**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.6**

Syksy2010 tervetuloa joukkoon!

Mulla on aikalailla samanlaiset tuntemukset vauvakuumeesta, kuin sulla Samirja. Vielä pari vuotta sitten olin pitkälti sitä mieltä, ettei meille tule lasta, en edes halua. Reissattiin miehen kanssa pitkin poikin, ostettiin omakotitalo ja puuhattiin varsin tyytyväisinä kaksistaan. Molemmat isosiskot saivat tenavat 2-4 vuotta sitten, mutta ei silti tullut oloa, että itse haluaisi. Oli ihan kivaa pitää vauvaa sylissä, mutta oli myös kiva lähteä kotiin tietäen, että siellä odotti vain koiralauma eikä 24 tuntia vuorokaudessa huolenpitoa kaipaava käärö.

Vaan ajatukset ja tunteet muuttuvat. Isosisko sai vuosi sitten toisen lapsen. Hän oli sitä mieltä, että mun vauvakuume alkoi siitä, mutta en allekirjoita sitä ihan täysin. Elämä muutti vähän suuntaa ja syksyllä alkoi kasvaa se olo, että jotain puuttuu. Ja siitä lähtien vauvakuume on vain kasvanut. Välillä on tosi surullinen, kun näkee ystäviä ja tuttuja vatsa pystyssä. Välillä jopa katkerakin siitä, että meillä ei ole vauvaa ja aina on epävarmuus, suodaanko meille sitä koskaan. Tavallaan kuin tekisi surutyötä jo etukäteen ja valmistautuisi siihen, ettei vauvaa tule. Vaan niitä hetkiä on enää harvassa. Enemmänkin melkeinpä nautin vauvakuumeilusta. Parisuhde voi paremmin kuin pitkiin aikoihin, viihdytään kotona eikä reissata enää kuten ennen. Jollain tapaa ollaan onnellisia siitä, että meillä on molemmilla se suuri haave omasta lapsesta ja se kaikki ihanuus on vielä edessä. Kummaa, mutta kaiken epävarmuuden keskellä syvällä sydämessä on tunne siitä, että kyllä me lapsi saadaan vielä. Se tuntuu hyvältä, ihanalta unelmalta, joka tulee vielä tapahtumaan.
 
Kippi
Samirja, Sara ja Mandala mulla pääsi melkein itku kun luin teidän kuvauksia kuumeilutunteista. Niin tuttuja!! Minä oon aina "tiennyt" haluavani lapsia mutta aiemmissa parisuhteissa ja elämäntilanteissa en ole tunnetasolla vauvakuumetta kokenut, eksä ehdottikin kerran yrittämistä ja olin heti että ei todellakaan. Oma kuume alkoi osittain ihanan ja hyvän nykyisen parisuhteeni :heart: ansiosta, vakaammasta elämäntilanteesta muutenkin (vakiduuni ja opinnot suoritettu) plus suurelti siksi, että ensimmäistä kertaa näin läheltä vauva-arkea läheisen ystäväni tultua äidiksi. Vauva, nykyinen taapero, oli vielä oikea äitin ja isin unelma, nukkui hyvin, söi ja hymyili tyytyväisenä joten romanttisesti sain seurata hommaa vierestä ;) Ollaan kuitenkin tosi läheisiä, joten tiedän myös ne vanhemmuuden varjopuolet ja perhe-elämän haasteet joita ovat kohdanneet joten uskon saaneeni hyvinkin realistisen käsityksen vauva-arjesta. Mutta toki jokainen lapsi ja perhe on omanlaisensa!

Itse kuumeilin muutaman kuukauden jolloin mies ei vielä innostunut asiasta. Olen oikeastaan todella ylpeäkin siitä, miten osasin antaa hänelle tilaa koska tiesin hänenkin haluavan lapsia jossain vaiheessa. Hän kertoi ja on kertonut myöhemminkin että ei vaan vielä aiemmin kokenut tunnetasolla sitä vahvaa halua isäksi just nyt, vaikka tiesi että miun kanssa perheen haluaakin. Noh, sinä "yksin kuumeilun" aikana :) tunsin välillä kateutta kun kavereista joku saattoi kertoa, että heillä mies on alkanut potemaan vauvakuumetta ja mitä ihmettä. Sattui kun jouduin itse työntämään haaveeni taka-alalle, koska tietenkin halusin että haave ja kuume on yhteinen, väkisin ei vauvoja tule ;) Kerroin kuitenkin ja mies kyselikin, mun fiiliksistä ja jaksoi aina kuunnella jos halusin puhua. Syksyllä hän sitten ihan yllättäen ehdotti yritystä ja olin onneni kukkuloilla :) Kuten aiemminkin täällä oon kuvannut, ekat 2-3 kk olivat itselleni kutkuttavimmat, nyt näen, että naiivisti uskoin heti tulevani raskaaksi. Olin jo aiemmin parille läheiselle ystävälle (molemmat nyt äitejä) kertonut kuumeesta ja he intosivat kanssani kun mies lopulta ehdotti ja hehkuttivat että kohta sä oot raskaana ja saat vauvanvaatteita heiltä jne. Vaikka järjellä ymmärsin, että raskautumisessa voi mennä pidempään, tunnetasolla olin ihan varma että nopeaan se tapahtuu ja hyvä etten ostanut niitä vauvanvaatteita valmiiksi ;) Sitten yrityksen pitkittyessä haikeus ja surumielisyys on vallannut mieltä, onneksi vaan minulla ja mies jaksaa uskoa. Tämänkin kokemuksen moni on täällä jakanut, miesten ihana ja voimaa antava usko raskautumiseen :)

Sara kuvasit todella osuvasti, että välillä tuntuu kuin tekisi etukäteen surutyötä lapsettomuudesta vaikka vielä on todennäköisempää meillä jokaisella (!!!!) että raskaudutaan. Itselläni on niin, että yksin tulee niitä surutyö ja haikeusoloja, mutta miehen kanssa lapsista puhuessa tulee se ihana, unelmainen olo, että meistä tulee vielä vanhempia ja perhe ja meidän vanhemmista ihania mummeja ja ukkeja ja sisaruksista tätejä,setiä ja enoja. Se tunne on ihanin, tietää että kaikki läheiset ympärillä olisi onnesta sykkyrällä vauvasta.

Koitetaan keskittyä siihen unelmaan, vaikka välillä se on todella vaikeaa. Minua suorastaan pelottaa nähdä niitä vauvavatsoja lähipiirissä, koska niitä jo on ja taatusti tulossa lisää... Olette hei tosi ihkuja kaikki ja joku totesi että tää on eka vertaisryhmä niin samat sanat! Saan voimaa kirjoituksistanne ja ihailen meitä :) kun voidaan jakaa näin intiimejä tunteita ja ajatuksia.

...nii ja Demuli tuo se plussa!!!! Plus Ronjaliina ja keitä muita loppukiertolaisia oli :) Syksy 2010, tervetuloa valitsit hyvän poppoon! :wave:
 
sunni
Tervetuloa Syksy2010 :wave: :)


Sittenpä TAAASSS omaa napaa.. (sori :ashamed:) tein testin just 10 min sitten kun menkat loppui eilen eikä mitään nä,y ei kuulu enää, vieläkään, mut nyt on pari tuntii tuikkinu kohdun kohtaan ja testiin tuli HETI haamu plus..mitä hemmettiä??????!!!
Enhän mie voi olla?? Tissitkää ei oo kipeet. paitsi tuntuu et ne on isommat ja alamaha ollu 4 pvää turvoksissa,mut en silti voi uskoo et mitää voi tapahtua enää. Ovis on tiety voinnu olla myöhemmin kun en sitä tikutteluilla saanut bongattua sillon kun tikut loppu kesken, tuli vaan niitä haamuja. tai siis tarkoitan haaleampia viivoja.

Mut kait se nyt ois selkee plussa jo oltava??? Entä jos se oli km (tietääkö joku) niin voiko kehossa enää olla mitää hormoneja jälellä? Vai vittuuleeko miun keho nyt ihan kympillä mulle??
Anteeksi tää itsekeskeisyys, mutta ymmärtänette että vähänkö säikäytti.. en millään usko että tuolla mahassa mitään voisi olla,mut miun keho vain järkkäilee jännityksiä mulle.


Mutta mutta.. ihana lukea teidän kuumeiluistanne =) Lisää vaan juttua :)


EDIT:
Katsokaapas nyt tekin,näettekö te mitään. Kuva on tositosi tosi surkee iltavalastuksessaki vielä otettu,kun salamalla ylivalottuu eikä näy mittää, ei tos kyl oikein näy nytkään, mut kuka uskaltaa arvuuttaa onko tuo viivan paikka vai haamu??? toi siis tuli 20-30sek dippauksesta.
Aijaa.com - 8021780.jpg

Aijaa.com - 8021779.jpg


Aijaa.com - 8023257.jpg


voi hitto miten surkeesti nuo erottuu.

kai se pitäis jonnekin soittaa et pääsis veritestiin, mutta minneköhän? Neuvolaan?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Moi kaikki kuumeilijat!:wave: Jo kauan ketjua lueskeltuani päätin vihdoin uskaltautua mukaan eli
Rumor....34v......kp16/31....yk 15
Nämä 15 yk sisältää 2km 06/10 ja 12/10 ja kumpainenkin alkuraskauden keskenmenoja 6+ ja 7+
eli ihan tosta noin vaan, ei ole meillekään sitä rakkauden hedelmää suotu.
Mutta lannistuttu ei olla ja toiveet on korkealla, vaikkakin kumpainenkin km on suurta surua meijän pieneen, (toistaiseksi) 2 hengen perheeseen tuonu.
Tuosta tikuttelusta, itse olen vähän sellainen toisaikainen ovis bongaaja eli välillä tikut käytössä ja välillä ei.
Eka raskaus alkoi kun elämäni ensimmäisen kerran käytin tikkuja ja sitten tämä toinen kaveri tarttui hetkeksi matkaan kun en tikkuja käyttänyt.
Eli tässä nyt pieni yhteenveto... :)
Sunni, mulle tulee mieleen kyl nyt mieleen, että jos sulla olikin valemenkat.
Jos vuoto ei lisäänny eikä tule kovia vatsa kipuja niin sanoisin että toivoa on! :)
Kyllä sitä sitten km tunnistaa jos sellainen tulee, ei paljon tarvitse arvuutella, ainakin mitä omat kokemukset on opettanu...
Kyllähän testi näyttää ainakin jonkin asteista plussa, niin kauan kun raskaus hormoonia kropassa on.
Nyt siirryn taka alalle katselemaan ja kuulostelemaan ja palaan kommentoimaan tai kertomaan hyviä uutisia jos ja kun sellasia on kerrottavana:)

Kesä plussia kaikille ++++++:heart:
 
Kippi
Sunni minä kyllä sun tilanteessa varaisin huomenna ajan lekuriin ja selvittäisin mahdollisen raskauden verikokeella tms. (vai miten ne sen kattoo...öö;)) Koska valemenkoilta noi munki mielestä kuulostaa ja toi viiva oli haaleen vaalee mut oli siinä jotain kumminki :) täytyyhän siun nainen saada tohon selvyys muuten menöö mielenterveys viälä!!! :hug: Varaa aika jookosta ja tuu kertomaan meille (ilo)uutiset pian!

Rumor tervetuloa!! Mäkin lueskelin taustalla pitkään ennen kuin halusin itse kirjoittaa. Isot pahoittelut keskenmenoista, niihin menetyksiin ei pysty edes samaistumaan. Mutta kuten ihanan luottavasti kirjoititkin, raskaus on teilläkin varmasti vaan ajan kysymys. Kaksi kertaa olette sen jo alulle saaneet, kolmas kerta toden sanoo :)

Öitä ja Sunni nukkuu ja sit lekuriin ja raskaana takas!! Tai siis...heh...oon hieman yliväsy niin tuli hassu mielleyhtymä tuosta kommentista....en siis tarkoita että lekuri siut raskaaksi saisi vaan ainoastaan toteaisi HEHHEH onpa hauskaa! Kerro pian uutiset!!!
 
Kippi
...semmonen lisäys vielä, että hieman poskia kuumotti kun luin ton mun pidemmän viestin kuumeilusta. Kun oon tainnut samoja tarinoita turista aiemminkin koittakaa kestää. Joskus sitä innostuu prosessoimaan näitä fiiliksiä ja kuumeilun eri vaiheita eikä tajua TOISTAVANSA ITSEÄNSÄ :ashamed:

Nukkumattia huhuilemaan häipyy hän!
 
sunni
joo mie silmät ristissä luen netistä haamutesteistä' ym kohta nukahan tähän koneelle ja aikanen herätys aamulla..
tein vielä yhen testin äsken ja siihen tulee leveempi mut hailakka viiva, siis tosi tosi hailakka, mutta ei toi kyl viivanpaikalta näytä ja tuli testiajan puitteissa.. hitto. nyt mie oon ihan ulapalla...


mut eikun öitä ja huomiseen ja toivottakaa onnee....

Ja tietenkin sit'ä onnee myös teille joka ikiselle nassulle <3

ja missäs muut jännääjät piileksiii????
 
TERVETULOA Syksy2010 ja Rumor!!

Sunni kyllä mä sun kohdalla ehdottaisin samaa kuin Kippikin ehdotti... eli että varaa aika ja käy tarkastuttamassa kaikki lääkärissä! Ei se ota, jos ei annakaan, mutta itse luulen, että tuossa tilanteessa omaa oloa helpottais, että sais tietää, että missä mennään.

Sunni kyseli, että koska meinaan testata.. Ajattelin niin, että yhtä lukuunottamatta mun kierrot on ollu melkeinpä aina sen 28 tai 27 päivää, joten oottelen ihan rauhassa viikonloppuun ennen kuin testaan. Tietysti toivon, että päästäis ees sinne asti, että vois alkaa testata, jotenki on sellanen toiveikas olo, mutta kyllä sitä on jo alkanu pelätä, että taas sitä petytään ja tulee se tunne, että ei tästä tuu mitään ja että miksi sitä olis raskaana, jos ei tähänkään mennessä olla oltu. Vaikka periaatteessa pohjimmiltaan kyllä uskon ja luotan siihen, että jonain päivänä mustakin tulee äiti.

Toiseen keskusteluun voisin kirjoittaa vähän näistä kuumeilufiiliksistä. Mulla on ollu aina sellanen olo, että haluan äidiksi ja haluan lapsia. Oon jopa tehnyt niin, että kun miehen kanssa oli tunnettu muutama viikko, ehkä kuukausi, sanoin hänelle, että haluan naimisiin ja haluan lapsia ja jos nää asiat ei kuulu sun suunnitelmiin niin voit vielä juosta karkuun ja lujaa. Edellisiin suhteisiin pettyneenä löin siis kortit pöytään ihan heti ja tein omat ajatukset selväksi. Naivisti minäkin aattelin, että kun lapsia haluan, niitä vain tulee. Kun tän tajusin, niin sillon jo tipuin aika korkeelta. Ja kyllä tässä tunteet aaltoilee ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Eräälle ystävälle, joka yrityksestä tietää, sanoin, että asian kiteyttää mun kuumeilun tuntemuksista : "Miten jotain (vauvaa) voikin haluta niin paljon, vaikka tälläkin hetkellä mulla on kaikki ihan hyvin." On asunto, aviomies, vakituinen työ jnejne. Välillä tuntuu, että en haluis/pysty töihinkään keskittymään, ku vaan mietin raskausjuttuja. Ja näiden myötä tulee myös se olo, että onko tää nyt sitten jo liian myöhäistä... Mutta pakko siihen on kai uskoa, että liian myöhäistä ei voi olla! Siinä mielessä naisen kierto on kyllä liian pitkä, että ehtii nää tunteet ja ajatukset vaihtua yhdenkin kierron aikana vähän turhan monta kertaa! Ja mun vika on se, että ehdin kierron aikana ihan jo ajatella, että olen raskaana (kuten nytkin). Sitte sitä elämää alkaa jo miettiä pitkälle pitkälle sen mukaan, että kun nyt olen raskaana ja se vahvistaa sitten taas sitä, että pettyy lujempaa jne. Siksi koitankin siis yrittää pitää mielen ihan neutraalina!

Taidan olla vähä väsy ku vaan tällasta ajatuksen virtaa kirjottelen! Tämänkin niin oon jo raskausoireeksi miettinyt, että miksi mua väsyttää niin paljo ja närästää, nännit on herkkänä, vatsaa turvottaa..... Lähdenkin siis nukkumaan ennen kun liikaa innostun, mutta tsemppiä Sunnille!
 
Ihanaa, että palstalla on niin vauhdikasta keskustelua! :) Tervetuloa Rumor ja Syksy2010!

Sunnille isot plussapuhurit! Oon samaa mieltä muiden kanssa, että eihän sitä vielä tiedä… :) Oliko sun menkat tosi pienet? Voihan olla, et ne tosiaan oli valemenkat. Tietty, jos se oli varhainen keskenmeno, niin kyllä sitä raskaushormonia saattaa vielä olla kehossa. Mut jäitä hattuun - kyllä se pian selviää!

Kuumeilusta on ollu aiemminkin puhetta (huomaan, et oon ollu täällä jo kauan…) ja on se vaan jännä, miten se kuume kasvaa kasvamistaan, kun sille antaa pikkusormen! Mä oon aina tiennyt haluavani lapsia ja välillä on ollu jossain pinnan alla kuumeiluakin, mutta vasta nyt se on kunnollista, kun on siihen mahdollisuus. Mulle on ollu tärkeempää löytää oikea kumppani, koska hyvä parisuhde on kuitenkin kaiken perusta. Koska "se oikea" löytyi vähän pidemmän kaavan kautta, pääsi kuumeilu valloilleen vasta sen jälkeen. Mutta he te nuoremmat ja mun mittakaavassa pienillä kp-luvuilla menevät, älkää huolehtiko! :) Aika ei todellakaan ole teillä vielä mennyt ohi ja - ikävä kyllä - puoli vuotta on melko lyhyt aika odottaa. Se vaan on fakta, ettei raskaaks voi tulla nappia painamalla, vaikka kaikki oliskin ihan kunnossa! Mulla taas on kaikki päin mäntyä, mutta silti usko raskautumiseen on kova! :)

Huomenna olis taas seurantaultra ja sormet ja varpaat pystyssä toivon, että VIHDOIN olis lääkkeet tehonnut. Vaikea silti täysin uskoa, kun kolmessa kierrossa ei oo oviksesta ollut tietoakaan. Kävin nyt uudella kiinalaisen lääketieteen hoitajalla ja sain paljon hyviä vinkkejä ruokavalioon! Se teki myös sellaisen tuliakupunktiohoidon. Huh! :) Pakko hakea vähän vippaskonsteja, koska mulla on vahva usko, ettei länsimainen lääketiede tiedä meistä ihan kaikkea. Ja ainakin oon yrittänyt (ja köyhtynyt) jos ei muuta! ;)

Hurjasti plussatuulia ja tsemppiä kaikille!
 
Oi hitsi jos sunnilla olikin vain valemenkat, jännääääää :heart:

Amanda toivotaan että sulla ovis löytyy! Tuo kiinalainen lääketiede on aina kiehtonut muakin enkä varmasti karsastaisi ajatusta kokeilla sitä joskus.

Täällä menkat jo ehtoopuolella. Aika nuivat oli kyllä, tuli yksi päivä vähän enemmän mutta ennen ja jälkeen taas pelkkää tuhrua. Liuskatkin tuli postissa joten kohta pääsee bongailemaan ovista oikein urakalla kun tilasin tarpeeksi tällä kertaa. Voin jopa kokeilla tikuttaa ovista enemmänkin kuin sen kerran päivässä iltapäivällä, koska kai sen voi missata jos tikuttaa kerran 24h aikana??

Into on kova tälle kierrolle. Kuten mainitsin niin olin aivan varma kun menkkoja ei kuulunut ja oireita oli että olen raskaana ja jotenkin tuntuu kuin olisin jo kokenut vähän raskaudesta. Kuulostaa hölmöltä tiedän. Ainakin se ajatusten yhtäaikainen kaaos ja jäsentyminen sekä miehen söpö tyytyväisyys tilanteeseen oli mielenkiintoista ja opettavaista ja TODELLAKIN haluan kokea sen tunteen uudestaan ja aidosti. Oli ihan hirmu jännittävää käydä baarissa missä oli paljon kavereita, join alkoholitonta olutta eikä kukaan onneksi huomannut. Paitsi tämä tuleva kummi :) Oli vain jotenkin niin pirun etuoikeutettu olo, en osaa sitä muutenkaan kuvailla. Oli vaan niin tyytyväinen ja miellyttävä fiilis pitää hauskaa siellä suosikkibaarissa monien kavereiden ympäröimänä.

Näin yöllä unta, että olimme tämän mainitsemani tuttavapariskunnan luona ja tää mimmi vuolaasti kertoi yllätyksestään että on raskaana ja itki ja mäkin itkin. Tuli siitä taas vaan mieleen jotenkin että kyllä tässä kai on pakko jo itsekin suostua sanomaan että kyllä on vauvakuumetta. Olen karsastanut sitä sanaa tosi pitkään enkä ole oikein osannut pukea sanoiksi tätä halua tulla raskaaksi, lähinnä siis että miksi haluan tai juuri kuten Samirja kysyi 'miltä se tuntuu'.

Jaan sen tunteen siitä alkuhuumasta kun on varma että koska tahansa voi tulla raskaaksi ja muutenkin kaikki on todella todella jännittävää. Näiden ensimmäisten harmistusfiilis"kohtausten" tuloa lukuunottamatta ei ole surumielisyys vielä vaivannut liian pahasti mutta aika alussahan tässä vielä yrityksissä ollaan. Tällä hetkellä tuntuu taas toiveikkaalta että mäkin pääsen mahaa kasvattamaan joskus ja näkemään sen onnellisuuden taas miehen kasvoilta :heart: Muuten en osaa ollenkaan kuvailla miltä vauvakuume tuntuu. Kai se on vaan sitä että ajatukset päivittäin eri asteisesti pyörii asian ympärillä. Ja todellakin niinku Ronjaliina sanoi: naisen kierto on liian pitkä, ehtii käydä koko tunneskaalan läpi perhana, vielä saman päivän aikanakin jopa :D
Kylläpäs taas tekstiä riittää, ajatukset on jotenkin tosi poukkoilevat omassa päässäkin tällä hetkellä, mutta hassulla ja ihan kivalla tavalla.

Ihanaa päivää kaikille :heart: ja tervetuloa uusille :)
 
Torstai 12.5.2011



mandala...........31v. ..... kp4/27-37........yk4
sunni...............33v. ......kp4/23-28.........yk7
Amanda77........33v. ......kp9/32-37.........yk14... 4*ovulaation induktio, 1km
Jonesy.............30v. ......kp9/25-35.........yk6
Nima...............30v. ......kp13/28-37........yk7....
Sintti-79..........31v. .......kp13/23-30.......yk23... dpo0 (2*inssi)
Joku_raja.........29v. .......kp15/24-31.......yk4... dpo-1
Rumor..............34v. .......kp17/31...........yk15
Wanda_81........30v. .......kp17/28-42.......yk8
Syksy2010.......30v. .......kp21/31-35........yk7
Kippi...............30v. .......kp22/26-28.......yk8
Sara_78...........32v. .......kp25/35-38.......yk4.... dpo2
Ginger.............35v. .......kp25/??............yk16.... 1kkm
Ronjaliina.........29v. .......kp26/24-29.......yk6
Cassis.............28v. .......kp35/31...........yk6
Demuli.............31v. .......kp41/32-39.......yk7
Tatja...............34v. ........kp51/18-29......yk9.... terolut(tauko)
Scrat...............31v. .......kp52/28-38.......yk14.... 4*terolut(tauko)
Sakara.............34v. .......kp68/?.............yk3
Miimau.............31v. .......kp75/27...........yk9
PauhaavaSydän..29v. .......kp87/?.............yk7
Vadelma30........30v. .......kp87/32............yk5
Annastiina79.....31v. ........kp111/30-58......yk14



Taustalla:
anskilia
Samirja
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa Syksy ja Rumor!

Ja Rumorille syvä osanotto keskenmenoista... voin vain kuvitella, kuinka raskaita kokemuksia ne ovat olleet. :hug: Toivotaan kuitenkin, että plussaatte pian uudestaan ja kaikki menee tällä kertaa hyvin.

Pidän peukkuja sulle sunni että nuo haamut ennakoisivat sittenkin plussaa! Hui kun onkin jännää... :whistle:

Onnea Amandalle ultraan, toivottavasti saat tällä kertaa hyviä uutisia!

Voih, kun lukee teidän juttuja vauvakuumeilusta niin tulee ihan haikea olo... Tulee mieleen ne kerrat kun olen oikeasti uskaltanut haaveilla olevani raskaana. Se on niin ihana tunne. :heart: Joskus viime keväänä oli niitä kiertoja useampikin, ja nyt uudestaan sen jälkeen kun aloitimme hoidot, mutta aika varovaiseksihan tämä on muuten mennyt sen toivomisen suhteen... Meillä on sen verran jo yritystä takana, yli puolitoista vuotta, että useimmissa kierroissa ei enää kauheasti uskalla odotuksia nostatella. Olen kuitenkin Amandan tapaan toiveikas, että jossain vaiheessa nämä hoidot tuottavat tulosta ja pääsen iloitsemaan raskaudesta ihan oikeasti.

Oviksen bongailusta vielä - periaatteessa kerran päivässä tikuttamisen pitäisi kai riittää, mutta olen kuullut sitäkin että joillain LH-huippu saattaa mennä ohi niin nopeasti että se voi jäädä huomaamatta. Mulla oli myös hankaluuksia löytää ovisplussaa silloin vuosi sitten kun aloin ekaa kertaa tikuttamaan, mutta nykyään se löytyy ihan helposti - yksi syy saattaa olla siinä, että pidän huolen siitä että edellisestä vessakäynnistä on riittävän pitkä aika, mieluiten ainakin 3h. Samaten olen yrittänyt välttää liiallista juomista tikutusta ennen, ettei pissa laimenisi. Nykyään mulla tulee tyypillisesti vahva haamu (lähes testijuovan vahvuinen) noin puoli vuorokautta ennen sitä varsinaista plussaa, joka sitten onkin jo testiviivaa voimakkaampi.

Mulla tuli ovisplussa eilen (joka on nyt asiaankuuluvasti hyödynnetty ;) ), mutta ajattelin vielä huvikseni testata tänään, tuleeko testiin minkäänlaista viivaa. Olisi ihan kiva tietää, kuinka pitkään tuo LH-huippu siellä kummittelee, jos vaikka jossain kierrossa tulee aikainen ovis tai tikuttaminen jää muuten viime tippaan.

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille! :wave:
 
Kippi
Óvistestailusta itsellä semmoset kokemukset, että Sintin tavoin vältän vessassa käymistä 3-4 tuntia ennen tikkuun pissimistä (tiukkaa tekee kun yleensä ravaan kerran tunnissa ;)) ja juomista pari tuntia ennen, en totaalisesti mutta etten juo litratolkulla vettä mikä on myös mulle tyypillistä kun töissä puhuu koko ajan. Aloitan testailut lyhyimmän kierron eli kp26 mukaan kp11-12 tienoilla ja olen siinä kp 16 saanut vahvan ovisplussan, oireet munisnippailut ja vihlonnat pari päivää ennen ja lisääntyneet halut ;) plus ovislimat oviksen tultua luulisin. Päivää ennen ovista mullakin viiva haalea mutta selkeesti näkyvissä ja plussa hyvin selkeä. Oireet yleensä vähenee siten, että pari päivää vielä nippailuja ja sitten tarkkaillaan niitä kiinnittymis ym. kipuja kuten nyt on mulla meneillään... Kaikenlaisia oireita olevinaan mutta olen niin superstressaantunut töistäni että taitaa mennä sen piikkiin oireilut. Bongausonnea Mandala ja muut!

Sunniii...tuu jo kertoo!!! :)
 
Sunni Eikös sitä sanota, että haamukin on plussa. Viivaa ei tule, ellei istukkahormonia erity. Pidän kovasti peukkuja sulle!

Täällä viimeinen terolut napattu ja menkkoja odottelen. Veljen vaimoke kyseli, että koskas teille vauvoja. Nieleskellen sanoin, että niinpä, ei niitä niin vaan tule. Kerroin samana päivänä äidilleni, että vauvahaaveita on, mutta kroppa ei oikein toimi. Äiti toivotti kovasti onnea vauvapuuhiin.
 
sunni
no tuun kertoon etten vielä kerenny saaha veritestiasiaa hoidettua, kun meni pvä tavoitellessa työterveyshoitsuu jolta sitten 4 aikaan sain tiedon et omalta terveyskeskukselta pitää lähete pyytää,,blaaah!
mutta tässä kuva äsken tehdystä 25 herkkyys puikosta josta otin kuoret pois että sain kuvan otettua sairaanpaskalla kamerallani, jolla lähikuvista ei tuu mitää,ainakaan haamujen haamujen kummituksesta, taikka haamujen isoäidistä, mutta mielestäni tuossa väriä on, ja tuli 2-3 minuuttia pissaan kastamisesta...

Aijaa.com - 8025690.jpg



Aijaa.com - 8025689.jpg


Aijaa.com - 8025688.jpg


siinäpä..voitte kertoa näettekö te yhtään mitään, vai onko mulla iso pyörä päästä jo lähteny vispaa.

oireita taas sen verran et nii huonovointinen koko pvän ollu ettei hemmetti oksut ollu kovin kaukana . ja sit yöllä herään joka yö kolmen aikaan pissalle, tai sit herään 2-3 aikaan ja 5 aikaan.
tänään tuikkinu yhteen ja samaan kohtaan kohtuun, hyvin hentosesti,mutta uudella tavalla.
myöskin tuli hieman verta..... siitä jo masennuin kovin paljon..mutta sit kun oli nää vahvat tuntemusket, niin päädyin tekemään testin äsken.. pissa ei kyl ollu rakossa ollu kuin hetken.
mie varmaan viel pissaan tohon ässästä ostettuun tikkuun viel illalla jos onnistun pihistelee pissaa vielä.



Siellähän Kipillä jo kuulostaa lupaavalle :)

plussa PUHUREITA sinne kovin kovasti~~~ puuuuuuhhhhpuuuuuhhhh~~~



joo-oh...


kovasti kiitoksia kaikille kannustuksista, merkitsee minulle enemmän kuin uskottekaan !!! <3
ootte ihania!! <3 :hug:

Ja toivon koko sydämmestäni että 2012 kaikilla teillä on käärö sylissänne!!!
[tietty myös itelleni, mut sitä nyt ei voi tietää.]
 
Pikaisesti omaa napaa ja tervetuloa uusille!

Ovistestiin tuli plussa nyt iltasella, aamulla näytti vielä negaa. Yleensä testaan vain kerran päivässä ja joka kierrosta on plussa löytynyt. Nyt vain tuntui siltä, että plussa voisi tulla. Mielenkiinnosta testaan vielä huomenna aamulla, että näkyisikö plussa vielä silloin. Jos näkyy, niin saan tyytyväisenä jatkaa testailua kerran päivässä. Toki päivän heitto voi näin ovisplussaan tulla. Luteaaliaika mulla on ollut yleensä alle 11 päivää, joten nyt tulee mahdollisesti 12 päivää, mikä on hyvä. Ehkä aiemmissakin kierroissa olisin saanut yhden päivän lisää luteaalivaiheeseen testaamalla illallakin. Nyt vain kovaa yritystä! :p

Lis. Tänään siis dpo-1, jos päivitykseen halutaan lisätä.
 
Viimeksi muokattu:
Perjantai 13.5.2011



Mandala...........31v. ..... kp5/27-37........yk4
Sunni...............33v. ......kp5/23-28.........yk7
Amanda77........33v. ......kp10/32-37.........yk14... 4*ovulaation induktio, 1km
Jonesy.............30v. ......kp10/25-35.........yk6
Nima...............30v. ......kp14/28-37........yk7....
Sintti-79..........31v. .......kp14/23-30.......yk23... dpo1 (2*inssi)
Joku_raja.........29v. .......kp16/24-31.......yk4... dpo0
Rumor..............34v. .......kp18/31...........yk15
Wanda_81........30v. .......kp18/28-42.......yk8
Syksy2010.......30v. .......kp22/31-35........yk7
Kippi...............30v. .......kp23/26-28.......yk8
Sara_78...........32v. .......kp26/35-38.......yk4.... dpo3
Ginger.............35v. .......kp26/??............yk16.... 1kkm
Ronjaliina.........29v. .......kp27/24-29.......yk6
Cassis.............28v. .......kp36/31...........yk6
Demuli.............31v. .......kp42/32-39.......yk7
Tatja...............34v. ........kp52/18-29......yk9.... terolut(tauko)
Scrat...............31v. .......kp53/28-38.......yk14.... 4*terolut(tauko)
Sakara.............34v. .......kp69/?.............yk3
Miimau.............31v. .......kp76/27...........yk9
PauhaavaSydän..29v. .......kp88/?.............yk7
Vadelma30........30v. .......kp88/32............yk5
Annastiina79.....31v. ........kp112/30-58......yk14



Taustalla:
anskilia
Samirja
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Tervetuloa Syksy2010 ja Rumor! :wave:

Sunni selkeästi näkyy testeissä väriä! Toivottavasti tilanteeseen tulee pian selkeys! Hurjan jännittävää!

Sain miehen vihdoin kellistettyä toissapäivänä. :D Ovisplussa se vaan pakoilee, eilen oli pikkasen vahvempi viiva kuin aiemmin muttei lähelläkään plussaa kuitenkaan, ja eiköhän vaan testitkin loppunu. Tai on mulla noita huonompia vielä, uudet pitäisi tulla muutaman päivän sisällä. Oon kyllä alkanut luottamaan tissikipuun joka kertoo että ovis on tapahtunu ja sitä ei vielä ole. Pitkä kierto tulossa...

*muoks* nyt on melko vahvat viivat tikussa että ovis on käsillä! Miehen kaatoon tänään siis! :p Muutenkin hyvä fiilis kun toissapäivänä viimeks ollaan touhuttu että mahikset on hyvät tässä kierrossa...
 
Viimeksi muokattu:
sunniiiiiii ihanaaa haamu :heart: toivottavasti saat selvyyden pian lääkärillä että mitä mitä. Oletko digillä kokeillut? jänskättää hurjasti sun puolesta, toivottavasti kaikki menee hyvin! :)

Pakko avautua täällä kun olin eilen ihan järkyttynyt. Olin tämän "tulevan kummin" ja mainitsemani tuttavapariskunnan miehen kanssa katsomassa matsia eilen. Noh jossain vaiheessa tuli sitten esiin se niiden raskausjuttu ja totta tosiaan pariskunta on raskaana. Kysyin tietty fiiliksiä ja se mistä järkytyin oli se hurjan negatiivinen suhtautuminen tämän miehen osalta koko tilanteeseen. OK he ovat olleet yhdessä vasta vuoden verran mutta kovin rakastuneita kuitenkin eikä tytön pitänyt tulla edes raskaaksi. Mies sitten paasasi pienessä humalassa siinä miten koko elämä menee päin helvettiä, yksiössä asutaan, uusi kissa otettu, ei pääse kouluun, pitäisi hanttihommia tehdä, rahaa ei ole, suhdekin menee varmasti piloille kun mies haluaa aborttia ja nainen vaan onnesta soikeana kun tulikin raskaaksi ja haluaa tietenkin pitää jnejne. Kaveri siinä sitten yritti selvittää järkeviä pointteja tälle paasaajalle niin tääpäs vaan huudahti "hyvähän se on muiden järkeillä näitä mutta HANKKIKAA ITE LAPSIA!!!" siinä vaiheessa mulle tuli niin paha mieli että lähdin ulos tuulettumaan. Ois tehny vaa huutaa takas sille että "NO YRITETTY ON!!" Muutenkin jätkä oli koko ajan 'minä minä minä minä, mutt ku mä ja mä ja mä" vaikka enemmän mua huolettaa se tyttöosapuoli! naurettava pentu, muuten kuitenkin niin mukavan tuntuinen mies. Tyttöraukka oikeasti :( se hänen lapsettomuutensa syy onkin ollut endometrioosi eli ei edes mikään lopullinen tuomio mutta mutta. Vaikea tilanne.
Kun tämä paasaaja sitten lähti pois niin tämän "tulevan kummin" kanssa juteltiin siitä ihan järkyttyneinä molemmat ja puhuttiin myös mun ja oman miehen tilanteesta mikä oli taannoin kun kaikki kolme luultiin että oon raskaana. En ole kenenkään muun kuin kummitytön äitin kanssa jutellut näistä asioista, tämä kaveri nyt sitten myös tietää.
Sori että ite paasaan mutta kyllä tuo järkytti jotenkin ehkä vielä enemmänkin kuin olisin voinut kuvitella. Soitin illalla töissä olevalle miehellenikin järkyttyneenä tuosta ja sanoinkin että haluan tehdä kaikkeni että saadaan oma käärö, ihanku se muka jotenkin korjaisi vääryyttä tuosta toisten tilanteesta mutta kuitenkin :)

En tiedä pitäiskö alkaa testaamaan ovista jo näin aikaisin mutta sellainen seksidraivi päällänsä ett huh. Oon nähny hurjia seksiuniakin viime yönä että heräsin korvat punoittaen melkein :D Tosin viime kierrossa mies sai hurjasti kyytiä aika loppukierrosta, tai siitä minkä luulin olevan loppukierto ennen kuin tuli tämä 10 päivän mukava pikku kierronvenähdys.

Ihanaa päivän jatkoa leidit :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Voi onpa täällä jännää!! sunni haamuilta nuo viivat munkin silmissä näyttää. Hirmuisesti plussatuulia, että tosiaan voimistuisivat tuosta ++++++++++++

Sanokaas te viisaat, miksi mua nippailee vasemmalta puolelta, vaikka ovis on kyllä jo ohi? Omituista. Ilmavaivoja vasemman munasarjan kohdilla, tshih :D ?
 
sunni
Moikka tytsit!

Miusta tuntuu että jään tänne vielä... :(
Teinpä testin nii siin ei näy mittää.. sofin one step. Ei helvetti en tajuu en niin yhtään. Mistä se hormoni sitten tuli niihin eilisiin ja sitä edellisiin???
Nyt on siipi niin maassa että siinä ja lähellä etten marssi kaljakauppaan......... :(
Mieskin tulee vasta huomenna. Viikon oon yksin märehtiny.


Eikö sieltä nyt joku voisi tuoda OIKEAN plussan?

Pitää varmaan miunkii alkaa ovistestejä kohta tekee... eikyllä huvita sekään :|
 
sunni oletko digillä testannut? tekisi mieli halata sinua, joten teen sen näin virtuaalisesti koska jos nyt jotain ei olekaan tapahtumassa niin tuo on julminta mahdollista vittuilua mitä kroppa voi tehdä kun haamuja antaa. Mutta muista se sama vanha virsi: niin kauan kun menkkoja ei näy ;) ihan hirmusti hyvää mieltä toivottelen kp-kaimalle, ja sitä myös ettei ne menkat tule ja nuo tyhmät testit näyttäisi vääryyttä nyt! :heart: :heart:
 

Yhteistyössä