**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.6**

Kippi
Heippatihei naiset!

Me kyllä tarvittaisiin se plussa joltakin uskoa antamaan!! Kamalasti voimia kaikille pettyneille :hug: Tää elämä tuntuu toisinaan niin kierron mukaan menemiseltä, nyt on taas itselläkin toiveikkaampi olo vaikka tää kierto miehen matkan takia menneekin ohi.

Kippi nostan sulle hattua, että jaksat odottaa vielä kesän yli. Olen kuullut, että Väestöliitto on kaikista nihkein eli pitävät kiinni siitä 1 vuoden yritysajasta. Minne tahansa muulle yksityiselle pääsisit jo varmasti... Nima, ei kai se omalla kohdalla "pääsemisestä" kiinni ole, voisihan sitä mennä moneenkin paikkaan vaikka heti jos siltä tuntuisi. Täälläkin kokemuksia lukiessa / ihmisten kera jutellessa huomaa, miten yksilöllisesti suhtaudutaan tutkimuksiin. Toisia ne saattaa hyvinkin alkuvaiheessa rauhoittaa, saa ikään kuin mielenrauhan jos esim. kuulee ettei ole raskautumisesteitä ja voi yrittää rauhassa, tai tietää heti jos jostain kiikastaa. Omalla kohdalla koen että tutkimuksiin hakeutuminen jos mikä lisäisi stressiäni tästä vauvakuumeesta, koska kuitenkin pystyn vielä suhtautumaan syvällä sisimmässäni enemmänkin järjellä tähän yritysaikaan... tarkoitan tällä sitä, että ajattelen, että sille on joku syy miksi siitä vuodesta pidetään kiinni, olen netistä lueskellut lääkärien artikkeleita että puoli vuotta olisi täysin tavallinen yritysaika ja vuosikaan ei poikkeuksellisen pitkä. Täälläkin kun kokemuksia lukee, tajuaa ettei ne tutkimukset/hoidot sitä omaa kääröä tuo välttämättä yhtään nopeammin...

En halua kuulostaa mitenkään kärkkäältä tai tuomitsevalta tutkimuksiin hakeutumisen suhteen, mutta pisti vaan silmään tuo "pääseminen" yksityiselle, rahasta se kait on niillä enemmänkin kiinni kuin yrityskuukausista. Ja korostan että jokainen kokee kuten moni on kirjoittanutkin, nämä asiat yksilöllisesti ja mikä rauhoittaa yhtä, voi ahdistaa toista. Minä nostan sinulle Nima hattua että olette hakeutuneet tutkimuksiin mikäli se tuntuu teidän tilanteessa hyvältä! :) Ja voipi hyvinkin olla että samalla tiellä seurataan syssymmällä...

Täällä etelässä on ihana hellesää. Loppuviikon saakin olla autuaasti vapaalla ja nyperrellä partsilla, jaksaiskohan vielä pestä ikkunat... No onneks on muuta hauskempaakin ohjelmaa ku kotihommat vapaille :D On tää immeisen mieli kumma, aina sitä alkaa keksiä "tehtäviä" ittelleen...johonki se vauvakuumeen tuoma turhautuminen on laitettava ;)

Energiaa kaikille ja Sunnille vielä pakko kommentoida kun oot mua niin ihanasti monesti kannustanut, että älä laita vauvoja taka-alalle vaikka miehellä kiireitä oliskin, ei ne ovikset vältsiin aina samoille ajoille osu... se plussa tulee kun sitä vähiten oottaa eiks vaan! Toivoa sinnekin kovasti :heart:
 
Kippi
...Minä väsyneenä ja ainoana taidan täällä pyöriä... :) Nimalle vielä unohtui pahoitella tädistä!!!! Avauduin vaan omista ajatuksistani tutkimusten suhteen itsekeskeisesti sorry...ja voimia sinnekin kovasti! Tuo mitä kuvasit, ettei edes itkettänyt koska raskaus alkaa tuntua kaukaiselta, kuulostaa jollain lailla tutulta. Omalla kohdalla pahimmat olot osuu usein päiviin ennen tätiä, kun ei haluaisi alkaa taas nostamaan toiveita, mutta tekee sitä kuitenkin. Älä Nima menetä sinäkään toivoasi! Oon ajatellut sitäkin joskus että ehkä se kaukaiselta tuntuminen "kuuluu" asiaan, että pystytään keskittymään tähän hetkeen ja muuhunkin elämään ;) ja ollaan sitten iloisesti yllätettyjä plussasta!

Nyt vetäydyn unille ja puhaltelen plussapuhuria ihan jokaiselle tasapuolisesti +++++++++++++:whistle:

Yritän tän loppukierron pysyä täältä enemmän poissa että sais keskityttyä siihen kuuluisaan muuhun elämään ;)
 
sunni
Kiitokset Kippi :heart:
Koitetaan tässä tsempata ja alkukierron suosta kahlata yli.. Vuotokin jo loppui, mitä hemmettiä taas :confused:


Ihanaa kun oli niin helteinen päivä. Tänään en ajatellut vauvoja, tai yritystä kertaakan. Nautin vain helteestä, otin aurinkoa ja suunnittelin remonttia :)
Ihanaa!
Aurinkoinen sää jatkukoon!!


Sara ja joku_raja tsemppiä ovikseen :)



Minä en tajua nyt ollenkaan tätä hommaa. Keskiviikkona siis eli eilen (kirjoitan tätä siis 2.6) oli siis kp2 ja verta tuli vain joku hassu tippa ja illalla loppui kuin seinään nekin tipat eikä ole sen koommin vuotanut ollenkaan. Mitä tälläiset typo menkaat merkitsee??? Alanko vaipua epätoivoon? Voinko edes ovuloida tollasten menkkojen jälkeen?? Hemmetti että raastaa hermoja. Neuvolaankaan turha soitella,kun niitä ei kiinnosta kuin vauvat ja e-pillereiden määräys :( :(

Huokaus.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Pitäiskö sun sunni tehdä kuitenkin testi varmuuden vuoksi? Kuulostaa vähän oudolta. Mullakin on menkat niukentuneet ja niukentuneet, mutta jotain tulee kuitenkin peräkkäisinä päivinä kolmen- neljän päivän ajan. Gynekologi sanoi, että se on ok. Mutta tuo kuulostaa vähän epämääräiseltä. Jos viime kierrossa sait haamun/plussan, niin voisikohan se vielä vaikuttaa, ettei limakalvo irtoa kunnolla.
 
Torstai 2.6.2011



Nima...............30v. ......kp3/28-37........yk8
Sunni...............33v. ......kp3/23-28.......yk8
Wanda_81........30v. .......kp5/28-42........yk9
Syksy2010.......30v. .......kp7/31-35........yk8
Joku_raja.........29v. .......kp8/24-31........yk5
Rumor..............34v. ......kp8/31............yk14
Demuli.............31v. ......kp8/14-53........yk8
Sintti-79..........31v. .......kp9/23-30........yk24.... (2*inssi)
Sara_78...........32v. ......kp12/34-38.........yk5
Kippi...............30v. ......kp15/26-28........yk9
Tatja...............34v. ......kp17/18-29........yk10.... terolut
Ronjaliina.........29v. ......kp20/24-29.......yk7
Ginger.............35v. ......kp21/??............yk17.... 1kkm
Mandala...........31v. ..... kp27/28-35........yk4
Amanda77........33v. ......kp30/32-37........yk14... 4*ovulaation induktio, 1km
Jonesy.............30v. ......kp20/25-35........yk6
Cassis.............28v. .......kp56/31............yk6
Scrat...............31v. ......kp73/28-38........yk14.... 4*terolut(tauko)
Sakara.............34v. ......kp89/?..............yk3
PauhaavaSydän..29v. ......kp108/?.............yk7



Taustalla:
Annastiina79
Vadelma30
anskilia
Samirja
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Aurinkoista päivää kaikille tasaisesti!

Tulipas eilen sitte oltua ekaa kertaa puistossa kaveriporukalla. Tehdään sitä hyvillä ilmoilla usein että otetaan juomaa ja syömistä mukaan ja loikoillaan vilteillä musaa kuunnellen ja hassutellen. Ihan parasta :heart: enkä edes palanut tällä kertaa vaikka normaalisti kesän ekoina kertoina palan kun pisamainen ja vaalea iho on.

Vaikka tässä nämä asiat on mielessä pyörinyt kun mieskin niistä höpöttele aika paljon (kun on käynyt esim tutkimassa lämpöjen kohoamisesta näillä vauvaforumeilla :D ) mutta silti jotenkin ihan yllätyksenä tullut tämä että minimikiertopäivät jo ihan käsillä :O Ei juurikaan toiveet koholla kun niin vähän edelleen niitä oireita mitä aiemmin täällä listannut, mutta pientä jännitystä silti kuitenkin kun niin vahvan oviksen bongasin :)

Viettäkäähän kaikki oikein mukava päivä :) niin minäkin kun lähdetään porukalla syömään ja huomennakin vielä etätyöpäivä niin avot :D

sunni jos nuo sun kierrot tollai noin niukoilla menkoilla rullaa vielä eteenpäin eikä testit anna kuin negaa niin mä kyllä kävisin lääkärillä puhumassa? ihan ajatus vain. Mutta toivottavasti pärähtää plussa testiin ennen sitä! Tsempit sinne :heart:

Edit: Minä se täällä taas höpöjän. Pitkin päivää eilen nippaillut ihan pienesti, yhtenä hetkenä oli vielä kunnon menkkajuilintaa ja valkkariakin tuli aikalailla seksin jälkeen yyh :p nii ja iltalämmöt oli 37° taas eilen ku viluttikin.
Mutta mutta testasin nyt dpo10 Davidin ovisliuskalla ainakin ihan puhtaan negan. Se ei kyllä ihmetytä ihan hirveästi kun oireet on aika laimean tuntuisia (paitsi tuo lämpö) mutta veikkaan että miesraukka luulee taas ihan varmana että olen raskaana :D
Kunhan ei luteaalivaihe jäisi liian lyhyeksi niin se on tärkein vaikka menkat alkaisikin.
 
Viimeksi muokattu:
Heissan! Ja terveisiä taustalta :) Täällä on asiat vieläkin ihan sekaisin ulkomaankuvioiden suhteen ja oon nyt päättänyt että en jaksa odotella enää enempää vaan yritys alkaa taas seuraavasta kierrosta. Nyt meni harmillisesti ovis just ohi, mutta saapahan vielä ainakin juhannuksen rellestää.

Eli positiivisella fiiliksellä pitkästä aikaa ja samoja fiiliksiä toivon kaikille muillekin mahdollisista pettymyksistä huolimatta <3
 
Perjantai 3.6.2011



Nima...............30v. ......kp4/28-37........yk8
Sunni...............33v. ......kp4/23-28.......yk8
Wanda_81........30v. .......kp6/28-42........yk9
Syksy2010.......30v. .......kp8/31-35........yk8
Joku_raja.........29v. .......kp9/24-31........yk5
Rumor..............34v. ......kp9/31............yk14
Demuli.............31v. ......kp9/14-53........yk8
Sintti-79..........31v. .......kp10/23-30........yk24.... (2*inssi)
Sara_78...........32v. ......kp13/34-38.........yk5
Kippi...............30v. ......kp16/26-28........yk9
Tatja...............34v. ......kp18/18-29........yk10.... terolut
Ronjaliina.........29v. ......kp21/24-29.......yk7
Ginger.............35v. ......kp22/??............yk17.... 1kkm
Mandala...........31v. ..... kp28/28-35........yk4
Amanda77........33v. ......kp31/32-37........yk14... 4*ovulaation induktio, 1km
Jonesy.............30v. ......kp21/25-35........yk6
Cassis.............28v. .......kp57/31............yk6
Scrat...............31v. ......kp74/28-38........yk14.... 4*terolut(tauko)
Sakara.............34v. ......kp90/?..............yk3
PauhaavaSydän..29v. ......kp109/?.............yk7



Taustalla:
Annastiina79
Vadelma30
anskilia
Samirja
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Heips taas!

Vauvakuume on todella ikävä tauti. Totesin sen ihan just taas kerran. Sopinee miettiä mitä raskaus sitten on, kun nyt menee mielialat niin ylösalas, että heikompaa oksettaisi. Yritin kovasti tässä kierrossa ole sillä tavalla tasainen, mutta ei, ei voi mitään. Nyt iski se äärimmäinen vauvakuume, kun ei voi muuta ajatella ja haluaa vauvaa enemmän kuin mitään ikinäkoskaanmilloinkaan. Ja sitten perään tulee se tuska, joka nostaa melkeinpä kyyneleetkin silmiin; että miksei ja kunpa nyt jo tästä kierrosta. Ja sitten yrittää ajatella, että pessimisti ei pety ja miettiä, ettei se tärppää tästä kierrosta kuitenkaan. Huoooooh. Oliskohan tähän vaivaan jotain pilleriä? Rauhoittavaa?

Eikä asiaa helpota yhtään, että miehen siskon miehen sisko (juu, tooosi läheinen sukulainen) sai eilen vauvan ja tuttu-kaverilla oli eilen laskettuaika. Siellä se kärvistelee ja odottelee malttamattomana, että koska pitää synnärille kiirehtiä. Mäkin tahdon! Voisin hyvin odotella ja kärvistellä ekaa ultraa tai neuvolaa tai mitä vaan, kunhan olis ilmestynyt se plussa sinne raskaustestiin. Typeriä haamuja vain ovistestissä, niillä mitään tee... * mutinaa* Ja joo, pitää niistäkin olla iloinen ja siitä, että on edes jonkinlainen kierto ja ja ja... Mullevauvahetinytäkkiäkiitos! Tai edes se plussa sinne raskaustestiin. Tai edes se hymynaama clearbluen ovistestiin.

Huokaus.

Kiitos ja anteeksi purkautumisesta. Aurinkoista päivää jokatapauksessa.
 
Lauantai 4.6.2011



Nima...............30v. ......kp5/28-37........yk8
Sunni...............33v. ......kp5/23-28.......yk8
Wanda_81........30v. .......kp7/28-42........yk9
Syksy2010.......30v. .......kp9/31-35........yk8
Joku_raja.........29v. .......kp10/24-31........yk5
Rumor..............34v. ......kp10/31............yk14
Demuli.............31v. ......kp10/14-53........yk8
Sintti-79..........31v. .......kp11/23-30........yk24.... (2*inssi)
Sara_78...........32v. ......kp14/34-38.........yk5
Kippi...............30v. ......kp17/26-28........yk9
Tatja...............34v. ......kp19/18-29........yk10.... terolut
Ronjaliina.........29v. ......kp22/24-29.......yk7
Ginger.............35v. ......kp23/??............yk17.... 1kkm
Mandala...........31v. ..... kp29/28-35........yk4
Amanda77........33v. ......kp32/32-37........yk14... 4*ovulaation induktio, 1km
Jonesy.............30v. ......kp22/25-35........yk6
Cassis.............28v. .......kp58/31............yk6
Scrat...............31v. ......kp75/28-38........yk14.... 4*terolut(tauko)
Sakara.............34v. ......kp91/?..............yk3
PauhaavaSydän..29v. ......kp110/?.............yk7



Taustalla:
Annastiina79
Vadelma30
anskilia
Samirja
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Ciao bellat! Ja terveiset Italian lämmöstä! Tekipä loma ja aurinko hyvää! :) Päätin pistää lapsiajatukset mahdollisimman sivuun koko loman ajaksi ja onnistuin siinä aika hyvin. Nautin vaan lämmöstä, hyvästä ruoasta ja miehen seurasta.

Missään vaiheessa ei ole ollut mitään tietoakaan raskausoireista. Nännikipukin laantui. Toissapäivänä alkoi lievät menkkakivut ja eilen tuli pari tippaa punaista vessassa käydessä. Nyt on tiputellut muutaman ruskean tipan. Siinä kaikki. Luulen, etten ole raskaana. Tämä mun kroppa on vaan niin hiton sekaisin, ettei se edes kunnon menkkoja saa aikaiseksi. Lentokoneessa, kun aiemmin mainitsemani lupaus sai jo hieman rakoilla, tuli taas aika iso ahdistus... En tajua, mikä mun kehoa vaivaa? Ilmeisesti estrogeenitaso on niin matala, ettei kohdun limakalvo jaksa kasvaa. Tai jotain? Huomenna ja ylihuomenna on pakko tehdä silti testit ja sit soitan lääkärille. En tiedä alkaako uus Femar-kuuri sit heti perään.

Harmillista, ettei saatu plussia mun poissaolon aikana... Voimia kaikille tädin kokeneille! :hug: Nyt uutta putkeen ja tuokoon kesäkuu meille kassillisen plussia! :)
 
Voi harmi että näinkin hyvästä ilmasta huolimatta ei ole mitkään juhlatunnelmat täällä meidän palstalla. Joudun vielä itse yhtymään siihen :(
Tänään oltiin taas puistossa, juuri ennen puistoa olin mitannut kohonneet lämmöt. Puistossa sitten käytiin pusikossa kyykkypissalla (jei :D) tyttökaverin kanssa niin huomasin tuhrua pöksyissä. Ensin mittasin takaisin kotiin tullessa normaalia 0.2° matalemmankin lämmön joten eipä kovin mukavaa ollut. Plus että puistossa jo mietin että ei kai se hiiva vaan TAAS ole tulossa, ei mulla näin nopeasti se ole koskaan uusiutunut. PLUS siihen päälle tuntuu koko ajan vähän pissattavan vaikkei sieltä kunnolla tule mitään joten jos tästä nyt sitten tulee vuosikausien tauon jälkeen myös virtsatietulehdus niin KIITOKSIA VAAN ihan helvetisti, jokseenkin tässä tuntuisi nyt sitten sietoraja ylittyvän :(

Jännä juttu tosin nyt on se että kun mittasin äsken lämmön niin se oli taas vähän koholla, ei ihan puolta astetta mutta 0.3° ja alamahaa kipristelee oikealta puolelta. On tämäkin nyt sitten taas kierto, huh :O :/
 
Sunnuntai 5.6.2011



Nima...............30v. ......kp6/28-37........yk8
Sunni...............33v. ......kp6/23-28.......yk8
Wanda_81........30v. .......kp8/28-42........yk9
Syksy2010.......30v. .......kp10/31-35........yk8
Joku_raja.........29v. .......kp11/24-31........yk5
Rumor..............34v. ......kp11/31............yk14
Demuli.............31v. ......kp11/14-53........yk8
Sintti-79..........31v. .......kp12/23-30........yk24.... (2*inssi)
Sara_78...........32v. ......kp15/34-38.........yk5
Kippi...............30v. ......kp18/26-28........yk9
Tatja...............34v. ......kp20/18-29........yk10.... terolut
Ronjaliina.........29v. ......kp23/24-29.......yk7
Ginger.............35v. ......kp24/??............yk17.... 1kkm
Mandala...........31v. ..... kp30/28-35........yk4
Amanda77........33v. ......kp33/32-37........yk14... 4*ovulaation induktio, 1km
Jonesy.............30v. ......kp23/25-35........yk6
Cassis.............28v. .......kp59/31............yk6
Scrat...............31v. ......kp76/28-38........yk14.... 4*terolut(tauko)
Sakara.............34v. ......kp92/?..............yk3
PauhaavaSydän..29v. ......kp111/?.............yk7



Taustalla:
Annastiina79
Vadelma30
anskilia
Samirja
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Oi mikä ihana sunnuntai! Aurinko paistaa, sai nukkua pitkään, on voinut tehdä puutarhahommia jne. Ja mikä parasta, tänään on kesälomani ensimmäinen päivä! Kuulun niihin onnellisiin, joilla lomaa riittää koko kesäksi. Raskautumisajatukset on ollu aikalailla poissa mielestä viime viikkoina. Tai sanotaan näin, että ajatuksissa, mutta ei päälimmäisenä ja pakonomaisesti. Oon onnistunut ottamaan asian suhteen aika rennosti. Matka Kroatiaan kaveriporukalla alkaa 11.6. ja täytyy kyllä sanoa, että sitä silmällä pitäen oon vähän miettinyt raskautumista/tädin saapumista. Että tuleeko reissussa menkat vai ei. Täytyy varmaan siis varautua reissuun sekä raskaustesteillä että tamppooneilla yms. No sitä asiaa murehdin sitten viikon päästä kun normaalin aikataulun tapaan menkkojen pitäis alkaa. Siihen asti keskitys lomasta nauttimiseen!

Ihanaa sunnuntain jatkoa jokaiselle! :)
 
sunni
Heipsis!

On valtavan upea sää ollut tänä viikonloppuna ja on saanut ruskettua ja viettää kaikki aika pihalla, jopa nukkunutkin siellä :D
Olin miehen mukana sen työmatkalla vuorokauden siksi kun hän ei pääse kotiin kuin vasta reilun viikon päästä.. Tässä kierrossa sit turha tärppiä odotella. Enkä sen vuoksi aio yhtään ovistikkuakaan tehdä. Masentavaa, mutta onneksi on kesä!!! Ja saapipahan juhannuksena ottaa sit vähän hupijuomaa,kun en voi olla raskaana.


Joku voisi nyt alkaa pikkuhiljaa tuoman sen plussan!! Likipitäen kaks kuukutta sitten viimeksi täällä kukaan plussannut. Nythän niitä tärppejä sit saattaa tull useit useitaa ,kun kesä ja hormonit hyrrää..


Mukavaa tulevaa hellviikkoa jokaiselle!!



hmm... editoidaan nyt sen verran,et huomasinpa LIMAT,, ja sen johdosta katsoin kalenteriani (ts. päiväkirja jossa KAIKKI huomioitavaat jutut kuumeilun aikana) niin viime kierrossa kp 6 ollut tasavahvat viivat ovistestissä ja limat ja kaikki..joten jos en sittenkään vaivu epätoivoon.. hih heh.. nimittäin toivossa on aina hyvä elää :eek:)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Täällä selkeesti kp1 meneillään. Vuoto on niukkaa, mut selkeesti menkat kuitenkin alkoi. Vaikka odotukset ei suuret ollutkaan, niin silti toivoa oli viimeiseen asti... Nyt vaan toivon hurjasti, että ovis tulis toistamiseen ja mieluiten sinne kokonaiselle puolelle.

Ronjaliina, onhan se hankalaa, kun ei tiedä tuleeko täti loman aikana tai ehkäpä taas kaksi viivaa testiin... :) Mut koita silti olla stressaamatta! Lopulta kantsii elellä vaan normaalia elämää ja kaikki hoituu kyllä tavalla tai toisella!

Sunni, harmi et tämä kierto menee ohi... Mut tosiaan kesä tulee ja laittaa hormonit hyrräämään! Ja sit me kaikki plussataan, eikö! :)
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää lomaa Ronjaliini ja muut onnelliset lomailijat!

Itse aloitan työt huomenna muutaman kuukauden tauon jälkeen ja kesä painetaan sitten töissä ilman lomia. Toisaalta vähän kurjaa, kun muut lomailee ja itse on töissä, mutta toisaalta en ole juurikaan kesäihminen, joten hyvinkin voin istua tukalan kuumassa toimistossa ja kuunnella ihmisten valitusta :D No joo, oikeastaan tekee tosi hyvää päästä töihin ja saada vähän etäisyyttä vauvakuumeiluun, vaikka yritys jatkuukin edelleen. Nyt tuntuu siltä, ettei päässä mitään muuta olekaan kuin vauvat ja raskautuminen. Ehkä se tärppi tulee, kun ei ole aikaa sitä päivät pitkät pohtia. Hope so. Olis niiiiin ihanaa kasvatella masua sitten syksyllä! Tietty jos nyt sitten tärppäis niin se kuuma, tukala +30 toimistoilma ja pahoinvointi ei varmaan ole kovin herkkua... mutta en valittaisi, en varmasti!!

Ainoastaan vähän murehdin työpaikan ilmapiiriä, joka on todella huono ja tilanne on hyvin raskas tiimissä, johon palaan. Viime talvi oli itsellekin henkisesti hyvin tiukka, onneksi sopimukseni päättyi ennen kuin itsellä olisi korvien välissä naksahtanut kuten muutamalla muulla. Vähän ristiriitaiset tunnelmat, sillä tilanne ei ole helpottunut, mutta toisaalta pidän työstäni paljon... Vaan ei kai se työstressikään hyväksi vauvan yritykselle ole. Jospa sitä osaisi ottaa nyt asiat vähän rennommin.

Sellaisia pohdiskeluja täällä. Ovista olen tikutellut ja haamuja tulee. Muita tuntemuksia ei oikestaan ole ja limatkin on melko kohtuulliset, joten vähän pelolla odottelen tuleeko ovista lainkaan tässä kierrossa, kun yleensä tuntemukset on paljon reilummat. Vaan katsellaan, viime kierrossa ovis oli kuitenkin vasta kp 21, eli onhan tässä vielä ensi viikon loppuun aikaa. Miehen kanssa toki tehtiin äsken talon portailla istuskellessa sotasuunnitelma, että keskiviikkona laitetaan ekat simpat liikkeelle ihan varuiksi, vaikka ovisplussaa ei olisi tullutkaan. Hih, on toi symppis ukko mulla, ei muuta voi sanoa :heart:
 
Pahoittelut Amandalle tädin alusta. Suhtaudut kyllä sunni todella positiivisesti välikiertoon, hyvä juttu! Eipä nämä plussaamisongelmat ole vain meidän ketjun ongelma. Muissakin ketjuissa toukokuu jäi aika hiljaiseksi. Toki meillä hiljaiselo on kestänyt jo pidempään. Vaikeaa uskoa, että ikäkään asiaan vaikuttaa, kun vanhemmatkin plussaavat useammin. :)

Mulla kovia ovisnippailuja oikealla puolella. Niitä ei olekaan nyt pariin kiertoon ollut. Vettymismerkkejä ei vielä ole ja testikin näytti vielä miinusta. O+ odotettavissa torstaina.
 
sunni
Pahoittelut Amanda :( :( Koitappas jaksaa :hug: Ja toivotan että ens kierto on sitten SE kierto sulla, eikös niin <3


Ja Saralle tsemppiä töihin :/ se on tosi kurjaa kun työilmpiiri ei ole hyvä, itsellä karvaat kokemukset siitä :( Koitas kestää kaikesta huolimatta!!

Jokuraja, kiitos ihana :)
Tsemppiä ovikseen :) :) Toivon että tärppää!!!
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Maanantai 6.6.2011



Amanda77........33v. ......kp2/32-37........yk15... 4*ovulaation induktio, 1km
Mandala...........31v. ..... kp3/28-35........yk5
Nima...............30v. ......kp7/28-37........yk8
Sunni...............33v. ......kp7/23-28.......yk8
Wanda_81........30v. .......kp9/28-42........yk9
Syksy2010.......30v. .......kp11/31-35........yk8
Joku_raja.........29v. .......kp12/24-31........yk5
Rumor..............34v. ......kp12/31............yk14
Demuli.............31v. ......kp12/14-53........yk8
Sintti-79..........31v. .......kp13/23-30........yk24.... (2*inssi)
Sara_78...........32v. ......kp16/34-38.........yk5
Kippi...............30v. ......kp19/26-28........yk9
Tatja...............34v. ......kp21/18-29........yk10.... terolut
Ronjaliina.........29v. ......kp24/24-29.......yk7
Ginger.............35v. ......kp25/??............yk17.... 1kkm
Jonesy.............30v. ......kp24/25-35........yk6
Cassis.............28v. .......kp60/31............yk6
Scrat...............31v. ......kp77/28-38........yk14.... 4*terolut(tauko)
Sakara.............34v. ......kp93/?..............yk3
PauhaavaSydän..29v. ......kp112/?.............yk7



Taustalla:
Annastiina79
Vadelma30
anskilia
Samirja
Tunafish-78
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel



plussanneet
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
Pahoittelut muillekin uuskiertolaisille. Täälläkin tuntuu että päähän potkitaan ja aivan helvetin kovaa. Hiiva vaivaa edelleen ja jatkuva pissahätä että tänään menen nyt sitten lääkäriin. Hiivakin on nyt sitten uusinut puolen vuoden sisällä kolmatta kertaa niin pakko siitä puhua gynelle ja pakko testauttaa tuo mahdollinen pissatauti (mistä helvetistä se nyt tähän hätään iski myös???)
Tämän lisäksi tänään aukesi hanat ja aivan järkyttävän hirveät kivut tuli sen mukana :( :( Ihan kun ei olisi ollut jo tarpeeksi harmillista että menkat ylipäätään alkaa niin vielä nuo kauheat kivut.
Eipä oo ollu ku kerran elämässä näin kovat kivut menkoista, tuntuu ett melkein pyörryn tähän työpöydälle. Onneksi se on vaan tunne eikä ihan oikeasti pyörrytä vielä ainakaan.

:(
 
Mandala, pahoittelut tädistä… :hug: Samoja vaiheita elellään. Mullakin jostain syystä melko voimakkaat kivut, joita ei oo koskaan aiemmin ollut. Sulla vaikuttaa tosi kovilta! Kannattaa varmasti mainita lääkärille, ettei vaan olis endometrioosia… Kait ne kivut voi vaihdella kierrosta toiseen. Tsemppiä!

Mulla oli eilen aivan valtava ahdistus-itkukohtaus nukkumaan mennessä. Tuntui vaan aivan lohduttomalta ja surulliselta tää tilanne. Joskus aiemmin on elämässä ollut vaikeita aikoja ja nyt elämä on tosi onnellista ja tasapainoista. Joten en tajua, miksi pitää kokea tällaista… Oon aina halunnut kovasti lapsia, useammankin, ja tuntuu tosi kurjalta, että se haave on näin epävarmaa. Oon kyllä iloinen siitä, etten aiemmissa suhteissa lapsia hankkinut, mutta nyt tuntuu, et olisinpa tavannut mieheni aiemmin… Pelottaa, että saankohan edes yhtä lasta, saati useampaa. Edes hoidot ei saa mun kroppaa toimimaan oikein ja PCO:n lisäks vielä toinen puolikin on pois pelistä. Tätä epävarmuutta on vain välillä ihan mahdoton sietää. Tähän mennessä oon ollu tosi luottavainen ja positiivinen, vaikka välillä onkin ahdistus ja pelot olleet päällä. Mut eilinen olotila oli jotain aivan karmeaa - en osaa edes kuvailla sitä pohjatonta surua. Sen lisäks olin äärettömän vihainen omalle kropalleni. Uskon, että mieli taas helpottuu ja nytkin on jo parempi mieli. Mutta aika syvissä vesissä sitä uiskentelin. Sori tämä ahdistava viesti. Oli pakko purkaa tätä teille.
 
Ehkä oli hyväkin että sait 'itkettyä pois' vähän tuota pohjatonta suruasi Amanda. Tuntuu jotenkin omat ongelmat vähäpätöisiltä kun katsoo sun yrityskerta numeroa. Vaikka numerohan sekin on, mutta varmasti korreloi suruusi. :hug:

Itse päätin ottaa härkää sarvista ja kyselin gyneltä tänään sitten asioista. Esim siitä että mun luteaalivaihe jäi 10 päivään. Hän sanoi ettei sillä ole niin suurta merkitystä. Että esim lapsettomuuslääkäritkin enemmän juuri kiinnittää huomita follikkelin kokoon ja itse kiinnittymisen olosuhteisiin kuin että tuijottaisi pelkkää luteaalivaihetta. Siihen lekurikaan ei osannut suoraan sanoa mitään kun sanoin että testasin 2 vuorokauden ajan vahvaa ovisplussaa. Sanoi että eihän noista testeistä aina niin tiedä täydellä varmuudella.

Mukava nainen. Pääsääntöisesti sanoi että ottakaahan kesä rennosti ja muutenkin stressi pois. Tuo stressin välttäminen tuntuu olevan se ykkösohje yleensä gyneiltä, eikä varmasti ihmekään kun niin monista paikoista lukenut, että hurjan yrittämisen keskellä kun jonkun yrityksettömän kuukauden pitänyt niin heti tärpännyt :)
Onneksi olen vielä saanut itse pidettyä stressitason alhaisena, ettei ahdistamalla ahdista kuitenkaan. Mutta ei se silti tarkoita etteikö sitä tulisi ajateltua ja puuhattua tätä projektia tavalla tai toisella vaikka miten :D

Mutt siis aaargghhh nää kivut mitä hittooo! alkaa särkylääke vähän hellittämään niin taas juilii mahaa niin pirusti. Unohdin näistä yllättävistä menkoista kysyä tänään. Jotenkin kyllä nyt vuotaa ja kipuilee ihan eri tavalla kuin aiemmin. Hittolainen.

Mutta tänään maistan pari lasia punaviiniä kyllä ihan mielelläni!
 
Amanda iso lohtuhalaus täältä. Uskon, että tuntuu todella raskailta nämä kierron alut :hug: Kunpa olisikin jotain, jolla lohduttaa konkreettisesti. Mandalallekin halit, uutta matoa koukkuun!

Ensimmäinen työpäivä takana. Kiitos sunni tsempityksistä, niitä todella tarvittiin. Odotin tosi paljon töiden alkua, mutta nyt tuntuu siltä, että huhhuh. Pomo on aivan loppu, näki heti kasvoilta, että todella oli väsynyt tuohon raskaaseen työilmapiiriin, jolle on jo pitkään yrittänyt tehdä jotain. Hän on itse sairastellut pitkin kevättä ja epäilikin, että juuri tuosta stressistä se johtuu, että kaikki pöpöt tarttuvat. Toinen tiimiläisistä syö unilääkkeitä ja mielialalääkkeitä, jotta jaksaa töissä. Ei hyvä, ei ollenkaan. Ja oikeasti, kun syy on 99%:sti tiimin yhdessä jäsenessä, jota ei saada potkittua talosta ulos. Miten yksi ihminen voi myrkyttää koko tiimin, eikä asialle pystytä tekemään mitään. Ei ymmärrä, ei. Odotin ja toivoin, että asiat olisivat edes hivenen muuttuneet, mutta eipä näemmä ole. Jotenkin kovin raskasta nyt jo ekan päivän jälkeen, kun väsyneet ihmiset odottavat musta jotain pelastajaa, ihmistä joka raataa muidenkin duunit, kun ovat itse liian väsyneitä niitä tekemään.

Huoh. Ja tietysti omassa kupolissa tällä hetkellä on ajatus siitä, ettei saisi stressata. Se työpaikka ei ole niin tärkeä kuin vauva. Vaan, kun on luotu perustunnolliseksi ihmiseksi, joka ei osaa olla stressaamatta... Miten lievittää stressiä? Stressi töistä ja stressi raskaaksitulemisesta... jepjep.

No joo. Jospa menisi päivä kerrallaan, niin kuin aina, ja keskittyisi pieniin hyviin asioihin. Kuten esimerkiksi siihen, että limat alkaa lotista lupaavasti :D Jospa se ovis tosiaan on tulossa...

Hyvää viikonalkua kaikille ja tsemppiä!
 

Yhteistyössä