**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.4**

kuumetta, tämä on ihan oikea paikka purkaa ajatuksiaan. Niiden jakaminen helpottaa, kuten tiedätkin. Ja siksihän me täällä ollaan, toinen toistamme tukemassa :hug:
Sinulla on ollut viikonloppuna kurjia hetkiä. On tosi hienoa, että miehesi on tukesi ja turvasi, eikä sinun ole tarvinnut yksin selvitä tilanteista, vaan hän on ollut henkisenä tukenasi ja varmasti osannut aavistaa tuntemuksiasi.
Toivottavasti et ole kovin pahalla mielellä.
Et saa olla pahalla mielellä, sillä teillä on maailman ihanin yhteinen salaisuus :heart:
 
Kiitos, Tirlittan, olet ihana. En voi oikeasti olla kovin pahalla mielellä, kuten kirjoititkin, sillä kaikki on viimeinkin (ainakin tällä hetkellä ) juuri niin hyvin kuin olen aina toivonut! Maailman ihanin mies ja viimeinkin toivoa lapsesta. Ja vanhemmatkin terveinä, ja veljeni vaimoineen teki lähentymisyrityksen meitä kohti, sekin on iso asia. Arvostan sitä, vaikka pahoittelinkin mieltäni. Ei meillä riitaa tullut, sillä annoin asioiden mennä ohi ja ajattelin, että puhun niistä sitten mieheni kanssa- niin kuin teinkin :) .

Tuosta äskeisestä viestistäni tulee kuva, että sukuni on kova ottamaan viinaa, mutta ei se kyllä ihan niin ole ;) . Isäni kävi vuosi sitten lähellä kuolemaa ja on sen jälkeen yrittänyt muuttaa elintapojaan. Ei ennenkään juonut usein, mutta sitten ottaessaan otti helposti liikaa. Nyt ottaa vielä harvemmin ja vähemmän, mutta ei vielä ole niin omaksunut juhlintaa ilman alkoholia että olisi osannut sanoa vastaan veljelleni, joka yllytti kaikkia juomaan. Sekin minua harmitti- minä kun yritän mieheni kanssa tukea isääni opettelemaan hauskanpitoa ilman alkoholia. Veljenikään ei alkoholia taida ottaa kuin seurassa joskus viikonloppuisin. Mutta kuitenkin näköjään sitten enemmän kerralla. Minä ja mieheni otetaan kyllä useinkin viinilasillinen tai iltaviski, mutta harvoin sen enempää. Humalassa en ole miestäni nähnyt ikinä. Nyt en tietenkään ota mitään, kun Pieni on matkassa :) .

Selkää jomottelee, huolettaa hiukan. Mutta kuulunee asiaan.
 
Kuumetta, onpa kurjaa, että pahoitit mielesi viikonloppuna. :( Mua myös vähän jännitti tuo juomispolitiikka, kun olimme syömässä porukalla viikonloppuna. Mutta onneksi kukaan ei juonut paljon eikä kiinnittänyt juomattomuuteeni huomiota. Helpotus. Teimme kylläkin yhden onnistuneen lasinvaihtotempun eli kun mies oli juonut sampanjansa puoleen väliin, vaihdoimme laseja ja lopun iltaa puoliksi juotu lasi nökötti edessäni (vaikka onhan sekin vähän outoa ettei saa hyvää kuohuvaa alas kun se on ihan siinä nokan edessä.. :). Olimme oikein ylpeitä tämän huijauksen onnistumisesta! Mä olen hieman pelännyt, että joskus tulisi hetki, että joku huomaa ja sitten en osaisikaan valehdella sujuvasti..

Mun pahimmat pelot alkaa laantua ja uskallan suhtautua jotenkin relammin. Ehkä johtuu tämän väsymyksen tuomasta 'kokovartalopuudutuksesta'. Mun suuri päivittäinen huoli on nyt, että saan työni tehtyä, välillä tuntuu etten väsymykseltä jaksa edes työtehtäviäni ajatella.

Tsemppiä kaikille vaiheisiinne!
 
Moikka!
Nyt tuli miehen simppatestit...sperma ok...ja hedelmöityskyky normaali...no se ainakin kunnossa. Mä alan varmaan sitten jotain hormoneja syömään parin kk:n kuluessa...Toivotaan että niistä on ovikseen apua ja passaa mulle, kun mulle ainakin e-pillereistä tulee niin paljon oireita.
Mulla menossa kp 5/25 ja meillä on nyt pari kk yritys tauolla mun lääkekuurin takia...kamala vauvakuume!!!
Ei mulla vieläkään toivottomuus valtaa...uskon että ne hormonit auttaa...kun oon koko ajan epäillyt etten ovuloi, kun ei oireita ole...
Mukavaa odotusaikaa jo odottaville!
Olen lukenut kuulumisianne, mutta itsellä ei paljoa tällä hetkellä kirjoiteltavaa...
 
Kiitos takaisintulotoivotuksista :)

Kuumetta
, kurjia tuollaiset tilanteet. Suku on todellakin välillä se pahin ja ainakin itse huomaan, että heidän sanomisiaan kuuntelen paljon kriittisemmin kuin esim. ystävien. Jokainen väärinlausuttu asia jää helposti mieleen. Ehkä jotaini hyvää ja tärkeääkin tuossa hetkessä, muistan kun isäsi oli sairaana ja taisteli hengestään, joten hyvä kuitenkin, että tuollaisiin yhteisiin hetkiin on vielä mahdollisuus.

Tirlittan, tsemppiä piikittelyyn ja torstain ultraan, toivottavasti siellä on kelpo saalis kypsymässä.

Koitahan Heksu selvitä siellä vauvakuumeesi kanssa :) Ja hieno homma että miehen spermakin ok ja sulla on positiivista uskoa hormonien aloittamiseen!

Mona ja Kuumetta, makoisia unia molemmille, onneksi väsymys on tervettä, ihanaa, asiaankuuluvaa väsymystä. Sitä tännekin kaivattaisiin..

Omaa napaa sen verran, että meillä saatiin punktiosta lopulta 8 hedelmöittynyttä solua. Nyt olen sormet, varpaat ja korvatkin ristissä, että ne jaksavat myös jatkaa jakaantumista ja siirtoon päästään. KAto kun on meillä käynyt yleensä juuri tässä vaiheessa. Sitten se jännäily vasta alkaakin. Mies on sopivasti työmatkoilla viikon tulevasta piina-ajasta. Huh.

Laitanpa vielä listan ja lisäilen omat tietoni takaisin. Ja huh kun listaa katsoo, siinä plussaneiden lista on jo paaaaljon pidempi kuin meidän tahkoajien. Mutta ehkä sekin on merkki toivosta?!

Tiistaii 21.04.2009

Lumikeiju 33v..........kp16/28-30...........yk13.....................esikoinen
Tirlittan-75 33v.......kp4/29.................yk22.................esikoinen
Tuulia-76 33v..........kp?/23-28..........4,5v.......esikoinen, miehelle 3.
Heksu76 31v...........kp?/25...............................................esikoine n
merilintu..................kp?/28-34...........n.2,5v.....................e sikoinen
Vaahtokarkki...........kp15?/28............n. 1 v 10 kk.............esikoinen

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta..... tyttö 10.8.08

Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................tyttö 27.10.08

Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.....pari vuotta..............poika 26.12.08

Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6...................poika

Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku 36 v...........pari vuotta.......tyttö 10.2.09
lentoemo-76.......yk7........1. yhteinen.....tyttö 8.2.09
Almaa 35v...............yk3.......esikoinen

Heinäkuun 2008 plussat
manna8 33v............yk14.........esikoinen.... tyttö 30.3.09

Lokakuun 2008 plussat
Pulcina melkein30v........yk2...........esikoinen

Helmikuun 2009 plussat
Ellastiina.............pari vuotta...............esikoinen

Maaliskuun 2009 plussat
Jääkyynel 31v..........yk1.................esikoinen

Huhtikuun 2009 plussat
kuumetta36v............yk33..............1. yhteinen
Mona78 30v..............yk2..................esikoinen



 
Vaahtokarkki, joko teillä tänään on ollut siirto? Vai miten pitkään teidän soluja viljellään?
Pidetään peukkuja, että kaikki menee hienosti!

Heksu, onnea hyvästä simppatestituloksesta.
Toivotaan, että hormonien avulla ovulaatiokin löytyy pian!

Mona ja kuumetta
, voikaa paksusti!

).( Minulla on ultra huomenna. Odotan jo kovasti, että mitä siellä mahtaa näkyä. Päänsärky on onneksi jo helpottanut. Vatsa tuntuu täydeltä, joten olen toiveikas, että folleja on lähtenyt kasvamaan.
 
Keskiviikko 22.04.2009



Lumikeiju 33v..........kp18/28-30...........yk13.....................esikoinen
Tirlittan-75 33v.......kp6/29.................yk22.................esikoinen
Tuulia-76 33v..........kp?/23-28..........4,5v.......esikoinen, miehelle 3.
Heksu76 31v...........kp?/25...............................................esikoinen
merilintu..................kp?/28-34...........n.2,5v.....................esikoinen
Vaahtokarkki...........kp16/28............n. 1 v 10 kk.............esikoinen

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta..... tyttö 10.8.08


Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................tyttö 27.10.08


Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.....pari vuotta..............poika 26.12.08


Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6...................poika


Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku 36 v...........pari vuotta.......tyttö 10.2.09

lentoemo-76.......yk7........1. yhteinen.....tyttö 8.2.09

Almaa 35v...............yk3.......esikoinen

Heinäkuun 2008 plussat
manna8 33v............yk14.........esikoinen.... tyttö 30.3.09


Lokakuun 2008 plussat
Pulcina melkein30v........yk2...........esikoinen

Helmikuun 2009 plussat
Ellastiina.............pari vuotta...............esikoinen

Maaliskuun 2009 plussat
Jääkyynel 31v..........yk1.................esikoinen

Huhtikuun 2009 plussat
kuumetta36v............yk33..............1. yhteinen
Mona78 30v..............yk2..................esikoinen
 
Hei

Kiitos vielä Tirlittan, sinun kauniit sanasi lohduttivat sukulaisahdistuksessa.


Mona

Onnea lasinvaihtotempusta :). Minä pohdin lauantaina kuumeisesti, miten saisin sen järjestymään (tai että pääsisin käymään vaikka toisessa huoneessa lasin kanssa ja kippaamassa osan juomasta kukkaruukkuun) mutta istua kökötimme kaikki paikoillamme hyvien näköyhteyksien päässä toisistamme... huoh. Vaikeaa. Mutta ihanaa, kun kerrankin ei saanut juoda :) .

Minulla alkaa myös hiukan helpottaa keskenmenon pelko- tai siis pelkään sitä kyllä joka päivä ja käyn tarkistuksilla mutta en ihan joka puolen tunnin pää kuten tähän asti. Tosin nyt selässä on taas menkkamaisia kipuja ja huoli sitä myöten on isompi (tämä on kyllä jo neljäs kerta kun on tällaista kipua). Enemmän minua alkaa pelottaa perjantainen ultra- mitä jos siellä ei näykään ketään! Mutta sitä koetan olla ajattelematta.

Tsemppiä töissä jaksamiseen! Minulla ainoa konsti selvitä ovat jokapäiväiset päiväunet.


Heksu

Hienoa, että miehesi labratulos oli hyvä! Malttia malttamattomuuteen :)!


Vaahtokarkki


Onnea kahdeksan pikku alkion saamisesta!! Täälläkin on sormet ja varpaat pystyssä, että kaikki jatkaisivat kasvuaan.

Koeta keksiä kaikkea kivaa tekemistä piinailuajaksi, ettet ehdi miettiä asiaa liikaa :) .

Olet oikeassa, tuossa viikonlopussa oli ahdistelusta huolimatta paljon hyvääkin, joten kaiken kaikkiaan jäätiin plussan puolelle :) . Olen äärettömän onnellinen ja kiitollinen siitä, että isäni on hengissä ja suht koht hyvissä voimissa, samoin äitini. Ja olen tosi iloinen siitä, että veljeni vaimoineen teki pitkästä aikaa lähentymisyrityksen meitä kohtaan ja tuli istumaan iltaa ihan oma-aloitteisesti. Meillä ei ole koskaan aikuisena ollut riitaa (nytkään ei siis riidelty, minä vain omassa mielessäni pahastuin ja surin), joten ei olla riidoissa. Taidetaan vain olla niin erilaisia, minä ja mieheni ja veljeni vaimoineen. Tiedän, että vanhemmilleni oli tosi tärkeää, että pitkästä aikaa istuimme iltaa kaikki yhdessä.

Isäni joutuu uuteen, isoon leikkaukseen syksyllä. Pelottaa ihan hirveästi. Onneksi näillä näkymin saamme kertoa hänelle lapsenlapsesta ennen leikkausta. Siinäpä hänelle hyvä motivaattori parantua ja toipua :) .

Kiitos väsymyksen ihanuuden muistutuksesta. Minä tosiaankin rakastan nukkumista normaalioloissa, vaikkakaan en oikeastaan koskaan tavallisesti mene nukkumaan ennen yhtätoista. Olen aina ihan pirteä siihen saakka, kunnes laitan pään tyynyyn. Kun korva koskettaa tyynyä, nukahdan ja nukun hyvin aamuun saakka. Kerran käyn vessassa yön aikana. Siis tavallisesti. Mutta nyt väsyttää aamulla ja väsyttää päivällä (päiväväsymys alkoi taas tänään) ja väsyttää illalla. Näen paljon vilkkaita unia ja vessassa pitää käydä ainakin kaksi-kolme kertaa. Huulet ja suu kuivuvat yöllä, huulet ihan halkeilevat (en tiedä, onko raskausoire vai ei). Yöllä janottaa, mikä on ihan uutta minulle. Ikävintä on, että olen alkanut heräillä yöllä, enkä saa aina heti unen päästä kiinni uudelleen. Viime yönä nukuin kolme tuntia, sitten valvoin kolme ja puoli. Ehkä olin horteessa välillä, mutta en nukkunut. Ja sitten vielä kaksi tuntia unta... Enkä ollut edes ottanut pitkiä päiväunia. Huoh. Mutta en valita.


Tirlittan

Malttamattomana odottelen ultrakuulumsiasi!



Ja vielä vähän ).( (pitää kohta vaihtaa (.) koska olen syönyt ihan liikaa ja liian paljon herkkuja)

Minun oli tänään pakko kertoa raskaudesta yhdelle ihmiselle töissä, vaikka en olisi halunnut. Vannotin häntä pitämään salaisuuden... Päiväkodin perhetyöntekijä pyysi minua toiseksi vetäjäksi yhteen syksyllä alkavaan projektiin. Hän perusteli valintani hyvin ja projekti kuulosti oikein mielenkiintoiselta. En osannut siinä kohdassa muuta kuin kysyä, osaako hän pitää salaisuuden koko työyhteisöltä johtajaa myöten.. ja hänhän arvasi, mistä on kysymys. Vakuutti kyllä, ettei kerro. Tavallaan oli hauska kertoa, tavallaan ei- aion kertoa vasta reilun kuukauden kuluttua muille töissä. Samalla tulin kertoneeksi, että on takana yksi keskenmeno. Mies sanoi, että oli ok kertoa, että tuollaisessa tilanteessa pitääkin kertoa. No hyvä.

Voimia kaikille!
 
).( heti alkuun. Täällä on nyt yksi hyvälaatuinen matkalainen mukana matkassa ja viisi meni pakkaseen. Niissä ei ehkä ihan niin hyvä laatu, mutta pääasia, että pakkaseenkin saatiin. Nyt sitten vaan ihmetellään, toivotaan ja pelätään pahinta. Kahden keskenmenon jälkeen sitä kyllä ajattelee, että raskaus saattaakin alkaa, mutta entäs siitä eteenpäin. No, nyt ei auta kuin säilyä täysissä järjissä vielä reilut 10 päivää..

Tirlittan, tulehan kertomaan ultrakuulumiset. Toivottavasti pinkeä maha tarkoitti tosiaan hyvää saalista.

Kuumetta, ei kai kukaan halua kovin aikaisessa vaiheessa kertoa, mutta ehkä se aito rehellisyys tuollaisissa tilanteissa kannattaa, koska muuten voisi itsellä olla huono omatunto töistä, joihin lupautuu tai ei lupaudu väärin perustein. Toivottavasti henkilö on myös luottamuksesi arvoinen.
 
Nopeasti vain omaa napaa.
Hyvältä näytti ultrassa. Oli seitsemän isompaa follia ja lisäksi kahdeksan pienempää, jotka saattavat ehtiä mukaan. Edellisessä hoidossa oli samanlaiset näkymät tässä vaiheessa ja punktiossa oli silloin saaliina 14 munasolua, joten ennusteen mukaan nyt saatetaan päästä samaan lukemaan.
Tiistaina on punktio ja torstaina on siirto.
 
Vaahtokarkki, onnea kyytiläisestä! Toivottavasti pysyy matkassa - ja ihan loppuun saakka!! Tsemppiä jaksaa seuraavat 10 päivää!

Tirlittan, sultahan näyttää tulevan paljon munasoluja! Onnea hyvistä näkymistä!

).( Mieli maassa. Mulla on ollut jo ennen tätä raskautta kipuja vasemmalla puolella alavatsaa. Kipu on jatkunut ja koventunut tämän raskauden aikana. Tänään kävellessä ja juostessa ratikkaan tunsin lähes koko ajan voimakkaan, viiltävän kivun siellä vasemmalla. Soitin gyneosastolleni sairaalaan ja nyt odottelen sairaalan kätilön soittoa.. Jospa mun täytyykin lähteä sairaalaan näytille.. Voi kettu.
:(
 
Mona, voi että, toivottavasti kivulle löytyisi joku selitys, josta ei tarvitsisi olla kovin huolissaan. Varmasti olisi hyvä, että pääsisit pian sairaalaan tutkittavaksi.
Toivon sydämestäni, että kaikki menee hyvin ja olet taas pian paremmalla mielellä.

Vaahtokarkki, onnea kyytiläisestä :heart: Yritä ottaa rennosti ja keksiä muuta ajateltavaa - tiedän hyvin miten vaikeaa se on.

).( Eilen olin koko päivän reissussa, kun kerran pidin vapaapäivän klinikalla käynnin takia.
Kävin lounaalla veljen vaimon kanssa - ja kuulin vauvauutisia! Jos kaikki menee hyvin heille syntyy toinen lapsi lokakuussa :heart: Raskaus ei ole sujunut ilman ongelmia, joten vähän saa vielä jännätä miten asia etenee. Olin vilpittömästi ilahtunut uutisesta.
He yrittivät esikoista vuosia ja toista lastakin ovat yrittäneet yli neljä vuotta. Olivat jo olleet varmoja, että toista ei suoda ja hyväksyneet asian täysin. Kun olivat myyneet vaunut ja muita tarvikkeita pois, niin siitä kahden viikon kuluttua oli tullut plussa testiin! Ihana yllätys.
Kerroin heille lapsettomuushoidoistamme kuukausi sitten ja tietenkin heitä oli nyt mietityttänyt miltä tuntuu kertoa vauvauutinen minulle. Uutisen kuuleminen tuntui minusta onneksi aivan ihanalta - vuodatin ilonkyyneleitä. Veljen vaimo on minua paljon vanhempi ja siinäkin mielessä ajattelen, että he ovat tässä "jonossa" oikeutetusti ennen meitä.
Vanhempani saavat tietää asiasta huomenna, kun he tapaavat veljen perheen. Haluaisin olla kärpäsenä katossa. Vanhempani ovat todella hengessä mukana meidän hoidoissamme, joten he ovat hyvin latautuneet raskausuutisen kuulemiseen. Nyt kun uutinen tulee yllättävältä taholta, he menevät varmaan onnesta sekaisin =)
(Tosin saattaa heitäkin alkaa surettaa, että miltä asia meistä tuntuu.)

Klinikalla olivat suhtautuneet erittäin vakavasti meidän alkioiden menetykseen sulatuksessa, sillä isoa määrää hyvälaatuisia alkioita menetetään kuulemma äärimmäisen harvoin. Siellä oli pidetty palaveria, käyty samojen hoitopäivien muita potilastietoja läpi, tarkastettu laboratorialaitteita jne. Mitään syytä ei ollut löytynyt.
Minulle on nyt vakuutellut kaksi lääkäriä ja hoitaja, että tuo menetys ei ennusta ollenkaan sitä, että jatkossakin meidän alkioille kävisi sulatuksessa samoin. Yritän luottaa siihen.
Lääkäri otti jälleen puheeksi kahden alkion siirtämisen. En oikein tiedä miksi he selvästikin suostuttelevat minua siihen. Epäilevätkö kuitenkin itsekin, että on riski pakastaa, joten tuoresiirrossa kannattaa siirtää siksi kaksi?
Ensin on ehdotettu, että siirretään kaksi top-alkiota. (olettaen, että niitä saadaan) En oikein ollut suostuvainen. Sitten ehdotettiin, että siirretään top-alkio ja huonompi alkio. Siitäkään en kamalasti innostunut, joten viimeisin ehdostus on, että miettisimme asiaa vielä ensi viikkoon saakka.
Mitä olette mieltä kahden alkion siirtämisestä? Siis omalla kohdallanne?

Ensi tiistaina on punktio ja vappuaattona siirto. Toivottavasti saadaan kyytiin Vappu tai Valpuri tai ehkäpä kummatkin :)
 
Perjantai 24.04.2009



Lumikeiju 33v..........kp20/28-30...........yk13.....................esikoinen
Tirlittan-75 33v.......kp8/29.................yk22.................esikoinen
Tuulia-76 33v..........kp?/23-28..........4,5v.......esikoinen, miehelle 3.
Heksu76 31v...........kp?/25...............................................esikoinen
merilintu..................kp?/28-34...........n.2,5v.....................esikoinen
Vaahtokarkki...........kp18/28............n. 1 v 10 kk.............esikoinen

Joulukuun 2007 plussat
Iida-Liina 32v.....yk pari vuotta..... tyttö 10.8.08


Helmikuun 2008 plussat
Annimaria72.......yk5.......................tyttö 27.10.08


Huhtikuun 2008 plussat
Kati231 35v.....pari vuotta..............poika 26.12.08


Toukokuun 2008 plussat
Tuizu 32v................yk6...................poika


Kesäkuun 2008 plussat
Bantsku 36 v...........pari vuotta.......tyttö 10.2.09

lentoemo-76.......yk7........1. yhteinen.....tyttö 8.2.09

Almaa 35v...............yk3.......esikoinen

Heinäkuun 2008 plussat
manna8 33v............yk14.........esikoinen.... tyttö 30.3.09


Lokakuun 2008 plussat
Pulcina melkein30v........yk2...........esikoinen

Helmikuun 2009 plussat
Ellastiina.............pari vuotta...............esikoinen

Maaliskuun 2009 plussat
Jääkyynel 31v..........yk1.................esikoinen

Huhtikuun 2009 plussat
kuumetta36v............yk33..............1. yhteinen
Mona78 30v..............yk2..................esikoinen
[/quote]

 
Pikaisesti. Tirlittan, ihanaa että teillä on perheessä tuollainen ilmapiiri keskustella ja käydä rankkaa aihetta läpi.

Aika jännä, että klinikka suosittaa kahden alkion siirtoa. Onko heillä mitään perusteluja? Nimittäin yleensä törmää keskusteluun niin, että hoidettavat haluavat kahta alkiota, mutta klinikalla sitä ei suositella tai edes suostuta tekemään. Näin myös meillä.. Itse sitä nenäänsä pidemmälle ajattelematta kuvittelee, että raskausmahdollisuus olisi suurempi kahdella alkiolla. Viime kerralla, sulatuksesta, meille siirrettiin kaksi ettei toinen mene roskikseen (uudelleenpakastusta ei suositeltu). Siitä lähti raskaus alkuun, tosin vain toinen oli kiinnittynyt. JOtenkin siitä siis ajattelee naivisti, että mahdollisuus olisi parempi. Tottakai tajuan kaksoraskauden riskit ja kaksosten työmäärän jne. Joten ainakin oma mielipide on enemmän tunteeseen kuin järkeen perustuva :LOL:

Toivottavasti teillä muuten oli kyse valitettavasta, ainutkertaisesta sattumasta ja tämän satsin pakatus ja sulatus sujuu. Tai toivotaan tietysti, että sulatusta ei ihan heti tarvitsisi, jos tuoresiirto tuo tuloksen! Ainakin saalis kuulostaa hienolta.

Viikonloppuja kaikille!
 
Tirlittan, onpa sulla hyviä uutisia! Ihana, että perheesi elää mukana vaiheissanne! Se on suuri voimavara ja tuo turvaa ja lohtua.

Enpä siis tiedä yhtään mitä ajatella kahdesta vai yhdestä alkiosta. Kaksi alkiota houkuttaisi varmaan muakin, vähän samoilla perusteilla kuin Vaahtokarkillakin. Ja toki ajattelisin, miten ihanaa olisi saada kaksi kerralla (varmaankin aika lapsellista ja naiivia ajatella näin..). Etsisin varmaan enemmän tietoa siitä kuinka paljon suurempi riski kaksosraskauksissa tilastollisesti onkaan yksösraskauksiin verrattuna - tai siis kyselisin lääkäreiltä.

Hienoa, että klinikalla otetaan vakavasti tuo alkioiden sulatus! Uskon, että tuo luottamusta hoitavaan klinikkaan kun suhtautuvat tuollaisella vakavuudella.

Tsemppiä pohdintoihin!

Mäkin täällä jännitän ultratuloksia, Kuumetta..

).( Puhuin pitkästi sairaalan kätilön kanssa ja hän olikin oikein ihana nainen. Pohdittiin mitä tehdä ja lopulta, koska kivut eivät tunnu nyt taas niinkään voimakkaana, sovimme että menen sairaalaan ultraan maanantai-aamuna. Siihen asti tarkkailen oloa ja heti jos tilanne pahenee tai alan vuotamaan yhtään verta (voi olla merkki kohdunulkoisesta raskaudesta), mun täytyy soittaa hänen antamaan päivystävän hoitajan numeroon ja lähteä äitiyspolille. Yöt ja päivät ja viikonloppunakin ovat valmiita ottamaan mut vastaan. Onpa rauhoittavaa! Kaikki aina moittivat tätä paikallista terveynhuoltoa, mutta mun täytyy sanoa, että olen saanut kyllä aika loistavaa palvelua monenkin asian suhteen.

Nyt paljon kevyemmällä mielellä viikonlopun viettoon.
Toivon iloista mieltä ja hyvää viikonloppua kaikille!
 
Vaahtokarkki,

ONNEA kyytiläisestä!!! Koeta elellä huolia vailla (helppoa, vai mitä ;) ) niin päivät kuluu kuin siivillä... (ihan varmasti ;) ) Tsemppiä!


Tirlittan

Ihanaa, että veljesi perheen vauvauutiset tuntuivat sinusta noin mukaville! Minua harmittaa vieläkin, että oman veljeni vauvauutiset tuntuivat minusta niin kurjille. Tulivat niin huonoon hetkeen, niin kovin nopeasti keskenmenon jälkeen. Nyt osaan jo iloita heidän vauvastaan :) . Onnea tädille!

Hienoa, että palleroita on noin paljon kasvamassa!

Kahden alkion siirrosta... itse olen ajatellut, että kun pakastealkioitamme jossain vaiheessa sulatellaan, haluaisin kyllä kaksi niistä kerralla mukaani, jos mahdollista. Meillä ne ovat heikompilaatuisia ja niitä on vain kahdeksi kerraksi, joten haluaisin varmistaa mahdollisimman hyvän "tuottavuuden" (mikä sana tässä yhteydessä!). En laittaisi myöskään kaksosia lainkaan pahakseni, vaikka niissä tuplatyö onkin. Ainoa, mikä huolettaisi, olisi kaksosraskauden hiukan isommat riskit, joista haluaisin jutella ensin lääkärin kanssa.

Ihanaa, että teidän perheessä on noin lämpimät välit :). Tuli hyvä mieli.


Mona

Hyvä kuulla, että sinulla on apua saatavilla millä hetkellä hyvänsä, jos tulee pulmia. Uskon ja toivon kuitenkin, kuten kaikki muutkin, että tuo kipuilu on vain kohdun kasvuun liittyvää. Toivottavasti se helpottaa jo pian.

Oikein hyvää vointia kaikille!!!!!




).(

Ultrassa näkyi 12,4mm pitkä alkio, jonka sydän sykki hurjaa vauhtia. En ole koskaan elämässäni jännittänyt yhtä paljon kuin ennen kuin kuva tuli ruutuun... Nyt olo on helpottunut, jokainen teistä tietää, miten helpottunut. Keskenmenon riski putosi kuulemma alle 10 prosenttiin nyt, kun syke näkyy. Ehkä uskallan jättää yösidepaketin kotiin, kun lähdemme miehen kanssa syömään (hienosti lähipizzeriaan, heh).

T. Kuumetta rv 7+2 viimeinkin toiveikkaana
 
kuumetta ihanaa :heart: onnea hurjasti ja nyt sitten täysillä nauttimaan ja juhlistamaan mahtavia uutisia!! =) itsekin muistan kuinka hurjasti jännitti ja pelotti se varhaisultra ja miten uskomattoman kevyeltä, helpottuneelta ja onnelliselta tuntui kun sai hyvät uutiset. sitä oli vaan yhtä hymyä =) janiin, jostain tutkimuksesta luin että kun syke havaittu keskenmenon riski tippuisi ihan muutamaan prosenttiin. tämä oli uutisissa viime syksynä, kun itse elin alkuraskauden epävarmuuden täyttämiä viikkoja.

tirlittan minä ottaisin vain yhden alkion. kaksosraskauksissa on melkoiset riskit ja on kaksoten hoidossakin ihan oikeasti tuplatyö. ihan valtava. nyt osaa hahmottaa kun tuota yhtä nappulaa hoitaa. onnea siirtoon!!

vaahtokarkki onnea matkaan ja voimia odotteluun :hug:

mona onpa hyvä että vkl:nakin pääset tarvittaessa noin sujuvasti tutkimuksiin, jos tarve. tuskin raskauden osalta huolta, jos nuo kivut ovat olleet jo ennen raskautta? :/ tai näin ulkopuolisena ajattelee.

heksu kuulostaa sun tilanne vähän samalta kuin mun. epäsäännölliseen/puuttuvaan ovulaatioon on hyviä keveitä lääkkeitä (=pillereitä), joilla ainakin itselläni tärppäsi nopeasti. tsemppiä sinne!

mitäs lumikeijulle ja muille kuuluu? vähän huonosti ehdin enää seurailla ja kirjoitella, mutta kaikki jutut luen aina, vaikkakin monesti vähän viiveellä.

täällä muuten bongattu eilen vauvan ekat hymyt ja tänään lisää, oih :heart: vauva-arki sujuu hyvin, ei kummempia.

plussatuulia ja aurinkoista mieltä kaikille!

t. manna + pikkuneiti 3,5 vkoa :heart:
 
Eilen illalla kirjoitin pitkän viestin, mutta se hävisi :/
Nyt paremmalla onnella uudelleen.

kuumetta, onnea ihanista ultrakuulumisista :heart:
Olen todella onnellinen puolestanne! =)

Kiitos kun olette pohtineet kanssani tätä kahden alkion siirtämistä :flower:
Toistan varmaan koko ajan itseäni ja jauhan samoja juttuja, mutta kun tämä nyt vain tuntuu täyttävän ajatukset.
En oikein tiedä miksi minulle ehdotellaan klinikalla kahden alkion siirtämistä. Kun olen kysynyt asiasta, niin vastaus on ollut, että se vain olisi yksi vaihtoehto, jos haluaisimme kaksi alkiota siirrettävän. Kuitenkin siinä on minusta myös houkuttelun sävyä, sillä kun en ole selkeää myöntymistä tehnyt, niin asia on otettu uudelleen esille (hyvin ystävälliseen ja myönteiseen sävyyn) ja on annettu aikaa päättää asia myöhemmin. Lääkäri on myös sanonut, että hänen mielestään selviäisin varmasti hienosti myös kaksosista.
Minua hoitaa kaksi eri lääkäriä (jotka ovat tiiviisti yhteistyössä ) ja he ovat kumpikin olleet tässä asiassa täysin samansuuntaisia.
Aion kysyä tiistaina punktiossa vielä kaksosraskauden riskeitä, jos se auttaisi minua päätöksessä. Pohjimmiltaan itsestäni tuntuu, että haluaisin ensin kokea onnistuneen yksösraskauden ja sen jälkeen voisi sisaria suunnitellessa ajatella kaksosraskautta.
En ollenkaan epäile etteikö me selvittäisi kaksosten kanssa, mutta riskit minut tekee varovaiseksi asian suhteen. Tuntuu, että ei pitäisi alkaa ahnehtia... tai jotain sellaista. Eihän se tietenkään ole ollenkaan sanottua, että kumpikin alkio kiinnittyisi tai edes toinen, mutta pitää tämä asia kuitenkin miettiä valmiiksi ennen siirtoa.

Koen todella olevani onnentyttö, kun minulla on hoidoissa oma perhe ja miehen perhe tukena. Asiasta puhutaan paljon ja avoimesti. Välillä käänteille on itketty yhdessä, mutta on niistä kyllä väännetty monenlaista vitsiäkin. Se antaa minulle paljon voimia.

Mukavaa lauantaita B)
 
Kuumetta: ihanaa, ihanaa! :heart:

Tirlittan: Onpa kinkkinen tilanne, kun joudutte pohtimaan 2 akion siirtoa. Itse varmaan uskaltaisin ottaa vain yhden alkion, on tämä yhdenkin vauvan hoito sen verran vaativaa (vaikkakin ihanaa, huom!), että en kadehdi kaksosten vanhempia. Tsemppiä ja plussatuulia! :hug:
Vaahtokarkille onnea pikkuisesta!
Mona: itselläni kipuili vasen puoli ekat viikot, ekassa ultrassa sitten kävi ilmi, että nim. om. vasen munasarjani oli ovuloinut, eli se oli se keltarauhanen, joka siellä vasemmalla puolella kummitteli. Tarrasukkia!
Heksulle paljon tsemppiä myös!

Ja kaikille paljon plussapuhureita!

Tv. Lentis ja kantoliinassa (nykyään päikkärit ainoastaan siellä...) koisaava Greta 2,5kk :heart:
 
Manna, kiitos kysymästä :heart: , oon pitänyt jonkinlaista hiljaiseloa palstalla. Kun tuli tuo vuosi yritystä täyteen, niin väsähdin ja uuvuin tähän joka kuukautiseen pettymykseen ihan totaalisesti, ja olen yrittänyt jättää vauva-asian mielessäni nyt tietoisesti taemmas, jotta jaksaisi paremmin eteenpäin.

Vaahtokarkille isot Onnittelut kyytiläisestä!! :heart:

Kuumetta, ihana lukea uä-kuulumiset!! :heart:

Ihania mietintöjä teillä Tirlittan, oikein sydän hypähti ajatuksesta että tulisi kaksi kerralla!! Meillä ei valitettavasti koko siirto-asia ole mahdollista, laajentuneen munanjohtimen takia :( Mutta eteenpäin mennään..

Voimia kaikille ihan kaikkeen!!
 
Lumikeiju, tervehdys pitkästä aikaa. Teillä on tosi kurja tilanne, kun ongelmanne vaikeuttaa /estää hoitojakin. Toivottavasti kevät piristää mielialaa ja jospa se toisi mukanaan kauan kaivatun plussankin. Hyvää vointia sinulle!

).( Minä jo odottelen kovasti huomista punktiota. Jännittää, mitä saadaan saaliiksi. Ja vielä enemmän jännittää keskiviikko, jolloin kuullaan miten hedelmöittyminen on onnistunut.
Ja jos siirtoon päästään, niin sitten se vasta jännäksi meneekin.
 

Yhteistyössä