<3 Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 *huhtikuussa*

Joo, ei ole energiaa täälläkään. Viime yönä alkoi julmettu kurkkukipu ja yö meni unetta. Tänään olo on ollut sen mukainen. Normityöpäivä takana ja yritän sinnitellä iltaan, että edes ensi yönä treffaisin nukkumattia.

Töissä jaksa ihan hyvin, mutta aina kun nousen tuolista ylös (jos olen istunut vähänkin pidempään), on tosi kivuliasta kävellä ensimmäiset kakskyt metriä kohti printteriä/kahvihuonetta.

Kotona on vaikeempaa, kun ei enää taivu. Leggarit ja sukat on puettava istuallaan. Mies lupasi kohta auttaa niiden kanssa. Lasten pyörien perässä ei jaksa juosta, eikä pihatöitä tehdä. Yksi alakuloilta itkinkin miehelle, että ei auta kuin muuttaa pois oktalosta, kun ei kykene tekemään täällä mitään.

Naene, miksi ajattelet, että kääntöyritys on sun tilanteessa turha? Mietin vain, että olenko missannut jotain olennaista faktaa, kun mä olen ymmärtänyt, että riskien seulonnan jälkeen todennäköisyys onnistumisesta on hyvä ja lukemani kokemukset ovat pääsääntöisesti olleet positiivisia. Maha mulla nytkin ajoittain aristaa, mikä on ollut yleisin vaiva kääntöyritysten jälkeen.

Mä kyllä toivoisin voivani synnyttää alateitse, jotta voisi hoitaa alusta asti vauvaa itse ja pääsisi heti tutustumaan pieneen. Kauhistuttaa ajatella, että joutuisi olemaan toisesta erossa, kun perhehuonetta ei varmistikaan tänä kesänä ole saatavissa. Ensi ma on neuvolassa ultra ja sitte saan lähetteen äitiyspolille, jos vauva edelleen pystyssä. Mun mielestä tämä on kyllä viimeisen viikon aikana kääntynyt kerran akselinsa ympäri, joten senkin puolesta olen toiveikas.

Ihania kuvia mahoista ja ennenkaikkea suloisesta vauvasta!

Hauskaa vappua, mulla menee sohvan pohjalla nessujen ja mynthonien kera. Lasillinen kuohuvaa olisi kyllä maistunut, mutta mieskin sen verran kipeä, ettei käynyt edes alkossa.
 
Varsinkin Naenelle Mulle tehtiin ed.raskaudessa käännös. Kaksi lääkäriä käänsi, samalla ultraten. Käännös onnistui ja poika oli silloin jo n.nelikiloinen. En muista, oliko 37. vaiko 36.viikko. Tosin poika oli kääntynyt hiukan sitä ennen istumaan ja perustelivat, että kääntyisi helposti. Käännös oli suht nopeasti ohi ja sitten makoilin velä käyrissä muistaakseni kaksi tuntia.

Itse kanssa alatiesynnytyksen kannalla. Olin esikon sektion jälkeen tosi kipeä ja tunsin itseni riippuvaiseksi muista.
 
Se siinä just taitaa ollakin että kun ei ole kertaakaan ollut mahdollisuutta keskustella käännöyrityksestä niin olen etsinyt tiedot netistä. Nuo ylläolevat kokemukset ovatkin ehkä ensimmäiset positiiviset mitkä olen aiheesta kuullut :D Kaikki riskit on kaivettu esiin mutta toimenpiteen potentiaaliset hyödyt eivät ole esillä missään. Oon kai luonteeltani melko perustellisen tiedon etsijä ja se on aivan varma ettei mitään tehdä ennenkun jokainen kivi on käännetty ja asiasta ihan oikeasti edes hetki keskusteltu. Jos näyttää siltä että on liian kiire moiseen keskusteluun niin sitten kyllä vaan kieltäydyn kohteliaasti yhteistyöstä ja lähden menemään. Musta on jotenkin uskomatonta että näin kauan on vaan sanottu "menet sinne" eikä muuta.

Mulla ei ole kokemusta yhdestäkään leikkauksesta eikä synnytyksestä joten iihan sama miten se syntyy, kunhan sitä ei runnota. Tämä on edelleen se päällimmäinen juttu, tämä runnominen :D Ei tuo ole vaihtanut asentoaan yli kymmeneen viikkoon joten runnomista se mun käsityksen mukaan olisi.

Oon yrittänyt joitain ihmeasentoja että tuo itse vaihtaisi asentoaan, mutta en ole onnistunut vielä missään muutoksessa asian suhteen! Yritin jopa härnätä vaavia taskulampun valolla, hähähä. Ei ees reagoinut.

Naene 35+0 POKS!!! Oho!
 
Tuisku mulla on ihan samanlaista ku sulla. Veto täysin veks, väsyttää, huimaa, päätä särkee ja oksettaa. Ruokakaan ei oikein maistu. Tosi tokkurainen oli aamusta iltaan. Viimeksi ei löytynyt neuvolasta selitystä tähän oloon, joten ei kai oo sitten mitään vakavaa. Itteä ärsyttää kyllä. Pöh.
 
Itse voin suositella alatiesynnytystä vs.sektio.

*Omasta mielestä siitä palautuu nopeasti.
*Sektio on aina iso leikkaus ja siinä omat riskinsä.
*Imetys saattaa olla vaikeampaa sektiohaavan kanssa.
*Kaksi sektiota tarkoittaa aina poikkeuksetta sektiota
*Et saa ajaa autoa taikka nostella vauvaa painavampaa
*Lapselle alatiesynnytys parempi -- siitä löytyy tieteellistä tietoa (mm.stressihormonia erittyy ja hengtysteille parempi)
*Alatiesynnytys on ns.normaali synnytystapa.

Mä siis liputan kovasti alatiesynnytyksen puolesta. Naene Jos käännös on mahdollinen, niin suosittelen kokeilemaan. Musta se ei tehnyt kipeetä ja koko ajan kyseltiin vointia. Tietty mä pelkäsin sitä ihan hirveästi juuri nettitietojen valossa. Mun kohtu tosiaan jo oli joustava kahden lapsen jäljiltä ja sekin saattoi edesauttaa helppoa käännöstä.
Lääkärit ei tee käännöstä, jos vauvan peppu alhaalla taikka vettä niukanlaisesti. Ne kyllä kertoo haitat ja hyödyt. :)

Mä synnytin ekan kiireellisellä sektiolla ja en päässyt sängystä ylös ilman apuja viikkoihin. Kivut oli helvetillisiä ja haava tulehtui, vaikka kuinka pidin huolta. Tunsin olevani invalidi. Voin sanoa, että ns. normielämä on paljon helpompaa ns.normisynnytyksen jälkeen.
En myöskään tyrmää ihmisiä, jotka pelkojen tms.takia valitsee sektion. Nämä mun mielipiteet pohjautuu siis vain ihan omakohtaiseen kokemukseen.

Mun kaveri synnytti 3.8 kiloisen perätilavauvan n.vuosi sitten. Kehui kovasti tapahtunutta ja lääkäreitä (henkilökuntaa oli ollut tuplasti huoneessa). Itse kauhulla kuuntelin, minusta ei siihen olisi, tosin mun vauvojen kootkaan ei moista sallitse.

Nettiin yleensä kerääntyy kaikki kauhutarinat ja harvemmin niitä hyviä juttuja. ;)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Naene
Kiitos Miijane näkökulmasta!! Juuri tuollaista tietoa olisi ollut ihan kiva löytää jostain, mutta aika paljon nettitiedot ovat sitä että väkivaltaa käytettiin ja lapsi ei kääntynyt ja sitten tehtiin hätäsektio. Se että pääsisi synnytyksen jälkeen heti toimimaan on tietty tosi, tosi iso bonus! Jotenkin lähipiirissä on siunaantunut sektiolla synnyttäneitä ja homma heidän puoleltaan on näyttänyt tosi iisiltä, en ole jotenkin osannut pelätä kumpaakaan synnytystapaa. Toinen on luonnollisempi toki, muuta en ole osannut keksiä.

Sitten se että pitäisi paastota ja ottaa sairaalakamat mukaan on tietty yksi juttu jota en käsitä. Että siitä käännöksestä voidaankin joutua kirurgin pöydälle samantien? Se olisi tässä taloudessa nyt kyllä pieni katastrofi. Mitään ei tosiaan ole valmiina ja remppa jatkuu. Oon katsonut että rv 37 voi ruveta tätä vauvakamajuttua katselemaan. Jos sille pitäisi jo silloin rv 36 keksiä jostain kuteita, niin minkäs takia ne vauvakamat pitää pestä? Mies ei osaa pestä mitään. Sais vauva sitten pesemättömiä kuteita niskaansa olettaen että mies ne jostain löytää. Eikä se niitä löydä eikä tiedä mitä pitäisi ottaa mukaan muutenkaan. Tämä lisää melkoisesti sitä vastahakoisuutta lähteä yrittämään jos on pienikin mahdollisuus että vauva sen johdosta joutuisi jo näin pahasti etukäteen syntymään. Mutta ylihuomenna oon taas viisaampi, joskin neuvolalääkäriin on varattu näköjään tosi vähän aikaa. En tiedä miten tuossa ajassa kerkeää edes riisua housuja, saati ultrata.
 
Viimeksi muokattu:
Vappuja tännekin!

Mä tässä pohdin peilin edessä, että mun napa oli ihan varmasti viimeks vilkaistessa 5cm korkeammalla. Suuntahan on ollut alaspäin jo parisen viikkoa, mut nyt jotenki havahduin, että johan on melkoinen jauhosäkki koko reppu.

Pe kävin ylimääräisessä tarkastuksessa jatkuvan kiristelyn ja paineen takia, tilanne oli sisäsuu kiinni, kaulaa 3cm ja ulkosuu sormelle, pehmeähkö. Tästä 3vk aiemmin oli kiinteää ja kiinni.

Seisominen ja kävely tekee jalkovälissä häijyä, rakkoakin painaa. Maha tuntuu roikkuvalta ja painavalta. Eilen vissiin liitokset antoi periks, tuntui luissa kuin joku olis väkisin runnonu lantiota leveämmäks. Ja niinhän siel taitaa tapahtuakin.

Hurjaa, miten yht'äkkiä kaikki kremppa puskee kerralla päälle, ennen sitä ekaa ja toistaseks vikaa kipeää supistusta parisen viikkoa sitten mul ei ollu juuri mitään vaivoja. Kipeitä suppareita ei onneks ole koommin tullut, mut noin muuten maha välillä kovettuu kaikesta mahdollisesta, sit taas menee päiviä, ettei juuri mitään sillä rintamalla.

Hyvät päivät oonkin nyt käyttäny hyväks pyykkäämällä vihdoin pienet vaatteet. Huomenna imuroin ja höyrytän vauvan sängyn ja lipaston. Jossain välissä on vuorossa vaunut ja kai mä samalla raivolla sitten turvakaukalonkin.

Ja se sairaalakassi. Mä en kans ota mitään ylimääräistä. Omat hygieniatuotteet ja rasvat vaan, mies saa sitten tuoda kotiutumisvaatteet, jotka toki pakkaan itse etukäteen. Viimeks mulla oli pillimehua ja suklaapatukoitakin synnytykseen, mut eipä siinä syöminen kyllä ollut ensimmäisenä mielessä. :D Lakuja pitää sitten jälkikäteen olla, ja luumuja. Haava persuksissa on ikävä pinnistellä, oon melko varma, et toi eppariarpi repeää, ellei tartte jopa taas leikata. Ei olis kyl väliks..

Ja hei, mul on viikko mammalomaan!


Nemi 33+5
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Hööpi
Sairaalakassista en muistanut aikaisemmin laittaa. Elikkäs minä otan myöskin vaan kotiinlähtövaatteet itselle, hygieniatarvikkeet, kamerat ja uimarenkaan. Uimarengas on varulta matkassa, jos sattuu paikat pahasti repeilemään, niin on helpompi autossa istua kotimatkalla. Kuitenkin menee se pari tuntia. Syömisiä/juomisia en ota. Oon saanu mehukannun saliin pyytämällä ja mies voi osastolle tuoda nameja, jos tekee mieli.
 
Närästykseen minulle lekuri määräsi Omeprazol ratiopharm 20mg enterokapseleita. Minulla pääasiassa närästys alkoi makuuasennossa ja joo mahanesteen todella tuli suuhun AINA kun kurotin alaspäin, esim. kenkiä laittaessa. Koskaan aiemmin ei ole ollut närästystä enkä edes tiennyt miltä närästys tuntuu.

Meillä seuraava neuvolan lekuri 15.5 jossa ultraus myös. Laitteethan tuolla on ihan paskat, kuvasta itse erota jalkaa päästä :D mutta painoarvion lekuri laskee.

POKS! 34!! HUI!! Kyllä paniikki tuli aamulla kun luin odotuskirjeen "odotusta 6 viikkoa jäljellä"

katso liitettä 18695katso liitettä 18696

Hyvää vappua kaikille! Tää lähtee porukoille syömään grilliruokaa <3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Miltsu87 ja Hööpi
Nyt loppui vapun kunniaksi treenitauko! On työt ja rempat vieneet kaikki päivän tunnit jonkin aikaa joten vähän arvelutti mennä mutta voi pojat kun osasi salitreeni kulkea hyvin! Toki oon jättänyt kyykyt ja vastaavat pois ja keskityn vaan tiettyyn lihasryhmään kerralla. Niin hyvä fiilis nyt tosta! Mammalomalla voi mennä salille ruuhka-aikojen ulkopuolella niin ei häiritse muita, kun joutuvat kuitenkin vähän väistelemään :D

Ukko kuorsaa tuolla pois krapulaansa, mulla erityisen hyvä fiilis! Ens vappuna voin itsekin ottaa perinteisemmän ullanlinnahengailun mutta se tuntien vessajonotus ei nyt napannut ollenkaan, tai se kun yrittää soittaa missä kaverit on mutta verkko on ylikuormittunut eikä ketään saa kiinni. Paljon parempi näin <3

Mulla huomenna neuvolalekuri, jaiks! Papereissa lukee että ultrattaisiin tarjonnan vuoksi, mutta ei siellä oikein mitään ultralaitetta taida olla. Ehkä just tuollainen mitä Elbankin tapauksessa, joku ihan susi.
 
Meinas mennä hermo tähän lapseen jo ennen kuin se on syntynyt! Koko päivän tapellu v***n wordin kanssa ja sit toi vaan hikkaa tuolla niin ärsyttävästi. Noh parempi se on kai näitä tehdä kun se hikkailee tuolla sisällä kuin että kitisee vieressä :p Sit ei ainakaan tulis mistään mitään. Kai se on tää kun on niin hankalaa istua koneella enää. Ihan paska tuoli ja vähän väliä vauva ottaa vastaan tai pissat tulee housuun huoh.
 
Neminka kyselin tuosta eppariarven repeytymisestä pelkopoli käynnillä, kun on kuitenkin vielä suht tuore arpi. Paikalla oli kokenut kätilö ja sanoi ettei ole kuullut että olisi revennyt. Kuulema uudestaankaan ei yleensä tarvitse leikata ja repeämisiä vähän. Vaikka ekassa olisi leikattu.

Mulla oli aika pitkä toipuminen viimeksi, mihin osaltaan toi eppariarpi vaikutti. Siksi tuota siellä kyselin. Tähän mennessä kaikkien tietämieni sektiotapausten toipuminen on ollut yli puolet nopeampaa kuin minun. Se on yksi syy joka saa minut yhä hieman harkitsemaan sektiota.
 
  • Tykkää
Reactions: Neminka
Täällä mennään nyt 32+2. Jalat on aika kipeet näin iltasin ja maha tuntuu kokoajan kovalta, tyyppi punkee ja pyörii ja riehuu. Palautin just vikan koulutyön ja enää olis näyttösuunnitelman viimonen silaus. :) Toivotaan et valmistun :)

Töitä olis viel 9 päivää jäljellä ja ens ke lähen porukoiden luo kotipuoleen. Kiva päästä näkee kavereita ja olemaan vaan. <:

En malttais oottaa että tää tyyppi syntyy. :)

Nyt on pakko yrittää nukkumista, ku viimeyö meni aika reisille -.- Onneks on viikonloppu ja sit voi vaan levätä. :)
 

Yhteistyössä