Heipä hei kaikille!
:wave:
Jospas miekin uskaltautuisin mukaan kun kolmannen plussan eilen tein. Eka hailakka tuli perjantaina ja sunnuntainakin vähän hailea vielä. Eilinen (eri testi) oli jo tummempi. Ehdin kyllä jo panikoida kun paketissa luki että positiivinen testi on luettavissa mimuutissa ja mulla ei kovin vahva viiva silloin vielä ollut, mutta tummu kyllä melkeen kontrolliviivan vahvuiseksi ennen 5min loppua.
Tarkoittaakohan tuo mitään, että tummuu hitaasti? (olen hyvä saamaan luulotaudin ja paniikin jo ihan vaan teidän juttuja lukemalla
)
Mutta siis itselläni on 1v. 8kk tytär kotona. Uuden tulokkaan synnytyssairaala on OYS ja LA 7.8 :heart: Uusin tulokas tärppäsi heti ensimmäisellä yrityskikalla ja nyt kovasti jännätään kuin käy, toivotaan että kaikki menisi hyvin <3 Niinkuin
heimari tuolla aiemmin oli todennut että pelottaa voiko kaikki mennä näin hyvin ja tärpätä heti(niinkuin myös esikko). Tosin esikoisen raskaus ei sitten aivan oppikirjan mukaan mennykkään. Jouduin umpparileikkaukseen rv. 14+, josta kuin ihmeen kanssa molemmat selvittiin. Sitten vkolla 30+ nousi maksa-arvot pilviin ja joudin kiiresti OYS:n 5vrk- tutkimuksiin ja seurantaan. Loppu raskuaus meni tarkassa seurannassa ja tyttö syntyi käynnistyksen jälkeen 38+2. Tyttö oli huonovointinen ja kärsi hengityskatkoista, olimme lasten teholla LKS:ssä 2,5 vkoa ennenkuin pääsimme kotiin. Nyt kuitenkin vaikeuksien jälkeen terve ja mahdottoman hyväntuulinen tyttö päiviämme kotona valaisee :heart:
Miten teillä muilla odotusaika sujui? Ja oliko mitään ongelmia?
Masun esille tulosta oli puhetta. Mietin itsekkin samaa, että kuinhan nopeasti alkaa näkyä ja onko suurempi kuin ekassa? Meillä olisi häät 2.4. joten olisi kiva jos en aivan valas olisi vielä silloin
Ekassa maha alkoi näkyä jonkin verran noin 12+ viikoilla. Olin valmistelemassa oparin päätösseminaaria kun luokka kaveri huusi salin perältä että ootko raskaana?
Olin silloin vielä "urheilija" ja suht hoikka niin kaiketi ne ihmetteli äkillistä lihmista
Oireista: Täälläkin tissien kivuttomuus ihmettänyt... Mut ajattelin sitten että jos ne ei tule toisen odotuksessa niin kipeiksi, kun ovat hyväksi ekan kanssa venyneet? Kun eikö rintojen kipu johdukkin siitä että rinnat alkavat kasvaa? (korjatkaa jos oon pahasti väärässä). Itsellä ainakin n.1v. imetyksen jälkeen roikkuu löysät patalaput, entisten rintojen tilalla, joten kaiketi ne mahtuu venymään tarpeen mukaan
Alusta asti mulla ollut (taas) sellainen olo, että tärppäsi varmasti. Alavatsan nippailut ollut n.1vkon jälkeen ja välillä sellaista tosi lyhyt aikaista huimausta(?). Myös välillä iskee tosi kuvottava olo, mutta ei vielä onneksi ole tarvinnut pöntön kanssa tehdä tuttavuutta. Sitten ihmeimpänä oireena on ihan järkky turvotus. Ekassakin aloin epäillä entistä vahvemmin että olen raskaana kun farkut kävi pieneksi jo ennekuin tein plussan??? (onko ees mahollista
) Silloin ajattelin että olin varmaan muutenkin kesän jäljiltä lihonut, mutta TAAS on ihan sama, vyötä joutuu löysään ainakuin istuu ja farkut ahistaa :O (ei sentään oo vielä kokonaan liian pienet) mistähän tääki johtuu kun vatsahan ei juuri vielä kasva kun asukkiki on vasta nuppineulan päänkokoinen....?
Mutta nyt oon kirjoittanut melkeen romaanin
toivottavasti jaksoitte lukea es osan. Vielä on laskettuja aikoja elokuulle, joten eiköhän pian ala olla melko iso sakki koossa
Ihana nauttia raskudesta muiden samassa tilanteessa olevien kanssa <3 Ihanaa odotusta kaikille, toivotaan että mahdollisimman monella kaikki menisi niinkuin pitää!!!!!
Viola 4+4