti lapsi joskus tuon jälkeenkin halusi kakalle, kyllähän sellaista sattuu. Mutta sitten teki ne kakat, eikä vaan roikkunut joka ilta vähän väliä pöntöllä ja tollalailla pitkittänyt nukkumaan menoa.
 
meillä on miehen kanssa ihan samaa.. aina kun ollaan johonki lähössä ni minä maha pystyssä kersa puettuna ootan ja se vaan sanoo vessasta että oota nyt, että miten kehtaat hoputtaa toista ku istuu paskalla. ja sit ihan selvästi kuuluu sanomalehden sivun kääntelyä!!! VITTUMAISTA SANON MINÄ!!!
 
meillä on miehen kanssa ihan samaa.. aina kun ollaan johonki lähössä ni minä maha pystyssä kersa puettuna ootan ja se vaan sanoo vessasta että oota nyt, että miten kehtaat hoputtaa toista ku istuu paskalla. ja sit ihan selvästi kuuluu sanomalehden sivun kääntelyä!!! VITTUMAISTA SANON MINÄ!!!

Camoon, toinen yrittää vaan rapistella, ettet sää kuulis plumpsahtelua. Oon kuullu (palstalta), että näin toimitaan parisuhdekakalla.
 

Yhteistyössä