<3<3 The Esikoisesta Haaveilevat <3<3 VOL.7

Enkeli85 Onnea!!

tiuhti_ Tikutin, en bongannut vaikka aiemmin bongasin..Mutta ainahan on se mahis niin kuin viimeks että ovis on tapahtunu myöhemmin..Enpä jaksa kuitenkaan enää uskotella ittelleni mitään vaan sillä mennään että menkat tulee vaikka sit joillain lääkkeillä kahen viikon päästä!

).( Muutamana päivänä (ei peräkkäisinä) tuli viime viikolla runsaammin (ehkä?) valkovuotoa jossa oli vähän ruskeaa sävyä. Aina vaan kerran päivän aikana pyyhittäessä. Ei mitään sen kummempaa.. Kyllä se vaan on vaikiaa!! Miks menkat tulee aina silloin kun ei halua ja sit niitä ei kuulu eikä näy kun oikein toivois että pääsis taas eteenpän!?!?!? :headwall:
 
Sati Muistaakseni tästä teidän tapauksesta kirjoitit joskus yksityiskohtaisemminkin. Käsittämätöntä miten asia ratkaistiin noin mukamas lastenparhaaksi. Heillekkään ole hyvä heitellä paikasta toiseen,kun valmiiksi jo pelokkaita :( Ja miksi perhe jossa muitakin sijoitettuja lapsia nähdään paremmaksi vaihtoehdoksi? Itse ajattelen tästä ihan toisin. Te kuitenki olette perhettä,sukua ja antaisitte jakamattoman rakkauden näille lapsille. Toisessa paikassa nämä joutuvat vanhempana vielä jakamaan kasvattisisaruksien kanssa heidän traumat ja taakka vaan kasvaa :/ Kyllä vaan voi hyvinvointivaltiossakin mättää yksinkertaiset asiat pahasti. Toivottavasti saat pian plussan testiin,oot sen ansainnut :heart:
 
enkeli85 Oijjoij, onnea paljon plussasta!!!! :)

chiba No sä oot ollu täällä kyl kauemmin ku minä mut eiköhän me molemmat aleta olla jo vakiokalustoa :D Toivotaan et säkin pääsisit mahdollisimman pian tuonne mahankasvattajien puolelle, mun palstailu voi hyvässä lykyssä jatkua vielä kaaaauan :D Sä kyllä aina jaksat onnitella plussanneita ja tsempata kun on mieli maassa vaikka vaikeaa tää on varmasti sullekin! :heart: :hug:

ON Vielä viikon odottelen testausta.. Ei niin MILLÄÄN malttais mut kyl mä näin meinaan. Edellisen kerran testasinkin toissakierrossa että siitäkin on aikaa. Oon kyl huomannu et valkovuoto on ollu viime päivinä tosi runsasta mut eipä tuo nyt oikein kerro mulle mitään ku kroppa vieläkin ihan sekasin.. Olis kyl niin lykky, et sais plussan kun nyt muutenki "uus elämä" ja muutaki ajateltavaa! :)

Tänään tehtiin koulussa jotain analyysia et mitä aivopuoliskoa me käytetään jne jne ja mulle selvis ittestäni ihan uusia juttuja :D On se jännä et toiset ihmiset osaa sanoa mulle minkälainen mä oon käyttäytymiseltäni vaikka oon ton luokkani tuntenu nyt reilun viikon! :D Heti ne osas analysoida mut että millanen mä oon ku itte olin ihan ymmälläni.. :LOL:
 
Heippa muruset! :heart: Kävin lueskelemassa kuulumisianne :) Täällä poksuttiin tänään jo 10+0! Jos olen joskus valeraskaana kuvitellut pahoinvointia, niin se ei ole kyllä mitään tähän aitoon verrattuna :x Kuvottaa ihan koko päivän ja laattakin lentää joka toinen päivä. Käytiin ensimmäisessä ultrassa yksityisellä jo, seuraava olisi sitten nt-ultra ensi viikolla. Aika menee hurjan nopeasti!

Hurrrrjasti plussapuhureita tänne teille :heart:, teitä odotellaan tuolla esikoista odottavien palstalla :)
 
  • Tykkää
Reactions: Pikkumyy87
Kiitos kaikille onnitteluista :)

Kyllä se nyt vaan on uskottava, vaik uskomattomalta tuntuukin, että tuolla mahassa jotain on. Digi näytti eilen illalla Raskaana 1-2, eli jotain on varmasti tapahtunu :) Ihan uskomaton fiilis, ei oo kyllä viä kunnolla tajunnu...

Mun visiitti siis näyttäs jäävän lyhyeks täällä (jos vaan kaikki menee hyvin), mutta aion kyllä jatkossakin käydä teidän kuulumisia katseleen :) Mieli tekis kovasti iloita ja juhlia ja kertoo kaikille, mut ei viä uskalla jos meneekin kesken kun on noin alussa. Joten hillitsen itseni ja pidän suuni supussa siihen asti et tietää et pieni pysyy mukana.

Kovasti plussatuulia teille kaikille! :whistle:

Mä tiedän et kyllä teistä vielä jokainen jossain kohtaa plussaa! :heart:
Itekään en uskonut et vois näin äkkiä käydä, just pari päivää ennen plussaa miehelle sanoin et kai meillä sit joskus 5 vuoden päästä on vauva kun koko ajan tulee kaikkia esteitä yrittämiseen, mutta tässä sitä nyt vaan ollaan ja toivotaan parasta. :heart: :)
 
  • Tykkää
Reactions: -pansku- ja inieh


THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT KE 12.10.2011



Hey.......................22..................kp 58/?..........................yk 6
lemonade...............26...................kp 39/29.........................yk 14
Soleigh................... .....................kp 29/28........................yk ?
Pikkymyy87.............23..................kp 26/31.........................yk 6
Jeela.....................19...................kp 25/35-42....................yk 1
inieh......................23...................kp 24/31.........................yk 6
Taiteilijatar..............29.................kp 23/28-35....................yk 2
Sati.......................33..................kp 22/26........................yk 1+2
Lilly-.......................25.................kp 22/30..........................yk5
Sanja.....................32..................kp 20/27-30....................yk 4



lenkkari...................27..................kp 12/28-36......................yk 3
Dana-.....................27..................kp 9/?.............................yk 4




tada.......................27..................kp 8/25-26...................yv 2-3
-jannica-................23...................kp 7/?............................yk 3
-pansku-................24...................kp 7/27..........................yk 5
Emby^...................25................. - ..................................TJOT




HAAMUJENGI/RKTT

lemonade?

TAUSTALLA KUUMEILEE
pöppinen
Shih
An-nie
Puna-Musta
Angela88
Skooby
AnniSofia
AnniMu
iloksi
Lapanen87
Pamsu*
Satuh83
Tnya
felina
mirkkunen_
Dremming
Chiba





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/1998778-esikoishaaveista-2010-2011-plussanneet/


EdlaOnni 23.7.2010 yv 2+
HappyFeet 1.8.2010 08/08
Päivänsäde82 17.8.2010 yk 2
chiaraa 30.8.2010 yk 3
Tiudeliini 12.9.2010 yk 2
Odes 13.9.2010 yk 5
Lumpe 15.9.2010 yk 4
fyssari86 18.9.2010 yk 1
Supuliini 20.9.2010 yk 2
haaveilija87 22.9.2010 yk 2
Otokka 28.9.2010 yk 1
susse83 9.10.2010 yk 3
Valkokulta 10.10.2010 yk 10
Mary Jane 13.10.2010 yk 3
niuku 20.10.2010 yk 14
MyDream 22.10.2010 yk 10
Arianna 28.10.2010 yk 5
Keiju123 31.10.2010 yk 1
Dreamangel 1.11.2010 yk 2
NiQ 6.11.2010 yk 4
anu84 8.11.2010 yk 26
Anna-79 11.11.2010 yk 1+6
Murmeli88 24.11.2010 yk 4
Nannie 4.12.2010 yk 3
Hyppy 6.12.2010 yk 2
Taiska87 6.12.2010 yv 2
innoM 20.12.2010 yk 1
Arminen 25.12.2010 yk 3
Memelisa 27.12.2010 yk 6 (km/rv15)
horrorpop 11.1.2011 yk 6
Zophie 15.1.2011 yk 3
elmiju 17.1.2011 yk 7
jonna_82 31.1.2011 yk 8
BlueNote 6.2.2011 yk 5
sharita 6.2.2011 yk 1
tiksutin 7.2.2011 yk 4
Gabrielle 9.2.2011 yk 5
mimmu1984 10.2.2011 yk 8
niiskuneiti90 16.2.2011 yk 3
Epa_88 25.2.2011 yk 4 (tm)
Tryffe 28.2.2011 yk 2
Äipäksi91 1.3.2011 yk 8
Kumikvatti 8.3.2011 yk 2
Laa84 21.3.2011 yk 6
Sokruli 17.4.2011 yk 4
iseeyou 29.4.2011 yv 1+
Arby 30.4.2011 yk 1
Ella83 3.5.2011 yk 7
Jomi 14.5.2011 yk 9
Namppis88 20.5.2011 yk 5
Puputi 18.6.2011 yk 2
"kuumeilija" 20.6.2011 yk 20
Memelisa 22.6.2011 yk 6+2
Laretzki 24.6.2011 yk 2
Away 29.6.2011 yk 2
Lilli88 6.7.2011 yk 7
Epa_88 18.7.2011 yk 4+3
mynttis 28.7.2011 yk 3
PikkuHöttiäinen 29.7.2011 yk 8
Syysmyrsky 6.8.2011 yk 16
viida 26.8.2011 yk 1+3
Gabrielle 27.8.2011
tiuhti_ 1.9.2011 yk 12
eskapismi 1.9.2011 yk 2
atl 8.9.2011 yk2
enkeli85 11.10.2011 yk 4


 
Enkeli85 Oiiii.. Plussa! Onnea :)

ON: Kävin tänään siellä lääkärissä.. En nyt oikeen tiiä jäikö siitä hyvät vai huonot fiilikset.. Ihan vaan siks koska lääkäri oli aika nuori, eikä sillä oikeestaa ollu hajuakaan mitä sen pitäis tehdä. Se luki jotain vihkosta vähän väliä ja ihan ääneen mietti, että mitäs nyt pitäis tehdä. Kerroin sille mitä lääkettä olen aikasemminkin saanu ja sitä hän sitte määräs mulle. Eli provera niminen hormooni otetaan nyt avuks säännöllistämään menkkoja.. Taitaa olla aika samanlainen ku terolutkin..
Lääkäri halus mut vielä varmuuden vuoks verikokeisiin, jos niistä selviäis jotain miks menkat on epäsäännölliset. Ei niistä kyllä mitään hyötyä varmaan ole, mut mennään nyt sitte kokeisiin ku hän niin halus.. Ei se oikee osannu ees laittaa ihan tarkkaan et millon sitä proveraa pitäs ottaa. Kirjotti vaan että 10-13pv:n ajan kierron loppupuolella kuukautisten käynnistämiseksi.. Mistäköhän mä sit tiiä millon on se kierron loppupuoli ku ne ei ole säännölliset?? No onneks on vanha ohje vielä tallella niin otan niitä sitten kp 15-24.. Eli seuraavat 8 kiertoa (jos ei mitään tapahdu sitä ennen ;) ) mennään sitte hormoonien avustuksella!
 


THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT TO 13.10.2011



Hey.......................22..................kp 59/?..........................yk 6
lemonade...............26...................kp 40/29.........................yk 14
Soleigh................... .....................kp 30/28........................yk ?
Pikkymyy87.............23..................kp 27/31.........................yk 6
Jeela.....................19...................kp 26/35-42....................yk 1
inieh......................23...................kp 25/31.........................yk 6
Taiteilijatar..............29.................kp 24/28-35....................yk 2
Sati.......................33..................kp 23/26........................yk 1+2
Lilly-.......................25.................kp 23/30..........................yk5
Sanja.....................32..................kp 21/27-30....................yk 4



lenkkari...................27..................kp 13/28-36......................yk 3
Dana-.....................27..................kp 10/?.............................yk 4




tada.......................27..................kp 9/25-26...................yv 2-3
-jannica-................23...................kp 8/?............................yk 3
-pansku-................24...................kp 8/27..........................yk 5
Emby^...................25................. - ..................................TJOT




HAAMUJENGI/RKTT

lemonade?

TAUSTALLA KUUMEILEE
pöppinen
Shih
An-nie
Puna-Musta
Angela88
Skooby
AnniSofia
AnniMu
iloksi
Lapanen87
Pamsu*
Satuh83
Tnya
felina
mirkkunen_
Dremming
Chiba





PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/1998778-esikoishaaveista-2010-2011-plussanneet/


EdlaOnni 23.7.2010 yv 2+
HappyFeet 1.8.2010 08/08
Päivänsäde82 17.8.2010 yk 2
chiaraa 30.8.2010 yk 3
Tiudeliini 12.9.2010 yk 2
Odes 13.9.2010 yk 5
Lumpe 15.9.2010 yk 4
fyssari86 18.9.2010 yk 1
Supuliini 20.9.2010 yk 2
haaveilija87 22.9.2010 yk 2
Otokka 28.9.2010 yk 1
susse83 9.10.2010 yk 3
Valkokulta 10.10.2010 yk 10
Mary Jane 13.10.2010 yk 3
niuku 20.10.2010 yk 14
MyDream 22.10.2010 yk 10
Arianna 28.10.2010 yk 5
Keiju123 31.10.2010 yk 1
Dreamangel 1.11.2010 yk 2
NiQ 6.11.2010 yk 4
anu84 8.11.2010 yk 26
Anna-79 11.11.2010 yk 1+6
Murmeli88 24.11.2010 yk 4
Nannie 4.12.2010 yk 3
Hyppy 6.12.2010 yk 2
Taiska87 6.12.2010 yv 2
innoM 20.12.2010 yk 1
Arminen 25.12.2010 yk 3
Memelisa 27.12.2010 yk 6 (km/rv15)
horrorpop 11.1.2011 yk 6
Zophie 15.1.2011 yk 3
elmiju 17.1.2011 yk 7
jonna_82 31.1.2011 yk 8
BlueNote 6.2.2011 yk 5
sharita 6.2.2011 yk 1
tiksutin 7.2.2011 yk 4
Gabrielle 9.2.2011 yk 5
mimmu1984 10.2.2011 yk 8
niiskuneiti90 16.2.2011 yk 3
Epa_88 25.2.2011 yk 4 (tm)
Tryffe 28.2.2011 yk 2
Äipäksi91 1.3.2011 yk 8
Kumikvatti 8.3.2011 yk 2
Laa84 21.3.2011 yk 6
Sokruli 17.4.2011 yk 4
iseeyou 29.4.2011 yv 1+
Arby 30.4.2011 yk 1
Ella83 3.5.2011 yk 7
Jomi 14.5.2011 yk 9
Namppis88 20.5.2011 yk 5
Puputi 18.6.2011 yk 2
"kuumeilija" 20.6.2011 yk 20
Memelisa 22.6.2011 yk 6+2
Laretzki 24.6.2011 yk 2
Away 29.6.2011 yk 2
Lilli88 6.7.2011 yk 7
Epa_88 18.7.2011 yk 4+3
mynttis 28.7.2011 yk 3
PikkuHöttiäinen 29.7.2011 yk 8
Syysmyrsky 6.8.2011 yk 16
viida 26.8.2011 yk 1+3
Gabrielle 27.8.2011
tiuhti_ 1.9.2011 yk 12
eskapismi 1.9.2011 yk 2
atl 8.9.2011 yk2
enkeli85 11.10.2011 yk 4


 
Syysmyrsky Kyllä, olen aikaisemmin myös tästä tapauksesta kertonut! Voisin kiertää ympäri Suomen puhumassa näiden hylättyjen lasten oikeuksista ja hyvinvointivaltion pahasti pettäneestä järjestelmästä!
Mutta kaikesta tuosta kokemuksesta huolimatta voisin edelleen lähteä sijaisäidiksi :) Ja alan koko ajan olla siitä varmempi! Saisi muuta ajateltavaa kuin haastava työ ja tämä ainainen piirin pienen pyöriminen kuukaudesta toiseen : /

Dana No ei mennyt ihan nappiin kyllä sinun käyntisi! Pahoittelut.... Kunpa kaikilla ihmisillä olisi oikeus saada aina ja joka paikassa ammattitaitoista palvelua, olipa kyse mistä tahansa asiasta. Tuo on niin kauheeta ku itse tietää melkein enemmän kuin lääkäri, jonka oikeesti pitäisi olla kartalla! Ei ne turhaan kutsu terveyskeskuksia arvauskeskuksiksi :D
Mutta kyllä sullakin asiat oikeesti järjestyy vielä! Aina asioilla on tapana järjestyä, niin minä ajattelen joka päivä! :)

Lemonade Mä NIIIIN toivon, että sun maha-asukkisi siellä tekisi itselleen juuri parasta aikaa pesää ja asettuu aloilleen!!!! :whistle:

Soleigh, pikkumyy ja Jeela Mitään oloja teillä? Oletteko vielä testannut?

).( Täällä ei ole muita oloja kuin tosiaan tuo rintojen arkuus. En ole testannut, enkä aio testata! Sormella koittaessa punaisen väristä valkovuotoa edelleen on havaittavissa, joten odotan tosiaan paska tätiä saapuvaksi viikonlopun aikana :(
Outoa on ollut se, että keskenmenon jälkeen, josta on nyt kolmisen kuukautta aikaa, niin mulla ei ole ollut normaalia tissikipua ennen menkkojen alkua. Ennen keskenmenoa mulla oli aina ennen menkkoja tissit todella arat ja sit se arkuus loppui koettuani keskenmenon ??
Mutta nyt taas tissit on kipeät.... ajattelin yhdessä välissä toivekkaana, että keskenmeno olisikin kääntänyt tämän oireen toisinpäin :D Eli nyt siis täytyis olla raskaana....
Hohhoijaa tätä ihmismieltä :headwall:

Kaikille isot plussapuhurit :whistle:
 
Moi Sati!! :wave:

Olojahan on kaikenlaisia, mukamas.. Just eilen puhuin miehen kans, että voinko kuvitella kaiken, vai onko nää oikeesti samat oireet ku haamukierros. Toivoisin kovasti, ja on mieles ollukki, että nyt se meidän vauva tulee, mutta.. Sitte taas on pakko lyödä jäitä hattuun, ettei niin korkeelta putois!

Tuo on niin kurjaa luettavaa, toi juttu niistä teillä olleista lapsista.. Poru silmäs sitä viimeksi luin! Mikä tätä maata oikeen vaivaa! :kieh:

Toivotaan, että rintojen arkuus olis nyt sitä.. Pidän muru peukkuja! :whistle:

Dana Oon niin pahoillani pieleen menneestä käynnistä. Toivotaan ainaki, että täti tulis paikalle. Ja, voithan sä vaatia toista lääkäriä.. Tsemppiä muru!
 
Pikkumyy Mulla ei ole oikeesti tosiaan muita oloja kuin tuo tissiarkuus, ei edes, vaika yritän kuvitella :D Olispa meidän vuoro nyt plussata!!! :heart: Mä vain niin tahtoisin oikeesti olla äiti! Mulla on neljä siskoa, joista kolmella on vauvat... aika rankkaa on seurata heidän onneaan vierestä :(
ja yksi siskoistani on juurikin tämä tapaus, jolta vauva olisi pitänyt ottaa heti syntyessään pois!!!! Ajattele, hän on niin sairas, että jakoi itseään jossain juoppolassa vain ja ainoastaan siksi, että voisi tulla raskaaksi! Huh huh! Hän on niin pahasti sairas, että voisi hyvinkin tappaa toisen, jos tarve vaatii.... ei tunnu missään heittää lemmikkikoiraa seinään suuttuessaan tai jättää kanit kotiin viikoksi ruokkimatta kun itse huulaa pitkin kyliä huoraamassa. Hän on yhdeksän vuotiaan tasolla, pahasti mieleltään sairas. Hän ei osaa huolehtia itsestään lainkaan, mutta silti Suomen hyvinvointivaltio katsoo hänet kykeneväiseksi olemaan äiti viattomalle luontokappaleelle!! Älkää ajatelko, että olen hirviö ku puhun omasta siskosta tällä tavoin. En pidä häntä lainkaan siskonani. Hän on susi lampaan vaatteissa. Ja minä olen itse joutunut todistamaan omin silmin, että mitä tällainen sairas ihminen voi omalle viattomalle ja puolustuskyvyttömälle lapsiraasulle tehdä :( Siihen päivään loppui minun sympatiat siskoani kohtaan! Ja jos joku minut siitä tuomitsee, niin olkoo hyvä vain ja sen tehkööt....
Huh, anteeksi tämä vuodatukseni.... en tiedä, pääsenkö koskaan tästä asiasta yli :(
 
Sati Mun mielestä kellään ei oo oikeutta tuomita sua sun sanojen takia.. Ei kukaan tiedä mitä se on ollut, paitsi sinä itse! Ja mun mielestä oot rohkee, on rohkeutta myöntää asia ja puhua siitä julkisesti! Täs maas on niin paljo paskaa mitä ihmiset ei tie, koska kaikki vaikenee.. Eihän meillä mitää ongelmia oo, naapuris niitä on!! Kuinka paljo kaduilla kävelee lasten hyväksikäyttäjiä ja raiskaajia.. Uhritkin vaikenee. Ja ku asia tulee joskus (ehkä) julki, nii siitä vaietaan siltiki!! Joten nostan hattua, että kerrot tarinan "siskostasi". Ei ole ollut helppo tilanne kun on tajunnut millainen oma sisko on.. Ja ymmärrän täysin, että sulla on kolme siskoo! En itsekkään olisi tekemisissä tollasen siskon kanssa!! Iso Iso Halaus sulle rakas! :heart: Kun te sen pienen nyytin saatte, se pikkunen hukkuu rakkauteen! :heart:
 
Miulla ei muita oloja kuin tissit vaan kipeet :) eilen yöllä kun kävin vessassa niin pyyhkiessä tuli verta, ja valkkaria. Tiedä sitten mitä oli, mutta loppui siihen. Sitä ennen päivällä tullu 1 kipeä vihlaisu alamahassa, ja sit illal oli vähän menkkamaisia tuntemuksia, mut muuten olo kyl niin normaali että. En oo vielä testannu. :) täällä mietin yksin et oisko voinu olla kiinnityminen? vai oisko vasta ovis tuloillaan ja tää kierto venyis taas ainakin noihin 42 päivään.? :D
 
Mulla on pää ihan sekasin.. mietiskelen täällä kaikenlaista. Esim. että miten tuo provera nyt oikeestaan toimii? Joo se käynnistää menkat, mutta auttaako se oviksen kanssa vai hä?. Entä jos se ovis tulee jo ennen sitä ku otan sen lääkkeen? tai sitte jos se tulee vasta lääkkeen jälkeen ni.. apua.. en mä tiiä.. Lääkeselosteessa ei lue mitään koko asiasta. Ja siltä lääkäriltäkään on turha mitään kysyä ku ei sekään tiedä.
Asian pointti on kai se, että onko tosta proverasta mitään hyötyä raskautumisen kannalta vai käynnistääkö se vaan ne menkat ja pitää toivoa et se ovis tulee sitte joskus siinä kierron puolivälissä. Niin ja jos se automaattisesti käynnistää ne menkat ni ei kai niitä tule siltikin vaikka oliskin raskaaks tullu??
On tää kamalaa ku päässä pyörii sata asiaa samaa aikaa. Ei ees ite saa selvää omista ajatuksista :) saati sitten yrittää niitä teille täällä selittää :D

Niin ja sellasta mietin vielä et kannattaako mun ottaa vaikka muutaman kierron ajan sitä ja sitte kokeilla olla ilman, jos kierto olis vaikka tasottunu?
 
Viimeksi muokattu:
enkeli85 Pikavisiitti sulle tuli mut tervemenoa plussanneisiin!! :)

Dana Hyvä että sait lääkkeet vaik lääkäri olikin ihan käsi :D Ota edellisen ohjeen mukaan ja jos siltä tuntuu niin kokeile jos kierto olis normaali ilman niitäkin.. Mullakin oli 6kk sama ongelma et kierto oli 42pv ja nyt viime kierto yllättäen olikin vaa 31pv :) Kaipa ne lääkkeet jotenki johonki auttaa, pitäishän lääkärin tietää :D

Napaa.. Mulla on ollu tänää oikeesti se kansallinen epäonnistumisen päivä. Hain toissapäivän uuden puhelimeni jo toisen kerran huollosta ja tänää se taas leipo kii. Vein sen dna liikkeeseen sit takas ja ne ihmetteli et voiko olla totta et sama vika jo kolmannen kerran. Eli siis siitä ei kuulu mitään. Ne testas sen ja totes etten oo blondi :D Sit vaan totesin et haluan kokonaan uuden puhelimen ja tää oli eka ja vika älypuhelin jonka ostin. Pitää odotella vielä Nokian tehtaalta lausuntoa.

Ja nii, yks mun kurssikaveri nyt sit on raskaana.. Käytiin tänää pitkällä ruokiksella pyörii vaatekaupoilla ja kummasti aina eksyttiin lastenvaateosastolle :D oli ihanaa hypistellä niitä vaatteita ja haaveilla että sitten joskus... Toisaalta alkaa taas epätoivo hiipimään puseroon. Sunnuntaina on testauspäivä, miehen kanssa sovittiin niin. Alkaa tää yritys tuntuu jo ihan absurdilta ku mitään ei tapahdu :(
 
Huomenta!

Juu alkaa tuntuu siltä että täti siellä tekee tuloaan.. Raivoan taas kaikesta miehelle ku pahimmassa PMS-myrskyssä. Tänään jo heti herättyäni soitin sille ja räjähdin maitopurkin takia.. Ja unet on taas aivan outoja. Et silleen. Nyt tää lähtee koulunpenkille :)
 
Tytöt nyt napailen :D

Eilen illalla nukkumaan mennessämme mieheni kanssa otin puheeksi sijaisvanhemmaksi lähtemisen kaikesta kakasta kokemuksesta huolimatta! Ja voitteko arvata, MIEHENI SUOSTUI!!! :D Vaikka meidän kokemamme puoli vuotta oli raskas, niin silti siitä sai niin paljon! Ja nythän meille tulisi vain yksi lapsi, viimeksi meillä oli kaksi. Ja jos saa vain toivoa, niin haluan alle kaksi vuotiaan tytön siipieni suojaan.... En halua ottaa isoa lasta! ja lähdemme tähän projektiin sillä mielellä, että lapsi todennäköisesti tulee vain hetkeksi meille ja kun ajat kotona paranee, hän voi kotiutua omaan kotiin takaisin. Tai sitten hän voi olla (jos kaikki hyvin menee) meillä aikuisikään (18v) saakka.
Joka tapauksessa nyt saan elämääni taas sitä sisältöä, mitä tässä koko ajan haaveilen saavani. Saan olla äiti lapselle, joka sitä tarvitsee PALJON! Saan rakastaa ja hoitaa pientä lasta ja tuntea itsensä taas jotenkin tarpeelliseksi :)

Lähdemme sijaisvanhemmuus-kursseille, vaikka meillä onkin jo kokemusta. Kurssi on hyvä käydä, jotta saadaan se kaikki tarpeellinen tieto! Viimeksi lasten pakkohuostaanotto tapahtui niin nopeasti, että ei siinä ehtinyt kissaa sanoa, kun lapset jo asuivat meillä :D

Nyt ei tarvitse koko aikaa myöskään miettiä tätä raskaaksi tulemista, uskon, että se sieltä sitten ajallaan lähtee käyntiin.... tai sitten ei : / Mutta mä tarvin tämän ja mieheni onneksi aikoi lähteä tukemaan ja innostui itsekin asiasta kovin! Ihanaa :heart:

ja sorry oma napailu... halusin HETI tulla teille kertomaan kuulumiset!!!
 
Sati Ihanaa, oon onnellinen sun puolesta! :heart: Voiko parempaa sijaisäitiä saada!?! :D

Inieh Joo, meillä on sama hermoominen menos.. Ja sunnuntaina on testipäivä, meki miehen kans nii sovittiin! Olisin jo halunnu tänään koittaa tai huomenna, mutta mies ei anna! Fiksu mies! :D Mulla kyllä liitty toi messoominen viime kierron haamuiluunki.. Josko meillä oliski kyytiläiset??

Napaalua Illalla tuli rinnat Niiiin kipeeks, en meinannu saada edes nukuttuu. Se nosti kyllä toiveet.. :ashamed: Olis jo sunnuntai nii pääsis tästä epätietosuudesta..!
 

Yhteistyössä