<3<3Heinäkuiset hellemasut 2014 <3<3 -Tammikuussa-

Täälläkin käytiin ultrassa tänään :) Meinasin heti alkaa riisumaan itteeni ja kätilö vaan sano ettei tartte :D Koitettiin siis ensin vatsan päältä mutta kaveri liikkui ihan hirveesti eikä ollu sopivassa asennossa että ois nt:ta saanut mitattua. Joten piti alakautta kokeilla. No sithän nisu lopetti liikkumisen ja oli kasvot monitoria päin vaan eikä liikahtanutkaan vaikka kuinka koitin yskiä ja kätilö painella vatsaa :D Siirryttiin takas koittamaan vatsan päältä ja sai sitten mitattua pitkän ajan jälkeen. Sano kyllä että kotiin ei lähetellä mitään lappusia tuloksista, heiltä sit soitellaan parin vkon sisään jos jotain löytyy veriseulasta.

Monta kuvaa ainakin sain mukaan ja koitti vähän näyttää 4D:täkin mutta silloin alko taas kova liikkuminen nii se jäi sitten. Rakenneultrakin varattiin samalla maaliskuun puoleenväliin. Laskettua aikaa ei muutettu, kun ei ihan sitä viittä pvää ollu eroa. Vastas siis kooltaan 11+6 mutta oli kyllä sellasessa vänkyrässä että.

Nyt voi onneks taas vähän hengähtää että kaikki hyvin ja kaveri nähty :D

Millon kuulkaas se raskauden aikanen hehkuminen alkaa? Mulla ei hehku muuta kun noi finnit naamassa :D

wonderwall + nisu 12+2 (11+6)
 
Oi ihanaa, että monia hyviä ultrakuulumisia! :heart: :)

Täälläkin odotellaan hehkumisen alkamista, missähän viipyy?? :D Naama kukkii melkoisesti, lähes samanlailla kuin aina ennen menkkoja, mutta runsaammin ja kokoajan! Ja hah joskus erehdyin ajattelemaan et sithän on kivaa, kun on raskaana ku ei oo menkkoja pitkään aikaan. Mut täähän on ihan kuin jatkuvat menkat turvotuksineen, finneineen ja alavatsakipuineen :D

Tänään on ollut hyvä päivä, ihme energialataus ja yhä jatkuu! Toivon todella, että väsymys olisi historiaa. Hyviä vointeja kaikille! :)
 
Tänään tuli nt-seulasta kirje, jossa sanottiin vaan, että tulos on normaali. Mitään riskilukuja ei mainittu. Kävin ultrassa puolitoista viikkoa sitten. Vaavi näytti jo hurjan isolta, vaikka vastasi just viikkojansa 11+3 silloin. Turvotus oli 1,5mm. Normi.

Kävin tänään töissä viemässä verokortin ja kertomassa työkavereille, että tuun vain piipahtamaan töissä muutaman kuukauden. Pomolle en vielä kertonut.

Olen vielä hoitovapaalla ja viettelen lomia pois maaliskuun puoleen väliin. Nuorin täytti joulukuun lopussa vuoden ja todellinen ikiliikkuja! Onneksi en ole voinut huonosti. Mutta, kun vointi on tosiaan ollut alusta asti hyvä, että raskaus paljastuikin vasta viikolla 10+, niin en ole voinut olla päivittäin miettimättä onko kaikki ok! Silti toivottelen kaikille hyviä vointeja :)
 
Munkin puolesta tervetuloa uusille :wave:

Ite käyn kans lukemas jokapäivä, mutta koska oon laiska en jaksa kirjautua sisälle ja tulla kirjottamaan :D

Täälä ois nt ultra maanantaina :)

Ollaan selitetty meiän 1v 10kk tytölle, että "äitin mahassa kasvaa vauva ja sitten ku se kasvaa tarpeeksi isoksi niin se syntyy ja elli saa kaverin" :D Tästä innostuneena neiti hoitaa 4(!!) baby björniä ihan kokoajan:D Välillä käy taputtamassa mun mahaa ja tuumaa "Äiti maha vauva kasvaa syntyy " :D sitten taputtaa omaa mahaa ja toteaa " Maha,ei vauva, napa" :D Onkos muut "selittäny" ihan pienille lapsille vauvasta? :)

Oksentaa saa jatkuvasti aamuin illoin, mutta olo on silti vähän parempi kun ennemmin:)
Eikä pyörrytä enää niin kauheasti.

Uimaan tekis mieli mennä, mutta ei taida rinnat mahtua enää bikineihin:/
Mahaa ei huomaa muut kun itse ja oma mies. Toivottavasti paino olis edes noussu seuraavaan ultraan mennessä niin ei tarvi huolestua enempää:/

Onko muilla paino noussut/laskenut jo paljonko?

ei mulla muuta:)

Mimma ja pieni 11+5 :)
 
Tuosta painosta, mahaa kyllä siis vähän jo näkyy (12+5), mutta paino jostain syystä ensin noustuaan nyt heittelee alhaalta "normaaliin" noin 3n kilon väliä.. Syömistottumukset ei oo muuttunut tms, energiankulutus toki suurempi näillä viikoilla, mutta silti ihmetyttää.. Vai olisko vika vaa'assa. :D Ken tietää. Nnoh, huomenna neuvola niin voi sitäkin siellä pohdiskella. =)
 
Meillä on kerrottu isommille lapsille. Tyttö 5v kuuluttaa nyt sitte kaikille. Ihan kaupan kassajonosta lähtien, että minun pikkuveljestä on tulossa isoveli, kun äiti on niin hyväkuntoinen! Kuunteli tuossa viikko sitten kun mummo ihasteli minun vointia ja yhdisti taitavasti nämä kaksi asiaa. :D

Ja maha kyllä näkyy. Se on ihan suhteettoman suuri viikkoihin nähden 14+1. Ei mulla ennen tällaista kumpua vielä ole ollut, mutta nahka on vissiin venynyt jo niin monesti eikä ollut täysin vielä palautunut edellisestä. Miten muilla?
 
Juu ei hehku ei, paitsi tosiaan noi punaset näppylät ottasta ja leuasta mitä ei saa enää edes meikkivoiteella piiloon! Ja ei ole mahakaan kasvanu vielä, mutta sitä nyt joutuu odottelemaan kun esikoinen tuloillaan :)

Sain itteäni niskasta kiinni ja aloin käymään uimahallissa, oon nyt neljä kertaa käyny. Keksin laittaa uikkarin alle urheiluliivit niin jopa pysyy tissit uikkareis :)

Tänään oli neuvolalääkäri, jännitin tosiaan taas ihan turhaan koko aamupäivän. Tyyppi oli niin liikkuvainen, että ei meinattu saada sydänääniä kuuluviin, kyllä ne sitten kuului ja syke oli 130-140 välillä :) Mielenrauha taas viikoksi tai kahdeksi taattu. Kotidoppleria en tule hankkimaan, neuvolantäti ei sitä suositellu (oikeestaan haukku koko laitteen ihan suoraan :D) ja jos hänenkin oli niin vaikee saada sydänäänet kuulumaan niin mitä se mun taidoilla on! :D Muuten koko neuvolakäynti oli jotenkin "äkkiä äkkiä äkkiä" , ja kauheella hosumisella kuulumiset vaihdettiin ja kyseltiin ja morommoro. Ei tuota kakslahkeistakaan ole tänään kiinostanut ollenkaan kysellä mitään, kai sille riitti kun sanoin että kaikki hyvin. Tuntuu olevan nyt kaikista mielenkiintoisinta turvakaukalon valinta ja hankinta.

Mutta hei, tilulilulii nyt se on auki ja nyt se on kiinni!

Debis ja tyyppi 15+2
 
Ihania noi tulevat isosisarukset, kun ovat innoissaan tulevasta vauvasta, vaikkei oikein ymmärräkään koko asiaa :D

Mulla paino on laskenut n.2kg. Myös viime raskaudessa paino laski aluksi pari kiloa, vaikka silloin olin vieläkin hoikempi ja en edes oksentanut yhtä paljon kuin nyt. Mutta nopeesti se sitten nousikin! Kauhistutti kun kiloja vaan tuli vauhdilla, vaikken syönyt normaalia enempää. Ja painoa tulikin 20kg, mutta neuvolatädit aina sanoivat, että ihan normaalia kun hoikalla äidillä paino nousee paljon :) Että en ole huolissani painon laskusta:) Nyt on parina päivänä alkanut housut puristaa ja iltasella vatsa tuntuu isolta ja kiristävältä :)

AurinkoL + pikku2 13+0 <3
 
Onnea Taffo! Nyt voi hyvillä mielin jatkaa odotusta :)

Mulla on painoa tullut aikaisemmin 15-20kg. Syksyllä pääsin 3kg päähän edellisestä lähtöpainosta ja nyt on tullut "uuteen lähtöpainoon" +2kg. Koskaan ei ole paino laskenut odotusaikana.
 
Heippa! Täällä yksi heinämasu joukkoonne. Tänään oli np-ultra ja oli niin ihana kokemus. Voi sitä pikkuista raasua <3 Siellä se ensin nukkui jalat ristissä ja sitten näytti hienot muuvit, potki kovasti. Sydän tykytti ja kuulin ensimmäistä kertaa sydänäänet. Kaikki oli muutenkin kunnossa ja pieni riski siihen, että jokin olisi pielessä.

Mäkin sitä hehkumista odottelen näppynaamani kanssa;)

LA 29.7. / 27v / 1.lapsi / K-HKS

heinämami+pikkuinen 12+3
 
Nyt ehkä itsekkin uskaltaa tänne ilmoittautua! :)

Eli meillä hieman laskettu aika kysymysmerkillä, mutta heinäkuun viimeisellä viikolla näillä näkymin, eli 24-29.7.
Mutta kuukautisten mukaan pysytään myös ekan ultran jälkeen 29.7.14, seuraavassa sitten tarkastellaan laskettua aikaa enemmän.

La 29.7./2lapsi./KOKS

Hieman taustoja myös täältäkin, eli esikoinen syntynyt 1.3.11 jonka jälkeen oltu ilman ehkäisyä eli haaveissa oli pienellä ikäerolla. Eka plussa tehty 9/12 mutta keskeytynyt keskenmeno rv 12. Seuraava onnistunut plussa päätyi myös samaan kohtaloon mutta rv 8. Sen jälkeen myös kaksi hyvin varhaista keskenmenoa.
Nyt sitten vihdoinkin onnisti ja odotellaan esikoiselle kaveria ja toivotaan että mahdollisimman lähelle heinäkuuta päästäisiin ja saataisiin onnellinen loppu.
 
Tervetuloa heinämami ja rizzo!:) Ja rizzo rankalta kuulostaa teidän kakkosen yritys:/ mutta toivottavasti tosiaan nyt kaikki menee hyvin loppuun asti ja saatte heinävauvan;)
Ja onnittelut taffo hyvistä uutisista!:) Monella tuntuu löytyvän riskiä kromosomipoikkeamiin, mutta silti saakin hyviä uutisia, hienoa!:)

Itsellä täällä ilmaantunut joka päivä yllättävä väsymys, että voisi nukahtaa juuri siihen paikkaan! Mutta eilen tuli myös illemmalla joku piristyskohtaus ja teki mieli laittaa koko kämppä kuntoon, leipoa, jumpata ym.:D Mies luuli, että sekosin:D No nyt on samanlainen ongelma kuin viimeksi loppuraskaudessa: Ei nukuta! Olen valvonut jo kaksi tuntia keskellä yötä! Niin pirteä olo! Onko muilla vielä unettomuutta?

AurinkoL + pikku2 13+3 <3
 
Tervetuloa uusille! :)

Rizzo onko sulla jotain tukilääkitystä tähän raskauteen?

Itse olen ollut aika hiljaa tälläpuolella ja kirjoitellut lähinnä tuonne keskenmenon kokeneiden puolelle. Meillä oli kohtutulehduspelko tuossa ja olin koko viimeviikon vuodelevossa. Aikamoiseen paniikkiin sain itseni lietsottua. Nyt olen kuitenkin jo varovaisen toiveikas, että infektio ei kerennyt kohtuun saakka. Päivä kerrallaan mennään.

13+6
 
Tervetuloa uusille ja onnea Taffo hyvistä uutisista! :)

Vekkuliina:Hurjasti tsemppiä sinne että kaikki sujuis hyvin!! Miten tiivisti tollaista tulehdusta seurataan, vai annettinko vaan jotain antibiootteja tulehdukseen?

Itse oon tässä ihmetellyt että miten helpolla oon päässyt kaikkien oireiden kanssa. Kun ei tosiaan esim. pahoinvoinnista ole ollut tietoakaan.

Tänään sitten laskeskelin kalenterista että herranenaika, eihän mulla ole kun 4kk:tta enää töitä :popcorn: mahtavaa! Mun tarvii pitää tämän vuoden lomia pariviikkoa ennen äitiyslomaa ja loput voin jättää säästöön, voin olla koko kesäkuun kotona jo :) Ehkä vaan täytyy kerätä rohkeutta ja paljastaa pomolle tilanne.

Ainiin ja 13+0 poks!

wonderwall+nisu
 
Oon tottunut punnitsemaan itseni aina maanantaisin aamulla. Joo, nyt -5 kiloa lähtöpainoon. En oo pitkään aikaan painanut näin vähän. Oon kyllä pystynyt syömään ihan normaalisti. Mitään herkkuja vaan ei tee mieli. Kaikkia hedelmiä yms. vaan himoitsen. Noh, huomenna neuvolalääkäri ja siellä voi vähän kysellä tästä painon putoomisesta. Kuinkakohan kauan on normaalia, että paino vaan menee alaspäin?
 
Vieläkö facebook-ryhmään otetaan uusia? Minä voisin olla vielä kiinnostunut. Kenelle piti laittaa yksityisviestiä?

Täällä olo nyt hyvin ei-raskaanaoleva. Eilen ja toissapäivänä oksensin vielä aamulla, mutta muuten ei ole kauheasti oireita. Maha vaan on iso! Viimeksi oli tällainen varmaan viikolla 25... Liikkeitä ei tunnu. Istukka varmaan jälleen etuseinässä, mutta viimeksi muistaakseni tunsin pieniä hipsutteluja noin viikolta 16, mutta nyt ei ole mitään. Toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin.

Onnea ihanista ultrauutisista niitä saaneille, ja erityisesti lapsivesipunktiosta hyviä uutisia saaneille. Nyt voitte ainakin huokaista helpotuksesta!

Pilkku_ ja pieni rv17
 
Viimeksi muokattu:
Hello!

Onnea TAFFO!! Hienoja uutisia!

Tervetuloa kaikille uusille odottajille!

Omat olot alkaa tässä helpottua, viimeviikolla huomasin ettei enää kestokrapula ollut päällä vaan pystyi täyttään astianpesukonettakin yökkimättä:)
Yläselkä on täynnä näppyjä, naama onneksi ei. Jalat ja kädet kuivaa ja kutisee. Ostin bio-oilia ja olen tuota vatsakumpua rasvaillut. Tissitkin kutittaa! Muilla?

Flunssaa on, pentele että ärsyttää. Parasetamoli auttaa yskimisestä johtuvaan päänsärkyyn ei juuri muuhun. Vanhan kansan konsteja käytetty, eli höyryhengitystä ja nenäkannulla huuhdellut nenää. Yöt menee silti yskiessä, ei jaksais enää:mad:

Rakenneultraan pääsee vasta ensi kuussa 19. päivä. Onneksi voi kotidoplerilla kuunnella vauvan sykkeitä. Liikkeitä tuntuu satunnaisesti, riippuu missä asennossa hän siellä köllii.

Lukasmom rv16+3
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa :heart:

Mä oon enemmän kirjoitellu tuolla Fb:n puolella kun se muutenkin on auki melkein aina ni jotenkin vaan tulee sinne puolelle kuulumiset laiteltua...mut joo eli meillä oli se NP ultra 7.1 ja todellakin se PALJON pelätty sellainen taustan vuoksi..

No saatiin kun saatiinkin hyvät uutiset ja ei huolta riskiluvusta eikä aihetta jatkotutkimuksiin...siis se helpottuneisuuden tunne oli sanoin kuvaamaton :heart:

Mun jalat ja kädet tärisi ja sydän löi ohilyöntejä ja jouduin sairaalan parkkipaikalla kävelemään tovin ees taas että sain ajatukset kuntoon ja uskaltauduin auton rattiin...muistan niin hyvin sen illan...mulla oli siis ilta-aika klo: 20.45 pääsin ultrattavaksi...kun astuin ulos sairaalan ovesta oli ihan pilkkopimeää ja suuria lumihiutaleita tuli taivaalta alas...se näky oli hengityksen salpaavan kaunis ja ennenkaikkea rauhallinen :heart: ...aivan niinkuin mun mielentilani sillä hetkellä :D

Nyt oon uskaltanut kaivaa äitiys vaatteet esille ja nauttia masun kasvusta...ja kiintyä pieneen...liikkeitäkin tunnen satunnaisesti jo :heart: tää on niin parasta aikaa :heart: En vois kyllä elämältä muuta toivoa tällä hetkellä.

Joku kyselikin siitä FB ryhmästä...noh siellä on jäsen määrä tällä hetkellä jo liki 70 ja ryhmän jäsenten kesken tultiin siihen tulokseen että ryhmän koko on nyt siinä..ryhmä on siis suljettu eikä sinne enää oteta uusia henkilöitä. Tämä ei ole kenellekkään mitään henkilökohtaista jne mutta ihan mahdottoman suureksi ei voida ryhmän jäsen määrää kasvattaa kun siellä kuitenkin aika tiivis ja intiimi tunnelma:heart: Jos tällä puolella useampi halukas liittymään Fb ryhmään niin saatte varmasti kasaan oman pienen ryhmän eikös niin?? :D

Nyt pienelle lenkille tonne raittiiseen ulkoilmaan ja kaikille masunkasvattajille oikein mukavaa alkanutta viikkoa :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Vähän sääli, että ei ollut mitään ennakkovaroitusta, että ryhmään ei esim. jonkun tietyn viikon jälkeen oteta uusia. Olisi mielestäni ollut reilumpaa, mutta ei tämä mitään.

Jos jollain on kiinnostusta, niin voi laittaa yksityisviestiä minulle, voisin katsoa perustaisinko uutta fb-ryhmää. Toiveissa olisi sellainen vähän pienempi ryhmä, olisi ihan huippua, jos löytyisi sellaista porukkaa, joiden kanssa voi harkita esim. vauvatapaamista aikanaan. Olen myös miettinyt, perustaisiko tuonne tämän foorumin suljetuille osastoille kerhon. Siellä voisi kirjoittaa anonyymisti, mutta niin, ettei se näy ulkopuolisille. Vähän häiritsee tämän palstan näkyminen kaikille, ainakin itselläni se rajaa aika paljon kerrottavaa pois. Mutta kirjoitelkaa tänne tai yksärillä suoraan minulle. Ei tämä mikään elämää suurempi asia ole, ja on ihan ok jatkaa täälläkin :) Sitten vain pidetään vähän suodatinta päällä sen suhteen, mitä tulee kerrottua.
 
Pilkku Siitä oli tarkoitus ilmoittaa että kunhan kaikilla alkaa olemaan NP ultrat takana niin silloin olisi ryhmä täysi :D Mä en oo nyt pitkään aikaan käynyt tällä puolella ni en tiennyt ettei siitä kukaan sit ilmoittanut...voi olla että siitäkin väärinkäsitys kun puhetta tuolla Fb:n puolella oli niin jokainen luuli että joku oli käynyt ilmoituksen tänne puolelle tekemässä :) Eli missään nimessä ei ollut tarkoitus jättää ilmoittamatta :ashamed:

Hienoa jos saatte kasaan toisenkin porukan sillä kyllähän tällä puolella on paljon niitä jotka ei oo tuolla Fb:n ryhmässä...jospa monikin nyt innostuisi liittymään Facebookin puolelle kun ovat saaneet varmuutta raskaudestaan :heart:
 
Minä olisin ainakin kiinnostunut tuosta suljetusta osastosta jos sellaista väsäät, Pilkku_ :) Fb:ssäkin kirjoittelen, mutta on kiva täälläkin puolella kirjoitella vaikka joutuukin vähän sensuroimaan juttuja.

Mä yritän tänään kerätä rohkeutta jotta saisin kerrottua pomolle. Ei mua sen reaktio jännitä hän on ihan mahtava tyyppi, mutta kun en vaan saa suutani avatuksi :D Huomenna lähden muutaman työkaverin kanssa työreissulle ja saa nähdä paljastuuko muille sitten illan mittaan asia, kun juon vaan vettä (tosin en oo ikinä muutenkaan mihinkään rientoihin lähtenyt). Ja yhtään ei tuo reissu kiinnosta, mut mentävä on.

wonderwall+nisu 13+2
 
Heissan kaikille:)

PILKKU_ Minäkin olisin kiinnostunut täälä salaisesta ryhmästä:) Vaikka paljon facebookissa olen niin silti mielumin täälä juttelisin anonyyminä vähän tarkempiakin juttuja:)


Ultra oli eilen ja kaikki hyvin. Turvotus 1,3mm eli hyvä :)

Pahoinvointi on huomattavasti vähentynyt,mutta oksentaa pitää silti pitkin päivää.
Olo on kuitenkin parempi ja pirteämpi.
Muita oireita ei oikein oo ku rinnat arat ja isot :D mahakin alkanu kasvaa :p

Oli jotenki erilaista käydä nyt nt ultrassa kun ensimmäisen lapsen aikana. Kaikki oli sillon uutta ja jännää.Nyt vaan hymyilytti ja oli kiva nähdä,että kaikki on hyvin pienellä:)

Mimma ja pieni 12+3
 
Ok, kiva kun löytyy muitakin :) Voisin loppuviikosta tutkia tarkemmin tuota suljettua ryhmää. Niitä saa näköjään perustettua tuonne kerhot-osioon (sivun yläreunassa kolmas vasemmalta). Ilmoitan heti, kun saan sellaisen perustettua. Tykkään kirjoitella ja lueskella täällä, ja pidän anonymiteetistäkin, mutta vähän tosiaan häiritsee se, että näitä voi lukea ihan kaikki sivuille eksyvät. Pitää aina pitää mielessä, että ei mitään liian tunnistettavaa kerro itsestään.
 

Yhteistyössä