2008 marraskuisten murut *joulua odotellessa*

Hei taas pitkästä aikaa!! :wave:

On muka ollut niin kiirettä, ettei ole saanut aikaseks kirjotella vaikkakin lähes päivittäin olen käynyt kurkkimassa kirjotuksianne! En tiedä mihin se aika oikein mennä hujahtaa!?? Tuntuu, etten mitään superia ole saanut aikasekskaan.. Siis joulua toki laitellut ja hankkinut joululahjoja yms. yms. mutta en kuitenkaan ihan hirveästi ole panostanut asiaan. Tosi vähän olen leiponutkin; vähän bostonpullaa (sain upotettua siihen nurkissa pyöriviä marsipaaneja) ja yhden kakun. Kummasti mennyt tänä vuonna, etten ole yksiäkään joulutorttuja paistanut. Ostin kyllä yhden paketin niitä torttulevyjä, että täytyy tuossa joulun aikana paistella. Niin ja piparit on meillä tänäkin vuonna kaupan valmiita! Ehkäpä niitä sitten tulee leivoskeltua kun tuo neitokainen on enemmän leipomisiässä! :D

Niin, siis joulu päätettiin olla kerrankin kotona ja mummot ja pappa tulee meille joulun viettoon! Se kun on aina sitä kilpalaulantaa, että kumpienkin luona pitäis joulu viettää, mutta se ei mitenkään ole mahdollista olla samaan aikaan kahdessa paikkaa; etenkään kun toinen on pohjosessa ja toinen keski-suomessa.. :eek:

Tyttö on nyt reilun vkon ajan ottanut muutamia askelia ilman tukea, mutta ei silleen varsinaisesti kävele. Tuntuu, ettei sillä usko riitä osaamisiin vaan parin askeleen jälkeen alkaa niin jänskättämäään, että muksahtaa pepulleen! :D

Meillä kävi tytön kanssa toissa vkolla sellanen äksidentti, että tultiin portaat alas.. 4 tai 5 askelmaa jäi mulla väliin.. Oltiin lähdössä jouluostoksille ja oltiin jo ulkovaatteissa niin keksin yhtäkkiä lähteä käymään vielä yläkerrassa mutkan ja en tiedä miks nappasin tytönkin vielä mukaan enkä jättänyt alakertaan.. Takastullessa ilmeisesti kompastuin jotenkin jalkoihini ja seuraavaks maattiinkin lattialla.. Hirveetä itkua tytöllä, mut päällisin puolin näkynyt mitään. Muutaman minsan kuluttua vein tytön autoon, kun ajattelin että rauhottuu siellä sitten kuten kävikin. Ajoin vähän matkan päähän yhdelle parkkikselle tarkistamaan uudelleen tytön kuntoa. Siinä vaiheessa heitti pienet oksennukset, joten ajattelin että aivotärähdys. Sitten kävimme lääkäriasemalla ja päästiinkin heti kohta lääkärille, jossa totesi lievän aivotärähdyksen, josta kotona lepäilemällä "paranee" ja tilaa täytyy seurata vuorokauden ajan. Parin tunnin päästä tyttö olikin jo ihan oma itsensä, söi normaalisti ja leikki ja nukkui.
Kyllä se säikäytti taas kovasti, mutta onneks ei tuon vakavampaa siinä sattunut! Itsellä oli silmäkulmassa mustelma sekä säärissä ja käsissä mustelmia ja ruhjeita.

Neiti tuolla vetelee sikeitä; on siis yöunilla edelleen! Tuntuu, että nykyään herää aina vaan myöhemmin aamulla; joku aamu nukkui melkein 11 saakka! Pitäis yrittää aikaistaa nukkumaan menoa; menee siinä klo 22 kieppeillä. Neiti on myöskin alkanut lakkoilemaan syönnin suhteen; ei enää uppoa sellaset ruokamäärät kuin aiemmin ja maitoa pitäis aina saada ensimmäiseksi. Eilen naureskelin miehelle, että vaikkei tuo tyttö mitään puhukaan, niin silti se saa tahtonsa läpi eli kitisee ja osottaa sormella milloin jääkaapin suuntaan (maitoa) ja toisaalta tiskipöydän suuntaan, missä on leipää.. Viili on oikeastaan tällä hetkellä ainoa ruokalaji, joka menee mukisematta!

Onpas muuten muuttunut varsin talviseksi nämä keliolosuhteet viime viikkoina! Aivan hirveetä lumimyräkkää oli eilenkin illalla kun ajeltiin mökiltä kotiin. Mut kiva, että saadaan pääkaupunkiseudullekin oikein talvisen luminen ja valkea joulu!! =) :xmas:
Nuo pakkaskelit on saanut pähkäilemään mitä tytölle pukee päälle kun ulos lähtee, mutta toistaseksi on valinnat osunut suht nappiin.

Ihania kuvia olette laitelleet! Meillä ei tyttö oikein ollut yhteistyöhaluinen joulukorttikuvaa otettaessa! :eek: Lopputuloksena on ihan hauska kuva, mutta se ei ole ihan tarkka.. Sellaiset kuitenkin lähtivät sukulaisille ja ystäville. En taida nyt kuitenkaan latailla kyseistä kuvaa teille tänne.. :D

Sorry, että taisin täyttää puolet sivusta jorinoillani, mutta tuskin taas vähään aikaan saan aikaseks kirjotella! :LOL:
Kaikille oikein mukavaa joulun aikaa!! :xmas: :xmas: :xmas: :xmas:
 
hurjalta kuulosti tuo mitä yermasoyalle tapahtui :| Onni onnettomuudessa ei käynyt pahemmin!!

Me oltiin muksujen kanssa kerholasten joulumessussa, oli ihan kiva reissu, kaikki kolme olivat hienosti kirkossa! Kokemus varmaan heille kaikille, ei meinaan esikoinenkaan 1-2 kertaa useammin ole kirkossa ollut.

Mua hieman ärsyttää että piti alkaa laittaan lattioita vielä joulunalla, kun nyt sitten mies joutuukin töissä ramppaan, eikä ehkö ehdi eteistä tekeen loppuun :kieh: Minä vielä eilen maalasin listat siinä muovimaton päällä, niin on KOMEEN näköiset lattiat nyt! Ei muuta sitten kun mattoa maton päälle, jos jouluaattona ollaan vielä samassa pisteessä.

Kotikalja on nyt pullotettu, lohi suolassa ja tänään tekeen joulun ruokaostokset, ja toivoo sitten että kaikille tuli lahjat hankittua, huomenna joulusiivous ja kuusi tupaan ja sitä rataa...alkaa tässä ihan väkisinkin joulufiiliksiä tuleen! :xmas:
 
Työ kaikki ootta niin reippaita ja jaksatte tehä vaikka mitä & käydä vaikka missä.

Mie en jouda edes kavereiden tai sukulaisten luona käymään. En vain jaksa.. Ja, kun on muuta tekemistä kotona XD.

Me yritetään Milkaa saada päiväkuivaksi. Olisiko neljäs päivä meneillään. Kyllähän tuota saa koko ajan olla nostamassa potalle.. Kuinkahan kauan menee, että hoksaa jutun idean?

Täällä ollaan ruvettu kävelee jo 5-6 askelta - pyllylleen - ylös - 5-6 askelta. Kyllähän siis pieniä matkoja noin menee, mutta enimmäkseen vaan seistään paikoillaan. Helkutin hyvä tasapaino toisella, mutta ei ole vielä rohkaistunut kävelee kunnolla. Mutta kiipeillään kyllä jalkarahille, sohvalle & tyttöjen sänkyyn senkin edestä :D.

Missä ne sanat viipyy?!? Täällä ei sanota yhtään mitään. Joskus saattaa kuin kuulisi Milkan sanovan: "Äiti" "Ei oo", mutta ne on vain äidin omaa kuvitelmaa.

Joulusiivousta oon saanut sen tehtyä, että makkarit on puhtaat/siistit, keittiö raivattu, sauna + kylppäri pesty. Kuusi on ollut jo maanantaista lähtien.

Nyt oon torttuja tässä rupeamassa tekemään & tarkoitus olisi myös maustekakku tehdä.
Jouluksi meille tulee anoppi + hänen miesystävänsä, ja miehen veli.







hyvät on unenlahjat:



--

Toissa viikon meidän esikoinen oli foniatrisella osastolla. Neiti ollut reipas ja tulokset ihan mielettömät! Neidillä ei ole ollut puheterapiaa eikä mitään muuta kuin se, että tammikuussa aloitti päiväkodissa siskonsa kanssa. Vuodessa kehittynyt puhe niin, ettei ole enää kuin puoli vuotta ikäisiään jäljessä :heart: . Puheterapeutti, lääkäri ja psykologi ihmeissään kehityksestä. Mikä olisi tulos ollut, jos olisi päässyt puheterapiaan?

--

Ja mitä muuta meille tapahtunut on se, että en tiedä mitä ajattelen.. Aivot ovat ihan tyhjät, olen ihan sanaton.. Tässä olen viikon yrittänyt sulatella tulosta.. Siitä, että meille on elokuussa tulossa neljäs :eek:



Tässä sitten ollaan puhuttu myös muuttamisesta, kun ei täällä ole vuokra-asuntoja neliöitä - viisiöitä. Pieksämäellä olisi miehelle tarjolla töitä, anopin mieheltä. Ollaan mietitty Jyväskylää. Mitkähän alueet siellä olisi lapsiperheille sopivia?

Mutta nyt on torttulevyt sulaneet, joten niitä jatkamaan.

--

Rauhallista joulun odotusta teille kaikille tasapuolisesti! :flower:
 
Onnea RD plussasta! :flower:

Ihan pikaisesti ajattelin vaan toivottaa kaikille mukavaa ja rauhallista joulua! Nauttikaa yhdessä olosta (ja syömisestä :p ).

Meillä menee joulu kotona ollessa, joulupukki tietysti käy ja kinkkua syödään. Vielä on pikkasen valmistelutr kesken, mutta eiköhän ne aatoksi ehdi tehdä. Mitään suursiivouksia ja mahottomia leipomuksia en oo tehny, mahdollisimman pienellä stressillä yritetään päästä.

Meillä tyttö jo pääasiassa kävelee. Tai oikeestaan juoksee, niin kiire tuntuu olevan joka paikkaan. :) Unikoulua jouduttiin tuossa jokin viikko sitten pitämään ja saatiin onneksi tulosta aikaan. Tyttö on alkanut nukkuun paremmin ja jopa heräämättä öitään. Tissin syöntikin saatiin lopetettua. Eli kaikki ok täälläkin suunnalla! =)
 
Hei, RD; mahtavat uutiset!!!! Onnea plussasta! Neljä ipanapaa on passeli määrä ;)

Meillä on jouluhässäkän myötä myös kirjoittelu jäänyt vähän vähemmälle, mutta olen yrittänyt silloin tällöin käydä kurkkaamassa kirjoituksianne. Tänne ei hirveesti uutta kuulu, Oskari jo juoksee ja Wilmankin tekisi mieli lähteä liikkeelle, mutta ihan vielä tasapaino ei pidä. Tammikuussa on neuvola kun täti halusi tarkistaa kummankin kehitystä (??), Oskun pinsettiotetta ja Wilman liikkumista. No, käydään nyt näyttämässä sitten...

Isot pojat meinaa nahoistaan revetä kun pukki tulee huomenna. Istua tököttävät sisällä kun luulevat että jos menevät ulos niin missaavat pukin. Heh, lapset on ihania.

Mutta nyt taas tarvii jatkaa hommia. Meidän koikkaroikalta Oikein hyvää joulua kaikille!!!!! :heart:

HM, Wilma, Oskari, Artturi ja Kasperi
 
Hyvää Joulua kaikille myös meiltä!!

En ole aikoihin ehtinyt istumaan ja lukemaan täältä juttuja, saati sitten kirjoittamaan. Maya on niin kova touhuamaan ja kiipeämään kaikkialle, etten voi hetkeäkään jättää sitä silmistäni, ja kiipee heti pöydälle jos oon koneella... viimeisin saavutus on myös keittiön tasoille kiipeily!!!
Sopivasti joulua varten tuli kans eilen otsaan aivan mieletön tälli, sellellainen pari senttiä korkea kuhmu ja ISO musta mustelma keskellä otsaa, just kun piti ottaa kuvia, olin lainannut kaverin parempaa kameraakin!!!

Jouluksi mennään mun vanhemmille, tosin vain aatoks, huomeniltana tullaan kuitenkin kotia (vajaa puol tuntia matkaa), saa täällä vähän paremmin nukuttua.

Onnellista joulua kaikille!!!!!!

Manna ja Maya

 
Meillä alkaa olla jouluvalmistelut paria paketointia vaille valmiina =)
Kuusi odottaa olohuoneen nurkassa aamun koristelua, kinkkukin paistui iltapäivällä valmiiksi. Ai että olikin hyvää taas vuoden tauon jälkeen :p

Oikein rauhallista joulua toivottelee Luminka ja (parhaillaan nukkuvat) lapsoset :heart:

 
iltaa kaikille mammoille ja muksuille!

täällä mummulassa harvemmin pääsee koneelle, on niin touhua ja tohinaa (ja huono kone ja hidas netti). Vilho kävi tänään moikkaamassa serkkutyttöjään jotka olivat ihan myytyjä, vilho samoin ja myös tyttöjen kanit saivat aikaan mahtavia riemunkiljahduksia (kun taas minä silmät muurautuneina lähes umpeen hinguin keuhkoihini ilmaa) ;)
kohta pitäis perunalaatikkoa alkaa väsäämään alkuun, huomenna aamusta porkkanalaatikko vielä tekoon ja sit miehen vanhemmille jouluaaton aamupäiväksi ja sit takas illaks tänne mun vanhempien luo jonne kokoontuu sit enemmänkin perhettä.

ai niin, mahtavan isot onnittelut RDlle plussasta!! itellä on siitä outo tilanne että testit viime viikonloppuna näyttivät miinusta mutta ei niitä menkkojakaan ole näkynyt.. :|


Hulvattoman Hauskaa Joulua kaikille!

toivottaa,
noonie+vilho

 
IHANAA JOULUA KAIKKIIN PERHEISIIN!!!!!
nauttikaa herkuista, yhdessäolosta ja lasten aidosta ilosta ja joulutohinasta :xmas:

toivottaa: helmi ja poikatontut :heart:

ps. meillä 1vee kaatoi jo kuusen päällensä.... :D Olin ihan kauhuissani kun kaivoin poikaa kuusen alta, mutta ei onneksi käynyt kuinkaan, muutakun neulasia lattiat väärällään...
pps. Onnea RD plussasta! =)
 
Onni jo juoksee menemää, kävelly nyt sen 4kk jo. Välil tuntuu et sais hiljentää vähä vauhtiaanki =D

Mulla on tänää tasan 19vko koossa eli viikon päästä JO puolivälissä. Mihin tää aika menee, kohta tajuan olevani jo matkalla synnärille :LOL: Vauvelikin on nyt jo sen parikyt senttiä pitkä, ajatella =)

Jyväskylän tarjonnasta en tiiä, mut luulisin et on iha hyvät ku ei oo nii pien paikka. Pieksämäki on pieni mutta kodikas, olen sieltä kotosin ja sukulaiset siellä asuvatkin melkeen kaikki, täti perheineen ja 2 serkkuani asuu jyväskylässä. Jos pieksuun päädytte ni kesällä kun saadaan aikaseksi nii tullaa sukuloimaa sinne päi =)
 
Mukavia joulun jälkimaininkeja vain kaikille!!!

Joulu oltiin oman perheen kesken kotona, ihanan rauhallista. Vaikka joulukuusi ollaankin jouduttu aitaamaan, ettei poika revi kaikkia koristeita irti.
Täällä vähän tylsä fiilis vauva-asioiden suhteen, kun luulin jo että tärppäsi (en ollut uskoa kun testi näytti plussaa ekassa kierrossa). No...sieltähän se vuoto alkoi, eli kesken meni heti alkuunsa. Se olikin liian hyvää ollakseen totta....Poikaa yritettiin vuosi ennenkuin tärppäsi. No, ei auta kuin yrittää :)
 
Sanse: Hertzileijaa, kui pitkällä sie oot jo! :eek: Kyllä se aika menee nopiaa. Itse soitin ke ensimmäisen nla-ajan, ja kun sanoi, että jo 8. viikolla oon, ni itse olin siinä, että jo kuitenkin niin pitkällä :whistle: 12.1.2010 olisi ensimmäinen aika, katsotaan kuuluuko sydänäänet..
Väsymys on ihan helvetillistä ja on kuumeinen olo. onko kuumeinen olo normaalia? Ja maha on kuin olisin jo puolessa välissä (omat läskit kyl on siinä päällä).
Pieksämäellä asuisi anopin miesystävä (tai no kyllähän anoppi suurimmaksi osaksi siellä asuu kuin täällä.. Täällä käy vain pari päivää ja sitten lähtee takaisin) & olisi miehelle tarjolla töitä. Olisi kyllä todella mukava nähdä!

maikki & helmi: Kiitos onnitteluista! :hug:

pp79: Uutta yritystä vain putkeen. Voimahalit! :hug: Meillä kuusi on saanut olla rauhassa. Milkaa ei ole kiinnostanut yhtään. Silloin, kun koristelivat kuusen, ni silloin hieman oli mennyt palloja repimään, mutta sen jälkeen antanut olla rauhassa.

--

Täällä joulu meni ihmeen hyvin! Oli mukavaa. Neidit sai ihan mielettömästi lahjoja! Eivät kyllä ole olleet niin kilttejä :whistle:

Mutta nyt neulomaan! :wave:
 
Mä olin ihmeisäni ku toisesta kierrosta tärppäsi jo, onnia kun sen 9kk yritettii enne ku tärppäs.
Tämä on meidän perheen viimeinen jäsen, uskoisin ainaki niin :LOL:

Onnia kiinnosti eilen kovin kuusi mutta tänää se on saanu olla aika rauhassa.
 
Onnittelut RD täältäkin! Olette tosi rohkeita! Mä vaan haaveilen neljännestä... Ja kuten joku täällä jo mainitsi, niin munkaan vauvakuume tuskin katoaa, vaikka tekisin kuinka monta vauvaa tahansa :)

Mä olen ollut vailla nettiä, kun elisan miehet katkaisi meidän yhteyden ja unohti kytkeä uuden viihdepaketin päälle. Ensimmäiset päivät oli aika vaikeita, mutta jo viiden päivän päästä oli ihan taas tottunut olemaan ilman. Nyt on taas ihanasti koko maailma käsillä :D

Joulukuusi meillä kaadettiin jo monta vuotta sitten tuo esikoisen toimesta ja nyt meiilä onkin sellainen pieni koukku katossa, johon kuusi kiinnitetään. Ja hyvin on pysynyt pystyssä. Vähän vaan nuo koristeet tahtovat kiinnostaa Leoa ja niitä "häviääkin" kuusen ala oksilta

Nyt sulatellaan kinkkua ja kaikkia niitä konvehteja, jotka on tungettu näihin kapeisiin kasvoihin :D Tarkoituksena olis tänään lähteä lasten kanssa uimahalliin. Mun sisko tulee meille yöksi, kun isäntä lähtee tapanintansseihin siskon miehen kanssa. Pelaillaan sitten ilta lasten kanssa ja uidaan :D :D
 
JOULUKUULUMISIA HELMIN TONTTULASTA.... :xmas:

joulu mennyt mukavasti oman perheen kesken ja eilen isomummuloissa kyläillessä. Pojat leikkivät innoissaan uusilla leluilla ja esikoinen pelaa ihan nonstoppina eläinpyrämidia tai rakentelee legoilla.
Saivat tosi kivoja lahjoja; brion junarataa lisää, mauri kunnasta, monta dvd:TÄ piirrettyjä...niin ja legoja, ja paljon vaatteita, jotka kyllä lensi tosin "viuh" takavasemmalle. Pukkia ei pelännyt kumpikaan, istui pienempikin sylissä! =)
Myös jouluruoka uppoo erinomaisesti, riisipuuro & luumusoppa on ollut joulun suosikkiruoka pienemmälle, toki laatikotkin maistuu..
Joulupukki toi meidän koko perheelle piikkimaton, ja on uskomatonta että 5vee makoilee siinä naama perusilmeellä jopa ½tuntia! Itsekin tykkään siitä, mutta mies ei pystynyt oleen siinä ollenkaan. Ainakin veren laittaa vilkkaammin kiertämään. :D

Täällä aikasmoinen lumimyräkkä menossa, ollaan aamu vielä kotona ja päikkäreitten jälkeen mun vanhemmille laskeen mäkee, saunoon ja syömään. :xmas:

Rauhallista Joulunjatkoa.....
 
Heissan täältäkin tonttulasta!

Joulu meni rauhallisissa merkeissä kotona ollessa, mummu ja pappa olivat meillä myös. Pukki kävi viiden aikaan ja siihen asti pojat olivat kuin tulisilla hiilillä!! Ihme kyllä pienet eivät järkyttyneet pukin tulosta yhtään, Oskari jopa keskittyneesti tutki pukin kävelysauvaa... Lahjoja tuli kivasti kullekin ipanalle ja äitikin sai uuden pipon! Nyt on pojat pelanneet innoissaan Salama-peliä ja katselleet Niko lentäjänpoikaa. Pikkuiset saivat 7 uutta palloa (ne on ihan suurinta huutoa juuri nyt) ja ne ovat saaneet kovaa kyytiä. Wilma sai myös ekan nukkensa ja kantaa sitä jalasta roikottamalla perässään ja välillä sormeilee ihmeissään nuken naamaa. Hauska. Sit Wilma sai myös perinteisen molla-maijan. Osku sai muutaman auton, ne ovat saaneet kyytiä niin että parketti on kohta naarmulla! :LOL:

Täällä on pienoinen lumimyräkkä. Siitä huolimatta ajattelin että ulkona käydään vähän haistamassa happea. Isommat pojat olivat metsässä jo leikkimässä lumileopardeja. Illemmasta pitäs vissiin tulla lunta melkein vaakatasossa.

Eipä täältä nyt kummempia. Kateellisena luen Sansen ja RD:n odotusfiiliksistä, mutta toisaalta ajattelen että thank God näitä ei tule enää... Mutta jakakaa toki raskausajatukset täällä, niitä on niin kiva lukea!

Nyt lounasta värkkäämään!

HM
 
Joulu terveiset täältäkin...

Joulu meni mukavasti kotona olleesa, pukki kävi viiden maissa ja lahjoja tuli aivan kamalasti. Hyviä lahjoja kylläkin, Juuso sai paljon pikkulegoja, vaatetta, leffoja ja kirjoja. leevi sai lego eläintarhan, pienen sählymailan ja pallon (tää oli Leevistä paras), dvd:n, kirjan, kassakoneen, vaatteita, autoja ja niille autotallin.
Leevilläkin on pallot in tällä hetkellä. Pitää käydä huomenna ostaa lisää sählypalloja kun tuppaavat katoamaan sohvien ja tv-tason alle.

Huomenna ois tarkoitus käydä alennus myyneissä katselee löytyiskö pojille jotain kivaa vaikka tarvetta eui oikein ois vaatteille mut kivahan niitä on ostella, ostelee seuraavaa kokoa niin on sit valmiina.

tämmöstä tänne...
 
Heissan!

Nyt on sitten mummolat käyty läpi, viiden jälkeen tultiin mun porukoilta! Huomenna ollaan sitten ihan kotona vaan =) Eivät tytökään ole kunnolla ennättäneet uusilla leluillaan leikkiä. Titi-nallea on tosin 2 kertaa jo katsottu.
Meillä myös paketista löytyi Lego eläintarha, 3 nukkea (yksi niistä osaa itkeä, nauraa ym. =) ), yökkärit molemmille, 4-5 kirjaa, pyyhkeitä iso kasa, sähköhella,
esikoinen sai jopa 4 paitaa (niitä kyllä toivoinkin ),
pikkuneidille tuli noiden lisäksi omat ruokailuvälineet, Tutan housut ja collegepaita... Oli vielä vaikka mitä, en muista enää...
Minä sain uuden kännykän, aika sopivasti entinen tällä viikolla alkoi jumittelemaan, katkomaan puheluita ja mikä ärsyttävintä, ei tullut kaikkia viestejä mulle perille asti :(

Kävin tänään jo ekalla kinkun- ja suklaansulatus-lenkillä! -13 näytti mittari pakkasta, ei kovin pitkää lenkkiä viitsinyt tehdä. Hirveetä miten onkin tullut syötyä, suklaata varsinkin! Onneksi nyt on kaikki herkut jo syöty, ei ole kiusausta enää ;)

Mun tekisi mieli kanssa lähteä katsomaan alennusmyyntejä! Jos malttaisi odotella maanantaihin, olisi vaatekaupatkin auki =) Vähän itselleni koittaisin etsiä jotain kivaa paitaa/toppia uudenvuoden aatoksi ;) Tytöt lähtevät ensimmäistä kertaa mummolaan yhdessä yöksi, joten miehen kanssa järkätään meillä jonkinlaiset bileet :D Saas nähdä kuinka moni lopulta pääsee tulemaan, kukaan ei osaa vielä varmaksi sanoa... Mut jos ei kukaan tule, lähdetään miehen kanssa varmaan yhdessä baarissa käymään!

Sellaista tänne, aletaan katsomaan pian alkavaa dokumenttia tsunamista...
 

Yhteistyössä