Täällä on taas näköjään tapahtunut vaikka mitä! Tervetuloa mukaan kaikki uudet!
Emmy ja Kippu, onnea plussista! Täytyy sanoa tuohon raskautumisen vaikeuteen, että media mielellään toitottaa, kuinka tuhottoman hankalaa yli kolmikymppisen raskautuminen on. Mutta kun tilastot, joihin monet noista tutkimuksista perustuu, ovat tuolta parin sadan vuoden takaa, niin aina välillä sitä pohtii niiden pätevyyttä... Toki biologinen kello on olemassa ja syytä ottaa huomioon, mutta ei se 30v rajan ylittäminen mikään lapsettomuustuomio sentään ole, onneksi!
Olipa jännä uutinen,
NeitiPelargonia! Teillä sitten tuplailot tiedossa! Onneksi olkoon uutisesta ja tsemppiä, kahdessa pienessä on tuplasti kannettavaa... Näin niinkuin nimimerkillä " kun tuo yksikin jo vetää massun pinkeäksi....
"
Maybelle, toivottavasti saat radin asettumaan! Upeasti olet ainakin saanut painon pidettyä kuosissa, mutta ainahan se ei ikävä kyllä riitä, eikä sille mitään mahda.
Ainakin meidän ohjausryhmässä oli porukkaa painoindeksin laidasta laitaan, ja kaikille oli vaan diagnoosi napsahtanut. Joskus kroppa reagoi näin, mutta onneksi seurannalla, ruokavaliolla ja tarvittaessa niillä lääkkeillä voidaan minimoida vaikutukset pieneen - ja myös itseen. Kun itselle kävi käry sokerirasituksessa, tuntui, kuin harmaa (v*tutuksen) pilvi olisi laskeutunut odotusajan päälle. Nyt kohta pari kuukautta olen pistellyt seurantoja sormenpäät hellinä, ja mieliala on palannut normaalimmaksi. Mulla paastot on pysynyt sallituissa ja syönnin jälkeisetkin ollut ok ihan paria mässäilykerran jälkeistä pompsia lukuunottamatta. Mutta seuranta jatkuu loppuun asti, ja hyvä niin. Tärkeintä on terve muksu ja myös itselle terve loppuelämä, kakkostyypin diabetes kun kehittyy tosi monelle radista kärsineelle. Onhan tää tosi tympeää tämä piikittäminen ja syömisen pohdinta jne, varsinkin jos kaikesta huolimatta arvot heittelee ja joutuu lääkityksen ottamaan. Mutta pidetään lippu korkealla ja iloitaan hyvästä terveydenhuollostamme (niin kauan kuin sitä ei perskeko meiltä vie...)
Omaa napaa: napa on vielä tallella, ei ole poksahtanut ihan kokonaan ulos!
Yöhikkailut ja raivoisat jumppailut jatkuvat, mistä johtuu myös viestin lähetysaika... Bravuurina tällä hetkellä on kummankin kyljen potkiminen/muu töniminen yhtä aikaa, kaveri ilmeisesti heittää aina välillä itsensä poikittain masussa! Lonkat vähän juilivat ja ristiselkä on jäykkänä, mutta muuten olen saanut lähestyä viimeistä kuukautta ilman suurempia ongelmia. Eilen kävimme noutamassa mieheni vanhan kehdon hänen lapsuudenkodistaan. Ajattelin sen kunnostaa tulokkaalle päikkäripaikaksi! Olen tästä löydöstä ihan fiiliksissä, koska jotenkin sykäyttää ajatella, että meidän pieni menee samaan kehtoon, jossa isänsä on aikoinaan nukkunut. Samaten kävimme esittelemässä masua miehen isoäidille, eli tulevalle isomummille. Hän on jo yli 90v eikä muisti oikein pelaa, mutta tajusi kuitenkin heti, mistä pyöristymisessä oli kyse, ja oli selvästi innoissaan. Lupasimme lähettää kuvia ja tulla nyytin kanssa katsomaan uudestaan. Toivon todella, että ehtisimme nämä lupaukset vielä pitää!
Viikot ne vain vierii ja la lähenee! Mitens
Ricardina ja muut minua edellä olleet on pärjännyt? Vieläkö olette taustalla? Olisi kiva kuulla loppuvaiheen/synnytyskokemuksista, huutelee täällä rantapallon nielaissut
Fidia 34+3