<3 Heinäkuun Onnenhiput 2011 <3 Tammikuu<3<3<3<3

nimistä piti tulla sanomaan että esikoinen on kalenterissa,keskimmäinen tuli viime vuonna ja nuorin ei ole.Vaikka kaikki mun mielestä ihan normi nimiä:).Kattelin tuolta hellun martan linkistä nimiä,pojan nimistä ei löydy muuta hyvää kun yksi!.Ja mä olen ihan täysin rakastunut siihen nimeen ja sopisi hyvin tyttöjenkin nimiin mutta mies ei vaan suostu:kieh:,Sen mielestä ihan ulkomaalainen nimi ja outo.Ja mulle ei käy muut nimet:D.Hauska siellä oli nimi;hannibal,voisi ehkä parempi mielikuva tulla nimestä:whistle:

mm itu 16+1

Anteeks,mulla vähän tylsää mutta pakko sanoa noista nimi yhdistelmistä..niistä kun saa kaikkea esim.Ihana rusina:ashamed:
 
Viimeksi muokattu:
Heipä hei!

Pitkään tätä ketjua seuranneena uskallan nyt liittyä myös keskusteluun =)Täällä odotetaan innolla ensimmäistä lasta ja viikkojakin on jo kertynyt 16+6. Alkuvaiheet on ollut jännittäviä, kun olen tällainen peruspessimisti, että jonkun on pakko mennä pieleen, mutta kaipa sitä voi jo hiukan hengähtää tässä vaiheessa =) Huomenna onkin sitten toinen neuvolakäynti ja päästään kuuntelemaan sydänääniä ja toivottavasti mieskin pääsee mukaan tällä kertaa.
 
Ultrassa viime viikolla kaikki oli hienosti =) Niskaturvotus oli 1.6 ja kaikki hyvin mutta viime yönä lorahti alushousuihin vetistä verta,ihan kuin lapsivettä!! kipuja ei ole ollut mutta veren tihkumista oli n 3 tuntia..Tiistaina neuvolan lääkäri meinas että olis jotain tulehdusta ja otti papa kokeen mutta siitäkin saa tulokset vasta parin viikon päästä..Hitto että taas säikähdin,just kun ehti iloitsemaan että ultrassa näkyi vilkas pieni mahassa : / Huomenna kyllä soitan neuvolaan ja pyydän että kuuntelis että onko vauvalla kaikki hyvin,jos kipuja tulee tai runsaampaavuotoa niin sitten suoraan sairaalaan..

Ottoliina 13+2
 
vaunuista Meillä ollu Lähes kaikki Emmaljungan mallit :D Kevyet ja ketterät on city crossit(ja siihenhän saa pehmeän tai kovan kopan).
Tälle kolmannelle ei vielä tietoa mitkä ostetaan, mutta ehdottomasti Emmaljungat, ei mitään moitittavaa.
Kaukalo Jalustallinen Graco ostetaan. Sellanen oli kakkosellaki ja oli todella hyvä.

Keiju ja Onni Rv 13+1(uä 13+4)
 
Kiitos vieläkin kaikille onnitteluista =)
Ja täytyy sanoa, että jos koko episodista etsitään hyviä puolia niin ainakin miehen kanssa tukeuduttiin hienosti toisiimme ja huomaan että tämä lähensi meitä avioparina.

Painoa ei ole vielä tullut yhtään, mutta huomenna neuvola ja uskoisin että nyt on pari kiloa tullut, vähintään.

vaunuista tuplat pitää hankkia, esikon emmaljungat pidän päikkärirattaina. Tuplat sais olla sen verran kevyet liikutella, että matkiksia ei erikseen tarvis. Sen takia ehdottomasti kääntyvät eturenkaat ja haluan vierekkäin istuttavat tuplat. Noita P&T:n rattaita näkee paljon junassa ja vaikuttavat käteviltä, mutta silti miellän et vierkkäin istuttavat ovat pitkäikäisemmät.

kaukalo on esikon vanha Römerin babysafe telakalla.

Nimiä en ole edes ajatellut vielä, viimeksikin kävi niin että muksun kun rinnalle sain totesin että ei tää oo Venlaa nähnytkään ja nimeksi päätyi sitten työnimi....

Tällä vauvalla ei olekkaan mitään työnimeä, puhutaan vaan vauvasta.

Paino punnitaan vaatteet päällä, onneksi en tykkäisi heilua alkkareissa neuvolassa. Vauvat taas punnitaan ilkosillaan. Synnärillä syöttöpunnituksia tehtäessä vauvat punnittiin vaatteet päällä ja jos vaippaan tuli jotain sitä ei saanut vaihtaa ennen uutta punitusta. Kätevää mielestäni.

Synnytystä odotan innolla, Toivon että tää tulis omalla ajallaan eikä käynnistettynä, siinä ne suparit tuli aika raakoina alusta alkaen. Ja toivon pääseväni kokeilemaan jakkaraa, esikosta eivät päästäneet. Ja tietty toivon selviäväni ilman episotomiaa.

Supistaako muita? Täällä supistaa jo melkein päivittäin. Alkaa toi pyöräily vissiin riittämään kun huomaan että silloin supistaa. Eilen supisti kyllä ihan sohvalla maatessakin. Tuntuvat muuten erilaisilta kuin esikon harkkarit, esikosta meni koko maha kovaksi, nyt tuntuu vaan sellanen kova pallo tuolla sisällä. Toivottavasti ovat yhtä tehottomia kuin esikosta eivätkä paikkoja ala pehmitelee vielä pitkään aikaan.

Jostain syystä välillä vanhaa epparin-arpea jomottaa, voin jo kuvitella kuinka kivasti sitä särkee synnytyksessä....

Bree 17+5
 
Tervetuloa Maisapaisa!

ottoliinalle
tsemppihali, kyllä nuo aina säikäyttää! Toivottavasti kaikki olisi nyt kuitenkin hyvin!

Mä oon kyllä kans tota synnytystä jo aika paljon pohtinut ja tuntuu niin typerältä, että kun mulla meni kaikki ihan hyvin. Tai no tyttö oli kyllä vähän väärässä tarjonnassa mikä aiheutti jumalattoman kivun häpyluuhun, ja tähän ei auttanut edes epiduraali. Niin tuota kipua nimenomaan vähän ehkä jopa pelkään...kun ei sitä saanut yhtään hallintaan. Tietysti toivon ettei nyt olisi väärässä asennossa, että josko tuo tietty kipu jäisi sitten pois...Leikkausta pelkäisin vielä enemmän ja työni puolesta tunnen kaikki meidän kätilöt niin en edes kehtais mennä mihinkään pelkokeskusteluun kun tiedän tasan mitä siellä keskustellaan ja olen jo ne asiat itseni kanssa keskustellut. Mun pitää nyt vaan psyykata itselleni, että meni miten meni, niin selvisin mä viimeksikin! Ja vieläpä hankkiuduin samaan jamaan uudelleen :LOL: On se palkinto vain sen arvoinen!

kukkis ja pieni 15+1
 
Hei pitkästä aikaa.
Oon lueskellu kyllä mutta en oo jaksanu kirjottaa..
Mä olen myös miettinyt jo synnytystä ihan pelkoon asti ja oon ehdottomasti sitä mieltä että haluan sen epiduraalin tai vaikka sektion..

Mä menin tässä jo nukkumaan puoli 9 illalla mutta heräsin tovi sitten kamalaan ja jopa outoon ja ehkäpä sairaaseenkin painajaiseen,ja herättyäni tajusin että möykyllä oli bileet.
Eipä pieni ole ilakoinutkaan moniin päiviin tai sitten liike on ollut niin pientä etten ole huomannut niitä.
Nyt huomasin taas ja ihan käteen asti mukellus kyllä tuntui ja hyvin.
Torstaina olis taas neuvola ja rakenneultrakin jo kolmen viikon päästä..
Ja kyllä,meinaan kysyä sukupuolen ihan sen takia että tiedän mahdollisen pojan varalle ostaa vatteita,koska ei ole ku pienen tytön vaatteita. Muuten mulla ei ole yhtään väliä kumpi tulee. Kunhan tulee ja on terve.
Nimet on jo kummallekkin,aikani selailin noita nimiä ja sieltä se sitten vaan tuli.
Kolme nimeä niinkuin kaikilla ja kolmas nimi viittaa isään...
Niin,ja isän kanssa me nyt sit varmaan ollaan yhdessä,mutta mun käsityksen mukaan,vaikkakin että vastuu möykystä on edelleen täysin mulla...

No tämä tällä erää...

Jaksuja mammat!
Nenna ja
 
Tervehdys,
on taas kirjottelu jäänyt mutta lukemassa koitan kyllä käydä päivittäin :)

Reilu viikko sitten oli otettava mammavaatteet käyttöön, kun tavalliset housut alkoi ahdistamaan oikein urakalla. Eilen kävin ostamassa parit housut sitä varten että tässä joku päivä fiksailen niihin "eturepun" resorista. Olen kaikki äitiyshousut tehny itse, osan heitin pois esikon synnyttyä ja nyt sitten teen jokuset uudet niiden tilalle. Jokusen tunikan ostin alesta. Eiköhän niillä jo aika hyvin pärjäile :)

Pikkusen sykettä kuuntelen aina välillä dopplerilla, väliin se löytyy heti ja toisinaan saa hakea pitemmän aikaa. Hentoja liikkeitä tuntuu :heart:

Kaukaloista ootte puhellu. Meillä on esikoisen grago telakalla ja siihen matkarattaat tallessa, eli ne on sitten tällä tulokkaallakin käytössä.
Tuplia pitäis alkaa varmaan vähitellen miettimään, että mitkä olis meille sopivat yms. Ne tuplat mitä aattelin kysellä sukulaiselta ostaa, niin ei ollu mieleiset ja niin oli niiden omistajakin sitä mieltä että ei oikein ole tykännyt. Mielestäni kans sellaset vierekkäin istuttavat olis paremmat.

Viime viikolla tarttui matkaan yksi pieni body, oli niin söpönen että en voinut vastustaa kiusausta vaan piti sitten ostaa se jo valmiiksi =)

Autona meillä on V40 Volvo ja vaikkei se nyt mikään tilaihme olekaan, niin eiköhän me sinne mahduta ihan hyvin. Esikoisen istuin pitää varmaan vaan sitten vauvan synttyä kääntää naama menosuuntaan.

Synnytystä en kovasti ole miettinyt vielä. Toivon että tämäkin kaveri syntyisi ennen laskettua-aikaa, mutta se jää nähtäväksi. Imetyspuoli mua enemmän mietityttää, esikoinen kun joutui alusta saakka korvikkeelle, kun ei maitoa vaan tullut tarpeeksi ja sekin vähän sitten loppui noin kuukausi synnyksestä :( Toivon että nyt imetys onnistuisi paremmin ja saisin täysimettää vauvaa edes parisen kuukautta. Mutta jos tota asiaa stressaa niin ihan takuulla se ei luonaa, joten pitäis vaan koittaa antaa asioiden mennä omalla painollaan. jep jep helpommin sanottu kuin tehty...

Esikoisella on mittarissa tänään ikää 11kk :heart: Iltapäivästä lähdetään katsomaan hyvän ystäväni 3kk ikäistä poikaa.

Sellasia meille

Lohikäärme Justus ja justiina 14+2
 
A-H
Huomenta!

Nimistä edelleen vääntöä miehen kanssa. Ensiksikin hän ei oikeastaan ole käestänyt tyttöjen nimiin, kun kuulemma poika on tulossa :D Toivottavasti saadaan sukupuoli tietää rakenneultrassa, niin mieskin voisi innostua oikeasti nimiä miettimään. Varsinkin jos se poikalupaus tulisi :)

Supistelee täälläkin. Vähänkin jos on huonossa asennossa jotain tekemässä, niin kyllä supistaa. Esikoisesta alkoi harkkasupparit muistaakseni joskus rv 20 tienoilla. Esikoisesta ei ollut liitoskipuja, mutta nyt niitä sitten riittää. Varmasti vaikuttaa se, kun ei voi levätä aina kun siltä tuntuisi, kun on tuo esikoinen ja sitten kaikki kotihommat. Onneksi mies on alkanut tehdä lumitöitä ja tuomaan puut tuolta varastosta tuohon kuistille, niin on edes vähän kevyempää.

Vaunuiksi yhdelle lapselle suosittelen Emmaljungan city crosseja :) Niitä jo aikaisemminkin hehkutin. Ovat kevyet ja niissä on todella hyvät säädöt. Iso kuomu, joka tulee ihan alas asti, eli kun pieni nukahtaa, kuomun voi vetäistä ihan "pohjaan" asti. Integroitu hyttyssuoja on erittäin jees, jos muisti lähtötilanteissa on samaa luokkaa kun mulla :D Hyvin ollaan kaupungillakin noilla pyöritty ja sit taas melkeen umpihangessa tarvottu, että noista on moneksi.

Paino meilläkin punnitaan ihan vaatteet päällä. Suuntaa antavana sitä varmaan punnitaan, mutta onhan se huvittavaa, kun sitten merkataan neuvolakorttiin gramman tarkkuudella viikottainen painonnousu.

Synnytyksessä pelottaa sairaalaan ehtiminen. Vaikka matkaa ei ole kun 25km, niin silti. Sitten myös tuo, että miten esikoinen viedään hoitoon. Onneksi ei eka synnytys ollut mitenkään nopea, niin ei pitäisi sitten tämänkään olla... Pelottaa myös sectioon joutuminen. Sitä pelkäsin jo ekassa raskaudessa. Vaikka olisi pylly edellä ollut tulossa, niin olisin ennemmin alakautta synnyttänyt, kun sectioon halunnut. Nyt en tiedä miten tohon suhtaudun, mieluummin ihan alatiesynnytys ja mielellään yhtä helppo kun edellinen :) Sattuihan se aivan älyttömästi, mutta epiduraali auttoi hyvin. Jos tämän sais ulos ilman lääkkeitä, kun kipuun osaa jo varautua. Sen näkee sitten synnyttäessä.

Lauantai iltana tuntui liikkeet käteen asti :) Mies jo kuorsasi toisella sohvalla, niin ei ehtinyt tunnustelemaan liikkeitä :( No kyllä sitä vielä ehtii.

Taas saattoi jtn jäädä kommentoimatta...

A-H & pikku-A 17+2
 
Huomenta!

Tervetuloa uusille ja pahoittelut surun kokeneille.

Kysyn niiltä kenellä on useampi lapsi: Miten teillä neuvolakäynnit menee? Soitin viime maanantaina terkkarille ja varasin ajan. Se sanoi, että rv 22 on yleensä seuraava käynti. 8.3 on vasta seuraava aika neuvolaan. Rakenne ultra on 2.3. Mulla on ollut välillä pientä verenvuotoa. Minä ja lapsen isä asutaan eri osoitteessa, molemmilla oma asunto. Hirveet painostukset, pitäis yhteen muuttaa. Olen sitä mieltä, että kihloihin pitäis mennä.
Launtaina lapsen isän sisko oli lähtenyt jonkun kaverinsa kanssa ryypiskelemään, soitti mulle ja pyysi rahaa, pyysi sen veljensä puhelimeen, yritti lainata veljeltänsä. Soitti joskus 18.00 illalla, en vastannut. Mulla ja lapsen isällä on unirytmi, sänkyyn klo 21.00. Niin eikö tämän sisko soitta 22.21 mun puhelimeen, vastasin että ollaan nukkumassa ja halusi päästä sisään katsomaan veljensä asuntoa. Soitti 20 minsaa myöhemmin veljensä puhelimeen, halus päästä sisään jonkun jätkän kanssa. Lapsen isä sanoi, että tulkaa selvinpäin jos tulette, eikä keskellä yötä.
Nuorimmaisella pojalla on todettu kielenkehityksen erityisvaikeus, vika päivä tätä kuuta on magneettikuvaus ja jokun kanyylinlaitto. En tiedä jääkö poika osastolle yöksi.
Mun isoäiti sanoi että olen laihtunut ja äitinikin väitti sitä. Toiset taas sitä että vatsa näkyy. Jotkut housut tekee tiukkaa. Ostin lauantaina sitten multivita raskaus ja imetys tabletteja. Kokoajan tuntuu että vaan väsyttää ja haluis nukkua. Aikaisempiin raskauksiin verrattuna tämä rankempi, olisko tyttö tulossa.

martsu76 ja veitikka 14+9 vai jotain sinne päin.
 
Heippa

Ultrassa käyty sitten viimein viime viikolla. Kaikki hyvin, siellä se pieni köllötteli päiväunilla. :) Kooltaan oli vähän pienempi kuin mitä lasketun ajan mukaan, mutta ei niin paljoa että olisi lähdetty aikaa muuttamaan.

Muutaman pienen vaatteen uskaltauduin ostamaan. Hankalaa näin ensikertalaisena arvioida, kuinka paljon niitä ihan pieniä vaatteita tarttee. Tuleva mummo on innostunut neulomaan jos jonkinlaista nuttua ja töppöstä, joten villavaatetta ei tule pieneltä puuttumaan. :)

Kipuja vatsalla (ja jossain alempanakin) on ollut viime päivinä kaiken sorttisia. Välillä joutuu ihan keskeyttämään touhunsa niiden takia. Kai ne normaalien liitoskipujen ym. piikkiin menee. Viime viikko oli onneksi parempi päänsärkyjen osalta, saa nähdä mitä tämä viikko tuo tullessaan.

Vatsa on kasvanut selvästi ja omat housut uhkaa käydä ahtaaksi. Tekisi vielä mieli pitää raskaus töissä omana tietona, mutta ei taida vatsan piilottelu enää kauaa onnistua. Muutama sellainen pusero löytyy, jonka kuvittelen vielä pullottavan vatsan peittävän ja kyllästyttää niitä samoja vaatteita käyttää, kun yleensä tykkään käyttää monipuolisesti monenlaisia vaatteita. Onhan tuo pieni kumpu aika söpökin, joten ehkä pitäisi vaan rohkeasti antaa sen näkyä.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Lupus 13+3
 
Noniin

Eipä ole tullut kirjoiteltuakaan aikoihin. lukemassa kyllä yritän ahkerasti käydä. :)

Mulla on nyt eilen ja tänään ollut ihme kipuja tuolla mahassa,olisko jotaki kohdun kasvukipuja sitten : | Meinaa aina välistä huolestuttaakki ku ei ole nyt hirveästi taas tuntunut myllerrystä mut toisaalta vaavillahan on hyvin vielä tilaa että ei kaikki liikkeet ees voi tuntua..

Autosta: meillä on 2 autoa vähän pakko olla ku molemmat 2 vuorotyöläisiä ja poikaaki pitää päivähoidossa kuskata. Toinen on farmari Wolkkari ja sit on Opel aika iso kokoisia autoja molemmat, tuskin tarttee vaihtaa.. :D

Mulla täytyy koputtaa kyl puuta ku sanon että pahimmat pää kivut olis ohi. toki välistä menee pää kipeäksi mut tuntuu ettei ainakaan ole yhtä kovaa kipua ku aikaisemmin. :D

sispi ja vaavi 17+4
 
nyt jännittää: tänään kerrotaan töissä mun raskaudesta, samalla kun kerrotaan muistakin organisaatiossa tapahtuvista isoista muutoksista. Ei ole ehkä järkevää, mutta kun nuo muutokset liippaa niin läheltä ja jos en olis raskaana, tulisin saamaan paljon enemmän "valtaa" organisaatiossamme. Kohta taitaa tietää koko talo, jaksankohan ottaa onneitteluja vastaan, kun vielä itseä hiukan hirvittää meneekö kaikki oikein...?

viikonloppuna juhlittiin hiukan, 6kk laskettuun ja viime viikolla myös 5kk ä-lomaan!

täällä on käytetty ä-housuja jo jouluviikosta eteenpäin. Viikonloppuna tein vaateinventaarion (syrjään mitkä ei enää mahdu ja kokeilin saamiani ä-vaatteita) --> ihanan tyhjät laatikot!

nimistä (en muista olenko jo aikaisemmin kirjoittanut): meillä molemmille nimet 1. erikoinen nimi 2. mun/mieheni nimi 3suvusta periytyvä nimi. Ollaan aika tyytyväisiä valintoihin, toivottavasti maha-asukille sopii valitsemamme etunimi! No onneksi meillä on monta muutakin etunimeä mietittynä.

ällövaroitus: Oksentaako joku muukin lähinnä vaan limaa? mulla tilanne, että aina kun yskittää, pakko mennä oksentamaan limaa (kirkasta, sitkeää), joskus jos refleksi on kova, muuttuu mahanesteiksi ja oksennukseski. Oikeeta oksennusta tulee vain kun olen syönyt húonosti. Onkohan mulla joku tulehdus päällä (jo lähes 2kk), vai johtuuko lima raskaudesta?

Anna+Urmas 14+3
 
jadal
täällä yksi taustailija vaan ajatteli hihkaista, että hengissä ollaan :)
Ei vaan tule kirjoiteltua mitään, mutta luen kyllä näitä juttuja :)

Aika menee alkviikkojen jälkeen kohinalla, nyt jo rv14+1, enkää 26viikkoa laskettuun aikaan :D
 
Anna, mä kans aina oksennan sellasta limavaahtoa...juurikin siksi, koska oksennan yleensä vaan jos maha on tyhjä, mitä lie sappinesteitä :x .

Terkka meinas laittaa mut ton takia sokerirasitukseen, mutta mä lupasin yrittää syödä vähän useammin, ja yölläkin ottaa vaikka mehua, että josko tuo ongelma sillä häviäis. En vaan suoraan sanottuna usko, että mun sokereissa olis ton oksentelun takia mitään vikaa, tai että tuo oksentelu olis seurausta sokereista... Jos tulee muita sokereihin viittaavia oireita niin sitten tietenkin menen :)

Muuten oli ihana kuulla taas sydänäänet! Isosiskokin kuunteli tarkkaavaisesti. Painoa oli tullut ekaan neuvolaan nähden vain 0,5kg (vaatteet päällä meilläkinpunnitaan, ei kai se ole niin grammalleen). Maha kyllä on tullut selvästi esiin. Eli ihan hyvällä tahti tällä hetkellä, kylläpä nuo kilot ehtii varmasti mullekin vielä kertyä :D

Kukkis ja pieni 15+2
 
Moips!!!

Nyt on sitten töissä kerrottu esimiehelle ja asian otti tosi hyvin. Kesäloman aloitan tuokokuun alussa ja loput lomat saan säästää ja pitää sitten myöhemmin. Eli minulla sitten alkaa virallisesti äippävapaat toukokuun alusta, kolme kuukautta töitä pitää vaan jaksaa viellä painaa. Toivottavasti pystyy olemaan, eikä joudu saikulle mutta päivä kerrallaan mennään.

Meillä vaunuina emmaljungat, mallia en nyt muista. Vuonna 2006 ostettu uutena ja niissä on erikseen vaununkoppa ja ratasosa. Itse olen kovasti tykännyt ja hyvin ovat kestäneet, nyt siis kolmannelle tulee kayttöön. Esikoiselle ostettiin gragon jalustallinen turvakaukalo ja se oli myös kakkosella käytössä. Myytiin sitten eteenpäin. Nyt sitten ostetaan veljeltäni uudempi malli siitä gragosta+jalusta, mikä on ihan ehdoton :)

Nyt ei kerkii enempiä kirjoittaa, täytyy lähtee hakee lapset kotiin kerhosta.

Muumi ja pikkuinen 17+4
 
Hyviä iltoja :wave:

Tervetuloa uusille :flower:

Perjantaina kun panikoisin vauvoista oli se aivan turhaa. Olin nukkunut liian vähän ja sit alkoi vaan tuntua ahdistusta ettei kaikki olisi hyvin. Sitä en pysty paremmin selittämään. En nauti tästä yhtään kun pelkään jatkuvasti kaikkea. Ehkä mä pyydän sitä keskusteluapua sitten seuraavalla neuvolakäynnillä. Koska harvoin sitä kahta odottaa ja jos ei pysty yhtään nauttimaan ni harmittaa jälkeenpäin :ashamed:

Vauvoilla siis kaikki hyvin 77mm ja 80 mm pää-perä-mitta ja sykkeet sain kuunnella vihdoin toisella oli 140 ja toisella 150 :heart:

Sain kuviakin ja selkokielellä kerrottiin mitä siellä on missä siellä on ja miten päin siellä ollaan kaikki tutkittiin ja aikaa meni 20min. Sama miesultraaja on ultrannut mut aikaisemmissakin raskauksissa ja muistan kuinka huoli on tippunut sydämeltä. Se varmaan on ollut siitäkin kiinni kun kukaan ei ole kertonut minulle yhtään mitään mistään :rolleyes:

No nyt kuitenkin alkaa tää raskaus musituttamaan itsestään ja sen raskaudesta todenteolla.

Tämä siis tapahtui eilen:

Soitin kysyäkseni liedon tk päivystyslääkärin mielipidettä omituisesta olosta ja rintakivusta joka siis ei rennien ja grammasen jälkeen lähteny mihkään. No hiukan hengityskin oli vaivalloista ja siitä sitten tk-> tyks päivystys--->6pulloo verta luovutin ja sydänfilmiä otettiin muutamat kerrat--->Mun sydän jopa ultrattiin--->luulin kotiutuvani 3-4 h tutkimisen jälkeen, mutta sainkin näköala huoneiston 7 kerroksesta ;)... tutkimisesta huolimatta kunto on sama ja lääkärit ei tienneet mikä oli/on :)

Kai mun keuhkoilta sit vaaditaan "liikaa" jos kävelen rappuja... tiedä sit sitäkään.

sain 2 päivää sairaslomaa, pelkkää lepoa mutta kun pääsin tänään kotiin alkoi puhelin soida ja päiväkodista soitetaan. Poika oksentaa... No hain ne koska mies makaa oksennus-ripuli-kuumetaudissa sohvalla eikä kykene tekemään yhtään mitään. Ei tässä oikein levätä pysty.

Toivon koko sydämestä ettei toi kamala tauti iske muhun.

Kaikille jaksamista flunssan/tautien parissa taisteleville.

Nyt mä lopetan sen turhan ressaamisen ja alan nauttia tästä :heart:

niisku-rouva+pirpanat 14+4:heart::heart:
 
NiQ
Voi ei... kirjotin pitkät pätkät ja taas katosi teksti bittiavaruuteen :( hiton mokkula!

Eli, osaiskos joku fiksumpi ja kokeneempi kertoa mulle, että onkohan tämä mun alavatsakipu ihan normaalia raskauteen kuuluvaa tai onko jollakin kokemusta moisesta. Ensimmäinen raskaus kyseessä ja kaikesta on tosi epävarma olo :/

Oireita on siis ollut viikon verran, keskiviikkona kävin jopa päivytyksessä ja siellä tutkivat ja vauvalla oli kaikki ok. Eli aikamoinen paineen tunne on alavatsalla, tuntuu kuin alavatsalihakset olis ihan maitohapoilla, välillä menkkamaista jomotusta, jopa levossa ollessa ihme repäisyjä ja pistoja eri puolilla alavatsaa (kestää muutamia sekunteja kerralla), kipua on silloin tällöin myös alaselän puolella takapuolen päällä, tuntuen kuin ei jalka nousisi kunnolla ja pistää, nyt on pari päivää tuntunut että p*lluun sattuu!!! siis tuohon häpykummun kohtaan. Voiko nämä olla jo näin aikaisin niitä paljon puhuttuja liitoskipuja tai johtua lantion löytymisestä? ilokseni omistan yliliikkuvat nivelet :(

NiQ & Pena 15+4
 
NIQ Mun kävelykyky on näkejään "mennyt".Siis just noin p*lluu sattuu:D.nojoo,ei naurata.Pitäis arki hoitaa ja kävely sattuu niin saatanasti!.liitoskipuja mitälie,huomenna on pakko lääkäriin mennä.Ottiko päivystyksessä jotain kokeita?.Meillä noi ottaa aina virtsanäytteen.En vaan usko että mulla siinä mitään on.Vaikka toivoisin että olisi niin saisin hoidettua kivut pois lääkkeillä!.Joka askeleella meinaa itku päästä: /
 

Yhteistyössä