*** 3-kymppiset ensikertalaiset, vol.10 ***

Isoiso kiitos tuesta <3.

En ole viitsinyt tätä tilannetta alkaa puimaan muissa ryhmissä, olkoo se täällä ja jääköön tänne, kuitenkin on sen verran arkaluontoista asiaa.

Viikonloppu oli todella rankka; siinä käytiin tunteiden sekamelsaa itkusta ahdistukseen ja paniikkiin. Onneksi on ystävät suhteellisen lähellä ja puhelimen kautta tavoitettavissa, joten tilanteesta on selvitty toistaiseksi. Ja kehtasin myös pyytää apua ja tukea.

Keskustelin myös miehen lähipiirin kanssa ja he ovat myös huomanneet miehen todellisuudentajun vähän heittävän, mutta lupasivat keskustella ja saada häntä ajattelemaan muutakin kuin vain pakonomaisesti sitä, miten paha lapsi tällähetkellä miehelle on.

Erittäin kurja aloitus alkuraskaudelle, ihan senkin takia, että stressi ja pelko vie vähemmätkin ruokahalut ja väkisin yritän edes jotain saada syödyksi.

Silti, yritän pysyä positiivisena, että kaikki tulee jatkumaan vielä joku päivä hyvin.
 
Voi Lili.. Rankalta kuulostaa. Mut tosi hyvä, että oot saanu puhuttua asiasta muillekin! Ja hyvä jos miehen lähipiirikin ottaisi asian puheeksi, heidän sanomisillaan voi olla enemmän painoarvoa, sinä kun olet "liian läheinen". Tai voin olla väärässäkin? Riippuu varmasti hirveästi ihmisestä, että haluaako neuvoja sukulaisilta/kavereilta. Onko miehesi muuten normaalistikin tällainen ailahtelevainen vai vain nyt tässä asiassa?

Mut kyllä asiat järjestyy, tavalla tai toisella. Onhan tässä vielä aikaa pohtia mitä tekee. Mutta muista, että tuota ahdistusta ja stressiä et tosiaankaan ole ansainnut! Elät nyt aikaa jolloin pitäisi olla onnellinen. Itse tunnet miehesi parhaiten ja osaat sanoa, voiko hän vielä jatkossakin käyttäytyä yhtä törpösti. Nyt oma ja lapsen hyvinvointi kaiken muun edelle! :love:
 
Fiidu ja muut: Kiitos tsempeistä! Kävin tänään siis verikokeissa (olin urhea :p) ja nyt odotellaan vaan vastausta. Odotukset ei oo jotenki hirveen korkeella, koska en vieläkään tuntenut mitään ovulaatioon viittaavaa eikä tää oviksen jälkeinen oireisto (tai sen puute) oo muuttunut miksikään viime kierroista. Silti jotenki kierosti toivon/luulen taas olevani raskaana ja tuun niin pettymään kun se tuhru alkaa.. :eek: Mut positiivisen ajattelun voimallahan Fiidukin taitaa porskuttaa, ehkä mun pitää nyt vaan yhtyä samaan porukkaan! :LOL: Koska tottahan se on, että vaikka kuinka 'odottaisi' sitä negaa, niin sen negan tullessa putoaa ihan yhtä syvälle sinne pohjamutaan kuin jos ois odottanu saavansa plussan. Joka kuukausi sieltä samasta mudasta rämmitään ylös, sen oon omalta kohdaltani oppinut :)

En nyt oo ihan varma mitä tehdään jos progearvo osoittaa, että ovis ei tapahdu. Mut käsittääkseni voidaan antaa sellainen piikki joka saa oviksen aikaiseksi. Käytetään mm. inseminaatioissa ajoituksen apuna. Ja noita Letrojahan alan syömään kohta jo toista kierrosta kun uusi kierto alkaa ja klinikka on vielä lomilla. (Pe**eleen lomat!) Että toivottavasti en nyt ainakaan pilaa niillä mahdollisuuksiani, kun ei oo mitään kontrolliultria..

Ainiin, ai että tänään alkoi ärsyttämään. Meillä on nyt elokuussa yksi viikko josta ollaan miehen kanssa puhuttu, että silloin on ovulaatio ja inssit jne. Eli se on ns. varattu. Ollaan tässä suunniteltu eräällä porukalla kesälomareissua ja nämä muut ehdottivat yhtä tiettyä viikkoa. Tietenkin tuota "varattua". Mies kysyi multa, että "oliks sulla tällä viikolla jotain?" Oli pakko sanoa, että "MEILLÄ on..". Yritti jotain "eikö mitenkään onnistuis..?" Ei selvästi hyväksynyt vastausta. Tänään vielä sanoi, että "ei me voida elää loppuelämää ovulaatioiden mukaan". Nojoo, tottahan sekin, mut kieltämättä tässä vaiheessa haluaisin tän yhden tietyn viikon hyödyntää, koska nyt on 2kk odoteltu inssiä juhannuksen ja lomien vuoksi. Muutenkin jo liikaa yrityskertoja takana. Ja tää elokuu on meidän viiminen hoitokuukausi ennenkuin muutetaan täältä pois.. Aargh! Joskus tuntuu, että mies ei ihan tajua kuinka isosta asiasta on kyse. Ja että jotenkin tää hoitorumba on mun projekti. Huoh. Muuten kyllä ihana mies, en valita :love: Mut aina kun kavereista on kyse, tärkeysjärjestys muuttuu.. :mad:

Noni, valivali. Enää ei niin paljon ota pannuun, mut aamulla tästä puhuessamme kieltämättä verenpaine nousi aika äkkiä :LOL:

Mustikk4: Mulla ovis vaihtelee kp13-16, on kai ihan normaalia? Yleensä on ehkä kp14-15. Lähinnähän tossa vaiheessa kai vaikuttaa se luteaalivaiheen pituus, joka tuolla lyhyellä kierrolla jäis sulla 10 päivään. Se kai on alarajalla mut vielä hyväksyttävä. Mulla oli kans ennen luteaalivaihe 9-10 päivää ja se 'korjaantui' Lugesteronilla 11-12 päivään. Yritän joka kerta piipittää vastaanotolla, että eiks toi oo vieläkin aika lyhyt (ja varsinkin kun ne menkat alkaa aina Lugen syönnin läpi), mut ei ketään oo kiinnostanut! :LOL: Et kai se sitten on jo ok, vaikka 14 oiskin tavoite. Mutjoo, ovista hyödyntämään nyt vaan! (y)

Tamariini: Kiitos kuulumisista! :) Ihanaa kun aina joku käy muistuttamassa, että voi täältä plussatakin! :LOL: Luo toivoa meihin muihin. Toivottavasti turvotukset ei pahene ja tee oloa tukalaksi. Hyvää jatkoa! :)

Ja hei, jos listanpäivittäjä tällä kertaa plussaa, niin voin melkein luvata ottavani päivitysvastuun jatkossa! :ROFLMAO::ROFLMAO:
 
Toivottavasti Lili85 tilanteesi rauhoittuu, niin pääset nauttimaan raskaudestasi.

Tilulilu Heh, seuraavaks tapellaan kynsin hampain et kuka saa olla päivittäjä :D
Voihan kökkö, toi on tosi ärsyttävää kun mies ei aina (meillä muutama saman tyyppinen tilanne takana ovisten aikoihin) ymmärrä miten se yksi kuukausi on liikaa odottaa turhaan, tai miten se nyt on vaan just niiiiiiin tärkeää hyödyntää joka kk..

Lillans Ehkä on ihan järkevä käydä gynekologilla, saat ainakin mielenrauhan :)

Fiidu Ihanaa kun yhdessä piinailette oireita <3

Mustikk4 Sulla taitaa kroppa sitten olla ihan hyvässä hapessa, koska kävin tänään siellä vyöhyketerapiassa itse ja auauau auuuuuu... Oli niin kipeitä paikkoja että henki ihan salpautui useaan otteeseen. Menen kyllä todellakin uudestaan, uusi aika varattu jo. Vaikutti todella hyvältä hoitajalta ja hoidolta. Hän sanoi mun kropan olevan täysin stressaantunut ja hormonitoiminnan, aineenvaihdunnan ja vastutuskyvyn olevan"jumissa". Mikä ei sinällään mua yllätä, kuten jo aiemmin oon viitannutkin, niin viimeisen vuoden aikana on ollut niin töiden, kuin terveyden kanssa hankalaa, joten ei ihme jos se kropassa näkyy ja tuntuu. Olen kuitenkin hyvin positiivisin mielin että nyt niitä stressi, ym. pisteitä aletaan hoitaa kuntoon :) ehkä se raskauskin sieltä sitten saadaan alulle..
 
Viimeksi muokattu:
Mustikk4 uskon, että luteaalivaiheen pituus mietityttää, kun tässä projektissa miettii ihan kaikkea joka tapauksessa. Hienoa kuitenkin, että ovuloit! Uskoisin, että luteaalivaihe riittäisi hedelmöittymiseen, mutta mahtaisikohan raskaustesti vaan näyttää plussaa pari päivää myöhemmin. Ihmeellinen tämä naisen kroppa ja kierron vaiheet. Toiset vaan pamahtavat vahingossa festareilla raskaaksi ja täällä mietitään näitä laskukaavoja. Liika tieto saa joskus stressaamaan. Onnen tuulia teille!

Ihanaa Tamariini miten pitkällä jo olet ja kaikki on niin hyvin! Hyviä vointeja jatkossakin!

Anteeksi Lili85, mutta väkisin mietin aikaa eteenpäin siihen, kun olet vauvan kanssa kotona... Sietäisitkö miehesi käytöstä vielä silloin, jos vauva olisi sinun vastuullasi ja mies uhkailisi pettämisellä? Tai jos oikkuilisi samalla lailla? Pysyisikö hän kotona teidän tukena vai juoksisiko festareilla ja kavereiden kanssa vapaa-ajalla? Olen vaan niin huolissani sun jaksamisesta ja siitä, miten paljon parempaa ansaitsisit. Ota kaikki tuki vastaan läheisiltäsi mitä saat. Ystävät on sitä varten. Voimia!

Ymmärrän Tilulilu oikein hyvin sun turhautumisen mieheen. Siis kyseessähän on näillä näkymin se kaikkein merkityksellisin viikko. Viikko jota on odotettu koko kesä. Ja muuton myötä tulevaisuuden hoidot on auki. Epäreilua kääntää asia "sun" menoksi. Onko kaveriporukka sellainen, kenelle ette välitä asiasta kertoa? Ymmärtäisivät varmasti, jos asia olisi sellainen, mistä voisitte puhua. Äh, mihin nyt sitten päädytte? Rakas miehesi on varmaan myös turhautunut odottamiseen ja näkee kantiltaan niin, että kaverireissu tekisi hyvää ja veisi ajatukset muualle. Puhukaa vielä ja olkaa ymmärtäväisiä toistenne näkemyksiä kohtaan.

Koskas saat Tilulilu tietää paljonko se progearvo oli?

Heh, muistatteko ketkä kaikki noista plussanneista on olleet listanpäivittäjiä?

Hyvä BlackCat, että oot löytäny vyöhyketerapiasta apua stressijumien hoitoon. Varmasti hyvä juttu niin vauvaprojektiin kuin muuhunkin hyvinvointiin. Ja tosiaan ne rakkaat miehet... Jokainen ovulaatio ja yritysajankohta on yhtä tärkeä! :LOL:

Täällä odotellaan malttamattomina testailuja. Mieskään ei jaksaisi odottaa. Positiivisin mielin edelleen halutaan uskoa, että plussa sieltä tulee. (y)
 
22.7.2015



Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus......yk.......luomu/lääk.kierto
BlackCat...........29v.....kp 17/24-28.........yk 12.........luomu
Tilulilu..............34v.....kp 22/27..............yk 16.........lz+l
Keinuilija...........31v.....kp 9/30-32...........yk 8...........luomu
Lennis………….…..30v…...kp 16/28……………...yk 5
Mirassa…………....31v……kp 42/32-39…….…..yk 2 ..........luomu
Fiidu................34v.....kp 24/26-31..........yk 3...........luomu
Miu84...............30v....kp 12/28.................yk 19..........luomu
Lillans...............37v....kp 27/27...............yk 2............luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol

Taustalla:
Iitukka81, Haave_ilija, Mariah33, Yritys10, Tikru78, Kaisaek, Piki79, Vadelmanlehti, MelodyPop, Kiia80, Milli Mimosa, NeitiPelargonia, Rockwell, Merope, Cheri85, Dorin, Mustikk4, MamaBoo, nenni26, Tiuhtinen, Vilijonkka, Danniella, Jännää, Vanessaaa

Plussanneet 2014:

Ankkurinappi.........31v.........?.......2/2014
murmelii..............32v.......yk3......2/2014
Jonniss................29v.......yk3......14.3.
Marjee.................30v.......yk8......26.3.
Nonnna................31v.......yk3......2.4
Matahari..............31v.......yk1......13.4
Jofa....................30v.......yk1.......4/2014
Kerttuli82........................yk 10....30.4.
Pienestä kii..........31v.......yk 9......8.5.
Miri81.................33v.......yk 2......14.5.
Handis85.............29v.......yk 1......16.5.
Chiligail...............35v......ya 2012..9.6.
Ricardina.............30v...................24.7. km
tamariini.............32v.......yk1.......8.8. km
Viiu.....................33v..................26.8.
haavetta pienestä..28v..................21.10.
Ricardina.............30v...................26.10. 1.IVF/2.PAS
Kaisa888..............38v..................27.10.
samour_..............30v...................8.11.
Säihkiss...............35v......yk26......7.11. 2. mp+pr
Ruusutar..............30v..................23.12.

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v.........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2.............21.2.
Lennis.................29v.......yk3.............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4..............3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2..............11.4.
Metsäläinen.......................................16.4.
tamariini..............32v.......yk4.............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1.............23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1.............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2.............14.5.
pöllötär...............28v.......yk2..............14.5.
Norna.............................yk 4/5..........5/15
Rockwell............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7..............18.6.
Lili85...................30v......yk2...............13.7.

***Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Lili85 hyvä, että olet päässyt puhumaan asiasta ystävillesi ja miehen läheisille. Avoimuus on tärkeää ja saat sitä kautta tukea.
Toivottavasti miehen läheiset saavat miehen ajatukset järkevämmiksi.
Sinun pitää kuitenkin ajatella omaa ja tulevan lapsesi hyvinvointia ja voiko mieheen luotaa tulevaisuudessakaan?
Olisi varmaankin hyvä jos pääsisit puhumaan ammattiauttajan kanssa ja jos saisit miehen sinne mukaan. Se voisi selkiyttää tilannetta.
Vaikka tilanne on vaikea ja stressaava, yritä kuitenkin rentouttaa itseäsi ja tehdä jotain mukavaa mistä nautit. Äläkä unohda syömistä, syömättömyydestä tulee vielä kurjempi olo.

Kovasti voimia ja haluksia sinne. Muista ajatella omaa ja pienen hyvinvointia ja parasta.
 
Tilulilu hienoa, että olet käynyt testissä, kohta saat varmaan selvyyttä tilanteeseen. Ovulaation tukemiseen löytyy keinot ja sitä kautta olet varmaan raskaana nopeammin, kun uskotkaan.
Yritetään nyt kaikki seurata Fiidun positiivista asennetta.
Olet niin oikeassa siinä, että se negan saaminen on aina niin raskasta. Itsekkään en uskalla tehdä testejä sen takia, jotenkin kuukautiset onnhelpompi vastaan ottaa, kun katsella yksiviivaisia testejä.

Ikävä tilanne, että kesälomareissu osuu juuri väärälle viikolle, sitä ei varmaankaan pysty muuttamaan? Varmasti on verenpaine noussut, miehen ehdotuksesta lähteä reissuun tärkeällä viikolla. Eihän teidän kuitenkaan tarvitse elää loppuelämää ovulaation mukaan, tässä vaiheessa se on vaan tarpeellista. Toivottavasti saatte yhteisymmärryksen asiaan.

Ja Tilulilu seuraava listanpäivittäjän paikka sulle, ellet ole jo sitä ennen plussannut.

BlackCat olen myös joskus aikoja sitten käynyt vyöhyketerapiassa ja muistan miten kivuliasta se saattoi olla. Ainakin se tehoaa ja eiköhän stressi katoa ja helpota raskaaksi tulemista. Mustikk4 sanoikin, että olo on ihanan rauhallinen sen jälkeen.
Nyt vaan molemmat uskotte, että se auttaa ja olette raskaana ihan pian.

Fiidu sulla on niin ihanan päätäväisen positiivinen asenne. Ja erittäin positiivisä oireita! Onko sulla ollut muutoksia oloissa tai kierroissa keskenmenon jälkeen?

Yleensä mullakin on sitä positiivisuutta ja toivetta ihan viimeiseen asti, mutta jostain syystä nyt sitä ei löydy. Ehkä tämä on alitajuinen suojaus pettymystä kohtaan?

Tietenkin myös kaikki olot ja oireet ovat olleet erillaisia, kun aikaisemmin ja niihin sitä tietystu vertaa. Tottahan se on, että keskenmenon jälkeen voi tutemukset muuttua ja niinhän ne ovatkin.
Mulla huomattiin keskeytynyt keskenmeno 25.4 ja pari päivää myöhemmin alkoi tyhjennys. Mun kuukautiskierto on aina ollut säännöllinen 27 päivää, tosin viime kuussa kierto venähti kolmella päivällä ja tottakai olin jo ihan varma raskaudesta, vaikkakin olo tuntui erillaiselta.

Tässä kierrossa sain ovulaatiotestistä hymynaaman, oikeaan aikaan, joten oletan kuulautisten alkavan tänään tai huomenna. Uutta raskaustestiä en ole uskaltanut tehdä.
Hieman häritsevä asia on vihlonta kohdussa, joka on jo jatkunut viikon, kipu säteilee ihan reiteen saakka. Viime kuussa oli samaa, tässä kuussa vielä voimakkaampana ja välillä tekee melkein kipeää istua sen takia. Siitä syystä koen, ettei kaikki ole ihan kohdallaan, tuolla alakerrassa.

Koitetaan olla positiivisa ja odotellaan rauhassa mitä tulee tapahtumaan.
 
lillans kuulostaa inhottavilta nuo oireet :sick: Peukut on täällä silti pystyssä jos vaikka olisikin pieni pesän rakentaja matkassa... Varmaan tuo sinun ei niin positiivinen asenne, on nimenomaan suojautumismekanismi pettymystä vastaan. Älä huoli, eiköhän se postiviinen asenne jostain pian taas löydy!
Uskon tosiaan, että tuo vyöhyketerapia auttaa ainakin kropan parempaan vointiin ja ehkä sitä kautta raskautumiseenkin, mutta teki se kipeää :mad: Hoitaja kysyi minulta hoidon jälkeen onko raskaus se jota tällä nyt ensisijaisesti haetaan ja yllätyin itsekin vastauksestani, koska sanoin tahtovani raskaaksi toki, mutta tahdon myös oman kropan voivan paremmin ja toimivan kuten pitää :eek: En tiedä mikä päähän meni, varmaan se Mustik4n ja sinun mainitsema rentous ja rauhallisuus hoidon jälkeen sai mut uskomaan taas raskauteen enemmän :LOL:

Fiidu Millon olet ajatellut testailla?
 
Heipsansaa!

BlackCat, Fiidu ja Lillans: Arvasinkin että te palstalaiset ymmärrätte miksi tuo matkan suunnittelu väärälle viikolle ahdisti :D Ei siitä enää puhuttu, mies on nyt ehdottanut toista viikkoa ja toivotaan että se sopii. Ja aloin jo melkein itsekin miettimään, että jos kuitenkin joustaisin tässä. Kun kalenteria tutkailemalla huomasin, et on meillä sittenkin vielä yksi mahdollisuus hoitaa se inssi tuon elokuisen jälkeen! Toisaalta taas hyödyntäisin mielelläni ne molemmat kerrat.
Niinjoo, sitäpaitsi näillä näkymin tuo elokuun ovulaatio osuu taas sunnuntaille.. Miten on edes mahdollista?! Niin huono tuuri! Mut eihän sillä väliä, koska tässä kierrossa plussataan! :D

Öö progetulosta odottelen huomiseksi, voi kyllä mennä perjantaihikin.

Muoksmuoks. Äh niin Fiidu, unohdin vastata, että kavereille ei haluta kertoa tuon viikon suunnitelmista. Varsinkaan mies ei halua, mutta ei tää ko. porukka mullekaan niin läheinen ole, että haluaisin asiasta avautua.. Mutta uskon/tiedän silti, että jos kerrottaisiin niin he kyllä ymmärtäisivät ja 'hyväksyisivät' selityksen!

Niin ja Lillans, oon aika samoilla linjoilla siinä, että on helpompi ottaa vastaan ne kuukautiset kuin se negatesti. Mulla menikin varmaan vuosi etten testaillut juuri ollenkaan, kun menkat aina alkoivat. Nyt viime aikoina on alkanu se himotestailukin kiinnostamaan, mut musertavaahan se tyhjän testin tuijottelu on. Aina sitä testiä kattoo ja tulee olo, että olin taas ihan idiootti kun oletin siihen piirtyvän jotain. Että kun ei ennenkään oo plussaa tullut niin miksi ihmeessä nyt tulisi!? Nooh, ehkä vielä joskus koen sen ihmeen...
Mut sinähän oot nyt jo sellaisilla kiertopäivillä, että testissä varmasti näkyisikin jotain? Jos siis on menkka-ajankohta käsillä. Nuo vihlonnathan voi olla hyviäkin merkkejä :) Toivotaan vielä parasta! (y):love:
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on pakko tulla kertomaan! Niin ihmeissäni olen täällä :ROFLMAO: Loukkaannuin todella syvästi ihan mitättömästä miehen kommentista, jota tulkitsin rivien välistä negatiivisemmaksi mitä oli tarkoituksena. Tuli tosi paha mieli ja aloin jopa itkemään!? :eek: Ihan poikkeuksellista mulle. Joskus muinoin nuoruudessa, kun vielä käytin hormonaalista ehkäisyä, niin silloin oli näitä. Sanoinkin tokeennuttuani miehen sylissä, että jos en nyt ole raskaana, niin mikä mua vaivaa? :LOL: Päivällä oli jonkin aikaa aika koviakin kipuja oikean munasarjan puolella. Ovismunasolu irtosi kyllä juurikin toiselta puolelta. Päätettiin sitten testata jo tänään, kun mieleni on ollut niin kumman herkillä. Pidätin yli 4h ja tuijotettiin sitä testiliuskaa. Ei päästy oikein varmuuteen tuloksesta. Joko siihen tuli viivan paikka tai sitten maailman hailukoin viivan alku. Testaamme huomenna aamulla uudestaan :) ja perjantaina ja lauantaina... Sukat pyörii kyllä jaloissa ja hihkun innostuksesta.

Lillans vielä en osaa sanoa vaikuttaako keskenmeno kiertojen pituuteen. Mulla on ollut vasta yhdet menkat tyhjennyksen jälkeen. Keskenmenokierrossa tunsin kyllä vaikka mitä kipuja, pistoksia ja särkyjä tuolla kohdun ja munasarjojen alueella. Silloin uskoin olevani raskaana, mutta surukseni alkoi menkat.

Voi Lillans jos sun menkat ei alkaiskaan vaan saisit plussan! :)(y) Uskaltautuisitko testaamaan? Tiedän sen pelon, että mitä jos onkin nega, mutta mitäpä jos onkin plussa! Ne vihlonnat voi hyvinkin tarkoittaa raskautta... :love:

Anteeks etten nyt vastaa muille, mutta positiivista tuulahdusta ihan jokaiselle! :) Jokainen meistä ansaitsisi tulla mahdollisimman pian raskaaksi :love:
 
Oioioi Fiidu <3 Huomenna heti sitten tänne kertomaan! Voi miten jännää :)

Tilulilu Toivottavasti saatte sovittua kavereiden kanssa toisen viikon niin ei tarvitsisi siirtää inssiä! Tietysti enemmän toivotaan plussaa jo tästä kierrosta :)
 
Jee, Fiidu huomenna kunnon plussa kehiin! Aika jännää, täällä pidetään peukut pystyssä, että tulee oikein selvä ja positiivinen testitulos.

Tilulilu, tottakai täällä ymmärretään se suuri harmitus, jos ette pääse inssiin reissun vuoksi. Onneksi sun mies on järkkäilemässä parempaa ajankohtaa reissulle, toivottavasti se onnistuu.
Sitä tietenkin haluaa käyttää kaikki mahdollisuudet hyväkseen ja aikamoinen harmitus mahtaisi tulla, jos joutuu odottamaan pidempään. Tietenkin sitä parempi, jos on kaksi mahdollisuutta.
Ja onhan sulla vielä mahdollisuudet tässäkin kuussa, ehkä elokussa ei tarvitsekaan pohtia oikeita ajankohtia!

Kiitos kaikille ihanasta tsempistä, ehkä siitä rohkaistuneena, testaan huomenna aamulla vielä uudelleen.
Huomennahan puolenpäivän aikaan pitäisi alkaa, jos kuukautiset ovat ajallaan.

Huomiseen(y)
 
Fiidulle plussaa huomiselle odotellessa! Oireetkin kuulostaa hyvälle! :barefoot:

Toivotaan,että tilulilun verikoetulokset on hyviä!Piinallista odottaa,oli se mitä hyvänsä.

Kiva kun täällä näitä plussanneita käy välillä katsomassa meitä ja kertoo omia kuulumisia :)

Täällä vietetty rento vapaapäivä.Huomennahan joutaa töihin,tietenkin kun vkl tulossa.
Reilun 2 viikkoa lomaan,siinähän vois aloittaa loman plussan testauksella:D
Täällä ei oo ollu mitään ovisoireita,tosin oletettavasti ovis ois vasta perjantaina.
Odotetaan sitä tärppiä kuitenkin :p
 
Huomenta

Jopas on jännät paikat heti, kun en ole täällä lukemassa... Joko testasit tänään uudelleen Fiidu? Toivotaan, että plussaa pukkaa, kun tuo vaikuttaa jo niin lupaavalta (y). Päästäisiin vaihtamaan listan päivittäjä ;).

Muistaakseni Lillans mietti niitä tuntemuksia kierron eri vaiheissa ja mullahan muuttui kaikki km:n jälkeen. Ekoina kiertoina mulla oli menkkojen aikaan tosi herkän tuntuinen kohdun alue ja oli helposti viiltäviä tuntemuksia, mutta ne onneksi loppui kokonaan. Km:stä lähtien mulla on ollut vaihtelevia menkkakipuja jopa viikkoa ennen menkkoja, mutta kaikki on kunnossa ainakin gynen mielestä, joten näin mennään.

Lili85 edelleen tsemppiä tilanteeseen! Vaikeita aikoja sulla...

Tilulilu, ymmärrän tuskasi. Kunpa saisitte sovittua toisen viikon tai mies ymmärtäisi sua paremmin. Joskus olen miettinyt ottavani lomaa vaikka yhden kierron tästä hommasta, niin ei vaan pysty :LOL:. Milloin saatkaan sen tuloksen labrasta? Vai lukiko se jo tuolla, nyt en muista.

Täällä on ovis hukassa oikeasti (n). Tavallisesti voisin odotella sitä lähipäivinä, mutta nyt oli jo kaikki mahdolliset oireet ja merkit alkuviikosta, sekä nyt on sellaiset merkit ilmassa, että se on ohi. Testasin kuitenkin kerran päivässä (vaikka uhosin etten), että näen, milloin lh alkaa nousta, mutta yhtä hailakkaa se näyttää edelleen. Yleensä alan testaamaan 2 x pv, kun huomaan muutosta. Ja ei, en usko, että ovis voi mennä ohi noin huomaamatta tikuttamalla kerran päivässä, koska parikymmentä kiertoa olen tikuttanut... huoh.
 
Huomenta naiset! :)

Tänään heräsin kukonlaulun aikaan kesäloma-aamuna!? :eek: enkä tietenkään saanut enää unta. Pidätin pisua sen aikaa mitä pystyin ja sitten herätin miehen yhdessä testaamaan. Tuijoteltiin taas One Step liuskatestiä, johon ei piirtynyt edes yhtä selvää haamuviivaa kuin eilen päiväpisusta. (n) Jotain hailukkaa siinä kuitenkin näkyi, joten päätettiin uhrata kallis CB:n viikkonäytöllinen testi. Aamukahvikupit kädessä odoteltiin vessassa tuloksen valmistumista. Ja lopulta ruutuun ilmestyi "raskaana 1-2 vko" :love: Saatiin kuin saatiinkin uusi mahdollisuus keskenmenon jälkeen! :) Nyt osaa pelätä kaikkea enemmän, mutta yritän olla silti positiivinen. Rv vasta 3+4, mutta jospa päästäisiin tällä kertaa synnärille asti :love:

Kuka voittaakaan listanpäivittäjän tittelin seuraavaksi? ;)
 
Jokos Lillans on herännyt testaamaan?:) Oi kunpa sullakin olisi yhtä iloinen aamutervehdys raskaustestissä!


Ihanaa Lennis, että sulla on loma vasta tulossa! :) Oot saanu ahertaa koko kesän. Voi miten ihanaa ois saada loman alkuun plussa! Toivon sitä sun puolesta niin kovin!

Danniella on se erikoista, miten erilaiseksi kroppa voi muuttua keskenmenon jälkeen. Se kierto oireineen minkä tunsi, onkin muuttunut. Saat opetella tuntemaan mitkä nykyisin ois sulle tyypillisiä tuntemuksia. Jännä kyllä tuo, ettet saanut ovista kiinni. Olisiko sekin muuttunu nopeammaksi piikiksi testeissä? Jos oireet siihen kuitenkin jo alkuviikolla viittas. Kyllä se varmasti tapahtu, kun tiedät että joka kierrossa kuitenkin ovuloit. Kierron lopussa se vois mukavasti varmistua plussana testeissä (y)
 
23.7.2015



Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus......yk.......luomu/lääk.kierto
BlackCat...........29v.....kp 18/24-28.........yk 12.........luomu
Tilulilu..............34v.....kp 23/27..............yk 16.........lz+l
Keinuilija...........31v.....kp 10/30-32.........yk 8...........luomu
Lennis………….…..30v…...kp 17/28……………...yk 5
Mirassa…………....31v……kp 43/32-39…….…..yk 2 ..........luomu
Miu84...............30v....kp 13/28...............yk 19..........luomu
Lillans...............37v....kp 28/27...............yk 2............luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol

Taustalla:
Iitukka81, Haave_ilija, Mariah33, Yritys10, Tikru78, Kaisaek, Piki79, Vadelmanlehti, MelodyPop, Kiia80, Milli Mimosa, NeitiPelargonia, Rockwell, Merope, Cheri85, Dorin, Mustikk4, MamaBoo, nenni26, Tiuhtinen, Vilijonkka, Danniella, Jännää, Vanessaaa, Fiidu

Plussanneet 2014:

Ankkurinappi.........31v.........?.......2/2014
murmelii..............32v.......yk3......2/2014
Jonniss................29v.......yk3......14.3.
Marjee.................30v.......yk8......26.3.
Nonnna................31v.......yk3......2.4
Matahari..............31v.......yk1......13.4
Jofa....................30v.......yk1.......4/2014
Kerttuli82........................yk 10....30.4.
Pienestä kii..........31v.......yk 9......8.5.
Miri81.................33v.......yk 2......14.5.
Handis85.............29v.......yk 1......16.5.
Chiligail...............35v......ya 2012..9.6.
Ricardina.............30v...................24.7. km
tamariini.............32v.......yk1.......8.8. km
Viiu.....................33v..................26.8.
haavetta pienestä..28v..................21.10.
Ricardina.............30v...................26.10. 1.IVF/2.PAS
Kaisa888..............38v..................27.10.
samour_..............30v...................8.11.
Säihkiss...............35v......yk26......7.11. 2. mp+pr
Ruusutar..............30v..................23.12.

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v.........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2.............21.2.
Lennis.................29v.......yk3.............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4..............3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2..............11.4.
Metsäläinen.......................................16.4.
tamariini..............32v.......yk4.............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1.............23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1.............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2.............14.5.
pöllötär...............28v.......yk2..............14.5.
Norna.............................yk 4/5..........5/15
Rockwell............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7..............18.6.
Lili85...................30v......yk2...............13.7.
Fiidu...................34v.......yk3..............23.7.

***Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Onnea Fiidu! Piti kytätä milloin tulet kertomaan plussasta ja kyllä se pitää paikkansa, et palstan päivittäjä plussaa aina ;).

Ja hei, tein äsken tän päivän tikuttelen ja _vasta nyt_ lh alkaa nousta. Miten mulla oli ovistuntemukset jo ohi kokonaan? No samapa tuo, kun nyt näyttäis olevan tuloillaan ja kaikki on yhä mahdollista (y). Mien sitä uskookin joka kuukausi, että tää on THE kierto :LOL:?
 
Ei voi olla totta Fiidu! Siis mahtava juttu-taas listanpäivittäjälle plussa! Oon iha täpinöissäni täällä siun puolesta! Ihanaa! :love:
Onneks oli digi kaapissa varalla ;)

Danniella,toivottavasti saat oviksen kiinni,tai se olisi.Ei muuta kun varmuudeksi talletuksia :LOL:
 
Oi ihanaa Fiidu. Hurjasti onnea <3. Nyt sitten seuraavallekin listanpäivittäjälle plussaonnea.

Meillä alkaa ilmeisesti solmut aukeamaan; mies oli eilen jutellut vanhempieni kanssa ja olemme olleet koko viikon poissa kotoa työreissujen takia, joten ehkä tässä uskaltaa jo alkaa edes hieman löysäämään vannetta. Huomenna illalla näemme ensimmäistä kertaa viiteen päivään.
 
Moi! Vieläkö mahtuu mukaan yksi jo tuskastunutkin kuumeilija? Ikää 33v, nyt menossa yk 6 ja kp 7/24-26.

On ollut lohdullista löytää tällaisia ketjuja ja huomata, ettei ne omat ajatukset ja tunteet ole mitenkään ainutkertaisia ja outoja. Jossain joku muukin elää samankaltaisia toiveita, turhautumista ja pelkoja läpi. <3 Tsemppiä kaikille kanssasisarille!
 
Fiidu Onnea plussasta! Tervetuloa takaisin tuonne odottajien puolelle! :love:

Teki mieli kommentoida taas kun oli puhetta noista keskenmenojen jälkeisistä kierroista. Mulla meni ihan sekaisin koko kierto silloin ja olinkin jo pitkin kevättä ihan varma, että koko systeemi on pahasti rikki. Kierrot piteni joka kerta melkein viikolla, kunnes sitten toi plussakierto olikin taas normaali (3. kierto km:n jälkeen). Tai normaali ja normaali... Nyt ultrien perusteella näyttäisi, että on ollut jopa lyhyempi kuin normaalisti. Kai se vaan vie aikansa, että kroppa tasaantuu keskenmenosta. Toisilla kestänee pidempään kuin toisilla. Ja monethan myös sanoo, että raskauden jälkeen tuntemukset koko alakerrassa kohtua myöten herkistyy. Eli ehkä keskenmeno osiltaan tekee jo saman, ja sitä myöten noita tuntemuksia ym. tulee lisää? Tiedä häntä, mutta kuulostaisi näin maallikosta jotenkin järkeen käypältä. (n)
 

Yhteistyössä