3:tta odottavien ryhmärämä! :)

Heidip Onpa ikävä, että nyt jo alkaa supistelemaan! Jospa eivät kuitenkaan yltyisi.

Täällä ei vielä lomailla. Pienen firman "etuja", että lomat sovitaan lyhyellä aikavälillä. Todennäköisesti olen lomalla heinäkuun, ellen pääse aloittamaan jo juhannukselta.

Sonay Mikä on sähköinen äitiyskortti?

Äitiyspakkausta vielä harkitsen. Siellä on kyllä juttuja, joista tykkään, mutta jotenkin tuntuu poikamaiselta tuo paketti. Ajattelin katsoa rakenneultran jälkeen, miltä tuntuu, otetaanko pakkaus vai raha.

Täällä on pientä kuvotusta ilmassa. Kahvin rutiinilla keitin, mutta ei kuitenkaan olisi huvittanut juoda. Ei tuo takaisin potkinut, mutta ei erityisen hyvältäkään maistunut.

Kiehinen 6+1
 
Sonay hoitoalalla olen. Meillä on tuolla yksikössä vaikeasti vammaisia ja väki menee koko ajan huonommaksi.
Pomo soitteli tuossa alkuviikosta ja puhuttiin pitempäänkin. Oon nyt tullut siihen tulokseen, että menen tiistaina töihin kokeilemaan kunnei noita supistuksia ole ollut enää. Iltavuorot koitan vaihtaa aamuvuoroiksi, että on sitten enemmän väkeä paikalla jos tulee jotakin. Ja jos tulee jotakin niin sitten suosiolla loppuaika saikulla ja pomo oli samaa mieltä :rolleyes:

äp vs. raha Me otetaan äitiyspakkaus. Siitä saan hyvin tuunattua isyyspakkauksen ;) Osa pakkauksen tarvikkeista tulee ihan omaan käyttöön ja osa menee suoraan kiertoon tarvitseville, lähipiiriin syntyy nyt tosi paljon vauvoja :love:

oma napa Taisi ne supistukset jotenkin liittyä mahan ja kohdun kasvuun, profiilikuvassa rv18+1 ja päivässä pullahti tuollaiseksi :ROFLMAO: Supistusten loppumisen jälkeen päänsärky palasi kuvioihin (verenpaineet laski takaisin alas, liekö johtuvan sitten siitä??) Muuten onkin ihan ok ja energinen olo. Vihdoin (y) 10 päivää rakenneultraan ja näin viime yönä unta, että tulokas olisi tyttö :p

Palailemisiin ;)
heidip* ja nyymi rv18+4
 
Kiehinen, sähkönen äitiyskortti täytetään siis netissä (osote taisi
esitietolomake.fi). Ja sinne täytellään myös tiedot synnytyssalia varten. Neuvolasta sai kirjautumisohjeet ja salasanan. Siis ihan samat laput mitkä normaalisti saa paperinakin. Multa erikseen silti kysyttiin haluanko kuitenki myös normaalin äitiyskortin ja ihan muistoksi jäämisen kannalta halusin kyllä :).

Heidip kiva kuulla et alkaa olot helpottaa :)! Oli jo aikakin.

Oma napa. Tuli siinä haettua antibioottikuuri päivystyksen kautta. Vaatimaton kahen viikon, ja niitä 500mg tabuja menee kuus päiväs. Mua on nimittäin päässyt punkki puremaan sääreen, päivystyksessä se todettiin kun hokasin kotona kipeen, kovan ja sillä hetkellä vielä värittömän paukuran. Seur päivänä sitten oli muuttunu punaseksi ja koko säärtä särki. Luulis tommosen hevoskuurin purevan kuitenki :D

Sonay ja Pieni 23+1
 
Ah, mä olen alkanu haaveilemaan keskiraskauden energisestä vaiheesta, sillä nyt olen kuoleman väsynyt. Yritän ottaa jokaisessa mahdollisessa välissä puolen tunnin torkkuja, että jaksaisin päivän kunnialla.

Sonay: Enpä ollut ennen kuullut tuosta sähköisestä äitiyskortista. Mielenkiintoselta vaikuttaa. Jännää nähdä, onko täällä käytössä tuo. :)
Ja auts! Kuulostaa pahalta tuo punkin purema! Oliko se punkki itsekseen tippunut pois? Ikävän kuulonen tapaus kuitenkin joka tapauksessa. :(

Kiehinen 6+6
 
Kannattaa kysyä neuvolassa siitä kortista, se oli ihan kätsy juttu. Siellä sai myös pitää esim ruokapäiväkirjaa ym.
Mä luulen että mikäli kyseessä on ollu aikuinen punkki, niin se on päässyt tääkäsemään yön aikana nukkuessa ja irronnut sitten jossain vaiheessa kun oon kääntynyt. Koska purema on silti niin näkyvässä kohdassa (sivupohje) että olisin sen kyllä huomannut esim nukkumaan riisuutuessa jos se ois päivällä tarttunu. Toinen vaihtoehto on se että kyseessä on ollu ns. nymfi, joka lukemastani käsittääkseni on hädintuskin silmällä havaittava punkki. Toivottavasti vaan ei ollut niitä "huonolaatusia" saastuneita punkkeja et ois jo kerenny mitään borreliooseja tartuttaa :-/..
 
Hip hei! Pääsinpä tänne mukaan? En tiedä muistaako kukaan teistä, kun keväällä vähän aikaa taustailin kolmosen kuumeilijoissa? Ylläriplussa sitten napsahti! :) LA on 18.2. eli tänään on 4+5

Mammi78 / 37 / SatKs /
 
Mammi78 tokkiinsa tänne mahtuu, paljon onnea ylläriplussasta ja tervetuloa höpisemään. Mie päivitän sinut listaan. :)

Täällä oli tänään neuvola ja kaikki ok.
Hippu vaan vetäsi taas hirveät hepulit kun kuuli dopplerin kohinan, että eihän siitä sykkeen kuuntelusta mienannut tulla mitään. Mutta ei ainakaan tarvinnut huolestua, kun koko vatsanahka aaltoili ja kupli kun tyyppi riehui ja neuvolatätikin sai nauraa oikein makeasti. :D

Kolotuksista mainitsin ja harmitteli kovasti ja sitten mainitsin näistä supistuksista, mitä tulee aika paljon ja usein paineen tunteen kanssa.
Sain käskyn ottaa rauhassa ja jos reilu tunnin lepo ja särkylääke ei auta silloin kun niitä tulee runsaasti, niin pitää olla herkästi yhteydessä häneen tai synnärille.
Päivällä olin tuon opastuksen kanssa ihan ok, mutta nyt illalla tuli vähän jännittynyt olo. Tämä supistelu kun on tytöstä tuttu juttu eikä silloin saaneet mitään aikaan, mutta ehkä tilanne on jotenkin toisenlainen kolmannen kanssa ja kun minulla ei sitä kohdunkaulaakaan ollut kuin 2,5cm kun lääkärineuvola oli, että vaikuttaako se sitten tähän jotenkin.:confused:
Hyrrr...liikaa aikaa nyt illasta näköjään:notworthy:

No olen sentään nähnyt joka yö vain unia, joissa vauva syntyisi rv38. jotenka ei mitään hätää jos niihin luotan, vaikken kyllä ihan tuossa haluaisi ehkä synnyttämään, kun minut tuntien kaikki on ihan vaiheessa vielä:LOL:

Mutta tosiaan, huominen vielä ja sit alkaa LOMA!!
Toivottavasti kaikilla on oikein ihana juhannus. Nyt ehtii tämäkin akka paremmin koneelle kirjottelemaan, joten varautukaa:ninja::D

Viipulainen ja Hippu 23+6 (huomenna poksuu taas, huhhuh)
 
Kukkuluuruu mammat!

Sonay: voi jösses noita punkkeja. Toivottavasti kuuri puree ja homma on sillä selvä :) Ilkeitä pirulaisia ne ötökät!

Supistuksista olitte kirjoitelleet, toivotaan että nekin kaikilla niistä kärsivillä helpottavat! Itse muistelin yksi päivä synnytyssupistuksia ja mietin mitenköhän mahtaa tämän kanssa käydä. Mä niin haluan ehtiä saamaan niitä roppeja eikä mitään luomu synnytyksiä enää kiitos!

Sukupuolesta mies haluaisi saada selvyyden, mutta itse mietin josko jättäisin asian kuitenkin ylläriksi. olisi aika jännää saada kuulla se vasta salissa. Edellisistä olen kuullut sukupuolet jo rakenneultrassa.

Juhannus tuli juhlittua anoppilassa ja juuri palailtiin kotiin enennen ruuhkia. Kyllä tuli kumisaappaat jalassa ulkoiltua ja syötyä herkkuja.
Toivottavasti kaikilla oli mukavaa sateesta huolimatta!

Poikien äippä ja herra c 13+3
 
Teretulemasta Mammi78! (y)

Täällä olot kohentuneet, mutta hermoja kiristää työpaikan pikkumaisuus. Teen vähän kevyempiä hommia loppuajan ja siitähän ei kaikki tykkää ja minähän pyrin piruuttani olemaan loman alkuun saakka töissä ellei tule mitään isompaa enää :sneaky:

Meillä oli tänään viimein ru, siro ja terve vauveli tulossa. Painoarvio 309g vastaten viikkoja 19+4/5 :love: Nyymi piti niin visusti jalat ristissä ettei saatu varmaa veikkausta saatiin kuitenkin arvaus muttei paljasteta :censored: Istukka on edessä, joten se selittänee supistusten jälkeisen liikkeiden vaimentumisen. Viime viikon torstaista asti ovat tuntuneet selvästi taas päivittäin :ROFLMAO: Joitakin päiviä mua on vihlonut mahasta ikävästi, ultrauskin tuntui välillä epämukavalta ja kätilö sanoi sen johtuvan ehkä siitä ettei tuossa vyötäröllä ole yhtään ylimääräistä. Painoa tullut tähän mennessä n. 2kg :whistle:

Nyymi ja maha, jonka kasvu tasoittunut ja hidastunut mutta tissit alkaneet kasvaa :barefoot:

Mitäs muille kuuluu?

heidip* & nyymi rv20+0
 
Kukkuluuruu kaikille:)

Keskikesän rientoja meneillään, meillä alkoi muuttotohinat vanhaan taloomme joka on nyt saatu vihdoin rempattua uuteen uskoon. Ihanaa pääsee taas lapset omalle pihalle telmimään:love:

Muuten ollaan loppukesä kotosalla treenaillaan ja ulkoillaan paljon, kuukauden päästä aloitan taas työt, joita kerkeän sitten pyörittää huimat 4kk ennen sitä äippälomaa. Oikeastaan kivaa päästä vähäksi aikaa aikuistenmaailmaan sillä olen nyt ollut 5kk muksujen kanssa kotosalla putkeen ja sitten vauvan tultua ollaan taas koko poppoo yhdessä ties miten pitkään.

Heidip: Mä niin tiedän sen kiristävän tunteen masussa :( Itsellä on ihan sama ongelma ollut aiemmin raskauksissa ja alkaa varmaan taas tästä pikkuhiljaa kun masu alkaa kasvaa. Mulla on niin kireet vatsalihakset, että kun ne rupee siitä repeilemään niin voi jessus mikä tunne. Varsinkin jos syö tukevammin niin kireys on huipussaan. salilla olen tosin tälläkertaa jo lopettanut suorien vatsalihasten väännön ja keskittynyt vinoihin ja jonkun verran syviin lihaksiin se tuntuvat vielä hyviltä :)

Mitäs muille kuuluu? Koitetaas pitää ketju elossa ja aktiivisena ;)

Nyt esikoisen kanssa pyöräilemään :) Poikien äippä ja herra c 14+3
 
Hellurei ja hyvää heinäkuuta! :)

Torstaina poksui rv26 elikkäs 14vk laskettuun enään:X3:

Tämä viikko on mennyt miehen kanssa kaksin, kun lapset olleet kesälomailemassa isänsä kanssa. Ihan mukavaa tällainen, mutta kyllä näin viikon jälkeen alkaa kaivata lapsia jo hurjasti kotiin.:love:

Tällä viikolla minulla äityi muutamana päivänä harjoitussupparit ihan kipeiksi. Ei niitä kipeitä paljoa tullut, mutta päätin sitten torstaina soitella neuvolasta aikaa lekurille. Noh kesäaika, joten terveyskeskuslääkärille aikaa piti soitella, jonka pystyi tekemään vasta seuraavana päivänä. No en itse kokenut tilannetta mitenkään kovin akuutiksi.
Eilen siis sitten soitin ja ihme kyllä sain ajan samalle päivälle, en ois uskonu.
Lääkäri tsekkasi paikat ja hupsista, auki oli paikat reilulle sormelle ellei kahdelle, kun ei uskaltanut lähteä enempää ronkkimaan. Kanavaa kuitenkin 3cm, joten ei vaatinut mitään lisätutkimuksia tällekertaa eikä rajoituksia muuhun kuin kehoitti miestä hoitamaan luuttuumiset toistaiseksi:D
Mutta kehoitus oli että jos alkaa supistella taas ja tulee niitä kipeitä, niin heti soittoa joko terveyskeskukseen tai synnärille.

Ihanaa tämä helle toisaalta, kun ei satu niin paljoa liitoksiin, mutta hikoan kuin pieni sika:cautious::LOL: Onneksi en ihan viimisillä oo näillä kesähelteillä sentäs, vaikka pakki kyllä kieltämättä ahistaa kuumalla nytkin. En muista olinko tänne sitä viikon takaista mahan ympärysmittaa laittanutkaan, mutta huitelee jo 102cm kun esim. kakkosesta viikko ennen syntymää oli mitta 109cm:D Musta tulee valtava ja saan oman aurinkokunnan ympärilleni ennen lokakuuta.;)

Mutta tosiaan, koitetaan pitää pinkka hereillä kukin parhaamme mukaan, kesä vaan on niin sellasta aikaa, että varmasti jokasella jotain puuhastelua piisaa.:)

Viipulainen ja Hippu 26+2
 
Minäkin voisin työntyä tänne mukaan kirjoittelemaan. Joulukuisissa olenkin jo, mutta siellä on kovin hiljaista. Ehkä se tosiaan on tämä kesä :)

Pientä taustatietoa, eli olen itse 33v. ja kaksi poikaa löytyy talosta ennestään. Lapset on 5 - ja 1,5-vuotiaat. Tämä kolmas lapsi on todellinen yllätys, koska esikoista aikoinaan tehtiin vuoden päivät ja kakkonen on icsi-hoidosta alkunsa saanut. Maaliskuussa kokeiltiin pas, joka meni mönkään ja vauvahaaveet haudattiin. Ajateltiin kuitenkin, että ei kuitenkaa oteta ehkäisyä käyttöön, ja hups vaan seuraavasta kierrosta tulinkin raskaaksi :) Kevät oli tosi rankka huonon olon ja tappoväsymyksen vuoksi, mutta nyt ne on poistuneet ja voi jo nauttia raskaudesta.

Pientä vuotelua on tosin ollut tässä parin päivän ajan ja perjantaina kävin ylimääräisessä ultrassakin sen vuoksi. Naperolla oli kuitenkin kaikki hyvin ja se on pääasia.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille

Chima ja napero 15+4
 
Chima tervetuloa ja oikein paljon onnea ihanasta ylläristä:love:

Täällä lapset tuli kotiin viikon reissusta isänsä luota. Oli kyllä ikävä noita hirviöitä:giggle:
Hipulla ollut tänään hirveä melskaus päivä, ihan voin sanoa että potkut ei oikeasti tunnu kivalta enään tässä vaiheessa päivää, kun aamu ysistä saakka paukuttanut menemään, hiukan on paikat hellänä.:sleep:

Mä tahdon porakoneen tänne. Tarttis saaha mun viidakko laitettua kuosiin (mää siis harrastan huonekasveja) ja koukkuja pitäs laittaa kattoon ja ties minne, että saa noita amppeleita roikkumaan. Mitenniin pesänrakennusvietti puskee päälle.:D

Loppuis jo tää kuumuus, alkaa oikeesti olemaan aika nuutunut olo, mutta onneksi huomenna pitäis olla jo helpompi keli(y)

Kivaa alkavaa viikkoa!

Viipulainen ja Hippu 26+3
 
Eilen ar-ultrassa kaikki hyvin. Mitat vastasivat viikkoja 7+0, mikä täsmää hyvin ovulaation ajankohdan kanssa. Paha olo on ollut kiusana viimeiset pari viikkoa. Ensi maanantaina eka neuvola. Meidän lapsille (kohta 4 ja 7 v) kerroimme vauvauutiset eilen. Yllättyneitä ja innoissaan olivat molemmat. Helpompi olla tämän pahan olon kanssa, kun lapsetkin ymmärtävät, että mistä se johtuu...

Mammi78 & Pikku Tyyppi 7+5
 
  • Tykkää
Reactions: Poikien äippä
Heipat! Ja tervetuloa uudet mukaan! Onpa tullu tässä vähän hiljaiseloa vietettyä kirjoittelun suhteen, ei oo saanu aikaiseksi, toisaalta tää kesäkin tuonu omia kiireitään ja extrana tässä on saanu riidellä erään tosi läheisen ihmisen kanssa. Mulla on aika lailla enempi nimiä tällä hetkellä kuin itte Pitkätossulla, sillä erotuksella että ne mun nimet on vaan kaikki haukkumanimiä :(. Ja täytyy kyllä ihan puhtaasti käsi sydämellä todeta että yhtään en ollu moista kivitystä ansainnu.. Tässä nyt on vaan aika monta epäonnen vuotta takana jotka on tuonu mukanaan ihan jumalattomasti mielipahaa ja väärinkäsityksiä joiden takia oon katsonu parhaimmaksi polttaa kyseiset sillat takanani, ja nyt tää viimeisin tapaus kyllä tuli vaan kirsikaksi tähän mun surkeaan kakkuuni. Tuon johdosta viime pe ja la meni itkiessä sängynpohjalla, kunnes mulla alkas ihan puskista tosi kipeät ja aggressiiviset supistukset. Lähdettiin käymään synnärillä, jossa mun olkavarteen pökättiin bricanyl joka lopettiki supistukset siihen. Jouduin jäädä kuitenkin yön yli tarkkailuun, onneksi en uutta supistelua sit aloittanutkaan enää. Fiilis oli muuten vain niin paska että hoitajatkin alko murehtia tämmöistä porukonttia :oops:. Nyt oon sit ollu tän viikon saikulla, ensviikko olis enää töitä ja sitten kesäloma. Ehkä nää olot henkisestikin tästä alkaa kohentua kun mieskin lomailee samaan aikaan..
Sori tää jäätävä purkaus, keskityn teidän muidenkin kirjoituksiin vähän paremmalla ajalla ja kun sais tän omankin pääkopan ensin kasaan :confused:
 
Lauantaita arvon ladyille :)

Sonaylle, isot voima tsempitykset sinne! Kurjia juttuja, mutta aivan varmasti selviät niistä voittajana etiäpäin :)
Jokaisen myrskyn jälkeen paistaa aina aurinko.

Me täällä lomaillaan Turussa muksujen kanssa ja tänään on kierretty Muumimaailma ympäri ämpäri monta tuntia ja kulutettu seikkailupuistoakin jokunen tunti. Alkaa vihdoin muksuilla mopo hyytyä :D

Muuten masu kasvaa, mutta, liikkeitä ei tunnu edelleen etuseinäistukan vuoksi joten hiljaiseloa vierellään vauva rintamalla edelleen :) Välillä muistan olevani raskaana, välillä en kuten tänään hotellin aamupalalla kun vetelin piparkakkuja homejuustolla ja croissantin graavilohella. Lisäksi ihastelin drinksu listaa ravintolassa kunnes mies muistutti että niin ethän sä voi ottaa mitään vielä aikoihin :D Hiukan on ajatukset ollu siis muussa.

Suosittelen muuten kaikille päiväkoti-ikäisille sitä muumimaailmaa-on aivan ihana paikka ja lapset todella nauttii siellä olosta <3

Hyviä vointeja ja makoisia kasvun päiviä vauvoille toivotellen Poikien äippä ja herra c 16+2
 
Tungen mukaan ;)
Meille odotellaan kolmatta, miehen ensimmäistä omaa. La on tällä tietoa 5.1.2016, mutta molemmat vanhemmat pojat on tulleet 3-2 vkoa ennen laskettua aikaa. Saa nähä miten tän kans.. nyt siis viikkoja 15+3, mulla ikää jo pia 33 ja miehellä muutama vuos enemmä.

Eka synnytys edessä tässä sairaalassa, saa nähä paljonko paikois on eroa, saati ku edellisestä synnytyksestä tulee väli oleen 11,5v..pyysin jo het ekalla neuvolakäynnillä polikliinistä synnytystä. Lupasivat että asia onnistuu jos vaan kaikki on mallillaan. Sokerirasitus olis pian eessä, siitä ei ookkaan aiemmi kokemusta. Liikkeet tuntuu välillä, mut mullaki istukka edessä, joten hyvin vaimeita ne mitkä tuntuu..

Ihan pikkusen toivotaan tyttöä, kun poikia on jo se 2 :) mut onnellisia ollaan että edes saadaan oma pikkunen vielä <3

t. Zaron3 15+3, la 5.1.2016, SeKS
 
  • Tykkää
Reactions: viipulainen
Heipat kaikille ja tervetuloa joukkoon Zaron3!

Sonay toivottavasti purkautuminen helpotti edes pikkusen oloa! Voin täysin samaistua fiiliksiin. Joskus tuntuu, että kaikki potkii vastaan :oops:

Mitäpä tänne.. Lomaa odotellessa hirvee pesän rakennusvietti iskeny. Uusia huonekaluja hankittu ja kaikki huoneet kokenu jonkinlaisia muutoksia ja tulee vielä kokemaan lisääkin (y)

Viime viikon to-pe välisenä yönä heräsin omituisiin kipuihin enkä saanu nukuttua juur lainkaan. Menin kyllä aamuvuoroon, mutta 11 soitin synnärille ja kerroin oloista ni käskivät mut heti näytille. Pissanäytteiden tuloksista soitetaan tällä viikolla jos niissä on jotakin. Kivut selittyivät ehkä sillä, että nyymi oli perätilassa ja kohtu todella alhaalla :eek: Muuten kaikki hyvin eikä lääkärin mukaan tarvitse pelätä ennenaikaista synnytystä, ultrasivat sisältä ja päältä. Painoarvio oli tuolloin 525g ja vastasi täydellisesti viikkoja.

Kieltämättä hiukan peläytti tuo perätila vaikka onhan tässä aikaa kääntyä vielä monet kerrat. Onko jollakin kokemusta myöhäsemmillä viikoilla perätilasta ja ehkä jopa synnytyksestä? Itse olin heti sitä mieltä ettei ole muuta vaihtoehtoa siinä tapauksessa kuin sektio mutten olekaan enää varma :barefoot:

Tänään tuli vihdoin laitettua kelapaperitkin eteenpäin ja pian päässee tuunailee äitiyspakkauksesta isyyspakkausta. Ideoita otetaan vastaan :whistle:

Eipä kai muuta, ehkä aktivoidun kun lomat alkavat :D
heidip* & nyymi rv23+5
 
Heipparallaa!

Tervetuloa Zaron3 ja Tsinuliini! :)

Täällä poksuu 18 viikkoa ja liikkeet alkoivat tuntua viikolla 17. Etuseinäistukasta huolimatta. Aamuisin huomaan heti herättyäni, että mahassa kuplii tosi hennosti kylläkin, mutta selkeästi erotettavana <3 Masukin on alkanut pyöristyä muistuttamaan vauvasta. Muuten on ollut paljon kesäpuuhaa muksujen kanssa, oma muutto ja nyt ystävänkin muutto, joten kädet on täynnä aamusta iltaan. Kyllä menee niin sivussa tämä raskaus ja vauhdilla, että olen varmaan joulukuussa ihan pihalla vauvan syliin saatuani :)

Autoa olen miettinyt ja istuimien järjestystä, meillä on kaksi farkkua ja omastani ajattelin käydä otattamassa etuturvatyynyn pois niin, että saisin vanhimman muksun sitten istumaan viereeni omalla istuimellaan ja kaksi pienintä saisivat sitten koko takapenkin. En usko, että mahtuisivatkaan kaikki istuimet taakse vierekkäin enkä kyllä uskaltaisikaan laittaa vauvaa noitten hirmujen kanssa sinne, olisi vauvalla kuumat paikat kun isoveljet heittelis leluja sen päälle turvakaukaloon ynnä muuta. Aika hurjaa tappelua ja tohinaa siellä takana on nimittäin nytkin meneillään

Näissäs tunnelmissa poikien äippä ja herra c jolla rakenneultra kahden viikon päästä :)

Voikaa hyvin!
 
Heidip: perätilasta olen kuullut yhden onnistuneen tarinan ystävältäni. vauva oli melkein koko raskauden perätilassa ja syntyi alateitse painolla 3880g. Oli äitinsä 2 muksu. Itselläni kakkonen oli rakenneultrassa perätilassa, mutta sen jälkeen lopussa oikein päin. Aika pitkälle ne päääsee siellä kääntymään :) Isyyspakkausta en ole harrastanut :)
 
Onko teillä muilla tunteet pinnassa? Itsellä ei juurikaan, mitä kyllä ihmettelen. Meillä on puolivuotias vauva kylässä useamman päivän ja mietin miten selviän kyynelehtimättä vierailun yli jäämättä kiinni. Ihan naama peruslukemilla olen selvinnyt vaikka sisältä hykertelenkin onnesta. Esikoinen on niin rakastunut tähän beibiin, että senkin puolesta on hymy herkässä. Ja kun saa pitää vauvaa omassa sylissä...ai että :love:

Repäisykivut muistuttaa raskaudesta vähän väliä. Samoin nälkä ja väsymyskohtaukset. Yöllä taas heräsin useamman kerran repivään kipuun kylkeä kääntäessä. Huusin auuuuu ja painoin pään tyynyn hymy huulilla. Enpä tätä poiskaan vaihtaisi :) (..muita oloja jännityksellä odotellessa..).
 

Yhteistyössä