<3 <3 <3 Heinäkuun Onnenhiput 2011 Joulukuussa <3 <3 <3

Bianca, kovasti plussaonnea uuteen yritykseen! Meillä oli tm kakkosen ja kolmosen välissä. Viikolla 10 alkoi vuoto ja ultrassa ei näkynyt sikiötä. Oli kertakaikkinen järkytys kun sitä oli muka ollut raskaana monta viikkoa (tulevalle vauvalle oltiin hankittu mm. Kärppä-fanijulistekin) ja sitten sitä yhtäkkiä ei ollutkaan. Kolmonen tärppäsi sitten viiden kuukauden päästä tm:stä.

Sinderella ja Murunen 6+6
 
Vertailin viitosen odotukseen ja laskin, että meitsi pääsee nt-ultraan vasta joskus tammikuun alussa. Piiiiiiiiitkä aika oottaa. Mietin jo, että pitäiskö sitä käydä sitteki yksityisellä tarkastamassa, että Murunen varmasti on olemassa ja oikeassa paikassa.

Neamma kyseli oireista jos ois km meneillään. Hmmm, järjellä jos aattelee niin vois kuvitella että oireet ois kovaa vauhtia katoamassa. Vois siis hyvinkin olla että olet pääsemässä säikähdyksellä. Ilmoita tosiaan heti kun olet käynyt ultrassa niin laitan sinut takaisin listalle. Nyt ikävä katsoa tuota suru-uutisten pinoa kun sinäkin siinä nyt olet. Toivottavasti siis hätiköin kun sinut sinne siirsin :)
 
Mommysmonsters: kyselit mun isoista vauvoista :)
Siis ovat olleet sellasia nelikilosia, tää kolmonen oli 4410, eikä kyl yhtään isompi mahdu tulemaan :O Se kätilö ainaskin oli sitä mieltä, että äiti on tainnu hiukan sit herkutella raskausaikana... makeita. Painoarvion mukaanhan sen piti olla pinei, alle 3,5 kg ja siinä synnytyssalissa vielä kysyin kätilöltä, että mitäs arvelisit painoksi, kun kokeili vauvaa siitä vatsanpäältä, niin 3,5 kg, sanoi, että ei se ainakaan kovin iso ole. Mä väitin vastaan, samoin kuin sille ultraavalle lääkärillekin, joka nauroi mulle, ku sanoin, että tiedän sen olevan iso =)

On mulle sanottu, ku oon isoja vauvoja saanu, et sillä on isokin merkitys mitä syö raskausaikana :) Eli jos välttäisin makeita, niin sit ois maksimissaan sen neljä kiloo varmaan... tiedä häntä :rolleyes:

Mullakin ollu tänään huono olo, ei varsinaisesti okseta, sellainen yleishuono, melkein pyörryttää, pikkuisen kuvottaa ja vähän pää kipeä.

Elli ja Terho 7+0
 
elli mulle ollaan taas sanottu että niitä herkkuja saa syödä todella paljon että se vaikuttaa.ja lähinnä vikoilla viikoilla kun menee suoraan vauvaan:)Siis jos on sokerit kunnossa.Ei mutta tottakai ruokavaliolla on merkitystä.
Mä en ole ikinä ollut mikään herkkujen syöjä.Karkkia,sipsiä,suklaata syön harvoin ja silloinkin tosi vähän.Jäätelöa syön enemmän mutta en sitäkään kovin usein.Slti mulla paino nousee ja vauvat on ollut isoja.Turvotusta on mulla aina todella paljon.

kolmosen synnytyksessä kätilö arvioi painoksi 3,6kiloa ja olikin sitten syntyessään 4626.Mä kyllä tiesin sen jo että on iso kun oli niin täysi olo:).muut ollut 4020 ja 4230.

Täällä olot jatkuu samana.Ihan kun olisi kokoajan krapula:x.Nyt vielä iltapala ja nukkumaan.Nuorin valvottanut kuumeilullaan.Ihana kamala Mpr rokote vaivaa:kieh:.Pieni on todella kipeä:/

Vointeja:) Mm itu 8+1
 
Sinderalla: On sua pitänytkin jo useasti kiittää upeasta pinosta! Anna vaan mun nimen olla siellä missä on. En usko että pikkuinen on elossa. Mutta ilmoitan kyllä heti jos näin iloisesti on asiat. Ensi viikon torstaina tai perjantaina on ultra. Tiistaina menen neuvolaan, josta saan sinne lähetteen.
Kaikki oireet senkun pahenee.... Tänään yökkäilin töissä koko päivä. :x Kiva miettiä että kärsii tätä pahoinvointia luultavasti ihan turhaa... Mutta jos pikkuinen on elossa oksennan ilomielin vaikka loput 8kk!!!:LOL:
 
jadal
Iltoja taas kaikille :)
Neamma, täällä on kyllä peukut pystyssä, että sulla pikkuinen on vielä matkassa!

MEinasin tänään käydä ostamassa sen pahoinvointirannekkeen, mutta pessimistinä olin sitä mieltä, ettei se mun kohdalla auttais kuitenkaan, joten jätin ostamatta. Päivä päivältä kasvaa kuvotus, odotan innolla milloin se lakkaa. Jännä huomata, että kun joka raskaudessa lisääntyy pahoinvointi. Esikoisesta ei ollut mitään oloja, ja nyt saatan yökkiä monta kertaa päivässä. Onneksi vasta kerran tullut oksennus, mutta monesti on ollut lähellä, jopa autolla ajaessa.

Käytiin tänään miehen kanssa syömässä, ja huvitti, että hyvin tuli hintaa pienelle salaatille ja ruisleivälle, kun en saanutkaan syötyä riistakäristystä kuin haarukallisen tai pari.

Hätähousuna alan olla jo epäitoivoinen, ollaan nimittäin jo muutama kuukausi etsitty uutta asuntoa. Nykyisessä on jonkun verran hometta, ja yläkerrassa on yksi huone käyttämätön, kun vesi tulee katosta läpi. Ei vaan tunnu mistään löytyvän sopivaa asuntoa, kaikki liian pieniä. Eihän meillä suurta tilaa ole nytkään, mutta ei kuitenkaan kaksioon viitsisi tällä porukalla änkeytyä :D

Oli muuten yks kaveri mut täältä bongannut :) Sinänsä ei hirveän salaista ole tämä raskaus, vaikkei ollakaan kuin ihan parille kerrottu tästä. Pääasiassa miehen sukulaisten reaktiot vähän arvveluttaa, joten yritän säästyä siltä hössötykseltä vielä, mitä tieto nelosen odotuksesta aiheuttaa. Appiukko kun on jo sanonut, että nythän meillä on tarpeeksi lapsia, eikä enempää tarvitse :D
 
Hei taas kaikki.

Jaksamista suru-uutisen saaneille :hug:

Ja nyt seuraa pieni itsekäs avautuminen, anteeksi :ashamed: Huono päivä.

Vaivaako ketään muita kutina?
Minä kutisen joka puolelta, mutta erityisesti selästä ja käsivarsista. Olen saanut raapia nyt jo monta päivää ja olen ihan kunnon ruvilla paikoitellen. Nukkuminenkin vaikeutuu entisestään, kun pitää vaan raapia. Olen koittanut rasvailla ihoa ja välttää pitkiä suihkuja ja juoda paljon vettä jne. jne. Mutta ei auta. Lieneekö syynä nyt sitten ne pakkaset ja kuiva iho vai onko nämä nyt niitä hormooni muutoksia iholla? Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia iho-oireita ( mitä nyt imetyksen lopetettuani koko naama kävi kukkimaan ihan ennennäkemättömällä tavalla). En vaan kestä enää tätä kutinaa :mad:

Muutenkin tämä olo vaan käy sietämättömämmäksi koko ajan. Oksettaa ja väsyttää koko ajan ja haluisin vaan maata pimeässä huoneessa, jossa ei haisisi miltään, eikä kuuluisi mitään ääniä. Tai no, kun saisi edes maata nyt alkuun :D Olen ihan "koomassa" koko ajan, mutta on vaan pakko jaksaa töissä. Palasin juuri takaisin töihin ja pomo oli niin innoissaan, että tulin joulukiireisiin avuksi. Avuksi ja avuksi, taidan kohta olla enemmän tiellä!!! Ja sitten pitäisi vielä jaksaa kotona. Poika on niin innoissaa aina kun tulen kotiin (on siis kotona isin kanssa; isäkuukausi), mutta minussa ei ole pienintäkään hippusta energiaa leikkiä ja touhuta. Ja siitäkös sitten kamalan huono omatunto....mikä johtaa taas siihen, että murehdin sitä illalla nukkumaan mennessä ja en saa unta ja...piiri pieni pyörii.

Tänään on ollut kyllä niin vaikea olla onnellinen näistä oireista ja muusta, vaikka päätinkin olla kiitollinen...Tulee niin itsekäs ja katala olo. Mutta tänään ei vaan jaksa. Ja huomenna on taas mentävä töihin ( kuka valopää on keksinyt, että kaupat saa olla sunnutaisin auki????)

Anteeksi avautuminen, pakko jonnekkin purkaa, kun mieskin on pikkujouluissa, niin en voi sillekkään marista.

soleriini ja sala-asukas 9+6
 
Täälläki kutisee vähän joka paikkaa aina nukkumaan mennessä. Ainut mikä auttaa niin aloe geeliä ku laittaa siihen kutina kohtaan niin ei kauaa kutise :)

Tää ilta on kyllä ollu ihan hirvee väsy-ilta.. Aattelin jo päivällä että voitas miehen kanssa lähtä käymään jossaki, niin enhän mä jaksa tästä sohvalta nousta yhtään mihinkää :/
 
Aikainen aamu mulla tänään, hmph. Nukuin eilen neljän tunnin päikkärit ja illallakin vielä antoisat kolme tuntia, joten onko ihme, että herään klo 2 yöllä enkä saakaan enää unta. Väsymys on kyl jotain aika järkkyä. Piti eilen tehdä vaikka mitä, mutta jo pelkkä sohvalta nouseminen tuntui liian vaikeelta. Ei vaan kykene. Musta tuntuu, että taidan tänäänkin vaan levätä. Onneks maanantaina ei oo töitä!

Bianca :hug:
Neamma Pidän peukut pystyssä, että kaikki on hyvin!

Sukkasillaan ja pikku sukka 8+4
 
Pitääpäs yrittää taas tännekkin kirjoitella :).

Pahoitteluni kaikille huonoja uutisia kohdanneille. Lista on kyllä jo aivan liian pitkä :(.

Ja onnittelut hyviä uutisia saaneille!

Huh, Ellillä ja MommysMonstersilla on kyllä ollut kova homma varmasti noissa yli neljä kilosissa! Esikoinen painoi meillä 3985g (arvio ei ainakaan yli 3,5kg). Siinä oli kyllä aika rajamailla että tuleeko ilman apuja ja mm. murtunut solisluu sitten esikolla olikin ja sinisyyttä. Onneksi kuitenki toipu nopeasti synnytyksestä. Kakkonen tuliki sitte heittämällä pihalle kun painoi vain 3645g :D.

Jouduin käymään päivystyksessä aivan ihme "oireen" kanssa muutama päivä sitten. Minulla heittää päässä koko aika. Ei siis taju meinaa lähteä, mutta huimaa silleen, että maailma pyörii niinku humalassa olis. Eipä lääkäri mitään syytä asialle löytäny. Verensokeri ok, paineet samat jotka minulla aina on jne. Kerto että ei se infarkti ainakaan ole ja käski seurailla tilannetta. Samalla jostain heitti, että entä jos sielä onki kaksoset. Seuraavana päivänä pääsin onneksi neuvolan kautta ultraan tarkistamaan tilannetta. Ajattelin että jos kolmen alle kolme vuotiaan sijasta niitä onki neljä niin kyllä täytyy alkaa henkisesti valmistautumaan mahdollisimman pian asiaan :D. No ei ultrassa sitten näkynyt kuin 1 vauva. La vähän aikaistu eli nyt on 9.7.

Meitä onki useampi samoihin aikoihin tuolla LKS:ssa :).

Nanna 9+1
 
Huomenta!

Nyt sit vuodan minäkin hiukan verta :( Rusehtavaa, niukalti... alkoi eilisen petitouhun jälkeen. Oiskohan se sit jotain kohdunkaulan vuotoa? No tiedä häntä, vähän on sellaista menkkamaista juilintaa selässäkin, joten pikkuisen hirvittää. Oli mulla tuota kolmosta odottaessakin jotain pientä ruskeeta vuotoa, mut osu siihen menkkojen aikaan, nythän mulla ei oikein oo se aika. Vähän hirvittää. Noita petitouhuja meil on ollu kyl aika harvakseltaan viime aikoina, oon ollu niin väsyny, et ei oikein oo sitäkään jaksanu. Aiemmin mul on ollu kyl alkuraskaus sellasta himokasta aikaa. Outoa sekin. Mä oon nyt kans alkanu pelkäämään, että mulla ei oiskaan mitään elämää tuolla kohdussa. Outoja nämä pelot, jotka yhtäkkiä valtaa mielen.

Elli ja Terho 7+1
 
Niin, viel noista isoista vauvoista :) Mulla esikoinen oli 4020, synty rv 41+ 2, (itelle tuli painoa raskausaikana jok 20 kg, josta iso osa oli turvotusta, kun olin tosi pian synnytyksen jälkeen omassa painossa). Keskimmäinen oli meidän pienin, 3820, rv 39+6 (itelle ei painoa tullu ku vaivaset 15 kg :D, mut varmaanhan tuo ois sen parisataa grammaa ehtiny kasvaa, jos ois ollu viel sen kymmenen päivää) ja kolmonen sit oli sen 4410, rv 41+3 (mulle painoa taas melkein 20 kg, joka ei lähteny ihan itekseen pois, vaik synnytyksessä lähtikin heti 10 kg).

Mielestäni mä en mitään kauheemmin herkkuja kyl popsinu, mut kätilö oli sitä mieltä, et on mun täytyny herkutella :LOL:
Neuvolassa silloin puhuin, et pitäiskö multa tutkia sitä verensokerihommaa, sokerirasitus tai jotain, mut se sano, et ei siihen pääse, jos lähtöpaino äidillä on pieni. No sekö siihen sit vaikuttaa?? Mä en oikein ymmärrä tuota. Kun sitten kaverit, jotka on "pulskempia", ni on joutunu siihen sit ilman muuta ja he on pieniä kirppuvauvoja sit synnytelly???
Mua ihan hiukkasen pelottaa se, et jos tuleekin joku jättivauva, et joutuu sen takia leikkaukseen, ettei mahtuis syntymään. Sen kolmosen synnytyksessä oli hätäsektio lähellä :( Sit se kätilö kysy multa siinä ponnistuksen aikana, et ootteko aatellu vielä tehdä lapsia, täällä tulee aika pahaa jälkeä :O No hyvin ne kait on parantunu, ku ennen tätä raskautta kävin gynellä ja kyselin, et josko viel yhen lapsosen, ni kaikki on kuulemma ihan kunnossa, (hyvältä näyttää sanoi), enkä ite oo huomannu mitään outoa?? Synnytyksen jälkeen kesti kyl aika kauan parantua ne repeämät sun muut ja jälkivuoto kesti 7 viikkoa. Siinä synnytyksessä meni niin paljon verta kans et jouduin sit monta kuukautta syödä rautaa.
 
moips!
Nopsasti vain tulin omaa napaa päivittään, että nyt on sitten taas mieli mitä parhain! Ukko tuli niin örvelökännissä eilen yölläkotiin, ettei ole enää mitään ajatusta ettenkö olis hyvä vaimo...:LOL: Tajusipa ukkokin,että jatkossa saa luvan vähän katsoa mitä kurkustaan alas laittaa. Mä en yleensä nipota, mutta mies käy harvoin missään (mikä on tietenkin ok), mutta käytännössä aina on sitten ihan just tommosessa kunnossa, aikunen ukko :mad:

tänään sitten on ihana sunnuntai aamu, herättiin koko perhe yhdessä aamupalalle ja valmistellaan kotia, kahvitellaan jo tänään vähän suvun kanssa:) Ulkonakin on niin kaunista!
Ihanaa päivää kaikille!

kukkis ja tossukka 8+
 
Huomenet!
eipä oo tullu hetkeen kirjotettua/luettua.töissä ollu hulinaa ja kotona pienemmät sairastellut.sitten vielä harrastukset ja joulushoppailut päälle...nyt vain olen tämän ja huomisen päivän:)
ekassa neuvolassa kävin ja rupesin ettiin kotona äippäkorttia,nii sehän jäi neuvolaan...ei muuta,mutta siihen oli merkattu seuraava aika,no käväsen hakees sen joku päivä.
neukan mukaan mulla ois ny 9+6 ja lask.aika 4.7.sen varhaisultran mukaan kyl meni päivän tosta yli ja omienki laskujen mukaan.no,aivan sama.päivä sinne tänne,kuitenki syntyy viikon-pari lask.ajan jälkeen;)mulla menny kaikki paitsi eka lapsi paaaaljon yli!(toinen poika "vain" 16pv yli...)
jotain juttua kait ollu suurista vauvoista...en ny ite tiedä,et mikä on suuri vauva...kait se pitää suhteuttaa äitiin.en pidä neli kilosia suurena,melkein järjestäänhän vauvat nykyään painaa 4-4.5kg.ite olen siro rakenteinen 159cm pitkä ja tyttö painoi 4240g ja poikakin yli 4kg.alakautta tulivat 4 tunnissa,ilman mitään ongelmia,repeämiä tms..erittäin helpot synnytykset:)naureskelin ja juttelin puhelimessa kesken ponnistusvaiheen;)eka lapsi painoi vain vajaa 2900g ja oli helvetillisin synnytys ikänä!!!tää neljäs sit leikattiin napanuora ongelman takia.painoa oli 3900g.elikkä pieni vauva,mun mielestä;)
sanottiinhan mulle ekan jälkeen,etten koskaan voi saada isoja vauvoja,eikä mahtus kuulemma lantiosta tuleen yli 3.5kg!hah!
tuttava sai hiljattain pojan.5080g:)alakautta tuli,kaikki meni hyvin.itse äiti on hoikka ja suhteellisen lyhyt.ilmeisesti kuitenkin lantio antaa hyvin myöten.

sitten omaa napaa.joo maha on hirvee.varhaisultras 7+3 lääkäri eka tutki käsin mahaa/kohdun mittaa.epäili kaksosia...tai että olen puolet pitemmällä.mutta ei viikot täsmää.ja yksi sikiö.huh.kai sitten vatta vain kasvaa aina nopeempaa kerta kerran jälkeen..mehän ei haluttu kertoo kellekkään viä aikoihin,mutta ei voi oikein mitään,ku puolitutukin tulee kyseleen kaupas,et ihanaa oot näköjään raskaana....hoh.painoa tullut 3kg...koko ajan hirvee nälkä!!!herään yölläkin ,kun maha kurnii!tämmöstä ei ole aikasemmin ollut.
mulle tullu aina painoa rask.aikana 10-15kg.tätä menoa menee 35kg rikki;)
no,nyt täytyy laittaa lapsille aamupalaa,heräsivät vihdoin!

leppoisaa sunnuntaita!
T:taiska&toukka 9+6
 
A-H
Huomenta! :)

Pahoittelut surun kohdanneille! Lista alkaa kyllä olla jo turhan pitkä :'(

Onnitelut ihanista ultrakuulumisista! Näitä lisää!!!!!! :)

Äsken kirjoitin pitkän kertomuksen ensiapukäynnistä, mutta se hävisi johonkin :E Täytyy kirjoittaa nyt lyhennetty versio... Elli torstaina oli aamulla näköhäiriöitä, jotka menivät ohi. Autoa ajaessa puutui oikea käsi, en tuntenut sormiani. Sitten puutui kieli. Ensiavussa hoitaja oli mieltä, että hyperventiloin, neuvolaan soitin ja oli mieltä, että migreenikohtaus, vaikka ei sillon päätä särkenytkään. Lääkäri halusi tarkistaa, lähetti sitten sairaalaan neurologin tutkittavaksi ja siellä sitten neurologi teki testejä ja konsultoi toista neurologia ja päätyivät migreenikohtaukseen, koska lähisuvussakin on voimakasta migreeniä. Sieltä se päänsärkykin sitten lopulta tuli. Ja koko ajan siis oli sellainen epätodellinen ja huojuva olo. Oksensinkin monta kertaa. Säikäytti kyllä tosissaan, koska ei ennen tuollaista puutumista ole ollut, mutta kuulemma raskaus voi laukaista migreenin ja lisää herkkyyttä puutumisoireisiin.

Tuli sairaalalta aika ultraan, 21.12. :) Ei sine enää onneksi pitkä aika ole.

Pahoinvointi on onneksi helpottanut. Kaksi kokonaista päivää nyt mennyt oksentamatta ja tänä aamuisen etomisen sai menemään ohi, kun istui rauhassa ja söi. Jospa se oksennushelvetti olisi nyt sitten ohi ja voisi alkaa nauttia raskaudesta! Toki kun oireet vähenee, niin pelot lisääntyy :/ Mutta se maaginen 12 viikkoakaan ei ole enää kaukana ja yritän olla stressaamatta.

Ihon kutinasta joku kyseli? Mulla on kamalaa kutinaa. Saunassa saa raapia ihon suunnilleen verelle :S Olen alkanut sitten rasvaamaan useammin ihoa, niin on vähän helpottanut kutinaan.

En taas kerran muista, mitä piti kirjotella ja kenelle vastailla, kun en taas moneen päivään ole vastaillut... No lisää sitten kun muistaa :)

A-H 9+5
 
Nanna siirretty yhdeksänteen päivään.

Isokokoisista vauvoista. Nelonen painoi 4600g ja juuttui hartioista kiinni ja loukkasi kätensä. Käsi on onneksi parantunut tosi hyvin eikä nyt kun hän on melkein 3-vuotias, loukkaantumista huomaa ollenkaan. Selvisimme siis säikähdyksellä. Viitosen aikana mittailin sokereita ja synnytystapa-arviossa ultran mukaan viitonen olisi painanut melkein viis kiloa. Siksi tehtiin sektio. Ylläri oli suuri kun viitonen ei painanutkaan kuin 4250g. Niin voi ultra-arvio mennä pieleen. Oon ihan varma, että mulla oli nelosen odotusaikana sokerit koholla vaikka niitä mittailinki ja mittarin mukaan ei ollu. Mutta ei voi muuten olla niin iso vauveli. Kakkonen painoi 4360 ja mahtui tulemaan ihan hyvin. Kolmonen oli 3800, mutta syntyi rv 37+3, joten ois menny hänki yli nelikiloseksi, jos ois syntyny lähempänä laskettua. Ollaan miehen kanssa molemmat melko pitkiä (mies 180, minä 170), joten yli nelikiloinen on varmasti Murunenki. Oon alkanu taas mittailla sokereita varalta.

Sinderella ja Murunen 7+0
 
Huomenta!.Tai päivää mitälie:d.Meidän aamu alkanut jo taas turhan aikasin..Silloin kun sairastellaan kokoajan niin tuntuu että homma hajoo käsiin ihan täysin:headwall:

Noista isoista vauvoista vielä-Mäkään en pidä mitenkaan älyttömän isona 4kiloisia vauvoja.Mutta nuorin oli mun mielestä jo iso.Jouduttiin olemaan pidempään sairaalassakin kun piti mittailla vauvan sokereita (yli 4,5kilosilta) Mutta ei niissä mitään ollut :).Synnytyksessä tytölle tuli pieni solisluunmurtuma joka onneksi parani äkkiä:).Synnytykset on kestänyt 8-4tuntia.Ponnistusvaiheet eka 17min,toka ja kolmas pari min:).Että aina on jäänyt synnytyksestä hyvä mieli:)

Mulla on tosiaan tosi vahvana nyt pesänrakennusvietti:).Mutta nyt musta on tullut tosi tarkka kaiken ruoan suhteen,haluisin ostaa vaan kaikkea luomua ja lisä-ainetonta:).Pesuaineet vaihdan nestemäisiin ja astianpesuaineen vaihdan kanssa:D.Me ollaan ennen käytetty aika paljon kauppojen omia halpoja(euroshopper,x-tra).Mutta nyt mua alkanut ällöttää että millä kaikella niitä jatketaan kun ovat niin halpoja:).Olen ennenkin ollut tarkka mutta nyt taitaa mennä vähän överiksi:rolleyes:
Haluisin tyhjentää koko asunnon ja pestä lattiasta kattoon vaikka täällä ei edes kovin likaista ole.

Muttta tänään mun on saatava se hampurilainen!.:D

elli Onneksi täällä on hyviä esimerkkejä siitä että se pieni vuoto ei pakolla tarkota mitään.Toivotaan kovasti että on ihan harmitonta:).

huimauksesta Tota keskimmäistä odottaessa sain kokea ekaa kertaa elmämässä miten migreeni rajoittaa elämää(tai voi rajoittaa).Mulla oli ihan hirveitä kohtauksia.Pahin vaihe kesti pari kuukautta ja en sillon uskaltanut liikkua yksin mihinkään.jos ei kerennyt ottaa lääkettä niin meinas taju lähteä,ei nähnyt mitään ja tuntu että ei saa henkeä.Sitten alka päsnsärky:/.Onneks meni ohi ettei kestänyt loppuun asti.Saattoi myös vaikuttaa että mulla on niskat ja selkä tosi jumissa.siis saattoi myös olla jännityspäänsärkyä:/.lääkäri haluisi kuvata mun alaselän mutta ei kuullemma kuvat kun vasta kun olen 30v kun se vahingoittaa sukusoluja.Taidan kyllä kohta vaatia sen kuvauksen,noita soluja tuntuu riittävän:)

mun tarvis varmaan lähteä talvitakki ostoksille.alkaa toi mun takki jo tekemään tiukkaa,ei tunnu enää kovin kivalta.:/

Niin ja taiska mulle ihan valitti lääkäri oliko siinä puolenvälin käynnissä että mun kohtu kasvaa liikaa.Olinvähän että minkäs minä sille voin??:).ja hirveet haukut sain kun kun kuuli että kolmonen ei ollut vahinko "miksi pitää tehdä näin pienellä ikäerolla lapsia?".Kakkonen täytti 1v 15.5 ja kolmosen laskettu oli 19.5. Mutta syntyi 26pv. Saa nähdä tuleeko tässä odotuksessa sanomista:)

Tais olla taas ihan Omanapainen viesti:ashamed:.mutta nyt lähettävä laittaan aamupv ruokaa lapsille:)

Mm itu 8+2 neuvolan mukaan.8+6.Eli sen mukaan laskettu olis 11.7.ssa nähdä ultrassa pitääkö omat laskut paikkaansa:)

Ps.Piti vielä kysyä oviksesta.Tiedättekö te koska teillä sellainen on?:D.ja mitä oireita?
 
Oi että alkoi tekeen mieli lettuja ku luki tätä pinoa. :D

Ehkä vois illalla tekaista..

Isoista vauvoista oli ollut puhetta, itsehän sain silloin arvion että poitsu ois ollut 4 kiloinen mut eipä ollut kuin 3200. Mulla oli silloin niitä kohonneita sokeri arvojaki raskausaikana jonku verran, ja söinki aika reippaasti enemmän niin ei silti tullut iso vaavi.

Meillä poika oli viimeyön oksennustaudissa. Ihanaa lakana pyykkiä tuli paljon mut onneksi nyt poika vaikuttaa terveemmältä, itsekkihän tuon taudin jo sairastin, huh ei oo kyl mukavimmasta päästä. :D

joo en nyrt keksi mitään järkevää kirjoitettavaa

Sispi ja pieni 10+1
 
Huomenia!!!

Täällä on kauhee väsy, tuntuu ettei sängystä jaksais nousta eikä mitään tehdä. Eilen kävin siskon kanssa shoppailemassa ja syömässä, vähän omaa aikaa :) Nyt ois lähes tulkoon kaikki joululahjat ostettu, mikä helpotus!!! Mutta kyllä sitä sitten väsyykin tuolla kaupassa rampatessa, sillä on nyt ihan tööt-olo :xmas:

Lasten syntymäpainosta ollut juttua; Meillä esikoinen painoi 3300 g (tyttö), lihoin odotusaikana melkein 20 kg, en liikkunut juurikaan ja syöminen oli mitä oli. Kakkonen painoi 4170 g (poika), painoa tuli n. 13 kg, liikuin koko raskausajan ja omasta mielestä söin myös terveellisemmin. Joten minun kohdalla ei ainakaan voi sanoa että ruualla tai omalla lihomisella olen lapseni kasvattanut. En siis hirveesti usko että tuolla omalla ruokavaliolla on vaikutusta siihen kokoon, paitsi jos sitten äiti on sairastunut raskausajan diabetekseen, silloinhan se ruokavalio on tosi tärkeässä osassa niin äidin kun lapsenkin kohdalla. Kai se on geeneistä kiinni :)

Nyt ois kyllä väännettävä itsensä ulos koiria lenkittämään, jos sitä sitten vaikka piristyisi :)

Muumi ja pikkuinen 10+4
 
MommysMonsters:no,onpa outoa,että lekuri valittaa tommosista!!!niinku niille kuuluis,millä ikäerolla lapset tekee!!!!!mulla on ekalla ja tokalla väliä 1v2kk,ja halusin ihan pienen ikäeron niille!sit jäin viä YH:ksi tokan ollessa 5kk...kyllähän sitä kauhisteltiin neuvolas...hah,se oli mun elämän parasta aikaa!
ja kohdunkasvuun tuskin hirveesti pystyy ite vaikuttaan.mulla ollu aina sama ruokavalio,enkä ole mitenkään "syönyt kahden edestä",ja joka kerta se vatta vain nopeempaa ja isommaksi kasvaa silti:)
jos joku mulle valittaa,nii sanon että itteppä mahani kannan!;)
 
Päiviä.

Täällä ei pirteydestä ole tietoakaan.

Mies lähti eilen pikkujouluja viettämään laivalle, mä rupesin itkemään kun jätin sen sinne satamaan eikä se halunnutkaan jäädä mun kans viettämään viikonloppua :( lapset siis mummilassa :) Ollaan 7 vuotta jo oltu yhdessä ja mies ei ole ikinä pettänyt mua ei se ole sen luontonen ihminen, mut en mä halua uskoa sitä, itkuttaa nytkin kun olen pilannut koko hänen reissunsa sillä että olen lähetellyt kiukkuisia sairaan mustasukkaisuuskohtauksen saaneena erittäin rumia viestejä. Ja jokaseen viestiin hän on vastannut, et rauhotu nyt, ei ole mitää, rakastan sua, mitä haluat tuliaisiks! mua ahdistaa tollaset v*tun firman juhlat koska mun mielestä ainakin pikkujoulut on vain ja ainoastaan ilmasen viinan biileet kera nainti puuhien! :mad: varsinkin kun ollaan laivalla!

Ahdistaa niin että rintaan sattuu ja vielä on monta tuntia ennen kuin hän on kotona ns piinapenkissä :ashamed: mä en vaan voi sille mitään... viimiseen asti olen rauhallinen ja yht äkkiä räjähdän ja haukun mieheni pettäjäksi ja kaikkea kauheuksia latelen. yleensä se menee niinkin pitkälle että mies uhkaa lähteä äidilleen yöks. Olen kyllä ihan hirveä ihminen! :'(

Anteeksi omanapaisuuteni mut on vaikeeta ni on vaikeeta...

poks poks ainakin :heart:

 
=) Ei kait ne mun vauvelit sit niin isoja oo ollukaan ;) Mut kaikki tuttavapiirin ihmiset on saaneet sellasia vähän päälle kolmen kilon beibejä, eli kiloa pienempiä... Ite oon ollu syntyessäni 3150 ja veljeni joku 2500 (kuukauden etuajassa syntyny), mut anoppi on synnyttäny jättiläisiä yli 4500 :) Mä oon aika pitkä kans 170, mut melko siroluinen ja ohkanen.
Aika näyttää sitten kuinka käy, kun vertakin vielä tulee hiukka. Hyvällä mielellä olen kumminkin siitä huolimatta, aattelen vain, etten voi itse kuitenkaan sille mitään, jos menee kesken ja jos meneekin, niin sitten se pieni ei ehkä ois ollu riittävän vahva elämään kuitenkaan.

Hei siitä kutinasta! Eikös se saata olla joku maksaoire?? Tai siinä oli kai kyse jalkapohjien ja kämmenien kutinasta?

Niisku-Rouva :hug: Rauhoitu vaan siellä. Mieshän on kumminkin syytön, kunnes toisin todistetaan ;), eikä hyödytä murehtia.

Elli, jonka mies tuo kohta pitsaa =)
 
taiska Se meidän neuvola lääkäri on vähän outo_Osaa kyllä todella hyvin asiansa mutta sosiaalinen puoli on aika surkeeta:/.Enmä kovin tosissani ota niitä, aina jostain saa kuulla jotain mistä ei tykkää:)

Minäkin olen pitkä jotain 171cm.Ja ihan geeneistä tulee noi vauvojen koot:).
Mies on kanssa syntynyt kuukautta ennen ja ollut jotan vajaa kolme kiloa.Ja sen muutkin sisarukset on jotain 3-3,5kiloa:).Mä olen ainut lapsi ja oli jotain 3,7 kiloa.Mutta meidän suvussa kaikki on tosi "isoja".Ei sis lihavia mutta isoluisia:LOL: Hankala selittää :)
Toi 6veekin on tällä hetkellä 135cm pitkä:whistle: Syntyessää oli sen 4230 54cm.se on tosiaan ihan siitä kiinni miten ne geeni jakautuu:).

Painosta puheenollen voisin kohta alkaa miettiä mitä haluan sieltä Abcltä:p
Siellä on ainakin maailman parasta valkosipuli dippiä:).pari tuntia niin mies on kotona,en jaksais odottaa:D
Kyllä muuten ODOTTAVAN aika on pitkä,aina on jotin mitä en malttaisi odottaa.Ruokaa,ultria,vauvaa:LOL:
 
Moips,

uh, mulle on tullut ihan hirveä himo ihan vaan syödä tavallista kotiruokaa! Ei siinä mitään, mutku ei millään jaksais tehä :D

Isoista vauvoista ollut puhetta. Meillä esikoinen oli 3670g ja kyllä se ihan ok mahtu. Eppari jouduttiin tekemään, mutta jäi vähän epäselväks, että taisi neiti olla ilmeisesti avosuisena, eli naama ylöspäin. Kätilö sanoi mulle kun neiti oli syntynyt, että kun tämä mahtui näinkin helposti (ponnistin 40minsaa) niin täältä mahtuu tän jälkeen ihan minkä kokonen tahansa! Ja parikuisena kun käytiin salissa moikkaamassa, niin tää kätilö sanoi, että niin sehän oli avosuisena. Mutta papereissa lukee ihan normitarjonta. Mutta sillon oli ihan hirveä kiire niillä, kaikki salit täynnä jne, mäkin jouduin osastolla käytävälle kun ei ollut huoneita. Eli olis voinu vaan mennä äkkiä tottumuksesta huti tuo tieto. No, tiedä häntä. Uskon kuitenkin, että varmaan suurin piirtein samaa koko luokkaa voisi tämä olla...toivon toivon toivon... :D

Niisku-rouvalle pitkää pinnaa ja luottamusta peliin :hug:

kukkis ja tossukka 8+
 

Yhteistyössä