2011 kevään ja kesän lapsettomuushoidoista plussanneet

Millis, on varmaan ihan totta että ekan lapsen kanssa kaikkea ihmettelee paljon enemmän kun kaikki on uutta. Voisin kuvitella että seuraavassa raskaudessa (jos sellaista suodaan) ei niin miettisi joka juttua. Olisi jotenkin enemmän luottoa omaan kroppaankin että kaikki menee hyvin. Meillä jäi myös 6 pakkasukkoa odottamaan ja toiveissa on että niistä joskus tulisi Pikku-O:lle sisarus.

AdAstra, tuo on niin tuttua noiden ekaluokkalaisten kanssa. :D Kun kerroin syksyllä että mulla on vauva masussa, ne oli vaan tosi innoissaan ja kysyi tuonko sen kouluun että hekin näkee. Eivät siis selvästi tajunneet että se tarkoittaa sitä että jään pois töistä. Varmaan olivat sitten kotona jutelleet asioista kun alkoivat myöhemmin vähän huolissaan kysellä kuinka kauan olen hoitamassa vauvaa ja koska tulen takaisin. Mun entiset oppilaat, joita opetan yhdessä aineessa olivat myös huolissaan mun poissaolosta ja esittivät omia näkemyksiään siitä kuinka kauan olisi riittävä hoitovapaa. Yksikin poika analysoi oikein vakavana että "Et kai sä ’Neela’ nyt mitään kolmea vuotta ole kotona, kyllä se kaksikin riittäis ihan hyvin". :D Hänellä pikkusisko niin tietää tarkkaan nuo hoitovapaa-ajat.

Ja kiitos myös pipovastauksesta AdAstra! Mietin sitä että tarkeneehan vauva jos on merinovillakypärämyssy, sit se samettipipo ja vielä untuvahaalarin huppu tarvittaessa? Ja lämpöpussi on vielä vaunuissa ja siinäkin huppu minkä saa topattua koko komeuden ympärille. Kun pakkasraja on kuitenkin -10 ettei sen kylmemmässä lähdetä ulos ja vauva on vaunuissa suojassa tuulelta. Tarviiko vielä metsästää toppalakkia? Mitä sanotte Millis, Team Uttinen ja Mapunen? Teillä kun on jo lapsia ja kokemusta? Ja muutkin saa vastata! :)

Engeli, voin kuvitella että sulla on kaksosmasun kanssa noita vaikeuksia kun tämänkin kanssa on aina pieni projekti kumarrella lattioilta tavaraa ja kääntää kylkeä. Mun päiviin on kuuluneet koiran kanssa pienet kävelyt ja puuhastelut, hyvien kirjojen lukeminen, kaappien siivous (pitää hillitä itseään ettei rasittuisi liikaa), kavereiden kyläily täällä ja minun heillä - kun on kahviteltu, pitääkin jo mennä sohvalle makailemaan - ja sitten olen käynyt jotain pikkureissuja kaupoissa ostamassa vauvan juttuja. Ei ole siis vielä aika käynyt pitkäksi. :)

Molliksen mies on siellä herkistellyt Keijolle! Mä olen ehdottanut miehelle et vois laulaa vauvalle mut se epäilee ettei vauva uskalla syntyä ollenkaan jos kuulee sen. ;)

Hope, onnea pikkuisesta pojasta! :flower: Toivottavasti pärjäät supistusten kanssa.

Täällä olen tosiaan käynyt läpi omia vaatekaappeja ja meidän muitakin kaappeja. Uff:n ja Fida:n kierrätyslaatikoihin on mennyt paljon tavaraa (otetaan onneksi nykyään muutakin kuin vaatetta) ja ihan roskiinkin jotain. Meillä on miehen sukulaiset sellaisia että aina kun ne tulee käymään tai on joulu tms niin lahjoja tulee... Ja sit kun ne on sellaisia joita ei tarvitse, niin jäävät kaappiin pölyttymään. Paljon olen antanut eteenpäin ja kysellyt onko jollakin käyttöä, mutta kummasti sitä kaikenlaisia sekalaisia tavaroita on kertynyt. Harmittaa senkin vuoksi tuo, kun toiset ovat käyttäneet aikaa ja rahaa ja ympäristöä on sitten kuormitettu ihan turhaan kun ei niille tavaroille ole käyttöä. Ja ei, se ei auta vaikka olen kuinka nätisti sanonut etten tarvitse/halua mitään. Olen myös toivonut että rahaa laitetaan hyväntekeväisyyteen ja eiköhän silläkin kerralla kun tämä toive toteutettiin tullut mukana sellainen virkattu norsu joka oli kehitysmaakaupasta ostettu. Onko sitten ihme kun kaapit täyttyy... Mutta toisaalta ei saisi viedä toisilta antamisen iloa, hyväähän he tarkoittavat. :ashamed:

Meillä muuten saattaa tulla myös vauva jouluksi. :heart: Suunnitellut sektiot tehdään ilmeisesti usein viikkoa ennen laskettua aikaa eli se olis 21.12. Voi kun kaikki vaan menis hyvin ja pieni olis terve.

Neela ja Pikku-O 31+5
 
Huomenta! Ensimmäinen äitiysloma-aamu näyttää valkenevan aika kauniina, vaikka unet loppuikin ihan liian aikaisin. En tiedä vaikuttaako talviaikaan siirtyminen vai mikä, mutta en saanut nukuttua sen jälkeen kun kello näytti 4.20 ja vajaan kuuden tunnin unet ei ole ihan riittävät. Mutta täytynee jatkaa päiväunien harjoittelua jossain kohtaa päivää, jos silmät tuntuu liian raskaille.

Uskomatonta kyllä, viimeinen työpäivä oli siis eilen. Teinkin ihan normaalin pitkän päivän, kun raivasin huonettani ja kävin hyvästelemässä erinäisiä ihmisiä. Tuntuu kyllä hyvälle päästä keskittymään kotihommiin ja ainakaan vielä ei ole mitään merkkiäkään eroahdistuksesta töiden suhteen:D Meillä on töissä aika tiukat ajat ja sikälikin ihan kiva päästä seurailemaan sivusta, että mihin suuntaan asiat kehittyvät.

Neela – tosi kiva, kun saitte uuden ja mieluisan terkan!! Pipoasiaa en ollut kamalasti pohtinut, mutta meillä on ainakin kypärämyssyjä ja sellainen fleece-pipo (korvien päälle vedettävä) ja olen myös kutonut yhden villapipon. Jotain yhdistelmää noista varmaan pitää kehitellä ja sitten kun on tuo untuvapussi, niin eiköhän niillä pärjää..? En ole oikein vielä osannut ajatella kamalan pitkälle tuota ulkovaateasiaa, kun ei yhtään tiedä, millainen talvi on tulossa. Sairaalasta kotiin on sen verran lyhyt automatka, että se varmaan menee ihan hyvin ja ei ihan tiedä, miten kylmää tässä ehtii tullakaan ennen kuin siellä ollaan.

Koiran hoitaja on meillä myös tiedossa (vakiopaikka miehen sukulaisen luona), mutta tarkoitus olisi vielä hauva sinne sitten alkuajoiksi. En ihan tiedä, miten hyvissä ajoin pitäisi tuo hoitaa, koska en haluaisi sitten sitäkään, että mies joutuu lähtemään koirakuskiksi mahdollisesti kesken synnytyksen, jos tuleekin yllättävän ajoissa. Itseäni vähän mietityttää se, miten koira suhtautuu vauvaan, kun on kuitenkin jo 13,5-vuotias ja ei tosiaan mitenkään kovin tottunut lapsiin, saati vauvoihin. Ja en ihan 100-prosenttisesti myöskään luota siihen, etteikö saattaisi jotain tehdä, jos sitä vaikka korvista kiskoo tms. Meidän koira tule meille nelisen vuotta sitten anopin sairastuttua ja täällä koiraystävien keskellä on vähän noloa tunnustaa, mutta en nyt ole sille ihan täysin sydäntäni menettänyt eli olisin suht valmis siitä luopumaan, jos vähänkään tulee epävarma olo vauvan suhteen tai vastaavaa. Mieheni on tässä vähän eri linjoilla ja luottavaisempi, että kaikki menee hyvin. Toivottavasti niin onkin, eikä jouduta tästä mihinkään vääntöihin. Onhan tuolla koiralla jo sen verran ikää, ettei se ikuisesti elä, mutta on niin hyväkuntoinen, että useita vuosia voi olla vielä edessä.

AdAstra – onnittelut kotiin jäämisestä! Meitä on täällä jo aika monta, kiva niin. Mainitsit tenttiin lukemisesta eli ilmeisesti et ihan vapaarouvaksi ole heittäytynyt, ihanan reipasta :) Ja kirpparimyyntiäkin harrastat, toivottavasti sait loppukirin myynnin suhteen. Se olis kyllä hyvä juttu, mutta olen aina vaan niin laiska, että lahjoitan vanhat vaatteet hyväntekeväisyyskirpparille sen sijaan, että lähtisin ite myymään... Mä jossain vaiheessa myös jo surkuttelin, sitä että pienimmät vaatteet menee jo pian pieniksi ;) (etenkin ne itse kudotut :D). Vähän ennen aikaisia murheita, mutta mulle jotenkin tyypillistä jo etukäteen miettiä tuollaisia. Seuraavaa syksyäkin alan välillä murehtia jo siinä vaiheessa, kun lehdet tulee suunnilleen puihin, että pian ne taas putoaa :ashamed:

Mollis – toivottavasti 4D:n kokojärkytys on jo tasaantunut. Liityn kuoroon sikäli, että meidänkin poika on tosiaan ollut ultratessa sellaiset 1,5vk taulukoista edellä. Eli eiköhän tuo mene kuitenkin sen normaalivaihtelun piikkiin ja ihan kunnialla saat Keijon ulos maailmaan! Hyvä juttu, että teillä on tuo synnytystapa-arvio vielä tulossa (ilmeisesti ultra?). Helsingissä ei ilman erityistä syytä ymmärtääkseni ultrata rakenneultran jälkeen (me oltiin siis siinä kokoseurannassa viikolla 29), joten kokoarviot ja kaikki muu menee ihan lääkärin käsikopelon perusteella... Ihan mukavalle itestäkin tuntuisi saada vielä vähän tieteellisempää kokoarviota, kun ollaan siellä taulukoiden suuremmassa päässä, mutta eiköhän tästä selvitä. Mä en ole havainnut värinöitä ja tärinöitä, mutta potkia meidän poika kyllä osaa :D Ihanat sanat tuossa miehesi bongaamassa biisissä! Meillä mies on lukenut useana iltana vauvalle Uppo-Nallen iltasatuja, aika liikuttavaa :heart:

Isla – tsempit viimeisiin viikkoihin! Aika jännää, kun me aletaan täällä pian joukolla jakautumaan :eek:

Engeli – kiva kun on erikseen tuollainen monikkovalmennus! On siinä raskaudessa ja vauva-ajassa sen verran eroa meihin yhtä lasta odottaviin, että tulee varmaan ihan hyvään tarpeeseen. Sä olet kyllä mestari tekemään noita kierrätyslöytöjä, kun sait taas noin edullisesti vaunut!! Onko sulla joku vakiokirppari tms. josta käyt etsimässä? Olitkos jo sairaslomalla äitiyslomaan asti, vai vieläkö on ”uhkana” joutua takaisin töihin? Kyllä sulla on kovasti noita raskausvaivoja : / tsemppiä vaan kovasti! Mä olen kans nyt ainakin muutaman viime yön perusteella sitä mieltä, että se varastoon nukkuminen olis ihan kiva juttu, jos vaan onnistuisi! Mulla on alkanut lonkat kipeytyä ja ne haittaa välillä nukkumista ja sitten valvoskelen ihan muuten vaan. Mulla on sukkien kanssa myös vähän haasteita, mutta vielä olen jotenkin selvinnyt. Mä tässä alan opetella päivien kuluttamista kotioloissa, mutta sen verran olen listaa hommista & ostoksista kerännyt + mammajoogat + joidenkin kavereiden näkemiset jne. että kuvittelisin ainakin jonkin aikaa viihtyväni.

Hopelle onnittelut rakenneultrasta ja pojasta :heart: !! Meitä poikien odottajia taitaa tosiaan olla täällä kyllä selvä enemmistö. Mulla on ollut supistusten kanssa ihan sama juttu, että niitä on ollut jostain 20-viikolta lähtien ja pariin otteeseen terkka on määrännyt hiiva- yms. kokeet, eikä niissä ole mitään ollut. On vaan selvästi taipumusta sellaiseen ja ihan sama on ollut esim. omalla äidilläni.

Millis – kyselit pakastetuista alkioista. Meillä ei valitettavasti ole ikinä saatu mitään pakkaseen eli jos vauvaa vielä toivotaan, niin alusta on aloitettava ja kun munasoluja on saatu 1-3 kerrallaan, niin voisi olla taas kivinen tie edessä. Itse olen nyt ainakin sitä mieltä, että toinenkin lapsi olisi ihana (vaikka tässä yhdessä on kyllä jo ihan riittävästi vastausta rukouksiin ja kiitollisuuden aihetta!!), mutta mieheni on ehkä sitä mieltä, että yksi voisi riittää. Olen hänellekin todennut, että katsotaan tämä nyt ensin ja mikä fiilis on sitten vauvan synnyttyä ja vähän kasvettua, eihän sitä ihan vielä tarvitse päättää. Tosin kun itse täytän ensi vuonna 36v ja hän 39v, niin ei siinä aikailemaankaan parane jäädä. Itsestä tuntuisi ihan hullulle hankkia ehkäisyä, mutta täytyy tuokin sitten katsoa ja keskustella ajallaan.

Olin eilen neuvolassa ja nyt joudun sitten rautaa syömään, kun hemoglobiini oli 112. Olen yrittänyt sitä vältellä, kun vanhastaan muistelen sen sotkeneen vatsaani kovasti, mutta kai se on sitten ihan paikallaan. SF-mitta oli 32,5cm – ihan riittävästi, mun mielestä :D Ei tarvis ihan kamalasti vatsan enää kasvaa, mutta taitaa olla turha toivo ;) Ensi viikolla on toinen kahdesta lääkärikäynnistä ja on ihan mielenkiintoista sitten kuulla onko näillä supisteluilla ollut jo jotain vaikutusta kohdunkaulaan. Terkkakin oli vähän sitä mieltä, että enemmän tässä on elkeitä ajoissa tulevasta vauvasta, vaikka eihän sitä tiedä. Kuvittelen ja toivon siis, että meillä oltaisiin jo jouluun mennessä ehditty vähän totutella uuteen elämään vauvan kanssa.

Nyt siis totuttelen äitiyslomaan ja on kyllä tosiaan ihana saada alkaa vähän laittaa paikkoja kuntoon. Meillä oli vähän tuskaista tuo vauvan tulevan huoneen tyhjennys eikä se vieläkään ole ihan valmis. Siellä oli enimmäkseen miehen romuja ja jouduin pariin otteeseen ”kannustamaan” häntä siihen, vaihtelevin seurauksin... ;) Mutta nyt on ainakin kaappi tyhjä ja voin alkaa laittaa vaatteita paikalleen ja ostella vaippoja sun muuta tarpeellista. Kylppäriäkin pitäisi vähän järjestellä, että saa hoitotason yhteyteen kaikkea tarpeellista. Ja listalla riittää asioita tehtäväksi, mutta nyt ainakin tuntuu oikein kivalle!

DQ 34+5
 
Huomenta!

Onpas paljon tullut tekstiä, huh! Koira-asiaan sen verran, että meillä ei noita joitajia niin kauheasti ole. Työkaverini luona koirat oli kesällä, kun olimme reissussa, ja toinen mahdollinen hoitopaikka hesassa. Hesalaiset ystävämme olivatkin miettineet, jos veisimme koirat heille "lomalle", ja palautuisivat sitten vasta kun olemme kotiutuneet. Pitää miettiä, miten on nyt helpointa!

DQ ihanaa ekaa äippälomapäivää =)

Eilen illalla mies tunsi ekaa kertaa J:n potkaisun, voi sitä ilon määrää :)

Ah, vielä tänään vp (kolme jo takana), hommaa olisi kyllä. Sisustusprojekti jatkuu :)

Nanniga & J 22+0 POOOOOKS!!
 
Moron kaikille! Taas pitkästä aikaa :ashamed:. Moni onkin jo jäänyt kotiin joko saikulle tai mammikselle, mahtavaa että ekat synnytykset jo lähestyy :heart:! Itekin olen ollut enimmäkseen kotona, viimeisin vaiva on ruokatorven tulehdus joka aiheuttaa inhaa kipua ylävatsalle, ei oikein pysty pitkään istumaan ja nyt on alkanut sattumaan myös öisin. Happosalpaajat olleet käytössä jo kohta kolme viikkoa mutta helpotusta ei oikein ole tuntunut.... lisäksi tuo raskausmyrkytys kummittelee edelleen, nyt on taas paineet olleet korkeammalla. ens tiistaina puhelinaika asiasta, joku naikkarilta soittaa. katotaan sitten, vien pissan maanantaina ja katsovat tietty onko proteiinia. mollikselle sen verran että meidän urkki ultrattiin viime keskiviikkona naikkarilla ja oli jo 1400g, lääkäri sitten näytti käyrältä että täällä mennään (yläkäyrän viivalla) ja että iso(hko) vauva tulossa, yli nelikiloinen.... jepjep. sanoi että mahakin on pari viikkoa isomman kokoinen. täytyy myöntää että olen sen jälkeen nähnyt unta jossa synnytyksessä multa halkesi joku luu alapäästä|O. auts. mutta kyllä mä olen sitä mieltä että siitä selviää kun muutkin on selvinneet, isojenkin vauvojen kanssa. otan kyllä vastaan kaikki mahdollisest kivunlievitykset kiitollisuudella. jotenkin toivois että koko arvioitaisiin vielä ultralla mutta kuten joku mainitsi niin ei täällä hesassa moista tehdä. mä en vaan kuolemaksenikaan ymmärrä miten joku voi arvioida vauvan painon käsikopelolla? siis häh? millis: meillä on mahdollisesti yksi alkio pakkasessa vielä, se jäi silloin siirron jälkeen jatkoviljelyyn eikä meille ole koskaan ilmoitettu miten sille kävi! varmaan jos siellä se yksi on niin käydään se hakemassa, mutta koska naikkarilla emme enää mun iän takia hoitoa saa niin yksityiselle lähtöä kyllä harkitsemme hyvin tarkkaan. hopelle onnea hyvin menneestä ultrasta ja poikalupauksesta :heart: ! engelille tsemppiä kaikkien vaivojen kanssa, koita pärjäillä! ja nonnalle muuten kiitokset onnitteluista, kiva kun muistit meitä!
olen jäänyt vähän koukkuun huuto nettiin, sieltä on ostettu nyt pinnasänky, hoitopöytä, lipasto, rintareppu, lastenhuoneen matto ja poikavauvan vaatteita. siinä vaatesetissä oli mm. 62 cm toppahaalari ja vaikka mitä muuta, varmaan 30-40 vaatekappaletta ja maksoi vaan 50 euroo. Kokoja 56-62. Ihania. Mun mielestä tosi hyvä ostos. Uutenahan noi lastenvaatteet on aika tyyriitä, niihin sais kyllä uppoamaan euron jos toisenkin. Ja se baby bjornin rintareppukin, uutena yli 100 egee, käytettynä 28 € ja hyvässä kunnossahan nuo vauvan varusteet yleensä ovat.
Kaikille mammoille hyviä vointeja tasapuolisesti!

terv. Toivis ja Urkki 28+5

muoks: lisään vielä eilisen masukuvan

katso liitettä 14258
 
Viimeksi muokattu:
Ihana laulu Mollis <3 Mä en itse koe että olisin ollut tän raskauden aikana mitenkään hormonien vallassa, mutta kummasti tuppaa saada monenlaiset asiat silmäkulman kostumaan : )

Kiitokset kaikille toivotuksista! Täällä kunniakkaasti jo 2 päivää oltu töissä. Mennyt suht hyvinkin, ei ole niin kipeästi supistellut kun pari viikkoa sitten, mutta supistelee silti. Oon käynyt ruokiksen ja kahvitauon päälle vähän lepuuttamassa pitkälläni, auttaa kummasti. Kovasti on siis korkeat toiveet että pystyisin vielä mahd. pitkään olemaan töissä.

Me ei edetty alkioiden pakastamiseen asti. Olen nyt vaan niin onnellinen tästä raskaudesta, että en vielä ole sen enempää ajatellut toista pienokaista, mikä tietysti olisi ihana asia jos luoja niin suo. Edelleenkin tähän raskauteen liittyviä pelkoja löytyy, vaikka nyt jo ollaankin näin pitkälle päästy, mutta jotenkin sitä ei uskalla vieläkää uskoa todeksi että meille tulee vauva. Välillä, tai aika useinkin, tulee sellainen tunne että voisi pakahtua tähän onnentunteeseensa :heart:

DQ Ihanaa äippälomaa! Kurjia noi supistukset, mutta kyllä ne kestän kunhan tiedän että pikkkuisella on kaikki hyvin ja että pysyy kyydissä mukana. Olen kuullut että monesti on saattanut mennä yliaikaiseksikin vaikka on kovastikin suppaillut. Ikävä kyllä sitten on taas niitä toisia ääripäitä, että maataan sairaalassa jalat kohti taivasta..hui kauheeta, ei auta mennä kun päivä kerrallaan : )

Hope ja juniori 21+3
 
Hyvää marraskuuta kaikille!
Tänään oli nyt sit synnytystapa ja kokoarviolääkäri.. ei taas ihan menny niinku olin etukäteen ajatellu.. :kieh: kokonaisuudessaan olin vastaanotolla ehkä kuus minuuttia, lääkäri tsekkas kohdunkaulan ja -suun tilanteen ja totesi sitten, että häntäluu on vähän hankalassa asennossa, muualla yleensä voidaan lantio kuvata tällaisissa tilanteissa, mutta täällä meillä ei ole mahdollista. Sitten hän lätkäisi äitiyskortin mulle ja that`s it. Kysyin lähtiessä tosi hämmentyneenä, että mites se kokoarvio?? Ja lääkärin vastaus: varmaan ihan hyvän kokoinen vauva on tulossa. :O ja siinä se sitten..

Noista alkioiden pakastamisesta on ollut juttua.. meillä pakkasessa vielä kahdeksan kaveria ja toiveena olis, että ehkä joskus sieltä sais Tapsalle sisaruksen.. tosin eipä sitä vielä juuri osaa ajatella, lähinnä edelleen vaan kovasti tietty toivoo, että nyt kaikki menis hyvin loppuun asti.. Samoin tuntuu jotenkin hullulta ajatella sitä, että mites sitten jossain vaiheessa ton ehkäisyn suhteen.. kun luomutärpin mahdollisuus on ihan olematon, mutta silti.. :D

Anteeksi tämä omanapailu, toi tämänpäiväinen lääkäri ärsyttää vaan ihan hirveesti.. :ashamed:
kovasti toivon hyviä vointeja ja pitkiä ihania yöunia kaikille! :hug:
 
neela Mun mielestä tarkenee. :)

DQ Ihanaa äippälomaa!!

Mullakin alkaa virallisesti huomenna äippäloma!! :) Tänään on talvilomaa viimeinen päivä.

Mulla on ensi viikolla aika naikkarin äitipolin sisätautilääkärille. Veriarvot ei nouse ja haluavat niitä nyt tutkia siellä. Saa nähdä mitä tuleman pitää. Toivottavasti ei ainakaan löydy mitään vakavampaa. Nyt alkaa kyllä huomaa,että veriarvot on perseellään. Tänään on tullut nukuttua tiesi kuinka paljon,hengästyttää helposti ja ei vaan jaksa samallalailla.

Me ollaan perjantaina lähdössä mun vanhemmille reissuun n.400 kilsan päähän. Joutunee pysähtyy useammin. Toivottavasti silti matka menisi hyvin ja ei tulisi ainakaan synnytysprojektia tuolla reissulla.

Mullekin tosiaan sanottiin,että jos käynnistykseen joudutaan niin 23.12 tai 27.12 on ne todennäköisemmät päivät. Jospa nyt tää tyyppi älyäisi tulla pois omin avuin.

Mulla on vissiin alkanut jo masu vähän laskeutuu,kun normaalisti sattuu tää koneella istuminen kylkiin/kylkiluihin. Nyt on muutama viime päivä ollut helpompaa.

millis ja vertti 34+4
 
Neela, ei meilläkään ole ollut toppalakkia käytössä ja ihan hyvin minusta on vauva pärjännyt kypärämyssy-neulepipo- huppu (välillä useampikin huppu :)) systeemillä. Ja kyllähän makuupussikin suojaa päätä.

Nyt toivottelen vain mukavaa lomaa äitiyslomalaisille, kannattaa nauttia vapaudesta kun vielä voi. Vaikka vauva on ihana ja suloinen ja unelmien täyttymys, on hoito aika sitovaa ja rutiinit vie aikaa.
 
Huomenta!
Kovin on kiireistä aikaa tää äippäloma, ei meinaa ehtiä kirjoittamaankaan.... :)
Neelakin innostunut kaappeja tyhjentämään, täälläkin on ilmeisesti pieni pesänrakennusvimma menossa, uusi sohva on valittuna ja matotkin tekisi mieli vaihtaa olohuoneeseen ja ruokailutilaan. Järki tosin sanoo, ettei kannata mitään uusia, vaaleita mattoja hankkia kun tulee yksi pikku puklailija lisää (koiratkin joskus matolle ovat oksentaneet).
Dq yllättävän hyvin on kirpparilla kauppa käynyt, vaatteet menneet huonommin, mutta kaikenlainen pikkusälä on tehnyt kauppansa ja myyntisummakin on jo ihan mukava ottaen huomioon, että suurin osa tavarasta on hintaluokassa 1-2 euroa. Vaivaa siitä tosin on jonkin verran, työn ohessa en olisi puuhaan ryhtynyt. Joo ja parissa tentissä ois tarkoitus käydä vielä ennen synnytystä, toivottavasti vauva ei synnyt kovin ajoissa.
Toiviksellekin potra Urkki tulossa :) Kai se käsin arviointi aikamoista arvailua onkin.
Islakin oli saanut aika ympäripyöreän arvion, mitä tarkoittaa tosiaan "hyvänkokoinen vauva"?
Millis uskaltaa vielä lähteä reissuun :) Meilläkin oli tarkoituksena lähteä käymään Ruotsin laivalla ja anoppilassa tässä äitiyslomalla, mutta en taida enää viitsiä matkustaa. Miehelläkin on parin viikon päästä kolmen päivän työmatka tulossa (tosin vain Helsinkiin) ja kovasti miettii, että uskaltaako mut jättää yksin. Ehkä me ollaan vähän ylihysteerisiä ensikertalaisia :)
Perjantaina sentään mennään ulos syömään ja teatteriin:)

ON: synnytys pyörii yhä enemmän ja enemmän mielessä, ensi viikon jälkeen ei kai enää estelläkään jos on ulos tullakseen.

33+0
 
Kiitos pipovastauksista DQ, Millis ja Mapunen! :) Tällä varustuksella lähdemme siis liikkeelle.

AdAstra, kiva että kirppismyynti on tuottanut tulosta! Mulla on ollut monta kertaa aikeena varata pöytä, mutta juuri tuon vaivan takia olen aina päätynyt noihin kierrätyslaatikoihin joihin voi lahjoittaa myytävää. Mitä tenttejä sulla muuten on, jos haluat kertoa? Teetkö jotain erikoistumisainetta?

Millis, hyvä että pääset tutkimuksiin noista veriarvoista. Toivottavasti kaikki on hyvin kuitenkin! Ja ajelkaahan rauhassa sukuloimaan, voin hyvin kuvitella että jaloittelutaukoja kaipaa useamman noin pitkällä matkalla.

Isla, voi ei mikä lääkäri! Kiva sanoa noin että yleensä kuvattais tällaisissa tapauksissa ja "varmaan ihan hyvän kokoinen". :kieh: Minkähän takia se ei sit lähettänyt sua muualle kuvattavaksi? Luulis että olis sairaalankin etu että tiedettäis etukäteen kaikki mikä voi vaikuttaa synnytykseen. Tsemppiä sinne, ei ihme että sua ärsyttää!

Hope, kiva että pystyt töissä vähän lepäämäänkin. Toivottavasti supistukset tosiaan rauhoittuu niin voit olla vielä jonkin aikaa töissä. Ja jos ei, niin sitten vaan hyvällä omalla tunnolla sairauslomalle. Tiedän että meille monille se on täällä ollut vähän vaikeaa, kun haluais hoitaa oman tonttinsa ja kantaa vastuun myös töissä, mutta tärkein tietenkin ensin.

Toivis, kuulostaa kurjalle tuo ruokatorventulehdus! : / Toivottavasti sulla ei ole raskausmyrkytystä, hyvä että seurataan tiiviisti. Onneksi Urkilla on kaikki hyvin ja kasvaa hienosti!

DQ, hyvää alkanutta äitiyslomaa! Meillä oli myös tyhjentämistä vauvan tulevassa huoneessa; piti myydä ylimääräinen sohva huutonetissä ja pari muuta juttua viedä sorttiasemalle. Se on ollut meillä vain ”varastohuoneena” kun ollaan toivottu että saataisiin jonakin päivänä laittaa lastenhuoneeksi. Nyt mies on raapannut edellisten asukkaiden laittamat boordit irti (ei ollut onneksi kokotapetteja) ja aloittanut maalausprojektin. Varmaan tämä jossain välissä valmistuu... ;) Toivottavasti teillä onnistuu koiran ja vauvan yhteiselo. Kyllä koiraystävänäkin olen sitä mieltä, että jos koira ei jostain syystä ole vauvan kanssa luotettava, niin sitten siitä pitää luopua. Yleensä koirat onneksi sopeutuu ihan hyvin.

ON: Kävin eilen työpaikalla ja moikkaamassa sekä nykyisen että entisen luokan ja tietenkin ihanat työkaverit. Työkavereita kyllä tulee nähtyä, kun tulee aina jonkinlaista illanistujaista. Pikkujoulut olis viikon päästä perjantaina, pitää katsoa voinnin mukaan jaksanko mennä.

Kaapin tyhjennyksessä käytin tehokkaasti "suoraan roskiin" -menetelmää. :whistle: Kaikkea sinnekin on saanut säilöttyä... Kivat jutut (askartelumallit ym) annoin eteenpäin. Yllättävän kauan työpaikalla meni ja makailinkin sitten sohvalla höpöttelemässä ennenkuin jaksoin lähteä kotiin. Kyllä huomasi omasta olosta että oli saanut rasitusta.

Tänään on tarkoitus lepäillä iltaan asti, ei edes kaappien siivousta. ;) Illalla olis yhdellä kaverilla sisustustavarakutsut, jos jaksan mennä. Todennäköisesti en osta mitään, mutta kaveri houkutteli syömään ja lupasi järjestää mulle hyvän lepopaikan sohvanmutkaan. :)

Hyvää vointia masunkasvattajat! :wave:

Neela ja Pikku-O 32+1
 
Neela erkkapedaa opiskelen, haavekuvissani naputtelen toisella kädellä kakkosgradua ja hoidan vauvaa toisella, saa nähdä mitä todellisuus sitten lyö vasten kasvoja... :)
Meillä tulee varmaankin toisen koiran kanssa ongelmia, on niin omistushaluinen minusta ja huomionkipeä. Täytyy yrittää jakaa huomiota sitten tasapuolisesti.

ON: käytiin eilen tutustumassa Salon synnytysosastolla, on siis toinen vaihtoehto tyksin lisäksi täällä meillä päin. Nähtiin vastasyntynyt pieni vauva ja kulho, missä oli istukka ja napanuora. Sitä en kyllä olisi halunnut nähdä! Aika ällöä.
 
Reissusta selvitty. Olihan tuo kaikinpuolin aika raskas,kun pe aamuna lähdettiin ja nyt illalla tultiin takaisin. Oli silti kiva piipahtaa synnyinseudulla,kun viimeksi käynyt tytön kanssa keväällä. Mun äiti siis vierailee täällä meillä useammin. On sovittu näin!! Äidillä niin pieni asunto.

Automatka meni ihan kivasti. Pysähdyttiin pari kertaa. Ekalla kertaa suunnilleen tunnin verran ja toinen kerta oli enemmänkin wctauko. Mennessä ei ollut oikeastaan mitään ongelmaa. Välillä oli vähän hankalaa,kun Vertti innostui hyörimään masussa. Tullessa sitten sattui selkään enemmänkin ja varsinkin kun kamu masussa innostui.

Tää vauveli on tosiaankin aika innokas liikkuja. Joskus oikein innostuu niin suoraan sanottuna sattuu. On varmaan kumminkin jo hyvänkokoinen. :)

Meillä varmaan meidän viimeinenkin kissa menee mun äidille keväällä. Ei oikein meinaa kisu ja tyttö löytää yhteistä säveltä. En kyllä ittekään haluaisi,että mua rääkätään ja revitään hännästä. :(

Alkaa olla poitsulle ihan kivasti jo 62vm vaatteitakin. Joku on hurahtanut!! Hiukka tullut huuto.netistä shoppailtua. Noh olihan tuota vaatetta meidän tytölläkin ja seuraavaksi niistä hankkiudutaan eroon huuto.netissä. Halvalla kun tulee ostettua hyvää vaatetta niin ei oikeastaan harmita jos ei kauaa ehdi käyttää. Toivon,että poitsu syntyy jouluksi. Menin jo shoppaa 56cm tonttupuvun. :) Nyt on molemmille samanlaiset. :)
millis ja vertti 35+1
 
Kiitos äitiyslomatoivotuksista! Nyt on viikko takana ja hyvälle tuntuu :) Monelle päivälle on ollut jotain sovittua ohjelmaa ja välissä olen sitten tehnyt kotihommia ja ostellut jotain puuttuvia pikkutavaroita. Oli hullun tuntuista seistä kaupassa äidinmaidonkorvikkeiden ja vaippojen sun muiden edessä ihmetellen, että mitähän näistä nyt pitäisi ostaa. Jos joku pitkän linja äiti olisi vieressä katsonut, niin olisi varmaan nauranut tällaisen keltanokan kummastelua :kieh: Olen myös pessyt vauvan vaatteita ja pitäisi varmaan laittaa jonnekin kasaan sairaalaan mukaan otettavia tavarota, jos sattuisikin tulemaan äkkilähtö. Kotona tehtäviä asioita on kyllä vielä sen verran pitkä lista, että useampi viikko ennen sitä tulee varmaan ihan tarpeeseen...

Nanninga - toivottavasti koirien hoitoasiat järjestyy, niin on sitten yksi asia vähemmän mietittävänä.

Voi harmi, kun Toiviksella on vaivoja riesanaan :( Toivottavasti helpottaisi. Onnea kuitenkin hyvistä huuto.net löydöistä! Meidän pitäisi ostaa vielä sitteri ja olen kyttäillyt huuto.netiä sillä silmällä, mutta kun on ajateltu sellaista Doomoo "säkkituolimallia" ja värinkin suhteen on aika tarkka näkemys, niin niitä ei ole oikein ollut tarjolla. Pinnasänky ostetaan varmaan vasta vähän myöhemmin, kun alkuun on varattu se Mawok-riippukehto.

Toivottavasti Hope olet pärjäillyt töissä ja supistukset on olleet maltillisia!

Islalla oli kyllä todella outo lääkärikokemus :O Ei ihme, jos vähän ärsyttää! Mutta kai siellä kaikki on ihan ok, kyllähän se muusta olisi sitten varmaan kuitenkin sanonut. Kun olet meistä pisimmällä, niin onko alkanut vielä raskaus tuskastuttaa?

Millis - tervetuloa äitiyslomalaisten joukkoon :flower: Kiva, että reissu meni kuitenkin ihan hyvin. Me käytiin myös viikonloppuna autolla vajaan 200km päässä ja se meni kyllä tosi helposti, paluumatkalla ei pysähdytty ollenkaan. Toivottavasti saavat siellä naikkarilla selville, mikä noita veriarvojasi huonontaa!

AdAstra - kiva, että kirppiskamat tekivät sitten kuitenkin kauppansa! Toivottavasti teatteri- ja ravintolakeikka oli kiva! Mä olen myös järjestänyt meille miehen kanssa ylläritreffit nyt perjantaille, mennään ensin day spa -hoitoihin ja sitten syömään ravintolaan. Etukäteen vähän mietin, että jaksaako tuossa vaiheessa vielä istua syömässä jne., mutta jos olo ei tästä viikon mittaan kovasti muutu, niin eiköhän se hyvin mene. Täytyy vaan istua röhnöttää vähän epänaisellisemmin ja pyöriä tuolilla sitten illan loppua kohden ;) Meillä on myös miehellä ensi viikolla yksi koulutuspäivä, jonne pitäisi jäädä yöksi. Se ei ole kovin kaukana, mutta saaressa ja siis venematkan takana. Tuosta on kolme viikkoa laskettuun aikaan ja vähän toivoisin, ettei hänen tarvitsisi sinne jäädä, mutta kyllä kai sieltä sitten hätätapauksessa parissa tunnissa kotiin pääsee... Auts - istukka :x en kyllä itsekään sellaista haluaisi nähdä! Toivottavasti ei tule vastaan, kun mennään ensi viikolla tutustumaan synnytysosastoon!

Neela - mulla oli myös viimeinen urakka ennen äitiysloman alkua työhuoneen siivous ja varmasti 98% kaikesta meni roskiin. Ehkä sitä töihin palatessa on sitten fiksumpi ja ei alun perinkään säätä kaikkea sitä turhaa paperia ja roinaa :D Onko teillä jo selkeät ajatuksen vauvan huoneen sisustuksesta? Meillä on vähän hakusessa ja varasinkin Stockalta maksuttoman verhosuunnittelijan sitä miettimään, jos sais vähän ideoita. Mä en ole ihan sellaisen Nalle Puh -tyyppisen sisustuksen ystävä, mutta jotain lapselle sopivaa pitäisi tietty kuitenkin olla. Ollaan käytetty tuota palvelua aiemminkin ja on kyllä oltu oikein tyytyväisiä. Vaaranahan on se, että tulee sitten ostettua enemmän kuin oli alunperin tarkoituksena...

Olin viikonloppuna ihastelemassa lähipiiriin syntynyttä 4 päivän ikäistä vauvaa :heart: Oli kyllä tosi pieni, ihastuttava ja suloinen. On ne tuossa alussa kyllä sellaisia rääpäleitä (siis ihan hyvässä mielessä) ja jotenkin tulee avuton linnunpoikanen mieleen. Vaikka se oli hirmu pieni (syntymäpaino noin 3kg eli nyt vähän siitä alle), niin tuli mieleen, että tuolla mahassa möyrivä olento on melkein saman kokoinen!! :O Kun tässä kohdassa viikkojen mukaan painoa on noin 2,5kg ja meidän vauva on ollut koko ajan vähän siitä edellä. Se tuntui jotenkin vähän uskomattomalle ja kyllä se reppana saa aika kippurassa tuolla vatsassa siis olla!!

Oma olo on pysynyt pääsääntöisesti oikein hyvänä eikä vielä ole tullut tuskastumista raskauteen. Yöllä vähän vaivannut lonkkasärkykin on helpottanut varmaan sen myöden kun olen päässyt taas käymään mammajoogassa ja saanut vähän venyteltyä siinä yhtyedessä. Unet on välillä aamuyöstä hakusessa, mutta välillä sitten taas saan nukuttua lähemmäs 9h, joten ei valiteta siitäkän. Elämä on siis kaikkinensa oikein mukavaa!! Ei voi kuin kiitollisena ihmetellä miten eri tilanteessa on vuoden takaiseen verrattuna, jolloin hoidoissa oli kaikenlaista ongelmaan ja toivoton olo. Tänä vuonna tämä mun inhokkikuukausi eli marraskuu onkin vähän erilainen :)

Hyvää vointia kaikille!!

DQ 35+4
 
Hellou ladies!
Aivan hirmuisesti on tullut täällä juttua... Meni rattoisasti melkein tunti kun lueskelin tarinoitanne :) Uskomatonta miten aika menee vauhdilla... Pian jo ensimmäiset synnyttävät!

Neelan päähineajatus kuulostaa hyvältä. Suht samalla linjalla meilläkin mennään, eikä edellisilläkään ole koskaan kunnollista toppahattua ollut. Hyvin on pärjätty :)
Mä olen viimeisen viikon tyhjennellyt töissä kaappeja ja laatikoita, sijaiseni avustuksella... Hieman liiankin ronskisti hän meinaa laittaa tavaraa pois, ihan kuin en tulisi koskaan takaisin. Tänään jo vähän kimmastuin että en mä tästä firmasta pois ole lähdössä ja pitäisi muistaa että hän on SIJAINEN!! Noh, hormoonit ja luopumisen tuska... Onneksi olemme kavereita muutekin niin hän tietää etten pahalla sano :) Toisaalta itselläkin on vähän sellainen olo että en olisi menossa takaisin... Onkohan varalleni muita suunnitelmia mammiksen jälkeen??

DQ:n mammaloma kuulostaa ihanan aktiiviselta! Tuollaisia juttuja minäkin haluaisin tehdä, mutta saattaa kyllä helposti käydä niin että ensimmäiset viikot olen Makuunin kanta-asiakas ja leffojen suurkuluttaja... Mutta ihania mammalomapäiviä :)

Millis: Meillä jäi 4 huurunenua pakkaseen ja olen joka toinen päivä sitä mieltä että Neiti Uttinen tarvitsee kaverin (vanhemmat lapset siis jo 9 ja 10) ja joka toinen päivä sitä mieltä että tämä neiti saa olla viimeinen ja ihanasti pilalle hemmoteltu iltatähti :) Saa nähdä mitä mieltä sitä on sitten kun Uttinen on ehkä 6kk... Ikää on meillä molemmilla kuitenkin jo 36 joten ihan hirmuisen suurta ikäeroa ei voi olla. Ja on tämä raskaus sen verran rankkaa verrattuna 10v takaiseen etten uskalla kauaa odottaakaan... :)

Islalla on ollut kyllä todella raivostuttava lääkärikäynti, niin kurjaa!! Minä olen itse varmaan lääkärien mielestä todella raivostuttava potilas kun kyselen aina kaiken mahdollisen ja mahdottoman...

Mites Toiviksen raskausmyrkytysepäilyt?? Toivottavasti kaikki arvosi ovat kunnossa! Kiinnostaa kovasti kun olen itse tuossa samassa veneessä ollut jo kahdessa raskaudessa, eikä tässäkään täysin epäilyiltä säästy. Kerran oli jo proteiinia virtsassa mutta toksemia verikokeet olivat todella hyvät. Paineet oli hetken ylhäällä mutta nyt taas laskeneet suht normi tasolle. Mutta tosiaan kahden toksemia raskauden takia viikosta 34 lähtien seurataan paineita ja pissaa viikoittain. Onneksi on kotonakin mittari niin mielenrauha säilyy... Molemmissa edellisissä raskauksissa paineet ovat nousseet roimasti viikosta 31-32 lähtien ja toinen käynnistettiin 36+2 ja toinen 36+5(muistaakseni). Kummassakaan raskaudessa ei ole odotettu että valkuaista olisi virtsaan ilmestynyt ja käynnistys on tapahtunut kun pää on meinannut haljeta kivusta ja alapaine on ollut 120...
Mä olen myös jäänyt koukkuun Huutonettiin.. juuri huusin kivan pinnasängyn josta saan sivuvaunun sänkyni viereen ja vaatteitakin on jotain tarttunut mukaan. Lisäksi katson sieltä vaatteita myös vanhemmille lapsille ja ajattelin jo laittaa omia mammavaatteitani sinne myyntiin. Kiva paikka mutta vaatii sen että on aikaa kytätä ja pysyä ajanhermolla :)

Jahas, muksut huutelee pelaamaan Kimpleä :) Mutta äkkiä omaa napaa...
HB pudonnut lukemaan 94, ei ihme ettei henki kulje, huulet on verillä ja väsyttää. Pelkkä Floralsaft ei siis auta :( Tänään sain vinkin kylmäpuristetusta Tyrnimarjamehusta, syöpäpotilaat käyttävät tuota hoitojensa aikana jotta hb pysyisi ylhäällä. Testaan sitä siis seuraavana, jos vaan jostain tuollaista löydän. Supistuksia on päivittäin ja paljon!! Viimeksi oli lääkäri 3 viikkoa sitten, silloin eivät vielä olleet saaneet muuta kuin hieman pehmennystä aikaiseksi, torstaina uusi tsekkaus, saa nähdä kuinka käy. Sairaslomalle tulee lähtö joka tapauksessa, mutta siihen olen jo kyllä täysin valmis, sen verran hankalaa on tämä elo vatsakipuineen, supistuksineen ja liitoskipuineen. Alan olla ankkamaisine kävelyineni jo huvituksen aihe toimistossa :) Mutta siinäpä suurimmat valitukset :) Nyt sitä kimpleä ja jätskiä :)

Mukavaa tiistai-iltaa kaikille!

Team Uttinen 29+2 (hui :) )
 
Team Uttinen, onpa sulla alhaalla hemppa! Toivottavasti tyrnimehu auttaisi! Mulla nousi arvot Obsidan-kapseleilla mutta oli kyllä todella ikävä ummetus sitten kaupan päälle. : / Nyt neuvolassa suositeltiin juuri noita mehusysteemejä mitkä edistää raudan imeytymistä, kun ne olis vatsalle ystävällisempiä. Neuvolantäti sanoi että viikosta 36 eteenpäin kannattaisi joka tapauksessa käyttää jos vaikka synnytyksessä menettää verta ja sitten jaksaisi paremmin vauvan kanssa. Mä olen muuten ajatellut myös laittaa pinnasängyn sivuvaunuksi meidän sänkyyn; kun kootaan niin jätetään yksi sivu siitä pois.

DQ, mulla on tuon lastenhuoneen sisustuksen kanssa vähän sama juttu, en lämpene "Nalle Puh -tyylille". Meillä tulee huoneesta sellainen lämpimän harmaan sävyinen ja valkoisella tehdään muutamia sapluunakuvioita, sellaisia vähän voikukan hahtuvan mallisia pyöreitä juttuja. Huonekalut on valkoisia. Mattoa ja verhoja ei olla vielä valittu, pitää katsoa sitten kun on maalaukset valmiit. Mies kun hoitaa tuon maalauspuolen niin projekti ei hirmuista vauhtia etene. Hänellä on niin pitkiä päiviä töissä ja viikonloppuisin on ollut metsästämässä - joko ihan oikeasti tai sitten yhdessä mun kanssa vauvan varusteita. ;)

Millis, voi tonttupuku! :xmas: Toivottavasti pääsee käyttöön!

AdAstra, vai erkkapedaa, sinusta saattaa sitten tulla erkkaope! Toivottavasti Viuh-Viuh antaa äidin opiskella välillä. :)

ON: Olin tänään neuvolassa ja oli ihanaa kun oli se uusi täti joka oli niin ymmärtävä ja antoi tukea ja tutki hellävaraisesti Pikku-O:n asennon ja mitat. Sanoi että Pikku-O tuntuu olevan aika pitkä, mutta painoltaan olisi kuitenkin keskiverto. Mun mies on aika pitkä kyllä mutta minä vain 160cm...

Viime perjantaina olin lääkärillä joka kirjoitti loppusairasloman ja tarkasti kohdunsuun. Kohdunkaula oli lyhentynyt, on nyt 2cm näin käsikopelolla tutkittaessa ja ilmeisesti sormelle auki. Mutta hänen mukaansa on tässä vaiheessa ihan normaalia eikä ennakoi ennenaikaisuutta.

Tarkemmin tuosta koosta, kohdunsuusta ja ennen kaikkea istukan paikasta kuullaan sitten synnytystapa-arviossa, mikä on Kätilöopistolla reilun 3vk:n kuluttua.

Hyvää vointia kaikki ihanat naiset! :kiss:

Neela ja Pikku-O 33+0 (1,5h päästä)
 
Tervehdys kaikille!
Isla, DQ ja Millis alkaa kaikki jo olla aika hollilla, kenelle mahtaa ekana vauva tulla? Ehkä jo tässä kuussa...

DQ istuminen tekee mullekin tiukkaa, oltiin katsomassa Les Misérables, kesto 3 h 20 min., onneks oli väliaika, että pääsi vähän jaloittelemaan. Mies haluais vielä kansallisoopperaan katsomaan Doctor Atomicin, vähän mietin, kun siihen tulee sitten vielä automatkat päälle. Toisaalta ois kiva käydä nyt vielä jossain kun pääsee...

Millis hyvä, että matka meni hyvin. Meillä kanssa on anoppilaan matkaa ja appivanhemmilla ei ole autoa, et en tiedä milloin sitten ekan kerran vauvan näkevät.

Sisustuksesta meille ei tule varsinaista vauvan omaa huonetta, pinnis on makkarissa ja hoitopöytä työhuoneessa eikä alettu tapetteja vaihtamaan tms. Syytä ehkä olis, mutta meillä on työhuoneessa valtava, lähes yhden seinän kokoinen kirjahylly ja se ois pitänyt purkaa ja siirtää edestä pois, joten ei viitsitty ryhtyä urakkaan. Ehkä seuraavaan asuntoon sisustetaan sitten sellainen leikki-ikäisen huone. Vauvan tavaroille olen kyllä nyt yrittänyt raivata tilaa.

Onko teille tullut raskausarpia? Mulle ei ole, tosin ei mahakaan ole kasvanut pahemmin. Sain vaan lahjaksi sellaisen Body shopin kaakaovoipuikon ja sen pitäisi auttaa raskausarpiin. Laitoin sitä nyt sitten ennaltaehkäisevästi :)
Mies on kyllä myötätuntolihonut ja hänelle on tullut neljä arpea, ei taida hänen kohdallaan kilot vaan jäädä synnärille...

Team Uttisella huiman alhainen Hb! Jaksamista. Multa mitattiin eilen neuvolassa, oli luokan paras eli 137 :) Tosi hyvin kasvissyöjältä ja en ole edes mitään lisärautaa syönyt. Tämä ruho sen kuin vaan näemmä porskuttaa, vaikka dieetti on kova diabeteksen takia.

Mites Mollis?


Neela ei musta varmaankaan erkkaopea tule, sitäkin hommaa olen pari vuotta aikoinaan tehnyt, mutta nyt ihan harrastuspohjalta opiskelen aikani kuluksi. Onko sulle jo puhuttu sektion tarkemmasta ajankohdasta? Eilen vaan neuvolassa kätilö sanoi, että yleensä haluavat sairaalassa osastot jouluksi mahdollisimman tyhjiksi, kun on vähemmän henkilökuntaa töissä eli mullakin mahdollinen käynnistys olisi hyvissä ajoin ennen joulua. Jos siis koon takia joudutaan käynnistämään. Nyt Viuh-viuh kasvaa nätisti keskikäyrällä ja lääkäri sanoikin, että heillä isoimmat vauvat ei suinkaan nykyään synny raskausdiabeetikoille vaan ihan tavallisille odottajille "yllärinä".

ON: kävin eilen neuvolassa ja kaikki oli hyvin. Painoa tullut 200 grammaa eli 93 g/viikko. Ensi viikolla menenkin sitten taas äitipolille. Nytkin neuvolantäti ultras ja siellä Viuh-viuh köllötteli pää alaspäin ja selkä sivullepäin.
 
Heippa taas!

Tänään vähän laiskempi äitiyslomapäivä, joten ehkä tähän sopii koneella kirjoittelu. Olen harkinnut joko sairaalakassin pakkaamista tai keittiön kaappien siivoamista, mutta ehtiihän sitä... Katsotaanko saanko enää mitään hyödyllistä tehtyä ennen kuin mies tulee töistä kotiin ;) Tänään kerrankin kai ajoissa, kun koko alkuviikon illat on ollut urheilemassa ja kotiutunut vasta yhdeksän aikoihin.

Team Uttinen – toivottavasti sijainen pysyy kurissa, eikä liikaa omi hommiasi :D Hyvähän se on tietty, jos on aktiivinen tyyppi. Ja kukas sitä tosiaan tietää, mitä sitten töihin paluu tuo tullessaan. Itselläni on ainakin kohtuullisen auki ajatukset, enkä pidä mitenkään varmana, että samaan paikkaan palaisin. Mutta sitä ehtii sitten miettiä. Jännä kyllä sitten nähdä, että missä vaiheessa alkaa työasiat uudelleen kiinnostaa ja pyöriä päässä... Tuskin nyt muutamaan kuukauteen ainakaan :) Sulla on kyllä hemoglobiini alhaalla! Mulle suositeltiin Maltofer-tabuja, kuulemma tehokkaampaa kuin nestemäiset ja sen voi ottaa myös ruoan yhteydessä, niin voi olla vatsalle ystävällisempi.

Neela – kuulostaa kivalle tuo teidän vauvan huone! Mä luulen, että meillä päädytään myös aika neutraaleihin seiniin, verhoihin ja kalusteisiin ja otetaan sitten väriä vaikka maton muodossa. Näin esim. yhden kivan tähtikuvioisen tapetin, mutta katellaan mihin päädytään. Projekti ei kyllä millään valmistu ennen vauvan syntymää, kun materiaalien tilauksiinkin menee jo jokunen viikko, mutta eipä sillä sellainen hätä olekaan, kun tosiaan alkuun vauva on meidän huoneessa. Hyvänä tavoitteena voisi olla, että jos vaikka ristiäisten aikaan oltaisiin valmiit :D

AdAstra – joo, hyvähän se on vielä harrastaa kulttuuria jne. kun pystyy menemään, vaikka tosiaan kropan vaatimuksia on huomioitava vähän entistä enemmän. Mä olen vasta ihan hiljattain alkanut jotenkin sisäistää, että joulukuun jälkeen sitä ei ihan noin vaan varatakaan lippuja kaikenmaailman konsertteihin ja lähdetä leffaan tuosta vaan, kun on yksi pieni perheenjäsen, joka asettaa rajoituksia ;) Sitä on niin tottunut menemään ja tulemaan aika vapaasti, että kestää aikaa ymmärtää noinkin basic juttu. Ei ole pitkä aika siitäkään, kun sovittiin viikonlopulle koiralle sopimatonta menoa ja sitten vasta tajuttiin, että ai niin, koirakin pitää saada jonnekin hoitoon :D Mutta kyllähän sitä sitten vauvan tultuakin voi harrastaa erilaisia juttuja, kun vaan vähän suunnittelee etukäteen ja jos sitten raaskii jättää pikkuisen hoitoon... Saa nähdä, mitkä fiilikset se sitten herättää, mutta ainakin näin etukäteen olen sitä mieltä, että hyvä on opetella jättämään välillä muiden hoidettavaksi ja panostaa myös oman ja miehen kanssa vietettävään aikaan. On varmasti vähemmän haitallista vauvalle olla joskus muiden kanssa, jos vanhemmat ovat tyytyväisempiä suhteeseensa! Ehkä tämä on tätä suurta viisautta, joka sitten karisee, kun on tilanne oikeasti päällä = D

Raskausarpia en ole onnekseni saanut. Varmaan geenit ja ihotyyppi vaikuttaa, mutta olen kyllä tunnollisesti aamuisin öljynnyt mahaa Weledan raskausajan hoitoöljyllä. Elättelen toiveita, että raskausarpien ehkäisemisen lisäksi se auttaisi siihen, että vatsanahka palautuu paremmin ennalleen... :whistle: mutta saapa nähdä. Meillä mies ei ole lihonut vaan päinvastoin melkein menettänyt ne kilot, mitä olen saanut. Tähän on ehkä vaikuttanut säännöllisempi elämä ja se, että hän on ollut suuren osan raskaudesta nollalinjalla alkoholin suhteen. En ole pistänyt pahakseni.

Mulla oli toinen ja viimeinen lääkärineuvola eilen. Oli suht mitäänsanomaton käynti, mutta selvisi ainakin se, että supistelut ei ole vaikuttaneet kohdunkaulaan, vaan mittaa oli 3cm ja kiinni. Vähän pehmennyt kuulemma. Lääkäri oli sitä mieltä, että vauva ei olisi vielä kiinnittynyt lantioon, vaikka terkka oli toista mieltä jo jotain 3vk sitten. Painoa oli neuvolan vaa’an mukaan tullut 1kg viikossa, mutta luulen sen johtuvan enimmäkseen erilaisesta vaatetuksesta ja ajankohdasta. Oman seurannan mukaan nyt ollaan 10 ja 11kg välillä alusta lähtien eli onhan tuossa jonkin verran kiloja, mutta ei kai mitenkään pahasti, kun tosiaan lähtöpaino on kovasti maltillinen. Vatsa on edelleen mitoiltaan yläkäyrällä, mutta lääkäri oli sitä mieltä, ettei vauva mitenkään jättiläiselle vaikuttaisi vaan enemmänkin vatsa kasvaa selkeästi vaan eteen, eikä leviä sivuille ja tuo vaikuttaa tietysti SF-mittaan. Mitään kokoarviota lääkäri ei kyllä antanut, kun sanoi, että ne menee niin helposti pieleen.

Tänään onkin sitten tasan neljä viikkoa laskettuun aikaan :eek: Hurjalta tuntuu, että vaikka parin viikon päästä meillä voi ihan hyvin olla jo vauva!!! Mitään kiirettä ei vielä ole, mutta ehkä toivoisin kuitenkin, että vauva syntyisi hyvissä ajoin ennen joulua, jotta saisi sen isoimman alkuhässäkän tasoittumaan ja pystyisi jotenkin joulua viettämään (onkohan tämäkin ylioptimistinen ajatus.. ;) ) ja myös lapselle voisi olla kivempi, ettei synttärit ole ihan joulun pyhinä. Mutta mikä vaan syntymäpäivä kyllä kelpaa, on se niin ihanaa, kun on äidiksi ihan oikeasti tulossa.

Terkut kaikille muillekin ja hyviä vointeja edelleen!

DQ 36+0
 
Addis, raskausarvista: mulle ei ainakaan mahaan ole tullut, ehkä lihomisen vuoksi jo aiemmin reisien sivuilla pari arpea sekä alaselässä. Mitäs teidän Viuh-viuh nyt painaa?

Pelkopolilla käyty. Tehty synnytyssuunnitelma. Eli kaikki kivunlievitykset käyttöön. Alatiesynnytystä lähdetään yrittämään. Joudun kuitenkin vielä keskustelemaan asiasta ens viikolla lääkärin luokse ja sitten sektio-mahdollisuuden vuoksi on pakollinen käynti psykologilla. Ens viikolla on kai jotain lantion mittausta ja ultraa ja kokoarviota ja sitten vkolla 36-37 uudelleen.

Keskiviikkona neuvolassa täti kuuli ekstralyöntejä. Lähdin kahden neuvolatädin ja kahden eri kuuntelulaitteen käytön jälkeen siltä istumalta äippäpolin päivystykseen. Siellä ei mitään ekstroja enää ollut joten kai meidän Keijolla oli ... arvatkaa mikä, hikka! Ehdin jo lähes hautajaisjärjestelyjä tehdä...:ashamed: AIVAN kamalaa!!

No poikahan painoi 29+1 "vain" 1800g!! Eli hän on ISO!! Polilla lääkäri vaan totesi että ei ole vielä huolissaan ja kasvu voi tasaantua. Mä vähän oon kyllä sitä mieltä että se mittasi masun, kallon ja reisiluun hutiloiden. No, katotaan uudelleen ens viikolla.

Keijolle on tainnut löytyä nimi :)

Ihan käsittämätöntä että poksuu jo viikko 30! Poika meloo niin kamalasti välillä että tuntuu kuin olisin ruotsinlaivalla! =) Keikuttaa nääs. Mä olen vähän huolissani tuon vauvan suuren painon vuoksi. En pysty nyt oikein keskittymään, sori rakkaat. Palataan taas ihanat masunkasvattajat :heart:

Mollis ja Keke 29+3
 
Mollis Menen vasta maanantaina äitipolille,joten tänhetkistä painoa en tiedä. Varmaan yli kaks kiloa jo kumminkin. Rv 29+4 Viuh-viuh painoi 1460 g. Jos yhtään lohduttaa, niin yks tuttu sai tällä viikolla yli nelikiloisen pojan alakautta ja toinen tuttu sai kesällä pojan 4,2 kg ja 54 cm ja alakautta tuli myöskin. Molemmat ovat kaikenlisäksi aika pienikokoisia naisia. Ja tämä kesällä vauvan saanut sanoi, että vauvan isosta koosta on ollut syntymän jälkeen oikeastaan vaan hyötyä, on kuulemma syönyt ja nukkunut koko ajan hyvin ja ollut reipas ja jäntevä.

Meilläkin taitaa olla tulokkaalle nimi :) Tuntui ihanalta kun mies ekan kerran käytti sitä nimeä. Vaikka mä olen alkanut epäillä, että sieltä tulee ulos hauki tai kuutti, sellaista sätkintää ollut touhu masussa viime aikoina.

DQ mä olen kanssa siitä sitovuudesta vähän huolissani. Toivottavasti vauvalle kelpaisi sekä tissi että pullo, että itsekin joskus jonnekin pääsisin myös keväällä. Muuten varmaan hajoo pää.

ON: kirpparimyynti lopetettu, tein tiliä melkein 150 euroa! Olen tosi tyytyväinen, myynnissä kun oli pääasiassa vanhoja romuja. Loput tavarat vietiin Spr:lle.

Hyvää viikonloppua siskot!
Adastra & viuh-viuh 34+1
 
:wave:

Onpas taas vierähtänyt tovi tänne kirjoittamisen kanssa...

DQ:llä H-hetki lähenee, huikeeta!! Tsemppiä kovasti tulevaan koitokseen. Kyllä se on varmasti maailman paras hetki kun saa vihdoin, ja viimein sen pienen nyytin omaan syliin :heart:

Mä en oo muuten ainakaan huomannut, että olis raskausarpia tullut... noh, nähtäväksi jää..

Taitaa muuten suurinosa olla jo äippälomalla, tai ainakin sairaslomalla äippäloman alkuun. Hitsi kun mua tuo työssä käyminen häiritsee mun kotiaskareitani. Olis niin paljon vallan kaikkea häärättävää...2 1/2 kk vielä....

Viimeksi oli muuten kelaneuvola. Nyt on paperit lähtenyt vetämään, ja kaippa se äitiyspakkaus sieltä jonkin ajan kuluttua saapuu. Mites muuten teillä joille on jo päätös äippärahasta tullut. Tuliko se teille viimisimmän verotuksen mukaan, vaiko viimisten 1/2 vuoden tulojen? Palkanlaskija sanoi, että kelasta kattovat automaattisesti sen, kunpi olisi parempi... eli meikkis haluais ehdottomasti ton vimpan verotuksen mukaan kun viime vuonna tuli aika hyvin teinattua. Pitäskö sitä kelalta varmistella. Vauvavakuutuskin on laitettu eteenpäin, päätöstä odotellessa siis.
On vaatteitakin tullut aika roimasti kirpputoreilta, ja kaupoista haalittua. Taidetaan kohta hukuta niihin :LOL: 56cm ja 62 cm oon nyt pääasiassa ostanut... 50cm olen hiukan ostanut, mutta ehkä niihin ei niin paljon kannata kuitenkaan panostaa...

Vauva J on alkanut oikein kunnolla möyrimään. Eniten innostuu kun menee nukkumaan illalla. En meinaa unta välillä saada kun toinen on täynnä energiaa :heart:

Jeps, mukavat vknloput teille tulevat äidit :heart:

Nanniga & J 23+3

p.s muistatteko tulevia isiä jo jotenkin?
 
Elä Mollis murehdi. Ihana potra poika teille on tulossa. Kaikki menee hyvin.

Raskausarpia ei ole täälläkään näkynyt. Ennen raskautta niitä on kyllä mm. reisiin kertynyt, mutta nyt ei jostain syystä tapahdukaan samaa. Hyvä niin. Vaikka maha on kyllä jo huisin hauskan iso. Tosin ei ihmekään, kun siellä on varmaan jo kolme kiloa vauvaa ja kahdet istukat sen päälle. Olo on kuin viimeisillään ja matkaahan on "enää" reilut kaksi kuukautta jäljellä ;) Ei oikein tiedä, miten siihen suhtautua. Toivon, että jaksavat sisälläni piiiiiiiiiitkään ja samalla joudun kyllä kauhistelemaan sitä, että miten mahdan itse pärjätä. Mutta mulla on nyt kova luottamus siihen, että asiat sujuu kyllä. Seuraava TAYS:n käyntikin on vasta 22.11. eikä vauvoilla tunnu olevan mitään hätää. Vauhtia piisaa ja maha on milloin missäkin. Oikealla, edessä tai kovassa liikkeessä joka suuntaan. Jotenkin friikki olo, kun molemmat kääntää ja vääntää ja potkivat samalla siinä kääntäessään ja vääntäessään. Alkaa ymmärtää hyvin niitä loppuraskauden vaivoja ja tukalaa oloa, josta ei vielä muutama kuukausi sitten tiennyt mitään.

Mä en enää jaksa liikkua juurikaan missään. Vatsaan sattuu ja nivusiin ja painaa nuo nappulat jo muutenkin. Mutta nettishoppailuun olen hurahtanut. Meillä on paikallinen facebook-sivusto, jossa myydään mm. paljon lasten tavaraa. Juurikin ostin kaksi pinnasänkyä yhteensä vitosella ;) Enkä edes tarvitse niitä, jos vaikka mummolaan... Kutakuinkin käyttämättömiä vaatteita saa eurolla ja monta velourpukua olen ostanut siihen hintaan. On pipoja ja kenkiä ja toppahaalareita. Juhlamekkoja (kun nyt sitten edes yksi tyttö tulisi) ja leluja ja leikkimattoja. Satasella olen saanut koko kämpän täyteen tavaraa meidän pikkuisille. Ja mieli on hyvä. Emmää ehdi kaikkea varmaan käyttää, mutta kun halvalla saa... Varmuuden vuoksi..

Taidan mennä taas katsomaan, mitä uutta sinne on tullut ;)

engeli ja Mortti ja Vertti 29+4 (niin ja herra Rennie, paras ystäväni)
 
Viimeksi muokattu:
Maanantaita! Ei vieläkään lunta tai pakkasta ainakaan täällä meilläpäin...

Nanniga mulle tulee rahat vuoden 2009 verotuksen mukaan, sen saa kai itse valita, että kummalla tavalla saa paremmat rahat. En muistanut tulevaa isää mitenkään erityisesti, ei juhlittu keväällä vielä äitienpäivääkään. Jotenkin hassua olisi ilman lasta juhlia.

engelillä on varmaan jo muhkea massu :) Meillä kanssa alkaa tavaraa olla, leikkimattoa en ole hommannut, kun ajattelin, että koirat syö ne lelut kumminkin. Kaukalo pitäisi varmaan vihdoinkin hommata tällä viikolla, kunhan miehen tilipäivä koittaa :) Herra Rennie on on oikein hyvä ystävä myös täällä, en poistu kotoa ilman häntä.

ON: äitipolilla käyty ja kaikki hyvin. Precis keskikäyrällä kasvaa meidän pikkutyttömme, painoarvio oli nyt 2400 g eli ainakaan koon takia ei aleta etukäteen käynnistellä. Tosin ei kuulemma mun lääkityksen takia anneta mennä ylitsekään, joten viimeistään jouluviikolla laitetaan tapahtumaan, jollei sitä ennen ole merkkejä ilmassa. Kohdunkaulaa oli vielä 2 cm jäljellä ja kiinni oli paikat. Seuraava käynti vasta 8.12. Eli kaikki on nyt paremmin kuin hyvin, mieskin voi olla työmatkallaan huoleti :)

AdAstra ja Viuh-viuh 34+4
 
Heipsan, mammat! :D

Tovi on vierähtänyt edellisestä kirjallisesta tuotoksesta. Oon käynyt kyllä ahkeraan lukemassa, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoitella. Ihana lukea kuitenkin muiden vaiheista. Moni onkin jo äitiyslomalla tai sairaslomalla ja pystyy keskittymään valmistautumiseen.

Engeli on löytänyt jälleen sisäisen Sulo Vileninsä. :D Pitääkin käydä katselemassa Facebookin osto- ja myyntipalstaa. Ei sillä, että mitään suurempaa enää tarvisi hommata, mutta jos halvalla saa!!:p

Minäkin jäin sitten vuosiloman kautta äitiyslomalle ja mukavasti tämä ensimmäinen viikko on kulunut. Vointi on mainio, kunhan ei liikaa rehki. Monen tunnin shoppailureissut tuntee nahoissaan illalla, mutta rauhallisempina päivinä ei ole oikeastaan oireita. Uskomattoman ihana tämä vapauden tunne, kun sai toivottaa sijaiselle tsemppiä ja laittaa työpaikan oven kiinni. =)

Huomenna alkaa neuvolan valmennus ja siitä lähdetään laskettelemaan kohti viimeistä kuukautta. Äkkiä tämä on mennyt. Mukavaa päästä valmennukseen, lisätieto synnytyksestä varmasti rauhoittaa mieltä. Aina tuntematonta jännittää enemmän kuin jotain, josta on vähän kuusalla. Toivottavasti. Huomenna pitkästä aikaa neuvolakin, käynnit varmaankin tihentyvät tästä eteenpäin.

Olo alkaa olla muhkea. Nyt on kertynyt elopainoa +11 kg. Lähtöpaino oli kyllä melko kohtuullinen. Mutta on tuota suklaalla ja pullallakin avitettu. :p Eikö se sitten synnärillä ja vaunuillessa lähde...

Plastex 34+1 (HUI!!)
 
Nanniga Ihanaa, sä sait jo äippäpaketin tilattua. Eiks siihenkin tarvi sen todisuksen että saa tilattua? Muakin kiinnostaa toi miten rahat määräytyy, kun vaihdoin lähemmäs töihin mutta tulot laski samalla jonkin verran..

Engeli kuulostaapa kätevältä. Miten sä oot noi fb ryhmät/kirpparit oot löytänyt? Ja pitääks niihen jotenkin liittyä?

Plastex ihanaa äippälomaa!

Mä muistin eilen jo tulevaa isää eli miestäni, annoin hänelle sellaisen 'harjoituspaketin' jossa oli sellainen humoristisella tekstillä varustettu tuttipullo, isin kulta ja äänenvaimennin tutit sekä isin kulta pipo pikkuiselle. Mies oli oikein otettu ja tykkäsi kovasti.

Täällä ollaan sitten taas saikulla ainakin 2 viikkoa suppareiden takia :( Perjantaista lähtien on taas ollut aikas kipeitä suppareita usein, jopa yöllä olen niihin herännyt. Lääkäri uhkasi jollain lääkityksellä jos ei niitä nyt levolla saa loppumaan.

Tosi kurja fiilis taas jäädä saikulle, töissä kun on sellainen tilanne että ei oikein voisi olla pois. Mutta minkäs tees, juniori on nyt tärkein asia maailmassa enkä antaisi itselleni ikinä anteeksi jos jotain kävisi sen takia etten kehdannut olla poissa töistä. Hänellä kun ei näillä viikoilla vielä kovinkaan suuret mahdollisuudet olisi selvitä :(

Kurjista fiiliksistä huolimatta ihanaa viikon alkua kaikille!

Hope ja juniori 23+2
 

Yhteistyössä